pakotettu isäksi

  • Viestiketjun aloittaja hanna
  • Ensimmäinen viesti
Turkilmas
Heippa Hanna! Tsemppiä kovasti ja toivottavasti saat tuollaisen ryökäleen testeihin ja sitä kautta edes taloudellisesti kantamaan vastuunsa.

Ilman muuta isä pitää tuossa tapauksessa hakea ihan poliisienkin kanssa jos ei itse kerran ymmärrä tulla. Melkolailla vastuutonta touhua lapsen isältä.

Samalla täytyy tunnustaa että itse olen ajatellut asioista aivan liian optimistisesti. Mä en ole oikeesti osannut edes kuvitella että tuollaisia, suoraan sanottuna kusipäisiä, miehiä on edes olemassa :( .

Tsemppiä hirmusti ja toivottavasti saat asiat vielä selviksi :hug:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hanna:
oli mielenkiintoista lukea kaikkien osallistujen kommentteja, kiitos erilaisista mielipiteistä ja otan edelleen vastaan kiitollisena kokemuksia, ko.asiasta. meidän perheen tilannetta voin vähän valaista, vaikka se varmasti saakin erinäköisiä vastakaikuja, mutta kerron silti ja toivon että kaikki joilla on tapahtunut niin että isä viety kokeisiin, kertoisivat. Eli lapsellani on asianajaja, joka toimii myös käräjäoikeuden tuomarina, uskon hänen tietoihinsa mitkä osittain eroavatkin monien palstailijoiden tiedoista.
mikälä haastettu isä ei uhkasakoista huolimatta ilmesty verikokeisiin, on keinona vienti, mikä tarkoittaa sitä että poliisin avulla isä viedään verikokeisiin. minun tyttäreni isä sai alkunsa avoliitossa, toivottu ja kaivattu lapsi. olin 7.kuulla raskaana kun isä 6 yhteisen vuoden jälkeen tekstiviestillä ilmoitti olleensa jo kauan suhteessa toisen naisen kanssa ja viestinkin lähetti ko.naisen luota. haki tavaransa noin viikko ilmoituksen jälkeen ja muutti pois lopullisesti. Lapsemme on nyt kohta 3-vuotias, rakastettu ja ihanien läheisten ympäröimä prinsessa. Tytär on paljon tekemisissä myös isovanhempien kanssa isän puolelta, jotka tukevat ja antavat meille molemmille turvaa ja rakkautta. Menin lapsen isän kanssa yhdessä lastenvalvojan luokse ja molemmat toivoimme dna-testiä, jotta emme sotkisi häntä sillä hetkellä ikäviin tunteisiimme toisiamme kohtaan, ja isä saisi asialle varmuuden koska käytti isyyden epäilyä monesti minua vastaan hankalissa keskusteluissa. Isä itse allekirjoitti paperin ja tiemme erosivat. 6kk kuluttua lastenvalvoja soitti ja ilmoitti ettei isä ole edelleen käynyt verikokeessaan, vaikka me olimme tytön kanssa niin tehneet. hän kysyi mitä tahtoisin asialle tehtävän, unohdetaanko vaiko laitetaanko juridinen käsittely. minulle soitti kaupungin asianajaja ja pitkän keskustelun jälkeen päätin että mennään loppuun asti, jotta mies ei saisi myös lapsen isovanhempia uskomaan ettei olisi lapsemme isä. nyt hän on jättänyt menemättä joten tod.näk. hänet haetaan. kiitos kun kuuntelit
t.hanna
Sun tilanteessa aika ymmärrettävää...mutta tuli vaan mieleen onko isä lastaan nähnyt koskaan? Että mitä se testi muuttaa asioita? Tietty isovanhemmat saa varmuuden...
 
Keittiönoita

Mä ymmärrän ihan hyvin, että olet päättänyt viedä asian loppuun asti. Olet sitä varmasti monelta kantilta miettinyt. Me ihmiset ollaan erilaisia ja mä olisin varmasti toiminut toisin. En nimittäin haluaisi tuon kaltaista miestä millään tavalla elämääni. Mutta jos se isyys vahvistetaan, silloin se mies on vielä toistakymmentä vuotta elämässä mukana, halusi tai ei. Yksinhuotajuuden varmasti tulet saamaan, mutta huoltajuusmuodolla ei ole mitään tekemistä tapaamisoikeuden kanssa. Mä tunnen muutaman miehen, joiden asenne exäänsä on "kiusa se on pienikin kiusa". Makselevat elatusmaksujaan kun jakselevat, ottavat lapsiaan luokseen sovittuina viikonloppuina, jos ottavat jne. Lapsihan siitä eniten kärsii, mutta ne miehet ei ajattelekaan sitä lasta vaan sitä kiusaa, minkä voivat exilleen tehdä. "Äitipuolet" voivat vaihtua viikottain, lapselle tehtyä lupausta ei tarvitse pitää jne. Niin kauan, kun isän luona on joku selvä aikuinen eikä lasta pahoinpidellä, isän oikeus niihin tapaamisiin säilyy.

