Platoninen avioliitto

En oikein keksinyt parempaa termiä. Onko tästä enää paluuta? Olemme olleet naimisissa muutaman vuoden, meillä on kaksi ihanaa lasta ja arki toimii. Mutta en tunne mieheeni enää minkäänlaista vetoa, eikä hänkään varmaan minuun. Emme puhu asiasta, mutta seksiä meillä ei ole enää harrastettu aikoihin. Olen mieheeni syvästi kiintynyt, mutta tuntuu kyllä kuin olisin ikään kuin veljeni kanssa naimisissa. En todellakaan ole edes miettinyt eroa, mutta jäin tänään miettimään, että siihenköhän tässä ollaan menossa vai onko tämä vain joku vaihe vai elämmekö kenties elämämme loppuun asti samanlaisessa suhteessa...

Keskusteluyhteyden aikaansaaminen olisi varmaan ensimmäinen asia, mikä pitäisi tehdä... Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta (oletettavasti on?) ja saitteko sitä mitenkään purettua?

 

jaa aattelin, että mies filosofeeraa näteille pojille ja kiskovat viiniä kivassa seurassa.

kai tuo korjattavissa on, mutta työtä se vaatii. tarttee molempien tuntea ittensä tärkeäksi ensin

 

kuulostaa niin kovin tutulta :'(.... ja ulospääsystä ei tietoa, kun toisella ei ole edes haluja keskustella.

 

Tuo on normaali avioliiton vaihe. Teidän on kahdestaan yksissä neuvoin soviteltava elämänne sujuvaksi.

 

Tuossa sen taas näkee kun aletaan panttaamaan seksiä niin suhde muuttuu platoniseksi, antakaa sitä pillua ja ottakaa suihin niin ei muutu platoniseksi se suhde joka toista väittää valehtelee.

 

Mun työkaverin mies luulee elävänsä platonisessa liitossa, jossa seksille ei ole tilausta kummankaan puolelta. Vaimoke taas panee rakastajaansa harva se viikko.

Pointtini on se, että länsimaalaisessa kulttuurissa on aika epätodennäköistä, että tuo tilanne jatkuisi vuosikausia, ainakaan niin, että molemmat ovat uskollisia. Joskus on aikoja, jolloin seksi ei ole päällimmäisenä mielessä. Kun lapset on nukkumassa, pyykit ripustettu, keittiö raivattu ja koira iltalenkitetty niin ei vain jaksa olla läsnä ja innostua muhinoimaan lelujen keskellä. Jos arki on hulabaloota niin välillä tuntuu siltä, että tarvitsisi viikon loman YKSIN ennen kuin jakasaisi edes ajatella seksiä.

Toisaalta näin 15 vuotisen liiton jälkeen tiedän, että töitä pitää tehdä, ja että, se kyllä kantaa hedelmää. Laset hoitoon ja yhdessä kaupunkilomalle, kavereiden kanssa bilettämään, teatteriin, ulos syömään tms.

 

Tuossa sen taas näkee kun aletaan panttaamaan seksiä niin suhde muuttuu platoniseksi, antakaa sitä pillua ja ottakaa suihin niin ei muutu platoniseksi se suhde joka toista väittää valehtelee.

Miksi oletat, että seksittömyys johtuu naisesta? Miksi naiset on aina muka pihtaajia??? Ja jos mies pihtaisikin, niin se vaan johtuu siitä että muija on lihonut ja päästänyt itsensä rupsahtamaan :kieh: Kun mies valittaa muijan pihtaavan, niin kuinka moni vastaa miehelle että se johtuu vaan siitä et oot lihonut ja kaivelet aina muniasi sohvalla? ...Meillä se on ainakin mies joka pihtaa, eikä anna edes ottaa suihin. Että se siitä vinkistäsi!

 

olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta, ja tuo vaihe on kuulunut yhteiseloomme jo kaksi kertaa, ensimmäisen kerran se kesti noin puoli vuotta (=eka raskaus) ja toisen kerran oin kaksi vuotta. Kuulostaa surulliselta, mutta siitä voi päästä yli. Koko ajan olimme ns. hyvässä suhteessa, emme tapelleet, ja pystyimme ihan keskustelemaan hyvinkin asioista, mutta se läheisyys.. Ei sitä juurikaan ollut, hyvän yön suukot jne. ainoastaan. Nyt kuitenkin asiat on toisi. Nuorin lapsemme täyttää kesällä 3, ja elämä kukoistaa taas. Se vaatii vain hieman vaivaa ja aikaa, mutta jos tunne on edelleen molemminpuolinen (=rakkaus), niin kaikki on vielä korjattavaissa, Kyllästymistä tapahtuu koko ajan ja kaikissa suhteissa ( joka muuta väittää, valehtelee), mutta kyse on siitä, läöytyykö halua korjata tilanne vai ei. Rakkaus loppujen lopuksi on vain tiedostettu valinta, jonka eteen o tehtävä aktiivisesti töitä, ensi huuma ei kanna montaa vuotta, en usko, että koskaan. Kaikki on kiinni omista valinnoista.

