Pettynyt ystävääni...

Eräs ystäväni, joka oli vielä vuosi sitten paras ystäväni on tullut todella etäiseksi...
Oltiin silloin todella läheisiä ja jaettiin kaikki yhdessä, koskaan aikasemmin mulla ei sellaista ystävää ole ollut..
Iloittiin yhdessä raskaudestani ja pyysin häntä lapseni kummiksi..
Poikani syntymän jälkeen ollaan nähty noi 7kertaa (poika nyt 2kk), ennen nähtiin joka päivä tai joka toinen päivä.. Enää ei edes soitella niin usein, ja kun lähetän hänelle tekstareita tai sähköposteja, jättää hän vastamati..
Onko muille käynyt samoin?
Tietääkö joku mistä tämä johtuu ja mitä voisin tehdä??
Surettaa menettää paras ystävä tai ehkä ainut ystävä :'(

 

Kun olin raskaana ystäväni vielä tapasivat minua ja halusivat sitten nähdä vauvaa, blää blää.
Vähitellen kaikki kaikkosivat.
Nyt lapseni ovat jo isompia ja kun ennen olin yksinäinen, olen alkanut lasten kerhojen myötä saada äitikavereita. Ja olen onnellisempi kuin ennen.
Yksi kaveri lapsuudesta jäi. Mutta hänkin liian kiireinen aina

 

Eli tässä sitä nähdään kuka on todellinen ystävä ja kuka ei.. Mutta en olisi hänestä uskonut...
Ikävää vain pojan kannalta jos meidän välit kokonaan menee kunon sentään hänen kummi... Mutta on niitä kummeja kolme muutakin..

 

Mä teen aina välillä testejä et en ota yhteyttä kehenkään ja katson kuka alkaa mua kaipaamaan :ashamed:

Sit yks on et jotkut ei vaan kestä sitä et mulla ei oo mitään muuta puhuttaavaa ku et tyttö sitä tyttö tätä, menee kuulemma hermot. Nykyään kysyn ja vastaan kyllä aika suoraan mitä mieltä olen. Se on auttanu..ei tuu väärinymmärryksiäkään niin usein ku "tyhmänä" kysyy kun ei muka tajunnu!

 

Mulla on samanlainen ongelma.Kaverini rupesi välttelemään mua jo kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa.me olemme nähneet 2 kertaa kun olen synnyttänyt(tyttö nyt 6kk).Nykysisessä asunnossani hän on käynyt kerran kylässä ja olen asunut tääsä jo 2 vuotta.

Johtuukohan käytös siitä että kaveri sinkku???
entiedä,olen pohtinut tätä asiaa paljon.

Olimme parhaita kavereita usean vuoden ja koimme kaikkea hauskaa yhdessä,niin ja vähemmän hauskaa.
Välillä ihan itkettää kun mietin mitä menetin ystävyytemme loppui kuin seinään.
täatä asiata olen myös puhunut mieheni kanssa.
tästä aiheesta voisi muutenkin puhua paljon.

yritän vaan nyt elää elämääni ilman häntä.joka välillä on vaikeaa kun ei ole ketää kaveria jonka kanssa jakaa asiat. :'(

 

Älä suotta vielä luovuta! Ehkä ystäväsi haluaa antaa sinulle tilaa sopeutua uuteen elämään yms. Olisi suoranainen ihme jos sitä synnytettyään lapsen tapaisi ystäviään useamman kerran viikossa! Sitten sitä voi muutenkin tulla jossain vaiheessa elämässä sellainen vaihe että haluaa ottaa etäisyyttä vähän kaikkeen. Jos teilläkin on ollut hyvin läheinen ystävyyssuhde, voi tehdä ihan hyvääkin "pitää taukoa" tai ainakin vähentää tapaamistiheyttä.
Nuorempana tiiviimpi tapailu kavereiden kesken tuntuu luontevammalta mutta aikuisena elämään tulee muutakin kuin ystävyyssuhteet. On vaikea hoitaa esim. perheen asioita vähentämättä yhteydenpitoa ystäviinsä. Eikä tämä tarkoita sitä että joutuisit luopumaan ystävistäsi!

Sinua kuitenkin häiritsee asia kovin, ota ihmeessä se puheeksi ystäväsi kanssa. En todellakaan suosittele polttamaan siltoja takanaan ja "hylkäämään" ystävää sen takia että oletat ettei se ole "todellinen" ystävä. Ystäväsi käytökseen voi olla niin monia syitä.

