Pakko-oireinen häiriö (murkkuikäinen lapsi)

Mahtaakohan tähän aikaan perjantai-iltana täällä olla enää ketään pakko-oireisen lapsen vanhempaa? Meillä on siis jo murkkuikäinen lapsi, jonka pakko-oireet ilmenevät lian ja myrkkyjen pelkona ja jatkuvana pesemisenä. Lapsi on melko lailla ahdistunut asian suhteen ja sitä myöten yötkin on mitä on. Lapsi on tovi sitten aloittanut terapian. Ensimmäisten kertojen myötä lapsi sukelsi todella syvälle oireiden kanssa ja oli todella vaikeaa. Viimeisimmän terapiakerran jälkeen oli päivän-pari jo helpompaa kuin aiemmin, mutta sitten oireet taas voimistuivat. Meille vanhemmille on ollut yksi kartoituskäynti lääkärillä ja perhetyöntekijöiden luona. Seuraava kerta on joskus parin-kolmen viikon päästä vasta. Lapsi käy terapiassa kyllä joka viikko. Me vanhemmat olemme edelleen yhtä väsyneitä kuin aiemmin, eikä meillä ole vielä mitään kättä pidempää tukeaksemme lasta tai saadaksemme voimia pysyä edes järjissämme tämän asian kanssa. Mahtaakohan netin syövereistä tai jostain löytyä jotain vertaistukea? Tässä tuntee välillä olonsa niiiiiin kehnoksi vanhemmaksi, kun rauhallisena pitäisi pysyä, mutta kun ei vaan jaksa. Pikkukakaratasoa on välillä omakin käyttäytyminen, kun valvotut yöt todellakin veroittavat voimia.

 

https://www.booky.fi/tuote/foa_edna/kerrasta_poikki_vapaaksi_pakko_oireista_ja/9789519594675


Siinä teos, josta varmasti apua.

Kannattaisi rauhoittua, kaikenlainen kiihtyminen, etenkin läheisten ihmisten, pahentaa OSD oireita. Autat parhaiten lastasi rauhoittumalla.

Suosittelen myös ocd vertaistukiryhmää.

Ocd on osa lapsesi persoonaa, ja voi nousta elämässä esiin stressaavissa ajanjaksoissa. Kannattaa siis hyväksyä että jollain tapaa oireet saattavat jäädä, ja niiden kanssa oppii elämään. Tuo kirja on tosi hyvä, se kannattaa samantien hankkia.

 

Jäin tätä vielä pohtimaan lisää.

Tehkääpä sellainen mielikuvaharjoitus miehesi kanssa, että lapsi ei oireile. Seuraavina päivinä käyttäytykää kuin oireita ei olisi. Eli älkää reagoiko niihin. Pitäkää poissa keskustelusta terapia ja huolestuneisuus, etenkin kun lapsi on kuulolla.

Ihan oikeasti rentoutukaa. Tässä ei kuitenkaan ole hengenhätä kellään. Lapsi oireilee joka tapauksessa, hätäilitte tai ette. Mutta stressaamisenne voi hyvinkin pahentaa hänen ahdistustaan ja sitä myötä oireita.

Oireiden pakottavuus vahvistuu, mitä enemmän pakko-oireitaan vastustelee. On todella tärkeää, että lapsenne kokee olevansa täysin hyväksytty oireineen. Eikä yritä vanhempiensa takia lakata pesemästä, koska sellainen juuri pahentaa entisestään.

Ja tuo kirja on ihan ehdoton apuväline.

Tsemppiä!

 

Kiitos tuosta kirjavinkistä.

