Sekundaarinen lapsettomuus?

  • Viestiketjun aloittaja mieli maassa
  • Ensimmäinen viesti
mieli maassa
Mistä ihmeestä voi johtua se, että toinen lapsi ei sitten millään saa alkuaan? Esikoinen sai alkunsa yhdestä kerrasta ja toista ollaan nyt sitten puolisen vuotta yritetty. Missä mättää? Voiko sektio olla tuhonnut jotain sisältäni? Leikkauksessa mennyt jokin vikaan?!?! Vai voiko esim. se pco kehittyä yhtäkkiä tai vaikkapa endo olla syypää tietämättäni. Kaikkea tulee mietittyä. Kolmeen vuoteen en oo pilsuja popsinut eli kondomi ollut ainoa ehkäisy ennen pikkukakkosen yritystä. Kai sitä pitää lekurille aika varata.

Kyl on mieli maassa näin kp 1:sen kunniaksi. Prkl.

Kokemuksia samasta tilanteesta kellään? Löytyikö jokin syy siihen, ettei toinen lapsi saanutkaan alkuaan ihan mutkitta?
 
"Kips"
Vaikka tuntuu susta pitkältä ajalta,ei puoli vuotta yritystä sitä vielä ole. Vasta vuoden kuluttua voi ruveta miettimään, onko jokin vialla. Varmaan myös stressaat asiaa niin paljon,että siksikään elimistön ei ole "helppo" raskautua. Tsemppiä! Ja kun jo kerran yksi lapsi on noin helposti tullut, ei mitään "perustavaa" laatua voi olla vialla.
 
pops
Puoli vuotta on lyhyt aika. Muistathan, että joka kierrossa on vain 20% todennäköisyys raskautua :)

Syitä voi olla kuitenkin monia. Miehen sperman laatu on voinut huonontua. Tai se on aina ollut huonoa ja eka oli onnenkantamoinen.
PCO ei ilmesty yhtäkkiä. Mutta voi olla, että se on niin lievä, ettei muita merkkejä ole tai sitten se on esim ylipainon myötä pahentunut. Minulla on PCO lievänä ja se tarkoittaa, että ovuloin n. joka kolmas kierto eli silloin voisin raskautua.

hedelmallisyys.fi on hyvä sivusto. Sieltä löytyy kattavasti tietoa aiheesta, kannattaa tutustua :D
 
"nea"
puoli vuotta yritystä ei tosiaan ole pitkä aika vielä. itsellä esikoinen sai alkunsa toisesta kierrosta, toinen sai alkunsa vasta 11kk yrityksen jälkeen. tiedän että odottaminen tärppäämisestä voi käydä todella hermoille kun vauvakuume on kova. ovulaatiotestillä voi kokeilla milloin ovukoi ja ajoittaa yhdynnän siihen niin on varma ainakin ajoituksesta.
 
"vieras"
Meillä alkoi eka raskaus heti, meni kesken ja uusi vasta kolmen vuoden kuluttua hoidoilla. Mitään syytä lapsettomuuteen ei löytynyt :/ Saas nähdä miten menee, jos toista aletaan yrittämään..
 
"vieras"
Kuulostaa täysin samalta kun meidän tilanne :( Esikoinen (1v8kk) sai alkunsa ekasta yrityskierrosta. Nyt toista yritetty viime huhtikuusta asti, lokakuussa oli keskenmeno rv6 ja tänään täälläkin kp 2 meneillään ja masentava olo :( Mulle myös tehtiin sectio ekasta. Mulla tosin myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, mut se hyväs hoitotasapainossa. Ihmetyttää vaan et mikä mättää...
 
ei ymmärrä
me on yritetty 7kk ...olisi niiiiin kiva tietää missä mättää kun eka sai alkunsa suht nopeesti. olen kai jo turtunut, kun en uskalla miettiä koko asiaa enää niin paljon kun aiemmin. mut suuri suru on sisällä kun miettii että laps ei saa sisarusta..siihen tukeudun että tää on vielä normaali aika yrittää vaikka itsestä tuntuukin pitkälle
 
"aloittaja"
[QUOTE="vieras";22966265]Kuulostaa täysin samalta kun meidän tilanne :( Esikoinen (1v8kk) sai alkunsa ekasta yrityskierrosta. Nyt toista yritetty viime huhtikuusta asti, lokakuussa oli keskenmeno rv6 ja tänään täälläkin kp 2 meneillään ja masentava olo :( Mulle myös tehtiin sectio ekasta. Mulla tosin myös kilpirauhasen vajaatoimintaa, mut se hyväs hoitotasapainossa. Ihmetyttää vaan et mikä mättää...[/QUOTE]

Joo siis kun musta tuntuu, ettei kaikki ole kohdallaan mun kropassa. En osaa selittää sitä tunnetta. Jos vaikka sektio on aiheuttanut joitain kiinnikkeitä tonne kohtuun ja siksi alkion on vaikeaa kiinnittyä tai jotain. Mene ja tiedä. Kiertoni on kuitenkin melko säännöllinen, joten uskon ajoituksemme olevan aika lailla oikea. Kp 9 lähtien pupuillaan säännöllisesti. Musta joka kk aina tuntuu, et nyt tärppäs...kaikki tuntemuksetkin on sitä luokkaa...mut sit kuitenkin ne menkat aina alkaa. Maksaakohan se paljon, jos käy esim. miehen sperman tutkituttaas ja mitähän omat tutkimukset mahtaa kustantaa? En haluais tässä nyt vuosia ootella vaan josko tärppäis. Esikoinen on kuitenkin jo kolme ja hälle olis niiiin ihanaa saada se kaveri.