Mutta sä tunnet itse exäsi parhaiten ja tiedät, onko hän tuollainen vai ei. Oletko miettinyt, mikä syy miehellä on nyt käytökseensä? Onko olemassa vaihtoehto, että joku kolmas osapuoli olisi syynä asiaan? Mies ei kenties ole kertonut lapsestaan uudelle vaimolleen ja siksi koittaa nyt tehdä kaikkensa, että se suhde säilyisi? Joku tai jokinhan on miehen mielen muuttanut, kun alunperin oli valmis sovittuihin juttuihin. Ja ennenkuin kukaan nainen kiskaisee hernettä nenäänsä siitä, että yrittäisin tässä sysätä syyn uuden vaimon/tyttöystävän niskoille, Korostan sitä, että vastuu toimista on täysin sen miehen. Oma vikansa, jos ei ole lapsestaan kertonut. Oma vikansa, jos haluaa säilyttää suhteen, jonka on aloittanut tietyllä tavalla epärehelliseltä pohjalta. Ei se sen naisen vika ole, mutta mies saattaa ajatella, että tekee niinkuin tekee tämän naisen takia.

mietin
Surullinen tarina, mutta en tuossakaan tapauksessa menisi toista pakolla testeihin raahaamaan. Kuten Keittiönoita on kuveillut, isyydenvahvistamisen myöstä mies pystyy lapsen kautta terrorisoimaan elämäänne ikävästi. Toisaalta nykyinen tilannehan on teille tuollainen kerma-päätä-tapaus, sillä lapsella on jo isovanhemmat ja näin lämmin side isän puulen sukuun vaikkei isää itseään tapaakaan.

Pyrkisin siis vain tukemaan lapsen tuota suhdetta ja unohtamaan isän välistä. En usko että elämässänne nämä vuodet mukana olleet isovanhemmat rupeavat poikansa isyyttä yhtäkkiä epäilemään, varmasti hekin ymmärtävät että tämä toimii väärin.
 
vieras
tää ketju vaan jäi mun mieleen, Hanna kirjoitti niin jotenkin lohduttomana ja kuitenkin järkevänä.. Jos olet taustalla jossain, kerro miten menee! Sen verran voin omaa kokemustani kertoa että meillä isä sai käräjäoikeudelta 3 haastetta uhkasakon uhalla testeihin, eikä mennyt. sitten meni kun poliisit olivat joku ilta käyneet kotonaan ja kehottaneet menemään, muuten hakevat virka-apupyyntö kun oli tullut. meni koko prosessiin noin 7kk, mutta minunkin lapsellani oli hyvä asianajaja, joten oli joku joka hoiti asiaa pojan puolesta. Tästä aikaa tosin jo 2,5 vuotta joten en tiedä miten laki on muuttunut.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja umbrella78:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Alkuperäinen kirjoittaja myymä:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
onko se isä sitten saatava sinne verikokeisiin keinolla millä hyvänsä? jos on semmonen luuseri, ettei itse tunnusta lastaan tai vapaaehtosesti käy verikokeissa pyydettäessä niin mitä semmosella isällä tekee? haluuko se lapsikaan semmosta isää tuntea? vai rahastako kyse?
No jos on sellanen mulkero, joka ei edes omia lapsiaan halua tavata tai isyyttään tunnustaa, niin kyllä vähintä mitä vois tehdä, on maksaa elatusmaksut!! ehdottomasti!
no joo, kyllä mäkin mieluusti näkisin moisen mulkkupään edesvastuussa. mutta mutta... mietin vaan että jos noin pahaksi tilanne menee niin kannattaako siinä enää omia hermojaan menettää ja vaivaa nähdä jahtaamalla ukkoa poliisien kanssa? kun elatuksen sitten kuitenkin saa tarvittaessa valtiolta. oisko helpointa ja kivuttominta kuitenkin antaa olla vaan? (en tiedä, näin vaan ite mietin. )
Niin, että muut veronmaksajat maksumieheksi mielummin kuin lapsen alulle pannut mies?
Miksi aina vedotaan tähän,maksaahan se lapsen isäkin veroja siinä missä kaikki muutkin.Veroprosentit vaan vaihtelee.Itse asiasta niin en todellakaan jahtaisi miestä poliisien kanssa jos isyys tuntuu olevan hänelle niin vaikeaa.Ja kaikki naiset voivat kyllä huolehtia itse siitä etteivät tule raskaaksi(vaikka toki oikeita vahinkojakin sattuu)jokaiselle miehelle jonka tuntenut pari viikkoa niin johan vähenee ne jahtaamisetkin kuka kenenkin isä on.
 