 

Miksi oletat, että seksittömyys johtuu naisesta? Miksi naiset on aina muka pihtaajia??? Ja jos mies pihtaisikin, niin se vaan johtuu siitä että muija on lihonut ja päästänyt itsensä rupsahtamaan :kieh: Kun mies valittaa muijan pihtaavan, niin kuinka moni vastaa miehelle että se johtuu vaan siitä et oot lihonut ja kaivelet aina muniasi sohvalla? ...Meillä se on ainakin mies joka pihtaa, eikä anna edes ottaa suihin. Että se siitä vinkistäsi!

Eiku niin johtuu se kummastakin mutta pointti oli se että seksitön liitto ei kestä pitkään ja sitä seksiä nyt vaan pitäisi jotenkin saada harjoitettua halusi sitä tai ei.

 

[QUOTE="buleria";23350419]olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta, ja tuo vaihe on kuulunut yhteiseloomme jo kaksi kertaa, ensimmäisen kerran se kesti noin puoli vuotta (=eka raskaus) ja toisen kerran oin kaksi vuotta. Kuulostaa surulliselta, mutta siitä voi päästä yli. Koko ajan olimme ns. hyvässä suhteessa, emme tapelleet, ja pystyimme ihan keskustelemaan hyvinkin asioista, mutta se läheisyys.. Ei sitä juurikaan ollut, hyvän yön suukot jne. ainoastaan. Nyt kuitenkin asiat on toisi. Nuorin lapsemme täyttää kesällä 3, ja elämä kukoistaa taas. Se vaatii vain hieman vaivaa ja aikaa, mutta jos tunne on edelleen molemminpuolinen (=rakkaus), niin kaikki on vielä korjattavaissa, Kyllästymistä tapahtuu koko ajan ja kaikissa suhteissa ( joka muuta väittää, valehtelee), mutta kyse on siitä, läöytyykö halua korjata tilanne vai ei. Rakkaus loppujen lopuksi on vain tiedostettu valinta, jonka eteen o tehtävä aktiivisesti töitä, ensi huuma ei kanna montaa vuotta, en usko, että koskaan. Kaikki on kiinni omista valinnoista.[/QUOTE]

Hyvä kirjoitus! Hienoa ja lohduttavaa lukea, että tällaisista "platonisimmista" ajoista huolimatta suhde voi säilyä ja parantua.

 

Sama tilanne oli meillä n.13 vuotta. Aivan kuin mieheni olisi ollut veljeni. Haaveilin erosta monta vuotta ja sitten enää kestänyt vaan erosimme. Ystäviä olemme edelleen, mutta onneksi sain toisenlaisen miehen. Olis vaan ollut järkevää lähteä jo paljon aikaisemmin. Näin meillä.

 

Voihan olla, että olette eläneet toisistanne erossa jo niin kauan, ettette osaa muodostua yhdeksi. Pienet lapset ja ruuhkavuodet, ne on hyviä erottamaan pariskunnat henkisesti. Rakkauden puutteesta ei varmaan ole kysymys.

 

Voihan olla, että olette eläneet toisistanne erossa jo niin kauan, ettette osaa muodostua yhdeksi. Pienet lapset ja ruuhkavuodet, ne on hyviä erottamaan pariskunnat henkisesti. Rakkauden puutteesta ei varmaan ole kysymys.

Nimenomaan ette ole panostaneet tarpeeksi suhteeseenne, vaan huomion on vienyt jälkikasvu. Yleensähän käy niin, että nainen keskittyy enemmän lapsen kasvatukseen ja isä jää taka-alalle. Tällöin yhteinen tekeminen jää hyvin vähäksi tai sitä ei edes ole.

 

Aivan kuin meillä. Muutama vuosi liittoa, pari lasta. Suhde kuin kaveruksia olisimme ja eläisimme vain lapsia varten. Näin siis vielä viikko sitten, mutta ei enää.

