Raskaus ja masennuslääkkeet

Onko muilla kokemuksia raskauden aikaisesta masennuksesta ja lääkkeiden syönnistä? Mitä lääkettä teille määrättiin ja millä annoksella? Söittekö lääkkeitä vaan osan raskautta vai koko raskauden ajan? Mites syntymän jälkeen, vaikuttiko lääkkeiden syöminen vauvaan?

Kaipailisin nyt mielipiteitä ja kokemuksia ylläoleviin kysymyksiin joita itse parhaillaan pohdin. Söin ennen raskautta Seronil-masennuslääkkeitä 40mg/pvä jotka lopetin positiiviseen raskaustestiin. Nyt tuntuu taas siltä että lääkkeet olisivat tarpeen :'(

 

:hug:

täällä tuli tosi paha ahdistus ja paniikkihäiriö ekan raskauden myötä aika loppumetreillä , joka paheni synnytyksen jälkeen enemmän :|

mulle yritettiin syöttää kaikkia mietoja lääkkeitä raskauden takia, mutta jälkeenpäin olisin heti halunnut masennuslääkkeet, niin olisin edes vähän voinut nauttia siitä vauva-ajasta, lääkkeetv aloitettiin vasta kunnolla tytön syntymän jälkeen noin kaksi viikkoa sen jälkeen, hidas toipuminen alkoi ja kauheat traumat siitä jäi. tapaus oli 2007 ja nyt odotan toista lasta ja lääkettä syön koko raskauden, ettei käy kuin viimeksi

olo on ollut hyvä ja n. neljä viikkoa enää laskettuun aikaan :heart:

lääkkeenä mulla menee setralin 100 mg ja ketipinor 25 mg ja ei aiota siis vähentää missään vaiheessa ennen synnytystä :heart:

voimia sinulle :hug:

 

Tunnin päästä aika terveyskeskuslääkärille, neuvolalääkärille ei aikoja kolmeen viikkoon. Vähän inhottaa mennä tuntemattomalle lääkärille puhumaan masennuksestani, en millään jaksaisi kertoa koko tarinaa ja on tuo häpeäkin aika suuri.
Mutta pakko edes mennä keskustelemaan ja katsomaan mitä vaihtoehtoja olisi tarjolla. Mielelläni en lääkkeitä alottaisi kun pelottaa niiden vaikutus vauvaan.

Kiitos Huisi kommentistasi, mielelläni lukisin myös muiden kokemuksia.

 

Terveyskeskuslääkäriltä kotiuduttu. Aika turhauttava käynti. Lääkärinä nuorehko mies joka vähän kökkö ja epävarma eikä ottanut selvää kantaa siihen kannattaako mun masislääkkeitä alottaa vai eikö. Kirjoitti kuitekin pienintä eli lastenannosta Seronilia (10 mg), mutta en ainakaan vielä lääkettä hakenut. Vähän epäilyttää minkään lääkkeen aloittaminen kun tietoa vaikutuksesta ei ole ja netistäkin saa vain ristiriitaista tietoa. Keskustelupalstoja selatessa on ihan ok käyttökokemuksia ja sallittua yleensäkin käyttää mutta lääkkeen pakkausseloste vähän hätkähdytti. En tiedä sitten mitä tehdä.

 

iso hali :hug:

Mulla on ollut mielialalääkitys on-off meiningillä jo kohta 10 vuotta, viime syksynä aloitin sen pitkän tauon jälkeen uudelleen kun tuli todella paha työuupumus, jota en tunnistanut tarpeeksi ajoissa. Itsellä on vasta alkuraskaus menossa, mutta psykiatrin kanssa ollaan yhdessä päätetty jättää lääkitys pois. Ilmeisesti näin alkuraskaudessa lääkityksellä ei pitäisi juurikaan olla vaikutusta sikiön kehitykseen, mutta loppuvaiheessa se pitäisi muutenkin jättää pois, jos ei halua vauvalle vieroitusoireita.

Itsellä on ollut lääkityksenä nyt Venlafaxin, ja näin mua on ainakin neuvottu tän lääkkeen kohdalla. Tosin on kuulemma myös jotain muitakin lääkkeitä, joita ilmeisesti voisi syödä pidempään. Mutta itsellä oma mieliala on ollut koko talven kohentumaan päin, ja nytkin vaivaa vain alkuraskauden etova olo ja tajuton väsymys, joten pyrin jättämään lääkityksen pois pikkuhiljaa.

