ostoslista tuli

Nyt on taas se aika että miehen tyttärentyttären synttärit lähestyy.
Tämä tytär ei pidä meihin paljonkaan yhteyttä, itse soittaa noin 2-3- kk välein, ja vastaa isänsä soittoihin satunnaisesti.
Asumme 500 km päässä toisistamme joten hyvin harvoin tavataan, koska hän ei halua tulla "näin kauas".
Eilen sitten oli tytär soittanut isälleen ja antanut pitkän listan isälleen mitä pitäis synttärilahjax saada. Vaari on hyvin huono mitään ostamaan, eli minun hommia ne on.

Mutta minulla on sellainen lahja-automaatti olo, ja nyt tuntuu hyvin vaikealta lähteä ostoksille, kun tiedän että ei edes kiitos minulle asti kuulu, vaan todennäköisempää että taas on vääränväristä....

No, eihän se tietysti sen pienen lapsen vika ole, ehkä se tästä lähtee taas tämäkin automaatti toimimaan...

 

Onkohan vaari mahdollisesti itse kysellyt että mitähän sitä vois ostaa tai mitä tarvisi? Meillä ainakin itse kyselevät joten totta kai vastaankin sitten

 

kyllä se oli lahjalista tullut ihan tyttären puolelta, näin se vaari hymähdellen totesi sanoi vielä; muistipa toimittaa XX kauppalistan ennen synttäreitä!

 

ok no meillä ei ole tapana toimia noin =) oma vika jos menette mukaan

 

\

ok no meillä ei ole tapana toimia noin =) oma vika jos menette mukaan

niinpä, siksipä tämä tässä askarruttaakin..jotain tietty haluaa lapselle hankkia, mutta nuo vaatimukset pahottaa mielen :'(

 

millaisia vaatimuksia ne on? kalliita? onhan se tietysti tavallaan ymärrettävää ettei haluta mitään turhaa mutta voihan näitä asioita vienostikin esittää eikä tehdä mitään typeriä lahjalistoja.

 

No jos rakastat lapsenlasta niin haluat että hänellä on kaikki tarpeellinen, ja vanhemmat tietysti tietävät paremmin kuin sinä mitä lapsi tarvitsee koska ette tapaile paljon. Olisiko sinulla parempi mieli, jos saat ostaa mitä haluat, mutta mistä ei ole mitään iloa kenellekään? Eli tarpeetonta mitä lapsella jo on tai vääränkokoista tai sellainen lelu mikä häntä ei kiinnosta tai mikä jo on?

Itse en anna kenellekään mitään listoja, koska meidän lapsilla ei ole isovanhempia jotka lahjoja ostelisivat tai jotka heidän hyvinvoinnista olisivat kiinnostuneita, mutta ymmärrän kyllä että äiti esittää toiveita. Ehkä tarkoittaa että valitset sieltä jonkun mitä haluat ostaa.

 

On eri asia esittää toive kuin vaatimus.
Ja musta ostaminen ei muutenkaan oo pääasia. Antamisen pitäis lähteä antajasta eikä saajasta.

Esimerkiksi käy hyvin häälahjalistat. Meidän kutsussa luki, että ilmoittautumisen yhteydessä lahjavinkkejä voi kysellä mun äidiltä (jolle piti ilmoittautua). Monelle lista on helpotus, kun ei tiedä mitä ostais. Mutta on ollu myös tälläisia kutsukortteja, joissa on lukenu: on kaappeihin kertynyt kaikkea kamaa, turha ostaa meille sitä samaa ja alla tilinumero. Niitä, jotka jonkun lahjan "uskalsi" ostaa, hääpari katto oudosti. Tai yhdessä kutsussa luki, että lista on vaikka Stockmannilla ja annettiin ymmärtää ettei oo mitenkään toivottavaa ostaa sen ulkopuolelta.

