puheongelmat lapsella

Talvella neuvolassa kiinnitettiin huomiota, että r-kirjain tuottaa lapselle ongelmia ja jotain muuta äännevirhettä oli myös. Saatiin lähete puheterapian arviointiin ja siellä todettiin, että puheterapiaan on aihetta. Tämä nyt tuli suht selväksi itsellekin eikä tässä ole mitään ongelmaa. Samalla tehtiin jotain ikätason testejä ja selviteltiin, voiko taustalla olla muutakin kuin puheongelmaa. Lapsi on menossa eskariin syksyllä.

Itselle tuli täytenä yllätyksenä, että lapsella oli ikätason testeissä vähän ongelmaa. Kaikki jäi piirun verran alle 6-v ikätason normien. Ei kovin paljon, vain pisteen-pari alle. Lapsi ei ollut pärjännyt esim.alias-pelissä. Ei osannut selittää sanoja kunnolla. Lapsi osaa kirjoittaa nimensä ja muita kirjaimia kopioida. Paha oli kun ei kuitenkaan osannut sanoa, millä äänteellä nimi alkaa. Itse mietin, olisiko pitänyt kysyä, millä kirjaimella nimi alkaa. Ymmärsikö lapsi äänne-sanaa oikein. Mä en näihin ole kotona mitään kiinnittänyt suuremmin huomiota, kun olen kuvitellut että esim. kirjaimet opetellaan vasta koulussa tai aikaisintaan siellä eskarissa. Kaikki ennen sitä on vain omaehtoista plussaa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinkahan moni 6-v. nuo testit läpäisee ongelmitta. Kyllä niissä itsekin sai hiukan pohtia, mikä on oikea vastaus.

Mielenkiinnosta vaan kyselen, onko muilla kokemuksia, miten puheongelmiin tartutaan. Onko ollut vain puheessa ongelmaa vai jotain muutakin?

 

Ongelma ja ongelma... Monella aikuisellakaan eivät kaikki kirjaimet (kuten vaikka se r) äänny oikein, eikä se elämää häiritse.

 

Niin, ei kai tästä nyt sen suurempaa ongelmaa tarviikaan tehdä. Tähän mennessä olin vain ajatellut, että R-kirjain tulee sitten kun on tullakseen. Ja pari muuta äännettä pitää harjoituttaa. Lapsen puheen ymmärtää itse hyvin, kun siihen on tottunut eikä siihen niin kiinnitä huomiota.

Suurempi ihmetyksen aihe oli vain kun terapeutti väläytteli testauksien jälkeen, että eskarissa voi olla vaikeaa. Piti ihan päiväkodin hoitajilta kysellä, että olenko mä äitinä ollut niin sokea, että en ole nähnyt mitään erikoista lapsessa. Päiväkodista kun ei koskaan ole tullut minkäänmoista viestiä, etteikö lapsi siellä pärjäisi tai etteikö päiväkodin tehtäviä osaisi tehdä. Ainoa oli tuo puhejuttu, mikä päiväkodissakin on huomattu.
Sinällään lapsi käyttäytyi puheterapiassa erikoisen levottomasti, mitä ei normaalisti tee.Ehkä se tilannekin vaikutti käyttäytymiseen ja terapeutin arviointeihin.

 

Mielenkiinnosta vaan kyselen, onko muilla kokemuksia, miten puheongelmiin tartutaan. Onko ollut vain puheessa ongelmaa vai jotain muutakin?

Puheterapiaa, puheharjoituksia, puheharjoituksia ja vielä kerran puheharjoituksia.

Se R ei kyllä välttämättä tule itsellään, vaan sen eteen voi joutua tekemään töitä paljonkin. Jos ne muut ongelmalliset kirjaimet ovat D ja L, niin työmäärä lisääntyy huomattavasti, sillä tie R:ään kulkee noiden osaamisen kautta.

Ja puheterapian työt tehdään kotona, puheterapiassa annetaan vaan "ohjeet", minkä mukaan tehdään töitä kotona seuraavaan käyntikertaan saakka ja sen jälkeen tulevat uudet harjoitukset. Harjoituksia kuuluu tehdä päivittäin, ei välttämättä kauaa, mutta joka päivä kuitenkin.

