Ratkaisun paikka

Olen ollut mieheni kanssa 2v yhdessä ja miehelläni on 9v poika edellisestä suhteesta. Poika on asunut eri paikkakunnalla ja on vieraillut epäsäännöllisen säännöllisesti. Nämä vierailut ovat olleet aina mukavia, sillä pidän lapsista. Poika on käyttäytynyt aina hyvin (tietty, kun tulee vkonlopuksi luxuslomalle, jossa kaikki on häntä varten.) Tilanne alkoi pikkuhiljaa muuttua kun tulin raskaaksi. Yhtäkkiä alkoi ärsyttämään pojan vierailut. Tähän liittyi kyllä varmasti paljon mustasukkaisuutta. Ärsytti kun minä ja vauva ei ollakaan ykkösiä. Päästiin siitä kuitenkin yli puhumalla. KUNNES pojan äiti ilmoitti TEKSTIVIESTILLÄ ettei pärjää pojan kanssa, poika haistattelee ja saa kauheita raivareita. Äiti ei saa poikaa edes hammaspesulle illalla. Niimpä hän kysyi että voisiko poika muuttaa meille. Olin viimeisillään ja asumme kaksiossa johon ei mahdu kyllä neljättä ihmistä. Mieheni oli haljeta riemusta, koska on kai odottanut sitä koko elämänsä että poika muuttaisi hänen luokseen. Äiti kun ei kuulema ole mikään huolehtijatyyppi. Lapsi on kasvanu kuin pellossa. Ajatus ei tuntunut kovin hyvältä mielessäni mutta aina kun sanoin miehelleni että en tiedä onko se hyvä idea, niin sain aikaan kauhean perheriidan. Tilanne meni jäihin ja nyt puolen vuoden jälkeen se on uudelleen esillä. Olen jotenkin ajautunut hyväksymään asian, koska isä ja poika ovat ajatuksesta todella onnellisia. En haluaisi rikkoa heidän onneaan. Olen etsinyt isompaa asuntoa ja muutto pitäisi tapahtua elokuussa. Samalla kuitenkin mietin että olenko tekemässä elämäni suurinta virhettä. POika on viettänyt kesällä pidempiä jaksoja meillä, pari viikkoa kerrallaan. Ja olen huomannut että homma ei todellakaan tule sujumaan niin mutkattomasti kuin vkonloppuvierailut. Uuutudenviehätystä kestää 2-3 pvää, sen jälkeen alkaa kitinä ja valitus. Kaikki on huonosti. Ruoka ei maistu ja mökötetään ja raivotaan jos ei saa istua tietokoneella koko päivää. Ja isä kuskaa poikaa töistä tultuaan uimaan ja golfaan jne. Mitä vain poika haluaa. Ja minä tietty hoidan poikaa miehen ollessa töissä sekä pientä vauvaa (2kk). Minulle poika kiukutelee enemmän ja en myöskään saa poikaa tottelemaan. Asiaa ei todellakaan helpota se että isä ei ole tukenani kun yritän kieltää poikaa. Isä antaa periksi ja alkaakin minulle yhtäkkiä huutamaan että pidä pää kiinni. Tilanne on mennytkin niin #&%?$!* että tunnen ainoastaa vihaa poikaa kohtaan, mutta koska en voi sitä näyttää sille nii kaikki purkautuu mieheeni. Suhteemme menee aina #&%?$!* kun poika tulee ja mitä se sitten on kun se muuttaa meille! Rakastan omaa tyttöäni tietenkin ihan eri tavalla ja haluaisin toisenkin lapsen. Tämä ei tule olemaan mahdollista kuitenkaan pitkään aikaan, koska rahatilanne on se että kun poika muuttaa meille ei ole yksinkertaisesti varaa kolmanteen lapseen. Nytkin kulut nousevat kun pojalle pitää hommata kaikkea mahdollista. #&%?$!* enkä voi puhua mieheni kanssa, koska hän aina vetää pultit kun yritän kertoa tunteistani. Ehdin sanoa pari lausetta kun mies jo huutaa ja juoksee pihalle tupakalle. Että mitä #&%?$!*ä teen? Alanko ilkeäksi äitipuoleksi vai yksinhuoltajaksi? Suhde ei tule menemään parempaan suuntaan jos kieltäydyn ottamasta poikaa meille... :headwall:

