Pään hakkaamisesta

Huhhuh ja apua!

Meillä on 1,5v poika, joka suuttuessaan hakkaa päätänsä milloin minnekin. Siis oikein etsimällä etsii mahdollisimman kovan kohdan (seinä, lattia, pöytä etc) ja hakkaa siihen päätänsä. Tää varmaan liittyy uhmaan, sillä sitä on ollut jo jonkin aikaa ilmassa.

Hakkaaminen alkaa, kun jotain kieltää tms. Ensin tulee kauheat raivoitkut (sillä eihän äiti anna periksi ja anna vaikka saksia lapselleen) ja sitten alkaa pään hakkaaminen ja vielä kovempi itku (tottakai kun se sattuua). Huomion kiinnittäminen muualle ei oikein enää auta, sylissä poika ei rauhoitu vaan huutaa entistä enemmän ja rimpuilee pois. Ainoa mikä tuntuu auttavan niin on se, että alkaa tehdä jotain omaa juttua, ei vilkaise edes eikä puhu mitään - huomasin tuon eilen tehoavan... Tuossa on vaan se sydäntä särkevä ongelma, että ennenkuin se tehoaa, poika ehtii hakata päätään aika moneen kertaan. Saadaan pian neuvolan kautta joku pahoinpitelysyyte, kun pojan pää ihan kuhmuilla. Lisäksi me pelätään, että se saa jonkun aivotärähdyksen tai että hakkaaminen vaikuttaa jotenkin aivoihin tsm.

Onko muilla vastaavaa ongelmaa tai tietoa/neuvoa siitä, että mikä tuohon voisi auttaa? On vähän sellainen huono äiti -olo... Ne muut kiukuttelut vielä jotenkin menee, mutta tää on ihan kamalaa. Tosin jos on vinkkejä muihin uhmakohtauksiin, niin nekin on tarpeen. Vaipan vaihto on esimerkiksi nykyään aika mielenkiintoista...

Voiko tämän ikäinen jo haluta sitä, että tekee kaikki itse? Entä, onko se paha, jos tavallaan odottaa sitä, että lapsi on valmis siihen, että esim. vaihdetaan vaippa vai onko se jotenkin parempi esim. rajojen/auktoriteetin kannalta, että ns. väkipakolla vaihtaa vaipan, silloin kun vanhemmista tuntuu siltä (ts. on täynnä, pitää lähteä tarhaan etc). Tarhassa poika käyttäytyy kuin enkeli, kuinkas muuten. Olen sitä miettinyt, että kieltääkö ja käskevätkö he siellä asioita eritavalla vai onko kyse vain siitä että omille vanhemmille on helppo kiukutella?

Mistä saisi kunnon tietopaketin lasten kasvatukeseen...?

Kiitos kaikille jo etukäteen - toivottavasti tähän tulee vastauksia, kun olen ihan hukassa ja neuvolassa ei ne oikein osanneet neuvoa...
 
meilläkin vuoden ikäinen teki just samoin.ajattelin hänen olevantosi outo, mutta onhn noita muitakin :headwall: .
se jäi ajan kans pois.tyttö nyt 1,5kk ja ei enää tee sitä.

en kiinnittänyt mitään huomiota häneen kun alkoi paukuttaa päätänsä lattiaan,seinään, oveen jopa takkaan.

joskus löi niinkin kovaa että itku pääsi.silloin koitin saada häntä tekemään jotian mielekkäämpää leikkiä.

mutta meillä se tosiaan jäi ajan kanssa pois :heart:
 
lisään vielä sen verran että ihan mustelmilla hänenkin päänsä oli ja mietin aina että pian ihmiset luule että pahoinpidellään pientä lasta.

mutta ei siihen auttanu mikään muu kuin toi ettei kiinnitä siihen mitään huomiota.
kerran mummo kyläili ja tyttö sai raivarit jostain,en muista mistä ja alkoi paukuttaa päätä seinään niin mummoa se anuratti ja siitäkös tyttö oikein innostui :headwall: :headwall: :headwall: .
seurauksena että tuli ISO itku kun takan reunaan piti pää paukauttaa.

mummo ei tajunu että nauru pahensi asiaa ja lapsella taas pää mustelmilla.

ihan tervejärkinen llapsi siitä on kasvanu vaikka nuppi osumia on ottanutkin :eek:
 
kääkkis
Uskokaa tai älkää, mutta meidän 9kk poika kans tekee tätä... :( Välillä tosi rasittavaa, kun esim pöydässä ei halua olla/syödä jotain, niin paukauttaa pään pöytään, ja suuttuu lisää jos koettaa estää. En ikinä olis uskonu et näin "pieni" voi alkaa hakkaamaan päätään.. Itse muistan joskus pienenä käyttäneeni sitä " tehostuskeinona".. Tosin en muista oliko asiasta mitään hyötyö, luultavasti ei.
 