Meillä on yksi ollut pahasti puheongelmainen ja hänellä on yhä koulussa ongelmia osin tuon alkuäänteen tunnistamisen (ja saman muidenkin osien tunnistamisen) kanssa. Se tuottaa suuria ongelmia oikeinkirjoituksen suhteen, kun ei vaan kuule, miten se kuuluisi kirjoittaa. On tuon takia erityisopetuksessa.

En tiedä mihin 6 v testeihin viittaa, tuolle meidän lapselle on tehty ihan laajat koulukypsyystestit, mitä ei kaikille tehdä. Osassa aihealueissa taisi olla normaali tai jopa parempi, mutta kielellisissä jutuissa oli aivan hurjasti jäljessä ikäkauttaan, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys meille.

On tuolla vähän muutakin liitännäisdiagnoosia ollut sensorisen integraation häiriöstä, on päässyt joksikin vuodeksi toimintaterapeutin kanssa leikkimään.

 

Tämä on vaan minun maallikon mielipiteeni, mutta jos omaa ikäluokkaani olisi arvioitu samoilla kriteereillä kuin lapsia nykyään arvioidaan, niin koko 70-80-luvulla syntyneiden ikäluokka olisi reputtanut joka testissä. Eipä silloin monillakaan lapsilla ollut hajuakaan kirjaimista ennen ekaluokkaa, ja muistan hyvin kuinka ekaluokalla ja tokaluokallakin moni lapsi kävi opettelemassa puuttuvia äänteitä, ilman että siitä tehtiin sen suurempaa numeroa. Nyt, jos ei se ärrä pärähdä täydellisesti nelivuotissynttäreinä, ollaan heti kroonisesti huolissaan, että ei, tämä lapsi ei pärjää globaalissa kilpailussa. Että älkää nyt vanhemmat huolestuko, ei tässä mitään, kyse on ehkä vaan jonkinlaisesta älyllisestä jälkeenjääneisyydestä, add;stä, adhd;stä, autismista, vesipäästä tai siitä että te vanhemmat vaan olette todella surkeita ja kelvottomia vanhempia joiden ei olisi pitänyt lisääntyä ollenkaan. Että mitenkähän tällainen lapsellinen lapsi edes tarhaa läpäisee, oivoi. Saati että uuden Nokian keksisi. Voivoi, kusessa ollaan.

Noissa testeissä pitäisi mitata neurologista kypsymistä ja kehitystä, mutta nyt niissä mitataan sitä kuinka hyvin lapsi on oppinut tarhassa aakkosia. Sehän ei kerro mistään muusta kuin että kotona ei olla ajateltu, että kirjainten osaaminen jo varhaisessa iässä olisi jotenkin huipputärkeää. Ne testattavat asiat tulee monelle vanhemmalle täydellisenä yllätyksenä, ei heille ole tullut mieleen että niitä asioita pitäisi edes osata. On kuin yhteiskunnassa olisi kaksi kasvatuskulttuuria, se ammattilaisten harjoittama jossa kaikki on pilkuntarkkaa, ja se tavallinen maailma, jossa pärjää olemalla ihan tavallinen, eli vähemmän täydellinen.

 

Onhan se hyvä, että tommosta puheterapiaa järjestetään, mutta välillä kyllä hirvittää. Kaikkien pitäis samaan tahtiin kehittyä ja mitään poikkeavuuksia ei oikein sallita.
Näin ainakin koin omien lasten kohdalla.
Esikoisella puuttui r ja s vielä ennen eskarin alkua ja siitä nousi kamala haloo. Puheterapiaan asti ei ehditty kun yhtäkkiä vaan hoksasi, miten ne kirjaimet sieltä tulee.
Kuopus taas narahti 2-vuotis neuvolassa kun sanoja ei tullut yhtään. Eikä tullut kontrollikäynnillä 2,5 vuotiaanakaan. Lähete puheterapiaan joka aloitettiin kun hän oli 2v8kk. Puheterapeutti ensimmäisellä käynnillä löi pöytään aspergerin, dysfasian, autismin ja ad/hd.n, että joku näistä täytyy olla kyseessä. Muutama kerta käytiin ja sitten lopetettiin, en joka käynnillä jaksanut kuunnella mikä vika lapsella nyt on kyseessä.
Kuopus nyt 3v3kk ja papattaa kuin papupata Sieltä tuli yhdessä rysäyksessä sanat ja lauseet.
Meillä on suvussa tommosta myöhäistä puheenkehitystä ollut monella joten itse en ollut lainkaan huolissani. En ennenkuin puh.terapeutti kaivamalla yritti kaivaa lapsesta vikoja!