Luinpa viestiketjua välillä mentiin metsään niin että puut kalahteli (ainakin siitä pääajatuksesta mistä oli kyse). Tosin ei tämäkään viesti alkuperäisessä aiheessa pysy, mutta on pakko saada sanottua, että minä nään tämän asian siten, että miehen pitää, pakolla jos ei muuten, tunnustaa se isyytensä ja mun mielestä kyse on lapsen edusta, ei rahasta, ei isovanhempien luulosta, tai muitten ajatuksista tms. mitä tuolla nyt olikaan.

Vaikka isä ei osallistuisi lapsen elämään edes rahallisesti, pitää lapsella olla oikeus saada tietää kuka on oma isä ja se on mun mielestä tässä kaikkein tärkeintä, ei mikään muu.

Voi olla että lapsi ei sitä koskaan tarvitse, voi olla että kiinnostuu vanhemmalla iällä, mutta se mahdollisuus pitää olla ja siihen meidän lakikin varmaan perustaa.

Tsemppiä Hannalle jatkoon, kyllä tämä kannattaa viedä loppuun, tyttäresi takia.

Minni

juuh
no joo, kyllä mäkin mieluusti näkisin moisen mulkkupään edesvastuussa. mutta mutta... mietin vaan että jos noin pahaksi tilanne menee niin kannattaako siinä enää omia hermojaan menettää ja vaivaa nähdä jahtaamalla ukkoa poliisien kanssa? kun elatuksen sitten kuitenkin saa tarvittaessa valtiolta. oisko helpointa ja kivuttominta kuitenkin antaa olla vaan? (en tiedä, näin vaan ite mietin. )
Jos itelle kävisi että nainen tulee raskaaksi molempien sitä haluamatta ja sen jälkeen on pakosta pyytämässä elatusmaksuja niin pitäisin huolen että sen naisen elämä menee todella hankalaksi. Vituttaa tuollaiset saatanan luopio ämmät. Lapsi voidaan tehdä yhteisymmärryksessä ja silloin se myös hoidetaan yhdessä. Nykyaikana abortti on ratkaisu joten nämä argumentit pakkomaksaksamisesta ovat tyhjiä ja typeriä. Jos nainen haluaa lapsen pitää------------>Elättää sen ja pitää miehen siitä erossa. Kai tähän on tulossa joku lakimuutos. Aivan kivikautinen ja miehiä alentava laki. Pitää vissiin alkaa huuteleen asiasta.
 
"vieras"
No mutta eihän nainen tarvitse lupaa mieheltä aborttiin,että väännetään näin,naista ei voi pakottaa mut miehen voi.Pitää minusta miehelle antaa edes se mahdollisuus ettei isäksi ala,mies kun ei sitä aborttia tosiaan voi tehdä.
Ja mies on ennen yhdyntää tästä tietonen, eli ottaa tietoisen riskin. Tai jättää ottamatta, eli vetää 2 kondomia päällekkäin ja jättää naimatta. Takuulla ei tule isäksi vasten tahtoaan. Ilmanen vinkki teille miehille jotka ette lapsia halua.
 
"huh"
Alkuperäinen kirjoittaja perintö;28796198:
niin no lapsella on oikeus isänsä perintöön!:)
Voisin lasta vapaaehtoisesti tavata ja jopa elättää jos sattuisi vahinko. Jos siihen ruvetaan pakottamaan verikokein ja ruvetaan elatusmaksuja vaatimaan lapsesta jota en ole halunnut, niin sen tekisin niin hankalaksi kuin vain voin ja kykenen. Ei ehkä ole paras reitti miehiä pakottaa mihinkään. Ei se ole oikeen toiminut mailman historiassa ennekään.
 
nyyh nyyh
[QUOTE="huh";28796307]Voisin lasta vapaaehtoisesti tavata ja jopa elättää jos sattuisi vahinko. Jos siihen ruvetaan pakottamaan verikokein ja ruvetaan elatusmaksuja vaatimaan lapsesta jota en ole halunnut, niin sen tekisin niin hankalaksi kuin vain voin ja kykenen. Ei ehkä ole paras reitti miehiä pakottaa mihinkään. Ei se ole oikeen toiminut mailman historiassa ennekään.[/QUOTE]

Oletpas lapsellinen tapaus. Toivottavasti aikuistut, ennen kuin saat lapsia (toivottuja tai vahinkoja). ps elämä ei ole reilua.
 