Jokainen varmaan ymmärtää eron. Ja vaikka laastiskin listan lapselleen, voi kysyä esim. että ootteko jo ostanu jotain vai tarviitteko vinkkiä.... meillä ois käyttöä sille ja sille. Mutta isovanhemmilla on oikeus ostaa myös muuta ku o toivottu. Eikä lastakaan pidä opettaa siihen, että toivelista=pakettien sisältö. Ja yhden isomman toiveen voi vaikka saada,mutta ei kaikkea toivomaansa. Se on jo kasvatuksellisestikin järkeen käypää

 

Meillä ei iosvanhemmat osta yhtään mitään eli ei paljon tartte listoja mihinkään suuntaa jaella. Oma äitini on kuollut ja mummo on jo höperö eikä edes muista että minulla on lapsia. Isä ei ole koskaan mitään ostanut. Meillä lapset ei todellakaan ole saaneet kaikkea mitä haluavat vaan sen mihin on varaa, minulla.

 

No mieluumminhan sitä tietysti mieluista hankkii (jo siksi, etteivät rahat mene hukkaan), mutta kyllä tuollaisen vaatimuslistan esittäminen nostaisi karvat pystyyn. Itselleni ei tulisi mieleenkään mitään edes pyytää, kysyttäessä toki esitän toiveita mielelläni. Mieheni vanhemmat eivät ostaneet tyttärellemme ristiäislahjaa lainkaan, sitä hiukan ihmettelin, mutta eipä kenenkään pakko ole ostaakaan. Kertoo kyllä ihmisestä aika paljon, jos itse soittaa ja vaatimuksia esittää...

 

Hups!

Empä ostanut ristiäislahjaa..en ole tainnut ostaa vielä mitään merkkipäivälahjoja. Tyttären kanssa puhuttu, että koska lapsi niin pieni vielä (1v6kk) ostakoon muut niitä merkkipäivälahjoja!

En tunne huonouttani..enkä alemmuutta.

Aina tarvittaessa teemme ostoskierroksia..tytär valikoi mieleisiään asusteita ja minä joko hyväksyn tai hylkään ...olenhan maksaja omasta tahdostani. Vaippoja ym. kulutustavaraa olen hankkinut "paljon" ja mielelläni sen teenkin.
Lelujakin hankin silloin kun jotain sopivaa tulee kohdalle. Erittäin vähän siihen sijoittanut, koska ne näkyy olevan suosittuja merkkipäivälahjoja.

Avustanut olen monella tapaa mut jääköön ne nyt luettelematta.
Sen verran vaan, että olen aina osannut erottua siitä, mikä on "maan tapa"!

Aikaakin annan silloin kun sitä liikenee. Mut onneksi on vapaus valita..ei ole pakko mennä minkään muotin mukaan.
Arvostella saa ken haluaa...siihenkin on vapaus.

Uutta nyt on kaukana olevalle jälkikasvulle, että soitan hänelle ja juttelen vaikka vastauksia en saakkaan. Sekin päivä vielä vielä tulee kunhan kieli kehittyy.
Suurella mielenkiinnolla odotan aikaa, kun "seurustelemme" web-kameran kautta :hug:

 

\

No mieluumminhan sitä tietysti mieluista hankkii (jo siksi, etteivät rahat mene hukkaan), mutta kyllä tuollaisen vaatimuslistan esittäminen nostaisi karvat pystyyn. Itselleni ei tulisi mieleenkään mitään edes pyytää, kysyttäessä toki esitän toiveita mielelläni. Mieheni vanhemmat eivät ostaneet tyttärellemme ristiäislahjaa lainkaan, sitä hiukan ihmettelin, mutta eipä kenenkään pakko ole ostaakaan. Kertoo kyllä ihmisestä aika paljon, jos itse soittaa ja vaatimuksia esittää...

tuo ristiäislahjan ostaminen on aika uusi tapa, ei omille lapsille mitään erityisiä ristäislahjija tuotu... ja en minäkään sellaista lapsenlapselle ostanut. muut vieraat kyllä näkyivät tuovan. ns. varpajaislahja perinne on kyllä minullekin tuttu, eli kun mennään ensikertaa vauvaa katsomaan viedään jotain lahjaa.

