Operaatio avioseksi.

Moro kaikille isille!

Homman nimi on lyhykäisyydessään tämä. Pimpsaa haluttaa vaimolta. Ei tipu. Yritän korjata tilanteen ja kerron täällä mitä teen ja mitä tapahtuu.

Tämänhetkinen tilanne on seuraavanlainen. Ollaan pikkasen yli 30 vuotias aviopari ja naimisissa asti ollaan oltu 7 vuotta. Se ns. rajapyykki jolloin avioliitto on kovimmillaan. Muksuja meillä on kolme, nuorin jo 4 vuotias. Tässä viimeaikoina heräilin että vituillaanhan tämä homma meillä on. Rakastan vaimoani paljon, vaikka en ole sitä riittävän usein hänelle kertonutkaan. Hittovie! Kerran vuodessa ehkä oma-aloitteisesti.

Vaimo minulla on semmonen haluton. Seksuaalisessa mielessä. Hänellä on kuulemma ollut joku masennus synnytyksen jälkeen ja se on mennyt multa huomaamatta ohi. Tuo keskustelupuoli ei ole mikään vahvin puoleni ja herkästi tuppaan uskomaan vaimoani kun se kertoo asioiden olevan hyvin. Pikkasen yliolkaisesti olen yleensäkin tätä meidän avioliittoa hoidellut ja tilanne alkaa vähän huolestuttamaan.

Se nyt on selvää että tällaisen taustan jälkeen ei oikeen vaimolla haluta petipuuhia, mutta voiko tästä enää tilanne korjaantua?

Jätän hänet nyt alkuun ihan omaan rauhaan, ettei tule mieleen se onko minulla taka-ajatuksia. On tietenkin, mutta ei niillä nyt ole niin suurta väliä. Onhan tässä menty parikin kuukautta ilman. Kokeilen tehdä hänen olonsa kotona mahdollisimman paineettomaksi ja helpoksi.

Alan kokeilemaan sitä ihanne miehenä oloa, kauanko siihen kykenen on eri asia. Ensimmäinen askeleeni on tänään pistää paikat kondikseen ja tehdä vaimolle jotain hyvää ruokaa hänen kotiin ilmaantuessaan.

PS. Jos joku herrasmies on jo pikkaisen kylmenneen vaimonsa onnistunut sulattelemaan, niin neuvoja saa kertoa.
 
Pyrin pitämään yleisen kotonaolon mahdollisimman arkisena, sillä erotuksella että olin tehnyt 90% kotitöistä. Ei mitään ylilyöntejä huomaavaisuuden suhteen.

Siivoilin asuntoa. Eli imuroin, järjestelin kaappeja, pesin pyykkiä ja astioita. Tein ruokaa valmiiksi. Kotitöitä jäi vielä liikaa illaksi. Tavoite oli että vaimolla ei olisi kuin jotain pikkuhommia mietittävänä, mutta unohdin yhden koneellisen pyykkiä pesukoneeseen. Se puuhaili jotain tunnin kotitöitä.

Illalisen jälkeen sauna. Saunan jälkeen vaimo facebookkiin ja minä kersoille iltapalaa ja hampaiden pesuja. Muksut nukkumaan ja tän jälkeen telkkaria ja pari saunakaljaa.

Vaimo kömpi sohvalle kainaloon ja nukahti siihen. 23:30 sänkyyn sohvalta. Vaimolle hyvänyön suukko ja MRS. Vaimon unet jatkui helposti. Minulla taas ei. Jäin murehtimaan tilannetta pitkälle yöhön.

Yöllä istuessani pihalla tupakalla keksin seuraavalle päivälle homman. Pihalla on iso koivu josta vaimo on marmattanut monta vuotta, että se roskaa syksyisin pihan. Taidan kaataa sen. Tulisi 2 kärpästä yhdellä iskulla. Vaimon toive ja jonkunlaista miehistä hommaa, ettei mene ihan lastenhoidoksi ja kämpänsiivoiluksi.

Note to self: Muista seuraavalla kerralla kerätä kaikki vaimon unilökäpöksyt pyykkiin kerralla. Pyykissä oli aika seksikkäitä alusasuja pestävänä.

