Poimintoja taloudesta.

Status
Viestiketju on suljettu.
tt
Meillä on 10 vuoden laina-aika lainassamme, jota nyt on vuosi maksettu. Siis reilusti varaa pidentää lainaa, jos tiukka paikka tulee. Sääliks käy niitä, jotka ei ole huomioineet talouden vaikutuksia ja ottaneet maksimimäärän maksimiajalla. Taitaa olla 90-vuosien lama unohtunut tässä kolmekymppisten kulutushuumassa. Lama-ajan lapset selkeästi paikkailee menetettyä kulutuslapsuuttaan nyt...
 
Päivitystä taasen..

Brittiasuntojen hinnat sukeltavat yhä

Britannian suurin asuntolainoittaja Halifax kertoo sikäläisten asuntohintojen laskeneen vuositasolla ensi kertaa 12 vuoteen.
- Joillakin alueilla hinnat voiva jopa nousta, ja toisilla sukeltaa jyrkästi, hän totesi The Timesille.

Esimerkiksi Birminghamin ja Leedsin keskustojen asunnot ovat jo viidenneksen halvempia kuin vuosi sitten.

Luottolama on jo alkanut vaikuttaa Britannian asuntomarkkinoiden kysyntään. Myös pankit ovat alkaneet kiristää lainaehtoja. Suurimmat asuntolainoittajapankit vaativat jo 10 prosentin omaa säästöosuutta ennen kuin myöntävät lainan. Itsenäinen Capital Economics -tutkimuslaitos arvioi asuntohintojen laskevan kahdeksan prosenttia tänä ja 10 prosenttia ensi vuonna.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2008/05/02/brittiasuntojen-hinnat-sukeltavat-yha/200812246/12

Pelko asuntorysähdyksestä lähenee Suomea
Ennusteet asuntojen hintojen romahduksesta lähestyvät
Suomea. Hintojen romahdusta odotetaan nyt esimerkiksi Islannissa. Hinnat lähtivät luisuun ensin USA:ssa.
http://www.taloussanomat.fi/oma-talous/2008/05/01/pelko-asuntorysahdyksesta-lahenee-suomea/200812137/139

Asuntojen myyntiajat pidentyneet
Keskiviikko 30.04.2008 klo 10:42 (päivitetty ke 10:57) STT
Kiinteistönvälitysalan keskusliiton mukaan asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet alkuvuonna keskimäärin yli 65 vuorokauteen.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11662

USA:n asuntotaantuma pelättyäkin pahempi
Keskiviikko 30.04.2008 klo 01:54 (päivitetty ke 07:49) Kauppalehti
USA:n asuntotaantuma leikkaa pelottavasti yksityistä kulutusta, Merrill Lynchin ekonomisti David Rosenberg varoitti tiistaina.
- Kaikkiaan 95 prosenttia USA:n kaupungeista kärsii asuntojen hintojen laskusta. Case-Shiller-indeksin mukaan vuositason pudotus on 12,7 prosenttia, ja alamäki on selvästi ekonomistien odotuksia syvempää, Rosenberg sanoi tiistaina.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11654&sort=false

Automyynti rajussa laskussa USA:ssa
Autojen myynti laski Yhdysvalloissa huhtikuussa eniten 15 vuoteen, koska kuluttajien luottamus oli heikkoa ja bensiinin hinta kallistui.
http://www.taloussanomat.fi/kulutustavarat/2008/05/02/automyynti-rajussa-laskussa-usassa/200812251/12

Loppuun sitten perinteisesti hieman jotakin positiivistakin:

Amerikan taantuma peruutettu?
Viime päivien runsaat taloustilastot Yhdysvalloista ovat yllättäneet lievästi positiivisesti. Monet numerot ovat olleet historiallisen heikkoja, mutta kuitenkin sijoittajien ja ekonomistien ennustuksia parempia.
Varovaisen toiveikasta tunnelmaa Amerikan markkinoilla on vahvistanut valtiovarainministeri Henry Paulsonin haastattelulausunto, jonka mukaan subprime-lainoista liikkeelle lähtenyt luottokriisi on jo yli puolenvälin.
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2008/05/02/amerikan-taantuma-peruutettu/200812210/170
 
Joo ja mäkin lisään tähän, että meillä on onneksi talo-laina maksettu suurimmaksi osaksi pois, voidaan käyttää lyhennysvapaita jos tarttee, taloon on hankittu jo yksi ilmalämpöpumppu ja toinen harkinnassa ( ne ei paljon maksa).

Kuopukselta pitää vielä maksaa jokunen vuosi hoito-maksuja ja esikoiselta iltapäiväkerhomaksuja.

Tietty tottakai ruuan ja bensan hinta veetuttaa :snotty:
 
Vieras
Itsestään selväähän se on, että hyvän jakson jälkeen tulee taas taantuma. Näinhän se taloudessa menee, joka on jo sinänsä vaikea juttu. Lainaa on kyllä 25 vuodeksi otettu, mutta kiristää voisi kunhan tästä kotoa lähden jonkun vuoden päästä. Ei huoleta.

 
Maito kallistuu kymmenen prosenttia
Perjantai 02.05.2008 klo 10:59 STT

Maidon hinta on jälleen nousussa. Valion maksama viiden sentin korotus tuottajille näkynee maidon hinnassa vastaavana nousuna jo tässä kuussa. Maidon litrahinta oli maaliskuussa keskimäärin runsaat 80 senttiä.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11690&sort=false

GM: Autojen kysyntä hidastuu USA:ssa
Keskiviikko 30.04.2008 klo 23:05 Kauppalehti

General Motors teki tammi-maaliskuussa 3,3 miljardin dollarin tappion. Autojen kysyntä vaimenee edelleen Yhdysvalloissa, yhtiö varoitti keskiviikkona.

GM:n satunnaisista eristä riisuttu tappio oli kuitenkin odotuksia parempi. Se aikoo voimakkaasti vähentää suurien katumaastureiden tuotantoa ja yhtiö jatkaa tuhansien työntekijöiden vähennysohjelmaa. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11685&sort=false

Tyly ennuste: Pohjolan paperituotanto laskee miljoona tonnia
Perjantai 02.05.2008 klo 11:32 Alma Media Helsinki

Pohjoismaisen kirjoitus- ja painopaperituotannon vuosikapasiteetista poistuu noin miljoona tonnia tämän ja ensi vuoden aikana. 60 prosenttia tuosta miljoonasta tonnista kohdistuu päällystettyyn hienopaperiin.

Näin ennustaa metsäteollisuuden tietopalveluyritys RISI:n ekonomisti Voytek Sylwestrowicz tuoreessa katsauksessaan.

- Vaikka laskelma on raju, kalliin puun luomat kustannuspaineet sekä Venäjän puutullisuunnitelmat tekevät näkymästä väistämättömän, hän toteaa mutta lisää, että kompromissiratkaisu puutulleissa pienentäisi leikkaustarvetta.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11691&sort=false

USA:n työpaikkakato jatkuu kesällä -CB
Perjantai 02.05.2008 klo 23:01 Kauppalehti
USA:n työpaikkojen määrä väheni huhtikuussa neljättä kuukautta peräkkäin. Työpaikkakato oli ennustettua pienempi, mutta työmarkkinoiden näkymät ovat silti heikot.

- Uusien työntekijöiden palkkaaminen pysyy vaimeana kesälläkin. Yleensä huhtikuussa työpaikkojen määrä kasvaa selvästi, mutta tällä kertaa niiden määrä väheni. Työmarkkinoiden vaimeus lisää epävarmuutta, joten kuluttajien ostoaikeet laimenevat, Conference Boardin (CB) ekonomisti Gad Levanon sanoo.

- Työpaikkojen määrä kehittyy heikosti ja energian hinta nousee. Kyselymme mukaan tämä on johtanut siihen, että kansalaisten aikeet pitää lomaa ovat pudonneet kolmen vuosikymmenen pohjatasolle, Levanon selittää.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11719&sort=false

USA:n talouskasvu pysyy lähiajat hitaana
Keskiviikko 30.04.2008 klo 21:56 (päivitetty pe 11:03) Kauppalehti

USA:n talous kasvoi tammi-maaliskuussa heikot 0,6 prosenttia, eikä tilanne parane huhti-kesäkuussa. BMO Capital kertoi ennusteestaan keskiviikkona.

- Työpaikkojen määrä kehittyy heikosti, reaalitulot eivät nouse, vähittäiskauppa yskii ja teollisuustuotannon vauhti hidastuu. Nämä ovat USA:n talouden todellisia mittareita, BMO:n ekonomisti Douglas Porter sanoi keskiviikkona.

Porter huomautti, että tammi-maaliskuun bkt-kasvu oli odotuksia kovempaa. Reaalinen kulutus kasvoi 1,0 prosenttia, mutta se oli kuitenkin heikoin lukema kolmeentoista vuoteen.

Yritysten investoinnit laskivat alkuvuonna 2,5 prosenttia, asuntorakentaminen laski 26,6 prosenttia ja muu rakentaminen (mm. toimistot) putosi 6,2 prosenttia.

- Asuntomarkkinoiden alamäki oli viimeksi yhtä syvä vuonna 1981. Tämä ei ollut yllätys, Porter sanoi.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11683&sort=false

 
aa
noo, ei tätä mahdollista taantumaa kulutusta vähentämällä pysäytetä, päinvastoin, pelottelemalla siitä tulee itsensä toteuttava ennuste, itse aion ainakin kuluttaa ihan normaalisti.
 
aa: tarkoitukseni ei ole suinkaan pelotella tai toppuutella normaalia kulutusta, mutta "ylilyöntejä" kannattaa minusta hieman varoa tällä hetkellä ja muistaa jättää sitä marginaalia myös elämiseenheikommankin ajan varalle.
Kulutukseen itseasiassa, jotta vältytään tilanteelta että liiansuurella lainataakalla ollaan "käyttövarat" kulutettu vuosiksi eteenpäin ennakkoon.

Pieni päivitys taas, tuossa aa:lle hänen esiin ottamaansa näkökantaa asiaan:
Toistan vielä myös sen että nämä artikkelit ovat tynkiä, koetan liittää niihin linkit mukaan josta voi käydä lukemassa kokonaisena.