Moi
Meidän tyttö 1v6kk on tehnyt tuota samaa jo jonkin aikaa. Se liittyy just turhautumiseen eli kun kiellän tms. Samaa sarjaa on sitten myös oman pään lyöminen ja sormien kurkkuun tunkeminen. Oon myös huomannut, että paras tapa saada käytös loppumaan on se, ettei vaan kiinnitä asiaan mitään huomiota. Aiemmin yritin ottaa syliin, mutta tuloksena oli se, että tyttö yritti lyödä myös minua. No, jospa tuo ajallaan loppuisi.
 
mami29
En nyt tänne varsinaisesti kuulu mutta sattui osumaan silmään tämä keskustelu..
Meillä 3 vuotias tyttö aloitti pään hakkaamisen pinnasängyn päätyyn puolivuotiaana..ja sama homma jatkuu yhä..kohde on vain seinä tai lattia.

Mikään ei tunnu auttavan eikä neuvolassa reagoida asiaan millään tavalla. Sanotaan vain että ikään kuuluva juttu ja kun tämä alkoi oli neuvolan mielestä vain uusi kiva juttu minkä on oppinut.

Serkkuni(nyt yli 30v) hakkasi päätään vielä teininä..joten tiedä sitten milloin loppuu vai "kasvaako" ulos tuosta inhottavasta "tavastaan"

Meillä ei myöskään reagoida asiaan ja niin kamalalta kuin ehkä kuulostaakin niin käänteispsykologiasta on ollut hyötyä..hakkaaminen loppuu meinaan heti.Kunnes saa uuden raivarin ja kaikki alkaa taas alusta.
 
Meilläkin on asunut pieni päänhakkaaja. :headwall: Ajan kanssa ikävä tapa jäi onneksi pois, nyt pojalla on ikää 2,5v. Välillä ihan pelotti, kun kolina vaan kävi. Mä yritin myös olla huomaamatta jonkin aikaa, mutta mua niin pelotti se kopina, että vaan tiukasti joka kerta puututtiin asiaan ja tiedä sitten auttoiko se vai aika. Ihmeellisiä juttuja kyllä keksivät.
 
Kiva huomata, että meidän poika ei tässäkään omituisuudessa ole ainoa! :)

Poika siis 10,5 kk tehnyt jo pidemmän aikaa sitä, että kun hermostuu rattaissa olemiseen, niin alkaa hakata päätään selkänojaan. Ihan kamalan näköistä! Usein onkin tuolla saanut tahtonsa läpi ja päässyt syliin, kun en ole kestÄnyt sitä, kun kaikki tuijottaa, että mikä tuolla lapsella on.

Nyt on aloitettu myös tuo otsan pöytään lyöminen, kun ei enää maltettais istua syöttötuolissa. Onneks on muitakin yhtä "hulluja"!
 
Tättärä harmaana
Juu, täällä kanssa 1,3v poika, joka pari kuukautta sitten keksi tuon päänhakkaamisen. Yleensä pöytään, ikkunalautaan, ja jos ei mitään muuta löydy, niin vaikka minun jalkoja tai päätä vasten paukuttaa otsaansa. Meilläkin se liittyy kieltämiseen. Yleensä alkaa niin että hän huutaa (kirkuu), ja kun siitä komennan, hän menee hakkaamaan päätään johonki. Sitten tulee puhaltaen minun luo, että minunkin pitää puhaltaa pipiä. Nyt olen lopettanut sen puhaltamisen kun itse itseään satuttaa, saa nähdä tehoaako.
Meillä kanssa otsa välillä ihan mustelmilla. Ja välillä kun poika myös "läpsii" itseään, vaikkei ikinä ole mitään lyömistä, läpsimistä kokenut tai nähnyt, niin tulee kyllä mieleen että kohta on sosiaalitantat oven takana ;)
No, toivottavasti tämä loppuu pian. Ei ole kiva vaihe. Muutenkin kiukuttelee nyt vähän kaikesta. Kaikki pitäis itse saada tehdä, jos ei saa, hermo menee, ja jos saa, hermo menee kun ei onnistu...
On se nuilla pikkusilla hankalaa...
 
