perhepäivähoitajia haetaan

nyt oli ilmoitus, että haetaan pph työsuhteisiin, mutta kun tuo koulutus päättyy vasta toukokuussa ja hakuaika on jo helmikuun puolella. ajattelin jo kuitenkin laittaa hakemuksen, vai onko liian aikaista. ajattelin kuitenkin kokeilla.
 
piha
Hae ihmeessä, minullekkin ontarjottu jo kahteen kertaan hoitajan väliaikaista paikkaa,mut lapsia olis ollut vaan 2 niin ei oo oikein innostanut, meijän kunnassa kun toi lastenhoito on ihan rempallaan.Kaikki paikat ihan täynnä ja lapsia laitetaan pphille liian paljonja siinä sitten tulee kyseeseen tuo vastuukysymys jos jotain sattuu ku on liikaa lapsia. =)
 
täällä on jo aivan huutava pula perhepäivähoitajista. päiväkoteja on lopetettu ja pph:a on jäämässä eläkkeelle tai lopettaa muuten vaan. mä voin kyllä ottaa sen 4lasta, kun itellä ei enää alle kouluikäisiä. palkkahan ei kaksinen ole, vaan onhan se tyhjää parempi.
 
Hiira
Miten perhepäivähoitajan työ on niin aliarvostettua? siis palkan suhteen. Ehkä vika on meissä naisissa kun suostumme moiseen. Siis Naisissa. Vai oletteko kuulleet että joku Miespuolinen henkilö olis tehnyt perhepäivähoitajan työtä. Jos olis, niin palkka olis taatusti parempi. Vastuullinen työ ei näy tilipussissa.
 
eikös olekin vaan kumma tuo pph:n palkka, vaikka samaa työtä periaatteessa, kuin paiväkodissa, mutta puolet pienemmällä palkalla? se on kyllä totta, jos olis miehiä alalla, niin varmaan olisi arvostuskin toinen. ja pph tekee työt yksin. täytyy osata olla kokki, ensiaputaitoinen, ja paljon muuta. Pitäisköhän naisten nousta parrikadeille vai mikä auttais alan arvostukseen. ehkä on hyvä, että nykyään koulutetaan ammattiin, jospa se työn arvostuskin muuttuis sitä kautta edes hieman.
 
Hiira
Mun mielestä tuo koulutuksen hokeminen on ylimitoitettua. Jos on hoitanut jo liudan omia lapsia, niin eikö sitä osaa muka muiden tenavia hoitaa. En sitä sano etteikö näistä kursseista jotain hyötyä olisi, saa uusia ideoita yms. vertaistukea, aikuiskontakteja. Se vaan ihmetyttää ettei kokemus olisi valttia lapsenhoidossa. Minun paikkakunnalla kunta vaatii perhepäivähoitajan tutkintoa voidakseen ryhtyä pph työhön. Näin joku "vain" kurssin käynyt on pätevä hoitaja, vaikka ei olisi käytännössä toiminutkaan.
 
pph
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.02.2006 klo 09:12 Hiira kirjoitti:

Kävin pph-kurssin kun itselläni oli kolme omaa lasta kotona. Kyllä se totta on että turhauduin siellä. Kudoin kyllä tunneilla lapsilleni neuleita. Kotona ei niin rauhassa olisi voinut kutoa. :LOL: Joku sielä kurssilla kyseli, että kuinka päin lasta pidetään sylissä, oikealla vai vasemmalla käsivarrella ja vastaus oli, että vasemmalla. Että niin tärkeitä kysymyksiä ja niin viisaita vastauksia. Olen sitä mieltä, että kyllä kokemus on paras opettaja! Pidän monia koulutuksiakin( joissa kunta velvoittaa käymään) rahanhaaskauksina. Kunta voisi käyttää ne rahat paljon tarpeellisempiin kohteisiin. Tosi harvoin niistä on mitään muuta hyötyä, kuin että tuntee itsensä niin viisaaksi ja senkin tietäis ilman kallita kursseja. :kieh: Työ on mukavaa ja antoisaa ja vastuullista, mutta palkka on tosi huono.
 
