¤¤¤ Ovulaation induktio helmikuussa ¤¤¤

Meillä on pian parivuotias lapsi ja kakkosen yritystä puolitoista vuotta, väliin mahtuu kohdunulkopuolinen.
Lääkäreiden mukaan ovuloin normaalisti, koska kiertoni säännöllinen. Sain kuitenkin clomireseptin vahvistamaan ovulaatiota. Lääkäri käski aloittaa kuurin loppukeväästä, koska oli varma, että tulisin raskaaksi luonnollisestikin kevään aikana.

Ensimmäisen kuurin popsin kuitenkin heti ja tänä aamuna nega testattu ja suru sen mukainen. Niin kuin täällä kirjoitittekin, näin alussa into on valtava, minäkin olin satavarma, että ekakierrosta se tärppää. Koska miehen simpatkin on tutkittu ja priimaa on. Mutta ei. Seurantaultrassa en käynyt, mutta oviksen tikutin.

Eli kuinka kauan clomeja yleensä syödään? Lääkäri ei puhunut mitään jatkosuunnitelmista, koska oli tosiaan varma raskautumisesta normaalisti.
Ja jatkanko edelleen yksi tabletti/päivä vai suuremmalla annostuksella?

En haluaisi soittaa lääkärille, koska veloittaa puhelinajastakin.

Kiitos teille jos viitsitte valaista aloittelijaa :wave:
 
kirma Clomeja popsitaan kai 4-6 kiertoa (jos ne toimii) ja sitten taukoa. Clomien kanssa pitäis olla jotain seurantaa, ettei kasva liian monta follia ja toisaalta se, että se ovis varmasti tapahtuu. Jotenki se pitäis tarkistaa (mulla tarkistettiin verikokeella) että ovis kunnolla tapahtuu ja clomiannos on sopiva.
 
Niin kun se lääkäri ei katsonut seurantaultraa välttämättömäksi, koska hänen mielestään joka tapauksessa ovuloin. Ei katsonut edes tarpeelliseksi puhua jatkosuunnitelmista. Nyt tuleva jo huolettaa, tiedän kyllä, että panikoin turhan hätäseen. Mutta itselleen ei mitään voi, murehtijaluonne kun olen.

Onko täällä joku joka syö clomeja omaa ovulaatiota vahvistamaan?
 

Tänään kp 7/28-32 :headwall: Kyllä taas meinaa usko loppua. Mies on onneksi meilläkin positiivinen :) Odotellaan just miehen simppatuloksia ja mä olen menossa perjataina siihen munatorvien aukiolotutkimukseen...ehkä olemme taas sen jälkeen viisaampia....

Onneksi sentään aurinko paistaa! =)
 
Vilinäiti, nipsuliina83 ja pimazu: :hug: :hug:

kirma: Mun mielestä clomeja voi syödä 6kiertoaperäkkäin ja sitten taukoa. Annostusta nostetaan vain jos follia ei kehity ollenkaan.Onnea teille uutteen kiertoon, eiköhän se tärppi sieltä tule =)

Omia kuulumisia...kotiuduin juuri munasarjojen polttoleikkauksesta. Eilen oli leikkaus ja yön olin sairaalassa. Kumpaankiin munasarjaan tehtiin 6-10 pientä reikää pintaan, nyt pitäis puregonin tehota paremmin!!! Olin vielläkin aivan tokkurassa nukutuksesta ja kivat kivut on...
:|

-Tiinuli-
 
jonski
Kaikille tädin nujertamille :hug: ja voimia taas uuteen kiertoon.

Itse koitan täällä parantua kaameasta keuhkotaudista... Harmittaa suunnattomasti, kun ei päässyt pistelemään puregonia tässä kierrossa. Ei kyllä voimia ollut lainkaan edes yritykseen... Heh, kun nyt ei ole listan päivittäjää, niin ei meinaa edes omissa kp:ssä pysyä mukana =)

Tiinuli81: Parantumisia sinne ja nyt puregonit toimimaan :whistle: Millos pääset testaamaan tehoa?

Jaksuja kaikille :heart: ja kevättä odotellen...
 
