??Piinailijoiden oireet ovulaation jälkeen ja tulos??

Eli lyhkäisyydessään, yritystä takana 3kk.
Ikä 30 ja lapsi syntynyt loppuvuodesta 2012.

Ovulaatio omien tuntemuksien mukaan bongattu. Lisäksi limat melko otolliset ovulaatiota nähden. Peitot ovat heiluneet reippaasti ennen, ovispäivänä ja sen jälkeen.

29.1 Selkeää ovisnippailua, oik.munajohdin
30.1-31.1 Kipua alavatsassa, pientä kramppailua sekä jatkuvasti tietoinen kohdun olemassaolosta.
1.1 Painetta kohdussa, turvotus. Lämpötila laskenut 0,5 astetta normaalista lämpötilasta. (Jos joku tietää syyn kertokoot :)!)
2.2 Kohdun keskellä paineen tunnetta aina kun istahtaa alas tai rauhottuu. Nenä tukossa ja selkäkipua. Sekä lima muuttunut kuivaksi ja tahmeaksi. Nyt menossa siis tuo dpo 3

EDIs, ja jatkoa...
3.2 Vahvat hajut tekee pahaa, aaltoilevaa huonoa oloa. Jos olotilaan jää ja miettii tarkemmin hajua niin tulee jopa oksennusreflexi. Illalla kohdunnipukka tiukka, mutta kuitenkin jotenkin pehmeä (nenänpää).
Limat myös muuttuneet, tahmea valkovuoto oli silloin venyvää kananmunanvalkuaista jossa valkoista viirua mukana. Lämpö hieman noussut.
4.2 eli Dpo 6. Nenä tukossa, vatsavaivoja, ilmaa reippaasti ja ripulia. Muuten ihan ok olo, hieman päänsärkyä tukkoisen nenän takia.

Oli tarkoitus tehdä RFSU raskaustesti mutta jostain syystä iski toistamiseen viallinen kappale. Eli testistä puuttuu koko keskikohta, eli se johon viivat ilmestyvät. Halpoja testit ovat mutta että samalle ihmiselle tulee viallinen testi toistamiseen. Se on kyllä jo reklamaation paikka
 
Viimeksi muokattu:
Dpo 1 Ei oireita
Dpo 2 jäätävä päänsärky heti aamusta. Väsymys iski aikasin illalla.
Dpo 3 oksettaa heti aamusta. Nälkä! Mulla ei ikinä oo nälkä. Pissattaa kokoajan. Epäilin jo virtsatien tulehdusta. Väsyttää.
Dpo 4 pissahätä jatkuu. Paha olo aaltoilevaa. Tissit kipeät. Ja koska oon todella hätähousu testasin jo ekan viivanpaikan 10ml/u One stepillä.
Dpo 5 pissahätä. Hajut oksettaa ja muutenkin pahaolo. Nännit arat. Taas viivanpaikka 10ml/u One stepillä
Dpo 6 pissahätä. Tissit kipeät. Paha olo ja pierettää koko ajan.. XD Viivanpaikat 10ml/u ja 25ml/u One stepillä
Dpo 7 pissahätä. Pääkipu tuli takaisin. Kylmä kokoajan. Itkeskellyt pitkin päivää millon mistäkin. Mahakipu. Päivällä nukahdin koska väsytti niin paljon. Viivanpaikka taas 10ml/u One stepillä
Dpo 8 aamulla oli oksennus TODELLA lähellä. Ei kuitenkaan tarvinnut onneksi halailla pönttöä. Kylmä. Väsyttää ja tissit ei varsinaisesti kipeät, mutta vähän oudot. Illalla viivanpaikka (taas) 25ml/u One stepillä.
Dpo 9 mahaa vääntelee ja nippailee ja pulputtaa. Nuha tuli kiusaksi. Vituttaa aivan sairaasti. Aamulla viivanpaikka 10ml/u One stepillä päivällä viivanpaikka RFSU:N testillä ja illalla viivanpaikka Pregchekiin.
Dpo 10 vatsakipu samanlaista. Nuha. Väsyttää. Tissit on oudot ja huono olo tulee välillä ihan puskista. Aamulämpö ollut koholla oviksesta asti. Ja on siis edelleen. Aamulla tein TAAS Viivanpaikat 10ml/u One stepillä ja pregchekillä. Päivällä sama viivanpaikka 25ml/u One stepillä. Mun kusi on varmaan jotain viivanpaikka kusta, kun testit näyttää vaan sitä. Fiilikset on ihan perseestä, koska luulen että nää ei tästä kyllä muutu haamuiksi saatika plussaksi.
Perseestä olla nainen.
Dpo 11 aamulla RFSUN testiin viivanpaikka. Aamulämpö nousi 36,6 mutta muuten melko lailla samat oireet ku aikaisempina päivinä. Maha ei tosin tänään ole ollut kipeä. Ja kahvi ei mennyt alas. Mutta kahvi mulla tökkii muutenkin välillä. Alan jo varautumaan uuteen kiertoon.
Dpo 12 Aamulla pieleen mennyt One step(yllätys) levisi värit ihan miten sattuu. Päivällä puhdas nega herkällä puikkotestillä. Mahakivut tuli takas. Ei kokoajan. Välillä vaan. Väsyttää edelleen. Myös vituttaa. AL laski 36,6--->36,3 eli edelleen ylempänä kun ennen ovista, mutta laski silti. Viime kierrossa dpo 13 oli samalla kp1. Sunnuntaina pitäisi alkaa (dpo15)
Dpo 13 Aamulla huono olo. Pissahätä ja väsymys. Tissit on oudot edelleen. VV paljon. AL 36,3. Menkkajomotuksia ajoittain. En ees viitsi tänään testata.
Dpo 14 ---> kpl 1
 
Viimeksi muokattu:
Nasunen87, tsemppiä!

Mulla oireet kirjavat. Eilen tehty testi (illalla dpo7) negatiivinen. Ei edes viivanpaikkaa, eilen itkin silmät päästä.

Vatsaa jomottaa, vv reippaasti ja kohdunnapukka pehmeä sekä seilaa ylös-alas. Ei tästä ota selvää.

Kuukautisten pitäisi alkaa 8 päivän päästä. Uskon että voi tulla jo aikaisemmin. Jos en kerta ole raskaana...
 
Kierto melkein lopuillaan, joten hyvä aika laittaa kaikki muistiin tännekkin.:D

Eli yk7 käynnissä ja miehen kanssa toista yhteistä yritetään, miulle siis neljäs lapsi. :)Edellisissä kierroissa olen kokenut takuulla kaikki mahdolliset alkuraskauden oireet, joten olen kyynistynyt kehoni viestejä kohtaan.:LOL:
Tässä kierrossa ollut mukana: Vadelmanlehtitee, Preseed liukkari, vitamiinit.