Itseään toteuttavia ennusteita
5.5.2008 8.24 | Arno | Uutiset
Pitäkää hatuistanne kiinni ja turvavyöt tiukalla. Taantuma tulee nyt Suomeenkin. Se on varmaa. Siinä määrin ärhäkästi ovat korkeimpina talousauktoriteetteina pidetyt herrat myrskystä varoitelleet.
Äänessä ovat olleet eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok), Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sekä Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos.
"Trendi on aleneva. Suuri kysymys on, kuinka alas se menee", Niinistö varoitteli Suomen Kuvalehdessä. (kts. Kauppalehden debatti-sivujen Mediahuomio tänään maanantaina 5.5.)
"Varallisuusarvot tulevat vielä alas siitä, mitä ne nyt ovat", arveli Wahlroos viime viikolla Talouselämä-lehden haastattelussa. Wahlroosin puheita tukee, että Sampo-konserni on ollut osakkeiden myyntilaidalla jo keväästä 2006 alkaen.
"Tämä on iso häiriö. Tällaisina aikoina pitää puhua suoraan", sanoo puolestaan Liikanen niin ikään Talouselämän haastattelussa.
Tässähän alkaa ihan puistattaa. Ikävällä tavalla herrojen puheille tuo pontta se, että Euroopan talousnäkymät kääntyivät viime viikolla synkemmiksi, ja inflaatio on yhä korkealla.
Valuuttamarkkinoilla epäusko Euroopan talouteen näkyy niin, että euron vahvistuminen on pysähtynyt, ja yhteisvaluutta on jo huomattavasti heikentynyt huhtikuun huippulukemistaan. Monet arvelevat jo vuosien nousuputken katkenneen.
Varoituksille on paikkansa, mutta asialla on yksi ikävä puoli: kauhistelusta tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, kun taloudellisesta tulevaisuudestaan huolestuvat kansalaiset eivät enää uskallakaan kuluttaa, eivätkä yritykset investoida.
Täällä Brysselissä ei varoituksen sanoja vielä kuulu: virallinen optimismi on EU-komission yhteinen linja. Vain inflaatio huolettaa. "Kyllä vakaus- ja kasvusopimus hoitaa loput", tuumataan täällä päin.
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2008/05/05/itseaan-toteuttavia-ennusteita/

Luottamuspula on paha taloudelle
[Terho Puustinen 2.5.2008]

"Tämä on iso häiriö", sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.
Pankit eivät luota toisiin pankkeihin. Sijoittajat eivät luota pankkeihin. Globaali finanssikriisi syvenee.
Finanssikriisin dramaattiset käänteet ovat sähköistäneet tunnelman Suomen Pankin johtokunnan kerroksessa, jossa pääjohtaja Liikanen antaa haastattelun Talouselämälle.
Euroopan, Yhdysvaltain ja Britannian keskuspankit ovat yrittäneet elvyttää markkinoiden luottamusta, mutta pankkiirien operaatiot ovat piristäneet painajaismaisia tunnelmia vain tilapäisesti.
"Moni kysyy, että mistä tämä johtuu. Että eiväthän nämä subprime-luotot ole kuin rajallinen ongelma, ehkä parisataa miljardia. Ongelmana on kuitenkin se, että subprimet olivat mukana sadoissa ja tuhansissa strukturoiduissa lainatuotteissa. Subprime oli kuin radioaktiivinen aine, joka myrkytti nämä tuotteet."
Maailman mahtavimpien pankkien sairastuminen on vakava asia.
Suomalaiset muistavat hyvin kotimaisen pankkikriisin tuhoisat vaikutukset. Liikanenkin muistaa ne hyvin, sillä hän oli kriisin alkaessa valtiovarainministeri.
"Antolainauksen kiristyminen on suuri riski talouden kannalta", hän sanoo.
"Ihmiset eivät ehkä tiedosta sitä, että pankit ovat hyvin velkaisia yrityksiä. Jos pankilla on 10 miljardia omaa pääomaa, se voi antaa 100 miljardia lainaa. Mutta jos tällainen pankki joutuu finanssikriisin seurauksena tekemään kaksi miljardia sellaisia luottotappiokirjauksia, jotka menevät tappiovarausten yli, sen pitää vähentää antolainausta 20 miljardia."
http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=1352744

Kaiken omaisuuden arvo putoaa
[Terho Puustinen 2.5.2008]

Nyt ei ole hyvä aika ostaa taloja, osakkeita eikä yrityksiä.
"Varallisuusarvot tulevat vielä alas siitä, mitä ne nyt ovat", Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos sanoo.
Wahlroosin mukaan markkinat ovat menettäneet riskinottohalunsa. Viisi vuotta kestänyt nousu on ohi.
Jostakin syystä prosessin logiikka on aina sama. Finanssimarkkinat luovat uutta ja rahoittavat asioita, joita aikaisemmin ei pystytty rahoittamaan. Sitten iskee sokki.

"Prosessi viedään aina askeleen liian pitkälle. Tämä on finanssi-innovaatioille tyypillinen piirre."
Wahlroos kertoo, että hän on suhteellisen optimistinen Yhdysvaltain tulevaisuuden suhteen. Hänen mukaansa amerikkalaisten pankkien toimintatapa on erittäin proaktiivinen. Ne tekevät heti suuria tappiovarauksia ja hankkivat ripeästi pääomia mistä tahansa, kunhan vain saavat siedettävän diilin.
"Erittäin nopeaa ja etupainoista. Euroopassa ja varsinkin Keski-Euroopassa, jolla tarkoitan ennen kaikkea Ranskaa ja Saksaa, suhtautuminen pankkijärjestelmän vakavaraisuuteen on perin toisenlaista."
Ranskalaiset ja saksalaiset pankit ovat perinteisesti suhtautuneet penseästi läpinäkyvyyteen.
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1352736


Ruokatalon pomo: Lihan hinnan nousu jatkuu
Maanantai 05.05.2008 klo 08:30 Kauppalehti
Ruokajätti HKScanin hallituksen puheenjohtaja Markku Aalto povaa lihatuotteiden hintojen nousun jatkuvan.
Pohjois-Euroopan johtaviin ruokayrityksiin kuuluvan HKScanin hallituksen uusi puheenjohtaja Markku Aalto sanoo Satakunnan Kansan haastattelussa, että kuluttajien on syytä tottua lihan hinnan merkittävään nousuun.
Syynä on se, että vasta osa kustannusten rajusta noususta on siirtynyt kuluttajahintoihin. Esimerkiksi viljan kallistuminen on Aallon mukaan erittäin haasteellista kotieläintiloille.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11725

"Lihan hintaa pakko nostaa"
Tiistai 06.05.2008 klo 17:17 (päivitetty ti 17:27)
Atrian toimitusjohtaja Matti Tikkakoski ajaa vahvasti lihatuotteiden hinnankorotuksia, koska raaka-aineet ovat kallistuneet kovaa tahtia. Elintarvikeyhtiön tulos jäi ennustettua pienemmäksi tammi-maaliskuussa.
Markkinajohtaja sai jo vuodenvaihteessa läpi korotuksia kuluttajahintoihin, mutta erityisesti tuorelihassa niitä on luvassa lisää.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11774

UBS teki 7,1 miljardin euron tappion
Tiistai 06.05.2008 klo 08:44
Sveitsiläinen suurpankki UBS teki alkuvuonna 7,1 miljardin euron tappion.
Pankki kirjasi tiistaina julkistettuun osavuositilinpäätökseen yhteensä 19 miljardin dollarin tappiot Yhdysvaltain asuntoluottosijoituksista.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11752&sort=false

Investointipankki: Öljyn hinta 200 dollariin
Tiistai 06.05.2008 klo 11:09
Amerikkalainen investointipankki ennustaa raakaöljyn hinnan voivan nousta pahimmillaan jopa 200 dollariin tynnyriltä vuoteen 2010 mennessä.
Goldman Sachsin mukaan öljyn hintaa kiskoo ylöspäin tarjonnan niukkuus samaan aikaan, kun kysyntä lisääntyy koko ajan. Esimerkiksi Kiinan öljynkulutus on yli kaksinkertaistunut siitä, kun öljytynnyri maksoi 16,70 dollaria marraskuussa 2001.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11762&sort=false

Euroopan finanssitalojen vaikeudet jatkuvat
6.5.2008 16.34 | eurootikko | Raha & valta
Euroopan talousviisaat ja raskaimman sarjan talouspäättäjät ovat kovasti sitä mieltä, että pankkien välinen luottamus rahoitusmarkkinoille on palautettava, ennen kuin järjestelmä alkaa taas toimia normaalisti ja kriisi voi mennä ohi. Luottamuksen puute on pahin ongelma.
Toisin sanoen pankkien olisi mahdollisimman pikaisesti avattava kirjansa ja paljastettava kaikki mahdolliset luurangot, tehtävä alaskirjaukset ja aloitettava reilusti puhtaalta pöydältä, vaikka kuinka ottaisi kipiää. Parhaillaan käynnissä oleva osavuositulosten julkistamiskausi toivon mukaan selventää tilannetta.
Tiistaina Sveitsin suurin pankki UBS kertoi, että se vähentää investointipankkitoiminnastaan finanssikriisin seurauksena 2 600 työpaikkaa. Isossakin konsernissa tuollainen määrä valkokaulustyöntekijöitä on huomattava. Kaikkiaan pankki aikoo vähentää työvoimaansa 5 500 henkilöllä, ja on jo ennen tiistain ilmoitusta lähettänyt kilometritehtaalle 1 500 pankkiiria ja virkailijaa.
http://eurootikko.blogit.kauppalehti.fi/2008/05/06/euroopan-finanssitalojen-vaikeudet-jatkuvat/