Yksi muuten mikä karkoittaa helposti ystävän, on se että takertuu liikaa toiseen. Nim. kokemusta on...itsekin sain ystäviä oikeastaan vasta yli 20v.! Tosin suurin syy siihen oli että muutettiin niin usein ja se että olen ujo...

Voimia sinulle tämän asian selvittelyssä! :hug:

 

Jos olette läheisiä ystäviä ja välien etääntyminen vaikuttaa sinuun, niin ota asia reilusti puheeksi ystäväsi kanssa ihan nenätysten.
Asiaan voi löytyä ihan luonnollinen selitys esim. molemminpuolinen väärinymmärrys.
Itse olen katkaissut elämäni aikana aika moneen ihmiseen välit ja jotkut ovat jääneet ajan saatossa lumihankeen...Tästä huolimatta minulla on paljon ystäviä, vaikka vikoja riittää muille asti jakaa ja eri ikäsiä ystäviä lapsellisia ja lapsettomia. Ystävyys vaatii hoitamista ja kipeidenkin asioiden jakamista. :hug:
Pari lapsuudenystävää on säilynyt koko ajan välillä ollaan tiiviimmästi yhteydessä ja välillä vähän vähempi. Samanlainen elämäntilanne yhdistää,mutta se ei ole ehdottomuus. Kaikista tärkeitä on sielujen sympatia ja yhteinen arvomaailma..hyvän ystävän kanssa voi joskus riidelläkin, mutta ystävä on sinua kohtaan lojaali ja antaa hyviä neuvoja elämän kiperissä tilanteissa.
Minulla on monenlaisia ystäviä ; toisen kanssa rukoillaan ,toisen kanssa puhutaan lapsista, kolmannen kanssa yhdistää sama krooninen sairaus, neljännen kanssa lapsuus ja hauskat muistot, viidennen kanssa yhteinen kummilapsi...
Ja uusia ystäviä saa äiti-lapsikerhojen kautta,siinä sinnikkyys palkitaan =)
Eli nosta rohkeasti kissa pöydälle ystäväsi kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. siitäkin minulla on ikävä kyllä kokemusta :ashamed:

 

Mun paras ystävä pisti välit poikki 14 vuoden ystävyyden jälkeen, syyksi kertoi erilaiset elämän tilanteet.. Onneks kirjoitti mulle ton välitpoikki-kirjeen hyvissä ajoin ennen kun tyttöni synty että en tehnyt isoa mogaa tekemällä hänestä kummin!! Yhteenkään "ystävään" en ole paljon sen jälkeen luottanut ja olisin raskaus aikana todella tarvinnut hänen tukeaan..

 

ystävät voi todella "yllättää" joskus.
Aikoinaan tuskailimme ystäväni kanssa lapsettomuuden kanssa. Kumpikaan ei tullut raskaaksi. Hän aloitti hoidot pian , oma mieheni ei halunnut. Kahden vuoden yrityksen ja yhden kirugisen toimenpiteen jälkeen olinkin yllättäen raskaana!!
Kun iloisena kerroin asiasta ystävälleni hän tokaisi puhelimessa" Jaa no onnea,älä vaan luule että tulen kylään, ei kiinnosta nähdä sua maha pystyssä"
Hänkin on nykyään äiti, tietääkseni hänellä on yksi lapsi. Muuta en välitäkään tietää. olen hyvilläni että hänkin lopulta tuli raskaaksi mutta pahoillani hänen käytöksestään minua kohtaan enkä halua ystävyyttä enää jatkaa.

 

Ystäväni muuttui kun kerroin hänelle raskaudestani. Tapaamisemme harvenivat, jos joskus sovimme näkevämme hän soitti viimetingassa ja perui tapaamisemme vedoten "kiireisiin", myöhemmin kuulin hänen olleen kaupungilla tms. Tuntui pahalta, ettei hyvänä ystävänä pitämäni henkilö iloinnutkaan aidosti raskaudestani, monesti häntä olisin tarvinnut, ja tunsin olevani yksin. Silloin kun nähtiin hän puheli, ettei halua itse vielä lasta ja ettei ole siihen vielä valmis, mutta mies olisi valmis hänelle sen tekemään jne. Nyt kun lapsi on jo syntynyt, on hän vauvaa käynyt katsomassa, mutta en pidä häntä enää sinä ystävänä joka hän joskus oli.

