Ostokset ja yhdessä päättäminen

Miten teillä muilla kaikki ostokset ja päättämiset sujuu? Onko aina kaikki ostokset molenpien mieleen? Tekeekö kumpikaan omia ostoja esim.vaatteet, meikit, kodin sisustus jutut jne.? Kerrotteko aina kaiken toiselle, että sellasen meinaan ostaa tms.? Tai pitääkö lupa aina kysyä?

Kiinnostaa vaan tietää, että onko muilla sellasta, että kaikki lasta ja omia juttuja koskevatkin asiat pitää miehen tietää ennenkuin mitään voi ostaa tms. Jos ostan itse jotain ja se ei ole miehen mieleen niin tulee huuto, olen kuulema tyhmä enkä tajua mitä lapsi tarvitsee.

Yhteen aikaan mies sanoi jo esim. siteiden ostoonkin oman sanansa

Miten teillä muilla? Ja ennenkaikkea miten jaksatte sellasta elämää...

 

no ei tod tolle mun ukolle on ainakin ihan sama mihin rahoja tuhlaan, vaikka ne onkin yhteisiä... no tietty isommista jutuista niinku esim. autosta puhutaan ensin...

 

Meillä mä taidan tehdä kaikki ostokset, myös miehen vaatteet, hyvin omavaltaisesti ja omin päin. Se vaan on muotoutunu niin, miestä ei kiinnosta kaupoissa kiertely ja mä taas pidän siitä, se on mulle harrastus
Huonekaluja saatetaan valita yhdessä, ja autot, traktorin sun muut on miehen heiniä, ne taas ei kiinnosta muo tuumaakaan.
Tai no, nyt meillä on mun ostama auto, kun mies oli pois kun vedin auton lunastukseen. Ostin halvimman ritsan minkä seuraavana päivänä löysin ja miehen oli määrä sit hankkia itselleen työauto, mutta siitä on nyt vuosi, eikä kukaan vielä ole ehtiny paneutua siihen, sillä tonnin ritsalla mennään edelleen

 

Muilla kuulostaa olevan aivan järkevällä pohjalla parisuhde. Meillä pitää keskustella esim, jos ostan lakanoita, tyynyliinoja( mies sanoo: "eikös niitä ole, vaikka kuinka paljon" ja "ovat rumia, ei tuollaisia osteta") Minä maksan itse yleensä kaikki lapsen vaatteet ja tavarat ja ruoan myös meille kaikille. Toki mies sillon tällön käy kaupassa. Laskut ja muut sellaset isommat ostokset maksetaan puoliksi.

Sitä mä en vaan ymmärrä, että miksi miehen pitää joka asiaan sanoa sanansa, vaikka kyse olisikin ihan pikku jutusta. Kerran ostin viltin niin siitäkin alkoi mesoomaan, että ei olis tarvittu. Jotenkin on niin turhauttavaa, kun ei mitenkään ole hyvä. Minä koen sen sillein, että mulla on oikeus ostaa omilla rahoilla itselle ja kotiin ja lapselle mitä haluan ilman, että pitää miehen kanssa keskustella asiasta. Ymmärrän kyllä isot hankinnat, mutta just nää vaatejutut. Se ei osaa ostaa edes itelleen mitään niin miksi sitten puuttuu toisen hankintoihin. Jopa lapsen ja minun sukkien ostoon pitää sanoa. Verhot jne pitää olla sen mieleiset, ja meillä ei tuo maku sitten kohtaa yhtään. Näitä esimerkkejä, kun piisais vaikka kuinka monta sivua

Kuitenkin mulla on oikeus omaan elämään, vaikka olenkin äiti. Tuntuu, että miehen mielestä äidillä ei ole muuta elämää. ikinä en ole miehen rahoilla elänyt, enkä elä. Ite tienaan omat rahat ja ite päätän sen kulutuksestakin.