Tiinulille pikaista parantumista leikkauksesta, toivottavasti oli apua. :) Kuin myös parantumisia jonskille. :)


Mulla on nyt siis taukokierto clomeista, mutta tässä parina päivänä oon nyt mitannu kohonneita lämpöjä, eli ihmeiden aika ei ole ohi näköjään, ovis on tainnu luonnollisesti tapahtua, ja ihan normaaliin aikaanki kp 17. Ellei sit terolut nosta lämpöjä (alotin maanantai-iltana). Mut toisaalta, rinnoissaki tuntuu, ja sitä ei kyllä terolut aiheuta, tai ei oo ainakaan ennen aiheuttanu. Tuon lämmön osalta en muista... Uskon että ovis oli. Sunnuntaina, jolloin ei yrityksen (eikä halujen) puutettakaan ollu. :D
 
Tiinulille pikaista parantumista ja sitten uudella innolla yrittämään!

nipsuliina83 :hug: tätipahoittelut

Mun tekis niin kovasti mieli soittaa ja varata aika jo nyt sinne klinikalle.
Että saatais tutkimukset aluilleen. Mutta mies haluaa vielä kevättä
odottaa ja niitä kolmea jäljellä olevaa clomi-yritystä.
Kun ei jaksais odottaa! :headwall: Meneehän niihin tutkimuksiinkin
aikaa ennen kun sitten varsinaisiin hoitoihin ruvetaan.

Orionin oireethan kuullostaa ihan ovikselta! Jospa se nyt tärppäis!
 
Kiitos kannustuksista kaikille =) =) =)

Orion Toivottavasti teille tärppi olisi tapahtunut nyt luomukierrossa!!!!

jonski koitahan parantua pian keuhkotaudista :hug: Mulla 2 viikon päästä aika lääkärille, joilloin luultavasti aloitan primolutin kierron aloittamiseksi ja sitten kp 4 alan pisteleen Puregonia....joten kauketi ens kuun lopussa ekat pistot...ellei jokin ihme tapahtuis ja ultras huomattais että ovulaatio tapahtuu itsekseen....toiveajattelua!! Läkäri sanoi kyllä että joillekkin tämähoito on tehnyt sen että ovis tapahtuu luonnollisesti.

Hain äskön apteekista jotain lääkettä kaasukipuiluun, eli maha pumpattu täyteen kaasua leikkauksessa ja nyt se pistää hartioissa ja kyljissä niin lujaa ettei oltua saa. Tälläistä tänne tänään....

-Tiinuli-

 
"Kiva" huomata, että aikamoista tahkoomista tuntuu muillakin lisääntyminen olevan :p tsempitys:hug: kaikille!

Tiinuli, millä perusteella sulle tehtiin tuo munasarjojen reitys? Mullehan tehtiin se vuodenvaihteessa kanssa. En kyllä muista, että kauheesti olisi kipuja ollut, enempi (napa)leikkaushaava aristi.

Orionille peukutukset =) Keltarauhashormoni kyllä nostaa lämpöjä, mutta ehkä noin 10 päivän kuluttua tietää mikä niitä lämpöjä oikeesti nostelee ;)

(.)
Testasin tänään erittäin selvän negan erittäin herkällä testillä. Kp on jotain 32.
On nähkääs semmoinen tilanne, että luget lopetin viikko sitten ja minkäänlaista vuotoa, ei edes tuhrua näy...Ja menkkakipuja on ollut varmaan sunnuntaista lähtien!Mä en tajuu missä taas mättää
Ja mä olin muka fiksu ja tilasin itelleni jo ajan polille seuraavaan kiertoon..Tänään oli pakko siirtää aikaa muutama päivä etiäpäin.
Yleensä vuoto on alkanut viimestään 4 päivää lugejen lopetuksen jälkeen.
:kieh:
 
mm-72 pahoittelut negasta :hug: Mulle tehtiin rei´itys koska Puregon ei kasvattanut folleja yhtään, annostusta ei juurikaan uskallettu nostaa ettei lähde kovinkaan moni rakkula kasvamaan joten päädyttiin tähän toimen piteeseen. Nyt pitäis sit Puregonin tehota paremmin pikkuannostuksilla.....saapi nähdä kuinka käy. Mulla ei juurikaan haavat kipeitä ( 3 eri kohdassa haavat) mutta toi kaasukipu on aivan järkyttävää...