Ps .Saattaa olla etten viikonloppuna ehdi kertomaan tilanteen kehittymisestä, mutta etukäteen suunniteltuna lauantaille lapsetonta päivää kahdestaan kaupungilla.
 
Viimeksi muokattu:
Alkoi aamulla lasten herätessä. Vaimo oli jo painellut töihin. En itse herännyt lähtöön kun tuli yöllä märehdittyä elämää pikkutunneille. Aamun pidin mukuloita tyytyväisenä ja pesin taas pyykkiä. Perkele että sitä kertyy. Noh Viimeyön puunkaato suunnitelmat päivällisen jälkeen toteutuksen alle.

Teroitin ketjun sahasta ja etsin teräketjuöljyt ja bensat. Tuo koivu oli about 13 metriä pitkä ja hankalassa paikkaa keskellä pihaa. Vieressä sähkölinja ja piharakennus. Nämä seikat on olleet syynä siihen etten ole tuota aiemmin kaatanut. Päätin karsia koivun pystöön. Pääsin johonkin 8 metrin tienoille kun alkoi käsistä tunto menemään ja pelottamaan ihan saatanasti. Tuumailin siellä koivussa heiluessani että kaikkea hullua sitä puutteessa tekee... No oksat sain alas ja kaadoin koivun siihen pihalle. Bensaa jäi tankkiin niin pätkin sen pölkyiksi samalla rahalla.

Pitää illempana kun vaimo tulee töistä, houkutella se pihalle niitä risuja kasailemaan samalla kun hakkaan ne pölkyt haloiksi. Ajattelen että se sais ehkä jotain kicksejä kun katsoo mun halontekoa. No toivonmukaan. Nyt meen tekeen sille karjalanpaistia.
 
Vaimo tuli parahiksi kotiin kun silppusin pölkkyjä haloiksi. Pitäis kuulemma kaataa loputkin puut pihalta, eikä risusavottakaan kiinnostanut. Ei muuta kun sisään keitämään perunoita ja väsäämään ruskeakastiketta karjalanpaistin kaveriksi. No vaimo äkkäsi mun (taas) unohtamat pyykit pyykkikoneesta ja niitä oli kuulemma liikaa siellä. Vituiksi meni sekin.

Karjalanpaisti oli törkeen hyvää ja kastike oli loistavaa. No minun mielestä...... Olis pitänyt kuulemma leikata läskit pois ja kastiketta ei rouva ottanut.

No huominen yhteinen hetki ilman muksuja... Kuulemma menee töihin kun muilla oli siellä menoja. Kovasti oli pahoillaan tilanteesta ja oikeasti minuakin harmittaa.

Pitänee lämmitellä sauna ja houkutella vaimo kaveriksi kylpeen, vaikka eilenkin käytiin. Nyt vaan muksut eka nukkumaan. Ainakin pitää koittaa jutella normiasioista ja kuunnella hänen sanottavaa siellä. Taidan antaa jopa vaimon heittää löylyäkin. Olen kuulemma liian hanakka heittämään löylyjä.

PS. Tuo saunominen kauniin vaimon kanssa on perseestä kun nuo seksihommat ei luista. Se on kuin kattelisi nälkäisenä lukittuun lasiseen jääkaappiin.
 
Kun kerran se niin oli päätetty niin meni tuo elisen loppuiltakin vituiksi. Saunareissu typistyi 30 sekunnin mittaiseksi kun kuopus huomasi sääsken sängyssään ja huuto päälle. Vaimo ryntäs suihkun kautta lastenhuoneeseen ja minä heitin kiulullisen vettä kiukaalle.

No tuo aikainen saunanlämmitysajankohta oli minun harkittu riski. Yleensä venataan että mukulat varmasti nukkuu, mutta siinä menee yleensä yli ilta yhdeksän eikä enää saunan jälkeen ole kovinkaa montaa hetkeä olla yhdessä ennenkuin vaimo nukahtaa.

