PCO rajatapaukset?

Löytyykö PCOlaisia, joilla on säännöllinen kierto? Itselläni sellainen on n. 30 päivää, mutta tiputteluvuoto alkaa melkein ovulaatiosta, jonka tunnen kipuna (siis ovulaation). Ultrissa on toistuvasti näkynyt, että toisessa munasarjassa on rakkuloita reunoilla helminauhassa. PCO-diagnoosia en ole saanut, mutta itselläni sellainen olo, että jonkinlainen hormonihäiriö on kyseessä. Nilkoissa kasvaa muuhun karvoitukseen verrattuna aika tummaa karvaa. Lasta on toivottu vuosi.

Onko siis muita PCOlaisia, jotka kärsivät vuotohäiriöistä, mutta kierto on säännöllinen? Keltarauhashormoni ei juurikaan ole auttanut, mutta ensi kierrossa kokeilen clomeja.
 
"ralliruutu"
Minulla on ollut aina säännöllinen kierto 28-29 päivää, joskus stressi on aiheuttanut sen, että ovulaatio jää puuttumaan ja kierto venyy sinne 31-33 päivään, eli ihan normaalin rajoissa pysyy siltikin. Munasarjat on ultrattu 2 kertaa raskauden yhteydessä, ensimmäisellä kerralla lääkäri ei maininnut mitään eikä olisi toinenkaan lääkäri sanonut mitään, jos en olisi itse kysynyt munasarjojen kuntoa. Lievää monirakkulaisuutta kuulemma molemmissa (itsekin näin selvästi helmimäisen muodostelman ultran näytöltä) ja toisessa munasarjassa lisäksi yksi isompi rakkula, josta on kehittymässä ilmeisesti kysta :/ Tästäkin huolimatta 2 raskautta on saanut alkunsa, toinen tuulimuna ja toinen kaksosraskaus, joka on nyt viikolla 10. Joskin yli puoli vuotta saatiin yrittää, ennen kuin ensimmäinen raskaus sai alkunsa. Kilpirauhaslääkitys tuntui tasaavan hormoneita jonkin verran (lääkitys aloitettiin vajaatoiminnan löydyttyä verikokeiden avulla) Vuotohäiriöitä ei ole ollut koskaan, eikä myöskään mitään muitakaan "tyypillisiä" PCO-oireita, vaikka munasarjat selvästi ovatkin rakkuloituneet.
 
Matruusi
Hei!

Minulla todettiin juuri äsken monirakkulat toisessa munasarjassa (toinen normaali). Olin tullut loppukesästä raskaaksi lähes ensi yrittämällä ja sain keskenmenon rv 6 alussa. Menin siis lääkärille tarkistaakseni, että keskenmenon jälkeen kaikki ok. Nähdessään toisen munasarjan, lääkäri kysyi, olemmeko pitkäänkin yrittäneet lasta, mutta ei sitten kommentoinut sen enempää uuden raskauden todennäköisyyttä.

Minulla ei ole muita monirakkulaoireyhtymään viittaavia oireita: olen normaalipainoinen (painoindeksi n 20) ja verensokeriarvot normaalit. Kuukautiset minulla on olleet todella säännölliset, n 28pv kierto, viimeisten yli 5 vuoden ajan. Nuorempana oli pitkiä kausia, jolloin kuukautiset jäivät kokonaan pois (todennäköisesti alipainon vuoksi), mutta tuolloin ei ainakaan vielä monirakkuloita todettu enkä ollut moisesta kuullutkaan ennen kuin nyt.

Kuulisin mielelläni myös kokemuksia siitä, onnistuuko raskaaksi tuleminen tämän monirakkulamunasarjan kanssa. Lääkäri ei minulle mitään hoitoja ryhtynyt suosittelemaan (kun emme ole pitkään vielä yrittäneetkään), mutta tietenkin asia jäi kaivamaan mieltä.
 
Hei

Minä olen PCO:lainen rajatapaus (munasarjoissa helminauhaa, mutta rakkulat eivät niin pieniä kuin joillain), jolla on hyvin epäsäännöllinen kierto (jopa puoli vuotta menkkojen välissä), liikaa kiloja (BMI 28), finnejä ja keskivartalolihavuutta. Silti olen raskautunut kolmesti. Tätä en kerro leuhkiakseni raskaaksi tulon helppoudella vaan kannustukseksi muille PCOsta kärsiville, että jos minua on onnnistanut niin teitäkin voi onnistaa!

väpä
 
DahDah
Alkuperäinen kirjoittaja väpä;29073719:
Hei

Minä olen PCO:lainen rajatapaus (munasarjoissa helminauhaa, mutta rakkulat eivät niin pieniä kuin joillain), jolla on hyvin epäsäännöllinen kierto (jopa puoli vuotta menkkojen välissä), liikaa kiloja (BMI 28), finnejä ja keskivartalolihavuutta. Silti olen raskautunut kolmesti. Tätä en kerro leuhkiakseni raskaaksi tulon helppoudella vaan kannustukseksi muille PCOsta kärsiville, että jos minua on onnnistanut niin teitäkin voi onnistaa!

väpä
Metformiinilla onnistuu PCO-laisillakin. Vaikkei olisi sokereiden kanssa ongelmaa, niin jostain syystä tulevat raskaaksi metformiini-lääkityksen ansiosta. Gynekologi osaa kertoa enemmän.
 
Olen siinä uskossa että itse olen myös tuollainen rajatapaus, toinen munasarja on varsin rakkulainen, toinen pelittää hieman paremmin.

Mutta siis, minun "PCO" diagnosoitiin noin 5 vuotta sitten kun kuukautiset hyyty kokonaan ja asiaa ruettiin tutkimaan. Jälkikäteen sanottuna kuukautisten loppumiseen tuolloin vaikutti myös mahdollisesti liiallinen treenaaminen/karppaaminen/stressi. Normaalipainoinen olen ollut koko ikäni, nyt BMI 22,5. ja paino on siis noin kuutisen kiloa noussut noista viiden vuoden takaisista kuukautisettomista ajoista. Ensin meni neljä vuotta ettei vuotoja tullut ollenkaan, edes Terolutilla tms, mutta nyt olen miltei vuoden ovuloinut säännöllisesti KP 28 -32, vuoto noin 4vrk. JA nyt ilmeisesti olen raskaana, toisella Clomi-kuukaudella tärppäsi :)
 

Yhteistyössä