mummimamma harmaana
varmaan se kokemus onkin paras opettaja. nykyään ei vaan puhuta enää kurssista vaan se on sosiaalialan ammattitutkinto. kestää vuoden ja siihen sisältyy varhaiskasvatus, erityiskasvatus, yhteistyö ja ammatillinen vuorovaikutus, hoito ja huolenpito erityisruokavaliot ja paljon muuta. top-jaksot on päiväkodeissa ja perhepäivähoitajalla ja niihin sisältyy myös näytöt. Ensiapukurssin olemme myös suorittanut ja vielä lasten tauteja käydään läpi. kyllähän se välillä tuntuu, että tarvitaanko noita kaikkia opetella, mutta näin se vaan on. Mutta jospa siitä on jotain hyötyä tiedä sitten. Onhan mullakin toki omiakin 4 lasta , että lastenhoito kokemusta kyllä löytyy omastakin takaa, mutta jospa tuota teoriapuoltakin sitten tarvitaan, ja kuka sitä ammattiaan arvostais, jos ei itse. =)
 
Eskariope
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.02.2006 klo 15:54 mummimamma kirjoitti:
eikös olekin vaan kumma tuo pph:n palkka, vaikka samaa työtä periaatteessa, kuin paiväkodissa, mutta puolet pienemmällä palkalla?

Sorry, ei se nyt ihan samaa työtä kuitenkaan ole.
 
mummimamma harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.02.2006 klo 18:55 Eskariope kirjoitti:

ei varmaan samaa kuin eskariopen työ olekaan,vaan ei varmaan kovin paljoa poikkea esim. lastenhoitajan työstä, erotuksella pph:lla lapsimäärä on pienempi ja pph tekee töitä yksin, ollen kokki, siivooja ja virikkeiden ja toimintatuokioiden järjestäjä, ulkoiluttaja ym..
 
Pätevä kotiäidiksi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.02.2006 klo 09:12 Hiira kirjoitti:
Mun mielestä tuo koulutuksen hokeminen on ylimitoitettua. Jos on hoitanut jo liudan omia lapsia, niin eikö sitä osaa muka muiden tenavia hoitaa. En sitä sano etteikö näistä kursseista jotain hyötyä olisi, saa uusia ideoita yms. vertaistukea, aikuiskontakteja. Se vaan ihmetyttää ettei kokemus olisi valttia lapsenhoidossa. Minun paikkakunnalla kunta vaatii perhepäivähoitajan tutkintoa voidakseen ryhtyä pph työhön. Näin joku "vain" kurssin käynyt on pätevä hoitaja, vaikka ei olisi käytännössä toiminutkaan.
Minulla on 6 lasta ja en todellakaan katso olevani pätevä perhepäivähoitaja, toisten lapsia hoitamaan. Jos ryhtyisin hoitajaksi, niin tottakai hankkisin alan koulutusta. Uskomatonta, että jopa osa hoitajista on vielä nykyäänkin sitä mieltä, että perhepäivähoitajat eivät tarvitse koulutusta.

Minusta on hyvä, että perhepäivähoitajilta vaaditaan hoitoalan koulutus. Koulutus pitäisikin saada pakolliseksi koko Suomessa ja perhepäivähoitopaikkoihin pitäisi lisätä säännöllisiä tarkastuksia, ennalta ilmoittamatta. Perhepäivähoitopaikoissa on tapahtunut esim. hoitolasten karkaamisia, jotka ovat johtaneet hoitolasten vammautumisiin ja jopa kuolemiin.