Tiedän kyllä, että pitäisi rauhoittua, pitäisi sitä, pitäisi tätä. Viimeiseen puoleen vuoteen olen nukkunut vain niin vähän, että väsymys vierii järjen edelle. Parisuhdekin hieman heikoilla, kun kahdenkeskistä aikaa on järjettömän vähän. Lapsen tilanne todellakin vaikuttaa koko perheeseen. Vertaistukea olisin todellakin vailla ja ammattiauttajan neuvoja. Lapsemme käy terapiassa psykologin luona. Me vanhemmat käymme kahden perhetyöntekijän luona (psykiatrisia sairaanhoitajia), jotka eivät ole tavanneet lastamme ollenkaan. En tiedä minkälaisia keinoja lapsemme on omilla käynneillään psykologin kanssa miettinyt, koska hän ei niistä juurikaan puhu. Tarvitsisin kättä pidempää ja tilanteemme purkua, jotta pystyisin olemaan lapselleni peruskallio. Ehkä lukaisen tuon kirjan, ehkä siitä löydän jotain itselleni. Kiitos siis.

 

Jatkan vielä.. Olen yrittänyt olla puuttumatta esim. lapsen käsienpesuun, mutta siinä vaiheessa kun kädet ovat aivan rutikuivat ja vertavuotavia haavoja täynnä, ne ovat kipeät ja kylmät, on pakko puuttua. Mikään rasvaaminen ei enää auta, kun lapsi pesee rasvat pian pois.

Olen välttänyt astumasta lapsen oireisiin sisään. Lapsi saa tuntea niin kuin tuntee, mutta lakanoita en ala esimerkiksi sen vuoksi vaihtamaan, että lapsi on omasta mielestään likaisella kädellä peittoon koskenut joskus päivemmällä. Sitten toki saan kuulla olevani kamala äiti ja ahdistelevani häntä. Tietenkin. Osansa tähän toki tekee murkkuikä, ymmärrän että lapseni on jo pelkästään sen vuoksi ymmällään itsensä kanssa.

Silloin jaksan paremmin, kun olen itsekin saanut nukkua yön hyvin. Tiedän, että tämä on lapseni ominaisuus ja osittain perittyäkin. Kunhan oireet vain saataisiin sen verran hallintaan, että ne hallitsisivat häntä ja arkielämää hieman vähemmän.

 

Tuo kirja on pätevä itsehoito-opas, jolla OCD:t ovat saaneet apua. Sitä ei kannata "ehkä lukaista" jos oikeasti haluaa koittaa kaikki keinot. Vaan lukea tarkkaan ja huolella syventyen.

Lapsi lähenee aikuisikää, joten pian hän kantaa vastuun itse itsestään. Olisi hyvä jos lapsi saisi tuon kirjan itselleenkin.

Googleta vertaistuesta, joku ocd järjestö toimii suomessa.

 

Kovasti voimia koko teidän perheellenne! Kuulostat hyvältä, välittävältä äidiltä! Pakko-oireinen häiriö on hankala, vaatii erittäin paljon ponnistelua potilaalta ja läheisiltä tukea tietenkin.

Joku vinkkasi Edna Foan kirjan, sitä paljon suositellaan. Toinen kirjavinkki on Irti pakko-oireista. Ilmestyy piakoin, ellei ole ilmestynyt jo. Kirjoittajana ainakin psykologi Jan-Henrik Stenberg HUSista.

Psykiatrisissa hoitojärjestelmissä "pyörineenä" voisin suositella vaatimaan napakkaa otetta hoitosuunnitelman tekoon. On kaikkien etu, että menette yhteistä, realistista tavoitetta kohden. Tyttärenkin työskentelyä jäsentää.

Pakko-oireet harvemmin keskusteluavulla ratkeavat, tarvitaan lisäksi altistusharjoituksia ja ahdingonsietokeinojen harjoittelua.