Olin jo aika vittuuntunut koko päivään ja en jaksanut enää edes yrittää viritellä keskustelua "saunan" päälle. Vaimokin oli rynnännyt netistä katselemaan emmerdaleja. Siirryin murjottaan sohvalle johon vaimokin lopulta kömpi ja nukahti kainaloon. Hätyyttelin vaimon ylös ilta yhdentoista aikoihin ja usutin sänkyyn nukkumaan. Itsellä taas ei väsyttänyt joten eikun alkuyöksi murehtimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Aloitin päivän taas, ylläripylläri siivouksella. Imuroin olkkarin ja keittiön. Lattian pesu keittiölle vaimon joskus hommamalla höyrypesurilla.... Vitut. tämä alkaa kuulostamaan joltain marttakerholaisen blogilta.... Tästedes jätän detailit lukijan mielikuvituksen varaan siivouksen osalta ja referoin siivousta käsittelevät paragrafit.

Tuo pelkkä siivous ja kotityöt ei näköjään riitä herättelemään vaimon seksuaalisia ajatuksia minua kohtaan. Enpä sitä kiinnostuksen heräämistä realistisesti edes odottanut näillä konsteilla, mutta saapahan vaimon ajatukset keskittymään muualle kuin pyykkivuoriin ja paskasiin lattioihin. Se netissä roikkuminen on kai sillä suraavana mielessä, joten pitänee lisäksi alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ulkoiseen olemukseeni.

Laskin painoindeksini. Olen näköjään lievästi lihava. 175 cm ja 86kg. Normaalipaino olis 56 - 76 kg. Mitä helvetin riisitautisia ne pitää normaalipainoisena?
No pikkasen pläski. Tuosta en nyt tähän hätään eroon pääse niin ruokkoan naamakarvoituksen. Parta ja viikset on minulla olleet siitä asti kun ne ei froteepyyhkeellä hinkatessa enää naamasta irronneet. Vaimo ei ole viiksistäni erityisemmin pitänyt, mutta parta on ok. Siispä viikset veks.

Toinen asia on sitten vaatetus. Minulla ei ole oikeen sellaisia ns. parempia vaatteita. Vaimo niitä on toisinaan ostellut, mutta kun minulla ei kestä edes mursunnahkainen perse, niin ne on aina silppuna/palaneena rei´ille/maalissa&liimassa jne. Housut kun ostan rautakaupasta niin ne kestää vuoden. Edelliset paremmat housut joista vaatekaupan homo myyjä sanoi jotain että oikein hyvin istuu ja hyvältä näyttää, ovat tulleet jo tiensä päähän (Vetoketju rikki ja ne paloivat vähän lahkeesta). Ostin ne kesäkuun alussa.
Hmmh. Joku kevlar vahvistettu gore-tex puku pitäs kai olla.

Eli viiksien ajelu ja huomenna meen ryysyjä ostamaan, vaikka se vaatteiden sovittaminen vituttaakin suunnattomasti.

Tälle päivälle ei oikein mitään erotiikan saralle kannata panostaa, koska muksujen ilta menee synttärijuhlissa. Sieltä kun kotiin selvitään niin vaimo rojahtaa varmaan tajukankaalla sohvalle. Siivoilen kämpän vaan kuosiin niin saapi huilata mielensä mukaan.

PS. Sen laihiksen aloittelen myös.
 
On sitä kehno arvaamaan tuon paremman puoliskon touhuja. Eilinen veikkaus vaimon sohvalle rojahduksesta meni ihan päin honkia. Se meni vähän toisinpäin. Saunan jälkeen minulla alkoi jo 23:00 niin paljon väsyttämään että oli pakko mennä nukkumaan. Rouva kukkui yö kahteen facebookissa.

Se oli muutaman oluen juonut ja oli pienessä hiprakassa. Hereäilin siinä kohtalaisen hyvin kun vaimo laittautui yöpuulle makuuhuoneessa. Koitin tiirailla vaatteiden laittoa mutta valot olivat liian kirkkaat, sen verran näin että vain pikkuhousut jalkaan. Vaimo kömpi saman peiton alle, selkä minuunpäin niinkuin yleensäkin.