Talletukset kp8,12,13,14,15x2

kp1-5M

kp12 aamulämpö 36,7C, päivän eka ovistesti alkaa tummentua reilummin. Kohdunnapukka "sulanut". Miehelle vedetty totaalinen avutuminen talletuksien tärkeydestä:whistle: Talletuksia
kp13 AL36,2 Päivällä ovis+, Talletuksia. Kohdunnapukka sama kuin eilen, valkovuoto kananmunanvalkuaista kolmatta päivää, mutta tänään siitä ei ole kyllä puutetta.:LOL:

kp14 dpo0 AL36,6C ovis tais olla yön pimeinä tunteina. Ovistesti nega. Talletuksia.
Klo.16.00 aikoihin aivan jäätään voimakkaita elohiiriä vasemmalla alavatsalla, koko vasen puoli näytti siltä, että vauva potkisi. Mies heitti kuivaa läppää, että simpat bongasi munasolun ja siellä alko joukkohysteria...heekohee.:rolleyes::D
Kohdunnapukka edelleen sulanut, erikoista. Vv tosin jo niukentumaan päin.
kp15 dpo1 AL 36,9C, talletuksia yöllä ja vielä päivällä. Tais mun saarna joko rikkoa miehen aivot, tai sit se oikeesti ymmärsi.:LOL:
Ihan hyvä fiilis, vaikka mitään odotakkaan tapahtuvan taaskaan, mutta nyt ei voi sanoa ettei oo YRITETTY.:p

kp16-18 dpo2-4 AL36,7 tasaisesti, Oviksen jälkimaininkeihin kuuluvaa munasarja kipuilua, tukkoista nenää ja vaihtelevaa määrää valkovuotoa. Kn ylhäällä kiinteä ja kiinni. Dpo3 alkoi kaakaorakkaus!:love: ja nälätystä iltaisin. Dpo4 Olin päivällä ihan jäässä, ei oo yleensä ollu hyvä merkki. Tissit kihelmöi??(n) Hajuherkkyyttä, mutta se on ihan perus juttu ollut mulla
.
kp19 dpo5 AL36,7. Aamulla verta niistäessä tukkoista nenää. Tuntuu että vasen rinta ois herkkä sivulta. Ehkä.:cautious:
Ainiin, tilattiin eilen miehen kanssa pizzaa. Valkkasin tutun ja turvallisen, mutta kun sain himoitsemani pizzan naaman eteen, se haisi pahalta ja maistui sitäkin kamalammalta. Miehen mukaan maussa ei ollut vikaa. Musta se maistu etikkaiselta, joten en syönyt. Aloin haaveilla pakastepizzasta, pringleseistä ja kaakaosta. Mitään ei ollut saatavilla. Harmitti.:D
Päivällä jäätävä määrä keltaista limaa. Oksettavaa. :sick: Hajuherkkyys lisääntynyt, kuopuksen vaippapaketti haisee olevinaan kamalalta. Tisseissä kihelmöi, ihan ku ois matoja tms.vilistelemässä siellä kudoksissa.o_O

kp20 dpo6 AL36,7 Tissit edelleen kosketus arat osittain, ei joka puolelta. Vv runsasta ja keltaista.
Oikealla alavatsalla kutittelua. Himotestaajana tein herkän liuskan, tuttu ja turvallinen viivanpaikan näköinen viiru.
kp21 dpo7 AL36,8, villejä unia, joita on itseasiassa ollut jo muutaman päivän ajan öisin. Jääkaappi haisee kamalalta, siivoan sen mutta en löydä mitään mikä olisi hajun aiheuttaja. RÄKÄÄÄÄÄ, loppuuko tää ikinä?? Vessassa 20cm keltainen limajojo..tsiisus, en oo normaali kyllä.:LOL: Ei mitään vakuuttavia oireita edelleenkään, näitä kaikkia tuntuu olevan ollut edellisissäkin kierroissa.
kp22 dpo8 AL36,9, Alan olla taas sillä kannalla, ettei ole tärpännyt. Vilkkaat unet jatkuu ja jatkuu. Davidin herkässä testissä joku hailu viiru taas, eli nega mun kriteereillä.
Vaikeuksia nousta aamulla, vaikka nukuin yli 10h.:eek:
Hoksasin, että kohdunnapukka ei oo aivan samanlainen kuin aiemmissa kierroissa. Yleensä oviksen jälkeen muuttunut kiinteäksi ja tavallaan pitkäksi, nyt se on kyllä kiinteä, mutta varsin lyhyt ja aivan ummessa. Tissit ehkä arat, mut oon ronklannu niitä, joten ei luotettava oire.:LOL:
kp23 dpo9 AL36,7, testissä en näe mitään mainittavaa. Eiköhän tämä kierto , menny taas harakoille. VV edelleen aivan keltaista. Ja ei lainkaan voidemaista vaan ihan ku ovislimaa, mutta väri on väärä vaan.:ROFLMAO: Aattelin ostaa PC:n liuskoja vaikka oonki saanu niillä pahoja viivanpaikkoja, mut ehkä se oli sillon joku huono erä.
Oikealla alavatsalla kirvelevää tunnetta. Illalla tein yhden PC liuskan ja siihen tuli jotain. Taisin saada taas viivanpaikan, mut tehään noi loppuun ku kerta ostin.:D
kp24 dpo10 AL36,8 mitä tää lämpö jo nyt alkaa sahaamaan.:confused: Davidin herkässä liuskassa ihan uuden tyyppinen viiva, en osaa sanoa onko se viivanpaikka, mutta oletan olevan. Uitin huumorilla PC:n samaan liruun ja siihen tuli hailu viiva, mutta edelleen veikkaan viivanpaikkaa.
Syke pomppii oudosti ylös ja alas. Oikealla alavatsalla edelleen kihelmöintiä päivällä. Hajuherkkyys noussut, kuopuksen kakkavaipat saa kakomaan. Siis ei ne nannaa tee ikinä, mut en mä koskaan oo kakonu vaikka millaset myrkyt ois vääntäny.:X3: Oisko lupaavaa? No en tiä. Vv runsasta ja olin varma että menkat alko, mutta ei sentään.

klo.19 tein huvikseni iltatestit. PC liuska ja Davidin herkkä puikko. Molempiin selvät HAAMUT...oksennan varmaan kohta, varmaan hallusinoin?? Mut siinä ne on eikä mitenkään päin viivanpaikoiksi tulkittavia.:cry::cry::love::love: Ja niitä ja negoja on tullu kyllä nähtyä tämän yrityksen aikana sadoittain.:D
Iltanälkä jatkuu, hassua kun edellisissä 3 raskaudessa ollut aina kova aamunälkä alkumetreillä. Mutta leipään en koske, haisee tunkiolta vaikka tänään ostettu. :cautious:
Miehelle en aio kertoa ennen kuin saan paremmat viivat. Kovia alavatsan kiristyksiä, etenkin oikean nivusen kupeessa.