Erinomaisen hyvä, ettet ole lähtenyt oireiluun mukaan ja esim kieltäydyt vaihtamasta lakanoita liiallisesti. Luulen, että hyvä apu tyttärelle olisi auttaa häntä sietämään sitä ahdinkoa, jonka pakko-oireilla yleensä ratkaisee. Mieti, mitä rakentavaa tai rauhoittavaa itse teet, kun tuntuu pahalta tai ahdistavalta ja opeta sitä tyttärelle tekemällä sitä yhdessä. Aina ei välttämättä tarvitse edes tehdä mitään, vaan voi opetella hyväksymään kamalan olotilan. Pidä mielessä, että ahdinko menee AINA ohi! Ahdinko on hirvittävä olotila, mutta siihen ei voi kuolla, vaikka siltä tuntuisi. Se ei ole vaarallista.

Tutustu käyttäytymisterapiaan tai kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, josko sieltä löytyisi apu. Tarkasta myös käykö tyttäresi nyt nimeomaan terapiassa vai onko kyseessä tukikeskustelut psykologin kanssa. Jos jälkimmäiset, niin psykoterapiaan voi olla mahdollista hakeutua pakko-oirealtistukseen erikoistuneelle terapeutille.

 

Eikö lääkitystä ole ehdotettu lankaan?

 

Eikö lääkitystä ole ehdotettu lankaan?

Meidän lapsella on ollut kaksi pakko-oirevaihetta nyt takana, sai lääkityksen Seronil 20mg, joka tehosi heti.

 

Hei!

Kiitos useammastakin vastauksesta. Olemme siis asiakkaana lasten psykiatrian polilla, josta lapsi siirtyy syksyllä nuorten puolelle, jos käynnit jatkuvat. Lapsi saa tällä hetkellä nimenomaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa, näin olen ainakin ymmärtänyt. Käyntejä on kevään loppuun saakka joka viikko, jonka jälkeen arvio tilanteesta ja uusi jatkosuunnitelma, jos tarvis. Lääkitys jätettiin vielä tässä kohtaa pois, koska lapsi on itse vahvasti sitä mieltä, että haluaa yrittää vielä ilman. Toki tarvittaessa se otetaan terapian rinnalle.

Olemme joskus aiemmin olleet perheneuvolan asiakkaina, mutta käynnit siellä olivat enempi tukikäyntien tyylisiä. Tässä kohtaa yhdessä lapsen kanssa tuumimme, että psykiatrian poli voisi olla parempi paikka, koska oirehdinta on niin voimakasta. Lapsi on itse ollut nyt tyytyväisempi käynteihin kuin perheneuvolan aikoihin. Toki ikääkin on hieman enemmän.

Seuraavalla vanhempien käynnillä aion ottaa hoitosuunnitelman puheeksi. Olin odottanut ensimmäiseltä vanhempien käynniltä jo jotain tukea ja neuvoa, mutta tilanne oli todellakin vain alkukartoitus. Olemme ns. tutkimusvaiheessa, joten työntekijät kartoittavat tilannetta monin tavoin, kotikäynninkin kautta. Ihan ensimmäisellä arviokäynnillä (jossa läsnä oli meidän lisäksi ylilääkäri ja lapsen psykologi) toivoin nimen omaan jotain kättä pidempää oman toiminnan tueksi. Silti nyt on pieni epäilyksen siemen, että tulevatko käynnit vastaamaan odotuksiani. Olen itse sitä mieltä, että kun tilanne on voimakkaana jo jatkunut kuukausia ja koko perhe on hieman tilanteesta uupunut, niin koko perhe tarvitsee tukea. Ymmärrän kyllä, että tilanne vaatii alkukartoituksen, mutta tuntuu niin hassulta, että siinä vaiheessa kun me pääsemme toisen kerran omia työntekijöitämme tapaamaan, niin lapsi on käynyt jo puolet omasta terapiajaksostaan. Olin kuvitellut, että tähän alkuun olisi nimenomaan panostettu huolella..