Onkin todella kummallista, että toisten lapsia hoitamaan pääsee ilman alan koulutusta, ns. kansa- ja peruskoulupohjalta. Omien lasten hoitaminen ei pelkästään tee kenestäkään pätevää perhepäivähoitajaa =). Anoppini on toiminut perhepäivähoitajana 1970-luvulla, ns. kansakoulupohjalta. Siihen aikaan ei hoitajilta edes vaadittu mitään koulutusta. Lähes kaikki kotiäidit, joilla omat lapset olivat pieniä, olivatkin "päteviä" perhepäivähoitajiksi :(. 1960- ja 70-luvun päivähoito onkin ollut todella "villiä". Lapsia ovat hoitaneet niin isovanhemmat, muut sukulaiset kuin kouluttamattomat perhepäivähoitajatkin. Päivähoitajia on rekrytoitu kauppojen ilmoitustauluilla ja lapset on laitettu hoitoon lähes kenelle tahansa. Ja äitiys- ja vanhempainloma on kestänyt vain 2-3 kk.

Kuinka moni nykyvanhempi suostuisi viemään lapsensa, jopa 10 kk ikäiset vauvansa, päivähoitoon näille "itseoppineille" hoitajille? Minä en ainakaan veisi. Jos kävisin töissä, veisin lapseni päiväkotiin hoitoon. Siellä on töissä koulutettuja ihmisiä, lastentarhanopettajia, lastenhoitajia ja lähihoitajia =).

Uskon, että hoidon ammatillisuus on parempi päiväkodissa. Perhepäivähoitaja työskentelee yksin ja vailla työkavereiden tukea ja ohjausta. Jos perhepäivähoitajalla on esim. burn-out-oireita, miten vanhemmat voivat tietää, miten hoitaja jaksaa hoitaa hoitolapsiaan? Ja jos perhepäivähoitoryhmässä on vaikkapa erityislapsi, miten hoitaja osaa hoitaa ja kasvattaa lasta, jos hänellä ei ole mitään alan koulutusta?

Arvostan perhepäivähoitajan ammattia ja ammatillisuutta lastenhoidossa =). En kuitenkaan ymmärrä asennetta, että lähes kaikki naiset olisivat päteviä perhepäivähoitajiksi :(.
 
pph
Olen ollut monta vuotta pph. Olen myös työskennellyt päiväkodissa.
Mitään eroa työssä ei ollut, paitsi päiväkodissa pääsi helpommalla.
Samanlailla teen tapahtumasuunnitelmat ja viikon ohjelmat kuin päiväkodissakin tehdään. Ihan samanlailla on muskari-, askartelu-, ym hetket järjestetty. Erityislapsia ei juurikaan perhepäivähoitoon laiteta, ei ainakaan vaikeita. Allergioiden hoidon varmasti osaa hoitaa jopa vanhempien valaistuksella ja sitä varten niitä kursseja järjestetään, jos ei osaa. Monesti olen kyllä koulutuksiin pettynyt. Yleensä niissä ei uutta asiaa ole tullut. Minulla ainakin on työkavereiden tuki työssäni. Olemme järjestäneet paljon yhteisiä retkiä ym.tapahtumia lapsille. Niitä on joka viikko, ja tapaamme lähes joka aamupäivä ulkoillessa. Leikimme ja laulamme koko porukalla ja siinä samalla lapset oppivat olemaan isossakin ryhmässä. Teemme myös yhteistyötä päiväkodin kanssa. Kutsumme heitä esim. järjestämäämme urheilu,- laskiais,-pääsiäis-, vappu-, yms. tapahtumaan. Vaikka palkka on huonompi ja työtä enempi kuin päiväkodissa, niin olen silti mieluummin pph. On mieluisampaa hoitaa eri-ikäisiä ja pienempää ryhmää. Lapsetkin tulevat läheisemmäksi ja käyvät vielä vuosienkin päästä tervehtimässä.
 
