Peppuseksin ABC

  • Viestiketjun aloittaja kakkonen
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja rane:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tää kakkakäsitys on usein teillä jotka ette ole edes kokeilleet. :) Sä voit huviksesi kokeilla työntää nyt vaikka sormen sinne pyllyyn ja liikutella, haiseeko kakka? Ei varmasti haise. Seksi on sitten suoritettu kun se elin vedetään ulos, ja meillä ainakin mennäään pesulle. Kakkaa ei jää mihinkään kun peräsuoli on normitilassa, eli ei ole paskahätää. Paskahädän aikana en suosittele, silloin siellä voi olla jotain mukaan jäävää.
Onneksi olkoon! Teillä on jumalten kultainen emaloitu mon rectum tai sitten erinomaisen yhtenäisenä purkautuva uloste.

Meillä taviksilla sen sijaan kakka haisee ja sitä jää peräsuolen seinämiin. Tämän havaitsee jopa minun vaatimattomalla ulokkeella. Tai ehkä minulla on vain käynyt ns. paska mäihä anaalijuhliin suostuneiden kumppanieni kanssa.

Minulla on usein ollut sormi omassa ja monen muunkin takapuolessa ja joka kerta sieltä tulee mukana haju ellei myös hieman yllätystä, joka ei nyt varsinaisesti yllätys ole. Pyllyhän on kakan koti. Sormien pyyhkiminen valkoisiin lakanoihin on noloa viimeistään aamulla. Varsinkin jos sormi oli omassa takapuolessa.

Ehkä minun tulee huolehtia rouvan riittävästä kuitujen saannista pari päivää ennen aktia.
En ole väittänyt ettei mullakin kakka haise kun käyn kakalla ja etten olisi ihan tavis myös minäkin :) Mutta peppuseksissä ei ole kakanhajua ollut se on ihan 100% fakta. Seksin jälkeen kun homma on hoidettu, ei ole väliä, paskaa ei ainakaan hajuksi asti pöllähdä eikä näöllisesti ole mitään kikkareita vielä ilmennyt. Hygienia hoidetaan, peseytymällä kyllä hetimmiten.

Muiden osaltahan en voi väittää muuta kun en ole teidän anuksiinne tutustunut, ihan omaani vain. Kakan koti on muuten paksusuoli, peräsuoli on sitten kakan koti silloin kun on kakkahätä. Kakka painuu sinne suuntaan kun ulostuttaa ja sen tuntee jokainen milloin kakattaa, normaalistihan se uloste lepää siellä paksussasuolessa, ei peräsuolessa. Ja peppuseksin aikana ei paksuunsuoleen tähdätä.
 
ap
No tuskin kenenkään peräreikä ihan hajuton on, mutta pakko sanoa, että hajun pahuus ja voimakkuus on jonkun verran kiinni siitä, mitä syö. Lihansyöjien paska haisee yleensä pahemmalta kuin kasvissyöjien. Tai ainakin oma tuotokseni haisee huomattavan paljon pahemmalta, jos syön lihaa. Kovin laajamittaista tutkimusta en ole aiheesta tehnyt :D
 
Jännitys lisää epäonnistumista. Liukkaria ja rentoa olotilaa. Myöskin kiihottuminen helpottaa tilannetta. Väkisin se vain sattuu. Ja näin ei pidä TOIMIA. Ei varsinkaan sen takia jos toinen haluaa ja toisella ei ole kiihottumistilaa. Sillin tää ei TOIMI
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja LUPINI:

Kiitos. Kiihottumista ei ainakaan puuttunut, sen verran kutkuttavalta se tuntui :D Mutta ehkä ens kerralla (jos sellanen tulee), en ole ihan yhtä jännittynyt, kun tiedän vähän mitä odottaa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Niin hajuttomaksi en ole väittänyt omaanikaan. Se kuitenkin edelleen on omalla osallani 100% fakta, ettei itse seksin aikana erity hajua. Olenhan jo kahteen kertaan sanonut, että kun tämä elin vedetään lopullisesti ulos, tottahan se vo haista jos sitä haistelee.