 

Olen itse nainen, joka oli pakko-oireinen jo lapsena, nuorena, nuorena aikuisena ja ilmeisesti elämäni loppuun asti pakko-oireet seuraavat, joskin vanhemmiten ne ovat lievittyneet ja muuttaneet muotoaan.
Ahdistustahan niillä oireilla käsitellään, ja tietty perinnöllinen taipumus niihin myös liittyy. Oma lapsuudenkotini oli väkivaltainen, siksi ilmeisesti minä pesin käteni verelle lapsena.
Veljenikin oireili ja oireilee edelleen, nykyään hän on himosiivooja ja purkaa perusahdistustaan järjestyksen tarpeeseen. Pölyhiukkanen jossain, niin suursiivous alkaa, noin karrikoidusti.

Sitä kysyn, että miten lapsenne käsienpesuvimma häiritsee yöuntanne? Muistan kyllä itsekin lapsena rampanneeni illalla käsien pesulla, mutta sitten kun nukahdin niin nukuin.

Älkää kiinnittäkö mitään huomiota lapsen oireisiin, koska kaikki huomio vain lisää lapsen ahdistusta, ja kun ahdistus lisääntyy (oli ahdistuksen aiheuttaja mikä tahansa), niin oireet pahenevat. Vittumainen tauti, mutta kun tämän mekanismin tajuaa, niin se helpottaa.
Jostain myös olen lukenut, että pakko-oireilijat ovat keskimääräistä älykkäämpiä ihmisiä, tyhmemmät reagoivat muilla tavoilla, mutta tämä tieto harvemmin lohduttaa kun kädet ovat ruvella ja normaali elämä mahdotonta kun oireet hallitsevat.

Lapsille ei suositella lääkitystä, uudet masennuslääkkeet (joita pakko-oireisiinkin käytetään) aiheuttavat sivuvaikutuksina mm. itsetuhoisuutta. Terapia ok, mutta asioiden kaivelu joskus hetkellisesti pahentaa oireita.

http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=nak06956

" Havainto alle 18-vuotiaiden vakavan masennuksen SSRI-lääkehoitoon (selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä) liittyvästä mahdollisesta itsemurha-ajatusten ja itsetuhoisen käytöksen lisääntymisestä lumelääkkeeseen verrattuna erityisesti hoidon alussa on herättänyt ja laajaa keskustelua.

Lokakuussa 2004 Food and Drug Administration (FDA) Yhdysvalloissa päätti, että kaikkien masennuslääkkeiden pakkauksiin tulee liittää varoitus itsetuhoisuuden lisääntymisriskistä.

Suomessa viranomaiset eivät ole esittäneet vastaavia varoituksia, koska millään uusista masennuslääkkeistä ei ole Suomessa virallista käyttöaihetta lasten tai nuorten depressioiden hoidossa.
...
Masennuslääkkeiden tehoa ja itsetuhoisuuteen liittyviä haittavaikutuksia lasten ja nuorten vakavassa masennuksessa, pakko-oireisessa häiriössä ja muissa ahdistuneisuushäiriöissä koskeneessa meta-analyysissa «Bridge JA, Iyengar S, Salary CB ym. Clinical response and risk for reported suicidal ideation and suicide attempts in pediatric antidepressant treatment: a meta-analysis of randomized controlled trial»5 masennuslääkkeet todettiin lumelääkettä tehokkaammiksi kaikissa käyttöaiheissa.

Itsetuhoisuuteen liittyvien haittavaikutusten riski oli kaikki tutkimukset yhdistettynä suurempi masennuslääkettä (3 %, 95 % luottamusväli 2–4 %) kuin lumelääkettä (2 %, 95 % luottamusväli 1–2 %) saaneilla... "

 

Sitä kysyn, että miten lapsenne käsienpesuvimma häiritsee yöuntanne? Muistan kyllä itsekin lapsena rampanneeni illalla käsien pesulla, mutta sitten kun nukahdin niin nukuin.