Tiedän
Se joka väittää, että pph työ on samaa tai jopa helpompaa kuin päiväkodissa, ei ainakaan koulutukseltaan ole lastentarhanopettaja (koska näkemystä ja kokemusta puuttuu näköjään!!!).Se , että on "joskus ollut päiväkodissa työssä", ei tee ketään ammattilaiseksi sillä saralla, sori vaan. Ei perhepäivähoitajat joudu miettimään pää puhki esiopetuksen suunnitelmia, tavoitteita tai toteutusta tai istumaan palavereissa koulun ja muiden yhteistyötahojen kansaa. Monella lastenhoitajallakin (yleensä niillä vanhan kaavan koulutuk, kun pitäisi esim puhua vanhempain illoissa tai antaa iytsestään muuta kuin lapsille ns.perushoitoa. Ei millään pahalla, mutta näen sitä joka päivä.Mutta palkkaa ollaan vinkumassa lisää vaikka tietyt työt eivät kiinnosta. Korostan, että arvostan suuresti pph:n työtä, se on yksinäistä puurtamista, mutta se ei todellakaan samaa kuin päiväkotityö. varsinkin tänäpäivänä, kun ei palkata edes sijaisia.
 
pph
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.02.2006 klo 09:49 Tiedän kirjoitti:

En oikein ymmärtänyt tuota alkua, jotenkin vähän ristiin kirjoitit, mutta olenkin vain pph, joten en tajunnut. En ainakaan väitä,että pph pääsisi vähemmällä. Päinvastoin. Kaiken suunnittelun lisäksi joudumme siivoamaan, laittamaan ruokaa, käymään omalla ajalla kaupassa ym. Joudumme kyllä miettimään, mitä vanhempainillassa puhuisimme, mutta en kylläkään päätäni puhki, sen verran on tullut niitä pidettyä. Tavoitteet, keinot ja tulokset kirjaamme ylös ja yhdessä istumme palaveria vanhempien kanssa niitä miettimässä. Varhaiskasvatussuunnitelman teko kuuluu meidän kunnassamme myös perhepäivähoitajille. Palkka on kyllä huonompi, kuin päiväkodilla, mutta päivät paljon pitemmät. Johtuu varmaan siitä, että "me vain ollaan kotona".
Minulla on kaksi lastentarhaopettajaystävää, joista toinen alkoi pph:ksi ja oli kaksi vuotta, palasi takaisin päiväkotiin ja sanoi nostavansa hattua meille perhepäivähoitajille. Toinen on sanonut, ettei ikinä suostuisi tekemään rankempaa työtä ja vähemmällä rahalla. Meitä on niin moneksi!!!! Meidän kanssa yhteistyötä tekevät päiväkodin työntekijät onneksi arvostavat meitä ja sanovat sen.
 
eivät pph:t varmaan joudukaan esiopetus suunnitelmia tekemään, mutta kyllähän he varmasti toiminnan suunnitelmia joutuvat tekemään paljonkin, tekeväthän he työtä yksin, jossa täytyy osata olla monena. Eikä pph:n työ ole varmasti helpompaa, kuin päiväkodissa lastenhoitaja, kun päiväkodissa on kokki, siivooja ja vielä muut työkaverit hoitamassa. ja nykyään pph tekee vasut ja muut ihan samalla tavalla, kuin päiväkodeissakin. ja yhteistyötaitoja tarvitaan myös eri tahojen kanssa.
 
Pätevä kotiäidiksi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.02.2006 klo 19:15 mummimamma harmaana kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.02.2006 klo 18:55 Eskariope kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.02.2006 klo 15:54 mummimamma kirjoitti:
eikös olekin vaan kumma tuo pph:n palkka, vaikka samaa työtä periaatteessa, kuin paiväkodissa, mutta puolet pienemmällä palkalla?

Sorry, ei se nyt ihan samaa työtä kuitenkaan ole.
ei varmaan samaa kuin eskariopen työ olekaan,vaan ei varmaan kovin paljoa poikkea esim. lastenhoitajan työstä, erotuksella pph:lla lapsimäärä on pienempi ja pph tekee töitä yksin, ollen kokki, siivooja ja virikkeiden ja toimintatuokioiden järjestäjä, ulkoiluttaja ym..
Miksi et opiskele ja hae päiväkotiin töihin, jos siellä saat samasta työstä kaksinkertaisen palkan??? Sinulla tuntuu olevan aika idyllinen käsitys perhepäivähoitajien ammattitaidosta =).