Mitä ilmeisimmin lääkityksen kanssa ei suositella samaan aikaan imettämistä, tai ei ainakaan vahvojen lääkkeiden kanssa. Oletko pyytänyt saada keskusteluapua neuvolasta tms? Itsellä ainakin oma hoitosuhde mielenterveystoimistoon jatkuu neuvolan ohella, mikä on kyllä hyvä juttu. Ilman sitä keskustelun mahdollisuutta en kyllä varmaan jaksaisi, oli sitten sitä lääkitystä mukana tai ei. Eli koita vaatia myös muuta hoitoa, kuin pelkkää lääkitystä! Tosin mullakin on psykiatrin (lääkäri) kanssa seuraava aika vasta elokuun lopussa, silloin katsotaan tarvitaanko joku muu lääke aloittaa, vai pärjäänkö loppuraskauden ilman lääkitystä.

neulainen ja klöntti 11+0

 

millä viikoilla nyt olet? kysy, voisitko saada lähetettä paikalliseen mielenterveystoimistoon, jossa saisi aikaa osaavalle psykiatrille?

Mulle on muuten sanottu tärkeäksi syödä myös omega3 kapseleita, joiden pitäisi kohottaa mielenterveyttä muutenkin. Lisäksi tietty kaikki muutkin vitamiinit on tarpeen, samoin liikunta ja terveellinen ruoka on aina hyvä perusta. Sori jos tulee jotain terveystuputusta, mutta itse ainakin huomaan, että huonolla ruualla mielikin vain huononee. Se saattaa olla klisee, mutta yleensä hyvin totta.

Itse söin Seronilia aiemmin, ja tosiaan ilmeisesti sen käyttö ihan alussa ei ole kovin vaarallista, enemmän vasta sitten kun synnytys lähenee. Kun sulla toi annostuskin on noin pieni, niin riippuen toki sun viikoista, uskaltaisin ainakin itse sitä syödä. Tällä hetkellä itsekin siis syön vielä tota mun lääkettä, tosin ihan pienintä annosta kun olen lopettamassa.

Olen kyllä myös kuullut, että jos odottavan äidin mielenterveys alkaa heikentyä pahasti, niin niitä turvallisiakin lääkkeitä on. Toki jokainen tapaus on erilainen, ja tulee ottaa huomioon sekä äidin, että sikiön paras mahdollinen tilanne.

 

Mä syön noita seronil lääkkeitä ja olen raskaana viikolla 39+4
Koko raskauden ajan olen syönyt noita lääkkeitä. Mulla oli tuo 40mg raskauden puoliväliin asti,sitten juttelin lääkärin kanssa voinnistani ja ,kun vointini ollut hyvä,niin laskettiin annosta 20mg,jota syön koko ajan,enkä aio lopettaa. Lääkäri oli sitä mieltä,että on turvallinen lääke syödä ja annos sen verran pieni,että voin,jopa imettää,tuolla annoksella.

Kaverini syö myös samoja lääkkeitä 40mg päivä ja hänellä koko raskausaika tuo sama annos ja on synnyttänyt jo ja imettää,myös tuolla annoksella. Hänellä ei mitään ongelmia ollut.
toivottavasti saat jotain selvää tästä
jonttu79 39+4 =)

 

Kiitos vastauksestasi neulainen :flower:

Olen rv 18 ja lääkäri kirjoitti lähetteen tervkeskuksen psykologille. Mutta epäili että aikaa saa odotella kauan. Soitan torstaina sinne kun on soittoaika.

Mä söin kans Omega3-kapseleita (tosin kolmasosan päiväannoksesta) mutta sitten lueskelin vauvalehteä jossa luki kielletyissä aineissa nuo kalaöljykapselit ja hädässä tietenkin menin purkin kyljestä lukemaan sanotaanko siinä mitään ja suositus oli ettei raskauden aikana syödä. Siihen jäi nekin mutta googlattuani vähän asiaa olen kyllä ajatellut jatkaa huoletta niiden syömistä. Lisäksi syön Multivitan raskaus- ja imetysajan vitamiineja.

Lääkäri tutki tarkoin kaikkia tietokantojaan ja Seronilia olen käyttänyt aiemminkin jonka olen todennut toimivaksi. Tosin nyt määräsi niin pienen annoksen että en tiedä saanko siitä mitään irti. Mutta mitä vähemmän sen parempi.
Lääkärin mielestä mikään lääke ei nouse ylitse muiden raskauden aikaisissa masennuksen hoidoissa eli ei ole nimetä mitään tiettyä jota erityisesti suositeltaisiin.
Mutta myös sen lääkäri sanoi ja netistäkin olen lueskelluet että juurikaan ensimmäisellä kolmanneksella ei ainakaan tiettyjä masislääkkeitä suositella koska voivat haitata sikiön elimien kehitystä. Että lääkitys alotettaisiin vasta toisella kolmanneksella jolloin elimet ovat jo kehittyneet! Näin oli ainakin tietääkseni Seronilin kohdalla jossa vaikuttavana aineena fluoksetiini.