 

Et oi suostua jos sinusta tuntuu tuolta. Kuten itse sanoitkin että et ole onneliinen kun poika on teillä. Itse olen samanlaisessa tilanteessa ja miehelläni on myös poika joka on 9-vuotias. Meillä tosin kaksi yhteistä lasta. Ikinä en suostuisi siihen et poika muuttaa meille. Oli juuri viikon lomalla meillä ja olin todella onnellinen kun hän lähti. Minä en myöskään hoida poikaa vaan isä on kotona kun hän on meillä. En jaksaisi. Maksaisiko äiti teille elareita? Kuinka paljon? Miten voit luopua omasta toiveestasi toiseen lapseen koska poika muuttaa teille? etkö olisi katkera? Täytyyhän sinun miehesi kanssa asiasta puhua kunnolla. Ymmärtääkö mies että riskeeraa suhteensä sinuun jos poika muuttaa teille? Mitä jos homma ei tomi? mitä sitten teette? Kokeilu voi pilata miehen suhteen poikaan jos mies valitsee sinut ja lapsenne ja pyyttää esim poikaa muuttamaan kokeilun jälkeen äidilleen. Onko mies ottanut tämän huomioon vai meneekö pojan onni sinun ja lapsenne ohi? Aika paljon avoimia kysymyksiä. Lapsesi on 2kk, oletteko varmoja ettei ex ole mustasukkainen ja yritä vain lyödä kapuloita rattaisiin? Kuka ensi kertaa äisiksi tuleva jolla on noin pieni lapsi jaksasi ottaa toisen lapsen siihen tilanteeseen. Entä jos ehdotat miehelle että katsotaan kun vauva on 1-uotias ja tilanne helpottunut?

 

Kiitos vastauksesta. Kysymyksiä on tosiaan paljon ja pääni onkin siitä ihan pyörällä. Äiti kai maksaisi elareita, ja jos ei niin saahan ne kelalta sitten vaikkaki takautuvana. Näistäkään asioista äiti ja isä ei ole vielä edes sopinut koska vuorovaikutus ei ole mitenkään toimivaa. Joten senkin suhteen yllätyksiä voi tulla. Ja lisäksi olen kyllä miettinyt että onko tämä tosiaan keino hankaloittaa meidän elämää ja siinä hän on kyllä jo onnistunut. Ei kai kukaan ajatteleva ihminen pyydä tuollaista kun perheeseen on tulossa pieni vauva.
Täytyy yrittää jutella vielä kunha toi poika häipyy..Koska riita siitä tulee kuitenkin.

 

Näitä ei minun pitäisi lukea!!!Olen menossa sairaalatutkimuksiin ja pahimmassa tapauksessa ex ja uusi saa täältä 3 lasta joista pienin vauva.Että arvatkaas vaan tuntuuko pahalta lukea tälläistä ..... kun saa oman terveyden lisäksi miettiä että mitäs sitten jos en pysty/kuolen hoitamaan RAKKAITA lapsiani aikuiseksi ja TIEDÄN että heitä isän luona odottaa uudelta aikasta kalskeaa käytöstä..AJATELKAA VÄHÄN HYVÄT ÄITIPUOLET!!! KAMALA OLO, SE KAMALA ENTINEN LAPSI ON ISÄLLEEN JA ÄIDILLEEN RAKAS.JA he varmasti toivovat lapsilleen onnellisen lapsuuden.Toivottavasti saan lisäaikaa kasvattaa lapseni aikuiseksi!!!

 

Ja taas näitä äitipuolia, voi hyvänen aika! Koska teille oikein menee kaaliin, ETTÄ NE EDELLISEN AVIOLIITON LAPSET OVAT EDELLEEN SEN TEIDÄN MIEHENNE LAPSIA!!!!!!!!!!!!!! Todennäköisesti olet sen kuitenkin tiennyt jo yhteen mennessänne, että miehellä on lapsi! Entä jos tuon lapsen äiti todellakin vaikka kuolisi? Ilmoittaisitko sitten vaan isälle, että se on kuule joko minä tai lapsi? En voi yksinkertaisesti ymmärtää, että naiset osaavat olla noin julmia... eihän se sen lapsen vika ole, että vanhemmat ovat eronneet.