kp25 dpo11 AL36,8 edelleen alavatsan kiristelyä ja kihelmöintiä. Aamulla darrainen olo. Testeissä hieman selvemmät viivat. :rolleyes: Jännättää niin että meinaan taas oksentaa sen takia. Aamupäivä väsymystä ja nyt alko tuttu ja turvallinen "kasvikset ja hedelmät on pop", ajatus ruoasta ei tunnu lainkaan järkevältä, kuka tarvitsee ruokaa kun voi syödä porkkanoita ja juoda kaakaota??:D
Loppu päivästä ei kauheasti ehtinyt miettiä koko asiaa kun oli vieraita kylässä. Kaikki yritykseen liittyvä aineisto tuli kannettua kaappiin piiloon. Kupla otassa sain sit pidäteltyä 2h vieraiden lähdettyä ja huvikseni koklasin mitä David merkin "herkkä" puikko juttelee. No ihan onneton edelleen, ihan kuratestejä. Mut nyt sentään tuli sitä pinkkiäkin mukaan.:ROFLMAO: Noi oli kuopuksen testailun aikaan sellasia, että vaikka herkkyys piti olla 10mIU niin apteekin oma näytti selvää viivaa siinä kohti kun tuo merkki vielä mietti haamujen kanssa.
Illalla alkoi taas huutava nälkä, mutta ei toivoakaan että vois mitään nälkää hyvin pitävää laittaa suuhun. Alavatsan kiristykset palasi taas.

kp26 dpo12 AL36,8 VV on edelleen kuin ovislimaa.:D Aamun testeinä tein vikan kökkölaatuisen Davidin puikon ja PC liuskan. PC liuskan viiva oli samanlainen kuin eilenkin, mutta tulos tuli tosi nopeasti. David toimi eräänlaisena rajapyykki testinä. Siihen tuli nyt aivan selvä pinkkisävyinen toinen viiva josta sai jopa ihan kuvankin (rumpujen pärinää).:LOL:
Suussa on sellainen jatkuva kuumeinen tunne. Edelleenkään kahvi ei tee pahaa, mutta aamupalaksi syöty rahka oli oksettavaa. Oli mangorahka, mutta mun suussa se maistui kookokselta ja mä en siedä kookosta rahkoissa.:LOL: söin sit porkkanoita.:D
Ja eilen illalla olin varma että meidän kissa haisi poppareilta.:ROFLMAO:
Ja ei mun maltti taida kestää olla kertomatta miehelle ylihuomiseen asti. Käyn tänään ostamassa apteekin omia testejä pari ja sit sen digin. Jos apteekin oma antaa viivaa huomenna aamulla, uitan digin samaan kuppiin. Sama se näyttääkö se vielä mitään, mutta kerron silti huomenna illalla miehelle kun tulee töistä.:D
Iltatestinä apteekin oma (25mIU)


kp27 dpo13 en mittaile lämpöjä enään. Aamutestinä apteekin oma antoi vaaleaa plussaa ja digiin raskaana 1-2:love:

Nälkä on nyt vähän väliä. Vaikka ois syöny hyvin 1h aiemmin, niin nälkä kun tulee, se on olona sama kuin jos ei olisi syöny mitään koko päivänä. Alavatsan kiristystä etenkin jos rakko täyttyy, repäisykipuja istualta noustessa. Tänään kerron sitten siis miehelle, ei maltti kestä olla hiljaa kauempaa.:LOL:
Tein ite kortin jonka sisään kiinnitän tuon digin. Toivonmukaan mies ei luule, että tuo 1-2 tuossa tarkottaisi vauvojen määrää. Täysin mahdollinen skenaario.:D

kp28 dpo14 Heräsin nyt ekan kerran yöllä vessaan.:ninja: Mulla oli vakaa aikomus pitää näppini erossa testeistä ens viikon alulle, mutta vaikealta tuntuu.:LOL: Kaupassa pitäis tänään käydä. Mulla on vähän sellanen fiilis että ostoskärryyn tippuu vähintään pc:n paketteja.:LOL:
Miehen reaktio oli muuten aivan loistava.:love:
No tänään aamulla digi oli sammunut, joten avasin. Oon aiemminkin availlut kun tullut negoja, joten halusin tietää miltä se nyt näyttää.:LOL:

Ihan next level viivoja verrattuna niihin nega testien hailuroihin.:D
kp29 dpo15 (4+0)
Eiköhän tämä riitä:love:


Lämpökäyrä dpo11 asti. Tossa dpo7 kohdalla oleva kananmunankuori siis merkkaa ovismaista limaa, sillon tuli se ihme jojo.:LOL: Ja sen jälkeen koko päivä sitten vastaavaa mutta vähemmän. Mä veikkaan että se oli mahdollisesti kiinnittymisestä johtuva juttu.:D
 
Viimeksi muokattu:
Mun ei pitänyt enää tänne päivitellä, mutta pakko taas jotenkin palata, kun erikoisia oireita. Nyt siis YK 4 menossa ja toista lasta yritetään (esikoinen 9,5 kk).

Enää ei olla ns. yritetty, vaan ei vaan käytetä ehkäisyä enää. Ei tikutella ovista, ei olla kytätty tähän saakka oireita ja seksiä sillo vaan ku tehnyt mieli. Edelliset kierrot yritetty kunnolla ja ovis ollut aina noin kp 23 tienoilla ja kierrot 34-38 päivää.

