Perheessä vain yksi lapsi- hyvät puolet?

Kertokaapa te yksilapsiset perheet minulle, että mitä hyviä puolia on siinä, että on vain yksi lapsi?
Oletteko päättäneet että lapsiluku jää yhteen, vai ettekö kenties ole yrityksestä huolimatta saaneet toista? Itse kovasti pohdin asiaa, että tehdäkö esikoiselle sisarus.. mutta toisaalta itsestä tuntuu, että yksikin lapsi saattaisi riittää, mutta onko lasta kohtaan väärin, jos hän ei koskaan saa sisaruksia?

Kiitos vastauksista!

 

Kyllä se lapselle itselleen vaan on aikuisenakin ihanaa jos on sisaruksia.

 

Sallinet, että vastaan ainokaisen ominaisuudessa Ei sisarukset ole mikään välttämättömyys, hyvin olen pärjännyt ilmankin. Jos nyt jotain negaa niin huolehtiminen ikääntyvistä vanhemmista tulevaisuudessa tietysti ressaa jonkin verran, toisaalta eipä tarvi riidellä siitäkään kenenkään kanssa vaan saa tehdä niinkun itse tykkää.

 

En ole enää yksilapsinen mutta oon ainokainen, enkä oo ikinä 34 vuoden ikään mennessä tosissani kaivannut sisarusta.
Hyviä puolia siinä että ois vain yksi lapsi: Ei tarttis isoa asuntoa ja autokin vois olla melkein millainen vaan, matkustelu vain yhden lapsen kanssa on helppoa ja halpaa, pystyy panostamaan sen yhden harrastuksiin enemmän eikä aina mene harrastuksiin kuskaamiset päällekkäin (nimimerkillä kylätaksi).
Omaa itsekkyyttäni mä olen tehnyt monta lasta kun olen halunnut mutta kyllä siinä että on vain yksi lapsi on paljonkin hyviä puolia.

 

Sain itse sisaruksen kun olin 10v. enkä kaivannut sisaruksia. Minun perhesuunnitteluun kuului yksi lapsi ja enkä ole kaivannut lisää. Eikä niitä tulekkaan, olen jo sen iän ylittänyt. Elämä on rauhallista ja tasaista. Lapsella on kavereita ja sukulaisia ei tarvitse yksin olla.

 

Sallinet, että vastaan ainokaisen ominaisuudessa Ei sisarukset ole mikään välttämättömyys, hyvin olen pärjännyt ilmankin. Jos nyt jotain negaa niin huolehtiminen ikääntyvistä vanhemmista tulevaisuudessa tietysti ressaa jonkin verran, toisaalta eipä tarvi riidellä siitäkään kenenkään kanssa vaan saa tehdä niinkun itse tykkää.

Mulla on tämä tilanne tällä hetkellä menossa ja kyllä - maksaisi mitä vaan jos saisin kaverin jakamaan tätä vastuuta.

Perseestä on ollut myös aina se "ainoa huomion kohde". Ihan sama mitä teet niin suo seurataan kokoajan vanhempien toimesta (toki löytyy niitä joiden luonteelle sopii hyvin paistatella yksinäisenä siellä pallilla kaiken huomio keskipisteenä). Jos olisi ollut sisaruksia huomio olisi hieman jakaantunut ja mun jutut ei olisi ollut vanhemmille aina niin "käänteen tekeviä". Se meinaa on todella ärsyttävää välillä.

Samoin vanhempien odotukset. Otetaan vaikka joulu. Miehellä on useita sisaruksia. Heistä aina joku on vanhusten luona jouluna. Toiset viettävät oman perheen parissa. Mutta mulla - tuntuu aina olevan velvollisuus olla omien vanhempieni luona, koska muutoin he ovat yksi. Juujuu. Sitä on helppo sanoa pienen lapsen kanssa että minusta ei tule tuollaista. Mutta oikeasti sitten kun olette vanhoja - todennäköisesti odotatta kovasti sitä ainokaista kylään jouluna.

Mun vanhemmat ei voinneet saada toista - elämä on. Mutta hyvin vaikea minun on ymmärtää että joku "helppouden vuoksi" valitsee yksi lapsisuuden. Hyvänen aika, johan siinä saa olla koko lapsuuden viihdyttäjänä sille ainokaiselle.

 

Minulla vain yksi lapsi ja enempää en kaipaa. Lapsikaan ei sisaruksia kaipaa, kuulemma koirakin olisi kivempi

Ja tosiaa etuja on, että pystyn tarjoamaan lapselleni kaiken mitä hän tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa.

 

No varmaankin se taloudellinen puoli on ainakin yhden lapsen kanssa vähemmän haastava kuin useamman kanssa. Samoin äidin poissaolo työelämästä jää todennäköisesti lyhyemmäksi kuin useamman lapsen äidin. Parisuhteelle saattaa yhden lapsen vanhemmilla jäädä enemmän aikaa.

Yksi mun parhaista ystävistäni on lapsuuden perheensä ainoa lapsi ja hän on todella ihana ihminen. Empaattinen, aurinkoinen, toiset huomioonottava ja avulias. Ei todellakaan mikään itsekäs, kuten joskus kuulee ainoita lapsia stereotypitoitavan. Hän ei ainakaan ole kärsinyt siitä, että on ainoa lapsi.