CapManin tulos romahti 26 miljoonaa
Keskiviikko 07.05.2008 klo 10:13
Pääomasijoittaja CapManin tulos ennen veroja romahti alkuvuonna 0,7 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 26,7 miljoonasta eurosta.
- Katsauskauden tulos jäi selvästi vertailukaudesta, jolle osui merkittävä kiinteistösalkun myynti. Suuret neljännesvuosikohtaiset vaihtelut ovat tyypillisiä liiketoiminnassamme, yhtiö siteeraa toimitusjohtaja Heikki Westerlundia tiedotteessa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11787&sort=false

Jotta nyt ei menisi ihan synkistelyksi muutama parempi uutinen ja positiivisempi näkökanta:

Pohjola: Taantuma ei tule Eurooppaan
Tiistai 06.05.2008 klo 10:13 (päivitetty ti 11:29) Kainuun Sanomat
Nordean varakonsernijohtaja Markku Pohjola vakuuttaa, että Yhdysvaltojen heikko talouskehitys ei lamauta Eurooppaa.
- Taantuma ei tule Eurooppaan, vaikka muutamia Euroopan talouksia taantuma koskeekin, Nordean varakonsernijohtaja Markku Pohjola sanoi maanantaina Kajaanissa.
Pohjolan mukaan maailmantalouden tilanne on perustaltaan kuitenkin vakava.
- Koskaan ennen taantuma ei ole lähtenyt finanssikriisivetoisesti. Mutta tilannetta ei pidä yli- eikä aliarvioida."
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11758

Autokauppa kovassa vedossa, Golf huhtikuun ykkönen
Maanantai 05.05.2008 klo 10:42 Kauppalehti
Volkswagen Golf oli huhtikuun suosituin automalli. Golfeja rekisteröitiin 772, kun kaikkiaan uusia autoja huhtikuussa rekisteröitiin 15 499. Kokonaisrekisteröinnissä on kasvua edellisvuodesta peräti 26 prosenttia.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11731
 
Pikaisesti ennen pakottavia iltamenoja :D pieni päivitys taas..

Uusien asuntojen hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla
Julkaistu: 9:54
stt
Pääkaupunkiseudulla myytyjen uusien asuntojen hinnat laskivat alkuvuonna 0,7 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen perjantaina julkistamista tiedoista.
Uusista asunnoista maksettiin tammi-maaliskuussa keskimäärin 3 582 euroa neliömetriltä. Uusien asuntojen neliöhinta oli runsaat 500 euroa korkeampi kuin vanhojen asuntojen neliöhinta.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Uusien+asuntojen+hinnat+laskivat+p%C3%A4%C3%A4kaupunkiseudulla/1135236210369

Niinistö: USA:n taantuma tarttuu vielä Suomeen
Torstai 08.05.2008 klo 07:57 Aamulehti
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) arvioi, että Yhdysvaltain taloustaantuma ei ole vielä tuntunut täydessä mitassaan Suomessa.
- Kaikki, mikä täällä tapahtuu, laskut ja nousut, vaikuttavat Eurooppaan puolen vuoden tai vuoden viiveellä, puhemies Niinistö totesi Aamulehdelle Yhdysvaltain vierailunsa yhteydessä.
- Euroopassakin on tehty asuntolainoista paketteja ja myyty niitä eteenpäin. Nämä kuplat eivät ole vielä tulleet ilmi. Haluan olla optimisti ja uskoa, että lamaa ei tule. Tämä on taantuma, joka Suomessa näkyy jollakin tavalla lähiaikoina.

-Hassua, tuota uutista en enää löydä linkitykseen ?, sorry. :/

S&P: Finanssisektorin tappiot musertavia
Torstai 08.05.2008 klo 14:45
Suurten investointipankkien ja osakevälittäjien näkymät ovat negatiiviset, luottoluokittaja Standard & Poor's varoittaa. S&P puhuu pankkiraportissaan sektorin "musertavista" tappioista ja liikevaihdon alamäestä.
Luottoluokittaja on vastikään siirtänyt Goldman Sachsin ja Lehman Brothersin negatiiviselle tarkkailulistalle. Niiden luokitukset voivat heikentyä. Myös Morgan Stanley, Merrill Lynch ja Citigroup ovat kärsineet globaalista finanssikriistä.
Kymmenen suurimman finanssitalon investointipankkitoiminnan ja osakevälityksen yhteenlaskettu tappio ennen veroja oli 42,3 miljardia dollaria. S&P laskee, että maaliskuun lopussa menneen kahdentoista kuukauden yhteenlaskettu tappio oli "musertavat" 81,6 miljardia dollaria.
S&P:n mukaan alan fundamentit ovat heikot: alaskirjausten takia sektorin liikevaihdot voivat pudota enemmänkin kuin ennustetut 20-30 prosenttia. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11826&sort=false

"Taantuma on yhä todennäköinen"

07.05.2008 12:30 - Vääntö Yhdysvaltain talouden tilasta jatkuu, kun taantumapelkoisten joukkoon liittyi uusi talousasiantuntija.
Harvardin professori ja National Bureau of Economic Researchin puheenjohtaja Martin Feldstein uskoo Yhdysvaltojen talouden ajautuvan taantumaan. Taantumasta ei kuitenkaan välttämättä tule kovin syvää, mikäli keinot asuntomarkkinoiden ahdistukseen löydetään, Feldstein lohduttaa CNBC:n haastattelussa.
Martin Feldsteinin mukaan Yhdysvaltain talous on selvästi kangerrellut viime aikoina. Ja vaikka taantuman todennäköisyys onkin Feldsteinin mukaan viimeisen kuukauden aikana laskenut, pitää hän sitä silti erittäin mahdollisena.
Feldstein ei ole ainoa amerikkalainen, joka pitää Yhdysvaltain talouden taantumaa todennäköisenä. Vaikka maan talous kasvoikin hieman ensimmäisellä vuosineljänneksellä, katsovat jotkut ekonomistit ja osa kansalaisista, että maa on jo ajautunut taantumaan.
http://www.arvopaperi.fi/article/id=27970/

Odotusten mukainen asuntokauppaluku

07.05.2008 17:07 - Vireillä olevat asuntokaupat supistuivat Yhdysvalloissa kuukaustitasolla tasan yhden prosentin.
Yhdysvaltain vireillä olevia asuntokauppoja mittaava indeksi heikkeni maaliskuussa tasan yhden prosentin helmikuun tasolta, mikä vastasi ekonomistien ennakkoarvioita. Vuotta aiempaan nähden indeksi otti takapakkia 20,1 prosenttia.
http://www.arvopaperi.fi/article/id=27979/

Asuntomarkkinoista päänvaivaa Lemminkäiselle

08.05.2008 13:36 - Lemminkäisellä oli alkuvuonna kilpailijoita enemmän valmiita, mutta myymättömiä asuntoja.
Odotuksia heikommasta tammi-maaliskuun tuloksesta aamulla kertoneen Lemminkäisen (osake, uutiset) osake oli iltapäivällä noin viiden prosentin laskussa.
http://www.arvopaperi.fi/article/id=28005/

Öljy uuteen hintapiikkiin
Perjantai 09.05.2008 klo 14:24 STT-AFP
Raakaöljyn hinta ylitti perjantaina Lontoon markkinoilla ensi kerran 125 dollaria tynnyriltä.
Yhdysvaltain markkinoiden viiteöljyn WTI:n hinta kävi markkinoilla korkeimmillaan 125,12 dollarissa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11852&sort=false

Ruotsalainen metsäjohtaja: Metsäteollisuus kriisissä
Perjantai 09.05.2008 klo 10:37 (päivitetty pe 13:21) Kauppalehti, Tukholma
Ruotsalaisen metsäyhtiö Holmenin toimitusjohtajan Magnus Hallin mukaan metsäteollisuus on kriisissä.
- Kriisi näkyy siinä, että siinä missä kaikki muut raaka-ainepainotteiset alat kuten terästeollisuus ja energia-ala menevät loistavasti, me emme ole pärjänneet tässä korkeasuhdanteessa, Hall sanoo päivälehti Svenska Dagbladetin haastattelussa perjantaina.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11841

Loppuun taasen positiivista.

Yrityksillä valoisat näkymät kesän yli
Torstai 08.05.2008 klo 12:05 STT
Suomalaisyrityksillä menee vielä kohtalaisen hyvin, ja valoisat näkymät jatkuvat ainakin kesän yli.
Talven ja alkukevään aikana yritysten suhdanteet ovat kuitenkin jäähtyneet vähitellen, selviää Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n suhdannebarometristä.
Vahvistuvia suhdanteita odotti huhtikuussa yhdeksän prosenttia yrityksistä. Käännettä heikompaan enteili 14 prosenttia, ja vakaata suhdannekehitystä kesän ja syksyn aikana odotti 77 prosenttia vastaajista.
Useimpien alojen tilauskanta ja kapasiteetin käyttöaste ovat laskeneet viime vuodesta, mutta ne ovat vielä keskimääräistä korkeammalla tasolla.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11819&sort=false

Mutta nyt illanviettoon valmistautumaan, oikein mukavaa iltaa palstan leideille. :flower: :wave:
 
Huomenta ja hieman lisää taasen:

Asuntokrapula iski
Asuntomarkkinoilla etsitään nyt porsaan reikiä, jotta katumapäälle tulleet asuntojen ostajat pääsisivät kaupoistaan eroon.

Helsinkiläinen kiinteistökauppias kertoo, että alalla viime aikoina peruttu useita asuntokauppoja, vaikka käsiraha on jo maksettu.

