Sijaissynnyttävät kantavat Piilaakson teknonaisten lapset

Oletkohan nyt ihan tosissasi. Tehdäänpä tällainen ajatuskoe esimerkkinä. Käyt lääkärillä terveystarkastuksessa ja lääkäri toteaa, että verikokeet voisi ottaa. Hän kirjoittaa lähetteen laboratorioon. Lähete muuten menee sähköisesti. Käyt labrassa ja hoitaja ottaa verta. Veri menee analysoitavaksi. Testien tulokset menevät sähköisesti lääkärin tietoon. Myöhemmin näet ne Omakannasta.

Kaksi kysymystä: Mitä sille verelle tapahtui, joka sinusta otettiin? Jos lääkäri tilasi kolesterolitestin, lipidit ja verensokerin, voitko saada huumeseulan siitä näytteestä?

Jos samaa logiikkaa sovelletaan siihen isyystestiin, huomataan välittömästi ettei ole mitään syytä tallettaa ihmisen dna:ta mihinkään. Riittää kun tallennetaan testin tulos: sotu-x on sotu-y:n isä. Huomataan myös, että ei ole mitään syytä tehdä mitään muita testejä kuin isyyden määrittäminen. Jos sinulle tilataan kolesterolitesti, ei kukaan siellä labrassa ala huvikseen selvittää hiv-tartuntaa. Ja ennen kaikkea huomataan, että tällainen labrahomma on itse asiassa aika jokapäiväinen osa perusterveydenhoitoa. Tietojärjestelmineen kaikkineen. Ei todellakaan tarvitse keksiä pyörää uudestaan.
Spekulointisi kaatuu joo siihen, että toisin kuin muissa labrakokeissa, dna-testissä pitää saada yhdistettyä kahden asiakkaan tiedot. Ja siihen eivät nykyiset järjestelmät pysty.
 
Alkuperäinen ajatushan täällä ei suinkaan ollut isyystestaus, vaan se, että naiset olisivat myös samalla tavalla elatusvelvollisia miestensä avioliitossa syntyviin lapsiin. Se olisi ihan ilmainen juttu ja täysin sopimusoikeuteen (avioliitto on sopimus) kuuluva asia, joka ei mitenkään liittyisi yhteiskunnan holhoukseen. Ja se vahvistaisi nimenomaan lasten asemaa eli olisi kaikissa suhteissa nykytilannetta parempi juttu. Jostain syystä sekin aiheutti vastarintaa.
Et nyt ymmärrä sitä, miksi nykyinen isyyslaki määrää, että isyys määräytyy sen avioliiton perusteella, mutta naisilla ei. Tätä on nyt väännetty rautalangasta jo useita kertoja, joten ei varmaan vieläkään mene vieläkään ymmärrykseen, mutta yritetään; Naisen äitiys on aina satavarma. Miehen isyys ei. Mutta lähes kaikissa tapauksissa se menee mallin A mukaan. Näin ollen laki on laadittu sen mukaan, ettei tarvitse nähdä ylimääräistä vaivaa. Naisen kohdalla tällainen olettama ei ole tarpeen, ja olisi typerä/järjenvastainen, koska sen aukikirjoittaminen osottaisi sen mahdottomuuden.

Ja ne joita isyys epäilyttää, voivat asian testata asian. Kaikki ovat tyytyväisiä.
... paitsi turhasta kitisijät.
 
Ehkä siksi, että sitä ei ole olemassa?
https://www.minilex.fi/a/elatusapu-ja-uusperhe

"
eli esimerkiksi uuden puolison lapsia kohtaan ei voi syntyä lakisääteistä elatusvelvollisuutta.
"
Nimenomaan. Lain on pakko olla määritelty niin, että puhutaan vain syntyvästä lapsesta. Muuten elatusvelvollisuus siirtyisi erotilanteissa ja uusissa liitoissa uudelle kumppanille, jos olisi määritelty ”avioliitossa on elatusvelvollinen”. Ja syntyvän lapsen äiti on aina selvä. Tätä lainsäädännön mahdottomuutta pari toopea ei nyt tajua.
 
vierailija

Minä ja nimimerkki m1es olemme ainoat, joille tässä keskustelussa tuntuu olevan selvää mistä tässä puhutaan. M1es jopa avasi koko homman hyvin selvästi siinä alkuperäisessä esimerkissään. Jostain syystä te ette vaan halua ymmärtää sen sisältöä.
 
