Pelkkää tissittelyä vaan

Heipä hei

Haluaisin tietää, että millä keinolla saisi tytön tekemään jotain muutakin, kuin olemaan tissillä. Tyttö tulee 3kk:t kohta ja tiedän, että on pieni, mutta kun haluis joskus jotain muutakin tehdä, kuin istuu sohvalla ja imettää... Neiti ei syö tuttia, eikä myöskään juo pullosta yhtään mitään.
Kiinteitä alan varmaan antamaan hiukan ennen, kuin on 4kk:t, jos viimeistään silloin helpottais.
Kaupassakaan en voi mennä käymään yksin, kun jos jätän tytön kotiin, vaikka olis tunnin syönyt sitä ennen ja nukkuu, mut kun tuun 20min pääst himaan, niin on jo aloittanut huuto kuoron silä väolin ja on se miehellekkin raskasta, kun ei ole tuttia mitä tunkea suuhun...
 
Meillä oli aluksi hyvin samanlaista, syötiin jatkuvasti ja pitkään. Tutti ei kelpaa, mutta onneksi tuttipullosta menee maitoa kun on tarpeeksi nälkä. Tyttö on nyt 4,5 kk ja edelleenkin hoikka. Mutta hyvin tyytyväinen ja iloinen lapsi.

Itse tulin siihen tulokseen että maitoa ei riittänyt kunnolla. Joten annoimme lisäksi korviketta pari kertaa päivässä, jotta saatiin päiväunirytmit kohdalleen. Onkin nukkunut muutaman viikon ikäisestä kahdet pitkät unet päivässä, 2-4 tuntia aamupäivällä ja noin 2 tuntia iltapäivällä.

Nyt tyttö on 4,5 kk ja jaksaa jo muutaman tunnin olla syömättä, kunhan on koko ajan leikit menossa. Nyt on aloiteltu kiinteitä, mutta menekki on vaihtelevaa. Tississä on kiinni edelleen tiheästi, mutta enää lyhyitä pätkiä 5-10 min kerrallaan. Yöllä kyllä syö tosi paljon aamuyöstä noin klo 4 jälkeen varmaan alla tunnin välein.

Syömiset väheni kun alkoi liikkua ja oppi kääntymään ja tarttumaan leluihin. Nyt on siis reilu kuukausi ollut helpompaa. Olen myös yrittänyt pitää syömisajoista kiinni päivisin. Syödään heräättyä ja ennen unia ja ehkä kerran siinä välissä. Muu aika leikitään tai tehdään muuta. Kotihommia saan tehtyä kun tyttö kattelee sitteristä mun puuhia tai nykyisin on lattialla vieressä jonkun lelun kanssa.
Kaupassa ja asioilla käyn tytön kanssa, sillä katastrofi on valmiina jos jää isän kanssa kotiin. Onneksi mies hoitaa pääosoin ruokaostokset. Nyt kyllä päätin aloittaa jokaviikkoisen jumpan 1 h/vko. Ja mummi lupasi ottaa hoitoon kun meen kampaajalle. Opetellaan siis vähitellen.
 
Talluska, en halua mitenkään masentaa, mutta todennäköisesti tyttösi on tempperamentiltaan tiheäsyöttöinen. Kuulosti niin tutulta tilanteelta. Meidän nyt 8kk on täysimetetty 6kk-ikään saakka, mutta vasta nyt kiinteät alkavat maistua siinä määrin, että päivisin imetän vain 2x (+öisin). Ei koskaan ole huolinut tuttia saati juuri pullosta juonut. Eli välttämättä ei kiinteät ole ratkaisu tuohon imetystiheyteen.

Ei varmaan lohduta nyt, mutta jonkin ajan kuluttua saattaa liikkuminen ja muu ympäristö kiinnostaa vauvaasi niin paljon, että syömiseen saa jopa houkutella. Yksi konkreettinen neuvo minulla kuitenkin tuohon shoppailuun on (valitettavasti(?) vauvan kanssa). Meillä tyttö tykkäsi ihan hirveästi katsella ihmisvilinää ostoskeskuksissa. Pistettiin vauva aina matkarattaisiin ja säädettiin pääpuoli vähän ylöspäin niin johan oli 3h täysin tyytyväinen, kunhan vain maisema vaihtui.

Tsemppiä! :hug:
 
3kk iässä tuppaa joillakin olemaan tiheänimun kausia, joten maitoa tilaillaan lisää ja ollaan tissillä kokoaika =) mites jos shoppailet, niin nukkuuko vauva rattaissa? mikäs siinä kulkiessa nukkuvan vauvan kanssa, sittekon vauva haluaa syödä niin käy kahvilla samalla vaikka :) ainakin näin kahden lapsen äitinä on ihan luksusta mennä pelkästään toisen kanssa, vauvan kanssa vielä helpompaa kun se suunnilleen kokoaika nukkuu liikkeessä olevissa vaunuissa. kotona ei varmasti nukkuisi sillä aikaa..
 
juu tuttua on.mulla oli tyttö kans hyvin tiheäsyöttöinen ekat 4kk.sitten kun kiinteitä alkoi mennä enemmän niin vähän rauhoittui.mutta tissi oli todella tärkeä asiat ekat 7kk.tiedän kyllä mitä se on olla imetyskone mutta lohduttaudu että se menee kyllä ohi!tissi kyllä unohtuu pikkuhiljaa kun alkaa muut asiat kiinnostaa
 
Vaikka vauvaa/lasta imettäisi useamman vuodenkin, niin se on todella lyhyt aika ihmisen elämässä. Aika aikaansa kutakin :)
Ihan varmasti vauvan kasvaessa imetysajat lyhenevät ja imetyskerrat harvenevat. Kukaan ei tosin voi sanoa, koska tämä täsmälleen tapahtuu, kun jokainen vauva on oma yksilönsä.

Mitä olen äitien kanssa asiasta jutellut, niin tiheää imettämistä on hyvin monella ollut ekat 3kk, toisilla tiheät imetykset ovat kestäneet puoleen vuoteen asti. Sitten myöhemmin, mikäli vauvaa vielä imetetään, niin eroahdistuskausien aikana myös rinnalla käynnit tihentyvät. Ja jos ei imetetä, niin syliin vauva haluaa kuitenkin :)

En nyt tarkoita, etteikö tiheistä imetyksistä saisi olla harmistunut. Toki saa. Onhan se suuri elämänmuutos, kun joutuu jatkamaan elastusalustana oloa raskauden 9kk jälkeenkin...
 
musta se on taas luonnollista jatkoa, että kun vauva tulee ulos niin se on silti kiinni äidissä, eihän se voi muuta osatakaan. että kunlapsi kasvaa isommaksi niin se vähitellen kasvaa äidistä eroon :)
toki on erilaisia lapsia ja käyttäytymismalleja, osa kyhjöttää sylissä ja kyljessä isompanakin ja osa ei kaipaa seuraa ihan aina-sama tuossa imetyksessä, osa syö vielä useaan kertaan 1vuotiaana ja osa omasta halustaan vähemmän.. ja toki jotkut ei ollenkaan kun on vieroitettu. näistä vaan kun löytäisi sen omalle perhelleen sopivan tavan :)
kiinteitä kun vauva syö ensin vain lusikallisia, ei niistä maha sillain täyty vaan ne ovat makuannoksia. ELi ei se tissillä asuminen välttämättä juuri ruuan takia vähenny vielä aikoihin, samoinkuin lapsi ei välttämättä ala nukkua öitä putkeen kun on viikon kiinteääruokaa maistellut ;)
 

Yhteistyössä