 

Kiitos myös sinulle Jonttu :flower:

Ote Seronilin pakkausselosteesta:

Raskaus
Kerro lääkärille välittömästi, jos olet taiepäilet olevasi raskaana, tai suunnittelet raskautta.
Vauvoilla, joiden äiti on saanut fluoksetiinia sisältävää lääkettä raskauden ensimmäisten
kuukausien aikana, on raportoitu olevan suurentunut riski synnynnäisiin
vikoihin, lähinnä sydänvikoihin. Väestössä keskimäärin noin yhdellä
vastasyntyneellä 100:sta on jokin sydänvika. Riski suurenee 2 vastasyntyneeseen 100:sta jos äiti käyttää fluoksetiinia sisältävää lääkettä, kuten Seronil. Keskustele
lääkärin kanssa, onko Seronilin käyttö vähitellen syytä lopettaa raskauden ajaksi. Olosuhteista riippuen, Seronilin käytön jatkaminen saattaa olla perusteltua.
Kerro kätilölle ja/tai lääkärille, että käytät Seronilia. Käytettäessä raskauden, erityisesti kolmen viimeisen raskauskuukauden aikana lääkkeet, kuten Seronil saattavat lisätä riskiä kohonneen keuhkoverenkierron vastukseen vastasyntyneillä (PPHN), aiheuttaen
sinisyyttä ja hengitystiheyden nopeutumista. Nämä oireet ilmenevät yleensä 24 tunnin kuluessa synnytyksestä. Jos vauvallasi esiintyy näitä oireita, ota välittömästi yhteyttä kätilöön ja/tai lääkäriin. Seronilia on käytettävä varoen raskauden aikana, etenkin loppuraskaudessa tai juuri ennen synnytystä, sillä vastasyntyneellä lapsella on kuvattu myös
seuraavia haittavaikutuksia: ärtyisyyttä, vapinaa, lihasheikkoutta, tyyntymätöntä itkua sekä imemis- tai nukkumisvaikeuksia.

Imetys
Fluoksetiinia erittyy rintamaitoon ja siitä voi tulla haittavaikutuksia imeväiseen lapseen. Imetä lasta vain jos tämä on aivan välttämätöntä. Jos jatkat imettämistä, lääkärisi saattaa pienentää käyttämäsi fluoksetiinin annosta.

Aika raakaa tekstiä. Tuon perusteella jättäisin lääkkeen syömättä. On tämäkin jahkaamista :headwall:

 

Aina siinä on miettimistä.. tuota nimenomaan lääkäri määräsi,jo silloin,kun sanoin suunnittelevani raskautta.
Luin pakkausselostetta,jossa lukee.. seronilia voidaan käyttää raskauden aikana,mutta varovaisuutta tulee noudattaa etenkin raskauden loppuvaiheessa ja juuri ennen synnytyksen käynnistymistä.

Kaverilla ainakin hyvin tuon lääkkeen kanssa mennyt vaikka isompi annos vielä...
tiedä siitä sitten :headwall:

 

On nämä vaikeita asioita, pääasia kuitenkin että jotain apua saa. Pakkausselosteissa ja lääkeinfoissa sanotaan samasta lääkkeestä vähän eri tavalla mutta tuo josta ton otteen otin oli päivitetty toukokuussa 2010.
Mutta minä selvittelen varmaan vielä asiaa ennenkuin teen päätöksen suuntaan tai toiseen.

 

Mä en noista lääkkeistä tiedä,mutta oma mieliala ollut matala ja selvästi masentuneisuutta havaittavissa,ensi kertaa omassa elämässä.
Oikeastaan kaikki alkoi mennä alaspäin,kun n rv 28 alkoi kovat ylävatsakivut joissa mua ei otettu tosissaan,käskettiin syödä närästyslääkettä...
Huomaan että siitä alkaen on mieliala ollut alhaalla.Tuntuu etten jaksa raskautta ja pelkään että masentuneisuus jatkuu vauvan synnyttyä.Itku on herkässä kaiken aikaa.
Toisaalta voi johtua ihan myös raskaushormooneista ja toivonkin kovin että alakulo helpottaa vauvan synnyttyä,mutta entä jos jatkuukin babybluesina?

Siksipä pyysin ja pääsin nyt(yksityisen tahon kautta)ä-polille jotta asiani huomioitaisiin ja otettaisiin todesta.
Aika on rv 37+3,en tiedä mitä sitten miettivät ja tekevät.Mutta olen tyytyväinen että olen seurannassa jos masennus sitten jatkuukin.