Tämä on oravanpyörä. Osiltaan lapsen nukahtamisvaikeus on oma juttunsa, joka vahvistuu ahdistuksen myötä. Nukahtamisvaikeudet provosoituivat sen jälkeen kun muutimme paikkakuntaa (=palasimme synnyinseudullemme) lapsen aloittaessa koulun. Nukahtamisesta on jäänyt lapselle perheneuvolakäynneistä huolimatta suuri pelko ja vaikka asiaa on käsitelty, niin se on hänellä peikkona takaraivossa, joka tuppaa näissä vaiheissa nousemaan vahvasti esiin. Olemme pelon hallintaan miettineet keinoja, jotka oikeastaan toimivat melko hyvin siihen asti kunnes tämä lika-myrkkypelko nosti päätään viime syksynä. Johon liittyy siis niin paljon muutakin kuin pelkkä käsienpesuvimma, sen kanssa pärjäisikin edes jotenkin.

Nyt pahimmassa vaiheessa lapsi nukkui kanssamme ja viikon jälkeen pystyi palaamaan takaisin omaan sänkyynsä. Yöt ovat hitusen sen myötä nyt rauhoittuneet, mikä olisikin ensiarvoisen tärkeää. Oravanpyörä se on sekin, että on väsynyt, väsymyksen myötä ahdistavat ajatukset kasvavat, sitä myötä pelko nukahtamisesta voimistuu, nukahtaminen vaikeutuu, lapsi on entistä väsyneempi, lika-myrkkyajatukset kiertävät entistä lujempaa kehää ja niin edelleen.. unohtamatta sitä että myös vanhemmat väsyvät.

Lapsi on viisas. Tai älykäs, mikä oikea sana onkaan. Kokeista tulee helposti ysejä ja kymppejä, vaikka läksyt on välillä tekemättä eikä hän lue kokeisiinkaan. Opettaja taannoin mainitsi, että harvoin lapsen kanssa pystyy keskustelemaan niin moniulotteisesti kuin meidän lapsemme kanssa pystyy. Siunaus ja kirous tässä kohtaa.

Luojan kiitos toinen lapsemme suhtautuu koko tilanteeseen aika lunkisti. Ainakin vielä.

 

Valtavat kiitokset jo tässä vaiheessa teille kaikille, jotka vastasitte viestiini. Sain jo hyviä vinkkejä ja vertaistukeakin. Itkukin tuli, sitäkin tarvitaan.. Kummasti helpottaa, kun saa sydäntänsä keventää. Lapsi on koko päivän harrastuksena parissa, onneksi edes siellä hänkin pystyy olla suurin piirtein ilman pakkoajatuksiaan. Hyvä ja tarpeellinen hengähdystauko meille kaikille, joten eiköhän tämä tästä taas pikku hiljaa, aaltoillen.

 

Lapsi on viisas. Tai älykäs, mikä oikea sana onkaan. Kokeista tulee helposti ysejä ja kymppejä, vaikka läksyt on välillä tekemättä eikä hän lue kokeisiinkaan. Opettaja taannoin mainitsi, että harvoin lapsen kanssa pystyy keskustelemaan niin moniulotteisesti kuin meidän lapsemme kanssa pystyy. Siunaus ja kirous tässä kohtaa.

Luojan kiitos toinen lapsemme suhtautuu koko tilanteeseen aika lunkisti. Ainakin vielä.

Kuulostaa tutulta kaikki mitä kerrot, ja paljon muuta. Olen siis tuo pakko-oireinen nainen tuosta edeltä. Minäkin sain ysit ja kympit ilman vaivannäköä, ja lukiossa laudaturit. Jossain vaiheessa pakko-oireet ja masennus olivat senverran pahoina, että se hetkellisesti laski numeroita. Koulu ei ollut ongelma, elämä oli. Viina, huumeet ja tupakka eivät minulle maistuneet, onneksi. Siitä olisi alamäki alkanut helposti.