-"Eikö ookkin mukava kun nukun alasti"?
-"......"
-"Mitä etkö tykkää"?
-"Onhan se mukava kun kaunis nainen sylissä on alasti", ja jatkoin muutamia kehuja perään

No toisaalta on, toisaalta ei. Kun on parikuukautta ilman seksiä, tuntuu että voisi jäpiä kaikki kaksjalkaiset tikapuista siipikarjaan. Mutta kun vaimo ei anna. Se turhauttaa aika paljon, siinä makoilla muna pystyssä ja vakuutella itselleen kuinka onnekas sitä on.

Silloin kun vielä yritin aktiivisesti vongata, sain tietää millon ei harrasteta seksiä.

- Menkat ja 2 päivää ennen ja jälkeen.
- Ei silloin kun on vieraita tai itse ollaan kyläilemässä.
- Kun lapset on hereillä.
- Ei jos on humalassa (tuleekohan tästä se suojakänni).
- Ei silloin kun pissattaa.
- Jos on kipeänä.

No tätä voisi jatkaa pitkällekkin mutta tuttuahan tämä nyt monelle on.
Tuo humala klausuuli rajoitti viimeyön siirtoja seksin yrityksen osalta joten siinä muutama sana ehdittiin vaihtaa, kunnes vaimo nukahti.

Vaimo jatkoi:
-"vai oliko sulla joku muu mielessä"? ilmeisen närkästyneenä pitkästä miettimistauosta kun mietin onko se mukava vai ei, saada se alaston vaimo viereen.
-"Mikä muu? Tipahdin kärryiltä".
-"Joku muu nainen"? USKOMATONTA! Ei jumalauta. Voi saatana että vitutti. Vitutuskäyrä pomppasi kakkoseen.
-"Ei ole muut mielessä".
-"Niin no eihän tässä lähellä olekkaan oikeen meidän ikäisiä". 3

Tästä eteenpäin olin hiljaa.

-"Kyllä mullakin tekee mieli, mutta aamulla". vaimo jatkoi irtonaisten ajatusten ääneen lausumista.
-"Minähän olen sanonut sulle että aamulla haluttaa". 4!
-"No haluttaa se illallakin mutta kun ei jaksa koskaan". 5!!!

Ei jumalauta, ei helvetti. Ei muuta kun ylös sängystä ja pihalle röökille. Voi kilin vittu. Muksut tuppaa olemaan hereillä aamuisin ja yleensä se on se pissahätäkin silloin. Eli varmaa seksiä 15 vuoden kuluttua tiedossa. Jihuu.... No aamuunhan se taas meni ennenkuin pääkopassa vilinä rauhoittui ja sain unenpäästä kiinni.

Noh tänään on uusi päivä ja uudet kujeet. Pitää käydä siellä vaatekaupassa ja ja... En tiedä. Pfft, virta meinaa loppua jo aamusta.
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Hyvä mies, vaimosi yritti juuri saada sinulta seksiä tuon kuvauksen ja keskustelun perusteella. Hän ei uskalla sanoa ääneen, koska pelkää torjutuksi tulemista. Tai ainakin hän mielestäni osoitti kaipaavansa seksiä itsekin.
Ihanaa että jaksat nähdä vaivaa ja osallistut kodin töihin. Itse naisena arvostaisin moista mieheni tekemänä. Myös niitä uusia vaatteita :) Muista kiutenkin myös että hän on NAINEN, ei äitisi, työkaverisi eikä kodinhoitaja. Väsymys on yksi haluttomuuden taustatekijä. Osallistumalla kotitöihin, annan vaimollesi ihanan mahdollisuuden levätä. Toinen tärkeä tekijä pikkulapsiperheessä on se että ylipäätään järjestyy tilaisuus puuhasteluun makuukammarissa. Tärkein on kuitenkin se että saat hänet tuntemaan olonsa halutuksi. Hymyile vaimollesi, sano kiitos, toivota hyvää päivää, sano ääneen jos hän on kaunis. Ja niitä "Rakastan sinua"-sanoja ei voi koskaan käyttää liikaa.
Se että hän tulee illalla kainaloosi väsyneenä, kertoo että hän luottaa sinuun ja haluaa olla lähelläsi. Hyvin teillä sujuu :)
 
Vaimoni huomioinnin aloitin kun muksut sain aamupalalle, kikkuttelin kahvia sänkyyn ja koitin pitää mukuloita kiireisenä, ettei ne loiki sängyssä. Vaimo kömpi ylös 10 jälkeen ja aloitin päivän halauksella seljäntakaa ja niskaa suukottamalla. Semmonen kujerrus vain kuului vaimosta. Vaimo alkoi meikaamaan ja muistin kehua hänen ulkonäköään.

