Raskausajan liikunta/mammojen liikunta

Nonniin, eli kyselisin kuinka paljon ja millaista liikuntaa olette harrastaneet raskausaikana ja kuinka pitkälle, onko jotain lisätty tai jouduttu jättämään pois? Ja myöskin jo synnyttäneet vois kertoa kuinka liikunta sujuu lapsenhoidon ohella. :)
 
Kaksi lasta. 4v ja 1v. Esikoisen aikaa en muista tarkasti, mutta kutakuinkin raskausajan liikunta noudatti samaa kaavaa. Ohjasin ryhmäliikuntaa jonnekin 35 raskausviikolle saakka. Monipuolisia lajeja pumpista spinniin. Viimeinen treeni 12h ennen synnytystä kuntosalilla. Odotus siis meni molemmilla kerroilla hyvin liikunnan osalta, vaikka painoa tuli noin 15kg ja turvotus oli viimeisen kuun aikana kova.

Kuntoilun olen aloittanut kävellen heti laitokselta tultuani. Pikku hiljaa olen muuttanut kävelyn juoksuksi vauvan ollessa noin 4viikoinen. Sitten lihaskuntoharjoittelua mukaan. Esikoisen kanssa juoksin todella paljon vaunuilla jopa 10km lenkkejä. Sehän onnistui kevyesti yhden lapsen kanssa. Kävin myös salilla ja vauva nukkui ikkunan alla unia. Sali oli tosin asiakkaille vielä tuohon aikaan kiinni ;) Kun esikko kasvoi, saattoi lähteä vaikka tunnin pyörälenkille ja lapsi tykkäsi katsella maisemia ja odottaa että pääsemme heppoja katsomaan. Tilanne on hieman toinen kun on kaksi lasta. Olin kotona vuoden. Mies oli kotona paljon leikkauksen ja opekesän vuoksi, joten treenaaminen pikkuvauvan nukkuessa oli helppoa. Tuurailin jumppia vauvan ollessa 2kk ensimmäistä kertaa. Tällä hetkellä liikun 6 päivänä viikossa ja pidän yhden lepopäivän. Treeniä tulee tällekin viikolle 10 ohjattua tuntia ja yksi reilun tunnin juoksulenkki. Pikkuhiljaa pääsee harrastamaan yhdessä lasten kanssa esim. luistelemaan kun toinen liukuu itse ja toinen tulee jäällä pulkassa :D

Miten on mahdollista käyttää liikuntaan näin paljon aikaa? Lapset ovat tottuneet vanhempien harrastamiseen, mies ja minä vuorottelemme ja sumplimme. Jos toisella alkaa opetus vasta 10, hän ehtii salille toisen mennessä 8 töihin ja lasten hoitoon. Toinen saattaa sitten tulla töistä juosten kotiin. Myös lapsen harrastuksen aikana voi käydä itse liikumassa sen sijaan, että odottaisi jumppasalin tai uimahallin ulkopuolella. Jos menemme viikonlopuksi mökille, toinen lähtee ensin juokseen ja muu perhe ottaa hänet matkalta kyytiin kun auto on pakattu ja poppoo starttaa ensimmäisen 10 km. Toinen jätetään sitten 10km ennen mökkiä pinkomaan perille. Onhan se yhteisestä ajasta pois, muttei niin paljon kuin kuvittelisi.

Liikunnallinen elämäntapa tarttuu lapsiin. 4 vuotias halusi viime viikolla isän kanssa juoksulenkille. Pikkuveikka oli vaunuissa ja he taivalsivat juosten ja kävelle pikkupakkasessa tuommoisen 3km lenkin. Ei hassumpaa ja aivan lapsen omaehtoista toimintaa =)

 
Oi vautsi, hyvin on siis teillä sujunut tuo liikkuminen! Itse käyn myös tällähetkellä 5-6krt viikossa pumppia, spinningiä, lenkkiä, bodybalancea, kuntosalia, milloin mitäkin ja mietin että kuinka pitkään sitä uskaltaa treenata, viikkoja on pian 34. Mutta ilmeisesti saa liikkua niin pitkään vain kun itsestä tuntuu hyvältä! Ja se, kun moni sanoo ettei lapsen tulon jälkeen enää ehdikkään liikkua samalla tavalla, mutta itse oon sitä mieltä että aina saa aikaa sumplittua jos vain haluaa. Että eiköhän tuota liikkumista saa jatkettua suunnilleen samaan tahtiin synnytyksen jälkeenkin. :)
 
Hyvä jos vastaukseni antoi "potkua" :D Täällä ei ole tunteja tarjolla Etelä-Suomen tapaan, joten aikavalikoima on suppeampi. Aluksi minulle sopi mainiosti noin 15 alkavat, kun vauva nukkui toiset päikkärit. Illalla oli vaikeampi lähteä, kun imetys oli tiheämpää ja esikoinen piti laittaa varhain nukkumaan.

Itse olen antanut ohjeen raskausajan liikuntaan, että seuraa omia tuntemuksiasi. Näin minä itse olen tehnyt. Minä olen tarkkaillut ettei syke nouse raskauden puolenvälin jälkeen pitkäksi aikaa yli 150, mutta on käynyt hetkellisesti ainakin 180. Kerran stepissä minua huimasi kun päätin sykkeennosto-osuuden, joten tulkitsin, että nyt pitää rauhoittaa. Painoja olen vähentänyt pikkuhiljaa. Johan se omakin massa nousee ja rasittaa ;) Vatsalihaksista lopetin rustistukset kun vatsa alkoi olla tiellä.

Tsemppiä odotusajalle ja liikunnalliselle jatkolle! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sickle:
Nonniin, eli kyselisin kuinka paljon ja millaista liikuntaa olette harrastaneet raskausaikana ja kuinka pitkälle, onko jotain lisätty tai jouduttu jättämään pois? Ja myöskin jo synnyttäneet vois kertoa kuinka liikunta sujuu lapsenhoidon ohella. :)
moikka!
nyt n.rv22 meneillään ja liikun melkolailla päivittäin. juoksu jääny ny pois, pari vikkoa sitten, mutta kävelen, joko yksin, sellasia reilun tunnin mittasia lenkkejä tai sitten päivällä lasten kans puistoon(silloin kaksostenrattaissa istuu 2lasta 2-ja 4-v) tuo 4-vee ei oikein pysty näin talvikelillä pyöräileen, joten usein rattaissa istuu. Hiihtäny oon nyt aika paljon 1-jopa 3krt/viikko ja hiihto onki aivan mahtavaa liikuntaa raskaana oleville, jos kaipaa kunnon hikeä kävelylenkkeilyn lomassa. kuntosalilla käyn kerran viikkoon, paitsi nyt jostainsyystä taukoa ollu.. :ashamed:

Mulla 4lasta ennestään, aivan synnytyspäivään asti liikun. ja synnytyksen jälkeen(riippuu toipuuko ihan normisti, ilman mit.takapakkeja) 2vkon päästä kävelyllä, n.2kk päästä jälkitarkastuksen jälk. ja sitten kun jälkivuoto on lppunut juoksut aloitan, kuntosalilla oon kayny 3vkoa synnytyksestä, alussa lähinnä fiilistelemässä, pientä jumppaa--> siitä joitain viikkoja , enenpi lihaskuntoa tehden.

raskaana ollessa liikunta on ihan ehoton mulle, että jaksaa ja voi hyvin, ei väsymykset niin paljoa paina..ym..
 
Täällä kuudennen odottaja joka ei voisi kuvitellakaan jättävänsä liikuntaa ellei joutuisi vuodelepoon...
Raskausaika on sujunut todella helposti ilman suurempia vaivoja ja kyllä huomaa eron muihin raskauksiin joissa en ole liikkunyt yhtään enkä kyllä sitä ennenkään.
Harrstan itse pumpia,stepiä,kuntosalia,balancea,joogaa,kävelyä ja milloin mitäkin,ainostaan bodycombatin jätin jokunen aika sitten pois kun se alkoi tuntua liian raskaalta.
 
Tässä itse pohdiskelen, miten pitkään uskaltaa ohjata bodycombatia, jota siis vedän ryhmäläisille 2 kertaa viikossa.. Kevätkausi kestää toukokuulle ja nyt olen rv 12+0... en vielä uskaltanut kertoa kevätlukkaria tehdessä, että olen raskaana, kun ei mikään ole ollut vielä varmaa... Eli kevätkauden päättyessä olisin viikolla 35.. En kyllä millään usko, että pystyn tuonne asti vetämään tunteja, vaikka kaikki menisikin ihan hyvin, mutta olenkohan nyt tehnyt jotenkin väärin työnantajaani kohtaan, kun en ole kertonut asiasta.

Kisaan myös agilityssä koirieni kanssa ja tarkoitus on juosta radoilla niin kauan, kun maha antaa myöden eli toivottavasti vielä hyvin, hyvin pitkään...
 
Mulla jäi kuntosalitreeni raskauden alussa, tuntui tosi raskaalta silloin. Laitoin kortin tauolle. Mutta koska olen ennen raskautta liikkunut aktiivisesti 5 krt/vko, eihän tässä voi makaamaan jäädä. Nyt mennään viikolla 36 ja tällä hetkellä on melkein parhain olo liikkumiseen koko raskauden aikana. Onneksi, koska alkaa todellakin jo tehdä mieli treeniä - sen ymmärtää, jos itse on samanlainen :D. Nyt käyn kävelemässä, eilen kävin hiihtämässä ja teen punttijumppaa. Tästä on varmaan hyvä jatkaa sitten synnytyksen jälkeenkin...
 
Tällä hetkellä olen viikolla 16 ja käyn arkiaamuisin kuntosalilla, uimassa tai juoksemassa sekä lisäksi krav magassa ja hotjoogassa iltaisin. N. kahdeksannen viikon paikkeilla aloin voida pahoin lähes koko hereillä olo ajan, johon liikunta auttoi huomattavasti, ja nyt kun pahoinvointi on mennyt ohi niin liikuntaa on voinut jatkaa aika normisti. Krav magassa minulla on erityinen mammaohjelma ja olen ollut todella iloinen, että olen pystynyt jatkamaan näinkin pitkään eikä lajia tarvinnut lopettaa.
 

Yhteistyössä