 

Eläpä itse muutamia vuosia uusperheellisenä,niin että sinulla on myös omia lapsia siinä,ja sitten tule minulle kertomaan,kuinka niin joka helkatin tilanteessa jaksat uhrautuvasti rakastaa jonkun toisen naisen lapsia,ajatellen joka käänteessä heidän parastaan,pitäen heitä omiesi veroisina jokaisen päivän jokaisena hetkenä. Kukaan normaali äiti ei sydämessään pidä vieraan lapsia omien lasten kanssa yhtä rakkaina.Vain ne kirkasotsaiset idealistit,jotka eivät päivääkään ole joutuneet elämään elämää,jossa joutuu omassa kodissaan sietämään jatkuvasti vieraita,ja vaativia sellaisia,puhuvat tuollaista #&%?$!*!!! \|O

 

Olen ensimmäinen vastaaja. Jos niin käisi että ex esim kuolisi niin kai siinä sit niin kävisi et saisi isä muuttaa lapsensa kanssa muualle. En vain jaksaisi hoitaa toisen lasta. Näitä asioita ei oi tietää etukäteen. Olin lapseton kun tapasin mieheni enkä osannut edes kuvitella mitä on äidinrakkaus.

 

sinulle surullista! Olen pahoillani puolestasi. Sinun kannattaa keskustella ex-miehesi ja tämän uuden vaimon kanssa tilanteestasi. On tärkeää että otat uuden vaimon tunteet ja mielipiteet huomioon. Kerro avoimesti mitä sinulle on tapahtumassa. Tärkeää on että puhut molemmille yhdessä. Toivottavasti paranet ja saat itse nähdä lapsesi aikuisina.

 

olen itse miettinyt ratkaisuksi lasten huoltajaksi pahimmassa tapauksessa erästä sukulaista joka tähän on suostunut.Mutten usko isän suostuvan tähän, vaikka toisaalta en usko hänenkään huoltajuuteen ja pelkään myös että isä osoittaisi lapsilleen katkeruutta jos ja kun uusi ei varmastikaan kuviossa kauaa jaksa. ahdistus ja huoli on suuri ja vaikea löytää ratkaisua...Mutta taistelen ja toivon voittavani, siis terveydestä.Rakastan lapsiani ylikaiken ja toivoisin heille niin kaikkea hyvää ja onnellista elämää jokatapauksessa

 

\

Ja taas näitä äitipuolia, voi hyvänen aika! Koska teille oikein menee kaaliin, ETTÄ NE EDELLISEN AVIOLIITON LAPSET OVAT EDELLEEN SEN TEIDÄN MIEHENNE LAPSIA!!!!!!!!!!!!!! Todennäköisesti olet sen kuitenkin tiennyt jo yhteen mennessänne, että miehellä on lapsi! Entä jos tuon lapsen äiti todellakin vaikka kuolisi? Ilmoittaisitko sitten vaan isälle, että se on kuule joko minä tai lapsi? En voi yksinkertaisesti ymmärtää, että naiset osaavat olla noin julmia... eihän se sen lapsen vika ole, että vanhemmat ovat eronneet.

Ja milloinka tämän kaltaisille menee kaaliin, että vaikka ne lapset on kuinka kultasia miehen omia mussukkalapsia, uusperheessä on sovittava yhteiset pelisäännöt ja jokaisen täytyy joustaa, ei ainoastaan äitipuolien!!! Ei ole lapsen vika, että vanhempansa ovat eronneet, mutta on myös lapsen etu, että asioista keskustellaan järkevästi.

 

Lapsihan on kuin kotonaan ja voin luvata, että murroikäkin tulee ajallaan.

Ehdotan että varaisit perheneuvolasta tai jos löydät jonkun yksityisen vastaavan paikan sinulle ja miehellesi ajan. Nyt on korkea aika sopia pelisäännöistä, se on teidän kaikkien parhaaksi. Älä muuta yhteen ennen kuin olette sopineet miehen kanssa.