Kävi hyvä pulla vielä iltapäivälle. Kaverin avopuoliso lupasi katsoa muksuja muutaman tunnin, niin pääsisi rauhassa ostoksille. Kävimme vaimon kanssa syömässä ja vaateostoksilla. 3 tuntia vaatteiden hiplausta alkaa mielestäni olemaan ehdoton maksimi.
vaateostosten jälkeen käveleskeltiin vielä kirpputorillakin.

Haimme muksut kaverin hoiteista ja päätimme vielä käydä yhdessä paistamassa makkaraa joenrannalla laavulla koko porukka, kaverin perhe mukana. Naiset juttelivat laavulla ja me kaverini kanssa kalasteltiin rannassa.

Ilta meni normaaliaskareissa lasten kanssa. Lapset nukahtivat kohtalaisen helposti, joten mahdollisuus seksille oli vielä avoin. Tein iltapalaksi uunissa lämpimiä voileipiä joiden jälkeen vaimolla alkoi väsyttämään. Sänkyyn yhdessä ja suukottelua ja seksuaalissävytteistä pientä kiusoittelua. Vaimo halusi vain jutella vähän ja nukkua sitten, vaikka selvästi pitikin minun lämmittelyistä.

No ehkä huomenna, ajattelin ja nukahdin jossain vaiheessa.

PS. 400 euroa vaatii jotta ukko alkaa näyttämään fiksulta.
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Mietin tässä että mitä sitten jos joku ilta meillä olisikin seksiä? Olisin toki hetken tyytyväinen mutta johtuisiko se siitä, että vaimon täytyy omasta mielestään palkita minut jotenkin tästä siivous innostuksesta? Tai jos toi hellyys menee sen mielestä jo rasittavuuden puolelle. Että annan pesää että toi jättää mut rauhaan.

Syy miksi mietin näitä on siinä, että vaimo ei ole tehnyt seksin suhteen aloitetta sitten 2012 kesän. Ja sitä ennen on hankala edes muistaa. Kun seksiä on niinkin harvaan kuin meillä ja aloite on aina ollut minulta, laittaa se itsetunnon koville. Väkisinkin jossain vaiheessa luovuttaa ns. vonkaamisen, kun riittävän monta kertaa tulee torjutuksi.

Tämä operaatio on minulta sellainen kokeilu. Toivoisin saavani selville, mitä minulta vaaditaan aviomiehenä, jotta olisin vaimoni mielestä siinämäärin haluttava, että aloite seksiin tulisi häneltä. Se kesän 2012 aloite tuli sen jälkeen kun vaimo oli katsonut DVD:ltä Twilightin ensimmäisen osan. Jälkikäteen se vähän painoi mieltä....

Kotityöt ja huomaavaisuus, hellyys, kumppanin kuunteleminen, itsestä huolehtiminen. Luoko se vasta hedelmällisen maaperän luonnolliselle avioseksille? Mitä tuohon soppaan pitää lisätä että vaimolla naksahtaa joku ratas paikoiltaan ja alkaisi ehdottelemaan minulle?

Pitänee kokeilla jotain yllätystä.