"jocelyn"
menee joskus toisinkin päin, mieheni exä väitti tytärtään mieheni lapseksi mutta miehen perätessä oikeuksiaan ei naikkonen suostunutkaan dna-testeihin, jankutti vain facebookissa sun muussa miten mies ei maksa elatusmaksuja vaikka hän on vaatinut meiltä rahaa useaan otteeseen... onneksi asuinmaamme lainsäädäntö tunnustaa isänkin oikeudet ja testit saatiin oikeuden määräyksellä tehtyä. ei se sitten ollutkaan mieheni tytär, mutta olisi voinut olla. hyvä kun saatiin varmuus. eipähän ole muijalla enää aihetta tulla etupihallemme huutelemaan.
 
"joo"
Oletpas lapsellinen tapaus. Toivottavasti aikuistut, ennen kuin saat lapsia (toivottuja tai vahinkoja). ps elämä ei ole reilua.
Olet varmaan "äiti",ja oletat että kaikki haluaa elää sinun lapsikeskeistä elämääsi.Eivät kaikki halua elää elämäänsä lapsien kautta.. Jos et rupeaisi haukkumaan ihmisiä vain se takia ettet osaa muuten keskustella.
 
"minttu"
[QUOTE="huh";28796307]Voisin lasta vapaaehtoisesti tavata ja jopa elättää jos sattuisi vahinko. Jos siihen ruvetaan pakottamaan verikokein ja ruvetaan elatusmaksuja vaatimaan lapsesta jota en ole halunnut, niin sen tekisin niin hankalaksi kuin vain voin ja kykenen. Ei ehkä ole paras reitti miehiä pakottaa mihinkään. Ei se ole oikeen toiminut mailman historiassa ennekään.[/QUOTE]

oletpas aika lapsellinen! niin että viis lapsesta ja hänen parhaasta kunhan saa olla vittumainen lapsen äidille kun tää pakottaa iskäksi, paitsi että jos miestä ei ole raiskattu hän on itse riskin ottanu
 
"minttu"
Jos itelle kävisi että nainen tulee raskaaksi molempien sitä haluamatta ja sen jälkeen on pakosta pyytämässä elatusmaksuja niin pitäisin huolen että sen naisen elämä menee todella hankalaksi. Vituttaa tuollaiset saatanan luopio ämmät. Lapsi voidaan tehdä yhteisymmärryksessä ja silloin se myös hoidetaan yhdessä. Nykyaikana abortti on ratkaisu joten nämä argumentit pakkomaksaksamisesta ovat tyhjiä ja typeriä. Jos nainen haluaa lapsen pitää------------>Elättää sen ja pitää miehen siitä erossa. Kai tähän on tulossa joku lakimuutos. Aivan kivikautinen ja miehiä alentava laki. Pitää vissiin alkaa huuteleen asiasta.
abortti ei kuule ole niin helppo juttu naiselle kuin mitä se on miehelle!
 
Ei kuule
[QUOTE="huh";28796307]Voisin lasta vapaaehtoisesti tavata ja jopa elättää jos sattuisi vahinko. Jos siihen ruvetaan pakottamaan verikokein ja ruvetaan elatusmaksuja vaatimaan lapsesta jota en ole halunnut, niin sen tekisin niin hankalaksi kuin vain voin ja kykenen. Ei ehkä ole paras reitti miehiä pakottaa mihinkään. Ei se ole oikeen toiminut mailman historiassa ennekään.[/QUOTE]

kannata leikkiä maanviljelijää, kyntää vakoa ja siementää, jos ei ole valmis myös korjaamaan satoa!:D
Et sinä voi oikein hankalaksi ruveta, kun laki on naisten puolella näissä asioissa, itsellesi vaan lisäkustannuksia hankkisit oikeuskulujen merkeissä.;)
 
Ei ehkä juridisesti, mutta henkisesti kylläkin. Ei se ole tässäkään maassa yks eikä kaks naista, jotka joutuvat ottamaan vastaan lastensa pettymykset, kun isät eivät pidäkään lapsilleen antamiaan lupauksia. Äidin sydäntä raastaa, kun pieni ihminen seisoo reppu selässä odottamassa isää, joka ei sitten ilmaannukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28796808:

Niinpä, ja vielä sellaisiakin tapauksia että eron tullessa ne yhdessä tehdyt lapset ei enää kiinnostakaan. Ei se vielä takaa mitään vaikka isä alunperin olisikin halukas isäksi, ehtii se mieli muuttua moneen otteeseen vuosien saatossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28796808:
Ei ehkä juridisesti, mutta henkisesti kylläkin. Ei se ole tässäkään maassa yks eikä kaks naista, jotka joutuvat ottamaan vastaan lastensa pettymykset, kun isät eivät pidäkään lapsilleen antamiaan lupauksia. Äidin sydäntä raastaa, kun pieni ihminen seisoo reppu selässä odottamassa isää, joka ei sitten ilmaannukaan.
Taas puhutaan vaan miehistä, mutta entäpä naiset jotka tekevät tuota?
 
Yhteistyössä