Yrittäkää olla ymmärtäväisiä, ja rentoja. Pakko-oireinen ei voi oireilleen mitään, ahdistus on niin helvetillinen että se tuntuu tappavan, ja sitä "työstetään" noilla typerillä pakko-oireilla, teoilla ja ajatuksilla. Pakkoajatuksistakin on itselläni massiivinen kokemus.
Ne kahlehtivat ihmisen, ja vaikka olisit kuinka älykäs, niin koulu voi silti kärsiä.
'
Ehkä lastasi auttaa tieto, että meitä on muitakin kaiken ikäisiä pakkoneurootikoita?
Kun itse olin lapsi 1970-luvulla, niin näistä ei kukaan puhunut eikä tiennyt mitään.

Mitään ette rangaistuksilla (en väitä että olisitte niin tehneetkään), hermostumisella tai oikein millään noille asioille voi, eikä voi lapsikaan. Älyllistäminen toimii, kun ymmärtää että tuo on aivojen kemiallinen toimintahäiriö, EI MIKÄÄN MIELISAIRAUS TAI HULLUUS! Se on reaktiotapa. Joku on herkempi kuin toinen.

Bakteerikammo oli itsellänikin, silti minusta tuli terveydenhuoltoalan ammattilainen.
Nykyään kun tiedän bakteereista ja viruksista, ja että taudinaiheuttajia ei normaalisti pestyissä käsissä ole, ja että bakteerit ovat hyödyllisiä, niin tuo kammo on historiaa.
Mutta reaktiotapa on ennallaan, ja kun ahdistun, niin joku pakko-oirekuvio alkaa välittömästi pyöriä. Oire vaihtelee, joskus se on edelleen runsas käsien pesu, joskus pesen pyykit kolmesti, joskus tarkistan sähkölaitteita loputtomiin, lukkoja samoin, joskus on vaikeaa viedä roskat ulos kun niin ahdistaa, etten vie vaan vahingossa jotain tarpeellista...

Siunausta ja voimia teille koko perheelle, selättäkää tämä riesa älyllä! Niin minä olen tehnyt ja moni muu. Jos tätä nyt kokonaan edes pystyy selättämään mutta oppii sietämään kun muutakaan ei voi.
Pakko-oireet ovat aaltoliikettä. Välillä on huonoja kausia, välillä ne voivat olla pitkäänkin poissa melkein kokonaan. Mikä tahansa stressi saa ne uudelleen kukoistukseen!

Minua myös lohduttaa, kun oma lapseni ei ole oireillut ainakaan vielä (13v), josko hän säästyisi. Älykäs kyllä on hänkin ja koulussa erinomaisen hyvä sekä harrastuksissaan.
Minä olin kolmetoistavuotiaana jo vanha rutinoitunut "tekijä" mitä pakko-oireisiin tulee, alkoivat hyvin nuorena, alle kouluikäisenä minulla.

 

Valtavat kiitokset jo tässä vaiheessa teille kaikille, jotka vastasitte viestiini. Sain jo hyviä vinkkejä ja vertaistukeakin. Itkukin tuli, sitäkin tarvitaan.. Kummasti helpottaa, kun saa sydäntänsä keventää. Lapsi on koko päivän harrastuksena parissa, onneksi edes siellä hänkin pystyy olla suurin piirtein ilman pakkoajatuksiaan. Hyvä ja tarpeellinen hengähdystauko meille kaikille, joten eiköhän tämä tästä taas pikku hiljaa, aaltoillen.

Kiva, että voimme olla avuksi. Vertaistuki on tärkeää, kun saa tietää ettei ole ainoa perhe ketä tällainen vaiva on kohdannut. Minä itsekin äitinä todella ymmärrän sinua ja erityisesti tietenkin sinun lastasi. Lapsesi kuulostaa olevan ihan kuin minä 35-40 vuotta sitten.
Ihanaa, että hän saa apua vaivaansa.
Kunhan lapsesi ei mihinkään lääkityskierteeseen joudu, sillä tiedän pakko-oireisia ketkä eivät pääse serotoniinilääkkeistä eroon vaikka haluavat. Niihin ei pitäisi tulla riippuvuutta, mutta käytännössä tulee. Sitten on vielä tuo lasten itsetuhoriski, joka lääkitykseen liittyy!