. Me emme kuitenkaan näin ole toimineet, vaan menneet pesulle. Näkyvästi peniksessä ei ole IKINÄ ollut paskaa kokkareina eikä haissut nenäämme arviolta metrin päähän kohteesta. Mutta emme todellakaan mene nenä kiinni nuuskimaankaan pyllyä ja vehjettä silloin kun hommat on hoidettu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja LUPINI:
Jännitys lisää epäonnistumista. Liukkaria ja rentoa olotilaa. Myöskin kiihottuminen helpottaa tilannetta. Väkisin se vain sattuu. Ja näin ei pidä TOIMIA. Ei varsinkaan sen takia jos toinen haluaa ja toisella ei ole kiihottumistilaa. Sillin tää ei TOIMI
Kiitos. Kiihottumista ei ainakaan puuttunut, sen verran kutkuttavalta se tuntui :D Mutta ehkä ens kerralla (jos sellanen tulee), en ole ihan yhtä jännittynyt, kun tiedän vähän mitä odottaa.

Toivottavasti toinen kerta tuo sinulle rennonpaa olotilaa.
Eka kerta on aina erilainen kun uutta,on se sit normaalipano tai peppusex.
Hiljaa oppii
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja LUPINI:
Jännitys lisää epäonnistumista. Liukkaria ja rentoa olotilaa. Myöskin kiihottuminen helpottaa tilannetta. Väkisin se vain sattuu. Ja näin ei pidä TOIMIA. Ei varsinkaan sen takia jos toinen haluaa ja toisella ei ole kiihottumistilaa. Sillin tää ei TOIMI
Kiitos. Kiihottumista ei ainakaan puuttunut, sen verran kutkuttavalta se tuntui :D Mutta ehkä ens kerralla (jos sellanen tulee), en ole ihan yhtä jännittynyt, kun tiedän vähän mitä odottaa.
Voit myös pienellä sauvalla kokeilla ekaksi itse miltä se tuntuu, vaikka kun sulla on oma intiimihetkesi =)

Alkuperäinen kirjoittaja HraHuu:

Oma sormikin käy
 
Kiitos näistäkin vinkeistä =)

Ei ole tullut tälläsetkään jutut mieleen, kun oon aina ollut varma, että minua ei panna peppuun. Mutta nyt... :D
 
ffff
kyllä mulla on aina semmonen pieni paskaodouri tullut, silleen että vähän haiskahtaa. ei siihen auta että persreiän pesee kun se muna, sormi tms. käy kuitenkin syvemmällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LUPINI:
Alkuperäinen kirjoittaja HraHuu:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja LUPINI:
Jännitys lisää epäonnistumista. Liukkaria ja rentoa olotilaa. Myöskin kiihottuminen helpottaa tilannetta. Väkisin se vain sattuu. Ja näin ei pidä TOIMIA. Ei varsinkaan sen takia jos toinen haluaa ja toisella ei ole kiihottumistilaa. Sillin tää ei TOIMI
Kiitos. Kiihottumista ei ainakaan puuttunut, sen verran kutkuttavalta se tuntui :D Mutta ehkä ens kerralla (jos sellanen tulee), en ole ihan yhtä jännittynyt, kun tiedän vähän mitä odottaa.
Voit myös pienellä sauvalla kokeilla ekaksi itse miltä se tuntuu, vaikka kun sulla on oma intiimihetkesi =)

Oma sormikin käy
"siellä se makkaa kotona sormi pyllyssä" :LOL: :LOL:
Kuulin ton kaveriltani, heillä päin tapana sanoa noin, jos joku laiskottelee kotona. Nyt tiedän mistä tuo sanonta tulee :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja LUPINI:
Alkuperäinen kirjoittaja HraHuu:
Voit myös pienellä sauvalla kokeilla ekaksi itse miltä se tuntuu, vaikka kun sulla on oma intiimihetkesi =)
Oma sormikin käy
Kiitos näistäkin vinkeistä =)

