Raskauskilot pois - lähdetkö mukaan??

Täällä ihan vastasynnyttänyt äiti ajatteli tässä äitiyslomalla ollessaan muuttaa vähän elämäntapaansa ja päästä samalla raskauskiloista eroon! Kyse ei siis ole niinkään laihduttamisesta sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä imetän koko ajan, mutta ajattelin lisätä liikuntaa ja muuttaa ruokavaliotani siihen suuntaan, joka voisi olla koko loppuelämän elämäntapa! :) Olisiko ketään innokasta, joka haluaisi alkaa projektiin mukaan? :)

Jos haluat, niin kerrotaan alkuun vaikka vähän taustatietoja, niin nähdään missä mennään! Eli mulla ikää 28 ja ennen raskautta bmi oli 26. Nyt kiloja jäljellä jonkun verran, mutta ajattelin ottaa punnituspäiväksi ehkä tiistain, joten en vielä laita kilomäärää. Pituutta on 167cm ja painoa melkein 90kg edelleen, mutta synnytyksestä on siis tosiaan viikko. Mulla on kaksi lasta, esikoinen on noin 1,5 vuotta. Esikoisen raskauden jälkeen jälkitarkastuksessa taisi olla noin 3kg jäljellä raskauskiloja ja tippuivat kuin itsestään. Silloin kiloja oli tullut kaiken kaikkiaan 16kg. Tässä raskaudessa kiloja tuli melkein 22kg, joista nyt on lähtenyt siis noin 8kg eli jäljellä on 14kg. Osa lienee edelleen nestettä, mutta katsotaan miten tämä tästä lähtee tippumaan :)

Saisinko jostakin motivaatio- ja tsemppailukaveria?! :)
 
Toivottavasti joku vielä innostuu ja lähtee mukaan :) Mulla oli punnituspäivä tiistai ja siis:

Vko 1: 86,4 kg

Nestettä on poistunut jonkun verran synnytyksen jäljiltä ja voi olla että vieläkin lähtee. Tänään aloitin lisäksi "dieettini". Voisin tähän kirjoittaa päivän syömisenikin (täysimetän, joten yritän panostaa ruuan laatuun enkä oikeastaan vähentää määrää):

Aamiainen: kaurapuuroa + mehukeittoa, raejuustoa vajaat 100g
Välipala: omena
Lounas: salaattia 200g, kanaa noin 100g, riisiä pari ruokalusikallista, kananmuna ja maitoa 2,5dl
Välipala: kerrosviili 200g
Päivällinen: kaksi tacoa, joissa kasleria, jääsalaattia, avokadoa ja guacamolekastiketta, maitoa 2,5dl
Iltapala: maitorahka + mehukeittoa, vehnäleseitä sekä ruisleipäviipale, jossa oivariinia, kinkkua ja 2 siivua juustoa.

Koko päivän juon PALJON vettä (janottaa koko ajan, kun imettää). Ruokavalio seurailee hyvin löyhästi Fitfarmin miesten ruokavaliota siksi, että se on mieheni diettaamisen pohjana. Helpompi tehdä yhdessä ruokia. Ja siksi miesten, että ruokamäärä riittää imettämiseen.

Liikunnaksi jää edelleen pari rauhallista 30min pituista koiranpissatuslenkkiä tuplarattaiden kanssa, sillä tosiaan synnytyksestä on nyt se kaksi viikkoa.

Palailen kirjottamaan kuulumisia taas myöhemmin! Toivottavasti joku saisi tästä kipinän ja alkais tähän projektiin mun kanssa :)
 
Vaikkei mulla (vieläkään) ole ketään tässä projektissa kaverina, niin saahan sitä ainakin itsekseen kirjoitella ;) En pääse aina päivittämään oikeana päivänä, mutta tiistai on siis edelleen mulla punnituspäivä.

Vko 1: 86,4 kg
Vko 2: 83,4 kg

Tuosta huomaa hyvin, kuinka on vielä ollut synnytyksen jälkeisiä turvotuksia kehossa. Lisäksi aloitettiin tuo dieetti, niin voihan silläkin olla jotain vaikutusta. On kuitenkin vähän aikaista vielä sanoa ja lisäksi mulla on dieetti aika kaukana siitä Jutan alkuperäisestä. Se on kuitenkin ohjenuorana. Tosin olen joutunut poistamaan ruokavaliostani kurkun, paprikan, sipulin, kaalit, pavut (imetän, vauvalla vatsaongelmia), joten mun kasvisvalikoima suppeni vähän siitä alkuperäisestä.

Liikuntaa en ole lisännyt sen kummemmin, mutta vaunulenkeillä käyn päivittäin. Kerran yleensä ainakin. Mulla ei vielä ole ollut jälkitarkastusta eikä ole vielä vähään aikaan, niin täytyy pitää järki päässä tän liikunnan kanssa ennen sitä :)
 
Edelleen kirjoitan sinnikkäästi, jos joku vaikka haluaisi alkaa mun kanssa tähän projektiin ;) Painoa en ole ehtinyt päivittämään aiemmin, sillä meillä on ollut vieraita sun muuta säätämistä tässä, mutta nyt sitten päivitystä:

Vko 1: 86,4 kg
Vko 2: 83,4 kg
Vko 3: 82,4 kg
Vko 4: 82,2 kg

Mulla on mennyt syömisten kanssa vähän pieleen viime aikoina, sillä ahmimishäiriöni on vähän oireillut, mutta toiveissa on, että tämä tästä taas edistyisi. Voi olla, että tällä viikolla ei paino edes laske, mutta katsotaan sitten tiistaina. Onneksi sain tänään puhuttua taas miehen kanssa syistä, miksi ahmimishäiriö on taas alkanut oireilla ja uskon, että se taas auttaa vähän eteenpäin.

Nyt synnytyksestä on 1kk ja 1 vkoa, joten ajattelin, että voisin lähteä jo vähän lenkkeilemään. Tarkoitus olisi, että tänään kävisin hyvin pienellä lenkillä kokeilemassa, että mitä jalat tykkää kävely/hölkkä-yhdistelmästä :)

Kaveria edelleen etsin tähän projektiin!! :)
 
Moi!

Täällä kans on kova yritys saada painoa putoamaan! Mites on sinun projekti edennyt?
Itellä on 6kk vanha tyttö kotona ja imetys loppui jo kolmen kk:n iässä. Harmittaa ihan sikana kun olisin halunnut imettää niin pitkään kun mahdollista. Raskauden aikana tuli noin 12kg painoa ja se lähtikin kahdessa kuukaudessa pois, mutta nyt paino on alkanut nousemaan kun ruokarytmit ja syömiset on ihan hunningolla. Olen niin koukussa sokeriin, että sitä voisi varmaan verrata jo tupakointiin... :D

Olen 174cm pitkä ja 82,3kg painan. Eli ei nyt ihan hirveistä lukemista ole kyse, mutta olo on ihan hirvee ja vaatteet ei mahu päälle.... Uusia en suostu ostamaan!!:LOL:

Jotain muutosta pitäs saada aikaseks ennenku palaan töihin loppuvuodesta!
 
Ensinnäkin moikka Mie84 :) Tosi kivaa, jos tuut mun kanssa tähän projektiin! Mulla meinasi jo into ihan loppua, kun tuntui, ettei kaveria löytynyt mitenkään. Oon kuitenkin yrittänyt syödä suht terveellisesti ja liikkua voinnin mukaan ja kerran viikossa olen edelleen käynyt vaa'alla vaikka niitä en ole tänne päivittänytkään... Mutta korjataan nyt tilanne:

Vko 1: 86,4 kg
Vko 2: 83,4 kg
Vko 3: 82,4 kg
Vko 4: 82,2 kg
Vko 5: 81,7 kg
Vko 6: 81,5 kg
Vko 7: 81,3 kg
Vko 8: 80,7 kg (?)

Huomenna olis seuraava punnituspäivä. Saa nähä mihin on paino mennyt. Olin viikon reissussa ja en ehtinyt liikkua juuri ollenkaan.

Millä tavalla olet sokerikoukussa? Mitä siis syöt ja mitä määriä? Kuulostaa niin tutulta... Mulla vaan menee niin, että jonkun aikaa pystyn syömään terveellisesti ja sitten repsahdan kerralla.

Ainiin, tämän päivän onnistuminen on se, että kävin reilun puolen tunnin rullaluistelulenkillä! :) Eihän se pitkä ole, mutta jotakin. Lenkkeilykiellon sain pari viikkoa sitten jälkitarkastuksessa, ehkäpä kahden kuukauden päästä pääsen taas lenkkipolulle :)
 
Sinullahan on tosi hyvä vauhti päällä!!

Sama juttu täällä, että vähän aikaa on kauhee terveysintoilu päällä ja sitten joku pikku piru alkaa pään sisällä vaatimaan jotain sokerista ja sitte sitä taas mennään... :stick:

Pari päivää tai päivänkin jos on ollut ilman sokeria niin tulee kauheet pääkivut ja pahaolo ja vihanen ku ampiainen. Pitäs varmaan kokeilla, että vähän kerrallaan vähentäis tuota herkuttelua niin ei tulis tuollasta.

Oon yrittänyt nyt syödä säänöllisemmin ja noin viisi kertaa päivässä. noin 3-4 tunnin välein ja tietty niitä kasviksia enemmän ja raejuustoo ja rahkaa. Vettä aineki pari litraa. Mutta eihän tämä nyt aina ihan toteudu.

Paino on nyt 80.4kg (26.6 painoindeksi) eli hyvään suuntaan on menossa. Oon kokeillu jumppailla kotona ja sit käyny tunnin puolentoista lenkeillä ja hölkänny osan matkasta, että saisi vähän lisää tehoja. Nyt kun on niin huonossa kunnossa niin ei kyllä jaksa pitkään hölkätä, mutta tästä se pikku hiljaa kunto paranee.

Ite oon suurimpana ongelmana huomannu vatsalihakset tai niitten puuttumisen. Hommasin kotiin pallon jonka päällä teen vatsalihas liikkeitä, mutta tuntuu, että siitä ei oo mitään hyötyä. Ainostaan seuraavaksi päiväksi kipeytyy ihan toi ylävatsa. En tiiä onkohan vaan, että vatsalihakset ei oo palautunu vielä paikoilleen.

Aattelin punnita maanantaina nyt seuraavan kerran.

Ompa kiva kun on joku joka on samassa veneessä! Motivaatioo saa kummasti kun pääsee tänne purkamaan tunteitaan. :wave:
 
Täällä meni taas yks punnituspäivä. Eli:

Vko 1: 86,4 kg
Vko 2: 83,4 kg
Vko 3: 82,4 kg
Vko 4: 82,2 kg
Vko 5: 81,7 kg
Vko 6: 81,5 kg
Vko 7: 81,3 kg
Vko 8: 80,7 kg
Vko 9: 80,2 kg

Toisina aamuina on näyttänyt jo alle 80kg, mutta tietysti tiistaina oli vielä yli :p Mutta hitaasti ja suht epävarmasti, mutta kuitenkin, mennään alaspäin.

Minkälainen pallo sulla on? Tuleeko sulla kotona tehtyä jumppaa? Ootko aiemmin harrastanut juoksua?

Mulla ei tuu kotona tehtyä jumppaa, vaikka välineitä oliskin. Tänään sitten vihdoin sain aloitettua salillakäymisen, kun tuli jälkitarkastuksesta lupa sillon heinäkuun alussa. Mies teki mulle ohjelman, kun harrastaa itse salilla käyntiä ahkerasti. Aloittelen varovasti, kun kerta lantiopohja on vielä niin huonossa kunnossa. Vatsalihaksia en saa vielä edes pariin kuukauteen tehdä.