 

\

\

No mieluumminhan sitä tietysti mieluista hankkii (jo siksi, etteivät rahat mene hukkaan), mutta kyllä tuollaisen vaatimuslistan esittäminen nostaisi karvat pystyyn. Itselleni ei tulisi mieleenkään mitään edes pyytää, kysyttäessä toki esitän toiveita mielelläni. Mieheni vanhemmat eivät ostaneet tyttärellemme ristiäislahjaa lainkaan, sitä hiukan ihmettelin, mutta eipä kenenkään pakko ole ostaakaan. Kertoo kyllä ihmisestä aika paljon, jos itse soittaa ja vaatimuksia esittää...

tuo ristiäislahjan ostaminen on aika uusi tapa, ei omille lapsille mitään erityisiä ristäislahjija tuotu... ja en minäkään sellaista lapsenlapselle ostanut. muut vieraat kyllä näkyivät tuovan. ns. varpajaislahja perinne on kyllä minullekin tuttu, eli kun mennään ensikertaa vauvaa katsomaan viedään jotain lahjaa.

En minä heitä siitä moittinutkaan, en ole kenellekään asiasta edes sanonut. Kuten kirjoitinkin, ei kenenkään ole pakko lapselleni mitään ostaakaan. Eniten suren sitä, että oma äitini on kuollut, eikä näin ollen pysty antamaan lapselleni yhdessäoloa. (Enkä tarkoita lastenvahtina olemista, tyttäreni vaan menettää niin paljon, kun ei ihanaa äitiäni saanut tuntea.)
Eräässä ketjussa kyseltiin, mitä kaikkea isovanhemmat olivat lastenlapsille hankkineet. Monet olivat saaneet niin vaunut kuin hoitopöydätkin. Onkohan se tosiaan nykyään niin yleistä? Minut ja mieheni on kasvatettu siihen, että aikuiset ihmiset tulevat toimeen omillaan.

 

Onko lapsenlapsi sinun "oma" lapsenlapsesi vai oletko miehesi tyttären äitipuoli?

 

Tuttavapariskunta sai ensimmäisen, isä oli neljäkymmentä, äiti pari-kolme vuotta nuorempi. Vanhemmat ostivat kaiken lapselle. Järjestivät ristiäiset kotonaan ja ostivat jopa äidille vaatteet (mahdollisesti isällekin), äiti ja isä vauvoineen siis vain kävelivät ristiäisiin vieraiksi. Minua tällainen olisi hävettänyt. Mutta kai se on aika yleistä nykyään?

 

\

Tuttavapariskunta sai ensimmäisen, isä oli neljäkymmentä, äiti pari-kolme vuotta nuorempi. Vanhemmat ostivat kaiken lapselle. Järjestivät ristiäiset kotonaan ja ostivat jopa äidille vaatteet (mahdollisesti isällekin), äiti ja isä vauvoineen siis vain kävelivät ristiäisiin vieraiksi. Minua tällainen olisi hävettänyt. Mutta kai se on aika yleistä nykyään?

Miksi pitää hävetä, jos ottaa apua vastan, oli se sitten taloudellista tai muuta?

Suomalaiset ovat kyllä taitavia häpeämään ja "pärjäämään omillaan". Lapset muuttavat pois aiemmin kuin missään muualla länsimaissa, ja onko se omillaan pärjäämistä, kun valtion tukien turvin nuoret asuvat omissa yksiöissään opiskelijoina, kun muut eurooppalaisnuoret asuvat vielä lapsuudenkodissa.