Löytyisikö täältä jotain vinkkiä teille
http://www.yyl.fi/
<br><br>

 

\

\

Ja taas näitä äitipuolia, voi hyvänen aika! Koska teille oikein menee kaaliin, ETTÄ NE EDELLISEN AVIOLIITON LAPSET OVAT EDELLEEN SEN TEIDÄN MIEHENNE LAPSIA!!!!!!!!!!!!!! Todennäköisesti olet sen kuitenkin tiennyt jo yhteen mennessänne, että miehellä on lapsi! Entä jos tuon lapsen äiti todellakin vaikka kuolisi? Ilmoittaisitko sitten vaan isälle, että se on kuule joko minä tai lapsi? En voi yksinkertaisesti ymmärtää, että naiset osaavat olla noin julmia... eihän se sen lapsen vika ole, että vanhemmat ovat eronneet.

Ja milloinka tämän kaltaisille menee kaaliin, että vaikka ne lapset on kuinka kultasia miehen omia mussukkalapsia, uusperheessä on sovittava yhteiset pelisäännöt ja jokaisen täytyy joustaa, ei ainoastaan äitipuolien!!! Ei ole lapsen vika, että vanhempansa ovat eronneet, mutta on myös lapsen etu, että asioista keskustellaan järkevästi.

Niin, eli tilanne on se, siis sun mielestä, että se on vaan niin, et lapset/lapsi on äidillään vaikka isä, äiti ja lapsi haluaisivat toisin, KOSKA SINÄ HALUAT????? Ja on se kumma, et te ette todellakaan tajua sitä, ettei se vanhemman velvollisuus erossa häviä, vaikka ne uudet siipat kuinka sitä haluaisi. Onhan se teille helpompaa, kun lapsi on lähinnä näyttelyesine, joka tulee käymään silloin tällöin ja auta armias, kun se lähiäiti ihan oikeesti vaatii, että kesälomalla lapsi on ihan oikeesti jopa kaks viikkoa ISÄLLÄÄN!!!! Siis ihan hirveetähän se on, että isäkin joutuu sen lapsensa elämään osallistumaan, kun sehän siis pilaa äitipuolen koko elämän! Ja mikä ihme se on, kun teitä äitipuolia kuuntelee, niin aina sen pitäisi olla äitien kun pitäisi joustaa... Ei koskaan isän tai äitipuolen, jotka muutenkin näissä tapauksissa yleensä osallistuvat lapsen arkeen huomattavasti vähemmän kuin äiti.

 

Millä oikeudella sä estät pojan ja isän yhdessä asumisen? Eli jos sä itsekkäästi saisit päättää niin lapsi ei saa olla isänsä luona ja päinvastoin?? Mä en ymmärrä en.Ja turha ulista että et voi tietää pälä pälä... Joo rupea yh:ksi jos et muuhun kykene!

 

\

\

\

Ja taas näitä äitipuolia, voi hyvänen aika! Koska teille oikein menee kaaliin, ETTÄ NE EDELLISEN AVIOLIITON LAPSET OVAT EDELLEEN SEN TEIDÄN MIEHENNE LAPSIA!!!!!!!!!!!!!! Todennäköisesti olet sen kuitenkin tiennyt jo yhteen mennessänne, että miehellä on lapsi! Entä jos tuon lapsen äiti todellakin vaikka kuolisi? Ilmoittaisitko sitten vaan isälle, että se on kuule joko minä tai lapsi? En voi yksinkertaisesti ymmärtää, että naiset osaavat olla noin julmia... eihän se sen lapsen vika ole, että vanhemmat ovat eronneet.

Ja milloinka tämän kaltaisille menee kaaliin, että vaikka ne lapset on kuinka kultasia miehen omia mussukkalapsia, uusperheessä on sovittava yhteiset pelisäännöt ja jokaisen täytyy joustaa, ei ainoastaan äitipuolien!!! Ei ole lapsen vika, että vanhempansa ovat eronneet, mutta on myös lapsen etu, että asioista keskustellaan järkevästi.

Niin, eli tilanne on se, siis sun mielestä, että se on vaan niin, et lapset/lapsi on äidillään vaikka isä, äiti ja lapsi haluaisivat toisin, KOSKA SINÄ HALUAT????? Ja on se kumma, et te ette todellakaan tajua sitä, ettei se vanhemman velvollisuus erossa häviä, vaikka ne uudet siipat kuinka sitä haluaisi. Onhan se teille helpompaa, kun lapsi on lähinnä näyttelyesine, joka tulee käymään silloin tällöin ja auta armias, kun se lähiäiti ihan oikeesti vaatii, että kesälomalla lapsi on ihan oikeesti jopa kaks viikkoa ISÄLLÄÄN!!!! Siis ihan hirveetähän se on, että isäkin joutuu sen lapsensa elämään osallistumaan, kun sehän siis pilaa äitipuolen koko elämän! Ja mikä ihme se on, kun teitä äitipuolia kuuntelee, niin aina sen pitäisi olla äitien kun pitäisi joustaa... Ei koskaan isän tai äitipuolen, jotka muutenkin näissä tapauksissa yleensä osallistuvat lapsen arkeen huomattavasti vähemmän kuin äiti.

Onko sinulla kenties lukemis/ymmärtämisvaikeuksia?? Minun mieheni lapset ovat luonamme yhtä paljon kuin äitinsä luona, eikä minulla ole ollut sen asian suhteen ongelmaa. Heitä kohdellaan täällä samanvertaisesti sisaruksensa kanssa, vaikka heillä eri äiti onkin.
Meillä on hioutunut uusperhe hyvin yhteen, koska miehen kanssa olemme pystyneet keskustelemaan alussa ongelmista eikä näin kuin ap:n kirjoituksessa:

Kaikki on huonosti. Ruoka ei maistu ja mökötetään ja raivotaan jos ei saa istua tietokoneella koko päivää. Ja isä kuskaa poikaa töistä tultuaan uimaan ja golfaan jne. Mitä vain poika haluaa. Ja minä tietty hoidan poikaa miehen ollessa töissä sekä pientä vauvaa (2kk). Minulle poika kiukutelee enemmän ja en myöskään saa poikaa tottelemaan. Asiaa ei todellakaan helpota se että isä ei ole tukenani kun yritän kieltää poikaa. Isä antaa periksi ja alkaakin minulle yhtäkkiä huutamaan että pidä pää kiinni.

Oisko syytä joskus keskittyä oikeasti muuhunkin kuin toisten läksyttämiseen ja halveksimiseen, vaikka siihen, että miettisi niitä ratkaisuja, jos kerran on pakko käydä kommentoimassa. :headwall:

 

Ja kuinkahan moni lähiäiti ottaisi tuosta vaan luokseen vieraan lapsen asumaan? Isän uusi puoliso ei ole sama kuin äitipuoli, jos eivät lasten kanssa saman katon alla elä ja asu. Vaikka miehellä olisi lapsia, on tämä uusi puoliso saattanut ruveta suhteeseen, koska tietää, että lapset asuvat muualla. (Melko epätodennäköistä on, että lähiäiti esim. kuolisi jne.) Kyse on kuitenkin tämän uudenkin puolison OMASTA KODISTA, joten sananvaltaa täytyy hänelläkin olla.
Minun mieheni soitti kerran kesken työpäivän ja ilmoitti lasten muuttavan meille! Käski vieläpä hakea hakulomakkeita päiväkotiin. Mitään ei kysynyt, mistään ei keskusteltu. Olin siis kuin puulla päähän lyöty. No, lapset eivät meille kuitenkaan muuttaneet, sillä selvisi, että kyse oli ollut vain lähiäidin juonesta. Yritti saada miehen palaamaan sillä verukkeella, ettei pärjää lasten kanssa. Kun se ei tepsinyt, seuraavaksi lapsia oltiin työntämässä meille, jotta minulla menisi hermot ja jättäisin mieheni!
Ap:lle... Jos poika teille muuttaa, käykää ensin tekemässä lastenvalvojan luona uusi elatussopimus. Sellaistakin on sattunut, että lapsi on muuttanut toisen vanhemman luo, mutta tämä on silti joutunut maksamaan elatusmaksuja, kun uutta sopimusta ei ole tehty, eikä toinen osapuoli ole siihen suostunut. Tällöin rahaa ei saa edes kunnalta.

 

\

Millä oikeudella sä estät pojan ja isän yhdessä asumisen? Eli jos sä itsekkäästi saisit päättää niin lapsi ei saa olla isänsä luona ja päinvastoin?? Mä en ymmärrä en.Ja turha ulista että et voi tietää pälä pälä... Joo rupea yh:ksi jos et muuhun kykene!

Olipa rakentavaa kritiikkiä

Ei kyse ole siitä, että jollakin olisi oikeus estää pojan ja isän yhdessä asuminen. Kyse on ap:n omasta elämästä. Kumpi hänelle on oikea ratkaisu jos isä aikoo pojan luokseen asumaan ottaa: yrittää elää tätä uusperhe-elämää, jossa todennäköisesti on paljon vaikeita tilanteita ja kestämistä vai valita yh-elämä ja muuttaa eroon miehestään. Omaa elämää kannattaa ajatella, ja omaa hyvinvointiaan. Ja pitääkin ajatella, koska kukaan muu ei sitä tee. Mutta missään tapauksessa kellään ei ole oikeutta estää isää asumasta poikansa kanssa. Tilanne vaan saattaa johtaa siihen, että miehenkin täytyy tehdä oma valintansa; joko asua poikansa kanssa tai asua uuden perheensä kanssa. Tuon päätöksen hän tekee itse ja miettien asioita omalta kannaltaan. ja siihen päätökseen kellään ei ole mitään sanomista.

Itse en kyllä missään tapauksessa pilaisi elämääni sillä, että alkaisin väkisin sulattamaan perhe-tilannetta jossa en viihdy. Siinä loppujen lopuksi kärsii kaikki. Yh-elämä ei ole ollenkaan huono ratkaisu siihen verrattuna.
Näitä valintatilanteita uusperheessä saattaa tulla ja niihin on varauduttava. Varautuminen ei aina ole sitä, että päättää hyväksyä pojan muuton kotiinsa, vaan varautuminen voi olla sitäkin että päättää jo etukäteen pärjätä yksinkin oman lapsen kanssa.

Elän nykyään miehen kanssa, jolla lapsia entisestä liitosta. Ja jos olisin vastaavassa tilanteessa kuin ap, muuttaisin tod.näk. itsekseni lapseni kanssa. En ollenkaan katkerana tai pahoin mielin, vaan toteamalla että tuossa tilanteessa se olisi minulle paras ratkaisu. Tiedän pärjääväni hyvin itekseenkin, paremmin kuin ns. vieraiden lasten kanssa samassa taloudessa asuen. Jos mies ei pois muuttoani haluaisi, silloin hänen olisi haudattava ajatus lasten muuttamisesta samaan talouteen. Se olisi hänen ratkaisunsa, ja hän varmasti punnitsisi asiat tarkkaan. Hän voi valita toisinkin. Tuskin lapset kuitenkaan haluavat asua onnettoman isän kanssa...

 

\

Ja taas näitä äitipuolia, voi hyvänen aika! Koska teille oikein menee kaaliin, ETTÄ NE EDELLISEN AVIOLIITON LAPSET OVAT EDELLEEN SEN TEIDÄN MIEHENNE LAPSIA!!!!!!!!!!!!!! Todennäköisesti olet sen kuitenkin tiennyt jo yhteen mennessänne, että miehellä on lapsi! Entä jos tuon lapsen äiti todellakin vaikka kuolisi? Ilmoittaisitko sitten vaan isälle, että se on kuule joko minä tai lapsi? En voi yksinkertaisesti ymmärtää, että naiset osaavat olla noin julmia... eihän se sen lapsen vika ole, että vanhemmat ovat eronneet.

Hei haloo, se äiti ei halua itse kasvattaa sitä lasta. Koska se kiukuttelee.. Kai ny yleensä.. Ja siksi haluaa sen meille asumaan. Minua ei haittaa vaikka poika vierailee mutta on eri asia alkaa elättämään ja kasvattamaan sitä. Sen olen tiennyt kun mieheni kanssa aloin olemaan että poika kyllä vierailee meillä.

 

#&%?$!* kun pitää tulla kaikkien tänne karjumaan siitä kuin julma olen.. Saimme eilen puhuttua mieheni kanssa, vihdoin, ja lopulta hänkin ymmärsi ja asia pantiin uudelleen mietintään. Eli katsellaan tosiaan vuosi eteenpäin kun omakin pieni on hiukan kasvanu ja minä olen menny takaisin töihin. Näin voisi olla hiukan enemmän rahaakin elättää joitain muita. Jos niin ikinä käy.
Mut kiitos muutamien vastauksista! Niistä oli apua ja hyötyä. En ala yh:ksi enkä vielä äitipuoleksi. Minulla on kai oikeus valita myös tässä suhteessa, varsinkin kun tilanne on tullut vasta nyt esille.

 

Johan nyt... taas täällä haukutaan sen vuoksi, ettei haluaisi toisen lasta. Mihin unohtui se tosiasia, että äiti ei halua pitää OMAA lastaan... Tätä ei kukaan kauhistele!

 

\

#&%?$!* kun pitää tulla kaikkien tänne karjumaan siitä kuin julma olen.. Saimme eilen puhuttua mieheni kanssa, vihdoin, ja lopulta hänkin ymmärsi ja asia pantiin uudelleen mietintään. Eli katsellaan tosiaan vuosi eteenpäin kun omakin pieni on hiukan kasvanu ja minä olen menny takaisin töihin. Näin voisi olla hiukan enemmän rahaakin elättää joitain muita. Jos niin ikinä käy.
Mut kiitos muutamien vastauksista! Niistä oli apua ja hyötyä. En ala yh:ksi enkä vielä äitipuoleksi. Minulla on kai oikeus valita myös tässä suhteessa, varsinkin kun tilanne on tullut vasta nyt esille.

Hienoa, että löysitte yhteissävelin ratkaisun tilanteeseen! Päätöksenne kuulostaa viisaalta.

Tosiaan, mikä ihme se on ettet sinä halua poikaa asumaan saman katon alle, jossei sitä halua pojan oma äitikään!

 

Niinpä mikä ihme se on ettei halua asumaan kun ei pojan äitikään halua?Ja siinä vasta fiksuja aikuisia ja #&%?$!* itsekkäitä.Mitähän siitäkin lapsesta kasvaa kun ei kukaan halua sitä minnekkään.

 

No tottakai minua säälittää poika ku äitinsä on sellanen.. Ja aiemmin ajattelinkin että haluan tarjota pojalle parempaa elämää meillä. Mutta nykyään on alkanut pelottamaan koko ajatus ettei minusta ole siihen. Poika tulisi sitten ojasta allikkoon.
Mutta kyllähän tuohon ikään kuuluukin se että otetaan etäisyyttä äitiin mutta ei kai sitä 200km päähän tarvi muuttaa. Kyllähän toi vaihe voi mennä ohi. Tuskin kellään on äitinä aina ruusuista lastensa kanssa.

 

No tottakai minua säälittää poika ku äitinsä on sellanen.. Ja aiemmin ajattelinkin että haluan tarjota pojalle parempaa elämää meillä. Mutta nykyään on alkanut pelottamaan koko ajatus ettei minusta ole siihen. Poika tulisi sitten ojasta allikkoon.
Mutta kyllähän tuohon ikään kuuluukin se että otetaan etäisyyttä äitiin mutta ei kai sitä 200km päähän tarvi muuttaa. Kyllähän toi vaihe voi mennä ohi. Tuskin kellään on äitinä aina ruusuista lastensa kanssa. ja ei kai me nyt sille pojalle sanota että ei me sua tännealuta. Ajateltin sanoa että asuntoa ei ole löytynyt, mikä on totta, ja että annetaan ajan hiukan kulua. EI me oteta sitä mahdollisuutta pojalta pois etteikö hän voisi muuttaa meille.

 

Niinpä.

Korostaisin kuitenkin ensisijaisesti äidin vastuuta. Hän on alunperin pojan itselleen ottanut asumaan, todennäköisesti jopa halunnut. Nyt tulisi pysyä sanojensa ja päätöstensä takana. Ei aina kun lapsi vähän kitisee, voi sitä isälle alkaa heittelemään. Mitäs jos isä tekee sitten vastaavasti samoin, pojastahan aikamoinen heittopussi tulisi..

 

No niimpä.. Mitä poikakin siinä oppii jos aina kun tulee vaikeuksia jonkun kansa voi häippästä seuraavaan paikkaan.. Itse haluan ottaa pojan silloin meille kun olen varma että pärjään tilanteessa pojan aikuistumiseen asti. Pakkohan näitä on miettiä tarkkaan.. En haluaisi huomata puolen vuoden päästä, että tämä ei toimi.