Rinnastat perhepäivähoitajan työn päiväkodin koulutettujen ammattilaisten työhön. Lastentarhanopettaja opiskelee yliopistossa kolme vuotta, ylioppilastutkinnon jälkeen. Koulutukseen on erittäin vaikea päästä. Lähihoitaja käy koulua 2-3 vuotta, ja iso osa lähihoitajistakin on ylioppilaita. Myös lähihoitajakouluihin on paljon hakijoita. Sekä lastentarhanopettajilla että lähihoitajilla on psykologiset soveltuvuustestit, opiskelemaan haettaessa. Vanhamuotoiseen lastenhoitajakouluun oli aikanaan todella vaikea päästä.

Osa perhepäivähoitaista työskentelee ilman mitään hoitoalan koulutusta. Hoitajat ovat päässeet työhön joko kansakoulu-, keskikoulu- tai peruskoulupohjalta. Monessa kunnassa ja kaupungissa perhepäivähoitajaksi pääsee edelleen todella heppoisin perustein. Työhön vaan pystymetsästä ja kyllä työ tekijäänsä neuvoo-ajatus elää ja voi hyvin perhepäivähoidossa edelleen :(. Juuri siksi alalla on niin monenlaista "yrittäjää". Valitettavasti.

Hoitolasten ja vanhempien oikeusturva on perhepäivähoidossa erittäin heikko. Omassa kodissa tapahtuvaa hoitoa on ulkopuolisten vaikea valvoa. Monessa kunnassa ja kaupungissa ei päiväkodeissa ole tarpeeksi hoitopaikkoja alle 3-vuotiaille lapsille. Pienimmät, 10 kk - 3-vuotiaat hoitolapset ohjataan perhepäivähoitoon. Vasta kävelemään ja puhumaan opettelevat lapset eivät osaa kertoa mitä hoitopaikassa tapahtuu. Vanhempien tiedonsaanti on sen varassa, mitä hoitaja lapsen hoitopäivästä kertoo.

Miten perhepäivähoitajien soveltuvuus hoito- ja kasvatusalalle testataan ennen koulutusta ja työhönottoa? Hoitoalan kouluissa; lastentarhanopettajat, lähihoitajat jne. on psykologiset testit. Huonolla soveltuvuusarviolla ei pääse edes opiskelemaan. Onko tutkittu, kuinka moni työssä oleva perhepäivähoitaja kärsii esim. burnoutista ja masennuksesta? Miten kunta/kaupunki valvoo kotonaan työskentelevien perhepäivähoitajien työtapoja?

Minusta sekä hoitolasten että vanhempien oikeusturva on päiväkodissa huomattavasti parempi kuin perhepäivähoidossa =).
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.02.2006 klo 16:48 Pätevä kotiäidiksi kirjoitti:

en ole väittänyt enkä aliarvioinut lto: n ammattitaitoa. mutta nykyään pph:n koulutus on ammattitutkinto, itsekin olen siinä tällä hetkellä. Ja en ole väittänyt myöskään idylliseksi, mutta topit suoritetaan päiväkodeissa ja myös perhepäivähoitajalla. Mistä sen tietää millä alalla se Burnout iskee, se voi tulla ihan mistä vaan. ja eikös perhepäivähoidonohjaajat tee käyntejä pph:N koteihin ja yhteistyötahot ovat ainakin täällä myös päiväkodit. Itse ainakin pidän monipuolisena tätä koulutusta missä nyt olen. Ja minulla ei todellakaan ole ruusuista kuvaa alasta. Ja en opiskele lähihoitajaksi, koska tiedän myös opiskelukykyni ja haluan myös tehdä töitä kotona, jotta voin olla kotona oman lapsen koulusta tullessa, esim. Ja neljän lapsen äitinä tiedän kyllä mitä lasten kanssa oleminen voi olla.
 
