Pahinta/tyhmintä mitä ootte km:n jälkeen kuulleet?

Eilen np-ultrassa huomattiin keskeytynyt keskenmeno. Kätilö ilmoitti asian toteamalla tylysti "Pitikö täällä olla jotain elämää?"

Tänään lääkkeellinen tyhjennys, joka on ollut varmaan elämäni rankin kokemus. Kerroin sitten kälylleni tuntemuksia; fyysistä ja psyykkistä kipua, johon tämä vastasi että "voit ottaa tämän positiivisesti, elämässä pitää kokea kaikkea." Voin sanoa ettei mikään ole loukannut enempää, varsinkin kun vauva oli niin toivottu. :'(
 
Viimeksi muokattu:
minulle mies sanoi kolme asiaa kerrottuani todennäköisestä keskenmenosta; onneksi se oli vielä niin pieni, koitahan kestää ja miltä se nyt oikein tuntuu.
Sitten jatkoi innolla uuden kännykän räpläämistä...
Voin kertoa, että oli lähellä nokkaan vetäseminen.
Uskon kyllä ettei tarkoituksena ollut minkäänlainen ilkeys mutta ei se tuossa tilanteessa silti mitään apua antanut...
 
Itse koin keskenmenon vkolla 7, sain paljon kommentteja "ei sen vaan ollut tarkotus tulla", tuntuu herkässä mielentilassa todella tympeältä "lohdutukselta" ikäänkuin asia nyt olisi tuolla sitten kuitattu? Toinen lapsi siis toiveissa ja yrittämällä yritetty.
Anoppi sanoi jopa "No ehkä näin kävi koska teidän on tarkoitus keskittyä tähän ensimmäiseen lapseenne vielä" (esikoinen siis kuitenkin jo 1,5v) Todella ajattelematon kommentti minusta, kuulostaa siltä kuin olisi jotenkin vastuutonta ja itsekästä yrittää toista lasta perheeseen??
Muutenkin ystävät ja muut läheiset ovat olleet yllättävän kylmiä, ei lapsenhoitoapua että saisin levätä, ei kuulumisten kyselyitä. Äitini ei edes halannut vaikka itkin menetystä, taputti vähän ja kertoi itsekin saaneensa km miehen kanssa jonka kanssa hänen ei ollut takoitus olla.. Siis? Paras(?) ystäväni ei kerennyt tapaamaan minua, muut kiireet menivät edelle, eikä kummemmin ole kysellyt miten jakselen. Mies lähti 1,5vkoa km jälkeen lomamatkalle 2viikoksi, jäin esikoisen kanssa kaksin kotiin, ei kuulemma voinut matkaa enää peruakaan.

Hoitohenkilökunta on vielä oma lukunsa. Menin sairaalaan ultrattavaksi voimakkaan verenvuodon takia. Ultraava lääkäri totesi kylmästi "ei täällä ole merkkiä raskaudesta." Pyysi vielä kokeneemman lääkärin avuksi ja he NAURESKELIVAT kun sekoilivat jotain laitteen kanssa, kukaan ei pahoitellut, kysyivät oliko raskaus suunniteltu, sanoivat etten "ole kuitenkaan ainut jolle näin on käynyt", eäystävälliseen sävyyn.

Ehkä sitä on tällaisella hetkellä super herkkä kaikelle vähänkään negatiiviselle, ja ylireagoi kaikkeen.. Mutta jotenkin sitä odottaa saavansa edes lähimmiltään lohdutusta, ja edes ystävällistä kohtelua sairaalassa, kenties jopa sanat "olen pahoillani." ?
 
+
Kommentti ei tullut ystävältä vaan lääkäriltä, joka mitätöi kaksi edellistä keskenmenoa: " raskaustesti oli varmaan virheellinen kun näytti plussaa", "nykyään testit on liian herkkiä" ja "monet sekoittavat kuukautista edeltävät oireet raskausoireisiin". Tämä siis sen jälkeen kun kerroin ensimmäisellä kunnallisen lapsettomuushoitokäynnillä kärsineeni puolen vuoden sisään kolmesta keskenmenosta viikoilla 9, 5 ja 5. Raskaudet varmistettu useilla testeillä ja viimeisimmän kyseessä ollessa jopa ehdittiin ultrata kiinnittys pussukka kohdussa.