-Tiinuli-
 
jonski
Tiinuli81: Onkohan tuolla mitään merkitystä, kun mä aloitan pistelemään kp 5. Ei kai, sehän on vaan päivä... Noh, mutta... Hyvällä säkällä päästään pistelemään samaan aikaan :D Eli nyt siis pitäisi puregonin tehota paremmin? Oliko sullakin taustalla PCO? Tuossa vaan mietin, josko tuollainen leikkaus auttaisi muakin mun tilanteessa. Kun ei ainakaan sillä menopurilla ollut mitään vastetta... Monta kiertoa piikitit Puregonia, ennenkun pääsit leikkaukseen?

Orion: Tuo kyllä kuullostaisi lupaavalta ovikselta :D Nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn, että olis onnistunut :heart:

caffee81: Heti kertomaan meille, kuinka kävi :heart:
 
Caffee81, etkö sä ole testannut vielä kertaakaan?? :eek: Kauheesti itsehillintää joillakin..

Annan teille hyväksi koetun vinkin...
Jos näyttää siltä, että vuoto ei ala, kp1 antaa odotuttaa itseään, niin kannattaa tehdä raskaustesti. Sen jälkeen ei menee vuorokautta pidempään kun vuoto alkaa.
Toimii joka kerta :/ :LOL:
 
caffee81: Pidän peukut pystyssä että olisi tärpännyt!!!!! =) Tulehan heti kertomaan kun tiedät..... :)

jonski: Puregon aloitetaan yleensä kp3-5, riippuu lääkäristä :) Mulla pitäis Puregonin nyt tehota paremmin kun ovat PCO-rakkulat pois. Pistin Puregonia yhden kierron ennen tätä toimenpidettä. Pistelin muistaakseni 27 päivää putkeen ilman mitään tehoa, yleensä viidessä päivässäkin alkaa tehota joten lääkäri suositteli sitä polttohoitoa mulle. Sillä on kuulemma saatu hyviä tuloksia.....näkee sitten kun alan pistelemään. Kiva jos päästään samaan aikaan pisteleen =) =) =) millaisella annostuksella aloitat?

-Tiinuli-
 
jonski
Tiinuli: Hienoo, jos toi leikkaus oikeesti toimii. Oli varmaan aika turhauttavaa pistellä kallista lääkettä ilman minkäänlaista vastetta... huh. Mä aloitan annoksella 100IU /pvä. Menopuria pistelin annoksella 150IU...

mm-72: Toi on niin hyvä keino saada menkat alkaan :LOL: :LOL: On kyllä tullut koettua moneen kertaan...
 
jonski pistelin annostuksella 25IU ja sitten 50IU. toivottavasti nyt aloitettais heti IU75. Lääkärit ovat aika nihkeitä nostamaan annostuksia, ainakin täällä päin. On kuulemma niin suuri riski että liian moni rakkula lähtee kasvamaan kerralla. Mun mielestä olis vaan hyvä että lähtis niin näkisi että lääkkeet oikeasti tehoavat, voihan sitä sitten pienentää.... :) Oli kyllä todella turhauttavaa pistellä 27 päivää ja rampata 2 kertaa viikossa ultrissa, kun matkaakin on 60km hoitopaikkaan. Toivottavasti tällä kertaa homma toimisi toisin.....

-Tiinuli-
 
no, nyt tuntuu kyllä pahasti siltä, että peli on taas kerran menetetty. Tuttu tunne alamahassa eli eiköhän sitä sit siirrytä viimeistään illalla jo 13 yrityskertaan :'( :headwall: |O Toivotaan, että teillä muilla olisi nyt tässä kierrossa parempi tuuri :heart:
 
mm-72en halunnu nähdä taas vaan kontrolliviivaa raskaustestissä, joten jätin suosiolla testailut väliin ja ihan turhaanhan olisin testannut...Olen tosin testannut joskus aikaisemmissa kierroissa muutaman kerran ja vuoto on alkanut joko samana tai seuraavana päivänä :p
 

Yhteistyössä