pätevä äiti
Täysin samaa mieltä kanssasi "pätevä äidiksi". Hyvä kun joku sanoo sen ääneen. Kentältä kuulee tätä mielipidettä tukevia kokemuksia ja tapahtumia riittämiin. Samoin kunnallisessa ei huono ohjaaja vaivaudu valvomaan mitenkään pph:n toimia. Lisäksi tosiasiassa suurin osa pph:ista on niitä yli viisikymppisiä, joilla ei ole koskaan muuta mahdollisuutta ollut. Työ on pakonsanelemaa ja raskasta.
 
Pätevä kotiäidiksi
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.02.2006 klo 15:54 mummimamma kirjoitti:
eikös olekin vaan kumma tuo pph:n palkka, vaikka samaa työtä periaatteessa, kuin paiväkodissa, mutta puolet pienemmällä palkalla? se on kyllä totta, jos olis miehiä alalla, niin varmaan olisi arvostuskin toinen. ja pph tekee työt yksin. täytyy osata olla kokki, ensiaputaitoinen, ja paljon muuta. Pitäisköhän naisten nousta parrikadeille vai mikä auttais alan arvostukseen. ehkä on hyvä, että nykyään koulutetaan ammattiin, jospa se työn arvostuskin muuttuis sitä kautta edes hieman.
Perhepäivähoitaja ei tee kotonaan samaa työtä kuin päiväkodissa. Perhetuttumme on lastentarhanopettaja. Hän on tehnyt töitä (sijaisuuksia ja vakinaista työtä) monessa päiväkodissa. Joka paikassa on sopeuduttava uusiin hoitolapsiin, vanhempiin ja uuteen työyhteisöön. Päiväkodeissa on hoidossa myös erityislapsia, jotka vaativat hoitajilta enemmän ammattitaitoa ja kärsivällisyyttä kuin "tavalliset" lapset (jos "tätä" ilmaisua voi käyttää). Lastentarhanopettaja on vastuussa myös vanhempainillloista, vanhempainvarteista ja päiväkodin hallinnollisesta työstä. Perhepäivähoitajilla on esimiehenään ja tukenaan perhepäivähoidonohjaaja, joka tekee hallinnolliset työt.

Onko Teillä perhepäivähoitajilla mitään positiivista sanottavaa työstänne =)? Seuraan viikottain muutamaa perhepäivähoitajaa, jotka jatkuvasti valittavat työnsä ankeutta toisilleen ja myös ulkopuolisille. He antavat todella kielteisen kuvan omasta ammatistaan ja osaamisestaan. Ja miltä hoitolapsista ja vanhemmista mahtaa tuntua, kun perhepäivähoitaja kertoo jatkuvasti vain huonoja puolia omasta työstään?

Milloin on burn-out uhkana, milloin iskee selkäsärky ja työuupumus, ja olisi päästävä mitä pikimmiten vuorotteluvapaalle. Ja voi mikä parku ja valitus, kun hoitaja joutuu (!) jopa tuomaan seurakunnan päiväkerhoon hoitolapsiaan kaksi kertaa viikossa (hyvällä autolla lyhyen matkan). Kuitenkin ne seurakunnan kerhonohjaajat ovat vastuussa perhepäivähoitajienkin hoitolapsista kerhon ajan ja perhepäivähoitajilla palkka juoksee.

Minusta jo hoitajien oma asenne, että lähes kuka tahansa on pätevä perhepäivähoitajaksi, kertoo alasta paljon. Osa hoitajista asennoituu kielteisesti koulutukseen ja pitää jopa oman alansa koulutusta turhana.