 

Minulla on kaksi lasta ja itsellänikin sisaruksia, mutta vastaan silti.

Yhden lapsen kanssa on helppo liikkua paikasta toiseen, matkustaa tai ihan vain kodin lähettyvilläkin. Yhdelle lapselle on helppoa antaa huomiota kun sitä ei tarvitse jakaa toisen kanssa. Yhtä lasta ehtii enemmän kasvattaa ja kehittää kuin useampaa. Yhdelle lapselle rahat riittää paremin kuin useammalle. Ja se tärkein, ainoana lapsena ei tarvitse riidellä sisarusten kanssa, ei varsinkaan sitten aikuisena, vaan voi etsiä hyviä ystäviä, eikä mikään pakota olemaan yhteydessä jos sukset menee ristiin.

Sisarus ei todellakaan ole aina positiivinen ja mukava juttu, vaan pahimmassa tapauksessa se voi olla helvetti. Jos sinusta ap tuntuu ettet halua enempää lapsia, älä tee enempää. Se ei taatusti ole lasta kohtaan yhtään sen väärempi tai huonompi ratkaisu, kuin tehdä se sisarus.

 

Kyllä se lapselle itselleen vaan on aikuisenakin ihanaa jos on sisaruksia.

Ei ole kaikille. Tässäkään asiassa ei oo ainoaa vastausta. Ja lapsen takia ei tule hankkia lisää. Kyllä se on vanhempien harkittava itse montako jaksaa kasvattaa ja elättää.

 

Tuohon kysymykseen on helppo vastata, mutta se mitä se tulevaisuudessa tuo on varmasti eriasia. Minä olen saanut omasta vapaasta tahdostani vain yhden, enempää en usko tarvitsevani. Vaikka ihanaa se olisi että lapsella olisi sisarus niin en koe sitä niin tärkeänä asiana hommata ihan vain tekemisen ilosta. Minä olen saanut ihanimman, sanavalmiin ja valloittavimman lapsen jota koskaan olisin toivonut. Minulla on mahdollisuus antaa lapselleni hyvä kasvuympäristö taloudellisesti ja henkinen taspaino on perheessämme kohdallaan (asia olisi varmasti toisin jos lapsia olisi enemmän). Koskaanhan en voi tietää mitä lapsi asiasta ajattelee isona, mutta pyrin perustelemaan asiat niin että hän varmasti ymmärtää kantani.

 

[QUOTE="ainokainen";27171240]Mulla on tämä tilanne tällä hetkellä menossa ja kyllä - maksaisi mitä vaan jos saisin kaverin jakamaan tätä vastuuta.

Perseestä on ollut myös aina se "ainoa huomion kohde". Ihan sama mitä teet niin suo seurataan kokoajan vanhempien toimesta (toki löytyy niitä joiden luonteelle sopii hyvin paistatella yksinäisenä siellä pallilla kaiken huomio keskipisteenä). Jos olisi ollut sisaruksia huomio olisi hieman jakaantunut ja mun jutut ei olisi ollut vanhemmille aina niin "käänteen tekeviä". Se meinaa on todella ärsyttävää välillä.

Samoin vanhempien odotukset. Otetaan vaikka joulu. Miehellä on useita sisaruksia. Heistä aina joku on vanhusten luona jouluna. Toiset viettävät oman perheen parissa. Mutta mulla - tuntuu aina olevan velvollisuus olla omien vanhempieni luona, koska muutoin he ovat yksi. Juujuu. Sitä on helppo sanoa pienen lapsen kanssa että minusta ei tule tuollaista. Mutta oikeasti sitten kun olette vanhoja - todennäköisesti odotatta kovasti sitä ainokaista kylään jouluna.

[/QUOTE]

Ei voi tietää meneekö elämä samalla tavalla kaikilla ainoilla lapsilla. Ja joskus jotkut vanhemmat (huonot sellaiset) ottaa yhden lapsistaan silmätikuksi, siitä tulee perheen musta lammas, jonka tekemisiä seurataan suurennuslasilla ja samaan aikaan muut sisarukset saa tehdä mitä vaan ja se on ihan oikein aina vanhempien mielestä. Että ei ne sisaruksetkaan välttämättä poista sitä, että vanhempien odotukset pienenisi tai jakaantuisi tasan oikein.. Tiedän perheitä, joissa joltain lapselta odotetaan aina apua/tukea/rahallistakin tukea jopa.. ja samaan aikaan muilta sisaruksilta ei odoteta mitään vaan päinvastoin heitä pitää auttaa. Tai että juuri sen tietyn lapsen pitää olla joka joulu ehdottomasti kotona, auttaa järjestämään juhlia jne. mutta muut lapset saa vapaammin tehdä ihan kuinka haluavat.