PS. Mikähän hemmetti siinä Pattisonissa muka on.... Silmät mustana tukkapystössä. Ei voi ymmärtää.....
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Ihanaa että jaksat nähdä vaivaa konkreettisen tekemisen muodossa, mutta luulenpa että jossain vaiheessa on otettava myös se puhuminen mukaan. Oletko kysynyt vaimoltasi miksi hänen mielenkiintoonsa seksiin on vähentynyt? Vai onko se edes hiipunut? Todennäköisesti syy on nimittäin jossain muussa kuin sinussa. Esim. masennus, synnytykset ja äitiys muuttavat naisen minäkuvaa ja seksuaalisuutta. Jotkut lääkkeet voivat estää orgasmin kokonaan (näitä löytyy esim masennuslääkkeistä). Voi myös olla että hän edelleen tekee aloitteita, mutta ne ovat vuosien varrella muuttuneet vaatimattomammiksi, etkä ole niitä enää huomannut. Minä tein sen mokan että en osannut pitää silmiäni auki enkä huomannut mieheni mielenkiintoa minua kohtaan. Lopulta hän luovutti ja jossain vaiheessa havahduin siihen että mitäs meidän petipuuhille on tapahtunut. Sitten tuli erinäistä sairastelua ja vauva ja siinä sitä sitten oltiin yhtäkkiä yli puoli vuotta ilman mitään seksiä (ja sitäkin ennen pitkä aika harvoin). Nyt sitä seksielämää on saatu heräteltyä eloon. Kun sain asiasta suuni auki, kävi ilmi että molemmat märehdittiin asiaa tahoillamme ja yritimme tehdä varovaisia aloitteita ilman että ne johtivat mihinkään. Ikäänkuin vieraannuttiin kaikesta romantiikasta. Minun näkökulmastani miehestä oli tullut siis haluton, liekö mies ajatellut samoin minusta. Tavallaan kai olinkin haluton koska koko aihekenttä oli niin kipeä että sen sulki pois ajatuksistaan. Ikäänkuin lakkasi ajattelemasta koko asiaa ja jos joskus vahingossa tulikin mieleen, niin se sulki pois torjutuksi tulemista peläten.

Ei sinun tarvitse olla mikään täydellinen ihannemies vaan vaimollesi sopivin. Ja ne sopivat toimintatavat löydät vain puolisolta kysymällä.

Ja mitä tulee siihen Twilight-leffaan niin sehän on ihana romanttinen elokuva. Kertoo siitä rakastumisen huumasta ja heräilevästä intohimosta. Itselleni tulee ainakin tuollaisista elokuvista mieleen muistot ensimmäisestä yhteisestä yöstä nykyisen miehen kanssa ja se kuinka ei mistään tekemisestä meinannut tulla mitään, kun vaan odotti että hän soittaisi. Onhan se miespääosan esittäjä komea, mutta eihän se ole sinulta pois. Joskus inspiraatiota omaan makuukammariin voi hakea myös eroottisista elokuvista, silloinkin mustasukkaisuus elokuvan näyttelijöitä kohtaan olisi lähinnä naurettavaa.
 
Vaimoni palatessa kotiin, menin autolle vastaan ja kannoin ostokset sisälle ja keitin kahvia. Suukko vaimolle ja halaus. Tarvitseeko tuohon enää mitään lisätä että toisella on hyvä tulla kotiin?

Aloin touhuamaan omia juttujani iltaan asti. Lapset nukkumaan ja sauna lämpiämään.
Saunan jälkeen telkkarista täydelliset naiset. Se on vaimon lempisarja, joten katsoin sen itsekkin. Kyselin tyhmiä siitä koko jakson ajan ja vaimo siihen jo vähän hermostuikin. :D

Siinä vielä tovi katseltiin ohjelmia ja vaimo alkoi hyytymään sohvalle, joten makuuhuonetta kohden. En mitenkään suunnitellut vielä tälle illalle seksiä, koska päivä ei mitenkään "erikoinen" ollut, mutta puolisekuntia liian pitkä hyvänyön suukko oli liikaa. Olin toivonut aloitetta toiseltapuolen sänkyä, mutta tuntui että jos nyt en saa rakastella vaimoani, niin pää halkeaa.

Koetin olla kiirehtimättä ja keskityin vain häneen. Suutelimme pitkään samalla kun hyväilin lanteilta ja alaselästä. Vaatteet häneltä riisuin noin 5 minuutissa, mikä on noin viisiminuuttia pitempään kuin yleensä. Varmuuden vuoksi päätin hoitaa vaimoni tyydyttämisen ensin, luotto ei ollut oikein kohdillaan tuohon mieskuntoon pitkän tauon jälkeen.

