Itse koin keskenmenon vkolla 7, sain paljon kommentteja "ei sen vaan ollut tarkotus tulla", tuntuu herkässä mielentilassa todella tympeältä "lohdutukselta" ikäänkuin asia nyt olisi tuolla sitten kuitattu? Toinen lapsi siis toiveissa ja yrittämällä yritetty.
Anoppi sanoi jopa "No ehkä näin kävi koska teidän on tarkoitus keskittyä tähän ensimmäiseen lapseenne vielä" (esikoinen siis kuitenkin jo 1,5v) Todella ajattelematon kommentti minusta, kuulostaa siltä kuin olisi jotenkin vastuutonta ja itsekästä yrittää toista lasta perheeseen??
Muutenkin ystävät ja muut läheiset ovat olleet yllättävän kylmiä, ei lapsenhoitoapua että saisin levätä, ei kuulumisten kyselyitä. Äitini ei edes halannut vaikka itkin menetystä, taputti vähän ja kertoi itsekin saaneensa km miehen kanssa jonka kanssa hänen ei ollut takoitus olla.. Siis? Paras(?) ystäväni ei kerennyt tapaamaan minua, muut kiireet menivät edelle, eikä kummemmin ole kysellyt miten jakselen. Mies lähti 1,5vkoa km jälkeen lomamatkalle 2viikoksi, jäin esikoisen kanssa kaksin kotiin, ei kuulemma voinut matkaa enää peruakaan.
Hoitohenkilökunta on vielä oma lukunsa. Menin sairaalaan ultrattavaksi voimakkaan verenvuodon takia. Ultraava lääkäri totesi kylmästi "ei täällä ole merkkiä raskaudesta." Pyysi vielä kokeneemman lääkärin avuksi ja he NAURESKELIVAT kun sekoilivat jotain laitteen kanssa, kukaan ei pahoitellut, kysyivät oliko raskaus suunniteltu, sanoivat etten "ole kuitenkaan ainut jolle näin on käynyt", eäystävälliseen sävyyn.
Ehkä sitä on tällaisella hetkellä super herkkä kaikelle vähänkään negatiiviselle, ja ylireagoi kaikkeen.. Mutta jotenkin sitä odottaa saavansa edes lähimmiltään lohdutusta, ja edes ystävällistä kohtelua sairaalassa, kenties jopa sanat "olen pahoillani." ?