Olin jo melko vakuuttunut siitä, etten osaisi nähdä miestäni enää "sillä silmällä", mutta niinkin pieneltä kuulostava asia, kuin keskusteleminen ja sitä kautta pienet muutokset muuttivat kaiken. Istuimme 3 iltaa pöydän ääressä keskustelemassa ja pohtimassa miten tähän on tultu ja miten tästä eteenpäin. Kumpikaan ei oikein tiennyt mikä on vialla ja miten sitä lähteä muuttamaan. Suoraan sanottuna olin jo ihan viittävaille valmis heittämään hanskat tiskiin, mutta mies halusi niin tosissaan saada juttumme toimimaan että oli pakko yrittää.

Nyt olemme yhdessä joka päivä, ennen emme tehneet yhdessä oikein mitään. Elimme yhdessä, mutta erikseen. Nyt elämme yhdessä, yhdessä.

Käymme yhdessä kaupassa, lasten kanssa luistelemassa, siivoamme yhdessä, leikitämme yhdessä lapsia, suunnittelemme taloutta ja kodin hankintoja jne. Muutos ei ole siis sinänsä kovinkaan suuri konkreettisella tasolla, mutta se on muuttanut kaiken.

Nyt taas tunnen, ikävöin, välitän ja rakastan. Ja näen taas mieheni muunakin, kuin kaverina

 

Kohta kuusi vuotta yhdessä ja parin viimeisen vuoden aikana hiipunut seksi hommat, tälle vuodelle on lakanoita pöyhitty kaksi kertaa, ei oikein tiedä mitä tässä pitäs tehdä...

On puhuttukkin asiasta, ei mitään vaikutusta, yritän antaa muijalle enemmän läheisyyttä, ei onnistu, työntää pois, teen enemmän kotitöitä, ei vaikutusta...

Hommasin teatteriliput, ei kuulemma teatteri kiinnosta ja aikoi miettiä lähteekö katsomaan,

syntymäpäivänä lahjaksi ostin kalevala korun ja ehdotin ravintolassa syöntiä, koru kelpasi, mutta ravintola ei kiinnostanut..?

Meidän taloudessa minä teen vielä yleensä ruuat...

En väitä että minussa ei ole vikaa, mutta olen yrittänyt kovasti parantaa omaa käytöstäni, eikä tuo näytä vaikuttavan mihinkään mitään.

Eli yrittänyt parantaa asioita omalta puoleltani, mitkä häntä kuulemma häiritsevät, eikä tällä ole mitään merkitystä.

Välillä vituttaa melko ankarasti ja kyllä tässä kohta ero tulee tätä menoa, ei kestä hermot.

Muuten rakastan avopuolisotani ja haluaisin jatkaa elämää hänen kanssa, perustaa perheen jne...
Mutta olen kuitenkin itse aika seksuaalinen ihminen, eikä tällaista jaksa enää kauan.

Seksi meillä on aivan hyvää silloin kun sitä harrastetaan, tosin jotain omituista siinäkin on, kun muija ei anna minun antaa enää hänelle suuseksiä, jonka mielellään tekisin ja hän siitä aikaisemmin nautti, muutenkaan meillä petihommat ei ole mitään pikapanoja ja petihommissa normaalisti kuluu kaikenkaikkiaan n.30-60min ja minä voisin kyllä tehdä hänelle niissä hommissa aivan kaiken mitä hän vain haluaa.

Muistan kun aloimme seurustelemaan ja hän kysyi minulta, että kestäisinkö seksin suhteen 1-2 kertaa kuukaudessa ja sanoin, että en kestäisi, hän oli vasta eronnut ja siinä heidän suhteessaan asiat olivat ennen eroa tuolla tasolla, jolloin hänen silloinen mies petti ja tuli ero.

Itse en ole vielä pettänyt häntä, vaikka se melko monesti on ollut mielessä ja itse uskokin, että monet pettämiset johtuvat aivan tästä syystä, ettei kotona saada seksiä tarpeeksi ja ihmettelen ettei muijani vieläkään huomaa mitään yhtäläisyyttä tässä asiassa, pihtasi myös ex ukolta, tuli petetyksi, mitä pitä aivan kamalana tekona ja ero tuli...

