ostokset ja yhdessä päättäminen

Miten teillä muilla kaikki ostokset ja päättämiset sujuu? Onko aina kaikki ostokset molenpien mieleen? Tekeekö kumpikaan omia ostoja esim.vaatteet, meikit, kodin sisustus jutut jne.? Kerrotteko aina kaiken toiselle, että sellasen meinaan ostaa tms.? Tai pitääkö lupa aina kysyä?

Kiinnostaa vaan tietää, että onko muilla sellasta, että kaikki lasta ja omia juttuja koskevatkin asiat pitää miehen tietää ennenkuin mitään voi ostaa tms. Jos ostan itse jotain ja se ei ole miehen mieleen niin tulee huuto, olen kuulema tyhmä enkä tajua mitä lapsi tarvitsee.

Yhteen aikaan mies sanoi jo esim. siteiden ostoonkin oman sanansa :LOL:

Miten teillä muilla? Ja ennenkaikkea miten jaksatte sellasta elämää...
 
Täälä hetkellä (minä hoitovapaalla) ei oo paljon vaihtoehtoja, kun ei oo mitä ostaa muuta kuin ruokaa :D mut yllensäsaa ostaa kaikkee pientä itekseen.

Semmosen säännön minä sanoin, että 100 euron ostokseen tarvii luvan, miehellä kun oli tapana ostella kaikee kivaa kodintekniikkaan ja autoon liittyvää, joka siis kallista. Omat kosmetiikka yms. jutut jäi aina alle 100, mut kertyyhän niistä pienistäkin äkkiä se täyteen. Eli saan ostaa verhoja tai muuta sälää, kuinka kussakin kuukaudessa rahaa on. Minä yleensä hoidan laskut yms. talouden.

Mulla on ehkä enemmänkin tapana kieltää miestä ostamasta lapselle kaikkee sälää, mut yritän nyt pitää suuni kiinni, että saa ostaa mitä haluaa. Esim. kävelytuolia en ois antanut ostaa, mut mies halusi ja se olikin meillä varmaan paras ostos noista hilavitkuttimista.

Eli yhteenvetona, mun pitäis antaa miehelle enemmän lupaa ostaa kotiin kaikkee. Nyt raha sanelee kaiken, mut helpottaa kun työt alkaa.
 
Hm, meillä kumpikin tekee omat ostoksensa, joistakin keskustellaan etukäteen mutta ei olla toista kielletty jotain ostamasta.
Tosi harvoin ostan itelle mitään erikoista.
Mä oikeastaan ostan kaikki vaatteet lapselle, monesti tulee isojakin summia (tilaan nettikaupoista) ja informoin kyllä mitä olen tilannut ja mistä. Meillä on miehen kanssa sama maku lastenvaatteiden suhteen jolloin ristiriitoja ei tule.
 
Meillä on ihan avioehtosopimuksella omat rahat. Mitä omalla rahalla ostaa, ei toisella ole asiaan mitään erityistä määräntävaltaa. Toki jos haluaa toisen osallistuvan kustannuksiin, niin kannattaa neuvotella etukäteen... Tulot ovat menoihin nähden meillä riittävät, joten kriisejä ei ole vielä. Toki odotus on, että toisella puoliskolla on esim riittävästi käteistä alati jatkuviin remontteihin (vanha okt) ja ne rahat eivät ole huvenneet mihinkään huvituksiin.

Esimerkiksi minä ostan kaikki lastenvaatteet. Mikäli haluan miehen osallistuvan 50% kustannuksiin, pyrin kunnioittamaan hänen periaatteitansa myös (kotimaassa tai euroopassa valmistettua, yms). Ulkonäkö&muissa valinnoissa hän näyttää luottavan mun päätöksentekokykyyn. Määristä joskus keskustellaan ("tarviiko se kakara näin hirveästi vaatteita? juu, juu :saint: ").

Mies ostaa omat vaatteensa ja minä omani. Huonekalut ja isot yhteiset ostot - pitää löytää kumpaakin miellyttävä vaihtoehto tai sitten maksaa sen itse kokonaan (ja pitää päänsä). En yleensä keskustele pikkuasioista vaan ostan ne omaan piikkiini, vaikkapa tyynynpäällisiä tai lakanoita. Kumpikin maksaa omat harrastuksensa.
 
Mä en kyllä pyydä mihinkään ostoksiin mieheltä lupaa!! Tosin ostelenkin vaan lapsille ja itselleni vaatteita, joskus jotain kodinsisustusjuttuja. isommat tietenki yhdessä päätetään, mitä ostetaan.ja yleensä ne isot menee miehen pussista, koska mä olen vielä vajaan vuoden verran hoitovapaalla kotona.