Eikä meillä tuo esikoinen ennen kouluun menoa osannut lukea saati kirjoittaa. No oman nimensä mutta ei muuta. Esikoulussa harjoittelivat aakkosia.

 

Kuopus taas narahti 2-vuotis neuvolassa kun sanoja ei tullut yhtään. Eikä tullut kontrollikäynnillä 2,5 vuotiaanakaan. Lähete puheterapiaan joka aloitettiin kun hän oli 2v8kk. Puheterapeutti ensimmäisellä käynnillä löi pöytään aspergerin, dysfasian, autismin ja ad/hd.n, että joku näistä täytyy olla kyseessä. Muutama kerta käytiin ja sitten lopetettiin, en joka käynnillä jaksanut kuunnella mikä vika lapsella nyt on kyseessä.

Tuo on nykyään muotia, että jos joku ei ihan mene keskiarvon mukaan, niin heti pitää löytää joku "kirjaindiagnoosi". Medikalisaatioksi sitä myös kutsutaan.

 

Tuo on nykyään muotia, että jos joku ei ihan mene keskiarvon mukaan, niin heti pitää löytää joku "kirjaindiagnoosi". Medikalisaatioksi sitä myös kutsutaan.

Ja se oli jännä, että se oli just puheterapeutti joka näitä diagnooseja alkoi miettimään ja tyrkyttämään. Neuvolassa terveydenhoitaja eikä lääkärikään löytäneet lapsesta mitään kummaa.

 

Tuo on nykyään muotia, että jos joku ei ihan mene keskiarvon mukaan, niin heti pitää löytää joku "kirjaindiagnoosi". Medikalisaatioksi sitä myös kutsutaan.

Tämä on ihan totta. Lapsia testataan niin innokkaasti, että joskus tuntuu että ollaan suorastaan pettyneitä, jos mitään ei löydykään. Jos lapsella vain olikin vähän keskivertoa kovempi oma tahto tai jos hän kehittyy hitaasti.
Erityisessä syynissä ovat poikamaiset pojat. En vaan voi välttää ajatusta, että ammattikasvattajissa on paljon naisia, joille se pojan ja miehen sielunelämä on jäänyt mysteeriksi. Kaikki, mikä poikkeaa siitä tyttöjä suosivasta muotista, suomeksi sanottuna ärsyttää näitä naisia, joilta on jäänyt kehittymättä mieskuntaa kohtaan tietty empatia ja sitä kautta tuleva terve ymmärrys ja kunnioitus. Tätä asennetta tapaa muuallakin hoitotyössä, jossa (nais)hoitaja tavallaan omii sen miespuolisen potilaan ja alkaa määritellä häntä niiden omien kriteereidensä kautta, ymmärtämättä että käyttää väärin valtaansa, ja että ei vaan tajua että miehet ovat erilaisia kuin naiset, eivät silti huonompia. Itse todistan tätä kaavaa päivittäin töissä, ja väistämättä tulee usein mieleen että sama näkymätön asioiden arvottaminen pelkästään naisnäkökulmasta toteutuu myös muussa hoivatyössä. Päiväkotiin, neuvolaan ja kouluun pitäisi saada rutkasti enemmän sekä miehiä, että erityyppisiä ihmisiä muutenkin. Ne ovat nyt liian naismaisia paikkoja, joissa pyritään särmättömyyteen, siihen että kaikilla on kivaa eikä kukaan ilmennä liikaa voimaa, liikettä, ääntä tai tahdonvoimaa. Kiltti lapsi on hajuton ja mauton, maailmaan sopeutuja, ei maailman muuttaja.