 

meillä ystävyys ei loppunut siihen kun sain vauvan, mutta erinäisiin väärinkäsityksiin kyllä. näin ainakin oletan, ei olla puhuttu kohta kahteen vuoteen yhtään mitään.
tää ystävä oli hyvinkin tunnettu myöhästelyistä. sen jälkeen kun sain vauvan, oli sovittu et tavataan ja käydään syömässä ulkona. ajattelin et kiva päästä tuulettumaan kun lapsen hoitokin järjesty. no, ystävä hyvä oli lähemmäs 2 tuntii myöhässä. sanoin, et ei mulla ole aikaa odotella tunti tolkulla enää, laps hoidossa ja sovittu aika millon sen pois haen, ei siitä voi lipsua. ja ystävä oli myöhässä vain sen takia, että piti odottaa pyykkikoneen valmistumista, että sais pyykit kuivumaan. toinen riemastuttava asia oli, että hän ehdotti yhteistä päivää särkänniemes. sanoin et ok, jos saan lapsen hoitoon ja rahat matkaa varten. mies lupas hoitaa tyttöä ja äitipuolelta lainasin 100?, helsingistä kun tullaan niin bensat, liput, ruoat piti huomioida. lähtöpäivänä ystävä vei autonsa huoltoon, sano ettei siinä kauaa mene mutta et ei varmaan sinä päivänä lähetä enää, aamusta sinne pitää lähteä. auto oli huollossa viikon. sen lisäks hän on törttöilly kännissä vähän väliä että hävetä välillä on saanu, mutta kestetty on, vikansa kullakin ja eikös se kuulu ystävyyteen et viat hyväksytään? se missä meiän välit meni poikki oli, et hän piti tuparit. mentiin sinne miehen kanssa kun tytölle järjesty hoito. mies siellä sit kysy, et sun pitäis olla muijan paras kaveri, miks sit annat toisen turhaan odotella, miks pitää olla myöhässä. ei ystävä suostunu sanoo mitään, sano vaan et ei keskustella tästä asiasta kännis. sen illan aikana juotiin aika lailla ja sanottua erinäkösiä asioita. sen jälkeen ei ole ystävästä mitään kuulunu. ei vastannu mun tekstareihin ikinä ja lopulta jätin muijan omaan rauhaan. olkoon. kymmenen vuotta oli siis ihan käypä aika ystävästä.

 

Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, mulla on tasan yksi ystävä. Ollut yläaste iästä saakka se leidi ja tulee varmasti olemaankin. Kaikkiin muihin olen joutunut aina ennenpitkää pettymään.

 

Minä en omaa yhtään todellista ystävää Tuntuu, että nykyään kukaan ei arvosta ystävyyttä saati sitten tajua, mitä sen tulisi olla. Viimeinen ystäväni katosi kuin tuhka tuuleen, kun kerroin olevani raskaana viidennellä kuulla. Nyt poika on reilun kuukauden, enkä ole tätä 'ystävää' nähnyt yli puoleen vuoteen..

 

:hug:

 

Just samanlain on käyny. Toivon vain, että ystäväni joskus palaa takaisin, eikä enää olis mulle kateellinen. Se kyllä ihan suoraan sano, että on kade kun mulla on lapsia ja sillä ei, vaikka se on paljon vanhempi ku minä. Se sai keskenmenon ja avoeron samaan aikaan ku minä olin synnyttämässä esikoista.

 

Joo, kuulostaa tutuilta noi tarinat...valitettavasti! Oon joutunut pettymään monta kertaa ystävyyden suhteen. On tullut väärinkäsityksiä, mitättömiä ristiriitoja tai sitten mulle ei ole koskaan edes vaivauduttu selittämään missä meni vikaan. Kaksi hyvää ystävää on mulle "jäänyt käteen" vaikka oon ihan tosissani koittanut itse olla hyvä ystävä. Vähän epävarma olo tulee enää kauheasti yrittää hankkia niitä uusia ystäviä kun edelliset kokemukset on aika huonoja... :\|

 

Niinkuin ystävyyteenkin, niin myös välien etääntymiseen tarvitaan kaksi. On monia seikkoja jotka ovat voineet asiaan vaikuttaa. Monesti riittäisi kun tunteista puhuttais avoimesti eikä vaan jätettäis välejä kylmiksi. Itsekin tähän puhumattomuuteen olen syyllistynyt, mutta onneksi asian saimme ystävän kanssa myöhemmin korjattua ja tänä päivänä ollaan todella hyvät ystävät. Toivottavasti ap saatte ystävänne asiat selvitettyä.