Miksi pitää pärjätä yksin, ja miksi vanhemmat ovat ylpeitä, jos lapsi on muuttanut kotoa pois? Mikä aikuisuuuden mittari se on, että asuu valtion tukemassa yksiössä ja kärsii masennuksesta, kuten yhä suurempi joukko nuorista opiskelijoista, kun paineita on liikaa?

 

Kyllä ennenkin vanhemmat auttoivat lapsiaan jos vain vähänkin kykenivät.
Jos vanhemmilla on hyvät tulot eikä velkoja niin on järkevää auttaa nyt kuin sitten myöhemmin perintöjen kautta.'
Lasten on kyllä hyvä oppia pärjäämään myös omillaan eikä kaikkiin vaatimuksiin pidä suostua, vaan auttaa omien mahdollsiuuksien mukaan.

 

\

\

Tuttavapariskunta sai ensimmäisen, isä oli neljäkymmentä, äiti pari-kolme vuotta nuorempi. Vanhemmat ostivat kaiken lapselle. Järjestivät ristiäiset kotonaan ja ostivat jopa äidille vaatteet (mahdollisesti isällekin), äiti ja isä vauvoineen siis vain kävelivät ristiäisiin vieraiksi. Minua tällainen olisi hävettänyt. Mutta kai se on aika yleistä nykyään?

Miksi pitää hävetä, jos ottaa apua vastan, oli se sitten taloudellista tai muuta?

Suomalaiset ovat kyllä taitavia häpeämään ja "pärjäämään omillaan". Lapset muuttavat pois aiemmin kuin missään muualla länsimaissa, ja onko se omillaan pärjäämistä, kun valtion tukien turvin nuoret asuvat omissa yksiöissään opiskelijoina, kun muut eurooppalaisnuoret asuvat vielä lapsuudenkodissa.

Miksi pitää pärjätä yksin, ja miksi vanhemmat ovat ylpeitä, jos lapsi on muuttanut kotoa pois? Mikä aikuisuuuden mittari se on, että asuu valtion tukemassa yksiössä ja kärsii masennuksesta, kuten yhä suurempi joukko nuorista opiskelijoista, kun paineita on liikaa?

Ei avun vastaanottamisessa hävettävää olekaan.
MUTTA... Ainakin minun tuttavapiirissäni nämä "avuntarvitsijat" ovat työssäkäyviä kolmekymppisiä ihmisiä, jotka ovat tottuneet siihen, että palkan voi samantien tuhlata vaatteisiin, juhlimiseen jne., kyllä vanhemmat sitten maksavat rästissä olevat vuokrat ja puhelinlaskut. Sitten kun saavat lapsen, tämä totuttu kuvio jatkuu, ja isovanhempien oletetaan huolehtivat kaikenlaisesta. Tätä en voi ymmärtää. Itselläni on aina ollut samantasoinen palkka kuin näillä "autettavilla, silti olen pärjännyt omillani, matkustellut jopa ulkomailla paljon jne.

 

\

\

\

Tuttavapariskunta sai ensimmäisen, isä oli neljäkymmentä, äiti pari-kolme vuotta nuorempi. Vanhemmat ostivat kaiken lapselle. Järjestivät ristiäiset kotonaan ja ostivat jopa äidille vaatteet (mahdollisesti isällekin), äiti ja isä vauvoineen siis vain kävelivät ristiäisiin vieraiksi. Minua tällainen olisi hävettänyt. Mutta kai se on aika yleistä nykyään?

Miksi pitää hävetä, jos ottaa apua vastan, oli se sitten taloudellista tai muuta?

Suomalaiset ovat kyllä taitavia häpeämään ja "pärjäämään omillaan". Lapset muuttavat pois aiemmin kuin missään muualla länsimaissa, ja onko se omillaan pärjäämistä, kun valtion tukien turvin nuoret asuvat omissa yksiöissään opiskelijoina, kun muut eurooppalaisnuoret asuvat vielä lapsuudenkodissa.