Ei ole tullut tälläsetkään jutut mieleen, kun oon aina ollut varma, että minua ei panna peppuun. Mutta nyt... :D

Koskaan ei tiedä mitä eteen tulee =)
Nyt tiedät että peppesex mahdollista,niinkuin moni muukin asia sexissä.Ja jos ekakerta ei onnistunut,joten harjoitus yksiksesi ei pahasta.
Se ihan normaalia/kiihottavaa.

Mutta muista kun olet vieraan kanssa. Niin turvallinen sexi,eli kondoomi ,mutta jos kyseessä oma rakas,niin ilman tietysti :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja rane:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tää kakkakäsitys on usein teillä jotka ette ole edes kokeilleet. :) Sä voit huviksesi kokeilla työntää nyt vaikka sormen sinne pyllyyn ja liikutella, haiseeko kakka? Ei varmasti haise. Seksi on sitten suoritettu kun se elin vedetään ulos, ja meillä ainakin mennäään pesulle. Kakkaa ei jää mihinkään kun peräsuoli on normitilassa, eli ei ole paskahätää. Paskahädän aikana en suosittele, silloin siellä voi olla jotain mukaan jäävää.
Onneksi olkoon! Teillä on jumalten kultainen emaloitu mon rectum tai sitten erinomaisen yhtenäisenä purkautuva uloste.

Meillä taviksilla sen sijaan kakka haisee ja sitä jää peräsuolen seinämiin. Tämän havaitsee jopa minun vaatimattomalla ulokkeella. Tai ehkä minulla on vain käynyt ns. paska mäihä anaalijuhliin suostuneiden kumppanieni kanssa.

Minulla on usein ollut sormi omassa ja monen muunkin takapuolessa ja joka kerta sieltä tulee mukana haju ellei myös hieman yllätystä, joka ei nyt varsinaisesti yllätys ole. Pyllyhän on kakan koti. Sormien pyyhkiminen valkoisiin lakanoihin on noloa viimeistään aamulla. Varsinkin jos sormi oli omassa takapuolessa.

Ehkä minun tulee huolehtia rouvan riittävästä kuitujen saannista pari päivää ennen aktia.
:LOL: :LOL: :LOL:
 
Calu87
Laitetaapas nyt sitte muutama ihan oikee tärppi paskanjauhannan sijasta tähän.

1) Se ryppyreikä kannattaa pestä ennen peppuseksin alottamista niin ei haise paska. Suolihuuhtelunkin voi tehdä jos se kakka niin paljon pelottaa. Tosin harva sitä jaksaa alkaa tekemään, joten ilman suolihuuhtelua paras aika perspanolle on noin kolme tuntia viimisen ulostuksen jälkeen. Sillon se suoli on puhtaimmillaan.

2) Tärkeetä on saada sitten se emännyys ihan oikeesti rennoksi. Siihen vaaditaan sitte jätkältä vähän muutakin ku tää klassinen tokasu "hieros ittes märäksi sillä välin kun mä käyn paskalla" Kannattaa vaikka vetästä ihan kunnon varvi ykköseen tai mistä nyt kukakin tykkää. Sitten tullaakin tähän kaikista tärkeimpään hommaan, mitä valitettavasti kovin moni jätkä ei näköjään osaa. Se ryppyreikä pitää ihan _OIKEESTI_ saada tarpeeksi rennoksi. Jos laittaa vaan liukkaria reikään ja kaluun ja sen jälkeen suurinpiirtein kylmiltään survasee sinne (kun on ehkä vähän käyttäny sormee siellä ensin), niin on ihan takuuvarma homma et eukkoa hyvin todennäkösesti sattuu ja homma loppuu siihen, tai jää ainakin siihen yhteen kertaan. Voisin sanoo et sillon kun sinne reikään mahtuu 2-3 sormee rinnakkain ilman kipua, nii sillon siellä on yleensä tarpeeks tilaa myös vehkeelle, ellei sitten mies satu omistamaan ihan hillitöntä slerbaa :D Nyt sitten jätkille vinkki, jos tätä kohtaa 2 haluaa nopeuttaa niin kannattaa tehdä eukolle ns rimjob (jos joku ei tiedä mikä se on niin google ja wikipedia auttaa). Naiset yleensä tykkää, enemmän kuin itte uskovatkaan ennen ekaa kertaa.