Itse olen serotoniinilääkitystä lyhyesti kokeillut, ja se auttoi kyllä koska lamasi koko tunne-elämän tasapaksuksi pötköksi. En tykännyt fiiliksestä vaikka pakko-oireilu helpottikin, ja minulle lääkkeestä tuli muitakin sivuoireita (veren hyytymishäiriö eli mustelmia koko kroppa täynnä), ja lopetin lääkityksen lyhyeen.

 

Minun täytyy kertoa, että meillä lääkitys ja rankasti oli ainoa, jolla saatiin oireet edes jossain määrin sille tasolle että pärjäsi ja ahdistusta vähäisemmäksi. Tosin lapsi/nuori oli hyvin terapia/keskusteluvastainen kaikkien ulkopuolisten kanssa. Aina terapia tottakai ensisijaista! ja lääkityksen aloitus kannattaa tarkasti harkita, sivuoireet on mitä on kussakin lääkityksessä. Joskus ne vaan tarvitsee hyväksyä.

 

Minun täytyy kertoa, että meillä lääkitys ja rankasti oli ainoa, jolla saatiin oireet edes jossain määrin sille tasolle että pärjäsi ja ahdistusta vähäisemmäksi. Tosin lapsi/nuori oli hyvin terapia/keskusteluvastainen kaikkien ulkopuolisten kanssa. Aina terapia tottakai ensisijaista! ja lääkityksen aloitus kannattaa tarkasti harkita, sivuoireet on mitä on kussakin lääkityksessä. Joskus ne vaan tarvitsee hyväksyä.

Ja aina sivuvaikutuksia ei vaan voi hyväksyä, mutta tietysti jos on kuolema vaihtoehtona niin silloin voi hyväksyä melko raskaatkin sivuvaikutukset ja riskit.
Mutta esimerkiksi jo muutenkin verenvuototautiselle (hemofilia, von willebrand...) serotoniinilääkkeen verenvuotoriskin lisäys on yksinkertaisesti liikaa. Ei sitä viittis aivoverenvuotoonkaan kuolla tai johonkin muuhun verenvuotoon. Kroppa täynnä mustelmia on merkki, että veri on jo liian "ohutta" eikä hyydy kunnolla. Sama jos on joku verenohennuslääkitys. Silloinkin serotoniinilääkitys siihen kaveriksi on riski.

 

Kannattaa itse panostaa tiedon keruuseen. Lukea kaikki mahdollinen!

Ja kun on kerran fiksu lapsi, niin lukemista voi antaa myös lapselle.

Itselläni OCD myös, se on tunnollisten, huolellisten ja tosiaan älykkäiden ihmisten vaiva. Kääntöpuolena pystyy suuntaamaan pakkomielteisyyttään myös positiivisesti, esim opiskellessa pystyy kehittämään pieniä pakkomielteitä joista on hyötyä.

Stressaantuessa kasvaa. Ja ottaa uusia muotoja. Toisaalta on varsin sympaattinen vaiva, paljon tv-hahmojakin (esim. Emma glee clubissa)

Täältä myös lisää infoa ja nettiterapiaa:

https://www.mielenterveystalo.fi

Ja ihan ehdoton toi Kerrasta poikki

 

Tuo on totta, että mitä enemmän on stressiä, niin sitä pahempia oireetkin yleensä on. Jos lapsella on elämässään jotain stessaavia asioita, niin mahdollisuuksien mukaan suosittelen oikeasti karsimaan sellaisia asioita elämästä! Pienetkin asiat voi aiheuttaa toisille stressiä, ja aina niistä asioista ei ole helppo puhua muille. Ja tässä tapauksessa en tietenkään tarkoita että esimerkiksi se käsienpesu olisi stressaava asia (tottakai se on), vaan tarkoitan arkisempia asioita: on se sitten kavereihin, harrastuksiin, koulumatkaan, tai mihin tahansa liittyvä. Pohtikaa näitä asioita ja miettikää, miten voisitte elää mahdollisimman stressitöntä elämää.

