Sensorisen integraation häiriö/äidin hermo menee

Meillä kohta 8-v. tyttö, jolla ihan vauvasta asti SI-häiriö. Asia selvisi vasta tänä syksynä muun asian yhteydessä ja odotamme nyt pääsyä SI-testeihin.

Nyt tilanne on kuitenkin mennyt ihan mahdottomaksi täällä kotona. Lapsi on todella kielteinen, ahdistuneen oloinen. Kaikkeen tulee vastaukseksi EI. Mikään ei suju ja kommunikointi hänen kanssaan on tuskallisen hankalaa. Ja kaiken päälle mulla menee hermo ihan joka päivä ja huudan hänelle kuin hyeena. En kertakaikkiaan kestä tuota tuntikausia kestävää vänkäämistä (esim. ulkovaatteiden pukemisesta, johonkin kivaankin paikkaan lähtemisestä ym) ja huutamista ja kiukuttelua. Yritän kääntää sukkaa sopivaan kohtaan puoli tuntia ja kun aina vaan on huonosti ja toinen huutaa ja kuikkuaa yhdestä sukasta, niin pimahdan ja saatan sanoa tytölle aika inhottavastikin. Ja sitten poden morkkista ja syyllisyyttä. Tiedän että mun pitäisi pysyä rauhallisena ja auttaa lasta löytämään selviytysmiskeinoja, mutta en kertakaikkiaan enää keksi keinoja selvitä arjesta. Ja pikkusisko vetäytyy hiljaa sivuun ja sanoo, että häntä pelottaa, kun kaikki vaan huutaa. Onko kellään vinkkejä tai edes lohduttavia sanoja? Millaisia kokemuksia SI-terapiasta on - onko siitä odotettavissa 8-vuotiaalle enää mitään apua?
 
Koo
Meillä on 6-vuotias, jolla ko. häiriö. SI-toimintaterapiaa saanut keväästä asti ja apua on ollut ihan mielettömästi. Nykyään poika esim. piirtää ja kirjoittaa, vuosi sitten ei edes koskenut kynään. Pojasta on tullut paljon rohkeampi ja sosiaalisempi, kiukkukohtauksetkaan eivät enää ole joka päiväisiä. Ainakin meidän lapselle terapiasta 1krt/vko/45 min on ollut apua.
 
Kiitos kannustuksesta, Koo! Tänään pitäisi lähteä haudoilla käymään ja tyttö ilmoitti lähes raivon partaalla, ettei lähde mukaan - taas edessä hirveä selkkaus... En haluaisi jättää häntä yksin kotiinkaan, tiedän, että kun hänet saa liikkeelle, nauttii itsekin. No, toivossa on hyvä elää ja odotellaan nyt helmikuuta ja si-testiä, josko siitä sitten pääsisi eteenpäin. Hyvää joulua ja iloa alkavaan vuoteen!
 
Olen täällä aiemmin markkinoinut www.sity.fi linkkiä, Tahatonta tohellusta ja kirjaa Leikki linkkinä lapseen (nimessä oli joku jatko osakin). Meillä poika sai eskarin ajan terapiaa josta on ollut kyllä apua. Koulu lähti sujumaan odotuksia paremmin, lukee aika hyvin ja kirjoittelua opiskelee ihan niinkuin muutkin ekaluokkalaiset. Jotain ihme-selkkauksia välistä on, itse asiassa useinkin, joista voi huomata että jotain häikkää on ollut ja on jossain määrin edelleen. Mutta sen kestää kun tietää mistä johtuvat (siis SI-häiriöstä) ja kuitenkin näyttää siltä että "normalisoituu" koko ajan. Terapia kesti vuoden eli ei käydä enää. Hermot tietysti välillä menee itseltänikin, ja morkkis vaivaa..toisaalta kai näin on kaikilla vanhemmilla välillä. Meillä juuri nuo siirtymävaiheet arjessa, lähtemiset ja hakutilanteet esim. jostain kyläpaikasta ovat kanssa ikuinen pulma. Poika saa mielettömät raivarit kun "taas täytyy lähteä pois" tai "en kyllä haluu lähtee ulos!!!" Niissä kun vaan ite koittaa ottaa rauhallisesti; antaa tovin vielä juoksennella kaverin kanssa tms. Pääasia on ettei mene itse mukaan siihen kaaostunnelmaan mikä lapsella on. Meillä kiire tekee kaiken toiminnan ihan päättömäksi toheltamiseksi. Jos et ole noita mainitsemiani kirjoja ja linkkejä vielä kolunut niin suosittelen kurkkaamaan! Voit laittaa yv:ä jos haluat enemmän kokemuksellista tietoa!
 
Vanha postaus mutta oli pakko kommentoida. Kuulostaa niin tutulta, meillä tytöstä tehty kartoitus ja tuloksia odotellaan. Neiti pyörittää koko perhettä ja sisarukset joutuvat väistymään koska yksi imee kaiken energian ja huomion. Vauvasta asti ollut sellaista suossa tarpomista että välillä tuntuu aivan toivottomalta ja avuttomalta. Onneksi on välillä niitä hyviäkin hetkiä jolloin osaa olla mitä hurmaavin pikkuneiti. Vauva-aika oli pelkkää huutoa ja kaikissa kokeissa on rampattu mistä milloinkin syystä. Terkkarissakin ollaan kanta-asiakkaita kun neiti koheltaa niin kovalla tohinalla eikä aina edes huomaa kun kopsuu. Koko ajan miettinyt mitä tekee väärin ja sitä että miten tämä voi olla näin vaikeaa. Myös vähättely ärsyttää suunnattomasti, koko ajan ympärillä kerrotaan kuinka hän on ihan normaali, vähän uhmaa vain. Kukapa äiti ei toivoisi että näin olisi, se arki siellä perheen sisällä on vain ihan jotain muuta.

kopsuu.
 

Yhteistyössä