Kohta taitaa käydä samanlailla, naiset jotka pärjäävät itse vähällä seksimäärällä, niin ei kannata olettaa, että mies pärjäisi myös. Meidän suvun miehillä todettu korkeaa testoteronitasoa, joka on huomattu eturauhasen liikakasvun yhteydessä, kun on tutkittu mahdollista eturauhassyöpää, ja jos näitä vaivoja (jotka todennäköisesti ovat minullekkin tulossa) haluaa itsekkin vältää niin siihen paras keino on säännöllinen seksi, tarkemmin siemensyöksy, mutta kuka sitä nyt suhteessa haluaa pelkästään sooloseksiä harrastaa.

Tänään alkoi tympäsemään, kun päivän mittaan minulla kipeytyi kivekset niin, että ei pystynyt kunnolla kävelemään, kun kävi niin kipeää ja vitsailemalla yritin ehdotella, että mennään makuuhuoneeseen hoitamaan vaiva kuntoon, niin tuli vain naureskelua, ette hän voi olla vaikka vuoden ilman, eikä paikat kipeydy, tämähän se on sitä toisesta välittämistä suhteessa...

Avitin itse itseäni kun muija meni nukkumaan ja nyt on jo kiveskipukin hellittänyt, onneksi oli noin pieni vaiva.

Tiedän jo etukäteen, että täällä joillakin varmasti kuvottaa tämän minun liian yksityiskohtainen kirjoittelu, mutta halusin vain tuoda tätä naisten tietouteen, että ainakin osalla miehistä tulee paikat aivan oikeasti kipeäksi, jos elää puutteessa...

Karkeasti sanottuna pidemmissä suhteissa hankala yhtälö tämä useiden naisten ja miesten eroavaisuus, naiset tarvivat lämpöä ja läheisyyttä, haluaakseen seksiä, miehet tarvivat seksiä, että pystyvät antamaan lämöä ja läheisyyttä... Noidanpyörä on valmis...

 

Nostan vanhan aloitukseni, kun asia on taas mielessäni. Vuoden olen elänyt horroksessa, enkä ole jaksanut asiaa miettinyt mutta nyt se on taas alkanut painaa. Tilanne on edelleen sama. Ajatustyötä on omalta osaltani jonkun verran tapahtunut, mutta varsinaista keskusteluyhteyttä ei ole vieläkään. Sen verran olemme ääneen todenneet, että jotain pitäisi tehdä.

Olen ymmärtänyt viimeisen vuoden aikana, etten koskaan varsinaisesti olekaan ollut rakastunut mieheeni. Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, en koskaan "valinnut" miestä itselleni, vaan taisin etsiä lapsilleni isää. Voisinko löytää rakkauden, voisiko mieheni rakastaa minua, voisimmeko löytää parisuhteen, pitää perheen yhdessä.

Katson lapsiani ja näen, kuinka tärkeätä heille on se, että olemme kaikki yhdessä. Tunnen suunnatonta syyllisyyttä näistä ajatuksistani. Mutta haluaisin olla muutakin kuin äiti. Haluaisin olla nainen. Rakastettu. Lapseni ovat eittämättä tärkeintä elämässäni. Sen jälkeen tulee varmaan työ.

Minua ei haittaa, jos tämä jäisikin yksinpuheluksi. Yritän löytää nyt jonkun tavan ilmaista ajatuksiani. Josko ne niitä sitten selkenisivät, kun saisin niitä jonnekin purettua.

 

Lueskelin vielä ajatuksella läpi ketjun viestejä. En viitsi alkaa yksitellen niihin vastaamaan, koska aikaa on mennyt niin paljon. Turhaa hakuammuntaa, tuskin kyseisten viestien kirjoittajat huomaisivat vastauksiani.

Paljastan tänne erään toiveeni. Olen jo vuoden päivät miettinyt, kuinka paljon se helpottaisi elämääni, jos mieheni löytäisi uuden rakkauden. ITSEKÄSTÄ ja säälittävää, tiedän.

Mutta lähtökohtaisesti aion nyt yrittää saada tämän toimimaan. Me tehdään jo paljon perheenä, mutta ainahan sitä yhdessä tekemistä voisi lisätä. Ehkäpä voisimme joskus tehdä miehen kanssa jotain kahdestaankin, vaikka sinänsä ajatus siitä ei minua mitenkään houkuttele tällä hetkellä.

Minua pelottaa ajatus siitä, että elämäni on nyt tässä. Tätäkö elämäni tulee olemaan. Nyt voin toki keskittyä lapsiini, mutta lapsetkin kasvavat ja joskus lähtevät pois. Sen jälkeen voin tietysti keskittyä työhöni. Mitä minusta jää jäljelle? MINÄMINÄMINÄ, huomaan itsekin, kuinka itsekkäältä tämä kuulostaa.