Ei olekaan ihme, että saamme lehdistä lukea näitä kauhujuttuja, kuinka hoitolapset ovat olleet keskenään ulkona ja hoitaja sen kun tekee sisällä kotitöitään. Hoitolapsia karkaa kesken hoitopäivän, ja vanhemmille ei kerrota todellakaan kaikkea.

Minusta on turha ruikuttaa työn raskautta ja palkan pienuutta, jos opinnot ovat aikanaan jääneet omaa laiskuuttaan kansa-, keski- tai peruskouluun. Aikaisemmin ei kaikilla ole ollut opiskelumahdollisuuksia, mutta nuoremmilla naisilla on jo ollut hyvät mahdollisuudet hankkia itselleen kunnon ammatti.

Onneksi Suomessa me naisetkin saamme opiskella ja itse valita ammattimme. Teidän ruikuttavien perhepäivähoitajien kannattaisi opiskella vaikkapa lastentarhanopettajaksi (=lukio + 3 vuotta yliopistoa), opettajaksi (=lukio + 5-6 vuotta yliopistoa) tai kirjastonhoitajaksi (lukio + 5-6 vuotta yliopistoa) ja katsoa, miten "huimille" palkoille nämä ammattilaiset pääsevät.

Oletteko ajatelleet, että Teillä ei aikaa kulu työmatkoihin, koska lapset tuodaan ja haetaan Teiltä =)? Jos omat lapsenne ovat alle kouluikäisiä tai koululaisia, saatte hoitaa kotona lapsenne =). Ja pääsette ammattiinne todella vähäisellä koulutuksella. Jopa laitoshuoltajat opiskelevat perhepäivähoitajia enemmän =).
 
mummimamma harmaana
mä en olekaan vielä valmis perhepäivähoitaja, vaan vasta opiskelemassa alalle. Ja päiväkodeissa on muitakin lastenhoitoalalla, kuin lastentarhaopettaja. ja olen opiskellut muunkin ammatin, kuin mitä nyt opiskelen. Eli ammattia olen vaihtamassa.
Ja kaikki jotka lasten kanssa töitä tekevät , ainakin mun mielestä tekevät arvokasta työtä.
ja kyllä mun mielestä tämä nykyinen koulu on aika vaativa, vaikka vähemmän aikaa kestääkin, kuin lastentarhaopettajan koulutus.
Ainakin vuorovaikutustaitoja, jota myös opiskellaan, tarvii myös se parjaamasi perhepäivähoitaja, eikä ne taidot varmaan tekisi pahaa kenellekään, edes kotiäidille.
 
mummimamma harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.02.2006 klo 15:24 Pätevä kotiäidiksi kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.02.2006 klo 15:54 mummimamma kirjoitti:
eikös olekin vaan kumma tuo pph:n palkka, vaikka samaa työtä periaatteessa, kuin paiväkodissa, mutta puolet pienemmällä palkalla? se on kyllä totta, jos olis miehiä alalla, niin varmaan olisi arvostuskin toinen. ja pph tekee työt yksin. täytyy osata olla kokki, ensiaputaitoinen, ja paljon muuta. Pitäisköhän naisten nousta parrikadeille vai mikä auttais alan arvostukseen. ehkä on hyvä, että nykyään koulutetaan ammattiin, jospa se työn arvostuskin muuttuis sitä kautta edes hieman.
Perhepäivähoitaja ei tee kotonaan samaa työtä kuin päiväkodissa. Perhetuttumme on lastentarhanopettaja. Hän on tehnyt töitä (sijaisuuksia ja vakinaista työtä) monessa päiväkodissa. Joka paikassa on sopeuduttava uusiin hoitolapsiin, vanhempiin ja uuteen työyhteisöön. Päiväkodeissa on hoidossa myös erityislapsia, jotka vaativat hoitajilta enemmän ammattitaitoa ja kärsivällisyyttä kuin "tavalliset" lapset (jos "tätä" ilmaisua voi käyttää). Lastentarhanopettaja on vastuussa myös vanhempainillloista, vanhempainvarteista ja päiväkodin hallinnollisesta työstä. Perhepäivähoitajilla on esimiehenään ja tukenaan perhepäivähoidonohjaaja, joka tekee hallinnolliset työt.