 

Mul tuli mieleen vaan et jos hänestä sun jutut koskee kaikki lastasi?mistä muusta juurikaan uusi äiti puhuu,mutta kaikki eivät sitä jaksa kuunnella,niin ikävää kuin se onkin.Kyllä tosi ystävä jaksaa jakaa myös sun lapsi-juttusi,eli hän ei sit tosi ystävä ollutkaan.Tai onko hänellä elämässään menossa juuri oikeen hektinen vaihe,ettei vaan ole aika niin intensiiviseen yhteydenpitoon?kysy asiasta suoraan.

 

En usko että koskaa laastani koska ehdotin että mennää kaupungille ja vien lapseni mummille niin saadaan rauhassa kiertää..Mutta siinä vaiheessa kaverinkin suunitelmat muuttui..
Nykyään voidaan sopia että hän tulee kahvlle että soittaa kun tietää mihin aikaa sopii... Mutta sitten kuulenkin vasta 2-3päivän hänestä ja silloinkaa ei muista että on jotain sopinut...

Alkaa jo toivo loppumaan tän ystävyys suhteen kanssa.. Kun yritän siitä puhua tälle niin hän alkaa vaan kertomaan omia ongelmiaan...

 

:'( :saint: :hug:

 

Voiskohan sit olla niin et sä olet kasvanut henkisesti lapsesi myötä,hän ei kun ei ole lastakaan saanut,eli olette tavallaan eri aaltopituuksilla?Se olis yksi järkevä selitys ainakin.Minkä ikäinen olet itse,jos saa udella?Olettaisin et suht nuori,joten siinä vaiheessa tuollainen henkinen kasvu kun tapahtuu,se tekee selkeästi kuilun ihmisten välille.Toiset taituroivat yhteen siitä huolimatta,toiset joutuvat erilleen.Tiedätkö muuten missä vaiheessa viimeistään tämä "ystävä" taas lähestyy sua..?Sit kun alkaa itse odottaa,ihan varma juttu.Ellei sitten aikaisemmin koe jotain ihme järkiinsä tulemista ja ala taas arvostaa todellista ystävyyttä.Meillä vanhemmillakin naisilla voi käydä samalla tavalla,ystävät joilla ei ole lapsia muuttuvat etäisiksi kun itse saa lapsen.Siinä vaiheessa ihmisen arvomaailma muuttuu aika radikaalisti,ja tottakai se näkyy ulospäinkin aivan kaikessa,kaikissa valinnoissa.Mut tosiystävät pysyvät siitä huolimatta,he elävät muutoksessa mukana,sopeutuvat siihen että parhaan ystävän tärkein ihminen onkin nyt vauva,jonka ympärillä kaikki enemmän tai vähemmän pyörii.

 

No juu olen nuori.. Ikää vasta reilu 20-vuotta.Ystäväni mua vuoden nuorempi ja aivan eri elämän tilanne. Olen päättänyt nyt sen etten itse ala roikkumaan mutta jos ystäväni soittaa tai pyyttää apua en silti hylkää häntä... Ehkä sitten vielä joskus saamme välit samoihin mitä ne olivatkin.. =)

 

Mä olin kans "parhaan ystäväni" kans monta vuotta paras ystävä, mut sit ku aloin seurusteleen nii se muuttu, aluks se oli niinku olisin tehny sille jotain ja sit ei oikeen puhunu mulle mitää..oli vähä vaikee ymmärtää. Oon tullu siihen tulokseen et se on kateellinen, sillä itellä ei koskaa mee rakkauselämä hyvin...Ennen just nähtiin melkein joka päivä ja juteltiin kaikesta mahdollisesta, naurettiin ja hauskaa oli. En tiedä mikä sen muutti. Ny odotan esikoistani ja yli vuoden oon asunu mieheni kans yhes, kerran on kaverini käyny kyläs...Mihinkäs tulokseen ootte muut tullu, mikä on tullu teidän väliin? mun mielestä se kateus..Ehkä sen mun ex parhaan kamun ex poikaystävä sai sille selostettua, et mikä musta oli muka tullu...noo kyl täs tuli jo tekstiä taas vaihteeks...