Halauksia sulle ja toivottavasti saat avun :hug:

 

kannattaa tosiaan ottaa asia puheeksi myös neuvolassa, josta voi saada myös apua, ainakin juuri sen psykologin ajan kanssa.

Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että mulle on tiivistetty mun aikoja mun psykologille tän raskauden myötä, vaikka mielenterveystoimisto onkin nyt kesälomalla. Mun psykologi on nähnyt mun vauvan kaipuun ihan alusta asti, ja on ihanaa kun saan hänen avustamanaan myös toivottavasti saada sen vauvan. Eihän sitä koskaan tiedä jos jotain tapahtuukin, mutta toivottavasti ei.

Varmastikaan kukaan ei osaa tarkkaan sanoa kannattaako lääkkeitä syödä vai ei, ja osaksi vastuu jääkin itselle. Haluaako ottaa riskin lapsen terveyden kanssa, vai oman mielenterveyden kanssa. Siinä kai se suurin ongelma lienee.

 

kurjaa huomata, että muutkin kärsivät masennuksesta, mutta kiva huomata, ettei ole yksin

itse ehdin syödä seronilia 20mg pv joitakin viikkoja, kun en tiennyt vielä olevani raskaana. psykiatrini mielestä ainakin ensimmäinen ja viimeinen kolmannes pitäisi olla ilman lääkkeitä, jos vain pystyy - ja nyt en tiedä pystynkö....

olo on välillä aivan kauhean epätoivoinen. sairastan myös ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriötä, ja raskausoireet tuovat suuren ahdistuksen, paljon suuremman kuin pitkään aikaan en tiedä pitäisikö lääkkeet aloittaa uudestaan? pelkään niin hirveästi sairastuvani taas pahasti, viimeisen vuoden aikana olen alkanut voimaan paljon paremmin ja nyt tuntuu tulevan takapakkia, tai ainakin pelkään sitä! ja synnytyksen tuoma väsymys pelottaa hirveästi, en halua sairastua enää pahasti masennukseen, en tiedä miten jaksan enää sieltä nousta, kun niin monta kertaa on jo pohjalla käyty...

minulla jatkuu terapia koko ajan, mutta nyt raskauden aikana en ole tuntenut saavani siitä apua. hormonit varmasti vaikuttavat asiaan, joo, mutta miten suuri on hormonien osuus olotilaan? entäs jos hormonit syöksevät minut taas syvälle pimeyteen?

kaikki käskevät vain nauttimaan raskaudesta jne jne mutta en pysty kun pelkään niin paljon... mielialat vaihtelevat koko ajan laidasta laitaan - ei vielä ainakaan ole jatkuvaa masennusta, mutta tuleeko sitä? ennen raskautta pystyin jo käsittelemään näitä pelkoja, ja hieman hallitsemaan niitä, mutta nyt tuntuu, että olen täysin pelkojeni vietävänä.

mikä tässä nyt sitten on lääkkeiden lopettamisesta kiinni? ja mikä hormoneista?

anteeksi, tuli vähän sekavaa avautumista. toivottavasti sinuakin helpottaa tietää, ettet ole ainoa Ehkä voisimme tukea toinen toistamme? itsellä nyt rv 10+1 (laskurien mukaan)

 

mulla tuli mieleen, että voitaisiinko perustaa oma pino meille raskaana oleville mielenterveysongelmaisille? Onhan täällä jo ylipainoiset odottajat, sokeritautiset yms. Voin kyllä perustaa meille oman pinon, vai pysytäänkö tässä?

Voisi vähän jakaa tunnelmia ja olotilaa, sekä kenties tosiaan auttaa toisiamme. Itse olen toivonut tätä raskautta pitkään, ja juurikin olin toipumassa pahasta masennuksesta ennen tätä. Nyt olen myös ottanut hieman takapakkia, mun tulevaisuuden työkuviot on ihan auki ja kaikki meni tavallaan sekaisin. Olen tästä raskaudesta ihan äärimmäisen onnellinen, ja haluaisin vaan olla raskaana, ilman mitään töitä, stressiä siitä pitääkö mun jatkaa töissä, haluaako ne mun jatkavan vai voinko olla työttömänä.

Mä ainakin haluaisin jo sen vauvamasunkin, nyt esim. oma kroppa tuntuu tosi ällöttävältä. Turvotusta on ihan liikaa, tissit on ihan erilaiset kuin aiemmin ja koko ajan sitä jännittää onko masussa sittenkään kaikki ok. Meillä on ensi maanantaina nt-ultra, ehkä se vähän rauhoittaa, toivottavasti.

isot halit kaikille, ja kiva tosiaan huomata ettei ole yksin. Yritimme mun psykologin kanssa etsiä tietoa raskauden aikaisen masennuksen hoidosta, mutta siitä ei ollut mitään tietoa. Kaikki sivut koskee vaan babybluesia.

:heart:

neulainen 11+0

 

neulainen: oma pino tai tämä pino, kummin vaan tuli jotenkin hyvä mieli sun viestistä, en tiedä miks ehkä kun huomasin tuttuja juttuja

mä en oo ollu töissä pitkään aikaan ja nyt pitäisi iloita siitä, että saan parhaan syyn pysyä jatkossakin poissa työelämästä. mun neuvo ois siis tietty se, että keskityt vaan raskauteen ja äitiyteen (tuleeko sulle ensimmäinen lapsi?) niin työt ei ainakaan tekis sulle pahempaa oloa. nykymaailman työmeininki se mutkin sairastutti tai ainakin oli se viimenen niitti.

mutta tietty ihmiset on erilaisia, toisille sopii työelämä ja pitäähän se kiinni yhteiskunnassa. itse olen ilman töitä aika lailla erakoitunut ja ystävät on vuosien varrella kaikonneet (ketään ei kiinnosta pitää yhteyttä, varsinkaan sen jälkeen ku saivat kuulla mun sairastavan )

toivoisin lapsen myötä saavani uusia ystäviä ja harrastuksia, ja ehkä sitten on enemmän yhteistä tuttavien kanssa, joilla jo on lapsia. ja ainakin tulen saamaan jonkun tarkoituksen elämääni ehkä siitä saa ihan uutta energiaa ja itsekunnioitusta kunhan vaan selviän ilman pahaa sairastumista.

 

Voi, "ihanaa" kun on muitakin samoista ongelmista kärsiviä...
On helpottavaa huomata että on muitakin samoista ongelmista kärsiviä eikä ole asiansa kanssa yksin. Joten kannatan tämän pinon tai uuden aloittamista jotta voidaan toinen toistamme tukea ja kannustaa. :hug:

Mä olen tyyliltäni sellainen että aina viimeiseen rajaan asti murehdin yksin pienessä mielessäni ongelmiani ja sitten siinä vaiheessa kun uskallan suun avata hätä on jo suuri
:'( Jotenkin sitä kai on vaan niin ylpeä olevinaan tai häpeää näitä kokemiaan tunteita ja pelkää enemmän sitä mitä muut itsestä ajattelee kun vaan rohkeasti myöntää tarvitsevansa apua. Anoppikin kerran tokas kun mainitsin jotain mulla ja miehelläni olevan vähän riitaa että "eikö meidän pitäisi elää nyt elämämme onnellisinta aikaa"!!!! :/ Niinpä niin. Vaikka onnellinen tästä raskaudesta ja kaikesta olisinkin, niin kyllä kai alamäetkin kuuluu elämässä joka asiaan. Ei raskaus mitään pelkkää ruusuilla tanssimista ole!
Mutta tuo kuvaa hyvin ihmisten ajatusmaailmaa että kuvitellaan kaiken olevan enemmän kun hyvin kun vauva on tulossa ja blaa blaa... :headwall: No joo, tiedätte varmaan mitä tarkoitan...

Mä olen luonteeltani masentuvaa tyyppiä, niin on mun äiti ja isäkin ja masennushan on perinnöllistä. Nuorena sairastin syömishäiriötä ja sen ohella masennusta. Ja nyt tätä raskautta saimme odottaa yli neljä pitkää vuotta, joista kolme olimme lapsettomuushoidoissa. Ja jestas että ne hoidot oli fyysisesti sekä psyykkisesti rankkoja. Ja mä masennuin.
Käytin kyllä koko hoitojen ajan lääkitystä mutta itsenäisesti lopetin lääkkeet kuin seinään positiivisen raskaustestin tehdessäni. Ajattelin että kyllä se masennus lähtee sillä millä on tullutkin ja että raskaus on niin odotettu ja iloinen asia että enhän mä voi siitä masentua!!!! :headwall:
Mutta tässä sitä vaan ollaan... Miettimässä mitä itsensä kanssa olis paras tehdä. En ole oikein varma vieläkään että kärsinkö enemmän varsinaisesta masennuksesta vai hormonimyrkyjen aiheuttamasta kiukkuisuudesta. Mutta kuitenkin tiedän että lääkkeet auttaa, on auttanut ennenkin vastaaviin.