 

Ihan omin päin ostelen noita tavaroita. Jos tiedän jonkun asian olevan miehelle tärkeä (esim. elektroniikkajutut), niin toki keskustelen hänen kanssaan siitä ensin. Mutta jos kyselisin hänen mielipidettään siteiden ostoon, vois reaktio olla aikasta hämmästyny

 

Meillä ei miestä edes hirveästi kiinnosta lakanat, pyyhkeet ym. kodin tavara, joten saan kaikessa rauhassa ostaa just sellaisia kun haluan. Mikäli miehestä riippuisi niin meillä olisi edelleen käytössä 20v. vanhat mummon perintöpyyhkeet... kunhan jotkut on, se sanoo. Mutta ei laita vastaankaan kun ostan uudet. Sama asia lapsen ja minun vaatteissa. Isommat asiat kuten tv, sohva jne päätetään yhdessä.

 

Yksi hyvin simppeli keino raha-asioiden tasapainoittamiseen on yhteinen käyttötili.
Käyttötilille sovitaan kummankin tulohin sopivan summa laitettavaksi joka kuukausi. Yhteysen summan sitten tulee riittää kattamaan asumisen, ruuan ym peruskuukausittaiset tarpeet.
Tilille saa kaksi korttia ettei pitäisi olla ongelmaan kumpi käy kaupassa ja maksaa.

Muuten meillä mies tuppaa määräämää sisustusostot, ruokaostot ym aika yleiset yhteiset ostot.
Toisaalta hän ei kyllä puutu itselleni ostamaniini juttuihin, kuin pikku toteamuksilla ai tuomoinen hippivaate. Lasten tarvikkeiden kohdalla kyllä kuulen oliko tuo nyt tarpeellinen.
Yleensä auttaa ,kun toteaa ettei tähän ole sun rahoja laitettu ja homma on helppo todistaa, kun on vain yksi yhteinen käyttötili ja muuten iki oma tili omille jutuille.

Osa miehistä ( meillä ainakin) tuntuu olevan hyvin tarkka (mustasukkainen) rahoista. Silloin täytyy vaan vakuutta että älä napise, tää on mun ostos.
:kieh:

 

Meillä ei miestä edes hirveästi kiinnosta lakanat, pyyhkeet ym. kodin tavara, joten saan kaikessa rauhassa ostaa just sellaisia kun haluan. Mikäli miehestä riippuisi niin meillä olisi edelleen käytössä 20v. vanhat mummon perintöpyyhkeet... kunhan jotkut on, se sanoo. Mutta ei laita vastaankaan kun ostan uudet. Sama asia lapsen ja minun vaatteissa. Isommat asiat kuten tv, sohva jne päätetään yhdessä.

Aikalailla peesi tähän, munkaan mies ei sinällään välitä mitä ostan, olen itse tosi tarkka rahasta (no ehkä en olis jos olis ylimääräistä rahaa) eli turhuuksia en juuri ostele. Molemmat siis ostaa mitä haluaa kun kyse on pienistä summista, isommista jutellaan yhdessä (niistä mä olen sitä mieltä kaikista ettei tarvita ja mies kaikista että tarvitaan) ja yleensä ei mitään vaikeuksia tehdä kompromisseja, käytännössä jos toinen jotain kovin haluaa niin sen myös saa, kun överiksi ei mene kummallakaan. Meillä on siis täysin yhteiset rahat (ja velat) ja tilit.

Toi miehen suhtautuminen sun ostoksiin kuulostaa aika, jopa julmalta. Syitä on varmaan muutamakin, joko on oikeasti jotenkin kontrollifriikki tai sitten hirvittävän peloissaan teidän rahatilanteesta (mutta yleensä sillonkaan ei kommentoida toisen terveyssiteitä tms valintoja muutenkin kun hinnan takia)

Toivottavasti jokin parempi ratkaisu on jo löytynyt, tosta aloituksesta näytti olevan jo tovi aikaa.