Meillä on yks lapsi. Hyviä puolia tosiaan on se että rahaa menee kaikkeen vähemmän.. matkustellakin voidaan useammin kuin jos lapsia olisi enemmän. On helppo lähteä minne vaan ja voidaan vanhemmatkin vuorotella niin että toinen saa aikaa olla yksin (tosin tämä nyt varmaan onnistuu useammankin lapsen kanssa ) Tulevaisuudessa lapsi voi periaatteessa harrastaa ihan mitä haluaa, siihen on varaa.

Meidän tulot on sellaiset, että yhden kanssa ei oikeastaan tarvitse miettiä hirveästi miten rahaa kulutetaan, mutta toisen kanssa menisi aika tiukille. Raha ei kuitenkaan ole se syy miksei toista tehdä.

Välillä mietin itsekin mikä olisi oikea ratkaisu, toinen lapsi vai ei. Jotenkin on kuitenkin tunne että näin on nyt hyvä.. en osaa sitä selittää millään. Joskus mietin sitä että entä jos sattuisi vaikka kuolemaan toisen lapsen synnytyksessä tai muuta kamalaa, silloin aina ajattelen että pitäisi nyt tyytyä ihan vain tähän kun nyt tosiaan kaikki on hyvin! Ja itse koen olevani näin parempi vanhempi, kahden kanssa voimavarani ei ainakaan juuri nyt riittäisi eli jo olemassa olevan lapsen kannalta tilanne on varmasti parempi näin.

Toivon, että lapsemme saa esim. serkuistaan ja muusta suvusta niin läheisiä itselleen, että siinä vaiheessa kun meistä aika jättää ei jäisi ihan yksin. Että kuitenkin laajasta suvusta olisi joku tukena ja apuna.

 

Meillä yksi lapsi. Eipä ole taloudellisia ongelmia, voi ostaa laadukkaat vaatteet, yhden saa helpommin hoitoon mummolaan jne., kotona on hiljaisempaa kun lapset eivät tappele, ei tarvitse valittaa siivouksesta ja pyykistä (yhden lapsen pyykit menee siinä sivussa)...

Laiskuus on se miksi meillä yksi lapsi, suoraan sanottuna. Toinen syy mukavuudenhalu. Ja halu panostaa parisuhteeseen. En halua perhehelvettiä, raskauksista rupsahtanutta kroppaa jne. Tämä sopii minulle.

 

Eihän siinä muita kuin hyviä puolia olekaan.
Helpompaa ja mukavempaa elämää kaikinpuolin (olettaisin).
Yhden lapsen saa helposti hoitoon, yhden lapsen voi ottaa helposti mukaan, yhden lapsen rakastaminen on ihanaa ja siihen on kosolti aikaa, yhteen lapseen ehtii keskittyä ja panostaa enemmän, yhden lapsen oppii tuntemaan perinjuurin ja siitä tulee todella läheinen, yhden lapsen kanssa on VAIN YKSINKERTAISESTI KIVAA.

 

Yhdestä lapsesta on vähemmän vaivaa kuin useammasta. Itse en ainakaan kuulu niihin marttyyreihin, jotka haluavat kärsiä mahdollisimman paljon elämässään.

Mahdollisimman helppoa elämää, vois olla meikäläisen motto.

 

Pelkäsin synnytystä. Sen vuoksi yksi lapsi.

 

Meillä on vain yksi lapsi. Alussa mies ei hallunnut toista ja kun halusi emme sitä saaneet. Nyt elämäntilanne on sellainen ettei siihen sovi toista lasta ja esikoisimme on jo 6 joten päätimme, ettemme enää halua toista lasta.

Kyllähän hän kaipaa leikkikaveria ja pyytelee siskoa tai veljee, mutta myös nauttii ainokaisen osastaan ja meidän jakamattomasta huomiosta (huomaa siitä, että on mustasukkainen kummipojalleni ja jopa välillä kissallekki)

 

Se, että on niitä sisaruksia ei ole mikään tae siitä, että niiden kanssa tulee juttuun. Eikä vanhempienkaan hoitaminen välttämättä jakaudu tasan. Puhumattakaan sitten repivistä perintöriidoista kun vanhemmista aika jättää, siinä saattaa mennä viimeisetkin välit sisaruksiin.

 

Kun on vain yksi, niin ei tarvitse huolehtia kuin yksi kouluun ja hoitoon. Helpottavaa.

 

Meillä on yksi lapsi, jo koululainen. Ei tämä suunnitelmallista ole, mutta näin on vain mennyt. Jos sisarus olisi siunaantunut muutaman vuoden sisään, olisi ollut oikein tervetullut.

Hyviä puolia... no, ainakin meillä vanhemmilla on aikaa ainoalle. Harrastuksia ei ole tarvinut karsia, vaikkei suurituloisia ollakaan. Meillä ei ole suurta tukiverkkoa, hyvin harvoin on lapsi ollut hoidossa, pk:n ulkopuolella tarkoitan. Jos olisi useampi lapsi, luulen, että hoitopaikkojen vähyys näkyisi jonkin verran meidän jaksamisessa. Lapsi on vielä alakoululainen, mutta silti jo alkaa tuntua, että pian kulkee omia menojaa ja vanhemmilla alkaa olla omaa aikaa. Nautitaan perheen kanssa puuhaamisesta, mutta työajat ja lomat menee harvoin yksiin.