Sori, kannattaa jättää tämä ketju avaamatta jatkossa. Ehkä aloitan päiväkirjan.

 

kyllä olet SAAMATON!!! Että vuoden oikein olet pähkäillyt ja edelleen samassa tilanteessa.tyydy osaasi jos et pysty mitään asialle tekemän

 

[QUOTE="vieras";26044253]kyllä olet SAAMATON!!! Että vuoden oikein olet pähkäillyt ja edelleen samassa tilanteessa.tyydy osaasi jos et pysty mitään asialle tekemän[/QUOTE]

Kiitos kannustuksestasi, kohtalotoveri. Juuri tätä kaipasinkin

 

Meillä sama tilanne ja eroakin on mietitty. Syksyllä jossain vaiheessa kyselin kaupungilta vuokra-asuntoja mulle ja lapsille. Sillon ei saatunu olemaan vapaana niin se jäi siihen.

 

Meillä sama tilanne ja eroakin on mietitty. Syksyllä jossain vaiheessa kyselin kaupungilta vuokra-asuntoja mulle ja lapsille. Sillon ei saatunu olemaan vapaana niin se jäi siihen.

Mitkä sulla on ajatukset tulevan suhteen?

Jos olisikin joku konkreettinen HYVÄKSYTTÄVÄ syy. Uskottomuutta, alkoholia, väkivaltaa. Jotain. Mutta mieheni on hyvä isä. Meillä on toimiva arki. Minä vain haluaisin enemmän. Parisuhteen ja rakkautta. Läheisyyttä niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla. Itsekästähän se varmaan on, eihän elämässä voi kaikkea saada. Olen saanut jo niin paljon.

 

Meillä myös platonisuutta. Seksiä kerran kuussa minun aloitteestani tai tilauksestani n. paria päivää ennen..
Väsyttää oikeasti, että mies on noin saamaton aloitteissaan. Ollaan jo oltu monta kertaa eron partaalla, minulla yksi syistä juuri tämä. Tulee vain sellainen tunne, että en taida sitten olla tarpeeksi nautittava kumppani..

 

Ajatuksissani olen koko ajan lähempänä eroa. Tilanne ei ole muuttunut. Olemme kämppiksiä, joilla on yhteiset lapset ja talo. Haluan enemmän. En myöskään halua antaa lapsilleni tällaista kuvaa parisuhteesta. Tämä on ihan vääristynyttä, ihan mätää. En haluaisi heidän toistavan samoja kaavoja kasvaessaan.

Lapset ovat ainoa syy, että olemme vielä yhdessä. Alan miettiä koko ajan enemmän, olisiko kuitenkin heidänkin kannaltaan parempi erota.

 

[QUOTE="Aloittaja";26353753]Ajatuksissani olen koko ajan lähempänä eroa. Tilanne ei ole muuttunut. Olemme kämppiksiä, joilla on yhteiset lapset ja talo. Haluan enemmän. En myöskään halua antaa lapsilleni tällaista kuvaa parisuhteesta. Tämä on ihan vääristynyttä, ihan mätää. En haluaisi heidän toistavan samoja kaavoja kasvaessaan.

Lapset ovat ainoa syy, että olemme vielä yhdessä. Alan miettiä koko ajan enemmän, olisiko kuitenkin heidänkin kannaltaan parempi erota.[/QUOTE]

Oletteko käyneet parisuhdeneuvonnassa? Tai jollain parisuhdeviikonloppukurssilla? Kyllähän niitä on. Just viime sunnuntaina oli tv1 juttua Fischerin kursseista (aamusydämellä). Niille voi osallistua jo tuossa harkintavaiheessa.

 

[QUOTE="vieras";26353862]Oletteko käyneet parisuhdeneuvonnassa? Tai jollain parisuhdeviikonloppukurssilla? Kyllähän niitä on. Just viime sunnuntaina oli tv1 juttua Fischerin kursseista (aamusydämellä). Niille voi osallistua jo tuossa harkintavaiheessa.[/QUOTE]

Ei ole käyty missään. Olen netistä välillä katsonut tarjontaa, mutta ainakaan täällä meilläpäin ei tunnu olevan muuta kuin seurakunnan pariterapiaa ja sinne en lähde.

Fisherin Jälleenrakennus-kirjan olen kuitenkin ajatellut hankkia.