Huomenna soitan teratologiseen tietopalveluun ja kysyn tosta Seronilista. Tällä hetkellä ajattelin ne aloittaa. Ja soitan torstaina varatakseni ajan psykologille. Oma pää ja terveys on kuitenkin kaiken a ja o ja toki haluan vauvan syntyvän vielä ehjään parisuhteeseen ja kykenevän ja jaksavan äidin syliin. :heart:

Mutta iso kiitos teille kaikille, kummasti saa lohduta pelkästä kirjoittamisesta ja muiden kokemusten lukemisesta. Ja mun puolesta jatketaan ketjua ja tuetaan toisiamme! =)

 

Cisulle voimia ja halauksia myös Uskon, että hoidot ovat varmasti olleet kamalan rankkaa aikaa sulle! Nyt vaan lepoa ja iloisia vauva-ajatuksia Itse en ole masentuvaa tyyppiä, olen oikeasti täysin vastakohtainen persoona kuin mitä sairastaessani olen ollut, ehkä sen takia sairaus onkin niin vaikea hyväksyä ja muille näyttää. Yhä salaan sairauttani suurimmalta osalta ihmisiä, minulla ei juurikaan ole ystäviä muutenkaan, saati sellaisia kenelle asiasta puhuisin. Onneksi on upea mies, joka hoitaa ja tukee minua :heart:

Kerro sitten mitä teratologinen palvelu sanoi, muakin kiinnostaa niiden mielipide

Olotila vaihtelee aika nopeaan, nyt on taas jo paljon parempi mieli kuin aikaisemmin. Lueskelin noita muita ketjuja ja jotenkin se miten jo synnyttäneet elää hormonimyrskyn keskellä ei pelottanutkaan vaan helpotti - tajusin, että niin mullekin käy ja otan sen vastaan sellasena ku se tulee ja muistutan itelleni koko ajan, ettei se ole masennusta, se ei ole merkki vakavasta sairastumisesta vaan kuuluu asiaan! Ja ihana oli lukea niiden ihmisten ajatuksia ja sitä kuinka toiset tukivat ja kannustivat. Vertaistuki on niiiin tärkeetä, kiitos teillekin jo kun autoitte minua tänään

 

Miehen kanssa oli juuri vähän puhetta lääkityksen aloittamisesta ja hän tuntuu olevan enemmän sillä kannalla että jos vaan ilman voin olla niin aina parempi. Tottakai näin mutta hän ei ole minun päässäni eikä tiedä mitä käyn lävitse.
Joten lääkkeiden alottamispäätöksen mies jätti minun vastuulleni ja esitti pointin että voinko itselleni ikinä antaa anteeksi jos lääkkeillä jotain kamalaa vanhinkoa lapsellemme aiheuttaisin. En tietenkään ja sehän tässä isoin ja painavin syy onkin tuo mahdollinen vahingon aiheuttaminen vauvalle. Vauvan terveys menee itseni etusijalle ainakin toistaiseksi kun vielä suhtkoht pärjään itseni kanssa.
Mutta soitan huomenna kuitenkin sinne HYKSIN teratologiseen ja kerron täällä sitten mitä siellä sanottiin.

Nyt on kuitenkin muutaman päivän ajan ollu ihan pirtsakka mieli, mutta.... seuraavaa romahdusta odotellessa :headwall:
Toinen pointti oli se minkä mieheni otti esille että jos mielialani johtuu suurimmaksi osaksi hormonimyrskyistä eikä varsinaisesti masennuksesta niin auttaako lääkkeet edes?!! Uskon kyllä auttavan ainakin tarpeeksi isolla annoksella mutta eipä näitä hormonimyrkyjä ikuisuuksiin asti luulisi kestävän.
Ongelmani on lähinnä se, että olen nykyään "raivohullu", saatan ärsyyntyä mahdottomasti ihan pienestä ja turhanpäiväisestäkin asiasta ja purkaan kiukkuni mieheeni. En tunnu pääsevän kiukuntunteistani ylitse vaan se jää hallitsemaan minua ja saatan päiväkausiakin raivota ihan mistä tahansa syystä. Kerään kuin tiedostaen kaikkea minun raivoani ruokkivaa ja sitten purkaan kaiken paskan mieheni niskaan ja muutun ilkeäksi ja loukkaan häntä. Ja tietenkin samalla itseäni. Mutta kun en vaan pääse tuosta tunteesta eroon enkä pysty hillitsemään itseäni!!!! Se tässä ongelmana onkin. Teen meidän elämästä yhtä helvettiä ja tällä menolla ihmettelen kovasti jos yhdessä enää olemme kun vauva syntyy :'(
Samanmoista päätöntä kiukkua mulla on ollu aiemminkin masennuksen yhteydessä johon lääkkeet on auttanut. Aikaisemmassa viestissä olin jo vähän päättänyt alottaa lääkkeet mutta miehen mielipiteen jälkeen en tiedäkään enää. Syyllisyyden se ainakin sai minun niskaani heitettyä.