kp 14 alkaen pientä vihlontaa munasarjoissa ja runsaampaa vv, nusnus
kp 15 sama jatkuu, nusnus
kp 16-17 ei oikein mitään erikoista
kp 18 vv runsaantuu entisestään, halut nousseet, vihloo kohtuun ja munasarjoihin, nusnus
kp 19 aika samat oireet jatkuu
kp 20 runsas vv jatkuu vielä ja runsaantuu vaan, outo tunne, että ovis olis ollut nyt ilman stressiä ajallaan, rintojen sivut todella kipeät ja rintoja "kihelmöi", etenkin maatessa vasenta munasarjaa vihloo ja särkee, myös kohtuun vihloilee jatkuvasti, aivastuttaa, oksettaa ja röyhtäyttää, jatkuva nälkä, masentaa ja ystävän 1,5 vuoden takainen kuolema taas ahdistaa ja tulee kolmetta yötä putkeen uniin, vihainen olo, väsyttää kamalasti ja nukahdin päikkäreille esikoisen kanssa
kp 21 viime yö meni valvoessa ja pyöriessä, rintoja kuumottaa ja sivuja särkee, outo tunne, vihlomista ja kuumotusta alavatsalla, todella kovaa sukkapuikkomaista kipua myös vasemman munasarjan kohdalla alaselässä (ns. tykyttää), pervoja unia, vv aamulla koko ajan runsasta, jomottelee alavatsaan edelleen, keskellä alavatsaa (lähes kohdussa) sellaista kutinaa sisäpuolella?? niin kuin orava nakertaisi sisäpuolelta ja tekee mieli raapia navan alta kutinaan, rinnat kipeät (etenekin oikean rinnan ulkosivu), vatsa edelleen täynnä ilmaa, todella äreä ja herkkä olo (itkettää ja vihastuttaa kaikki), nusnus
kp 22 nipistelyt vähän hellittäneet, vain ajoittaista vihlontaa, vähän etoo, r.testi nega, vatsa meni supersekaisin ja ravasin koko päivän vessassa sen takia
kp 23 edelleen vatsa supersekaisin ja ravaan vessassa, rintoihin polttelee, todella vähän nipistelyä enää, vähän etoo välillä
kp 24 vieläkin mahavaivoja, portaissa kohtuun vihloi samalla tavalla kun viimeksi raskaana alkuaikoina (venymsikipu), pieniä nipistelyjä vasemmalla munasarjassa kun vatsa ns. kasassa, kahvista tuli vähän huono olo, muuten aika oireeton olo :alien: nukkumaan mennessä nippaili vasenta munasarjaa kun makasin mahalleen.. silleen se teki esikoisenkin kohdalla ennen plussaa
kp 25 ei mitään pahoinvointia, vatsassa vähän menkkatuntemuksia, jatkuva nällkä, meinasin mennä yölläkin syömään, outoja unia, esikoisen pissa haisee pahalta nenään(?), veren makua suussa aamulla, vasen munasarja vähän hellänä, aamulla myös heikotti/pyörrytti, jatkuva elohiiri ylävatsassa, paha olo, närästää, vihloo munasarjoihin, outo masennusolo, röyhtäilyttää, testit negoja :(, nälkä aina heti kun syönyt
kp 26 oireet vaan vähenee, vieläkin elohiiri ylhäällä vatsassa, vähän vihloo keskelle alavatsaan välillä, rintoihin särkee välillä
kp 27 unohdin kirjoittaa mitään. ripulia ja vv runsasta, rintoja polttaa, ei mitään kovin kummallista, r.testi nega
kp 28 välillä vähän vihloo munasarjaan, mutta aika vähän oireita, ripulia ollut nyt jo viikon..., kohtuun vihlonu pari kertaa kovastikin, rinnat edelleen kipeät välillä myös sivuilta
kp 29 edellisyönä näin unta, että tein positiivisen raskaustestin ja sain tietää, että odotin tyttöä, ei oireita, ripulia, vatsa vähän kauttaaltaan hellänä ja rinnat, aamulla paljon heikotusta, verta nenästä, verenmakua suussa, pissalla käydessä tuli paksua keltaista limaa, jota on aiemmin tullut vain raskaana, markettitestiin tuli todella todella hailakka haamu (?) ....... kävin ostamassa apteekista herkkiä testejä ja nyt odottelen että voisin tehdä sellaisen :eek::eek: viime kierrossa oli kp 29 herkällä testillä vielä nega ja 30 eka haaailakka haamu herkällä testillä. jännäillään siis hetki

... Negoja sataa taas.. Mitä hittoa :(

---------
Tässä välissä annoin jo periksi, mutta sitten alkoi järkyttävät vatsakivut ja nupistykset munasarjoissa, jotka saivat mut tekemään ovistestin ja lopulta käymään myös gynellä..
----------

Kp 46 / Dpo -1 ovisplussa testin mukaan
Kp 48 / Dpo 1 Kävin gynellä ja kaikki on hyvin ja vasemmasta muniksesta on munasolu irronnut eli ovulaatio tapahtunut. Jännitys siis jatkuu vaan.
Kp 49-50 / Dpo 2-3 pientä jomottelua munasarjoissa, paksua vähän kellertävää kananmunavv
Kp 51 / Dpo 4 vv vähentynyt yhtäkkiä, aika oireetonta, hajut voimakkaita, oksettaa ja meinaan oksentaa vaippaa vaihtaessa (normaalisti en oksenna mistään), heikottaa
Kp 52 / dpo 5 taas runsaampaa ja paksumpaa vv, aamulla heikottaa ja ajoittain jomottaa aika kovaakin vasempaan munasarjaan, illalla pahaolo
Kp 53 / dpo 6 viime yönä heräsin kahteen kertaan siihen, kun alavatsaa pisti todella kovaa jonkun aikaa(kiinnittymistä?), lisäksi jouduin heräämään pissalle kesken yön, yöllä kuuma ja nenä tukossa ja ahdistus, kun en saa henkeä kunnolla, nenä edelleen aamulla tukossa, elohiiri toista päivää silmässä, menkkamaisia kipuja ja rintojen sivut kipeät, kovia sukkapuikkomaisia vihlomisia loppupäivä munasarjoissa ja kohdussa
Kp 54 / dpo 7 heräsin yöllä kahdesti todella kovaan mahakipuun, oksetukseen ja vesiripuliin ja kuumuuteen, munasarjoissa vihlontaa edelleen, rinnat täyteläiset ja kipeät (etenkin nännit), olo että olisi raskaana, raskaustestiin viivanpaikka tai erittäin haalea haamu, runsas vetinen vv, kylmiäväreitä
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!
Täällä ois menossa kp 23/28 ovis tikutettu ekaa kertaa. Virallisesti yk1, epävirallisesti yritystä takana vuosi

Dpo9 - oireina ollut jo parin päivän ajan oikean puoleisen nivusen särky, vatsavaivat ja turvotus, yöhikoilu ja unettomuus. Välillä ollut myös paineen tunnetta alavatsalla ja tänään alkanut pieni juiliminen. Rinnoissa ei tuntemuksia. Mieliala tyyni.

Dpo10 - yöllä oli kuuma ja levotonta. Rinnat vähän jomottelee, mutta niin mulla usein ennen menkkoja. Raskaustesti tehty, mutta viallinen. Ei tullut kumpaakaan viivaa.

Dpo11 - Rintoja juilii enemmän ja syvemmältä, alavatsassa paineen tunne. Olo, että menkat alkaa ihan kohta. Nenä ollut tukossa ja limakalvot kuivat ainakin viikon. One stepin herkällä testattu viivanpaikka.

Dpo12 - raskaustesti plussa
 
Viimeksi muokattu:
Onnee plussanneet! :love:

Täällä toista kuumeileva, jolla kierrot sekasin kuin seinäkello. Yritystä esikoisella 2v ja toisella lapsella nyt 3v, mutta nyt nappas sit viimein! En oo pitkään aikaan tehnyt mitään "poppaskonsteja" vaan fiilispohjalla harrastanut seksiä, nauttinut enemmän.