Syömiset on menneet taas ihan miten sattuu, mäkin oon aikamoinen sokerihiiri. Jos pitäisi yrittää olla päivä sokeritta, tekis tiukkaa. Mä huomasin sen, että jos pystyn olemaan kolme päivää sokeritta, sitten ei enää niin tee mielikään. Mutta kuka pystyy olemaan - en minä...
 
Rento viikonloppu takana ja syömiset sen mukasia...:D Huominen puntarin lukema näyttää varmaan tosi hyvältä! Aloitan huomenna kans "jutan" ohjeiden mukaan ja yritän pitää itteni kurissa. Joten luultavasti tulen tänne vinkumaan jo parin päivän päästä kauheeta sokerin himoa.

Hankin sellasen ison jumppapallon mitä saleillakin on. En oo koskaan juoksua harrastanu, mutta joskus vuosia takaperin tuli käytyä hölkkälenkeillä joka päivä ja siitä siirryin spinnigin ja body pumpin ja muitten sali ryhmien pariin. Tuli käytyä neljä tai viisi kertaa viikossa ja painoinki sillon 65kg.... jooo siinä olis tavotetta!!!:LOL:

siitä on kyllä aikaa melkein jo viisi vuotta. Harmittaa ihan hirveesti, mutta elämäntilanne muuttu kun salamaniskusta ja jätin itteni taka-alalle ja tässä sitä ollaan melkein kakskyt kiloo painavampana ja rapakuntosena. Kauheen vaikee päästä alkuun.

Ite en oo vieläkään palautunu täysin synnytyksestä, vaikka eihän siitä nyt kauheen pitkä aika vielä ole. Ala selkä välillä kipeytyy ja joitaki jumppa liikkeitä en pysty tekemään ollenkaan varsinkaan jos ne pitäs tehä lattialla. Sen takia jumppapallo käytössä noihin vatsalihaksiin.

Saatko miten nukuttua yöt? Miten oot saannu järjestettyä aikaa kuntoilulle kun on kaksi lasta? Miten pitkään sulla on ollu tuota ahmimishäiriöö?

Ootko muuten kuullut kiloklubista? Ite oon sinne välillä merkannu syömiset ja liikkumiset niin se laskee paljonko on tullut kaloreita ja paljon kulutettu. Kätevä sivu ja ilmainen. Vaatii vaan sisäänkirjautumisen.

Nyt alotetaan kimpassa herkkulakko!!! Lähdetkö mukaan? :LOL:
 
Nyt se alkaa sitten täälläkin terveelisemmän elämän metsästys!:wave:

Aamulla puntariin tuli lukema 81.2kg eli hyvin toimii nuo mässypäivät!!:LOL: Tippuispa painokin yhtä nopeasti kokoajan.

Aamulla tein smoothien missä oli kaurat, protskut, marjat ja keitot sekaisin. Nyt sitte keittelen kaalia, että saa nesteet kunnolla liikenteeseen. Lisäilen siihen sitten erikseen protskut. Tosiaan yritän nyt syödä kolmen- neljän tunnin välein ja viisi kertaa päivässä. Liikkumisesta en ota stressiä kunhan nyt sais edes ruokailut rutiiniksi.

Tästä se lähtee!
 
Moi!

En oo ehtinyt kirjottaa (muka) mitään pitkään aikaan, mutta nyt korjataan vahinko! Ensin punnitukset:

Vko 1: 86,4 kg
Vko 2: 83,4 kg
Vko 3: 82,4 kg
Vko 4: 82,2 kg
Vko 5: 81,7 kg
Vko 6: 81,5 kg
Vko 7: 81,3 kg
Vko 8: 80,7 kg
Vko 9: 80,2 kg
Vko 10: 79,8 kg
Vko 11: 79,6 kg

Alaspäin tullaan, mutta vauhti ei kyllä päätä huimaa ;)

