Siittiöiden vähäinen määrä/ml

Hei, muakin kiinnostaa, miten on onnistuttu, kun on ollut miehestä johtuvaa lapsettomuutta. Meillä on niin, että siittiöitä on kyllä tarpeeksi, mutta ne ovat hitaita tai liikkumattomia ja epämuodostuneitakin. Eli niin, hyviä ei siis ole tarpeeksi.
Meillä on edessä eka inssi. Sitä koitetaan 3-4 kertaa ja ellei tärppää niin sitten IVF.
 
Hei!
Meillä oli juuri viime (sitä ainoaa) inssiä ennen pesu, jossa jäljelle jäi "hyviä" 0,2 milj. Lääkäri totesi, ettei inssillä kannata enää jatkaa vaan on järkevämpää siirtyä suoraan ivf:ään, ts. icsiin, jossa siittiöiden lukumäärällä ei ole väliä (siis yksikin riittää ymmärtääkseni). Eikö lääkäri antanut teille mitään ohjeita tms?
 
Antoi toki ohjeita, mutta tässä vaiheessa vielä ihmetellään/kokeillaan, josko lääkitys auttaisi asiaan, voi kuulemma olla mahdollista, että "luomuna" tärppää, mutta mietin vaan, paljonko pitää siittiöiden määrän lisääntyä, jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus "luomuun".Tässä vaiheessa meillä hoitona vain hormonit miehellä ja spermaseuranta kerran kolmessa kuukaudessa - jos määrä lisääntyy, ei välttämättä kuulemma tarvita mitään, mutta kieltämättä itsellä herää välillä pieni epäilys. Jos määrä ei lisäänny (riittävästi), varmasti tulee ajankohtaiseksi inssi, icsi tms.
 
Hei Mussu! Saanko udella, onko teillä vikaa muussa kuin siittiöiden määrässä. Onko siis kaikki muut veriarvot miehellä kunnossa. Ja onko noista hormoneista miehellä ollut apua. Kiinnostaa siksi kun meillä ei ole edes puhuttu mistään miehen hormonihoidosta. Meillä oli viimeksi tilanne loppusyksystä niin että siittiöitä oli muistaakseni n. 1milj/ml. Aiemmin ei ole ollut yhtään, ja tämä arvo vajaa vuosi kivesten embolisaation jälkeen. En sitten tiedä miksi meillä ei ole hormoneita kokeiltu. Niin ja hoidoista... meillä on puhuttu ainoastaan icsistä. Olisimme toivoneet et vois kokeilla ensin inssiä, mut ehkä ei riitä siihen.
 
Kippura, utele vaan =)

Meillä on taustalla aivojen kautta hormonitoimintaan liittyvä "sairaus"/oireyhtymä, joka 80-90%:sti on korjattavissa hormoneilla (ei kokonaan, mutta ainakin toivoa on, että tilanne paranisi, "sairaus" itsessään ei "parane", joskaan ei vaikuta muuten elämään, kuin oikeastaan tässä lapsettomuusasiassa). Tavoite arvo olisi 2-5miljoonaa/ml tai enemmän. Yleensä miesten siittöiden vähyys/puute ei ole hormoneilla korjattavissa, joten siksi kai teillä ei ole asiasta puhuttu. Pääsääntöisesti miehiä ei hoideta hormoneilla, mutta meillä on käytössä samat lääkkeet, kuin naisilla, kun kasvatellaan muniksia (samat hormonit kasvattaa munikset ja siittiöt ), naiset selviää vain PALJON vähemmillä pistoilla - ukko-parka saa nyt 4 piikkiä (2 eri lääkettä )/viikko, ekat 3kk sai 2 piikkiä (yhtä lääkettä ), mutta nyt sitä kasvatettiin ja ainakin 3kk mennään nyt tällä ja sitten uusi simppa testi.

Meillä on puhuttu, että jos saadaan noin 2miljoonaa/ml, on toivoa "luomusta" (ja sitä lääkäri tällä hetkellä odottaa todennäköisimpänä ) , eikä tässä vaiheessa ole ollut puhetta "suuremmista" hoidoista. Piinaavaa tämä odottaminen on.

Jos tämä aihe jollekin on liian arka, niin saa minulle laittaa yksäriäkin - olisi ihan kiva kuulla vastaavassa tilanteessa olevista, joilla olisi saman tyyppinen hoito.
 
Kiitos tiedosta. Meillä ei siis hormonit auttais. Mut toi uutta toivoa tuo, mitä teille on kerrottu luomumahdollisuuksista. Meille kun puhuttu aiemmin ainoastaan icsistä. Mut se oli kyl ennen tätä viimeistä näytettä. Syksyl lääkäri sanoi kun kysyin voisko tilanne vielä parantua (edellisessä näytteessä 2 siittiötä koko määrässä), et on aika epätodennäköistä. Suoraan sanottuna ei antanut yhtään toivoa. Siksi meillä olikin mukava yllätys et näyte oli niinkin hyvä. Meil on ens kuun alussa lääkäri seuraavan kerran, joten jospa sitten sais tietää lisää mahdollisuuksista. Toivotaan niin kovasti vielä lisä luomuihmettä.
 
Moikka!

Meillä oli miehellä siittiöitä 5 milj./ml, liikkuvuus ja laatu hyviä. Klinikalla sanottiin samantien, että meidän tapauksessa ICSI on ainoa hoitomuoto. Ekasta ICSIstä saatiin alkioita kolmeen siirtoon, jotka kaikki meni pieleen. Sitten pidettiin puolisen vuotta taukoa, jonka aikana mies söi sinkkitabletteja, mutta joista ei ollut sanottavasti apua. Toisen ICSIn tuoresiirto toi plussan, nyt menossa rv20.

Hurjasti teille tsemppiä ja jaksamista hoitoihin :hug:
 
mies popsii clomeja alhaiseen testosteronitasoon ja muutenkin parantamaan siittiöiden määrää (ja toivottavasti laatuakin) yli vuosi sitten tehty kaks simppa analyysia yksityisellä (ilman noita hormoneja) eka oli 9milj/ml toka 22milj/ml..eli jo tuossa oli jotai parannusta...mutta nyt tosiaan julkisella mennään icsiä kohti jokatapauksessa... toivottavasti clomit terhakoittaa niin paljon että siittiöiden laatukin olisi oikein hyvä tulevaan koitokseen
 
Mellä ekassa tutkimuksessa 1,7 milj. Parhaimmillaan noin 8 milj. Koskaan ei suositeltu inssiä, vaan todettiin, ettei todellakaan kannata hukata rahoja sellaiseen. Mentiin siis suoraan icsiin. Nämä siis ennen pesua.
 
Mun lääkärini mukaan pesun jälkeen 1 milj./ml on minimi, jolla inssiä kannattaa yrittää. ICSI-hoidolla on hyvät mahikset tulla raskaaksi riippumatta siittiöiden määrästä, kunhan niitä on enemmän kuin nolla kappaletta. Muodollakaan ei ole niin väliä.
 
Meillä 9milj./ml ja vain 30% liikkuu eteenpäin.. Epätoivo alkaa iskeä vuoden yrittämisen jälkeen. Lääkäri ehdotti harkitsemaan syksyllä aloitettavaa inseminaatiota tai koeputkihedelmöitystä..Siihen se on varmasti ryhdyttävä, kun tuskin noilla luvuilla luomuna voi raskaaksi tulla.
 

Yhteistyössä