- 10.2 Paksu vv ilmoitteli oviksesta, joten seksiä!
- 12.2 Tunsin nippailua alavatsassa, vahva tunne et se oli tässä
- 19.2 Haistoin, että isäntä oli käynyt tupakalla ulkona, kun tulin sisälle. Oli kuulemma hetki sitten käynyt, eikä tupakoinut siinä etuovella vaan autokatoksella (haistoin hajun etuovella, ulkopuolella -- Ennenku esikoinen ilmoitteli tulostaan niin haistoin vastaavan tilanteen koiranturkista, kun tulivat isännän kaa sisälle)
...
- 25.2 Alkuillasta CB:lla plussa
- 26.2 Aamusta CB:lla plussa
- 2,3 TK lähetteellä labrassa verinäytteestä plussa
-> nyt rv 5+2 ja koetetaan pitää pikkanen matkassa :X3::X3::X3:
 
YK 3
Dpo1-2 ei mitään erityistä
Dpo3 tissit kipeät ja vähän paha olo aamulla
Dpo4 yöllä ihme kuumotusta ja alavatsakramppi. Aamulla hetken paha olo. Pientä nippailua alavatsassa. Muuten ei oikeestaan mitään
Dpo 5 alavatsa vähän kipeä ja turvoksissa. Pissahätä(johtuu varmaan greippimehusta)
Dpo6 yöllä heräsin kun oli niin kuuuuuma. Aamulla lämmöt 36.8 mut ei niin kipeä olo kuitenkaan. Mahassa painetta vasemmalla. Iskeekö flunssa?
Dpo 7 taas yöllä heräsin kuumuuteen. Paha olo aamulla. Lämmöt 36.8 testattu viivanpaikka/haamu. Alaselkää jomottaa. Itkuherkkyys. Ei niin varma olo raskaudesta
Dpo8 huono olo koko päivän. Vatsajomotuksia ja alaselkäkipu.
Dpo 9 nega testattu aamulla. Paha olo vaivaa edelleen. Lämmöt laski 0,1 astetta (36.7) alavatsaa polttelee ja turvottaa hulluna. Toiveet mennyt jo aikalailla... Haamujen haamu/ viivanpaikka(klo15)
Dpo10 nega aamulla. Lämmöt laski taas 0,1 astetta (36,6) oireet samat kuin edellä. Tänään lisänä vaan jäätävä itkukohtaus siitä, että mä en enää ikinä saa vauvaa.
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaan nyt plussakierto tänne, tosin meni parin viikon päästä kesken. Oireet oli itseni yllättäen niin selvät, olin jotenkin odottanut että mitään tuntemuksia ei tule niin aikaisin, korkeintaan jotain rintakipuja. Taustalla ajat sitten kohdunulkoinen raskaus ja myöhemmin vasemman munanjohtimen poisto. Aukiolotutkimus tehty muutama kk sitten. Kierto 23-26, menkat näyttää aina alkavan dpo 12. Ovisplussa nyt kp 10. Yk 5.

Dpo 1-4 ei mitään
Dpo 5 alkaa pienoinen rusehtava vuoto (vain pyyhittäessä, ei koko ajan), joka jatkuu viikon, dpo 12 asti. Luulin ja itkin että miten voi menkat alkaa.
Dpo 6 kohdun seudun hentoisia viiltelyjä
Dpo 7 hentoiset viiltelyt jatkuu
Dpo 8 mieliala hyvä ja tyyni ja rauhallinen, mutta oudot raivonpurkaukset alkaa (mm lähipostissa, ei todellakaan kuulu normaalisti tapoihin, kävin myöhemmin pahoittelemassa). Viiltelyt ja erilaiset tuntemukset jatkuu. Ihan kuin ois tissit turvonneet ja lisäksi pieniä "tuntemuksia" (kuin pienenpieniä sähköiskuja).

Dpo 9 samat kuin ed päivinä. Lisäksi rinnat on vielä ihan pehmeät, eivätkä ollenkaan muuttuneet koviksi kuten normaalisti muuttuvat kyhmyräisiksi viimeistään n viikkoa ennen menkkoja, pehmentyen ja tyhjentyen sitten taas n päivää ennen menkkojen alkua.

Dpo 10 rinnat turvoksissa, sisältä kipeät samanlailla kuin normisti ennen menkkoja (nännit ei yhtään) sähkäreitä edelleen tuntuu. Lisäksi kohdun alueen hennot viiltelyt jatkuu ja menkkoja edeltävä löysä vatsa (lue:ripuli) puuttuu ja huulet on ihan äärettömän kuivat.

Dpo 11 / kp 22 Plussa ❤ Samat oireet jatkuu. Rinnat turvonneet ja pehmeät ja säväreitä, kohdun hentoiset viiltelyt, paha huulten kuivuus, tasainen ja hyvä mieliala mutta yllättävä raivohulluus ja itkeskely. Lisänä ummetus.

Tunnistaa ainakin jatkossa, jolloin toivottavasti parempi onni matkassa. Söin muuten tässä kierrossa vehnänalkioöljyn lisäksi macaa, joka toi mukanaan kauhean kuivuuden koko kierrolle, muuta vaikutusta en huomannut, mutta ei se onneksi sitten raskautumista ainakaan estänyt
 
Viimeksi muokattu:
Yk 10. Oviksen tikuttelin pitkästä aikaa, niin voisi tänne taas laitella piinailua.

Dpo 1-2. Ei oikeen mitään oireita. Toivo ja epätoivo vaihtelevat

Dpo 3. Kellertävää vv:tä. Rinnat hiukan arat.

Dpo 4. Reippaasti kirkasta vv:tä, rinnat hiukan arat. Hyvin pientä menkkaoloa alavatsassa. Kahdessa viime kierrossa tuhruvuoto alkoi tällä kp:lla. Nyt ei vielä merkkiä siitä. Pelottaa että se alkaa taas.

Dpo 5. Hirvee parkumishepuli miehelle heti aamusta siitä ettei tää onnistu ikinä... :notworthy: Tissit ihan helvetin kipeet, etenkin sivuilta. Niinhän nuo on ollut monessa negakierrossa. Pientä polttelua vasemmalla alavatsalla. Ei onneksi vielä merkkiä tuhruttelusta. Tilasin herkimpiä testejä mitä markkinoilta löytyy (first response) ja sunnuntaina meinasin ekan dipata.

Dpo 6. Aamulla pari todella kovaa puukonviiltotuntemusta keskellä alamahaa. Piti ihan puhaltaa hiukan, kesken työvaatteiden vaihdon. Tottakai heti toiveet heräs ja koko työpäivän olinkin sitä mieltä että juu, raskaana ollaan. Mitäs muuta... rinnat kihelmöi ja on arat edelleen. Mutta loppupäivästä iski taas vanha kunnon pessimisti ei pety ja usko raskautumiseen on nyt nolla. Oon joka kerta vessassa käydessä odottanut tuhruvuodon alkavan. Ei onneksi ole vielä näkynyt.