 

voi ku kurja tilanne! mitä mies on mieltä siitä, että jos raivoat noin paljon, niin luuleeko hän teidän olevan vielä kauan yhdessä? voihan se olla, että miehesi kestää sen ja hyväksyy sen ja jaksaa odottaa kauankin, että olet taas oma itsesi

mun mielestä kyllä raivoaminen kuulostaa ihan vaan hormoneilta, mutta jos sitä on aikaisemminkin ollut, niin en sitten tiedä. mikäköhän muu voisi auttaa raivoamiseen? tupakanpolttoakaan ei voi nyt harrastaa. mäkin oon kyllä nyt ollut pahalla päällä ja kiukunnut miehelle normaalia enemmän, mutta mä tiedän, että mulla se tulee hormoneista ja siitä, että lopetin just tupakanpolton.

fiksu pointti, en oo ees ajatellu tolleen, että auttaakohan lääkkeet ees jos on hormoniperästä masennusta vaan.

eli ei musta mitään apua taida olla. itse ajattelen niin, että monet lääkkeet ovat turvallisia ja tärkeintä on se, että äiti voi hyvin raskauden aikana ja sen jälkeen, ja että parisuhdetta pystytään hoitamaan ja pitämään kunnossa. vauvan tultua taloon kuitenkin tarvitaan rakastavaa ja jaksavaa miestä paljon.

 

Voi kun välillä saisikin yhden huurteisen tupakan kera!!!!

Kyllä miehelle tein selväksi että mitäs jos koko loppuaika on tätä mun mielen vuoristorataa ja se sanoi kyllä kestävänsä, on kuulemma sitä kestänyt multa ennekin, niinkuin onkin Kauhea, olen mäkin kamala ja vaikea tapaus, hatun nosto vaan tuolle ihanalle miehelleni kun jaksaa, moni olis varmaan jo juossut ja kovaa!!

Mietin kuitenkin vielä ja katson miten tilanne etenee. Voihan olla että se psykologin kanssa jutustelukin itsessään auttaa. Ja tottakai teistä on ollut apua!!! Kiitos vaan kannanotosta tömpsis :flower:

 

Soitin sinne teratologiseen tuosta Seronilista ja sanottiin että käyttö on turvallista. Pakkausselostetta ei kuulemma saa tuijottaa, niissä pakolliset tekstit aina jolla vastuu siirretään pois lääkefirmoilta.
Seronilista on paljon tutkimustietoa ja se saattaa kyllä aiheuttaa sydänvikoja, mutta ne ovat sellaisia jotka korjaantuvat itsestään. Ja joitain lääkeoireita tietenkin vauvalle ja vaatii synnytyssairaalaksi sairaalan jossa lastenlääkäripäivystys.

Terveyskeskuksen psykologille yritin soittaa, toinen ei ota uusia asiakkaita kun jää eläkkeelle, toinen lomalla elokuun alkuun.

Nyt katselen tilannetta ja alotan lääkkeen jos siltä tuntuu. Toistaiseksi yritän kuitenkin pärjätä vielä omillani.

 

^kannattaa muuten muistaa, että ainakaan mulla ei seronil auta kuin vasta noin 3vkon päästä lääkkeen aloittamisen jälkeen. Joten jos sulla on vähänkään sellainen olo että haluaisit aloittaa lääkkeen, niin aloita ihmeessä!

Meillä mies kanssa jaksaa yllättävän hyvin mun mielialanvaihtelut. Sillä tosin meni hetki, ennenkuin se tajusi ettei kaikki mun huutamiset aina johdu siitä. Se oli talvella mun mukana lääkärin käynnillä, ja lääkärin selostamana se uskoi helpommin ne samat asiat, kuin mitä mä olin sille sanonut. Siis mun masennuksesta ja mielialojen heittelystä. Nyt mulla on seuraava aika psykiatrille vasta elokuun lopussa, ja voi olla tarpeellista ottaa myös silloin mies mukaan, riippuen toki millainen olo silloin on.

Itse olen tällä hetkellä siis myös aika hankalassa tilanteessa. Viime syksynä sairastuin toista kertaa vakavaan masennukseen, tällä kertaa syynä oli työuupumus. Lopulta pitkän sairasloman jälkeen irtisanouduin keväällä kun pääsin kelan tukemaan ammatilliseen kuntoutukseen. Sillä kurssilla olen edelleen, vaikka olenkin ollut työharjoittelussa huhtikuusta lähtien. Halusin siis vaihtaa ammattia, tosin en ole vieläkään varma edes siitä, pärjäänkö loppupeleissä työelämässä, ainakaan koko päiväisesti. Nyt teen harjoittelussa lyhyempää päivää, ja se sopii mulle todella mainiosti.