Onko Teillä perhepäivähoitajilla mitään positiivista sanottavaa työstänne =)? Seuraan viikottain muutamaa perhepäivähoitajaa, jotka jatkuvasti valittavat työnsä ankeutta toisilleen ja myös ulkopuolisille. He antavat todella kielteisen kuvan omasta ammatistaan ja osaamisestaan. Ja miltä hoitolapsista ja vanhemmista mahtaa tuntua, kun perhepäivähoitaja kertoo jatkuvasti vain huonoja puolia omasta työstään?

Milloin on burn-out uhkana, milloin iskee selkäsärky ja työuupumus, ja olisi päästävä mitä pikimmiten vuorotteluvapaalle. Ja voi mikä parku ja valitus, kun hoitaja joutuu (!) jopa tuomaan seurakunnan päiväkerhoon hoitolapsiaan kaksi kertaa viikossa (hyvällä autolla lyhyen matkan). Kuitenkin ne seurakunnan kerhonohjaajat ovat vastuussa perhepäivähoitajienkin hoitolapsista kerhon ajan ja perhepäivähoitajilla palkka juoksee.

Minusta jo hoitajien oma asenne, että lähes kuka tahansa on pätevä perhepäivähoitajaksi, kertoo alasta paljon. Osa hoitajista asennoituu kielteisesti koulutukseen ja pitää jopa oman alansa koulutusta turhana.

Ei olekaan ihme, että saamme lehdistä lukea näitä kauhujuttuja, kuinka hoitolapset ovat olleet keskenään ulkona ja hoitaja sen kun tekee sisällä kotitöitään. Hoitolapsia karkaa kesken hoitopäivän, ja vanhemmille ei kerrota todellakaan kaikkea.

Minusta on turha ruikuttaa työn raskautta ja palkan pienuutta, jos opinnot ovat aikanaan jääneet omaa laiskuuttaan kansa-, keski- tai peruskouluun. Aikaisemmin ei kaikilla ole ollut opiskelumahdollisuuksia, mutta nuoremmilla naisilla on jo ollut hyvät mahdollisuudet hankkia itselleen kunnon ammatti.

Onneksi Suomessa me naisetkin saamme opiskella ja itse valita ammattimme. Teidän ruikuttavien perhepäivähoitajien kannattaisi opiskella vaikkapa lastentarhanopettajaksi (=lukio + 3 vuotta yliopistoa), opettajaksi (=lukio + 5-6 vuotta yliopistoa) tai kirjastonhoitajaksi (lukio + 5-6 vuotta yliopistoa) ja katsoa, miten "huimille" palkoille nämä ammattilaiset pääsevät.

Oletteko ajatelleet, että Teillä ei aikaa kulu työmatkoihin, koska lapset tuodaan ja haetaan Teiltä =)? Jos omat lapsenne ovat alle kouluikäisiä tai koululaisia, saatte hoitaa kotona lapsenne =). Ja pääsette ammattiinne todella vähäisellä koulutuksella. Jopa laitoshuoltajat opiskelevat perhepäivähoitajia enemmän =).
sen verran vielä lisää, että tässä pph koulussa opiskelemme myös erityiskasvatusta, joten hoidossa voi olla myös erityistä tukea tarvitseva lapsi. Saanko kysyä, minkä alan ihminen olet itse? oletko kenties hoitoalalla, vai oletko se Lto? Ja päiväkodissa lapsiakin voi olla hoitamassa vaikka vain HARA rahalla oleva harjoittelija, jolla ei ole vielä minkään alan koulutusta. Ei se aina se yliopisto tee hyvää hoitajaa lapselle, vaan kyllä siinä täytyy olla muutakin mukana.
 
Yhteistyössä