Dpo 7. PMS. Ärsyttää kaikki. Mahaa juilii menkkamaisesti. V.vuotoa jonka vuoksi olen juossut vessassa kaiken aikaa tarkistelemassa että alkoiko tuhruttelu. Rinnat edelleen arat. Pitäisi lähteä illalla ulos syömään ystäväpariskunnan kanssa. Rouva on tukevasti raskaana. Oon niin kade :unsure:

Dpo 8. Rinnat särkee välillä. Mahassa ajoittain tuikkivaa kipua. Ei tuhruvuotoa havaittavissa. Toivo nostaa taas päätään. Pystyin välttämään testin teon tänään. Tai tein minä o-testin johon tuli melko vahva viiva. Jännittää. Huomenna ajattelin hätähousuna testata ekan r-testin

Dpo 9. R-testi niin negatiivinen kuin olla voi. Samoin o-testi oli vaalentunut eilisestä. Oireet samaa kuin eilen. Testailu jatkukoon, vaikka en niin hirveästi taas tässä kohtaa usko plussaan.
*muoks. Testin kuivuttua näkyy kuitenkin väritön viivanpaikka. Jota kukaan muu ei varmaan näkisi... :geek:

Dpo 10. Kp 26/29. Täysin blanco nega testattu 10iu one step liuskalla aamulla. Kyllä olisi pitänyt näkyä jo jotain. Musta tuntuu etten pysty kohta hengittämään. Millä mä saan tämän itkun loppumaan ennen iltavuoroa.
*muoks. Eka tippa vaaleanruskeaa tuhrua havaittu. Alaselkää ja alamahaa jomottaa menkkamaisesti, samoin rintoja. PMS. Nyt en testaile enää. Odotan vaan madamen saapuvan viikonloppuna. Aika naistetautienpolille tulossa ensi kuussa. Toivoin, että saisin perua sen, mutta toisin kävi... :cry:
Kuppi kahvia, siteet laukkuun, ilme peruslukemille ja töihin :notworthy:

Dpo 11-13. Tuhrua. Menkkakipuja

Dpo 14.-> Kp 1.
 
Viimeksi muokattu:
Teenpä omaksi iloksi (ja muistiksi kun kaikki oireet viittaa yleensä menkkoihin :D)

Ovulaatio ollut maanantaina, eli tänään
Dpo5: ei väsymystä, naama rasvoittuu, näppylöitä naamassa ja rinnoissa. Maha turvoksissa aina ruokailujen jälkeen. Hienoista alaselkäkipua.
Dpo6: heti aamusta huono olo, väsymys ja selkäkipu. Mikään ei maistu kunnolla.
Dpo7: voimaton olo, kaikkia paikkoja kolottaa. Lämpö 37,0, ehkä kipeänä.
Dpo8: alavatsa pömpöttää ja "tuntuu" normaalia enemmän. Oireettomalta tuntuva päivä. Yksi repäisykipu. Malttamattomana negatesti testattu.
Dpo9: ei oireita, yhdynnän jälkeen älytön menkkakipukohtaus
Dpo10 valkovuotoa tuli pulppuamalla, olin varma et menkat alkoi o_O
Dpo11 väsymys, turvotus, aivastelu, olin näkevinäni haamun testiajalla apteekin omassa, mutta ei jäänyt tikkuun. Piimää tekee mieli.
Dpo 12 aamutestissä haalea plussa :love:
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

Nyt tarvisin apuja. Tänään kuukautiset 3 päivää myöhässä eli kp 31/28. Eilen tehty cb testi joka näytti haamua jonka kyllä ottaisin plussana. Tänään tein pc testejä jotka näyttäs negaa. En nyt saa tähän liitettyä jostain syystä kuvia :( lisäyksenä reilu kk sitten km todettu ja sen jälkeen odotettu yhden menkat ennen yritystä.
 
Hei!

Nyt tarvisin apuja. Tänään kuukautiset 3 päivää myöhässä eli kp 31/28. Eilen tehty cb testi joka näytti haamua jonka kyllä ottaisin plussana. Tänään tein pc testejä jotka näyttäs negaa. En nyt saa tähän liitettyä jostain syystä kuvia :( lisäyksenä reilu kk sitten km todettu ja sen jälkeen odotettu yhden menkat ennen yritystä.
Valitettavasti noi cb:n viivatestit on ihan kamalia susia. On keissejä että jopa miehen pissa saa aikaan haamun. Itse tein joulukuussa huvikseni 2kpl cb:n viivatestejä ja molempiin haamut vaikka mikään muu merkki ei antanut mitään tulosta.
Eli mun neuvo, tee vain punavärillisiä testejä.
Ja yleensä, mikäli kierto venyy, on kyseessä myöhäisempi ovis. Eli jos yritystä on, suosittelen lämpimästi ovistestailun aloittamista mikäli tärppi ei nyt ole käynyt. Vaan tosiaan, jos oot ovuloinut myöhemmin, voi olla vaan aikaista saada joka testiin positiivista tulosta, eli jos ei menkat ala parissa päivässä, tee uusi testi. Pidetään lippu korkialla plussan puolesta.:)(y)
 
Dpo -1 Ovistestiin tasavahvat viivat. Aamulla kipuilua ja vihlontaa vasemmalla, myöhemmin päivällä oikealla
Dpo 0 pientä paineen tunnetta, ei kipuja
Dpo 1 normaali
Dpo 2 normaali
Dpo 3 pistävää kipuilua kohdussa
Dpo 4 nippailuja, vatsa sekaisin
Dpo 5 normi
Dpo 6 menkkamaista kipua, muutama pistävä tuntemus
Dpo 7 Yhtäkkinen oksettava olo, kun ei ollut syönyt. Meni ohi syömisellä.
Dpo 8 jano, illalla närästys
Dpo 9 närästys
Dpo 10 normi ja aamulla ensimmäinen haamu testiin
Dpo 11 illalla etova olo. Viiva testissä hieman vahvistunut
Dpo 12 menkkajuilintaa ja illalla ällöttävää oloa
Dpo 13 iltaällötystä. Makea ei maistu.

Viiva jatkanut vahvistumista. Oireina lähinnä rintojen arkuus, ei muuta.
Joulutoive, 5+4.
 