Kiitos kaikille tsempityksistä :) Puol vuotta ei oo oikeesti pitkä aika, mut tällee lievästi masentuneessa mielentilassa sitä vaan tulee ajateltua kaikkea ja usko siihen, et kyl se vielä tärppää, alkaa hiipua :( Stressiä lisää se, että esikoinen on jo sen ikäinen, et sille "pitäis" jo sitä sisarusta tosissaan kehitellä. Täytyis vaan osata ajatella, ettei ne lapset tuu liukuhihnalla ja jokainen lapsi on ihme :) Tyytyväinen saa tosiaan olla, jos edes joskus sen toisenkin lapsen vielä saa!
 
"vieras"
miten voikaan kuulostaa niin tutulta. Mul kans kierto säännöllinen ja n. kp 9-18 on säännöllista puuhailua, eli ei pitäis siitäkään olla. Oviksen tunnistan ja progesteroni arvo on toissa kierrossa mitattu ja senkii mukaa ovis ainakin näyttäis tapahtuvan. Me mennään nyt täs alkukevään aika yksityiselle tutkimuksiin jos ei oo tärpän. Maksaa kelakorvauksen jälkeen n. 250€, siin tehdää ne perusselvitykset ja tutkimukset.
terv. se joka kirjotteli tos aiemmin et tilanne ihan sama.
 
"Neith"
meillä yritystä 1,5v (mulla entuudestaan 1 lapsi)
käytiin nyt ekaa kertaa lekurissa ja ilmeisesti mulla on kierrossa jotain häikkää, tutkimuksia aletaan nyt tekemään.. turhauttaa tilannne kun poika sai alkunsa 2 yk kun seksiä harrastettiin tasan kerran siinä kuussa, ja nyt ei onnistu sitten millään
 
"aloittaja"
Joo ajattelin, et ens kierto vielä koitetaan ja sit jos ei tärppää, ni me mennään kans tutkimuksiin. Haluan, että molemmat käy tsekkauttaas, onko kaikki ok. Jos jokin onkin vialla, ni on ns. turhaa tuhlata useita kuukausia. Mieluummin käydään mahd. pian tutkituttamassa paikat. Tsemppiä teille tuleviin tutkimuksiin ja vauvantekopuuhiin tietty myös :) Toivon, että teitä lykästää pian!
 
"aloittaja"
[QUOTE="Neith";22966603]meillä yritystä 1,5v (mulla entuudestaan 1 lapsi)
käytiin nyt ekaa kertaa lekurissa ja ilmeisesti mulla on kierrossa jotain häikkää, tutkimuksia aletaan nyt tekemään.. turhauttaa tilannne kun poika sai alkunsa 2 yk kun seksiä harrastettiin tasan kerran siinä kuussa, ja nyt ei onnistu sitten millään[/QUOTE]

Siis turhauttavaa todellakin! Meillä kans poika sai alkunsa siitä yhdestä ainoosta kerrasta, jolloin sinä kuukautena harrastettiin seksiä! Ja nyt ei sit millään. Soitanko mä vaan aikaa ihan gynelle ja pyydän tekemään kaiken mahdollisen sen selvittämiseksi, miksei tärppää? Vai mitenköhän nää asiat lähtis etenemään?
 
"Neith"
[QUOTE="aloittaja";22966648]Siis turhauttavaa todellakin! Meillä kans poika sai alkunsa siitä yhdestä ainoosta kerrasta, jolloin sinä kuukautena harrastettiin seksiä! Ja nyt ei sit millään. Soitanko mä vaan aikaa ihan gynelle ja pyydän tekemään kaiken mahdollisen sen selvittämiseksi, miksei tärppää? Vai mitenköhän nää asiat lähtis etenemään?[/QUOTE]

yksityiselle voit kai varata ajan heti jos tuntuu että on jotain vikaa esim kierrossa, ovulaatiota ei tule jne. julkisella puolella menee pidempään ja 1 vuosi taitaa olla rajana.
oletko tehnyt ovulaatiotestejä, siis että onko ovulaatiota joka kk? (kysyn siksi että meillä nimenomaan siitä testailusta lähdettiin liikkeelle, ultralla katsottiin munasolujen tilanne ja nyt sitten ens viikolla menen verikokeisiin)
 