 

Tämä on ihan totta. Lapsia testataan niin innokkaasti, että joskus tuntuu että ollaan suorastaan pettyneitä, jos mitään ei löydykään. Jos lapsella vain olikin vähän keskivertoa kovempi oma tahto tai jos hän kehittyy hitaasti.
Erityisessä syynissä ovat poikamaiset pojat. En vaan voi välttää ajatusta, että ammattikasvattajissa on paljon naisia, joille se pojan ja miehen sielunelämä on jäänyt mysteeriksi. Kaikki, mikä poikkeaa siitä tyttöjä suosivasta muotista, suomeksi sanottuna ärsyttää näitä naisia, joilta on jäänyt kehittymättä mieskuntaa kohtaan tietty empatia ja sitä kautta tuleva terve ymmärrys ja kunnioitus. Tätä asennetta tapaa muuallakin hoitotyössä, jossa (nais)hoitaja tavallaan omii sen miespuolisen potilaan ja alkaa määritellä häntä niiden omien kriteereidensä kautta, ymmärtämättä että käyttää väärin valtaansa, ja että ei vaan tajua että miehet ovat erilaisia kuin naiset, eivät silti huonompia. Itse todistan tätä kaavaa päivittäin töissä, ja väistämättä tulee usein mieleen että sama näkymätön asioiden arvottaminen pelkästään naisnäkökulmasta toteutuu myös muussa hoivatyössä. Päiväkotiin, neuvolaan ja kouluun pitäisi saada rutkasti enemmän sekä miehiä, että erityyppisiä ihmisiä muutenkin. Ne ovat nyt liian naismaisia paikkoja, joissa pyritään särmättömyyteen, siihen että kaikilla on kivaa eikä kukaan ilmennä liikaa voimaa, liikettä, ääntä tai tahdonvoimaa. Kiltti lapsi on hajuton ja mauton, maailmaan sopeutuja, ei maailman muuttaja.

Voi kun menee pahasti metsään

 

Erityisessä syynissä ovat poikamaiset pojat.

Kun noilla pojilla vaan sattuu olemaan enemmän niitä kielellisiä erityisvaikeuksia. Meidän lapsen koulussa on erityisopetusta juuri kielellisiä vaikkeuksia omaaville ja noilla erityisluokilla valtaosa on poikia. On siellä jokunen tyttökin, mutta pääasiassa kuitenkin poikia. Joillakin puheentuoton ongelmia, toisilla taas ongelmia ymmärtämisen kanssa ja osalla molempia.

Joillekin testaamiset tuntuu olevan oikea punainen vaate. Mutta eikö se ole hyvä, että joukosta löydetään ne ongelmaiset ja he saavat apua heti, eikä vasta sitten, kun koulussa alkaa takkuamaan kunnolla, siinä vaiheessa on jo aika myöhäistä. Esimerkiksi puheterapiaa ei pidä ottaa asenteella, että sinne joudutaan, vaan sinne päästään. Puheterapia on sen verran kallista juttua (yhteiskunnalle, lapsillehan se on ilmaista), ettei sinne syyttä suotta joudu. Ehkä kartoitukseen voi joutuakin ilman, että oikeasti olisi jotain ongelmaa, mutta ei kyllä säännölliseen puheterapiaan. Eikä se puheterapia ole mikään ihmeparannus, monet kuvittelevat että se riittää, että käy kerran viikossa vaikka 45 minuuttia siellä ja sillä sen oppii. Oikeasti se työ tehdään kotona. Sitä voi verrata vaikka, että urheilija kuvittelisi tulevansa huippukuntoon sillä, että käy kerran viikkoon 45 min valmentajan pitämissä tekniikkaharjoituksissa ja se riittäisi kaikeksi harjoitteluksi

 

Mun lapsi vastasi näin: rapu alkaa a:lla, kirja alkaa i:llä, auto alkaa a:lla, peili alkaa e:llä...jne, eli osasi napata sen ensimmäisen vokaalin mutta ei konsonanttia...samoin kun opetteli kirjoittamaan niin kirjoitti puoli vuotta sanoihin pelkkiä vokaaleja: auio = aurinko, jne... Joo ei lapsi tiedä mikä on äänne, pitää puhua kirjaimista!