Vastaan vaikka noihin siun kysymyksiin ensin. Eli nukun pääsääntöisesti öisin 7h kahdella imetyksellä. Eli joo, väsyttää. Joskus menee yöt paremmin, joskus huonommin. Päikkäreihin ei oo mahdollisuutta ollu ainakaan vielä, kun pojat nukkuu eri aikoihin. Mutta kuntoilulle löytyy kyllä aikaa, jos vaan itse saa aikaiseksi. Mies on aktiivinen salilla kävijä. Viikottain käy 4-5krt riippuen onko menossa kovan treenin kausi vai ei. Onkin sanonut, että mun täytyy sitten päästä yhtä paljon vähintään :) Eli kannustaa hienosti! Ja hoitaa lapset sillä välin. Salille on meiltä vain vähän matkaa ja mulla menee treeniin se reilu 1,5h matkoineen. Imetysten välissä ehtii käydä. Olen nyt käynyt kolmesti viikossa, mutta aerobinen on jäänyt vähemmälle (eli se rullaluistelu) kun täällä sataa KOKO AJAN...

Oletko sä onnistunut tuossa herkkulakossa? Mä en sellasta voi oikein pitää, sillä sitten kun ratkean, tullaan kovaa ja korkealta tuon ahmimishäiriön takia. Joskin syön edelleen aivan liikaa herkkuja ja häiriötä tää kyllä osittain on :( Mulla on puhjennut tuo joskus salakavalasti lukiossa, siitäkin on jo 10 vuotta... Ei sitä siis ole diagnosoitu, mutta psykologilla olen aiemmin rampannut, niin kaipa sen voi laskea sitten häiriöksi jo.

Miten sulla on lähtenyt ruokailut sujumaan? Mä tiedän itse, että mulla tää painonpudotus on ihan täysin tuosta huonosta syömisestä kiinni. Tai siis syön hyvin, tasaisesti pitkin päivää ja terveellistä ruokaa, mutta väleihin mahtuu sitten jotain epäterveellistä, tänäänkin menin sitten syömään karkkipussin :( Mutta siis, jos nuo saisi kuriin, niin hyvin menisi. Mutta kun tietäisi vain, että miten...
 
Ei sen painon tarviikaan nopeasti pudota, kunhan suunta on vaan oikea! Ihailtavia suorituksia teiltä!!! Go girls!!!

Mulle tuli raskauden aikana 20kg painoa. Ja paino tippui tosi hitaasti, mutta on pysynyt alhaalla.... kunnes alan nyt lopettamaan imetystä kun poika on jo 1v3kk. Nyt meinaa paino nousta mokomakin.

Raskauden lopussa mun paino oli 72kg
12kk kuluttua 49kg
Tällä hetkellä 54kg (masentavaa takapakkia)

Tsemppi vaan päälle kaikille laihduttajille!

Oma strategia on pienentää annoksia ja syödä useammin vähän. Ruan nautinnoista en meinaa luopua, koska tykkään maistella erilaisia ruokia. Mitään en halua jättää pois. Santsikierrokset on tästä lähin kiellettyjä!
 
Täällä jälleen! Ollaan oltu lomailemassa niin ei oo tullu koneella käytyä!
Maanantaina puntari näyttilukemaa 79.6kg. Eli alaspäin tullaan! Noh karkkilakko:LOL: Hyvin menee:p. En oo syöny viikolla mitään herkkuja ja sit viikonloppusin on tullut syötyy karkkia. Olen tyytyväinen tähänkin muutokseen! Pysyiski nyt tälleen ja en alkas missään hormooni höyryssä vetää karkkia kaksin käsin.

Mulla tökkii raejuustot ja rahkat... ei oo tullu niitä syötyä, mutta olen nyt panostanut kunnon kotiruokaan ja jättänyt nopeet ateriat pois kokonaan.

Mullaki tyttö alko vihdoin nukumaan yöt kokonaan. 21.00-7.00. Ihan luxusta. Liikkuminen on jääny nyt vähemmälle, mutta kotona tulee tehtyä aina jotain rästihommia. Kummasti sitä aina löytyy kun omakotitalossa asuu. Sulla on kyllä hyvin tippunu paino! Eiku vaan jatkat samaan tahtiin . Pysyy ainenkin varmemmin pois kun lähtee hitaammin.!
 
Moikka!

Päivitystä:

Vko 1: 86,4 kg
Vko 2: 83,4 kg
Vko 3: 82,4 kg
Vko 4: 82,2 kg
Vko 5: 81,7 kg
Vko 6: 81,5 kg
Vko 7: 81,3 kg
Vko 8: 80,7 kg
Vko 9: 80,2 kg
Vko 10: 79,8 kg
Vko 11: 79,6 kg
Vko 12: 79,2 kg
Vko 13: 79,0 kg

Pikkuhiljaa edelleen! Nyt mulla on mennyt syömiset suunnitellulla tavalla jo kolme päivää! Täytyy olla ylpeä itsestään, vaikka se vähältä kuulostaakin.

Miten teidän liikunnan laita? Onko jotain "omaa" lajia vai meneekö täysin hyötyliikunnan puolelle? :)
 
Hei vaan, ketjussa pitelee tosin aika hiljaista. Mä laitan viikkopäivityksen:

Vko 1: 86,4 kg
Vko 2: 83,4 kg
Vko 3: 82,4 kg
Vko 4: 82,2 kg
Vko 5: 81,7 kg
Vko 6: 81,5 kg
Vko 7: 81,3 kg
Vko 8: 80,7 kg
Vko 9: 80,2 kg
Vko 10: 79,8 kg
Vko 11: 79,6 kg
Vko 12: 79,2 kg
Vko 13: 79,0 kg
Vko 14: 78,6 kg

Hiljaista menoa on, mutta paino tulee alas. En ole nyt ehtinyt liikkumaan ihan kauheasti, kun olemme olleet reissussa, mutta eiköhän tämä taas tästä lähde. Syömiset ovat pari päivää menneet vähän ohi suunnitelmasta, mutta nyt pitäisi taas saada itseään niskasta kiinni :) Mitä teille kuuluu?
 
Hei!

Täällä kahden lapsen äiti aloitti maanantaina ruokaremontin. Nuorimmainen nyt. 2 kk. Sen ajan herkut maistuneet paremmin kuin hyvin.

Ikuinen laihduttaja olen, esikoisen saatuani pääsin tavoitteeseeni, mutta vuosien aikana paino noussut takaisin. Raskaus toi 15 kg, joista 10 vielä jäljellä. Tavoitteena saada 15 kg pois.

Ruokaremontti koostuu mukautetusta fitfarmista sekä liikunnasta. Tähän mennessä lähinnä vaunuillut, mutta nyt jumpat tarkoitus ottaa taas elämään mukaan. Päivän energiat koostuu fitfarmia mukaillen, samalla myös kiloklubiin syönnit merkkaan, että näen syödyt kalorit. Kalorit tällä viikolla vaihdelleet 1500-2000 välissä. Yläraja kaloreille tuo 2000. Muuten en niin tarkkaa rajausta ole vielä tehnyt. Tavoitteena saada aluksi rytmit kuntoon ja herkut selkeästi vähemmäksi.
 
Täällä kans painoa pudottava mamma! Esikko nyt 2kk ja raskauden aikana tulleet 11,5kg on lähteny + 10, 8kg eli yht. 22,3kg. Tavoitteena olisi pudottaa vielä 24kg koska tuota ylimääräistä sen verran vielä löytyy. Takaraja voisi olla juhannus 2014 :)

Tällä hetkellä täysimetän, syön säännöllisesti normaalia ruokaa, lenkkeilen päivittäin, syön makeat viikonloppuisin jos sellaisia kaipaan. Ei mitään ihmeitä siis :)
 

Yhteistyössä