Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Viestiketju alueella 'Adoptio' , aloittaja Sati, 31.10.2011.

  1. Polkka

    Polkka Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.11.2010
    Viestejä:
    337
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitti Tiiuhtis ja Sharlin - vähän näin tosiaan itsekin arvelin, ettei välttämättä olisi mahdotonta kysellä noista koulutuksista vaikka jo nyt.

    Tavallaan lohdullista kuulla tuokin, että kurssin aikana jotkut parit ovat päättäneet vetäytyä koko hommasta. Noinhan sen juuri pitää ollakin, että homman saa jättää tuossa vaiheessa vielä sikseen ja voi tulla toisiin ajatuksiin. Sehän on meidänkin kohdalla ihan täysin mahdollista, vaikka halu ottaa asioista selvää on tällä hetkellä kova. Sitten jos päätetään hommaan lähteä, niin lähdetään tosimielellä.

    Sharlin kiitti peukutuksista! :) itseasiassa me ollaan juuri nyt taas ivf:ssä ja huomenna pitäisi olla punktio. Munasoluissa laskettuna hoito näyttää menevän nyt vielä huonommin kuin viimeksi, eli neljä solua on kasvamassa. Viimeksi oli kuusi, ja päästin yhteen siirtoon huonolaatuisella alkiolla. Kyllä me aiotaan tämän jälkeenkin vielä mennä hoitoon, puhetta on ollut, että 1-2 hoitoa vielä tehtäisiin. Ainakin haluan yhden yrityksen vielä lyhyellä kaavalla, sillä itselläni on vahva epäilys, että se sopisi mulle paremmin.

    No joo, se noista hoitohommeleista. Hyvää alkavaa kakkosviikkoa kaikille tasapuolisesti!
     
    #26
  2. Sati

    Sati Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.07.2011
    Viestejä:
    333
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heipsu täältäkin!

    Polkka Tsemppiä teille! Meillä on myös yksi inseminaatio-hoito sekä yksi keskeytetty ivf-hoito takana ja myös yksi keskenmeno, joka alkoikin yllättäen luonnollisesti.
    Siksi päätimme nyt keskittyä tähän sijaisvanhemmuuteen ja olen varma, et vauva saa alkunsa ihan luonnollisestikin :) I hope so...

    Meille tulee sossun tytöt eka kotikäynnille huomenna :) Kovasti olen odottanut tätä päivää ja nyt hiukan vatsassa perhosia..
    Enää kaksi kurssipäivää jäljellä ja sitten tämä pariskunta on virallisesti valmistunut sijaisvanhemmuuteen. en tahdo malttaa odottaa, et lapsi tulis :D
     
    #27
  3. Mustaruusu

    Mustaruusu Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    05.05.2008
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    0
    Polkka meille tehtiin viides ja viimeinen hoito, kun olimme jo saaneet ensimmäisen sijoitetun lapsen. Tässä voi kyllä tosiaan olla vaihtelua, miten asiaan suhtaudutaan. Itse ajattelisin oleellista olevan sen, että on jo päässyt yli pahimmasta lapsettomuuskriisistä, niin että ei ole enää minkään masennuksen ja epätoivon kourissaja pystyy keskittymään täysillä sijaisvanhemmuuteen. Ja me ainakin oltiin päästy yli pahimmasta jo siinä vaiheessa. Viimeinen hoito ei enää herättänyt yhtä suuria tunteita kuin ne ensimmäiset, ei oikein minkäänlaisia tunteita oikeastaan.

    Me kokeiltiin luovuttajan siittiöitä (tuloksetta), mutta luovutetut munasolut ja alkiot on kokeilematta. Enkä mene vannomaan, ettei joskus niitä vielä kokeiltaisi. Luultavasti sitten pitäisi kyllä lähteä ulkomaille. Tuolla lapsettomuuspuolella on paljonkin keskustelua aiheesta ja monet on käyneet esim. Virossa lahja-alkiohoidoissa hyvin tuloksin. Hintakin olisi varmaan edullisempi. Minä en meidän kohdalla usko mihinkään ihmeraskauteen luomusti, sen verran pahaa vikaa on molemmissa. Varmaan ne lahja-alkiot olisivat ainoa realistinen vaihtoehto.

    Ja tosiaan niin kuin tuossa jo todettiin niin voihan sijaisäidit tulla luonnollisestikin raskaaksi, eihän kaikilla olekaan mitään lapsettomuustaustaa. Eli en osaa ajatella, että siinä olisi mitään sen pahempaa jos tulisi raskaaksi hoidon avulla.