3) Noniin, nyt sitten ku nainen on rento ja kakkonenki ns. ajokunnossa niin voidaan alkaa miettiä itse toimitusta. Tässä vaiheessa ei voi koskaan korostaa liikaa liukkarin tärkeyttä. Kunnolliseen ja kivuttomaan peppupanoon EI riitä pornoleffoista tutut kaks räkäsyä persereikään ja liukastus on sillä hoidettu. Myöskään mitään kosteusvoiteita tai muita rasvoja ei kannata käyttää koska ne yleensä tuppaa kuivahtamaan aika nopeesti, poikkeuksen tässä tekee kuitenki hierontarasva. Suosittelisin liukkariksi joko vaseliinia tai sitten esim. vaikka ruokaöljyä joka käy ko tarkotukseen vallan mainiosti :) Myös erityisesti anaalipanoon tarkotettuja liukuvoiteita löytyy mut niitäkään tuskin kovin moni jaksaa vartavasten alkaa ostamaan. Melkeempä kaikkia mahollisia asentoja voi soveltaen käyttää kunhan käyttää vähän mielikuvitusta ja kuuntelee naistaan. Mistään peräsuolen löystymästä ei oo vaaraa jos peppupanoa ei aleta harrastaa 4-5 kertaa viikossa. Kerran kaks viikkooki menee "tarvittaessa" :D ihan ok eikä meillä koskaan oo mitään ongelmia löystymisen kans ollu. Niin paljon ku kumin käyttöä anaaliin mennessä suositellaankin niin itte en voi sitä hirveesti suositella jos siitä haluaa maksimaallisen nautinnon molemmille. Meillä anaaliin meno kumin kans lähinnä vetää vaan naisen äkkiä kuivaksi laittaapa miten paljon liukastetta tahansa, joten ollaan sit menty jo vuoskaudet ilman eikä mitään tauteja tai muitakaan infektioita oo tullu kummallekkaan :) Tosin vapaassa suhteessa eläviä ja irtoseksiä harrastavia suosittelen käyttämään kortsua anaaliin mennessä. Ihan vaan oman ittenne vuoks.

4) Sitten tää useimmiten naisia askarruttava kysymys. Saako nainen siitä oikeesti nautintoa? Johon voin vastata yksiselitteisesti: Kyllä! Todella paljon, sillon kun se tehdään oikein ja huolella :) Meillä vaimoke saa isoimmat orkut just nimenomaan anaalipanoista.

Kaikille niille naisille jotka on ehdottoman kielteisiä tän suhteen voin sanoa että ette tiedä mitä menetätte ;) ja miehille joiden mielestä naisen paneminen perseeseen on homoa sanon että mulla käy teidän naisia sääliksi kun joutuvat elämään noin ahdaskatseisen jätkän kans :D
 
Kyllä minä ainakin valmistaudun peppuseksiin ajoissa tekemällä itselleni suolihuuhtelun.
Apteekista saa ostettua tarpeet. On se itsellekkin mukavampaa kun pystyy todella rentoutumaan eikä mieti kokoaikaa että tuleeko paskat ulosvedon mukana.
Ja kondomia käytämme aina koska kyllä meillä usein tulee kakkosen jälkeen vielä jatkettua ykköseenkin, ni kortsu pois ja kiku on yhä puhdas ;)
 
Yhteistyössä