Ennen raskautta oli puhetta, että jäisin tuohon nykyiseen työpaikkaan oppisopimuksella. Itseasiassa mua mietitytti jo silloin se oppisopimus, koska siitä saatu ammatti ei ole se täysin mun haluama, vaikka työtehtävät välillä sitä onkin. Noh, nyt on mennyt asiat uusiksi, enkä tietenkään voi aloittaa mitään oppisopimusta nyt. Mutta olen miettinyt myös sitä mahdollisuutta, etten olisi töissä enää ollenkaan. Mun harjoittelu loppuu tän kuun loppuun, ja kuntoutusta on vielä viikko elokuussa. En ole ollenkaan varma, että voisin jäädä tuonne töihin osa-aikaiseksi, sillä se ala ei sellaista oikein taida tuntea, enemmänkin ylityöt on se normaalimpi olo siellä. Haluaisin vain nauttia tästä raskaudesta, ja tiedän että iso maha alkaa jossain vaiheessa olemaan töissä este. Teen fyysistä ulkotyötä, ja en tiedä kuinka pitkään sitä voi tehdä raskaana.

Nyt olen ollut tän viikon saikulla työtapaturman takia, peukalo on nimittäin kipsissä. Ja mä nautin kotona olosta, mutta pelkään että jos jään elokuun jälkeen kokonaan kotiin, niin tylsistyn. Mies on kuitenkin päivät töissä. On mulla onneksi koira ja kissat.

äh, sori omanapailu, oli vaan pakko purkautua.

neulainen ja klöntti 11+1

 

Äh neulainen, älä sorittele tuota omaanapattelua, se on ihan sallittua tässä ketjussa. Eipä helppo ole tuo sinunkaan tilanteesi, toivottavasti löydät työkuvioihisi jonkun sopivan ratkaisun :hug: Itsellä on kans mietinnässä mitä sitä mammaloman jälkeen tekisi. Vakituinen työpaikka on alla kyllä, mutta jotain vaihtelua kaipaan työelämääni ja mahdollisesti alan vaihtoa. Mutta ne jää ratkaistavaksi sitten hamaan tulevaisuuteen.

Hienoa että miehesi on ollut mukanasi lääkärillä. On totta että lääkärin selostamana asiat tuntuvat uskottavimmilta ja menee myös miehelle perille. Samoin täällä mun mies on aina tarvittaessa ollut mukana ja enemmänkin.

Eräs kaverini kävi tänään yksityisellä lääkärillä ja piruuttaan kysyi tuosta Seronilista ja raskaudesta. Ei kuulemma suositella Seronilia vaan toista valmistetta nimeltään Seromex. Ei sen kummemmin selitellyt miksi näin mutta on sellainen käytäntö että Seronilia ei saa käyttää. Sama vaikuttava aine noissa näyttäisi kuitenkin olevan.
Että ota noista vastauksista nyt sitten selvää.... Mitä enemmän asiaa selvittää ja neuvoa kysyy, sitä enemmän sitä menee vaan sekaisin kun saa ristiriitaista infoa!!!!!

Huh, on hottis ilma... Kai sitä vois taas vaihteeks syödä jätskin
=)

cisu 17+3

 

sattumalta hoksasin tän ketjun ja aattelin kertoa oman tilanteeni... mulla kanssa noin 10 vuoden ajalla hoidettu masennusta aika ajoin. Tässä alkukesästä huomasin taas selvää mielialan laskua ja sitten tuli erittäin jyrkkä lasku. Eräänä iltana tein Beckin masennustestin jota myös terveydenhuollossa käytetään ja sain siitä 36 pistettä... seuraavana aamuna 29.
Neuvolassa terkkari sitten varasi lääkäriajan, sain saikkua alustavasti noin 10 päivää ja lääkkeet. Lääkäri oli nuorehko mies mutta otti sitten selvää voiko seronilia käyttää raskauden tässä vaiheessa (23 ja jotain oli sillon, nyt 24+4). Alotettiin 20mg annoksella. Eipä tuo olo ole kauheasti kohentunut vielä, mutta se jatkuva itkeminen on jo helpottanut

Maanantaina kontrollikäynti ja ajattelin pyytää saikkua loman alkuun eli lopun tätä kuuta, kun raskaudesta aiheutuviakin vaivoja on ihan sopivasti...