Teen nyt tämän listan kierrosta tänne vaikka pupuilut jäi niin vähälle:

Kp1-2 vuotoa
Kp 3-8 ei erikoista
Kp 9 pupuilut
Kp 10-12 ei erikoista
Kp 13 aamupissasta ovistikkuun haamu ja illalla myöhään pupuilut
Kp14 aamupissasta ovistikkuun selkeet viivat ja liukasta limaa paljon vuotona
Kp15, dpo1 maha kipeä, pistelee,paljon paakkuuntuvaa vv:tä. Ei yhdyntöjä ku mies reissussa.
Kp 16, dpo2 menkkamaisiakipuja edelleen
Kp 17-19, dpo 3-5 ei mitään oireita
Kp20, dpo 6 maha ihan vähä kipeä ja rinnat pikkusen arat.
Kp21, dpo7 alavatsaa nipistellyt päivällä reilusti, mut voi olla myös ilmaa vatsassa ku aika paljon ilmavaivoja. Muuten ei mitää oireita, ei tuhruvuotoa ei mitään. Rinnatkaan ei oo enää kipeet. Tuhru vuodon pitäis alkaa viikonloppuna jos alkaa. Se meinaa sit menkkoja ens viikolle.
Kp22, dpo8 itkettää ja väsyttää. Ei oireita muita.
Kp 23, dpo 9 finnejä puskee... Menkkoja ootellessa :(
Kp24, dpo10 yleesä mulla alkaa tässä kohtaa tuhruvuoto. No sitä ei nyt ole.. Mahaa nipistelee ja "tykyttää". Liekkö tulevista menkoista vai? Rinnatkaan ei oo yhtää kipeet niinkuin yleesä ennen menkkoja.
Kp25-26, dpo 11-12. Rinnat kipeet, itkuisuutta, mut stressiä ny elämässä nii voi olla siitäkin. Ei yhtään tuhrua tule vielä vaikka normaalisti 2-3 pv aikaisemmin alkaa tuhruvuoto. Menkkojen pitäs alkaa ylihuomenna.
Kp27/27, dpo13. Aamusta asti maha ollu kipee. Päivällä nakkikeitto ällötti ja oksetti muutenkin. Huimausta ja väsymystä. 4h rakossa olleella pissalla tein one stepin testin ja siinä haalee haamuviiva. Tuo testi ei oo kyllä luotettavin raskaustesti, mut en asu apteekin naapurissa nii ootetaa ny et kurvaako täti illalla kylään ja tehää parin pv päästä uus testi jos tarvetta.
Kp28/27, dpo 14. Menkat päivän myöhässä. Alavatsaa jomottaa ja paineen tunnetta. Ei tuhruvuotoa ei mitää. Tänään ruoka maistunut taas normaaliin tapaan.
Kp29/27, dpo 15. Pikkusen huimausta, mut ei mitään veristä oo tullu housuihin. Menkat myöhässä 2 pv.
Kp30/27, dpo16. Positiivinen raskaustesti :)
Muoks. Keskenmeno rv6+
Homma alkaa alusta.... :(
 
Viimeksi muokattu:
Herätellääs tätä ketjua hieman :p
Yk4, o-testeinä pregcheck sekä kaksoishormoni digi.
Mukana vadelmanlehtitee, raskausvitamiinit, D-vitamiini ja preseed-voide. Päivittelen päivien kuluessa :)
Talletukset: Kp 8, 9, 11, 12, 14, 17, 18
Kierron pituus 24-27 päivää

Dpo -3 (kp 12), 36,5. Lähes plussa o-testiin, digi vilkkuu kolmatta päivää. Kn alhaalla ja auki.
Dpo -2 (kp 13), 36,4. Lähes plussa o-testiin, digi vilkkuu neljättä päivää. Kn alhalla ja auki.
Dpo -1 (kp 14), 36,3. Karvan verran vajaa positiivinen, digi vilkkuu viidettä päivää. Kn alhaalla ja auki.
Dpo 0 (kp 15), 36,1. Todella voimakas kipu oikealla puolella. Kn alhaalla ja auki. Testi haalennut.
Dpo 1 (kp 16), 36,5. Menkkamaisia kipuja. Limat jatkuu runsaina. Kn todella ylhäällä ja lyhyt. Muutama viiltokipu vasemmassa tississä. Testi haalea, digi vilkkuu seitsemättä päivää :cautious:
Dpo 2 (kp 17), 36,8. Menkkamaisia kipuja. Limat edelleen runsaat, kn todella ylhäällä ja jotenkin "sulaneen" oloinen o_O Seksin aikana kipua ja jälkeen paineen tunnetta kohdun alueella. Selkäkipu heijastuu reiteen. O-testi yllättäen positiivinen!? :eek: Digi vilkkuu kahdeksatta päivää, testit loppu.
Dpo 3 (kp 18), 36,8. Kurkku kipeä ja nenä tukossa aamulla, luulin että flunssa iskee. Kn todella ylhäällä ja sulanut edelleen. Menkkakipuja. Tissit ei vieläkään arat (poikkeaa muista kierroista). O-testi positiivinen edelleen o_O
Dpo 4 (kp 19), 36,8. Nenä tukossa. Menkkamaisia kipuja alaselässä, nipistelyä kohdun seudulla. O-testi todella vahva positiivinen sekä aamulla että illalla, selvästi vahvempi kuin kontrolliviiva. Outoja hajuelämyksiä :LOL: Todella raju väsymys, pakko ummistaa silmät hetkeksi aina kun mahdollista. Kn ylhäällä ja edelleen sulanut. Limaa ja valkovuotoa reilusti.
Dpo 5 (kp 20), 36,8. Nenästä räkää. O-testi vahvistuu edelleen, nyt piirtyi viiva heti kun kastui :LOL: oma olo on plussan puolella mutta en uskalla luottaa. Kn ylhäällä ja limaa todella reilusti. Menkkamaisia kipua aamulla selässä, päivällä kivistää vatsan puolelta ja tuntuu että housut puristaa (turvotus?). Näin yöllä unta että tein monta plussatestiä :love: naamaa helottaa alkuillasta eteenpäin. Itku tuli kun hävisin korttipelissä miehelle :ROFLMAO: Iski illalla elohiiri vasemmalle kulmakarvojen kohdalle :ROFLMAO:o_O
Dpo 6 (kp 21), 36,8. Seksiunta yöllä. Ruoka ei maistu ja miehen typerät vitsit saa etomaan kesken ruokailun :LOL: Ruoka haisi myös olevinaan kamalalle :sick: 1 iso kipukramppi keskipäivällä jonka jälkeen vain hieman selkäjomotusta. Todella voimakas toispuoleinen tissikipu, verrattavissa kasvukipuihin. Kipukohdassa liloja juovia o_O Kn ylhäällä, vuotoa ja limaa reilusti.
Dpo 7 (kp 22), 36,6. Aamulla spontaanisti pöntön halailua, ruoka ei meinaa maistua. Lievää väsymystä. Itkettää herkästi.. Vasenta tissiä enää hieman jomottaa, ihan kuin eiliseen kipukohtaan olisi tullut mustelma o_O Repäisykipu yskiessä. First response early -testiin haamujen esiäiti :giggle: O-testi edelleen vahvasti plussa.
Dpo 8 (kp 23), 36,8. Kn ylhäällä, vuotoa reilusti. First responsella samanlainen viiru kuin eilen, o-testit loppu. Ei muita tuntemuksia.
Dpo 9 (kp 24), 36,8. Kn ylhäällä, vuotoa reilusti. First response edelleen viiru :unsure: Ei muita tuntemuksia.
Dpo 10 (kp 25), 36,8. Kn ylhäällä, vuoto vähentynyt joten pelkäänpä että sieltä se täti saapuu ylihuomenna viimeistään :( tehty apteekin herkkä ja pc -testit, molemmissa uudenlaisia viiruja mutta negoja kuitenkin. Heräsin ihmeellisesti klo 6 aamulla vessaan, vaikka aina nukun niin pitkään kuin mahdollista ja nyt vielä lomalla. Lievää menkkajomotusta mahassa ja selässä. Nenä tukossa, taas.. Pieniä, satunnaisia tuntemuksia tisseissä. Koko päivän kuuma olo eikä ihme: illalla 37,3 lämpö.
Dpo 11 (kp 26), 37,0. Mitäs ihmettä mun lämmöille tapahtu? :confused: Tänään herätty klo 5 vessaan. Clearbluella ja pc:llä haamujen haamut. Pelottaa suuresti, koska olen ennenkin viivoja saanut eikä ole sitten vahvistunut. Kaupassa jomotti vasenta tissiä niin paljon, että epäilin sen olevan sydänperäistä :LOL: hieman menkkamaisia kipuja ja muita nippailuja vatsassa. Nenä tukossa, kn pääosin ylhäällä.
Dpo 12 (kp 27), 37,0. Kuukautisten alkamispäivä pitäisi olla, menkkamaisia kipuja ja olo että alkaa ihan just. Kuitenkin vain valkovuotoa. Heräsin 4.30 ja valvoin tunnin, siitä 1-1,5h pätkillä 10.30 saakka unta. Clearbluella haamu, muilla tuttua viirua. Hieman repäisykipua yskiessä, lievää tissijomotusta.
Dpo 13 (kp 28), 36,9. Kuukautiset päivän myöhässä, clearbluella haamu aamulla ja muilla ei taaskaan mitään uutta. Nukuin todella hyvin :LOL: Menkkamaista jomotusta mutta silti valkovuotoa, ja reilusti :confused:Illalla apteekin testissä viiva jota ei siinä eilen ollut :eek::giggle: !!!
 