Miksi pitää pärjätä yksin, ja miksi vanhemmat ovat ylpeitä, jos lapsi on muuttanut kotoa pois? Mikä aikuisuuuden mittari se on, että asuu valtion tukemassa yksiössä ja kärsii masennuksesta, kuten yhä suurempi joukko nuorista opiskelijoista, kun paineita on liikaa?

Ei avun vastaanottamisessa hävettävää olekaan.
MUTTA... Ainakin minun tuttavapiirissäni nämä "avuntarvitsijat" ovat työssäkäyviä kolmekymppisiä ihmisiä, jotka ovat tottuneet siihen, että palkan voi samantien tuhlata vaatteisiin, juhlimiseen jne., kyllä vanhemmat sitten maksavat rästissä olevat vuokrat ja puhelinlaskut. Sitten kun saavat lapsen, tämä totuttu kuvio jatkuu, ja isovanhempien oletetaan huolehtivat kaikenlaisesta. Tätä en voi ymmärtää. Itselläni on aina ollut samantasoinen palkka kuin näillä "autettavilla, silti olen pärjännyt omillani, matkustellut jopa ulkomailla paljon jne.

Nykyään on isommat vuokrat, ja asuntojen hinnat, noilla samoilla palkoilla on nykyään paljon vaikeampi elää. lisäksi ihmisten on opiskeltava pitkään saadakseen edes pätkätyön, jolloin ovat jo iäkkäitä kun pääsevät tienaamaan. Sitten on isot vuokrat/lainat, lisäksi lapsista aiheutuvat isot kulut, jne.

Itse en saa keneltäkään senttiäkään rahaa, mutta ymmärrän vanhempia jotka haluavat auttaa lapsiaan. Enkä näe mitään häpeämistä siinä, että ottaa taloudellista apua vanhemmiltaan. Palkat ovat heikot suomessa pitkään opiskelleilla.

 

Haloo hei, kyllä nelikymppinen on jo ehtinyt tehdä töitä sen verran, että pitäisi itse pystyä ristiäiset omalle lapselle järjestämään. Tässä nyt vastaajat minusta puhuvat eri asteen häpeämisestä, kuin on tarkoitettu. Nämä vanhemmat olivat molemmat omistusasunnossa asuvia, työssäkäyviä, hyvin toimeentulevia. Minusta nelikymppisen pitäisi olla jo sen verran itsenäistynyt, että lapsen tehdessään pystyy ja haluaa itse lapsensa ristiäiset järjestää ja maksaa, vaatteista puhumattakaan. Auttaminen on eri asia kuin valmiin tekeminen tarjottimelle. Milloin nämä sitten itsenäistyvät, pitävätkö vanhemmat vielä viisikymmenvuotisjuhlatkin?

 

\

Haloo hei, kyllä nelikymppinen on jo ehtinyt tehdä töitä sen verran, että pitäisi itse pystyä ristiäiset omalle lapselle järjestämään. Tässä nyt vastaajat minusta puhuvat eri asteen häpeämisestä, kuin on tarkoitettu. Nämä vanhemmat olivat molemmat omistusasunnossa asuvia, työssäkäyviä, hyvin toimeentulevia. Minusta nelikymppisen pitäisi olla jo sen verran itsenäistynyt, että lapsen tehdessään pystyy ja haluaa itse lapsensa ristiäiset järjestää ja maksaa, vaatteista puhumattakaan. Auttaminen on eri asia kuin valmiin tekeminen tarjottimelle. Milloin nämä sitten itsenäistyvät, pitävätkö vanhemmat vielä viisikymmenvuotisjuhlatkin?

Mutta jos isovanhammat katsovat, että heillä on tarpeeksi halua ja rahaa ja aikaa enemmmän, en edelleenkään näe siinä mitään pahaa.