Yksi testi ei vielä todista mitään. Opetelkaa vähän asioita ja pyydät heti syksyllä uuden testin.

 

Puheterapiaa, puheharjoituksia, puheharjoituksia ja vielä kerran puheharjoituksia.

Se R ei kyllä välttämättä tule itsellään, vaan sen eteen voi joutua tekemään töitä paljonkin. Jos ne muut ongelmalliset kirjaimet ovat D ja L, niin työmäärä lisääntyy huomattavasti, sillä tie R:ään kulkee noiden osaamisen kautta.

Ja puheterapian työt tehdään kotona, puheterapiassa annetaan vaan "ohjeet", minkä mukaan tehdään töitä kotona seuraavaan käyntikertaan saakka ja sen jälkeen tulevat uudet harjoitukset. Harjoituksia kuuluu tehdä päivittäin, ei välttämättä kauaa, mutta joka päivä kuitenkin.

Meillä on yksi ollut pahasti puheongelmainen ja hänellä on yhä koulussa ongelmia osin tuon alkuäänteen tunnistamisen (ja saman muidenkin osien tunnistamisen) kanssa. Se tuottaa suuria ongelmia oikeinkirjoituksen suhteen, kun ei vaan kuule, miten se kuuluisi kirjoittaa. On tuon takia erityisopetuksessa.

En tiedä mihin 6 v testeihin viittaa, tuolle meidän lapselle on tehty ihan laajat koulukypsyystestit, mitä ei kaikille tehdä. Osassa aihealueissa taisi olla normaali tai jopa parempi, mutta kielellisissä jutuissa oli aivan hurjasti jäljessä ikäkauttaan, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys meille.

On tuolla vähän muutakin liitännäisdiagnoosia ollut sensorisen integraation häiriöstä, on päässyt joksikin vuodeksi toimintaterapeutin kanssa leikkimään.

Kiitos vastauksesta! Lapselle tehtiin lähinnä vain kielelliset testit. Terapeutti sivusi alussa kyllä poissulkevasti esim. aistihäiriöt. Kertoi, että joskus puheongelmiin liittyy myös muita häiriöitä. Laajoja koulukypsyystestejä ei tehty. Varmaankin terapeutti tarkoitti eskarin mahdollisia ongelmia siis tuolla alkuäänteen tunnistamisongelmalla. Tosin kotioloissa osaa pelata esim. Ekapeli Alku:a ihan hyvin ja äänteet sieltä löytää.

Yllätti vain nämä puutteet, kun esim. sanavarasto jäi heikoksi. Aina on luettu iltasatuja, monipuolisesti käytetty sanoja - ja silti sanavarasto heikko. Värit olivat haasteellisia. Vasen ja oikea sekoittuivat. No, osan on itsekin huomannut, kun muistaa miten aikoinaan minäkin ennen kouluun menoa tankkasin, mikä väri on mikäkin, vasen ja oikea usein vaatii opettelua - en ole näitä nyt kovin huolestuttavana pitänyt. Ja oikeastaan, en pidä huolestuttavana vieläkään. Nämä ovat asioita, joita vain pitää opetella.

Tämä taisi kolahtaa jotenkin itseen, kun en ole ajatellut, että ennen eskaria pitäisi osata kaikenlaista sellaista, mitä mielestäni lähinnä koulussa vasta olen itsekin oppinut. Muuten ei kehityksessä ole ollut ongelmia. Vain nämä puheasiat on huomattu itsekin. Tosin vasta nyt kunnolla tajusin terapeutin käynnin jälkeen, että näitä äänteitä on harjoiteltava ja kestää aikansa, että se R opitaan. D ja L tosiaan on myös hakusessa, tosin lapsi osaa ne sanoa, kun oikein keskittyy.
Puun takaa tullut viittaus mahdollisista eskarin ongelmista oikeastaan oikein järkytti, mutta kun keskustelin päiväkodin hoitajien kanssa, mieli rauhoittui, kun hekään ei mitään erikoista ole aikaisemmin havainnut. Ajattelin jo, että onko sellainen tilanne, että eskariin menoa pitää jopa harkita. Mutta siitä ei ole kyse. Syksyllä sitten nähdään, miten eskari alkaa sujua, ja mitä se tuo mukanaan.