eva
Oma tahto kuuluu asiaan, ja kyllä todellakin jo vuoden ikäinen voi haluta tehdä asioita itse ja harmistua siitä kun omat taidot tai vanhempien kärsivällisyys eivät riitä. Vanhemman pitää tietenkin asettaa rajoituksia siellä, missä kysymys on oikeasti vaarallisista asioista, mutta muuten kannattaa miettiä rajoja lähtökohdasta "valitse taistelusi huolella". Joskus nimittäin lapsi kokee, ettei hänellä ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, ja reagoi siihen aivan mielettömällä raivarilla joka-ainoasta mahdollisesta asiasta. Kun hänelle annetaan jonkin verran valtaa itseään koskevissa asioissa, hänen saattaa olla helpompi joustaa siellä missä vanhemmat eivät jousta. Tämä ei tarkoita, että pahoista raivareista pääsisi kokonaan eroon antamalla lapselle periksi joka asiassa missä se vain suinkin on mahdollista, mutta jos niitä tuntuu tulevan kovin usein, kannattaa pohtia, olisiko kaikkien elämästä mahdollista tehdä vähän mukavampaa ottamalla joissakin asioissa vähän rennommin.

Aikataulut kannattaa pyrkiä suunnittelemaan niin, ettei lapsen touhuja ole pakko keskeyttää koska on kiire johonkin, vaan lähtöä ruvetaan puuhaamaan kun lapsen leikit ovat sopivassa taitekohdassa. Jos märkä vaippa ei häiritse lasta itseään, sitä ei ole pakko heti väkisin vaihtaa. Pukemiset ja riisumiset saattavat helpottua, kun lapselle kertoo mitä on tapahtumassa ja antaa hänen osallistua siihen kykyjensä rajoissa (vaikka se sitten veisikin vähän kauemmin aikaa). Riippuu hirveästi lapsesta, millaiset keinot tarkkaan ottaen toimivat, vai toimiiko mikään, mutta jo hämmästyttävän pienet lapset voivat muuttua hetkessä yhteistyöhaluisiksi, kun vain sopiva houkutin keksitään. Aina se ei tietenkään onnistu.

On myös hyvä miettiä vähän omia reaktioitaan ongelmatilanteissa. Taaperotkin osaavat tehdä asioita saadakseen vanhemmiltaan huomiota. Ei myöskään ole vahingollista muuttaa mieltään huonosti perusteltavan kiellon tai käskyn suhteen siksi että lapsi on eri mieltä, mutta se kannattaa tehdä heti eikä puolen tunnin kitinän ja raivoamisen jälkeen.

Konfliktit kuuluvat asiaan, lapsen täydellinen alistuminen vanhempien tahtoon olisi lopultakin huolestuttavampaa kuin teatraaliset raivokohtaukset. Jos tuntuu, ettei mikään auta raivareiden vähentämisessä tai lieventämisessä, ei auta muuta kuin odotella ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Neuvolassa voi myös ottaa asian puheeksi, mm. erilaiset neurologiset häiriöt voivat tehdä lapsesta tavanomaista raivokkaamman, ja tällöin apu saattaa löytyä oikeasta pilleripurkista.
 
Meillä myös poika noin 1,5 v ikäisenä harrasti tuota päänhakkaamista jos asia ei mennyt oman mielen mukaan. Nyt on 11 v reipas miehenalku, eikä enää hakkaa ;) . Eräänkin kerran muistan kuinka hävetti viedä poikaa päivähoitoon kun oli otsa aivan mustelmilla, no onneksi ja onneksi oli ottanut samanmoisia hepuleita myös hoidossa. Mutta aika aikansa kutakin kun asiaan ei kiinnittänyt mitään huomiota niin tapa jäi aikanaan pois.

 

Yhteistyössä