 

Meillä ei miestä edes hirveästi kiinnosta lakanat, pyyhkeet ym. kodin tavara, joten saan kaikessa rauhassa ostaa just sellaisia kun haluan. Mikäli miehestä riippuisi niin meillä olisi edelleen käytössä 20v. vanhat mummon perintöpyyhkeet... kunhan jotkut on, se sanoo. Mutta ei laita vastaankaan kun ostan uudet. Sama asia lapsen ja minun vaatteissa. Isommat asiat kuten tv, sohva jne päätetään yhdessä.

meillä samallalailla!

:wave:

 

Meillä ei miestä edes hirveästi kiinnosta lakanat, pyyhkeet ym. kodin tavara, joten saan kaikessa rauhassa ostaa just sellaisia kun haluan. Mikäli miehestä riippuisi niin meillä olisi edelleen käytössä 20v. vanhat mummon perintöpyyhkeet... kunhan jotkut on, se sanoo. Mutta ei laita vastaankaan kun ostan uudet. Sama asia lapsen ja minun vaatteissa. Isommat asiat kuten tv, sohva jne päätetään yhdessä.

meillä samallalailla!

:wave:

Meillä myös näin... Yleensä mie vielä himmailen noiden kalliimpien kanssa ja mies sanoo että nyt ostetaan... Se kun ei jaksa yhtään pähkäillä jos joku miellyttää ja sille on tarve

 

ikävä kyllä asia ei ole muuttunut mihinkään. Tai ehkä vain pahentunut. Meillä ei ole huono rahatilanne eikä pelkoa huomisesta. Rahatilanne on hyvä, enkä kersku mitenkään, ei tehdä turhia ostoja eikä laiteta rahaa menemään tuosta nuin vaan. Vaikka silti minä olen "leväperäinen" rahan käytön kanssa, en ymmärrä että miksi niin, jos itselle haluan jotain ostaa tai lapselle. Ei ole mieheltä pois. Se ei meille osta mitään, jos sen pussin varaan jäätäs. Korkeintaan pakolliset ruoat ja jonkun rievun. Tympäsee vaan välillä. Jotenkin tuntuu, että elää säästöliekillä. Elää toisen elämää, ei saa olla sellainen kun on.
Asutaan vuokralla, mutta tarkoitus ostaa omatalo, kun sellainen sopiva löytyy. Mutta löytyykö sellaista mikä on molempien mieleen?!
Kummallakin on omat säästöt, enkä itse puutu miehen ostoihin, jos haluaa jotain ostaa. Siksi se tuntuukin niin epäreilulta.

 

herranen aika.. sano sille ett humpihumpin, omani käytän ihan mihin tykkeen B)

 

Meillä on riitaa saatu aikaiseksi paistinpannun ostosta, kun menin sen ominpäin ostamaan. Vaikka ei mieheni mun siteisiin puutu, eikä yleensä mun henkilökohtaisiin ostoksiin pahemmin muutenkaan, mutta astioiden valinnasta haluais, että yhdessä päätettäis. Mä oon taas tottunut, että naiset saa päättää keittiön ja tekstiilit. Mieheni ei varmaankaan ole yhtä paha, kuin sinun tässä asiassa, mutta jotain yhtäläisiä fiiliksiä tunnen kylläkin. Mieheni kanssa kontrolloi mielestäni välillä liikaa, itse haluaisin, että hän antais toisten olla rauhassa, koska itse en puutu läheskään aina hänen tekemisiin. Ja tietynlainen piheys, esim. huonekalujen oston suhteen, vanhoja ei raaskis heittää pois, vaihtelua ei sais ostaa jne.

 

Meillä ostellaan yhdessä ja erikseen, kertomatta ja kertomalla. Riippuu mitä tarvii ostaa, jotkin asiat on sellaisia mistä tietää minkälaisesta toinen pitää niin miksi siitä pitäisi ilmoittaa, jos sen kerran tarvitsee ?