"aloittaja"
[QUOTE="Neith";22966739]yksityiselle voit kai varata ajan heti jos tuntuu että on jotain vikaa esim kierrossa, ovulaatiota ei tule jne. julkisella puolella menee pidempään ja 1 vuosi taitaa olla rajana.
oletko tehnyt ovulaatiotestejä, siis että onko ovulaatiota joka kk? (kysyn siksi että meillä nimenomaan siitä testailusta lähdettiin liikkeelle, ultralla katsottiin munasolujen tilanne ja nyt sitten ens viikolla menen verikokeisiin)[/QUOTE]

En oo testaillut ovista vielä kertaakaan, kun olen jotenkin siinä uskossa elänyt, että ovuloin ihan ok. Tai olen siis lähinnä halunnut uskotella, että kaikki on muka ok enkä ole tahtonut tehdä raskautumisesta sellaista pakkoyrittämistä. En tiedä, ymmärrätkö, mitä tarkoitan :) Siis olen jotenkin halunnut, ajatella, että vauva tulee kun on tullakseen. Mutta tosiaan nyt alkaa hieman jo pelottaa ja ne ikävät ajatukset valtaa vaan mielen. Taidanpa siis ostaa tässä kierrossa ovulaatiotestejä, jos kerta niistä on tapana lähteä liikkeelle. Kiitos vinkistä! Tilaan myös ajan gynelle!
 
"Neith"
[QUOTE="aloittaja";22966808]En oo testaillut ovista vielä kertaakaan, kun olen jotenkin siinä uskossa elänyt, että ovuloin ihan ok. Tai olen siis lähinnä halunnut uskotella, että kaikki on muka ok enkä ole tahtonut tehdä raskautumisesta sellaista pakkoyrittämistä. En tiedä, ymmärrätkö, mitä tarkoitan :) Siis olen jotenkin halunnut, ajatella, että vauva tulee kun on tullakseen. Mutta tosiaan nyt alkaa hieman jo pelottaa ja ne ikävät ajatukset valtaa vaan mielen. Taidanpa siis ostaa tässä kierrossa ovulaatiotestejä, jos kerta niistä on tapana lähteä liikkeelle. Kiitos vinkistä! Tilaan myös ajan gynelle![/QUOTE]

mie tiedän todella hyvin mitä tarkoitat, se verenmaku suussa tikuttaminen , päivien laskeminen jne oli sitä mitä en missään nimessä halunnut :)
mutta siis kannattaa nyt ekana testailla onko sitä ovista, lääkärissä kuitenkin kysyvät ja pistävät testaamaan jos et ole niitä vielä tehnyt.
onnea yritykseen ja toivottavasti tärppää pikapuoliin :)
 
"aloittaja"
[QUOTE="Neith";22966842]mie tiedän todella hyvin mitä tarkoitat, se verenmaku suussa tikuttaminen , päivien laskeminen jne oli sitä mitä en missään nimessä halunnut :)
mutta siis kannattaa nyt ekana testailla onko sitä ovista, lääkärissä kuitenkin kysyvät ja pistävät testaamaan jos et ole niitä vielä tehnyt.
onnea yritykseen ja toivottavasti tärppää pikapuoliin :)[/QUOTE]

Jep, testailemaan siis vaan. Kiitos tsempeistä! Samaa teille :)
 
hapsuliini
hah hah sanon teille puol vuotta yrittäneille!!! meillä esikoinen sai alkunsa vasta hoitojen jälkeen n. 2,5 vuotta meni siihen ja nyt esikoinen on jo kahdeksan ja toista yritetty ja yritetty... ei vaan kuulu ei :( hormoneillakin yritetty mutta ei... muihin "isompiin" hoitoihin en ole halunnut sillä ilmeisesti toista ei ole meille tarkoitettu... ollaan ihmiset onnellisia siitä yhdestäkin ihmeestä joka on meille annettu <3 nauttikaa lapsistanne älkääkä jääkö suremaan sitä toista vaan antakaa ainokaisellenne itsestänne kaikki!
 
meillä
Olisimme halunneet toisen heti perään mutta menikin pari vuotta. Kolmen vuoden ikäero tuli ja se onkin monessa suhteessa tosi hyvä, joten pitkä odotus kannatti :) Kovasti tsemppiä teille kaikille jotka yritätte!
 
.....
puoli vuotta ja et voi edes sanoa tuota sanaa kohdallasi että lapsettomuus, ei sekundaarinen eikä siis todellakaan muutenkaan.
mun veljeä yritettiin 7 vuotta että repäseppä siitä kärsivällisyyttä.
 
"Eppiskäinen"
Meillä esikoinen tuli ekasta kierrosta ja oisto yritetty nyt aika tasan vuoden verran, mutta ei ota tullakseen ja gynellä tarkisti ja sanoi, että lievä pco enkä ovuloi joka kuukausi ja turhauttaahan tämä. tiedän tunteen.
 

Yhteistyössä