Suuseksi. En tiedä miten se naisilla menee mutta itse pidän antamisesta enemmän. Se on jotenkin niin "aistikas" tapahtuma. Siinä nauttii naisesta joka aistilla. Näen naiseni vatsan jännitykset, tunnen hänen lämpönsä, kuulen hengityksen ja vaimeat voihkaisut, sekä ennen kaikkea tunnen hänen kiihottuneisuuden tuoksuna ja maistan sen.

Itse akti oli semmonen tavallinen. Pari asentoa ja kymmenen minuuttia. Itsekin yllätyin ettei käynyt oho eka työnnön jälkeen. Itseasiassa vähän hirvitti että jos pimppa kipeytyy. Se on huono se. Kun ajatukset siirtyy varomiseen, niin ei se kovin nautinnollista ole. No takaapäin loppuun. Onnistuu aina. Coitus interruptus ja vähän aikaa makoilua, sitten naaman pesulle että saa pussata.

Uni tuli kyselemättä.

PS. Netissä pojat kerto että pitkä esileikki on hyvä. Siitä kuulemma tytöt tykkää.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Miten tuo seksi voi vaikuttaa mieheen näin? Olo on energinen ja mieltä ei paina mikään. Lihasjännitykset ovat lauenneet ja jo viikkoja jatkunut lievä päänsärky on tiessään. Kinastelevat lapsetkaan eivät juuri kiristä hermoja. Olen hymyillyt hyväntuulisena koko aamun. Aika mataa verkkaasti ja vaikuttaa että saan asioita tehtyä hetkessä. Asiat joitka pitää hoitaa, ovat siistissä jonossa mielessä, eikä sellaisena sekalaisena kasana tekemättömiä hommia.

Laitoin vaimolle pikkuisen tuhman viestin töihin ja jatkoin hääräilyä kotosalla. Sitten tuli äkkinäinen ilmoitus parinpäivän työkeikasta poissa kotoa. Mitenhän tässä saisi pidettyä suhteen virkeänä, ettei seksielämä taas pääsisi unohtumaan?

Toivoisin vain että tämä pieni peuhailu makuuhuoneessa jatkuisi. Ehkä se vain on minusta kiinni. Pitää muistaa kertoa vaimolle ajatukseni ja osoittaa omilla teoillani miten häntä arvostan ja rakastan.

Jos tästedes alkaa nuo petipuuhat jakumaan edes viikoittaisena voi sanoa että todella vahällä ja pienillä asioilla saa suhteen muuttumaan parempaan suuntaan. Hieman aikaistahan se vielä on hehkuttaa, mutta tunne on hyvä. Rakastuin vaimooni uudelleen.

PS. Sen yllätyksen yritän järkätä viikonloppuna. Vaimolla on syntymäpäivä.
 
Valitettavasti pitää todeta, että omalla kohdallani vastaavat toimenpiteet höystettynä melkoisella muodonmutoksella eivät ole johtaneet positiivisiin tuloksiin. Aikaa käytetty karvan vajaa vuosi enkä ole myöskään vongannut tmv. ja kokoajan huonompaan suuntaan menee. Nämä perinteiset kotityöt yms. "väsymykset" ja muut klisheet eivät siis välttämättä ole se perimmäinen syy, vaan emäntä ei vaan voi myöntää, että ei ole enää sitä kipinää. Halunnee kuitenkin ns. säästää ja syödä kakun yhtä aikaa. Eli omaisuus/lapset yms. pitää yhdessä jos/kun seksi ei ole hänelle kovin tärkeää. Itse jo miltei toivoisin, että hän löytäisi jonkun toisen johon rakastuisi ja päästäisiin tästä oravanpyörästä jossa kumpikaan ei ole tyytyväinen. Minusta ei ole tätä suhdetta lopettamaan pelkän seksin puutteen takia. Toistaiseksi...

Mutta älä sinä ap menetä toivoasi. Saattaahan sulla olla parempi tuuri =)
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Aivan pakko vastata tähän. Minulla on SSSA:n kanssa niin samanlainen tilanne kotona. Siis päivään #4 asti kaikki hämmentävän samankaltaista. Melkein 1:1.

Eli seitsemän vuotta naimisissa, 2 lasta, kaikki muuten suhteessa/kotona ok, mutta pimpsaa ei tipu. Eikä tosiaan oo miehen kotitöihin osallistumisesta kiinni...