- Tilanne on tällä hetkellä ihmeellinen. Olemme miettineet kollegoiden kanssa, miksi tilanne on tällainen. Ihmisillä yllättää jostain syystä ostokrapula, kertoo suuren ketjun kiinteistönvälittäjä, joka esiintyy haastattelussa työnantajansa pyynnöstä nimettömänä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1530914

Britannian asuntohinnat heikoimmillaan 30 vuoteen
Asuntojen hintataso Britanniassa on pudonnut huhtikuussa kaikilla alueilla, kertoo RICS-instituutti. Jyrkimmin eli kahdeksan prosenttia hinnat putosivat Pohjois-Irlannissa.
Instituutin mukaan asuntojen hintaindeksi laski huhtikuussa -95,1:een, kun se maaliskuussa oli -79,4. Tämä oli huonoin arvo sitten tammikuun 1978, kun indeksi ensi kerran otettiin käyttöön.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2008/05/13/britannian-asuntohinnat-heikoimmillaan-30-vuoteen/200813062/139


Islantilaisilla kuluttajilla äkkijarrutus
Tiistai 13.05.2008 klo 11:08 (päivitetty ti 11:23)
Kruunun heikkeneminen on aiheuttanut kosolti harmia islantilaisille kuluttajille ja esimerkiksi asuntojen hinnat ovat nousseet kolme kertaa nopeammin kuin Suomessa.
Saarivaltio elää paljolti tuontitavaroista, ja niiden hinnat nousevat samaa tahtia valuutan vajoamisen kanssa. Vuoden alusta kruunun arvo on laskenut euroa vastaan lähes 25 prosenttia.
- Mitä olen hintavertailua tehnyt, niin sanoisin että ruoka maksaa nyt viidenneksen enemmän kuin vielä kuukausi sitten. Sinänsä hinnat heiluvat täällä jatkuvasti. Aamupäivällä on eri hinnat kuin iltapäivällä ja viikonloppuna kaikki on aina kalliimpaa, sanoo ruokaostoksille Reykjavikissa kiirehtivä Berglind Steinsdottir.
-Kauppalehden juttusarjassa Islanti horjuu käsiteltiin Islannin talousongelmia. Sarjan osat on julkaistu Kauppalehdessä 24.4., 25.4. ja 8.5.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11897&sort=false

Bernanke: Markkinat kaukana normaalista
Tiistai 13.05.2008 klo 23:02 Kauppalehti
Maailmanlaajuinen finanssikriisi on jonkin verran hellittänyt, mutta markkinoiden tila on yhä "kaukana normaalista". Näin luonnehti USA:n keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke puheessaan tiistaina.
Keskuspankki Fed on viime kuukausina turvautunut epätavallisiin keinoihin likviditeetin turvaamiseksi. Maaliskuussa se pelasti investointipankki Bear Stearnsin varmalta tuholta, ja pankeille huutokaupattavan likviditeetin määrää on kasvatettu sadoilla miljardeilla dollareilla.
Fed on tarjonnut hätärahoitusta myös investointipankeille, eikä toimeen ole turvauduttu sitten 1930-luvun suuren laman.
- Likviditeettitoimet ovat jonkin verran parantaneet finanssimarkkinoiden tilaa, Bernanke viesti.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11923&sort=false

USA:ssa tuhannet kaupat sulkevat ovensa
Tiistai 13.05.2008 klo 23:04 (päivitetty ke 08:08) Kauppalehti
Finanssikriisi, kuluttajien heikko luottamus, asuntotaantuma ja kallis bensiini rokottavat pahoin USA:n vähittäiskauppaa: myymälöitä suljetaan kovinta tahtia sitten taantumavuoden 2001.
Tammi-maaliskuussa amerikkalaiskauppiaat panivat kiinni yhteensä yli 2 100 myymälää. Kauppa odottaa, että suljettujen myymälöiden määrä on tänä vuonna noin 6 500. Vuoden 2001 taantumassa kauppoja suljettiin 7 500 kappaletta, ostoskeskusten järjestö ICSC laskee.
Jos koko alan ennusteet toteutuvat, suljettujen kauppojen määrä nousee tänä vuonna 40 prosenttia.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11924

USA:ssa voi nyt ostaa kodin pilkkahintaan
Tiistai 13.05.2008 klo 23:31 (päivitetty ke 07:36) Kauppalehti
USA:n asuntomarkkinoiden syöksykierre ei vain oikene, välittäjien järjestö NAR kertoi tiistaina. Asuntojen hinnat laskevat vuositasolla kovempaa vauhtia kuin kertaakaan 26 vuoteen.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11925

Nissanin tulos vahvaan alamäkeen
Tiistai 13.05.2008 klo 13:58
Japanin kolmanneksi suurin autonvalmistaja Nissan Motor varoitti tiistaina tuloksensa putoavan kuluvalla tilikaudella 30 prosenttia 340 miljardiin jeniin eli noin 2,1 miljardiin euroon.
Nissan perustelee tuloksensa rajua heikentymistä vahvalla jenillä ja Yhdysvaltojen kysynnän selvällä hiipumisella tänä vuonna.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11910

Inflaatio rokottaa maailman pörssejä -strategi
Maanantai 12.05.2008 klo 23:03 Kauppalehti
Inflaatio uhkaa osakemarkkinoiden tasapainoista kehitystä ympäri maailmaa, Citigroupin strategi Robert Buckland varoittaa.
- Globaali inflaatiovauhti on kohonnut noin vuoden ja se on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 1999. Osakkeet käyttäytyvät yleensä heikosti kiihtyvän inflaation oloissa, Buckland muistuttaa.
Buckland laskee globaaliksi inflaatiovauhdiksi yli 5,0 prosenttia. Näin tapahtuu ensimmäistä kertaa lähes vuosikymmeneen, eikä tilanne ole hyvästä pörssiyhtiöiden tulosnäkymille. Elintarvikkeiden ja energian hinnat nousevat globaalisti, ja erityisesti kehittyvien talouksien hinnannousut ovat huomattavia.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11891


Wall Streetin pankkiirit elävät itkuisia aikoja

Maanantai 12.05.2008 klo 16:13 (päivitetty ma 16:25) Kauppalehti
Wall Streetin pankkiirit ovat huolissaan työpaikoistaan, sillä finanssikriisi on viime viikkoina vaatinut tuhansia uusia uhreja.
- Viime viikkoina ehkä parikymmentätuhatta ihmistä on saanut erorahan ja irtisanomispaketin, Lehman Brothersin palveluksessa oleva ammattilainen kertoo.

Jenkkien kuljetusjätit varoittavat taantumasta
Maanantai 12.05.2008 klo 16:08 Kauppalehti
Amerikkalaiset kuriirijätit FedEx ja UPS kärsivät molemmat kalliista polttoaineesta ja USA:n talouden vähittäisestä hidastumisesta. Molemmat jätit ovat antaneet taantumavaroituksen USA:n markkinoilla.
FedEx on alentanut voittoennustetta kaksi kertaa aiemminkin tänä tilivuonna. FedExin voitto on pudonnut jo kolme kvartaalia peräkkäin, sillä USA:n talous on hidastunut kuukausi kuukaudelta.

Loppuun taasen positiivisempaa? näkemystä.

Suomalaiset eivät usko asuntojen halpenevan
Maanantai 12.05.2008 klo 10:58 (päivitetty ma 11:02)
Vain yhdeksän prosenttia kyselyyn vastanneista ajattelee hintojen laskevan Suomessa, vaikka maailmalta kantautuu uutisia asuntojen hintojen laskusta, paljastaa maanantaina julkaistu IRO Research tekemä OP-Pohjola-ryhmän asuntobarometri.
OP-Keskuksen pankinjohtajan Mikko Hyttisen mukaan hintojen nousuun sen sijaan uskoo 39 prosenttia vastanneista ja heistä 62 prosenttia pitää todennäköisenä, että hinnat nousevat yli viisi prosenttia.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11867&sort=false

Kaippa tämä voitaisiin plussaksi ehken lukea myös:

Laaja kysely: Dollarin käänne lähellä
Maanantai 12.05.2008 klo 16:45
Dollarin käänne on käsillä ja se on käynyt pohjalukemissaan euroa vastaan, laaja analyytikkokysely antaa ymmärtää.
Dollarin vahvistuminen jatkuu sitäkin varmemmin mikäli Yhdysvaltain keskuspankki ei enää alenna ohjauskorkoaan.
Hyvistä euro-dollari-ennusteistaan tunnettu Calyon-investointipankin tutkimuspäällikkä Mitul Kotecha arvioi, että käännekohta on nyt käsillä. Kyseessä voi hänen mielestään olla kyse pysyvämmästäkin käänteestä.
Dollari on vahvistunut nelisen prosenttia kaikkien aikojen pohjastaan huhtikuun 22. päivästä. Silloin käytiin hetkellisesti yli 1,60:n lukemien. Maanantaina iltapäivällä euro noteerattiin hieman yli 1,54 dollariin.



 
Hieman vielä hän jatkaa pikaisesti ennen lähtöä sorvin ääreen, sori jos ärsyttää tarkoitus ei ole pillastuttaa ketään.. :ashamed:

Pk-yritysten näkymät himmenevät
Keskiviikko 14.05.2008 klo 11:18
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdannekuva on asteittain viilentynyt. Lähikuukausina suhdanteiden loivan heikentymisen odotetaan jatkuvan.
Suhdannehuipulta on talven ja alkukevään aikana vähitellen laskeuduttu. Tuotannon kasvu on hidastunut, mutta työvoimaa on vielä lisätty.
Tämänhetkistä suhdannetilannetta Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tänään julkistama PK-Suhdannebarometri kuvaa silti vielä normaalia paremmaksi.
Teollisuudessa pk-yritysten näkymät ovat hieman vaisummat kuin suurilla yrityksillä. Suhdannenäkymien saldoluku oli teollisuuden pk-yrityksillä huhtikuussa -8.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11933

Viron talous paniikkijarruttaa
Keskiviikko 14.05.2008 klo 12:44

Nämä luvut ovat katastrofaalisia, sanoo lontoolaisen Capital Economicsin ekonomisti Neil Shearing Viron talouden kasvuluvuista. Viime vuonna yksi EU:n kovimmista kasvumaista jäähtyi nopeasti.
Ennakkotietojen mukaan maan talouskasvu tammi-maaliskuussa jäi 0,4 prosenttiin. Vielä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kasvua tuli 4,8 prosenttia.
Analyytikot olivat ennustaneet alkuvuodelle 3,4 prosentin kasvua. Kausitasoitettuna talous kutistui 1,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11935

Pikauutinen: Euriborit nousivat edelleen, 12 kk 4,97 % ke 12:43

 
Taidan pikkuhiljaa lopetella tämän ketjun tältä erää, luulisin että ne joita asia saattaa kiinostaa ovat tämän jo nähneet ja hakeneet itsekin lisää infoa kuvan tilanteesta muodostaakseen, palailen myöhemmin mikäli koen että aihetta ilmenee, pidetäänpä peukkuja.

Keskuspankeilta kriisiapua Islannin kruunulle
Perjantai 16.05.2008 klo 13:36
Ruotsin, Norjan ja Tanskan keskuspankit ovat sopineet yhteensä 1,5 miljardin euron apupaketista Islannin keskuspankille.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11994

16.05.08 -Euroalueen kauppatase, maaliskuu, -2,3 mrd. euroa (Ennuste 2,5 mrd. euroa, ed. 0,8 mrd.euroa)

Keskuspankin Trichet varoittaa massatyöttömyydestä
Maanantai 19.05.2008 klo 12:25 STT-DPA
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet varoittaa pankkiireja toistamasta öljykriisin aikana tehtyjä virheitä. Hänen mukaansa keskuspankkiirien on nyt varottava inflaation ja massatyöttömyyden syöksykierrettä.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12029

Talouden vauhti hiipuu Virossa
Maanantai 19.05.2008 klo 14:54
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Viron talouden vauhti hiipuu tänä vuonna, kun kulutus ja vienti supistuvat.
IMF:n mukaan Viron taloudessa on meneillään ensimmäinen merkittävä talouden hidastuminen kymmeneen vuoteen. Viro liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004.
- Tätä vaihetta edelsi kahden vuoden hallitsemattoman kova kasvu ja suuret epätasapainot. Nyt tilanne kehittyy nopeammin kuin on odotettu, totesi IMF maanantaina uutistoimisto Bloombergin mukaan.

Citi: Inflaatio ikävä rasite Wall Streetillä
Tiistai 20.05.2008 klo 18:30 (päivitetty ti 18:39) Kauppalehti
Sitkeä inflaatio synnyttää vielä ongelmia Wall Streetillä, ennustaa Citigroupin päästrategi Tobias Levkovich suositussa MMM-katsauksessaan.
- Inflaatio-odotukset voivat karata näpeistä, ja se puolestaan pakottaisi keskuspankki Fedin muuttamaan korkopolitiikkaansa. Tämä tuottaisi pulmia osakemarkkinoilla, Levkovich kommentoi.
Wall Streetillä uskotaan, että keskuspankki Fed on keskeyttänyt koronlaskut ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Neljän prosentin tuntumassa oleva inflaatio ei mahdollistane uusia koronlaskuja, mutta viime syyskuun jälkeen Fed on pudottanut ohjauskoron 5,25 prosentista 2,00 prosenttiin.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12075&sort=false

Verotuottoihin yli 200 miljoonan lovi
Tiistai 20.05.2008 klo 15:39 (päivitetty ti 15:39) STT
Talouskasvun hiipuminen alkaa näkyä valtion verotuloissa.
Hallituksen tiistaina hyväksymässä lisäbudjettiesityksessä arvonlisäveron tuottoarviota vähennettiin 230 miljoonalla eurolla aiemmasta. Arvonlisäveron tuotto heijastaa suoraan kulutusta.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12068&sort=false

Paras vain totutella bensan hintaan
Keskiviikko 21.05.2008 klo 08:12 (päivitetty ke 11:18) Kauppalehti
Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki kehottaa kuluttajia ja kuljetusyrityksiä tottumaan polttonesteiden korkeisiin hintoihin.
- EU-maiden valtiovarainministerit ovat sopineet jo pari vuotta sitten, että tähän korkeaan öljyn hintaan ei tule reagoida valmisteveroja alentamalla. Meidän täytyy tottua pysyvästi öljyn korkeampaan hintaan, Hetemäki sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa.

Raakaöljy kallistui jo yli 130 dollariin
Keskiviikko 21.05.2008 klo 17:25 STT-Reuters
Raakaöljyn hinta rikkoi keskiviikkona taas yhden haamurajan ja kallistui yli 130 dollariin tynnyriltä.
Öljyn hintaa nostavat ylös pelot, etteivät polttoainevarastot riitä kattamaan kesän kysyntäpiikkiä. Lisäksi markkinoilla kannetaan huolta pitkän ajan tuotantonäkymistä.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12105

Finnair pulassa - kurssi sukeltaa
Torstai 22.05.2008 klo 13:39 (päivitetty to 14:08) Kauppalehti
Kallis öljy kurittaa Finnairia ja yhtiön tulos jää odotetusta tänä vuonna. Lentokerosiinin hinta on noussut alkuvuoden aikana liki 500 dollaria tonnilta.
Tulosvaroitus sysäsi Finnairin osakekurssin välittömästi noin kymmennen prosentin laskuun.
Jatkuvasti uusiin ennätyksiin kohoava polttoaineen hinta sekä kevään kuluessa hidastunut lentomatkustuksen kysynnän kasvu ovat heikentäneet Finnairin tulosnäkymiä.
- Koko toimialaa kurittavat tekijät, kallistuva öljy ja matkustajakäyttöasteiden voimakas lasku heikentävät myös Finnairin tuloksentekokykyä nopeasti, Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12124

Fed: USA:n näkymät yhä synkemmät
Keskiviikko 21.05.2008 klo 23:06 (päivitetty to 07:57) Kauppalehti
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve antoi keskiviikkona synkän arvion maailman suurimman kansantalouden kasvunäkymistä.
Keskuspankki Fed odottaa, että USA:n talous kasvaa tänä vuonna vain 0,3-1,2 prosenttia. Helmikuussa keskuspankki ennusti kasvuksi 1,3-2,0 prosenttia.
Tammi-maaliskuussa USA:n talous kasvoi 0,6 prosenttia, mutta moni ekonomisti odottaa kasvun hidastuvan huhti-kesäkuussa. Esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sanoo USA:n ajautuvan lievään taantumaan vuonna 2008.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12109

Amerikkalainen ei uskalla pitää kesälomaa
Torstai 22.05.2008 klo 09:03 STT-AFP
Yli puolet amerikkalaisista ei aio pitää lainkaan kesälomaa tänä vuonna, kertoo Yahoo Hotjobs -nettipalvelun tekemä kysely.
Amerikkalaiset eivät uskalla lomailla, koska maan talous on taantumassa ja työpaikat ovat epävarmalla pohjalla. Toisaalta liki 57 prosenttia vastaajista katsoi olevansa "loppuun palaneita" jo nyt.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12114

Öljy 135 dollariin - ja nousu jatkuu
Torstai 22.05.2008 klo 08:22 STT-Reuters-AFP
Raakaöljyn tynnyrihinta nousi torstaina uuteen ennätykseen, kun heinäkuun futuurihinnat nousivat yli 135 dollariin tynnyriltä Aasian markkinoilla.
-Markkinoilla arvioidaan öljyn hinnannousun jatkuvan. Pankkiiriliike Goldman Sachsin arvion mukaan öljytynnyri maksaa vuonna 2010 jo yli 200 dollaria. Tämän vuoden lopulla öljytynnyri maksaa Goldman Sachsin mukaan yli 140 dollaria. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12111

Asuminen kallistuu lähiaikoina roimasti
Keskiviikko 21.05.2008 klo 12:41 (päivitetty ke 12:50) Kauppalehti
Kevään taloyhtiökokouksissa on monelta osakkaalta mennyt kokouskahvit väärään kurkkuun esityslistan kohdassa vastikkeet. Korotuspaineet ovat melkoiset, sillä asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut on kovassa nousussa.
- Asumisen kallistuminen on fakta, siitä ei pääse mihinkään, pamauttaa Realia Groupin toimitusjohtaja Risto Kyhälä.
Konsernin ennuste on, että hoitokulujen korotus on edellisvuoden tasoa eli lähes kahdeksan prosenttia. Viime vuonna päästiin alle neljän prosentin korotuksiin.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12091&sort=false

22.05.08 -tänään vitonen rikki: Euribor 12 kk 5.000%

Positiivisia mielipiteitä/piirteitä:

Ekonomistit: USA:n taantuma ohi syyskuussa
Maanantai 19.05.2008 klo 11:55 Kauppalehti
Yhdysvaltain taloudellinen taantuma on todennäköisesti ohi kolmannen neljänneksen loppuun mennessä, kun luottomarkkinat elpyvät vuoden kestäneestä myllerryksestä. Näin arvioivat ekonomistit National Association for Business Economicsin teettämässä tutkimuksessa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12028&sort=false

Puutullien tuhoa liioiteltu
Perjantai 16.05.2008 klo 19:30
Venäjän puutullikorotusten vaikutukset Suomen metsätalouteet ovat olleet vahvasti ylimitoitettuja, väittää Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos. Sen mukaan henkilöstövaikutukset jäävät vain murto-osaan muiden tutkijoiden arvioista.
- Välilliset vaikutukset mukaan lukien tullikorotukset vievät Suomen metsäteollisuudesta enintään tuhat työpaikkaa, sanoo PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12015

Japanin taloudella menee yllättävän lujaa
Perjantai 16.05.2008 klo 09:34 STT-AFP
Yhdysvaltojen talousmyräkkä ei näytä toistaiseksi puraisseen pahasti Japanin taloutta. Maailman toiseksi suurimman kansantalouden vire oli alkuvuonna odotuksia vahvempi.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11986

Merrill: Euroalueen talouskasvu yllätti
Torstai 22.05.2008 klo 17:56 Kauppalehti
Euroalueen talouskasvu on pysynyt hämmästyttävän vahvana, arvioi Merrill Lynchin Eurooppa-ekonomisti Klaus Baader.
- Toki kasvu on heikompaa kuin vuosina 2006 ja 2007, mutta Euroopan kasvu on pysynyt Britanniaa lukuun ottamatta yllättävänkin hyvänä, Baader sanoi torstaina investointipankin tilaisuudessa Manhattanilla.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12131
 
Pieni päivitys taitaa kuitenkin olla vielä paikallaan vaikka ajattelinkin jo tämän ketjun hylätä.

Korot aika rajussa nousussa, eilen oltiin vielä 5.1:den tasolla, tänään 5.4% (12kk euribor)

"Korko nousi euroajan ennätykseen
Perjantai 06.06.2008 klo 13:37 (päivitetty pe 14:03) Kauppalehti
Euribor-korot ovat rajussa nousussa EKP:n pääjohtajan Jean-Claude Trichet'n torstaisten puheiden jälkeen.
Vuoden euribor on nousi perjantaina jo 5,42 prosenttiin. Korko on nyt korkeimmillaan koko euroaikana. Koron nousulla ennakoidaan EKP:n koronnostoa vielä kesän aikana.
EKP jätti ohjauskoron torstaina odotetusti neljään prosenttiin. Tiedotustilaisuudessa Trichet kuitenkin vihjaili jo tulevasta koronnostosta. "

"Trichet: Korko voi nousta jo kesällä
Torstai 05.06.2008 klo 16:52
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet vihjaa koron mahdollisesta nostosta jo kesän aikana. Hän myös varoittaa inflaatiovaaran kasvusta.
- Riskit hintavakauden säilymiseksi keskipitkällä aikavälillä ovat entisestään lisääntyneet. Inflaatio on kiihtynyt merkittävästi viime syksystä. (EKP:n) neuvosto seuraa kehitystä erittäin tarkkaan ja on "korotetussa hälytystilassa", Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet painotti lehdistötilaisuudessa torstaina Frankfurtissa.
Markkinoilla pääjohtajan puheet tulkittiin niin, että yhä kiihkeämmäksi käyvän inflaation paineessa EKP pikemminkin nostaa korkoaan kuin tulee sitä laskemaan tulevina kuukausina."

"EKP:n Trichet pelkää inflaatiota
Torstai 05.06.2008 klo 16:39 STT
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet varoittaa inflaatiovaaran kasvusta.
EKP nosti tänään tuntuvasti arviota sekä tämän että ensi vuoden inflaatiosta. Euroalueen hinnat nousevat tänä vuonna 3,2-3,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,8-3,0 prosenttia. "

"Asuntolainaasi tuli neljä vuotta lisää
Perjantai 06.06.2008 klo 14:03 (päivitetty pe 14:15) Kauppalehti
Korkojen nousu euroajan ennätykseen tarkoittaa asuntolainasi pidentymistä yli neljällä vuodella, siitä mitä se oli vielä puoli vuotta sitten. Kuukaudessa lainataakka lisääntyy reilulla 60 eurolla.
Laskelma asuntolainataakan kasvusta perustuu tyypilliseen 100 000 euron lainaan joka on otettu 20 vuodeksi. Siinä on verrattu lainan kasvua helmikuun korkotasosta.
Asuntolainan viitekorkona tyypillisesti oleva 12 kuukauden euribor-korko oli helmikuussa alimmillaan 4,29 prosentin tasolla. Perjantaina sama korko oli jo 5,42 prosenttia. "

Asiaa sivuten, korkojen nousu ei ainakaan piristäne asuntokauppaa, tosin vertaaminen subprimeen on mielestäni hieman kaukaa haettua kuitenkin:

"Hypo povaa synkkenevää asuntomarkkinoille

Voimakas korkojen nousu ja kansainväliset rahoituskriisit ovat pudottaneet kuluttajien luottamusta talouteen. Ostajat ovat entistäkin varovaisempia, Hypo varoittaa. Se näkee tilanteessa yhtäläisyyksiä jopa USA:n subprime-korkoon.
Asuntomarkkinoiden riskit ovat kasvaneet ja heikkenevä markkinatunnelma on rantautumassa Suomeen maailmalta, varoittaa Suomen Hypoteekkiyhdistys tuoreessa asuntomarkkinoiden analyysikatsauksessaan.
- Asuntomarkkinoiden näkymät ovat syksyä kohti selvästi heikkenemässä, pankki sanoo.

Sen mukaan heikentyminen on pitkälti tuontivetoisesta, kun ongelmat tulevat Suomeen kansainvälisen rahoituskriisin myötä."

http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2008/06/04/hypo-povaa-synkkenevaa-asuntomarkkinoille/200815129/139?rss=2i

Pahan täytynee tilanteen USA:ssa olla kun bordelleillakin ongelmia, luulisi ettei tuosta ensimmäisenä tingitä.. :LOL: Tai no..

"USA:ssa bordellitkin menettävät asiakkaita
Keskiviikko 04.06.2008 klo 18:01 (päivitetty ke 18:04)
Yhdysvaltain talouden tila on käynyt sen verran valjuksi, että lailliset bordellit kärsivät asiakaskadosta. Ilmiöstä kertoo mainonnan ammattilehti Advertising Age.
Alan etujärjestö Nevada Brothel Owners' Association kertoo, että bordellipalveluiden kysyntä on viime kuukausina pudonnut 25-45 prosenttia. Nevadassa on 25 laillista ilotaloa.
Nevadassa on perinteisesti uskottu, että kasinot ja ilotalot ovat taantumankestäviä toimialoja. Bensiinin ja dieselin hinnannousu on kuitenkin romuttanut tämän uskomuksen."

USA:n työttömyyden nousu ennätysrajua
Perjantai 06.06.2008 klo 16:14 Kauppalehti
Yhdysvaltain työttömyysaste hypähti toukokuussa 5,5 prosenttiin, kun se huhtikuussa oli 5,0 prosenttia. Työttömyysasteen kuukausinousu oli rajuin sitten vuoden 1986.
Työpaikkojen määrä on vähentynyt Yhdysvalloissa nyt viisi kuukautta peräkkäin. Moni ekonomisti pitää tätä merkkinä taantuman saapumisesta, mutta talous kasvoi tammi-maaliskuussa yhä 0,9 prosenttia.
- Työllisyys on pitänyt yllä yksityistä kulutusta, mutta tämä tukipilari antaa nyt periksi, BMO Capitalin pääekonomisti Sherry Cooper sanoo.
Maatalouden ulkopuoliset työpaikat vähenivät toukokuussa 49 000 kappaletta. Yritykset vähentävät väkeä, koska suhdanteet heikkenevät: asuntotaantuma jatkuu, finanssikriisi ei hellitä ja energia jatkaa kallistumistaan. Viidessä kuukaudessa Yhdysvalloissa on kadonnut nettona 324 000 työpaikkaa. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12441


-Be careful out there. :|
 
Ylisuuret asuntolainat aiheuttavat velkavaikeuksia
Pankit ovat myöntäneet suomalaisille liian suuria asuntolainoja. Korkojen noustessa jättilainat voivat aiheuttaa maksuvaikeuksia.
STT
9.6.2008 08:36 2
Rahoitustarkastus epäilee, että pankit ovat myöntäneet asiakkailleen liian suuria asuntolainoja, kertoo Aamulehti. Kun korot ovat nousseet, alkavat liian suuret lainat nyt näkyä ongelmaluottojen määrässä.
Rahoitustarkastuksen tilastot kertovat, että sekä kotitalouksien että yritysten ongelmalainat ovat lisääntyneet. Rahoitustarkastuksen luottoriskiyksikön johtaja Leena Kallasvuo sanoo, että Suomessa lainaa ei ole kuitenkaan annettu täysin maksukyvyttömille ihmisille niin kuin Yhdysvalloissa.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2008/06/09/ylisuuret-asuntolainat-aiheuttavat-velkavaikeuksia/200815540/139
 
Tuossa vielä yksi poiminto Hesarista, kyseessä toki vain arvio:

Maailman suurpankit varoittavat Suomea asuntojen hinnanlaskusta
Julkaistu: 6.6.2008 22:00
PARIISI. Useat kansainväliset suurpankit varoittavat, että Suomen pitkä asuntojen hintojen nousu voi päättyä. Jos käänteestä tulee raju, pankkien mukaan sillä voi olla ikäviä seurauksia Suomen taloudelle.

Erityisen kriittisesti Suomen tilanteeseen suhtautuu ranskalainen Société Générale. Myös yhdysvaltalainen Goldman Sachs pitää Suomen riskejä tuntuvina. Luokitusyhtiö Fitch Ratingsin viimeisimmällä listalla Suomi on riskiltään keskiluokkaa.

"Pohjoismaissa on tiedossa tuntuva korjausliike, ja asuntomarkkinoiden taantuma näyttää hyvin todennäköiseltä. Tanska ja Suomi saavat kovimman kolauksen. Ruotsi ei näytä yhtä haavoittuvalta", Société Générale kirjoitti maaliskuun lopussa.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Maailman+suurpankit+varoittavat+Euroopan+asuntobuumin+seurauksista/1135236968432?ref=rss



Toisaalta taas:
Suomalaiset asiantuntijat eivät pelkää romahdusta
Julkaistu: 6.6.2008 22:15

helsingin sanomat

Asuntojen hintojen kehitys on ollut Suomessa usean nousuvuoden jälkeen vaakasuoraa runsaan puolen vuoden ajan. Asuntojen reaalihinnat ovat jo laskeneet, vaikka nimellishinnat ovat vielä nousseet.

Suomalaiset asiantuntijat eivät silti näe Suomessa samanlaista mahdollisuutta vakavaan häiriöön asuntomarkkinoilla kuin kansainväliset pankit. Korkojen nousun jatkuminen voi hidastuttaa asuntomyyntiä, mutta kauhuskenaarioiden toteutumiseen ei uskota.

"Riskit ovat jossain määrin kohonneet Suomessakin, mutta tämän hetkisillä tiedoilla on vaikea nähdä vaikeaa häiriötilaa", sanoo Nordean yksikönjohtaja Jussi Mekkonen.

Hänen mukaansa monet asuntomarkkinoihin vaikuttavat asiat ovat Suomessa kunnossa.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomalaiset+asiantuntijat+eiv%C3%A4t+pelk%C3%A4%C3%A4+romahdusta/1135236968436
 
Turhaan näitä tänne laittelet. Valitettavasti. Täällä on nääs keksitty vedenpitävä keino talousongelmiin, korkokatto! Pankit hyvää hyvyyttään luopuvat antolainauksen koroista ilmaiseksi....
 
Pastori
Eihän sille vielä minkään voi, että rahan ostovoima alenee.. Mutta tuleehan tilanne vielä taantumaan...


Yhä useampi kamppailee lainanmaksun kanssa

Tampere. Rahoitustarkastus epäilee, että pankit ovat myöntäneet asiakkailleen liian suuria asuntolainoja, kertoo Aamulehti. Kun korot ovat nousseet, alkavat liian suuret lainat nyt näkyä ongelmaluottojen määrässä.

Rahoitustarkastuksen tilastot kertovat, että sekä kotitalouksien että yritysten ongelmalainat ovat lisääntyneet. Rahoitustarkastuksen luottoriskiyksikön johtaja Leena Kallasvuo sanoo, että Suomessa lainaa ei ole kuitenkaan annettu täysin maksukyvyttömille ihmisille niin kuin Yhdysvalloissa.

Pankit eivät ole huolissaan tilanteesta. Ne kuitenkin myöntävät, että korkojen nousu on voinut johtaa siihen, että jotkut asiakkaat eivät voi enää maksaa lainaansa.

Ongelman yksi osa ovat lyhennysvapaat kuukaudet, joita pankit myöntävät lainojen yhteydessä. Pankki saa niistä hyvät korkotulot, kun asiakas maksaa pelkkiä korkoja.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Yh%C3%A4+useampi+kamppailee+lainanmaksun+kanssa/1135237022046

 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Turhaan näitä tänne laittelet. Valitettavasti. Täällä on nääs keksitty vedenpitävä keino talousongelmiin, korkokatto! Pankit hyvää hyvyyttään luopuvat antolainauksen koroista ilmaiseksi....
Etkait sä vihjaile että pankit jotenkin vedättäisivät??

Ihan ilmaisia nuo korkokatot eivät kuitenkaan taida olla, vaikka korvaus varmasti onkin hyvin kohtuullinen.
Vastannee 2-3% nousua lainakorossa sillä ajalla jonka voimassa.

Tosin kannattaa huomioida että jos ottaa vaikkapa koron tarkistuspäivänä tuon sille korolle joka silloin olisi (laina sidottu 12kk euriboriin) niin esim.3-vuoden korkokatosta itseasiassa "jää käyttöön" 2v.
Korko kun tuon seuraavan vuoden olisi kuitenkin tarkistuspäivän mukainen.

Jotenkin kirjoituksestasi kuitenkin paistaa läpi hieman sarkastinen suhtautumien pankkeihin, ihan kuin ne olisivat jotain liikelaitoksia joiden tehtävänä olisi tehdä rahaa asiakkaiden kustannuksella. :whistle:


 
Hieman lisää taas, olkaapa hyvät.

Inflaatio kiihtyi ennätystahtiin toukokuussa
Inflaatio eli kuluttajahintojen vuosinousu kiihtyi selvästi toukokuussa ja kipusi yli neljän prosentin. Inflaatiota kiihdytti eniten lähinnä maitotuotteiden, vihannesten ja polttonesteiden kallistuminen.

Tilastokeskuksen mukaan hinnat nousivat viime vuoden toukokuusta 4,2 prosenttia, kun huhtikuussa nousua kertyi 3,5 prosenttia.
Inflaatiovauhti oli ennakoitua kovempaa, sillä ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet 3,8 prosentin lukemaa.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2008/06/13/inflaatio-kiihtyi-ennatystahtiin-toukokuussa/200816032/12

Tämä saattaa kiinnostaa joitakuita, ehken hieman provokatiivinen artikkeli mutta antaa suuntaa kuitenkin:

Näin asuntolainojen kulut karkaavat
Lainojen maksuajat pitenevät vauhdilla ja kuukausimaksut kasvavat. Korkojen nousu on ollut jo niin kovaa, että osalla asiakkaista lainoja on jo neuvoteltava uusiksi. Katso Taloussanomien vertailusta, kuinka lainojen hoitokulut muuttuvat.
Suomen Rahatieto teki Taloussanomille vertailun, miten vuonna 2005 otetut lainat ovat käyttäytyneet. Tuolloin kolme vuotta sitten korot olivat alimmillaan: vuoden euribor oli vähän yli kaksi prosenttia, kun se nyt on 5,4 prosenttia.
Laskelmissa asuntolainojen korot ovat 0,4 prosenttiyksikköä vuoden euriborien yläpuolella.
Jutun lopussa olevassa taulukossa on vertailtu erikokoisia lainoja.
http://www.taloussanomat.fi/raha/2008/06/13/nain-asuntolainojen-kulut-karkaavat/200815907/139

Hypo nostaa taas prime-korkoaan
Perjantai 13.06.2008 klo 09:10
Suomen Asuntohypopankki nostaa Prime-korkoaan 0,40 prosenttiyksikköä 5,00 prosenttiin.
Hypo oli vastuussa kevään ensimmäisestä prime-koron nostosta, sillä Suomen Asuntohypopankki kertoi jo huhtikuussa nostavansa prime-korkoaan.
Prime-korkoaan ovat tämän jälkeen nostaneet pitkin kevättä ja kesää esimerkiksi Tapiola Pankki, Nordea, Aktia, Pohjola, Handelsbanken ja Ålandsbanken.
Hypo perustelee nostoa markkinakorkojen kehityksellä, yleisestä taloudellisesta tilanteella ja inflaationäkymillä. Koronnosto tulee voimaan heinäkuun alussa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12585&sort=false

USA:n taantuma tarttuu Eurooppaan
Torstai 12.06.2008 klo 23:06 (päivitetty pe 09:06) Kauppalehti
Euroalueen taloudet ovat matkalla kohti taantumaa, Conference Boardin pääekonomisti Bart van Ark arvioi torstaina mediatapaamisessa Manhattanilla.
- Näin ennakoiva suhdanneindeksi kertoo, van Ark sanoi.
Conference Board kuuluu Yhdysvaltain arvostetuimpiin ennustelaitoksiin. Sen ekonomistit tunnetaan ennakoivan suhdanneindeksin (LEI) kerääjinä, ja juuri LEI on historiassa hyvin ennakoinut taantuman tuloa.
Hollantilainen van Ark on Conference Boardin historian ensimmäinen USA:n ulkopuolelta tuleva pääekonomisti. Hän sanoo, että Euroopan talouden hidastumisesta on "hyvin selviä merkkejä".
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12577

Beige book: USA:ssa talous jäähtynyt lisää
Keskiviikko 11.06.2008 klo 23:04 (päivitetty to 08:49) Kauppalehti
USA:n talouden aktiviteetti pysyi hitaana myös huhtikuussa ja toukokuussa, Fedin tuore Beige book -katsaus kertoo. Asuntotaantuma, teollisuustuotannon vaimeus ja yksityisen kulutuksen hitaus olivat katsauksen perusteemoja.
USA:n keskuspankki Fed kertoi kaikille tutusta ilmiöstä: kallis bensiini ja kalliit elintarvikkeet heikentävät kuluttajien tunnelmia ja vähentävät yksityistä kulutusta.
Beige bookissa käydään läpi kahdentoista keskuspankkialueen talouden tilaa. Talouden vauhti hidastui seitsemällä alueella, kun viisi piiriä ilmoitti yhtä heikoista oloista kuin huhtikuun katsauksen aikoihin.
Asuntomarkkinat pysyvät heikossa tilassa ympäri maata. Polttoaineen korkea hinta alkaa hidastaa myös matkailubisnestä, Beige bookissa kerrottiin.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12548&sort=false

Prime-koroissa alkaa uusi korotuskierros

Suurimmat pankit valmistautuvat nostamaan taas prime-korkojaan, vaikka edellinen korotuskierros saatiin vasta päätökseen. Sampo Pankki uskoo korotuskierroksen käynnistyvän jo kesän aikana.
Ennätyskorkealle nousseet markkinakorot ovat pakottaneet suurimmat pankit harkitsemaan omien prime-viitekorkojensa nostoa, vaikka edellinen korotuskierros käytiin vasta juuri kesän kynnyksellä.

Taloudessa alkaa kylmä kausi
Keskiviikko 11.06.2008 klo 10:05
Suhdannehuippu on nyt takana, ja Suomen talous on liukumassa asteittain korkeasuhdanteesta matalasuhdanteeseen, arvioi Tapiola Pankki tuoreessa suhdannekatsauksessaan.
- Maailmantalouden hidastuminen näyttää vaikuttavan Suomeen arvioitua enemmän mutta pidemmällä viiveellä, sanoo Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen.
Pankki muistuttaa, että Suomessa talouskasvu on säilynyt edelleen jonkin verran vahvempana kuin euroalueen talouksissa keskimäärin. Nyt riskit kasvun nopeasta hidastumisesta ovat merkittävästi kasvaneet.

Alkaa tuo öljyn hinta kirvelemään aika pahasti monissa paikoissa, veikkaisin että pikkuhiljaa "riemu" siitä ettei jenkeillä ole varaa ajella SUV:eilla lähtee hiipumaan kun kokonaisuus hahmottuu..

Jopa viittä sataa uhkaa lähtö Finnairista

Torstai 12.06.2008 klo 16:14 (päivitetty to 18:55)
Lentoyhtiö Finnair aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat 500 henkilöä.
Keinovalikoimaan kuuluu määräaikaisten määrän säätely, osa-aikastamiset, lomautukset ja viimeisenä keinona irtisanomiset.
Finnair ilmoittaa varautuvansa tuotannon supistuksiin. Supistukset koskevat kaikkia liikennelajeja.
Polttoaineen hinta on kohonnut koko alkuvuoden runsaasti Finnairin odotuksia nopeammin. Finnairin polttoainelasku kasvaa tänä vuonna todennäköisesti 160-180 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12573

Viking Linen polttoainekulut + 51 %
Torstai 12.06.2008 klo 14:18
Viking Linen mukaan polttoainehintojen jyrkällä nousulla on huomattava negatiivinen vaikutus konsernin tulokseen.Menneellä katsauskaudella Viking Linen tulos painui tappiolle menneellä katsauskaudella.
Viking Linen tappio ennen veroja oli 1,0 miljoonaa euroa helmi- huhtikuussa , kun vuodentakaisella vertailukaudella tulos ennen veroja oli 1,7 miljoonaa euroa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12566&sort=false

Metsäsektorillakin vaikeudet ikävästi vaikuttaisivat lisääntyvän, ikävää Leivonmäen kannalta jos tuohon ajaudutaan.

Vapauttiko UPM-Kymmene pullon hengen?
Torstai 12.06.2008 klo 14:11 (päivitetty to 16:18)
Metsäyhtiö UPM-Kymmene ei välttämättä ole yksin sahaliiketoimintansa vaikeuksien kanssa.
Nordean analyytikko Harri Taittonen näkee, että on mahdollista, että myös Stora Enso joutuu jossain vaiheessa arvioimaan uudelleen sahaliiketoimintansa näkymiä.
Varmaa tämä ei kuitenkaan ole, sillä Storan nykyinen ohjeistus on jo nykyisellään ollut varovainen.
Heijastusvaikutuksien arvioimista vaikeuttaa myös se, että UPM paketoi tulosvaroitukseensa kaksi asiaa yhteen: Leivonmäen sahan lopetuksen ja koko liiketoiminta-alueen kannattavuuden. Toinen näistä kertoo UPM:n omista vaikeuksista, toinen alan tilanteesta.
UPM varoitti torstaina, että sen sahaliiketoiminnan tulos muodostuu ennakoitua heikommaksi kuluvalla neljänneksellä.
UPM arvioi myös koko vuoden tulosnäkymien puutuotetoimialaan kuuluvassa sahaliiketoiminnassa edelleen heikkenevän "merkittävästi".

Nordea: Halpojen korkojen aika on ohi
Poikkeuksellisen alhaisten korkojen aika on pysyvästi takana. Näin uskoo Nordean uusi Suomen maajohtaja Carl-Johan Granvik.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2008/06/12/nordea-halpojen-korkojen-aika-on-ohi/200815997/139

Loppuun taas positiivisempaa arviota, aika ristiriitaisia arvioita vaikuttaisi olevan siis liikkeellä:

Markkinoiden vinkki: Seuraavaksi korot laskevat
Korkomarkkinat eivät usko korkojen pitkäaikaiseen saati pysyvään nousuun. Päin vastoin markkinat veikkaavat, että seuraavaksi korot laskevat.
http://www.taloussanomat.fi/raha/2008/06/12/markkinoiden-vinkki-seuraavaksi-korot-laskevat/200815842/139

Toistan taasen itseäni, alkaakin jo tulla papukaijamainen fiilis, mutta olkaa varovaisia suurien lainojen kanssa. :/


 
vieras
Paha juttu jos on joku 30 vuoden laina-aika ollut jo ennen tätä ja kaikki velaksi ostettu. Eipä tuossa muuta ihmeellistä ole, korot tuppaavat pitkän lainan aikana nousemaan ja laskemaan.

Minäkin otin tämän ennakoinnista huolimatta isomman lainan viime vuoden lopulla. Ei jotenkin hirvitä kun on 40% omarahoitus ja myin aiemmat asunnot hintojen ollessa korkealla. Paljon suurempi uhkakuva on työttömyyden kasvu, se on paha juttu toteutuessaan enkä usko, että kovin moni lainanottaja on siihen varautunut. Oikeati on todella harvassa ne työpaikat, joihin taloudellinen taantuma ei vaikuta.
 
Samaa mieltä "vieraan" kanssa, suurimpana uhkakuvana nimen omaan tuo työttömyyden kasvu, jos se sattuu samaan aikaan kohonneiden elinkustannusten/korkojen kanssa niin katkaisee kyllä kamelin selän.
Toivottavasti meillä ei kehitys mene samoin kuin USA:ssa tällähetkellä vaikuttaisi käyvän, asuntojen arvojen lasku-->kulutuksen väheneminen--> työttömyyden kasvu.

"USA:n työttömyysaste nousee pitkään -CB
Maanantai 09.06.2008 klo 18:25 Kauppalehti
USA:n työttömyysaste kasvaa usean seuraavan vuosineljänneksen ajan, Conference Board -tutkimuslaitos ennusti maanantaina.
CB esitteli maanantaina uuden työvoimatrendejä peilaavan ETI-indeksin. ETI (Employment Trends Infex) oli toukokuussa 113,7 pisteeseen, kun se huhtikuussa oli 114,3 pistettä.
Työttömyysaste oli toukokuussa 5,5 prosenttia. Kuukaudessa työttömyysaste hypähti 0,5 prosenttiyksikköä ylöspäin, eikä tällaista heikkenemistä ole koettu USA:ssa 22 vuoteen. Työttömyysaste on noussut vuodessa noin prosenttiyksikön. "

Tosin siellä tuo yksityisen sektorin osuus BKT:stä huomattavasti suurempi, kun taas meillä ollaan melko riippuvaisia viennistä, jos se tökkää niin tekee kipeää kyllä.

Pidetään peukkuja että päästään säikähdyksellä.
 
Lisäystä uusimmista uutisista:

Euroalueen inflaatio 4%:iin jo tänä vuonna?
Maanantai 16.06.2008 klo 15:39 (päivitetty ma 16:10)
Euroalueen inflaatio kiihtyi odotettua enemmän toukokuussa ja nousu oli kovinta sitten kesäkuun 1992 . Kuluttajahinnat kohosivat 3,7 prosenttia, kun odotuksissa oli 3,6 prosentin nousu.
Inflaatiota ajaa öljyn ja ruoan jyrkkä hinnannousu. Euroopan keskuspankki on myös varoittanut lisääntyvistä palkkapaineista.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12628&sort=false

Euroalueen inflaatio huipussaan sitten kesän 1992
EU:n tilastoviraston Eurostatin tietojen mukaan hinnat nousivat 3,7 prosenttia vuositasolla.
Euroalueen inflaatio on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 1992 kesäkuun. Hintojen nousun taustalla on ruuan ja energian raju kallistuminen.
Kuluttajahintojen nousuvauhti kiihtyi ennakoitua enemmän toukokuussa.

Inflaatio kiihtyi odotettua vauhdikkaammin, sillä toukokuun lopussa julkistettujen ennakkotietojen perusteella nousuksi oletettiin 3,6 prosenttia viime vuoden toukokuusta.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2008/06/16/euroalueen-inflaatio-huipussaan-sitten-kesan-1992/200816261/12

Sähkön hinta ennätyksellisen korkealla

Kuluttajan sähkölasku on kallistunut lähes kymmenyksellä vuodenvaihteesta.

Eniten sähkön kallistuminen on kirpaissut suoraa sähkölämmitystä käyttäviä kotitalouksia. Niille hintojen nousu on tuonut alkuvuodesta 40-45 euron lisälaskun.
Tavallisen kotitalouden lisälasku on ollut noin 11 euroa.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2008/06/16/sahkon-hinta-ennatyksellisen-korkealla/200816256/139

USA:n kuluttajien tila käy kurjemmaksi
Maanantai 16.06.2008 klo 13:59 (päivitetty ma 14:12) Kauppalehti

USA:n kuluttajien luottamus on valunut alimmilleen sitten kesän 1980, Merrill Lynchin ekonomisti David Rosenberg tulkitsee.
- Tuolloin Yhdysvallat oli keskellä ilkeää kuluttajavetoista taantumaa, Rosenberg sanoo ja uskoo taantuman tekevän tuhojaan tälläkin hetkellä.
University of Michiganin luottamusindeksi jäi kesäkuussa 56,7 pisteeseen, ja lukema oli huomattavasti odotuksia heikompi. Conference Boardin luottamusindeksi on kertonut samantyyppisestä kuluttajien tunnelmien ja odotusten heikkenemisestä.
- Kuluttajien luottamus on viidessä kuukaudessa laskenut 22 pistettä. Tällainen alamäki on hyvin harvinainen ilmiö, Rosenberg kommentoi.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12625

Asuntolainat pysyvät kalliina pitkään
Lauantai 14.06.2008 klo 07:04
Suomalaispankkien ekonomistit ovat joutuneet rukkaamaan urakalla keväisiä korkoennusteitaan. Vielä pari kuukautta sitten moni puhui Euroopan keskuspankin ohjauskoron laskusta tai liputti ainakin pidättyvän linjan puolesta.
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet yllätti toissaviikolla vihjaamalla, että EKP saattaa nostaa ensi kuussa markkinakoroille suuntaa näyttävää ohjauskorkoa. EKP:n viestitys on sinkauttanut euriborit ennätysnousuun.
- Vähintään yksi koronnosto keskuspankilta tulee, jonka takia korkoennusteita on korjattava. Yllättävää oli, että EKP näki pitkällä aikavälillä inflaatiopaineet niin kovina, että päätti tehdä u-käännöksen, pohtii OP-Pohjola-ryhmän pääekonomisti Timo Lindholm.
- Nyt seurataan, millaista vauhtia euroalueen talous hiipuu. Euriborit liikkuvat ainakin useamman kuukauden nykyisellä yli viiden prosentin tasolla, Lindholm arvioi.
Helpotusta ehkä loppuvuonna
Jos EKP nostaisi ohjauskorkoaan kahdesti, euriborien nousu voisi jopa jatkua. Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila on silti varovaisen optimistinen. Hänen mukaansa ensi vuonna voidaan elää jo korkojen alenemisen aikaa.
-Sori, ei linkkiä mutta löytynee kauppalehden sivuilta?

Hintojen noususta tuli pysyvä riesa
Hintojen nousu tulee jatkumaan koko loppuvuoden odotettua kovempana. Puheet pelkästä alkuvuoden inflaatiopiikistä voidaan siten jo haudata. Erityisesti ruoan hinta on noussut odotuksia enemmän.
Hintojen nousun ennätystahti tulee jatkumaan koko loppuvuoden. OP-Pohjola-ryhmän pääekonomisti Timo Lindholm arvioi, että kuluttajahintojen nousutahti asettuu tänä vuonna peräti neljän prosentin hujakoille.
Toukokuun ennätyksellinen inflaatiotahti 4,2 prosenttia ei yllättänyt Lindholmia, vaikka luku on korkein lähes kahdeksaan vuoteen.
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/06/13/hintojen-noususta-tuli-pysyva-riesa/200816061/12
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä