Päväkotiin kuntoutusmielessä?

Minkä ikäisinä muille erityisille on suositeltu päivähoidon aloittmista? Meidän down-poika on juuri täyttänyt vuoden ja kakkosta odotellaan syntyväksi kesällä. Näin ollen olisin kotona lasten kanssa vielä hyvän pätkää.

Nyt kuitenkin kuntoustussuunnitelmaa tehtäessä meille suositeltiin päiväkodin aloittamista, vaikka vaan 15h/viikko. Itsestä tuntuu vielä aika vieraalta ajatus viedä tuollainen pieni hoitoon kun itse olisin samaan aikaan kotona... :/
 
Meidän poika on nyt 4-vuotiaana menossa päiväkotiin ja kuntoutus mielessä, itse olisin pitänyt hänet kotona eskari-ikään asti koska hoidan nuorempaa sisarusta kotona. Hänellä on as-piirteitä, diagnoosia aspergerista ei olla vielä saatu. Päiväkotia susositeltiin jo viime syksyllä mutta erityispaikkoja ei vapautunut aikaisemmin, eli ollaan oltu jonossa viime elokuusta asti ja nyt saimme juuri kuulla että hänelle on paikka 1.8 alkaen.
 
Mikaela harmaana
Meidän dysfaatikolle suositeltiin 3-vuotiaana päiväkotia ja pienempi lapsistamme aloitti vähän alle 2-vuotiaana (ennen kuin mitään diagnoosia tai tutkimuksia edes oli tehty, nyt diagnoosina autismi) ja se oli ihan hyvä ajankohta, vaikka aluksi tuntui rankalta sekä lapsista että äidistä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.04.2006 klo 18:41 katjuza kirjoitti:
Meidän poika on nyt 4-vuotiaana menossa päiväkotiin ja kuntoutus mielessä, itse olisin pitänyt hänet kotona eskari-ikään asti koska hoidan nuorempaa sisarusta kotona. Hänellä on as-piirteitä, diagnoosia aspergerista ei olla vielä saatu. Päiväkotia susositeltiin jo viime syksyllä mutta erityispaikkoja ei vapautunut aikaisemmin, eli ollaan oltu jonossa viime elokuusta asti ja nyt saimme juuri kuulla että hänelle on paikka 1.8 alkaen.
meillä myös samalla diagnoosilla oleva 4-vuotias poika. Hän aloitti päiväkodissa 2v8kk ikäisenä, kun palasin töihin. Nuo as-piirteet huomattiin juuri sen vuoksi, ettei sopeutunut pk:iin, vetäytyi siellä ison ryhmän toiminnasta sivuun puuhailemaan omiaan. Että normaali päiväkodista ei aina ole hurjasti kuntoutuksellista iloa, jos diagnoosi ja terapia ei ole selvillä. Hienoa, että teillä on erityisryhmäpaikka tulossa!
Meillä on nyt as-piirre-diagnoosin ansiosta ryhmäkohtainen avustaja, ja poika on syksyllä - vihdoin - siirtymässä 4-6-vuotiaiden ryhmään avustajineen. Hiukan hirvittää, sillä se ryhmä on VIELÄKIN isompi, 20 lasta.
Erityislastentarharyhmään ei kelto lastamme suosittanut, sanoi siinä ryhmässä parhaillaan olevien olevan aika aggressiivisia, jolloin kiltti ja vetäytyvä as-lapsi ei siellä ole kotonaan. Integroituun ryhmään puolestaan on meidän alueellamme niin pitkä jono, ettei sinne pääse.
Joten sovittelua se on aina.

Mitä ap:n täysin erilaiseen tilanteeseen tulee, niin minustakin vuoden ikäisen terapointi päiväkodissa kuulostaa hullulta. Millaiseen ryhmään lapsesi menisi, sehän sen mielekkyyden ratkaisee. Normaalitarhan normaaliryhmään en todellakaan panisi vuoden ikäistä terapiamielessä.
 
tuntematon
Meillä myös 4v. down-poika.Kokeilimme pojalle päiväkodin erityisryhmää 2-vuotiaana kuntoutusmielessä, mutta en sitten saattanut pitää häntä siellä kun oli niin pienen ja aran oloinen ryhmässä ja päiväkodillakin meinasivat,ettei heidän mielestään vielä tarvitsis paikkaa.Kuitenkin suurin syy lopettamiseen oli äidin ikävä,kun olin toisen lapsen kanssa kotona.Pidimme sitten kahden vuoden tauon ja poika aloitti 4v. samassa erityisryhmässä ja tällä kertaa kaikki on mennyt tosi hyvin.Lapsi selvästi hyötyy ryhmästä,eikä äidilläkään enää ikävä vaivaa kun tietää, että lapsi ei ole liian pieni sinne vieraiden hoitoon.Että kannattaa kuunnella omaa sisintä, miltä itsestäsi tuntuu,haluatko todella antaa hänet muiden hoitoon.
 
Hei Madicken-04..! muistatko minua?! mailailtiin tässä viime syksyn puolella.. mitä pojallenne kuuluu? meillä tyttö voi hyvin. Teillekkin on siis vauva tulossa,samoin syksyn puolella meillekkin jos kaikki menee hyvin. Enempi meistä voit lukea tulta kampurajalka-otsikon alta.. Muuten kaikki on suhteellisen hyvin. laita toki sähköposti minulle,olisi kiva vaihtaa kuulumisia! itse hukkasin sinun osoitteesi joten en ole voinu kirjoitella :ashamed: kuulumisia odotellen,sussu perheineen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.04.2006 klo 10:32 sussu kirjoitti:
Hei Madicken-04..! muistatko minua?! mailailtiin tässä viime syksyn puolella.. mitä pojallenne kuuluu? meillä tyttö voi hyvin. Teillekkin on siis vauva tulossa,samoin syksyn puolella meillekkin jos kaikki menee hyvin. Enempi meistä voit lukea tulta kampurajalka-otsikon alta.. Muuten kaikki on suhteellisen hyvin. laita toki sähköposti minulle,olisi kiva vaihtaa kuulumisia! itse hukkasin sinun osoitteesi joten en ole voinu kirjoitella :ashamed: kuulumisia odotellen,sussu perheineen.
:hug: Hei sussu! Tokihan sinut muistan, olen itseasiassa viimeaikoina miettinytkin mitä teille kuuluu. Ihanaa että teillekin on nyt vauveli tulossa. =) Kirjoittelen sulle vaikka tuossa illalla jos jää aikaa. Hyvillä mielin meillä tätä tulevaa odotellaan ja poju kasvaa ja kehittyy mukavasti. Men vi hörs! :wave:
 
Kiva ku muistat! :hug: hyvillä mielin ja toiveikkaina täälläkin vauvelia odotellaan pienistä vastoinkäymisistä huolimatta(tämä kampurajalkasuus juttu),mutta kirjoittelehan toki kun ehdit,jään odottelemaan postia =) :flower: terv.sussu
 
Ensimmäistä kertaa löysin tämän kaks+ palstan :snotty:

Meillä on 3.5v ikäinen autisti poika jolla siis jo diagnoosi. Poikamme meni päiväkotiin 2v4kk ikäisenä kuntoutuksen vuoksi ja hyvin on pärjäänyt! Tykkää olla hoidossa tosi paljon! Syksyllä vaihtaa eriyisryhmään, saa nähdä miten vaihto onnistuu! Meille on tulossa syyskuun alussa vauva, ja jännittää tosi paljon miten poikamme siihen suhtautuu. Puheen ymmärtäminen on huono joten en usko hänen tajuavan vielä kun yritän kertoa että se vauva on tulollaan yms. Eiköhän hän sopeudu niinkuin muutkin lapset.
 

Yhteistyössä