"Mukava" kuulla että en oo yksin, vaan muutkin tuskailevat samoissa tilanteissa. Kun ei viittis hienoa perhettä särkeä tän takia. Mutta oma pää ei kestä enää pian...

Tarvitsen vähintään jonkun "tukiryhmän" itselleni ja pian!
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
tollanen tilanne on myös hyvin tuttu....
15 vuotta sitä jaksoi...sitten keksin uuden ratkaisun...
"sihteerit", ei tarvi enää kärsiä päänsärystä ja lihasjännityksistä....
oon ottanut homman silleen että 2 viikon liittobaatin jälkeen mennään sitten sihteerille...ei tarvi kiukutella eikä vongata.

Jonkun mielestä on varmaan pettämistä mutta niin on sekin jos pettää avioliiton perusasioissa. En ole ajatellut vaimoa jättää .... rakastan edelleen...kyseessä on ihan kuin hieronnassa käynti...jäykkyys poistuu ja mieli kirkastuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Onnittelut kuumis, oot löytänyt "ratkaisun" tilanteeseesi. Pitkään kestit, kunnes lääkkeen löysit. Kunnioitettavaa taistelutahtoa.
Tollanen "aviovaimopalvelu" ois niin kysyttyä, jos ei olisi ihan niin arveluttavasta asiasta kysymys. Olen samaa mieltä, pettämistä tuo on, mutta kyllä siellä kotonakin joku pettää jos parisuhteen hoito eli kumppanin hyvinvointi ei kiinnosta.

Itse olen olevinaan niin "kunnollinen" aviomies, että haluisin tostakin asiasta sopia vaimon kanssa. Ihan fine ettet haarojas mulle avaa, mutta jos käyn sitten siitä hyvästä 2 kertaa kuussa vakisihteerillä, miten on..? Tunteeton ja vaaraton pukilla käynti vain. Ja kaikki ovat kotona tyytyväisiä, ja hymykin aiempaa herkemmässä. Vaan noinkohan vaimo kuitenkaan suostuisi....? Ei suostu ei, enkä tiedä suostuisinko itsekään.

Ja toinenkin ongelma tohon tietysti liittyy: pitäis löytää yhtä "terve ja tervehenkinen" sihteeri, jolla sama ongelma kotona, jotta vois sitten vaihtaa sihteeripalvelut päittäin...
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Ei sen vaimon tarvi suostuakaan jossei suostu muutenkaan...
et säkään vaadi vaimoasi olemaan juomatta jos sitä janottaa...;)

No ei vaan....mutta miettiä sopii kumpi on isompi rike...olla täysin ottamatta huomioon toisen tarpeita vai käydä vieraissa puutteen vuoksi.
Se voi pelastaa liiton...ei kukaan ikuisesti selibaatissa jaksane.

Varsinkin suomi sihteerit on monet varsin ihania ja lämpöisiä immeisiä...
tekevät sitä ihan kutsumuksesta ja omasta tahdostaan.
Ei se sen kalliimpaa ole kuin kampaajalla käynti.
Sihteerin etu on myös se että ei soittele perään....
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67
Juu en kiellä vaimoa juomasta, sais ottaa vähän useamminkin kun silloin tuntuu olevan paremmin pimpulaakin mulle tarjolla...=)

On se kyllä karua, mutta kait se noin on. Että vieraissakäynti voi pelastaa liiton. Liiton pelastaminen se tässä on itselläkin ykköstavoite. Mutta ihan missään kriisissä ei vielä meillä olla, mutta olen vain itse vähän epävarma sen suhteen kuinka kauan jaksan tätä baattiliittoa. Enkä haluisi sitäkään myöntää, että mulla on väärä rouva kotona, häntä kuitenkin rakastan ja hänestä välitän, mutta tässä asiassa halumme/tarpeemme eivät vain kohtaa.

Ja hemmetin kevätkin vielä. Joka kadunkulmassa tulee joku sipsakka ja puutteessaolevan näköinen yh vastaan ja tekis niin mieli ehdotella sitä ja tota.=)
 
  • Tykkää
Reactions: Matkustaja67

Yhteistyössä