raskausdiabetes- paastoarvo koholla.

Onko täällä muita lievää raskausdiabetestä potevaa, jolla olisi ollut paastoarvo koholla? Millaisia seuraamuksia sillä on ollut teille tai vauvalle? Oletteko saaneet lääkityksen vai ihanko ruokavalio on tepsinyt? Olen nyt mitannut sokeriarvoja kaksi viikkoa. Ekalla viikolla paastoarvo oli kotimittauksessa 5.7, mutta nyt laskenut toisella viikolla 4.9-5.3 tasolle. Tunti ruokailusta mitattuna arvot olleet korkeimmillaan 7.6. Mulle ei neuvolassa kerrottu, että mitä saisivat olla. Onko kenelläkään tietoa normaaliarvoista ja miten helposti aletaan lääkitsemään? Olen tosiaan kahdessa viikossa saanut paastoarvon alemmas pelkästään rasvan ja sokerinmäärää pudottamalla ruokavaliosta. Tosin sanoen nyt makean määrä on minimissä ja juuston olen vaihtanut kevyempään. Toivon kovasti, että ruokavaliomuutokset riittäisivät sokeriarvojen korjaamiseen! Mielelläni kuulisin muiden kuulumisia tältä saralta, miten teillä on mennyt!
 
Moi meme,
minulla tepsi esikoisen odotuksessa ruokavalío todella hyvin. Jouduin jättämään leivät kokonaan (tein itse vähähiilihydraattista korviketta) ja perunan lähes kokonaan, ne olivat minulle suurimmat ongelmakohdat sokeriarvojen kanssa. Onneksi mieleni ei tehnyt mitään makeaa, joten siitä ei tullut ongelmaa - herkuksi kelpasi satunnaisesti esim. marjarahka. Raja-arvoja en muista, ovatkin ilmeisesti muuttuneet tässä välissä. Nyt odottelen tulevaa sokerirasitusta, josko tässäkin raskaudessa loppuvaiheen hh-sieto alenee. Alkuraskaus mennyt ok (nyt menossa 21. rv).
 
miulla oli sokeri rasituksessa paasto koholla..ja jouduin mittari puuhiin..

tarkasta syömisestä ja mittailusta huolimatta kaks arvoo oli sekasin.. :ashamed: .. ja sitten tihennetylle mitaamiselle jouduin.. nytkin on yks päivä.. sahalaitaa.. eli sokeri nousee liian rajusti ja laskee liian rajusti..

elikkö mie tiiän ettää tästä seuraa miulle se että mie joudun aika vrmasti pistämään ainakin kahta piikkiä pitkäkestosta insulliinia.. edellinen raskaus meni kolmella piikillä lopussa ja sokerit pysy kohillaan..

ei siinä muuta mutta jos sokerit on liian koholla on ison lapsen aikaan saaminen aika varma nakki..toisaalta helppohan se on isoa vauvaa käsitellä mutta kun se synnytys ei ole se kaikista helpoin ..ainakaan aina..

oikein hyviltä miusta siun arvot näyttää :hug: jatka samaan malliin niin hyvin menee..

t: patologinen raskausdiabeetikko :p (sisätauti lääkärin kommentti.. :whistle: )
 
Arvot pitäs olla kotimittailussa aamulla ja ennen ruokia alle 5.5 ja tunti ruoan jälkeen alle 7.8. Paastoarvo pitäs olla alle 5.3.

Itsekin olen nyt kotitarkkailussa eli 4 krt pv mittaan kuutena päivänä viikossa. Itsellä viikkoja nyt 20+5. Onko kokeneilla hyviä vinkkejä ruokavalioon? Olinihan pihalla, kun käskettiin jättään jugurtit, maidot ja hedelmät pois...
 
:wave: Mulla paastoarvo oli rasituksessa 5.8.Nyt mittailen kotona 3krt/vkossa ja 3krt/pvässä eli ennen aamupalaa,lounaan jälkeen 1 1/2h sekä päivällisen jälkeen 1 1/2h.Arvot ok mutta paino pudonnut 2kg viikossa!verenpaineet alhaalla.noihin arvoihin vaikuttaa vahvasti(ainakin mulla)liikkuminen,ulkoilu,stressi....en ole jättänyt jogurtteja tms pois.Annokset pienempiä,salaatteja lisänä reilusti,makeutusaineita....ja tiedoksi että sorbitoli,maltitoli,mannitoli ja ksylitoli nostavat verensokeria lähes yhtä paljon kuin sokeri.Sukraloosi,aspartaami,asesulfaami k eivät.Neuvola antoi raja-arvot 5.5 ennen aamupalaa,7.8 1 1/2h ruoan jälkeen.Eilen esim.söin terveellisesti mutta yksi välipala jäi väliin,tajuton kiire ja heti arvo koholla,9.8.Tarvitsen kuitenkin kalkkia yms.maito,jogurtti...makeutus aineilla makeutettujajogurtteja,täysjyväleipiä(vaaleita koska yletön määrä ruisleipää+näkkäriä närästää |O )neuvola seuraavaksi 29.pvä,toivottavasti paino ei putoa enää :( Lion32:paljon sun arvot on???itse syön hedelmiäkin esim.Olen nyt rv28+3.anteksi sekava sepustus... :ashamed:
 

Yhteistyössä