 

Pakko-oireisena totean, että aina voi yrittää elää stressitöntä elämää, mutta aina ihminen sen ahdistuksen jostain kehittää, eli ei niin stressitön elämä ole mahdollista, etteikö pakko-oireinen pakko-oireita itselleen kehitä. Ahdistus tulee sisältä(kin).

 

Pakko-oireisena totean, että aina voi yrittää elää stressitöntä elämää, mutta aina ihminen sen ahdistuksen jostain kehittää, eli ei niin stressitön elämä ole mahdollista, etteikö pakko-oireinen pakko-oireita itselleen kehitä. Ahdistus tulee sisältä(kin).

Ei tietenkään välttämättä oireet kokonaan poistu, mutta voi helpottua huomattavasti. Itsellä ainakin auttoi todella paljon, kun karsin elämästäni stressaavia tekijöitä. Ja joo, löydän ahdistuksen aiheita edelleenkin ihan pikku asioistakin, mutta paljon parempi olo nykyään on kuin ennen.

 

Ei tietenkään välttämättä oireet kokonaan poistu, mutta voi helpottua huomattavasti. Itsellä ainakin auttoi todella paljon, kun karsin elämästäni stressaavia tekijöitä. Ja joo, löydän ahdistuksen aiheita edelleenkin ihan pikku asioistakin, mutta paljon parempi olo nykyään on kuin ennen.

Komppia tälle. Näin pitää elämässä eteenpäin taistella.
Kun sen hyväksyy, että pakko-oireet on ja pysyy, mutta ne voivat lievittyä ja olla pitkiä aikoja täysin poissakin, niin se helpottaa kokonaisuuden hallintaa ja hyväksymistä.
Elämä jatkuu, vaikka joskus pakko-oireet tekevätkin siitä paskaa ja helvettiä. Mutta aina sieltä paskasta on pää noussut pinnalle!

T: aiempi pakko-oireinen kelle vastasit

 

Mahtaakohan tähän aikaan perjantai-iltana täällä olla enää ketään pakko-oireisen lapsen vanhempaa? Meillä on siis jo murkkuikäinen lapsi, jonka pakko-oireet ilmenevät lian ja myrkkyjen pelkona ja jatkuvana pesemisenä. Lapsi on melko lailla ahdistunut asian suhteen ja sitä myöten yötkin on mitä on. Lapsi on tovi sitten aloittanut terapian. Ensimmäisten kertojen myötä lapsi sukelsi todella syvälle oireiden kanssa ja oli todella vaikeaa. Viimeisimmän terapiakerran jälkeen oli päivän-pari jo helpompaa kuin aiemmin, mutta sitten oireet taas voimistuivat. Meille vanhemmille on ollut yksi kartoituskäynti lääkärillä ja perhetyöntekijöiden luona. Seuraava kerta on joskus parin-kolmen viikon päästä vasta. Lapsi käy terapiassa kyllä joka viikko. Me vanhemmat olemme edelleen yhtä väsyneitä kuin aiemmin, eikä meillä ole vielä mitään kättä pidempää tukeaksemme lasta tai saadaksemme voimia pysyä edes järjissämme tämän asian kanssa. Mahtaakohan netin syövereistä tai jostain löytyä jotain vertaistukea? Tässä tuntee välillä olonsa niiiiiin kehnoksi vanhemmaksi, kun rauhallisena pitäisi pysyä, mutta kun ei vaan jaksa. Pikkukakaratasoa on välillä omakin käyttäytyminen, kun valvotut yöt todellakin veroittavat voimia.