Ovulaatiovuoto välivuotona- tällaistako?

Elämäni ensimmäinen ovulaatiovuoto (tai ainakin sellainen minkä olen huomannut), vai kenties vaan merkki siitä etten ovuloi tässä kierrossa?

Tasan kierron puolivälissä tuli kirkasta verta noin yksi teelusikallinen, ja se oli siinä. Harrastimme seksiä sinä aamuna, ja se tuntui niin erilaiselta kuin yleensä (osui pohjaan, kohdunnapukkaan ihan kunnolla tuntui tosi paljon, ennen en ole huomannut tällaistakaan).

Terveyskirjasto kertoo ovulaatiovuodosta seuraavaa:
"Välivuodot voivat esiintyä normaalien kuukautisten välissä, esimerkiksi kuukautiskierron puolivälissä. Tällöin kyseessä on ns. ovulaatiovuoto, joka on niukka, päivän pari kestävä vuoto. Se on vaaraton eikä vaadi hoitoa"
Välivuodot :: Terveyskirjasto

Nyt jännittää :) Ehkä olen liian toiveikas. Minkälaista ovulaatiovuotoa teillä muilla yleensä on? Olisi mielenkiintoista kuulla esim. alla olevan mukaisesti:

VERINEN OVULAATIOVUOTO
1) sitä ei ole
2) sitä on, ja se on
2a) kirkasta verta
2b) rusahtavaa valkovuotoa
2c) kestoltaan päivä
2d) kestoltaan kaksi päivää
3) Muita huomioita

Kiitos kaikille ketkä vastaa :)
 
OK kukaan ei vastannut ei se mitään, taisi olla ovulaatio. :) Nyt on ollut menkkamaisia kipuja ja vihlaisuja, rintojen polttelua sivuilta, viikon verran jatkuvaa päänsärkyä, pään kuumotusta, hiki, kylmä, pala kurkussa ja ihme tunne alaleuoissa ja seksi sattuu. Jos ei tärpännyt on jotakin häikkää elimistössä joka tapauksessa se on selvä, olo on kaikkea muuta kuin normaali. Päänsärky,pään kuumotus ja kasvojen punaisuus sekä alaleukojen 'vetäminen alaspäin' on kaikista 'rankin' oire tällä hetkellä seksin sattumista unohtamatta (voisi olla kuumeeton keuhkokuume tai muu,jos ei tärpännyt).
 
Mulla ei ole ovulaation aikana veristä vuotoa lainkaan. Mutta valkovuotoa sitäkin enemmän. Munasarjat todella kipeät, kävellessä ihan vihloo ja petipuuhatkin tuskallisia koska se sitten vasta sattuukin.

Onko sulla kauan kun olette ehkäsyn jättäneet pois? Mitä te käytitte? Ihan pelkkä pillereidenkin lopettaminen saa aikaan mitä kummallisimpia oireita ja juurikin niitä raskaus oireita. Mutta tsempitykset tärppiin. :)
 
:) Kumia käytetty 10 vuotta (hormonit ei sovi) :) mutta voi olla että kuvittelen kaikki ja olen vain kuumeessa tms. (töissä kaikki kipeenä, yhdellä oli mm. kuumeton keuhkokuume...). Mullakaan ei ikinä ennen ole tullut nimenomaan veristä ovulaatiovuotoa, siksi ihmettelín :) ovistikkuja kokeilin edellisessä kierrossa silloin kun himot olivat korkealla, ja ovisplussa pärähti heti, ilmeisesti pystyy aika hyvin päättelemään limoista ja himoista :) Mutta tämä verinen vuoto oli mullekin niin uutta että melkein säikähdin eka.
 
vierailija
Mulla on yleensä kierron puolivälissä pientä rusehtavaa veristä vuotoa, jonka oletan olevan ovulaatiovuoto. Toinen vaihtoehto on, että kohdun myoomat ovat taas uusineet, mutta ainakin silloin, kun niitä aiemmin oli, oli jatkuvaa vuotoa.
 

Yhteistyössä