M1es vain ensin noudatti jenkkien lakia ja siitä sujuvasti lähti noudattaa Suomen lakia. Suomen lain mukaan moista sijaissynnytystä ei voisi edes olla
 
  • Tykkää
Reactions: .....
vierailija
Miehelle voi syntyä muitakin lapsia. Jos kiinnität huomiota mitä aihetta tämä ketju käsittelee ja luet vielä viestit, jotka tähän pisteeseen ovat johtaneet, ymmärrät mistä on kyse.
Lukisin 5 sivua shaisea?
Ja todellakin, miehelle voi syntyä muitakin lapsia. Avioliiton ulkopuolisia. Montakohan tuhatta näitä on Suomessa? Isyystestillä näissä tapauksessa saadaan kyllä syyllinen ja elatusvelvollinen kiinni, eikä puhuta mistään, jos "puoliso loukkaantuu ja tulee ikävä riita".
Ehkä miehiltä pitäisikin kerätä spermaa pakkaseen ja sen jälkeen steriloida, ettei vaan pääse näitä harhaluoteja iskemään. Ei mitään keinotekoista lakisäänteistä DNA-testiä yhteiskunnan maksettavaksi, jotta vältytään "loukkaantumiselta".

Mussutusta, mussutusta, ei voi muuta sanoa.
 
vierailija
Jos testin tulokset hävitetään, niin jos vaimo saa seitsemän lasta, pitää tehdä sen seitsemän kertaa testi? Eikä miestä voi edes yhdistää naapurin Pirkon lapseen, ennen kuin Pirkko vaatii miestä verille?
 
Täysin merkityksetöntä eikä todellakaan kaada mitään.
Niin no, jos tosiasiat ovat sinulle merkityksettömiä, niin jatka ihmeessä tuota haihatteluasi :D
Mutta ymmärrät toivottavasti sen, että tuollainen typerä haihattelu ja turhien asioiden hysterisointi toimii vain tasa-arvoa vastaan.
Juuri tuollaiset tuhjäpäiset kommentoinnit luovat ihmisille mielikuvaa siitä, että tasa-arvotyö on turhaa, ja sen puolestapuhujat on helppo leimata vitsiksi.
 
vierailija
M1es vain ensin noudatti jenkkien lakia ja siitä sujuvasti lähti noudattaa Suomen lakia. Suomen lain mukaan moista sijaissynnytystä ei voisi edes olla
Mielenkiintoista. Onko tietoa mitä sille lapselle sitten tapahtuisi, jos suomalainen hankkisi ulkomailla lapsen sijaissynnytyksellä? Sillähän olisi kuitenkin biologinen suomalainen isä. Otettaisiinko se huostaan vai..?
 
vierailija
Niin no, jos tosiasiat ovat sinulle merkityksettömiä, niin jatka ihmeessä tuota haihatteluasi :D
Mutta ymmärrät toivottavasti sen, että tuollainen typerä haihattelu ja turhien asioiden hysterisointi toimii vain tasa-arvoa vastaan.
Juuri tuollaiset tuhjäpäiset kommentoinnit luovat ihmisille mielikuvaa siitä, että tasa-arvotyö on turhaa, ja sen puolestapuhujat on helppo leimata vitsiksi.
No leikitään. Voitko selittää miten se, että dna-testissä pitää yhdistää kahden asiakkaan tiedot kaataa laboratoriojärjestelmän?
 
Siitähän tässä on kyse. Laki olisi silloin molemmille sukupuolille sama ja vaikutuksiltaan tasa-arvoinen.
Voi luoja, et vain tajua...
Lakien pääasiallinen tarkoitus on olla oikeudenmukaisia ja ennen kaikkea tarkoituksenmukaisia.
Miten tuo ”tasa-arvon” nimissä tehty lakimuutos palvelisi tätä, tai yhtään mitään?

Mietihän nyt oikeasti edes hetki, mitä höpötät. Jos tuohon hullutukseesi lähdettäisiin mukaan, niin miten se laki kirjoitettaisiin?
Että avioliitossa elävien miesten syntyvien lapsien äidiksi katsotaan aviopuoliso?
Mitenkäs sitten, jos se synnyttäjä onkin joku muu kuin se vaimo? Esim. jostain sivusuhteesta syntynyt? Menettääkö se vauvan synnyttänyt automaattisesti lapsen tälle viralliselle vaimolle?
 
No leikitään. Voitko selittää miten se, että dna-testissä pitää yhdistää kahden asiakkaan tiedot kaataa laboratoriojärjestelmän?
En jaksa. Sori, mutta en usko, että ymmärtäisit.
Et ymmärrä tosiasioita, et normaaleja ajatusmalleja, et tunnettuja käsitteitä ja termejä, joten mahdoton uskoa, että ymmärtäisit yhtään mitään tietojärjestelmistä.
 
vierailija
Heips, Pistepirkko ja harmaat, jotka olemme vastaan kallista DNA- rekisteriä. Yksi pointti tuossa olisi oikein hyvä. Jos jokaiselta mieheltä kerättäisiin DNA- näytteet, voisi rikosten selviämisprosentti kasvaa kummasti.
Tämä voisi toimia myös oivana ehkäisynä/pelotteena monenlaista rikollisuutta vastaan. Eli miehet eivät uskaltaisi tehdä rikoksia, koska paikalta voisi löytyä vaikkapa hius.

Nyt meidän tarvitsee enää tyrmätä ihmisoikeudet, yksilönsuojat ja muut pikkuseikat jollain ovelalla argumentillä ja avot. Tämä DNA- testi ei missään tapauksessa saa pohjautua vapaaehtoisuuteen.
 
vierailija
Voi luoja, et vain tajua...
Lakien pääasiallinen tarkoitus on olla oikeudenmukaisia ja ennen kaikkea tarkoituksenmukaisia.
Miten tuo ”tasa-arvon” nimissä tehty lakimuutos palvelisi tätä, tai yhtään mitään?
Siis mitenkö se, että ihmiset olisivat tasa-arvoisia lain edessä palvelisi oikeudenmukaisuutta? Ehkä tämä onkin se varsinainen kysymys, josta olemme eri mieltä. Minun mielestäni se on niin itsestäänselvää, että asialle on vaikea kirjoittaa auki perusteluita. Se vaan on niin.

Mietihän nyt oikeasti edes hetki, mitä höpötät. Jos tuohon hullutukseesi lähdettäisiin mukaan, niin miten se laki kirjoitettaisiin?
Että avioliitossa elävien miesten syntyvien lapsien äidiksi katsotaan aviopuoliso?
Mitenkäs sitten, jos se synnyttäjä onkin joku muu kuin se vaimo? Esim. jostain sivusuhteesta syntynyt? Menettääkö se vauvan synnyttänyt automaattisesti lapsen tälle viralliselle vaimolle?
Laki voitaisiin hyvin kirjoittaa niin, että yhteishuoltajuus tulisi biologisen äidin ja avioparin välille. Toki tässä puhuttiin kohdunvuokrauksesta, jolloin juridisessa mielessä biologista äitiä ei ole.
 
vierailija
En jaksa. Sori, mutta en usko, että ymmärtäisit.
Et ymmärrä tosiasioita, et normaaleja ajatusmalleja, et tunnettuja käsitteitä ja termejä, joten mahdoton uskoa, että ymmärtäisit yhtään mitään tietojärjestelmistä.
Huomaan, että hävisit järkiargumentit ja nyt alkoi väsytystaistelu kunnes keskustelu loppuu kyllästymiseen. Tosiasia on se, että kommentissasi ei ollut mitään järkeä. DNA-testi on ihan normaali laboratoriotesti eikä tällaisen järjestelmän luominen vaatisi mitään suuria panostuksia. Ja asiaan ei mitenkään vaikuta se, että isyystestissä käsitellään näyte sekä isästä että lapsesta että mahdollisesti äidistäkin.
 
Yhteistyössä