Mies on noihin vaateasioihin sanonukki, että ei hän niistä ymmärrä, osta sä sitä mitä ne tarvii. Eikä tuo isannuus ees tiedä millaiset vaatteet kullakin lapsella on... huomaa,että mä hoidan kodin ja hän työt meidän perheessä!!
 
Meillä on yhteiset rahat.
Mä hoidan yleensä päivittäiset ostokset ja ison osan lapsen vaate- ja tarvikehankinnoista, ei niistä tarvitse etukäteen puhua eikä ole koskaan tullut sanomista mieheltä vaikka elämmekin hänen tuloillaan, olen kotiäitinä maassa jossa ei kotihoidon tukia yms tunneta.

Isommat ostokset tietysti pohditaan ja valitaan yhdessä, esim huonekalut tai kalliimpi elektroniikka.
 
No en kysele mieheltä mihin omat rahani laitan, eikä hänkään omia menojansa minulle tilitä. Minä maksan lapsen menot ( en kysele mitä hänen mielestään pitäisi hankkia, ei ole tuon taivaallista haisua mikä olisi hyvää ja käytännöllistä vaate hankinnoissa ) hän vastikkeet, matkustelut, kodin miehisen elektroniikan (niihin en edes mitään mielipidettä anna, mutta pyykkäyskoneet jne valitsen minä ja ehkä osan maksankin) jne. Ruuat ostamme kuka milloinkin kauppaan sattuu menemään. Isommat mm. kalusteiden ostot mietitään yhdessä, mutta hän ne maksaa (ei aina), kun on niin paljon isompi tuloinen kuin minä. Saattaa ostaa myös minulle kalliimpia vaatteita esim. ulkoiluvarusteita, uutta kännyy jne, vähän niiku miehisiä juttuja, timankeja on ihan turhaa odottaa saavansa ja ne ostankin suosiolla itse. Saan sitten sopivan kokoisen murikan kimmeltämään..
 
Kiitos vastauksista..
Muilla kuulostaa olevan aivan järkevällä pohjalla parisuhde. Meillä pitää keskustella esim, jos ostan lakanoita, tyynyliinoja( mies sanoo: "eikös niitä ole, vaikka kuinka paljon" ja "ovat rumia, ei tuollaisia osteta" Minä maksan itse yleensä kaikki lapsen vaatteet ja tavarat ja ruoan myös meille kaikille. Toki mies sillon tällön käy kaupassa. Laskut ja muut sellaset isommat ostokset maksetaan puoliksi.

Sitä mä en vaan ymmärrä, että miksi miehen pitää joka asiaan sanoa sanansa, vaikka kyse olisikin ihan pikku jutusta. Kerran ostin viltin niin siitäkin alkoi mesoomaan, että ei olis tarvittu. Jotenkin on niin turhauttavaa, kun ei mitenkään ole hyvä. Minä koen sen sillein, että mulla on oikeus ostaa omilla rahoilla itselle ja kotiin ja lapselle mitä haluan ilman, että pitää miehen kanssa keskustella asiasta. Ymmärrän kyllä isot hankinnat, mutta just nää vaatejutut. Se ei osaa ostaa edes itelleen mitään niin miksi sitten puuttuu toisen hankintoihin. Jopa lapsen ja minun sukkien ostoon pitää sanoa. Verhot jne pitää olla sen mieleiset, ja meillä ei tuo maku sitten kohtaa yhtään. Näitä esimerkkejä, kun piisais vaikka kuinka monta sivua

Kuitenkin mulla on oikeus omaan elämään, vaikka olenkin äiti. Tuntuu, että miehen mielestä äidillä ei ole muuta elämää. ikinä en ole miehen rahoilla elänyt, enkä elä. Ite tienaan omat rahat ja ite päätän sen kulutuksestakin.
 
Minusta tuo (miehesi) ei kuulosta ihan terveen ihmisen käytökseltä. Googletapa vaikka narsismia ja muita persoonallisuushäiriöitä - löytyisikö niiden kuvauksesta enemmän yhtäläisyyttä muuhunkin käytökseen?
Todella ikävä juttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rataslaakson Elli:
Minusta tuo (miehesi) ei kuulosta ihan terveen ihmisen käytökseltä. Googletapa vaikka narsismia ja muita persoonallisuushäiriöitä - löytyisikö niiden kuvauksesta enemmän yhtäläisyyttä muuhunkin käytökseen?
Todella ikävä juttu.
Se mua itteenikin hirvittää. Olen tietoinen kyseisestä luonnehäiriöstä kuten esim.narsismi. Serkun mies oli juuri sellainen.

Mies ei vaan ite tajua, kuinka pahalta minusta tuntuu. Eikä ite ymmärrä mitä tekee.. Minä olen aina syypää kaikkeen, teen vaan tyhmiä hankintoja. Millon siitä ihanasta miehestä tollanen tuli?!
 

Yhteistyössä