Viimeksi muokattu:
Vuosi sitten oon näköjään kirjoitellut oireistani, noin 4-6 pv oletetun ovulaation jälkeen oli kovia mahakipuja. Noin viikko ennen raskaustestiä tuli matkapahoinvointia ja menkkamaisia mahakramppeja. Ja raskaustesti oli tosiaan silloin positiivinen kp24, ja maaliskuussa meille syntyi enkelipoika </3
Nyt uusi yritys, synnytyksen jälkeen kierto venynyt 28 -> 35pv.

Puputeltu kp18-kp22, ovistesti positiivinen kp22 ja kp23. Nyt dpo3 ja vaisuja mahakramppeja alavatsassa ja turvotusta, dpo2-3 päänsärkyä.

Dpo6 päänsärkyä ja yleistä ketutusta kaikesta, taitaa menkat olla tuloillaan siis. Uitin ovistikkua ja raskaustestiä tänään, koska olen malttamaton urpo :ROFLMAO: molemmat yllättäen negoja, ovistikkuun tuli haamu, mutta eikös niissä voi näkyä pitkin kiertoa semmosia...
Kp34 ja testi nega, menkat alkaa ylihuomenna. Järjellä tajusin jo aiemminkin, kun oli pms-oireet, mutta tyhmänä halusin kuvitella niitä raskausoireena. :cautious:
Yk2, kp2. Ei tärppiä siis tuossa kierrossa.
 
Viimeksi muokattu:
No sulla @Miina- kuulostaa paljon lupaavammalta kuin mulla :D parina päivänä ollu pieniä kramppeja ja maha on sekasin, mutta muuten eilen ja tänään tuntunut ailahtelevalta niin kun viikko ennen menkkoja yleensäkin :cautious: Enkelin kohdalla tiesin olevani raskaana jo ennen testiä, nyt ei oo yhtään sellasta fiilistä. Uitin tänään jo ovistikkua ja raskaustestiäkin :ROFLMAO::ROFLMAO: ei saakeli! Negoja, mutta ovistikkuun tuli pieni haamu. Päivitän kans piinailuni.
 
Taidanpas nyt liittyä seuraan kokeilemaan :p

Kp 14/29 O+ , tallettelut+

Dpo 1: Väsymystä, juilintaa, huimausta, kuumia aaltoja, alaselkä särkyä. Lisälyöntejä. Ärsytys :mad:

Dpo 2: Väsymystä, närästystä, juilintaa/vihlontaa, kropassa flunssainen olo, alaselkä särkyä, nännit aristaa (suihkussa todella kivuliaat), aamusta ihmeellinen puolen tunnin mittainen pala kurkussa olo o_O (Paniikissa jo tarkastelin onko kurkunpää tmv hypännyt suuhun:whistle:) Lisälyöntejä. Paleltaa. Ärsytys :mad:

Dpo 3: Väsymys vaan vahvistuu, paleltaa, yskiessä vihlasuja, juilintaa/painetta, nälkä, wc:ssä saa juosta, nännit aristaa (suihkussa todella kivuliaat), napaa vihlonut, huimausta, aivastelua. Alaselkä särky lisääntynyt. Ärsytys :mad:

Dpo 3 ja kuviteltujen oireiden lista näyttää jo pitkältä :cautious::whistle:
 
Oho tuli eri viestiin, mutta siis viiva on punainen ja ilmestyi siihen heti. En ehkä kestä!!!!

Eli plussakierto meni osimoilleen näin:

Kierto alkoi 6.6.2018

Hoidoissa kun ollaan, kierto aloitettiin letrzoleilla kp 3-7, jonka jälkeen piikitettiin gonal-f 10-13 koska johtofolli oli vielä pieni, ja gonalilla saavutettiin hyvä koko ja pregnylillä irrotus kp 14. Inssi tehtiin kp 16 ja ovulaation tunsin vasta kp 18. Gonapeptyl kiinnittymisen tueksi kp 22. Tissikipua oli jo kp 19 lähtien, mikä on minulle normaalia ovulaation tapahduttua. Oireet ovat hyvin samankaltaiset pms oireiden kanssa, lukuunottamatta seesteistä oloa ja väsymystä. Myös kohtu tuntuu kuumalta kun laittaa käden siihen päälle menkat piti alkaa dpo 14 ja nyt on dpo 13. Pos. R-testi tehty dpo 12.
 

Attachments

Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä