Psyykkisen sairauden vaikutus avioliittoon

Viestiketju alueella 'Isät' , aloittaja YlpeäISÄ, 19.07.2015.

?

Oletteko eronneet suhteestanne jomman kumman osapuolen psyykkisen sairauden takia?

Poll closed 19.11.2015.
  1. Kyllä

    1 ääntä
    100,0%
  2. Ei

    0 ääntä
    0,0%
  3. Jatkamme yrittämistä

    0 ääntä
    0,0%
Voit antaa useamman äänen.
  1. YlpeäISÄ

    YlpeäISÄ Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    19.07.2015
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Monia on aiheita joista puhutaan, mutta kuinka paljon keskustellaan psyykkisten sairauksien vaikutuksista lapsiperheissä ja avioliitossa? Tässä minun tarinani:

    Tapasin vaimoni A:n vuonna 2008 työn merkeissä. Yhteisten lounaiden jälkeen siirryimme hiljalleen tapamaan toisiamme vapaa-ajalla, eli deittailemaan. Hän eli silloin avoliitossa kahden lapsen kanssa. Avoliitto oli kariutumassa ja A oli avoinna uuteen suhteeseen. Hiljalleen deittailu muuttui seurusteluksi ja A. vietti kanssani viikonloput lastensa kanssa. Minulla on myös edellisestä liitosta lapsi, joten se ei haitannut minua ollenkaan. Etenimme rakkauden huumassa kovaa vauhtia, muutimme yhteen kaikkien lasten kanssa 2009 ja jo seuraavana vuonna 2010 menimme naimisiin. Onnellista aikaa.

    Ja tällöin alkoivat ensioireet.
    Halusimme yhteisen lapsen, koska molemmat rakastimme lapsia ja toisiamme. Vuonna 2011 A. olikin jo raskaana ja silloin alkoivat eriskummalliset tapahtumat. Odotusaikana hän käyttäytyi välillä todella oudosti, yritti jopa itsemurhaa. Sain onneksi sen estettyä ja tämän seurauksena hain ja saimmekin hänelle psykiatrista apua. Raskauden aikainen masennus oli diagnoosi. Selvä. Sitä alettiin hoitamaan säännöllisellä lääkityksellä ja keskustelu avulla. Lääkitys ajettiin alas synnytyksen ajaksi ja aloitettiin uudestaan sen jälkeen. Kaikki palautui normaaliksi, melkein. Oireet jatkuivat, samoin lääkitykset ja hoitosuhteet. Välillä oli asiat hyvin, välillä yhtä helvettiä. Yhtä helvettiä sen vuoksi koska kun A. oireili se ilmeni vahvana henkisenä pahoinpitelynä minua kohtaan, ei puhunut esim. viikkoon sanakaan kenellekään, vetäytyi omiin oloihinsa ja pelasi kännykällä. A. saattoi lähteä eikä ilmoittanut koska tulee yms. Ainoa millä hän kommunikoi oli tekstarein minulle ja silloinkin lähennä haukkuen minua ja haluavansa minun kadota elämästään. Minulle jäi siis kaikki rutiinit, lapsen hoito (olin kylläkin hoitovapaalla, sillä A. hoiti häntä 4 kk ennen kuin palasi työelämään), kaikkien lasten hoito, aamulla tarhaan, iltapäivällä tarhasta, aamu-,väli- ja iltapalat + nukuttamiset. Siivoukset yms.

    Hieman puolivahingossa syntyi toinen yhteinen lapsemme vuonna 2013. Hän ei ollut suunniteltu, mutta oli silti erittäin tervetullut. Elämä jatkui samaa rataa, välillä huonommin, välillä paremmin. Oikeastaan toisen yhteisen lapsemme syntymän jälkeen alkoi tilanne kärjistymään entisestään. A:n kierre paheni, jouduin mm soittamaan poliisit hänen peräänsä muutaman kerran kun lähti vauhdilla kotoa uhkaillen itsemurhasta yms. Soitin ambulanssia kotiin muutaman kerran, jossa hän karkasi joko kotoa karkuun heitä tai vietiin poliisin voimin sairaalaan. Osastolle häntä ei otettu koska osasi puhua itsensä ulos eikä halunnut hoitoon, vaikka poliisit veivät hänet saatolla sairaalaan yms. Tällaista rumbaa siis kun tilanne oli kärjistynyttä ja sitä oli aika ajoin.

    Jossain vaiheessa lääkärit muuttivat A. diagnoosin masennuksesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kaikki käyttäytymismallit osoittivat sitä. A. sai uudet lääkkeet ja alkuunsa ne näyttivät toimivankin, mitä nyt sivuoireina oli että hän nukkui todella paljon ja heräämiset olivat vaikeita. Esimerkkinä että A. saattoi tulla kotiin töistä perjantaina klo 17, meni nukkumaan klo 21 ja heräsi la klo 12, ollakseen hereillä muutaman tunnin horroksessa ja illalla taas sama rumba. Tällä välin minä olin taas nuorimman kanssa kotoa hoitovapaalla ja rutiinit edelleen minun hoidettavani. Ensin minulta katosi seksihalut (uupumuksen vuoksi) ja sitten A:lta. Seksielämä jäi siis erittäin vähille. Yllättäen kuvioihin tuli A. kohdalla eräs työkaveri, jonka hän oli tavannut työpaikalla ja A. olikin tapana viettää aikaa hänen luonaan. Minulle sanoi että kavereita ovat, mikä sopi minulle hyvin vaikka en jaksanut ymmärtää miksi hänen kanssaan piti viestitellä jatkuvasti ja valehdella menevänsä muualle kun meni hänen luokseen(sattui eräs tuttava näkemään automme tämän miehen pihalla).

    Tilanne jatkui kärjistymistään. Kierre syveni eikä asioihin näyttänyt tulevan muutosta. A. lääkitys vaihdettiin ja auttoi poistumalla jatkuvan väsymystilan häneltä. Ongelmana oli ollut juuri väsymys ja lääkkeen tuoma vaikutus, kun tuli hyvä olo A. ei jaksanut enää jatkuvaa väsymystä ja lopetti säännöllisesti psykiatriset hoidot ja lääkityksen. Oli kuin lasta vahtisi koko ajan.

    Tämän kaiken seurauksena meillä oli riitoja ja tunteet sekä väsymys pinnassa. Minulta loppui yksinkertaisesti voimat loppuvuodesta. Jouduin mm tarkkailuun kun aamulla verenpaineet näytti luokkaa 198/114. Stressi ja uupumus olivat valtavat. Alkuvuodesta 2015 minulle diagnosoitiin keskivaikea masennus. Sain siihen lääkitykset (lievät) ja säännöllisen hoitokontaktin psykhoitajalle. Tämä herätti minut aloittamaan itsestäni huolehtimisen. Aloitin säännöllisen liikunnan, ruokailun ja sain lääkitykset verenpaineeseen. Tämä tuottikin tulosta. laihduin yli 10 kg 4 kuukaudessa ja olo alkoi hiljalleen muuttumaan energiseksi.

    Kotona tilanne ei muuttunut. Jatkui yhtä vaikeana. Olin jo tekemässä muuttoa mutta en jaksanut ja jaksoin uskoa että kaikki paranee vielä. Mutta ei.
    Ja uskokaa, olen hakenut ja A. on saanutkin kaiken mahdollisen avun. Olemme olleet ja olemme edelleen lastensuojelun asiakkaita, perhetyön piirissä ja psykiatrisen hoidon pirissä. Mutta jos vain toinen osapuoli jaksaa panostaa tähän kaikkeen ja toinen vain ainoastaan osittain, niin ei siitä silloin tule mitään. Olemme olleet perheterapiassa ja parisuhdeterapiassa ja silti asiat eivät muutu.

    Tämän seurauksena päätimme että alan etsimään asuntoa ja muutamme erillään, puhuimme asumuserosta ja että saattaisi olla ratkaisu kun olemme erossa toisistamme nähdäksemme mitä haluamme. Puntaroimme hyviä sekä huonoja puolia ja A. mielestä oli hyvä että hän saa olla jonkin aikaa yksin. Aloin siis etsimään asuntoa. Tilanne kärjistyi jälleen, A. ei puhunut ja vietti aikaa omissa oloissaan. Minua väsytti jatkuva arjen pyöritys. Mutta sen A. jaksoi että lähti käymään miespuolisen työkaverinsa luona jonka kanssa oli viestitellyt ahkerasti sitten viime vuoden pikkujoulujen jälkeen. Hänestä oli ihan ok tulla kotiin aamuyöstä ja nukkua koko päivä vaivaantumatta hoitamaan lapsia ollenkaan.

    Silloin minulle riitti. Jätin erohakemuksen ja ilmoitin hänelle asiasta. Yhtenä maanantaina A. ilmoitti menevänsä tyttöjen kanssa tanssimaan perjantaina ja jäävänsä yöksi eikä ollut kiinnostunut juttelemaan enää perhetyön kanssa. Olin silloin töissä ja ystäväni avustuksella hankin vahvistuksen sille mitä olin epäillytkin, A. vietti yön 'uuden' miehensä luona. Ironista tässä on vielä se että tasan 7 vuotta aikaisemmin, olimme myös viettäneet ekan yhteisen yömme kuten ilmeisesti hän nyt tämän miehen kanssa. Olen kysynyt syitä, mutta A:lta en ole vastauksia saanut.
    Kaikki nämä rankat kokemukset mitä meillä on ollut ja se miten olen pitänyt häntä pystyssä vaikeina aikoina ja hakenut hänelle apua ja tukenut, niin tässä kiitos. Itse en ole saanut tukea häneltä omiin vaikeuksiini.

    Tätä kirjoittaessani olen tekemässä muuttoa uuteen kotiin yhteisten lapsiemme (2 ja 4 v) kanssa. Tämä koska minä JA lastensuojeluviranomaiset eivät katso että A. kykenee hoitamaan lapsia kuin pitäisi. Olen hakemassa yksinhuoltajuutta lapsista, sillä en jaksa uskoa että A. kykenee vastaamaan yhteishuoltajuudessa velvoitteistaan enkä halua että hän saa sitä kautta mahdollisuutta käyttää minua kohtaan henkistä väkivaltaa enää. Korostan että en ole viemässä lapsia äidiltään, vaan toivon että he pystyisivät tapaamaan ja näkemään toisiaan usein, vaikkakin sitten valvotusti.
    Eronnut ja YlpeäIsä
     
    #1
  2. Menninkäinen82

    Menninkäinen82 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    27.07.2015
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
     
    #2
  3. Menninkäinen82

    Menninkäinen82 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    27.07.2015
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Samastuin sinun tarinaasi, koska meidän perhe on samantapaisessa tilanteessa nyt. Olen sairas psyykkisesti ja olen nyt 4 kk ollut hoidosa. olen hoidon aikana nähny lapsiani ja miestäni kerran viikossa. Nyt asun tukiasunnossa mistä käyn lapsiani katsomassa pari kertaa vielä.. Eilen päädyimme yhdessä siihen että ero on ainut vaihtoehto.
     
    #3
  4. miesvain

    miesvain Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.04.2014
    Viestejä:
    250
    Saadut tykkäykset:
    14
    Ex-vaimoni on narsisti ja 2-suuntainen, sairastui pahemmin ilmeisesti eräässä työpaikassaan vuosia sitten. Kaikki terapiat ja muut on yritetty mutta hän ei suostunut puhumaan itsestään/omasta pahasta olostaan, veti vaan ihme teatterin miten MINÄ/MUN SUKU on AINA syyllisiä KAIKKEEN. Välillä ei pääse sängystä ylös, mittaa kuumetta turhaan, soittaa töihin että taitaa olla kipee mutta seuraavana päivänä puhuu jo semmosella nopeudella ettei formulatoimittajatkaan pysy tahdissa. Ero tuli vajaa vuosi sitten. Toista miestä oli siinä vaiheessa kuksinut ½v.
     
    #4
  5. NewYork

    NewYork Tunnettu jäsen

    Rekisteröitynyt:
    24.05.2010
    Viestejä:
    1 196
    Saadut tykkäykset:
    28
    Itse erosin 2015 ja samoista syistä. Vika oli/on yhä muissa paitsi itsessään. Nyt pähkäilen kuinka sovittaa "herännyt" isä ja lapset kun meille jäi paha maku suuhun lapsia myöden. Kun kuitenkin pari vuotta oli kadoksissa meidän elämästä. Ajan kanssa.
     
    #5
  6. miesvain

    miesvain Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.04.2014
    Viestejä:
    250
    Saadut tykkäykset:
    14
    Mikä näitä ihmisiä vaivaa?
    Nykyinen vaimoni on muuten saman kokenut ja jo alusta lähtien meillä oli vahva tunne että ymmärrämme toisiamme ihan puolesta sanastakin.
     
    #6
  7. NewYork

    NewYork Tunnettu jäsen

    Rekisteröitynyt:
    24.05.2010
    Viestejä:
    1 196
    Saadut tykkäykset:
    28
    Voi kuule, et mitenkään voi tietää mitä koin liittomme aikana. Tiesin jo ilmeestä mitä "kivaa" oli luvassa. Joten tunsin hänet todella hyvin. Mut tosi hyvä juttu teille, että ootte uberonnellisia! Tsemppiä!
     
    #7
  8. miesvain

    miesvain Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.04.2014
    Viestejä:
    250
    Saadut tykkäykset:
    14
    Kuulostaapas tutulta.
     
    #8
  9. miesvain

    miesvain Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.04.2014
    Viestejä:
    250
    Saadut tykkäykset:
    14
    Tarkoitin että vaimoni on kokenut saman kuin minä. Enhän tietenkään voi sinun kokemuksistasi tietää mitenkään! -Anteeksi huono ilmaisuni ):
     
    #9
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti