Täällä taas, pitkästä aikaa!
Aranka: Kiitos kun kerroit seuraavien raskauksien seurannasta. Minun on annettu ymmärtää että nuo tulevat raskauskontrollit olisivat paljon dramaatisempia, siis yhtä vahtimista ja tulkintaa. Mutta kiva kuulla, ettei se olekaan niin hysteeristä -on varmaan mahdollista peräti nauttiakin raskaudesta, eikä koko ajan pelätä :heart:
Rita: Olen tosi pahoillani että jouduitte taas pettymään :'( Halusin niin kovasti uskoa, että olet kuin oletkin raskaana, että puolisollenikin jo kerroin että odotettavissa lienee iloisia uutisia. En matkalla ollesani päässyt sähköpostin ääreen, joten puolisoni kävi täältä katsomassa viestisi ja käymässämme tragikoomisessa keskustelussa kertoi että "ei se Rita varmaan ole raskaana, joku terveydenhoitaja tai joku oli käynyt niillä kotona ja tarkastanut" (olit kirjoittanut jotain sen suuntaista että täti kurvasi paikalle -ja miehen mielessä täti edusti aivan konkreettisesti terveydenhoitajaa...) Vaikkei epäily ja pelko kokonaan hellitäkään, niin aina sitä nähtävästi jaksaa uskoa ja toivoa parasta -ja sitten saa pettyä, kun se täti kuitenkin tulee. Olisi siis puolensa siinäkin, että suhtautuisi kaikkeen kovin kyynisesti ja pessimistisesti; eipähän ainakaan odottaisi liikoja ja jouttuisi pettymään. Ei vaan, tottapuhuen, kyllähän valoisa mieli varmasti on vähintäänkin avuksi raskautumisessa, joten eiköhän kuitenkin pidetä kiinni siitä :hug:
Mietin pitkään kirjoittaisinko seuraavaa lainkaan, mutta päätin kuitenkin jakaa tämänkin ajatukseni. Toivottavasti tämä ei tunnu Sinusta pahalta, kuin suolalta haavoihin... Sehän tässä nettikeskustelussa on pulmana, ettei vuorovaikutus ole välitöntä eikä pääse toisen eleitten, ilmeitten ja välihuomautusten perusteella valikoimaan sanojaan... Nyt sitten vaan otan riskin... Mietin nimittäin, että olisitko kuitenkin ollut raskaana, mutta sait varhaiset keskenmenon? Ajatus varmasti tuntuu tosi ikävälle ja surulliselle, mutta toisaalta on muistettava, että varhainen keskenmeno on maailman luonnollisin asia: onpa kyse ihmisistä, eläimistä tai kasveista, jokainen uuden elämän alku ei ole elinkelpoinen. Luonnonjärjestykseen kuuluu sekin, että vaikeasti vaurioitunut tsygootti (hedelmöitynyt munasolu) tulee ulos ennenkuin solunjakautuminenkaan ehtii pitkälle. Itselläni nimittäin on ensimmäinen raskauskokemus samanlainen kuin Sinun kuvaamasi: kuukautisia ei kuulu odotettuna aikana, sitten päivien päästä tulee pientä tuhruvuotoa. Raskaus oli alkanut. Muutamien päivien kuluttua kuitenkin tuli selvää vuotoa -kovilla kivuilla!- eli elimistö toimi kuten pitikin, viallinen tsygootti tuli kuukautisina ulos. Moni nainenhan ei edes tiedä olleensa raskaana, niin varhaisia nämä aivan varhaisimmat keskenmenot ovat.
Minulla seuraava raskauskokemus päättyi tuntemallasi tavalla, rypäleraskauteen, mutta Sinun seuraava raskautesi voi hyvinkin mennä onnellisesti loppuun saakka! Jos oletetaan, että viimeaikainen kokemuksesi oli raskaus, tuntuu varmaan ikävälle ajatella että taasko se epäonnistui, mutta toisaalta taas se olisi merkki siitä, että raskaus on mahdollinen!!! Jo seuraavasta kierrosta voisi taas tärpätä? Lääkärintutkimuksissa ei löytyisi mitään "vikaa"? Minusta tämä olisi hyvä uutinen, mutta en tiedä miten Sinä sen koet.
Kiitos kysymästä Rita, minun syksyyni kuuluu olosuhteet huomioonottaen ihan mukavia. Mietin ihan jokaikinen päivä vauvajuttuja, mutta toisaalta olen kyllä löytänyt jonkinlaisen rauhan asian suhteen: meidän aikamme tulee vielä. Tässä on varmasti ollut apuna ne syvälliset keskustelut, joita olen ammattilaisen kanssa saanut käydä. Huomaan myös keskustelevani itseni kanssa paljon entistä enemmän, kuuntelevani itseäni ja arvostavani itseäni ihan eri tavalla kuin ennen. En enää koe epäonnistumista (epäonnistuin äitiydessä) tai syyllisyyttä (pilasin puolisoni ja omat tulevisuudensuunnitelmat), vaan luulen oivaltaneeni mikä suuri merkitys tällä kaikella on ollut niin minun kuin syntymättömän lapsenikin kannalta. Tämä kokemus on osa elämääni, se kuuluu siihen, eikä sen anti ole pelkästään negatiivinen. Tietysti mieluummin olisin halunnut saada vauvan kuin luopua siitä, mutta koska niin ei suotu tapahtuvan, elämällä täytyy olla tarjota jotain muuta "tilalle". Luulen tietäväni mitä kaikkea tämä muu on; sellaisia isoja ja pieniä asioita, joita ilman menetystä en olisi saanut. Olen aina pyrkinyt kehittämään itseäni ihmisenä, mutta nyt koen otteeni eläämäni olevan syvempi kuin koskaan; parisuhteemme on aina ollut todella tasa-arvoinen ja vahva, mutta nyt se kukoistaa vielä entisestäänkin; lapsi olisi saanut valtavasti rakkautta ja taloudellisesti turvatun elämän, mutta nyt tulevaisuudessa lapsi saa lisäksi sellaisen äidin, joka on oivaltanut elämästä jotain oleellista (kiitos jälleen terapiakeskustelujen). Tiedän, että olisin melkein "rakastanut lapseni rikki", hukuttanut rakkauteen, sillä sellainen tarve minussa on sisäänrakennettuna. Vaan sepä ei olekaan hyvä, sillä rakkauteen hukkuva lapsi tukahtuu! Olen aina ajatellut, että lapsi elämääni saapuesaan ansaitsee vain kaikkein parasta, mutta nyt kun olen tutkiskellut paljon omia tarpeitani, olen oppinut erottamaan selvemmin, ettei tuo "kaikkein paras" ole ylitsevuotava äidinrakkaus, vaan sitä, että minä olen olemassa lasta varten, eikä lapsi minua varten. Minun tarpeeni ja lapsen tarpeet on erotettava toisistaan, jotta lapsi saisi sen onnellisen, tasapainoisen ja lapsen erillisyyttä arvostavan lapsuuden, minkä hänelle haluan tarjota. Kun on sen aika.
No tulipas siinä tarinaa... Summa summarun on, että nyt nautin tästä hetkestä, tuoksuista, väreistä, hyvästä ruuasta, kirjoista... Ja käymme puolisoni kanssa paljon konserteissa, teatterissa, elokuvissa -kaikkea sitä, mikä helposti "unohtuu" arjessa. Aloitimme myös yhteisen viikottaisen liikuntaharrastuksen ja italian kurssin
Lämpöisiä halauksia Ritalle ja kaikille muille kohtalotovereille! Olisi mukava edelleen jatkaa tätä keskustelua.
Tiuku