Korostan, että itse olen järjestänyt itse ristiäiset lapsilleni, ei ole tullut leipomis-eikä muita apuja keneltäkään. kaikki on myös ristiäisten jälkeen itse ostettu lapsille, vaatteet, tavarat, harrastukset. kolmikymppisenä olen lapset saanut ja köyhiä olemme edelleen. Olin lapset saatuani juuri opiskelut päättänyt.

Silti isovanhempien apu näyttää olevan todella yleistä, ja ruhtinaallista monille ikäisilleni ja vanhemmille perheille. Joskus tunnen asiasta jopa kateutta. En näe siinä mitään pahaa, enkä häpeällistä vaikak itse en saakaan. Minullekin olisi kelvannut. Jotkut pääsevät helpommalla.

Toivottavasti itse pysyn terveenä, että pystyn auttamaan lapsiani, että eivät joudu yhtä raskaisiin tilanteisiin kuin itse olen joutunut. Ristiäisten järjestäminen vauvalle kun leikki-ikäinen kaipaa seuraa ja huomiota tavallista enemmän, ja tavalliset kotityöt, pakollinen ruoanlaitto (leikki-ikäisen pakko saada ruokaa) ja vauvanhoito päälle, huonokuntoisena. Mies töissä, ei isyyslomaa.

Isot vuokrat/velat, lähes puolet tuloista asumiseen teki niin tai näin, siis asui vuokralla tai omassa. OPiskeluaikana lähes koko opintoraha meni vuokraan. Ei mahdollisuutta lomaan. Toivon, että pysyn terveenä, että pystyn tehdä pitkään töitä, että voin auttaa lapsiani taloudellisesti ja kaikin tavoin.

 

\

\

\

\

Tuttavapariskunta sai ensimmäisen, isä oli neljäkymmentä, äiti pari-kolme vuotta nuorempi. Vanhemmat ostivat kaiken lapselle. Järjestivät ristiäiset kotonaan ja ostivat jopa äidille vaatteet (mahdollisesti isällekin), äiti ja isä vauvoineen siis vain kävelivät ristiäisiin vieraiksi. Minua tällainen olisi hävettänyt. Mutta kai se on aika yleistä nykyään?

Miksi pitää hävetä, jos ottaa apua vastan, oli se sitten taloudellista tai muuta?

Suomalaiset ovat kyllä taitavia häpeämään ja "pärjäämään omillaan". Lapset muuttavat pois aiemmin kuin missään muualla länsimaissa, ja onko se omillaan pärjäämistä, kun valtion tukien turvin nuoret asuvat omissa yksiöissään opiskelijoina, kun muut eurooppalaisnuoret asuvat vielä lapsuudenkodissa.

Miksi pitää pärjätä yksin, ja miksi vanhemmat ovat ylpeitä, jos lapsi on muuttanut kotoa pois? Mikä aikuisuuuden mittari se on, että asuu valtion tukemassa yksiössä ja kärsii masennuksesta, kuten yhä suurempi joukko nuorista opiskelijoista, kun paineita on liikaa?

Ei avun vastaanottamisessa hävettävää olekaan.
MUTTA... Ainakin minun tuttavapiirissäni nämä "avuntarvitsijat" ovat työssäkäyviä kolmekymppisiä ihmisiä, jotka ovat tottuneet siihen, että palkan voi samantien tuhlata vaatteisiin, juhlimiseen jne., kyllä vanhemmat sitten maksavat rästissä olevat vuokrat ja puhelinlaskut. Sitten kun saavat lapsen, tämä totuttu kuvio jatkuu, ja isovanhempien oletetaan huolehtivat kaikenlaisesta. Tätä en voi ymmärtää. Itselläni on aina ollut samantasoinen palkka kuin näillä "autettavilla, silti olen pärjännyt omillani, matkustellut jopa ulkomailla paljon jne.

Nykyään on isommat vuokrat, ja asuntojen hinnat, noilla samoilla palkoilla on nykyään paljon vaikeampi elää. lisäksi ihmisten on opiskeltava pitkään saadakseen edes pätkätyön, jolloin ovat jo iäkkäitä kun pääsevät tienaamaan. Sitten on isot vuokrat/lainat, lisäksi lapsista aiheutuvat isot kulut, jne.

Itse en saa keneltäkään senttiäkään rahaa, mutta ymmärrän vanhempia jotka haluavat auttaa lapsiaan. Enkä näe mitään häpeämistä siinä, että ottaa taloudellista apua vanhemmiltaan. Palkat ovat heikot suomessa pitkään opiskelleilla.

Olen siis samanikäinen kuin nuo avuntarvitsijat. Samoilla palkoilla makselin/makselen edelleen vuokria, laskuja ja matkustelen. Minulla vaan eivät rahat polta näpeissä, enkä tuhlaa kaikkea juhlimiseen ja vaatteisiin/kosmetiikkaan ensimmäisen viikon aikana, vaan ymmärrän, että palkalla täytyy elää koko kuukausi.
Ihan ok on, jos vanhemmat/isovanhemmat haluavat auttaa. Mutta kun jotkut eivät sen vuoksi näköjään koskaan sitten kasva vastuuntuntoisiksi aikuisiksi, kun tajuavat voivansa huolettomasti tuhlata rahansa mihin vaan, ja sitten tässä itse aiheuttamassaan "hädässä" kääntyä laskuinensa muiden puoleen.

 

En kommentoi muuta kuin sitá, etta isovanhemmat eivát ole hankkineet kastelahjaa lapsenlapselle. Jos minut kutsutaan jonnekin vieraisille, vien yleensá lahjan, jos kyse on váhánkáán erityisemmástá tilaisuudesta.

Ei tulisi mieleenikáán osallistua sukulaisen tai ystáván lapsen ristiáisiin ilman mitáán lahjaa. Kallishan sen ei tarvitse olla, mutta mielestáni jotain on lahjaksi vietává.

En ymmárrá pátkáákáán, miksi isovanhemmat ostelevat lapsenlapsilleen kalliita hoitopóytiá, rattaita ymv. Vaikka olisimme voineet taloudellisesti hankkia uudet kalliit vauvanhoitoválineet, olemme pitkálti párjánneet káytetyilla, ihan káyttókelpoisilla tavaroilla.

 

\

Onko lapsenlapsi sinun "oma" lapsenlapsesi vai oletko miehesi tyttären äitipuoli?

Lapsenlapsi on miehen tyttären lapsi.

No nyt on ostettu lapselle talvikengät, vaarin mielenmukaiset... itse olisin valinnut hieman toisin, mutta toivottavasti lapsi ja äiti ovat tyytyväisiä!

 

taitaa olla katellisten panettelua, kun jonkun vanhemmat haluuaa järjetää lapsenlapsensa ristiäiset!! :kieh: minä ainakin otin ilolla tämän avun vastaan kun äitini sitä tarjosi!! oli enemmän kuin iloinen kun sanoin että senkun järjestätä tottakai häärin itsekkin mukana !! mutta meillä oli eri pien iasunto ja vanhemmillani kosolti tilaa joten käytännössäkin mukavampaa! sillä en halunnut meidän kolkkoon seurakuntakotiinkaan!!! ja kyllä se taitaa olla niin että ne on ns kakrat jotka tuhlaa rahat vaatteisiin ym.. ei nämä kypsempään ikään tuleet! panettelua kateellisilta!! jos jollakin nyt jotai hiukan enempi ja on selvää että 30 kymppisillä on kuin esim 20 vee olevilla!! toki meitä löytyy joakisesta iästä monelaista!! mutta yleisesti!! vanhemmilla menee aivan varmasti rahallisesti paremmin kuin parikymppisillä joten on varmasti varaa ostella vaatteita enemmän!!