Vähän kieltämäti miettii, että miten sitä osaa suhtautua asiaan, että on hyvä että tutkitaan, että jos tarvitsee, saa apua oppimiseen. Mutta miten myös pitäisi suhtautua, ettei lapselle tule kuvaa, että hänessä on jotain vikaa.

 

Mun lapsi vastasi näin: rapu alkaa a:lla, kirja alkaa i:llä, auto alkaa a:lla, peili alkaa e:llä...jne, eli osasi napata sen ensimmäisen vokaalin mutta ei konsonanttia...samoin kun opetteli kirjoittamaan niin kirjoitti puoli vuotta sanoihin pelkkiä vokaaleja: auio = aurinko, jne... Joo ei lapsi tiedä mikä on äänne, pitää puhua kirjaimista!

Yksi testi ei vielä todista mitään. Opetelkaa vähän asioita ja pyydät heti syksyllä uuden testin.

Tuttavan kanssa juttelin, niin hänen lapsellaan oli alkujaan 6 kirjainta/äännettä hakusessa. Konsonantit erityisesti olivat hankalia. Ei siis osannut sanoa näitä äänteitä. Puheterapia alkoi hänellä jo aikaisemmin neli-viisivuotiaana, ja koulussa lopulta osasi nämä. Oli vaatinut kotona päivittäistä harjoittelua, ja siinä onkin tekemistä, jos lapsi ei haluaisi harjoituksiin keskittyä. Kaiken maailman vippaskonsteilla oli saatu houkuteltua opettelemaan ja lopulta oppi ne.

Eskariin menoa odotellaan kovasti. Katsotaan sitten mitä syksy tuo tullessaan.

 

Vähän kieltämäti miettii, että miten sitä osaa suhtautua asiaan, että on hyvä että tutkitaan, että jos tarvitsee, saa apua oppimiseen. Mutta miten myös pitäisi suhtautua, ettei lapselle tule kuvaa, että hänessä on jotain vikaa.

Tuskin se lapsi mikään tyhmä on, huomaa varmaan itsekin, ettei sitä R:ää osaa. Osaa se jopa häiritsee itseäänkin, kun huomaa, ettei osaa. Käytte siellä puheterapeutilla ja harjoittelette niitä tehtäviä, mitä kotiin saatte. Ei siihen sen kummempia perusteluita tarvitse kuin, että opetellaan sitä, mitä ei vielä osaa. Ihan kuten kengännauhojenkin sitomista pitää harjoitella, että sen oppii tai lukemista. Osa oppii helposti, osa joutuu harjoittelemaan enemmän.

Oli vaatinut kotona päivittäistä harjoittelua, ja siinä onkin tekemistä, jos lapsi ei haluaisi harjoituksiin keskittyä.

Meillä on vuosien puheterapia takana ja meillä oli ihan lahjontalinja. Tietystä määrästä harjoitusten tekemistä sai aina tarran ja kun tarralappu oli lopulta täynnä, sai sitten mieleisen lelun. Siihen määrään joutui tekemään paljon töitä, meillä on puheterapia aloitettu ihan puhumattomalle, joten harjoittelua on riittänyt. Joinakin päivinä tuli vain yksi tarra, joku toinen päivä niitä saattoi tulla montakin. Väliin harjoitukset ovat tylsiä tavujen toistoja kerta toisensa jälkeen, niitä voi tehdä missä vaan, kuten vaikka bussipysäkillä lapsen juostessa ympyrää paikallaan Paljon harjoituksia on myös pelin muodossa, kuljetaan nopan osoittamia määriä laudalla ja toistetaan sitten ruutuun osunutta juttua, osa on ollut muistipelejä jne. Ei kannata tehdä siitä harjoittelusta turhan vakavaa, sitä voi tehdä muiden puuhien ohessa. Esimerkiksi osa R-harjoituksista sopii hyvin autoleikkien lomaan. Väliin voi vaikka hassutella, kuten vaikka toistamalla Laa:ta erilaisilla äänensävyillä ja vääntämällä siinä samassa naamaa milloin vihaiseksi, milloin iloiseksi riippuen, mikä on menossa.