Olen vieläkin hämmentynyt ja tuntuu tosi pahalta kuulla tuollaista vielä lapsettomuushoidoissa!!
 
Tosi ikäviä kommentteja te muut olette saaneet kuulla!!

Minulla todettiin pari päivää sitten keskeytynyt keskenmeno (rv 10) ja odottelen pääsyä lääkkeelliseen tyhjennykseen. Olen pääosin saanut todella positiivia, lohduttavia ja kannustavia kommentteja kaikilta, joille on asiasta kertonut (vanhemmat ja ystävät). Monet ovat kuitenkin lisäksi minulle sanoneet, että "tämähän todistaa, että voit ylipäätään tulla raskaaksi!". Ymmärrän, että he tarkoittavat hyvää ja haluavat olla kannustavia, ottaen huomioon, että tämä oli minun elämäni ensimmäinen raskaus 10 vuoden yrityksen ja useiden hedelmällisyyshoitojen jälkeen. Silti kommentti on minusta aika tunteeton. Mistä minä voin luottaa siihen, että raskaus enää koskaan onnistuisi uudestaan? Ehkä tämä oli se meidän ainoa mahdollisuus? Mistä minä tiedän, jaksammeko enää yrittää uudestaan? Tuntuu siltä, että meille näytettiin kaiken yrittämisen jälkeen vihdoin pieni pilkahdus toivoa, joka kuitenkin sammui ennenaikaisesti. Siksi tuo ystävien kommentti tuntuu niin pahalta, koska keskenmenosurun näin aikaisessa vaiheessa sitä ei jaksa miettiä uutta yritystä. Kommentti myös mitätöi menetyksen ja tämän ainutlaatuisen raskauden ja ihmisalun, joka saattaa mahdollisista uusista yrityksistä huolimatta jäädä minun elämäni viimeiseksi :'(
 
Mut oli juuri leikattu, oli ku-raskaus. Lääkäri tuli kertomaan leikkauksesta, olin ihan pihalla ja sanat kuuluivat vain plaa plaa plaa tyyliin, mutta sen muistan, että se sano "ONHAN TEILLÄ JO NELJÄ LASTA".. Niin onkii, mitä sitte, se ei vähennä surun määrää, tai sen surun, että niitä en nyt mahdollisesti enää saa, kun meni johdin ja todennäköisesti toinenkin vaurioitui.

Luojan kiitos, että on neljä lasta eikä tuo sattunu ekan raskauden kohdalla, mutta silti se kommentti jäi mun takaraivoon ahdistavana. Se tavallaan mitätöi mun surun.
 
Minulle anoppini tokaisi : "No ota nyt vaikka sidukka kun et oo enää raskaana!" Tämä siis saman päivän iltana kun keskenmeno tapahtui. Myös miehen pikkuveli sanoi seuraavana viikonloppuna: "Vedät nyt kunnon kännit ja nollaat!" Heille tuo alkoholi sitten maistuu vissiin vielä enemmän kuin luulin... Teki kyllä mieli haistattaa ne kuuluisat kumpaankin "lohdutukseen" :mad:

Me taas ite ollaan sanottu että yritetään kyllä heti uudestaan kun saadaan lupa, kun oli tuo uutta matoa koukkuun juttu täällä :) Mutta sehän on ihan yksilöllinen tilanne, eikä kaikki todellakaan halua heti koettaa uutta vauvaa ja ymmärrän sen täysin!
 
Mieheni suusta "no,ihan normi keskenemno..turhaa sä sitä sen enempää mietit"..

Jep,tiedän kyllä ettei todellakaan tarkoittanut sitä ihan niin miten mä sen otin.. pyyteli hirveesti anteeks kyllä samantien kun sen päästi suustaan..mutta paskalta se silti tuntui :( tosin eipä sitä voi odottakaan että mies ymmärtäisi, tai oikeastaan kukaan muukaan joka ei ole kokenut.

Myöskin ystäviltä (niiltä parilta jotka tietää) olen nyt saanut kuulla noi klassiset "no mut se oli niin alussa" "nyt ei vaan ollut sen aika,mieti kun olis käyny myöhemmin tai oisit synnyttänyt vammasen lapsen"..
Joopa joo, lohduttaa tällä hetkellä ihan hirveesti..

Tosiaan nyt pitäis olla jo rv8+, mutta ilmeisesti kesken mennyt rv4+.. mitään ei tule ulos,eli odotellaan että pääsis kokeilee lääkkeellistä tyhjennystä tai kaavintaa, kumman ne nyt sitten synnärillä parhaaks näkee... :(
 
Siis ehdottomasti mä tiedän,että koettelemus olisi voinut olla paljon pahempi mikäli olisi käynyt myöhemmin tai synnytyksen jälkeen vasta todettu jotain.. Kuten tässä tämänkin ketjun juttuja lukenut, niin on ihan varmasti ollut paljon rankempi kokemus myöhemmillä viikoilla :(

Tarkoitinkin lähinnä kun nuo ovat tulleet samassa yhteydessä ihmettelevien kommenttien kanssa,siitä miksi ylipäätään suren kun oli niin alussa..
Ei se vaan katso sitä kuinka pitkällä oli, pahalta se silti tuntuu.. kun pitkän yrityksen jälkeen vihdoin onnistaa ja sitten käykin niin.. mutta minkäs teet :(

Hurjasti voimia teille kaikille <3 Todella kurjia kommentteja olette saaneet.
 
Aivan kaameita kommentteja ootte saanut. Ja oon saanut useimmat itsekin. Hoitohenkilökunnan välinpitämättömyys eniten otti päähän. En enää kunnolla mitä isäni sanoi tyyliin "ei sitä kannata jäädä suremaan, uutta yritystä vaan", niin melkein löin luurin korvaan. EI tätä voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut. Eniten olen puhunut ystävän kanssa joka koki 2 vaikea km ennen onnistunutta raskautta. mutta sillä ikää vähemmän. mä oon jo 31. aina oon halunnut äidiksi. Pelottaa sikana että tulee uus keskenmeno, eikä ehkä onnistuta ikinä. nyt on ollu sellaisia tuntemuksia että olis taas raskaana (kkm 14.-17.12 ensin lääkkeellinen - ei toiminu, sitten kaavinta), mutta varmaan kuvittelen ja jos olisinkin en uskaltais iloita pitkään aikaan. Paras komentti musta olisi vaan "oon tosi pahoillani, miten voin auttaa"
 
On kyllä kauheita kommentteja..

Itse olen kokenut 3 keskenmenoa, eikä takana yhtäkään onnistunutta raskautta ja ikää on 22, ensimmäisen keskenmenon kun sain niin lääkäri totes vain että: "Nämä keskenmenot on normaaleita", en nyt tiedä onko ihan normaalia enää kun on 3 km takana.. Minulle ei ole kukaan sanonut mitään noin pahaa kun olen keskenmenoja kokenut, mieskin on onneksi ollut ihana lohduttaja.
 
Mulla todettiin neuvolalääkärissä tuulimuna viikoilla 8+3, joka varmistettiin sairaalassa 9+1 ja kaavinta tehtiin muistaakseni 9+6 (lopetin laskemisen tuohon tm:n toteamiseen). Yleisimmät kommentit on ollu "noi on tosi yleisiä" ja "ei ku uutta yrittämään". Noitten yhteydessä usein sai kuulla, että jollain tuttavapariskunnalla kesti x kuukautta/vuotta ennen ku niille synty lapsi. Varmasti kaikki on tarkottanu hyvää noilla sanoillaan, mutta ei se itseä juurikaan lohduta, että jollain on kestäny pitkään ennen ku raskaus onnistuu ja lapsi syntyy. Varmasti heille ollu rankka taival, en sitä vähättele ollenkaan (päinvastoin), mutta sillä ei ole mitään tekemistä meidän surun kanssa.
 
Ite oon kans saanu kuulla paljon nuita "nyt ei vaan ollu aika" ja "kyllä te vielä sen vauvan saatte". Takana mulla km ja ku. Nuo kommentit vielä ymmärrän, koska ei kukaan pahaa niillä tarkota. Mutta eniten mua korpee se, että sanotaan "onhan sulla jo kaks lasta". Joo, niin on, ja oon heistä erittän onnellinen. Mutta ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että se kolmaskin lapsi olisi erittäin toivottu ja haluttu.
 
Kurjia kommentteja olette saaneet, voimia teille kaikille.

Meillä yksi lapsi ja toista lähdettiin yrittämään ja oltiin plussasta tosi iloisia ja mies olisi heti halunnu kertoa kaikille. Jokin vaisto mikä lienee, koska sanoin et kerrotaan sitten kun on vähän pidemmällä. Ykkönen sen verran iso jo että olisi ymmärtänyt myös menetyksen.
Ekassa ultrassa lääkäri väänteli ja käänteli kuvaa ja höpisi itsekseen että "joo luonto hoitaa sairaat pois" ja näpytteli tietokonetta ja tuijotti seinille kun yritin jotain kysellä. Antoi lähetteen vielä toiseen lääkäriin, jossa asia vahvistui km rv 9+4.
Toisessa paikassa lääkäri ja hoitaja olivat molemmat todella pahoillaan ja juttelivat ja vaikka sanoivatkin kliseitä "voit vielä tulla raskaaksi" ja "tää on todella yleinen, mutta vaiettu asia" niin se ei niinkään harmittanut, koska molemmat olivat läsnä tilanteessa ja näki että he olivat oikeasti pahoillaan puolestamme.
Itse kerroin muutamalle läheiselle vain tapahtuneesta ja heiltä en kuullut mitään omasta mielestäni loukkaavaa. Kaikki olivat pahoillaan, ystävä oli todella pahoillaan ja sanoi suoraan ettei voi edes kuvitella miten pahalta tuntuu, mutta ei kyllä sanonut pahastikaan ja toinen ystävä, myös km kokenut toivoi joskus vielä uskaltaisin yrittää. Aika näyttää.
Mutta itse en kohdallani kokenut kuin tämän ensimmäisen lääkärin vastenmielisenä.

Itse ihmettelen noita kommentteja mitä olette saaneet.. Onko niin että km on niin vaikea/vaiettu asia kohdattavaksi, että ihmiset ei tiedä miten siihen suhtautua?
 
No nää... Eihän se ollut edes vielä vauva.
sä voit sentään tulla raskaaksi. Ootte vielä niin nuoria, et uutta putkeen vaan jne jne... Nuo siis alkuraskauden keskenmenoissa.

Keskenmeno rv 19+3 ja siinä ehkä törkein ja kamalin kommentti tuli kaverilta, kun kerroimme, että hautaamme enkelimme ja hänelel tulee oma hautapaikka.
Kaveri (myöskin useamman keskenmenon kokenut) totesi, että * mä sanon nyt ihan suoraan, että ei kannata. Teillä on sitten jatkuva velvollisuus (viittasi haudan hoitoon ja siellä käyntiin). Helpommalla pääsette, kun annatte sairaalan hävittää.

Naapuri sanoi silloin, että älä sinä itke, et turhaan sinä itket. Ei se itku tuo vauvaa takaisin...
 
Ultraajan kommentti oli aika shokeerava "Ei täällä elämää oo! Siis teitkö sä plussa testin?" Ei, en tietenkään, kuvittelin vaan olevani raskaana ja huvikseni tulin "oletetulla" viikolla 12 NP-ultraan. Olis tehnyt mieli kysyä, että käynkä kotoa hakemassa sen testin, se on mulla säästössä. Oli kkm, jossa elämä oli päättynyt jo viikolla kuusi, mutta kejho jatkoi raskaana oloa. Jouduin jo mammahousujakin pitämään, kun omat ei enää menneet kiinni. Mutta kyllä siinä pedillä oli semmoinen olo, että tosiaanko tuo akkeli kuvittelee mun keksineen koko raskauden ja taikoneen ne lapsivedet ja pussukan sinne sisälle :/
 
Olen useamman keskenmenon kokenut ja kuullut paljon "lohdutuksia." Eniten ärsyttää että "no mutta onhan sulla jo yksi lapsi." -joo niin on ja olen siitä onnellinen ja kiitollinen, mutta tässä yritettiin toista... Ensimmäisen keskenmenoni jälkeen oma isäni puhui että: "sulla on niin paljon stressiä ollut ja nukkunut ja syönyt huonosti, että eihän se paras alku ole elämälle." tuskin tarkoitti pahaa, mutta kuullosti sille että ihan oli oma vikani kun keskenmenon sain...
 
Hei.
Synnytin eilen illalla rv 15+5 raskausviikoilla 13 kuolleen Valman.. lapsi oli odotettu.

Ystäväni tokasi sit kaiken oltua ohi, että niinhä mäki tein sillo pari vuotta sitten. Tämä ystävä teki abortin, kun ei halunnut lasta. Meille tämä oli toivottu...
 

Yhteistyössä