    Me ruvettiin nyt myös kriisiperheeksi, vaikka aluksi ajattelimme että lyhytaikaiset sijoitukset ei niin olisi meidän juttu. Meillä olikin jo yksi pikku vauva tuossa jonkin aikaa hoidossa ja kokemus oli ihan positiivinen. Jatketaan tätä nyt ainakin niin pitkään kun minä olen kotona. Ei sitä töissä ollessa oikein tuollaiseen voisi sitoutuakaan, tuokin vauva tuli vain muutaman tunnin varoitusajalla!
     
    #28
  4. Polkka

    Polkka Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.11.2010
    Viestejä:
    337
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mustaruusu, mä nostan pipoa tuolle teidän valinnalle - siis tuolle, että olette ryhtyneet kriisiperheeksikin vielä! Todella hienoa, ja mukava kuulla että sekin voi olla noin antoisaa.

    Mulla näyttää menevän reisille tämä kolmaskin hoito (vai onko tuo nyt liian karski kielikuva tänne...). Joka tapauksessa ei tärppää, ei vaan millään. Luovutettuja ei olla ihan kauhean vakavasti harkittu, mutta vannomatta kai paras.

    Olen Mustaruusu huomannut saman kuin sinä: hoito hoidolta surettaa vähemmän. Hoidoissa näkee tavallaan pintaa syvemmälle omien sukusolujensa tilan, ymmärtää ettei niillä kuuhun mennä. Viikonloppuna kyllä itkin silmät turvoksiin, mutta edellisissä pettymyksissä itkuja kesti tuplapäivät. Nyt lähinnä odotan niitä hemmetin menkkoja, että pääsisi taas elämässä eteenpäin.

    Nyt ollaan muuten ensimmäistä kertaa käyty miehen kanssa avoimesti läpi sekä sijoituslapsi- että myös adoptiovaihtoehtoa! Ei ole mies kummastakaan edelleenkään innostunut, mutta suostuu sentään jo puheisiin ja kuuntelee oikein auliisti. Enemmän tuntuu höristävän korvaa adoptiolle. Täytyy jatkaa piiritystä... Sellainen tuo on, että syttyy isoihin päätöksiin todella hitaasti, mutta sitten kun joku asia on sille myyty, niin kyllä se siinä ihan suht hyvin pysyy eikä skagaile.

    Myyntiargumenttina mulla on tämä klassinen "emme sitoudu vielä mihinkään" -läppä. Olen kuin pahinkin helppoheikki siis. Mutta tottahan se on: nyt pitäisi vain edetä, vaikka näkymät ovatkin vielä sumeat. Ilmoittautua valmennukseen, ilmoittautua adoptiojonoon. Jälkimmäinen juna varsinkin on niin mielettömän hidas, ettei asiaa ole järkevää kovin pitkään vatvoa.
     
    #29
  5. Mustaruusu

    Mustaruusu Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    05.05.2008
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    0
    Polkka useimmiten taitaa tilanne olla se, että miehet on vähän hitaammin lämpiäviä näissä jutuissa. Niin meilläkin oli, ja samalla tavalla sain miehen lähtemään Pride-koulutukseen, sanomalla että mennään nyt katsomaan, ei tässä vielä mihinkään tartte sitoutua. Uskon että sinunkin mies vielä innostuu täysillä mukaan, kun kuitenkin nyt on jo suopealla kannalla. :)

    Mä olin aluksi kovasti luovutettuja soluja vastaan, koska joskus oli olevinaan tärkeää että lapsella olisi omat geenit. Luovutetut siittiöt vielä suvaitsin, mutta ajatus siitä että munasolutkin olisivat jonkun muun, oli aika vaikea sulattaa. Mutta nyt näiden sijoitettujen lasten myötä on huomannut, että ne on ihan yhtä rakkaita ja tuntuvat omilta, vaikka eivät olekaan omaa lihaa ja verta. Joten nyt ei enää tuntuisi yhtään mahdottomalta ajatukselta käyttää luovutettuja alkioita. saisihan siinä kokea raskauden ja synnytyksen, jotka nyt muuten jäisivät kokonaan kokematta. Mutta saa nyt nähdä, tuleeko lähdettyä. Kauhean montaa vuotta tässä ei ole aikaa ihmetellä kun minäkin jä lähestyn neljääkymppiä ja mies viittäkymppiä! Meidän oli helppo tehdä päätös, että adoptiojonoon ei mennä ollenkaan. Meidän ikäisten olisi mahdoton saada suomalaista adoptiolasta, ja ulkomaalaisenkin saaminen olisi aika epävarmaa. Lisäksi ulkomaalaisen (ainakin ihonväriltään poikkeavan) lapsen ottaminen ei tuntuisi ihan omalta jutulta. Jos oltais nuorempia, niin olisimme varmaan yrittäneet saada suomalaisen adoptiolapsen.
     
    #30
  6. Lilialiisa

    Lilialiisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    26.12.2011
    Viestejä:
    59
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minäkin olen pohtinut tuota kriisiperheenä olemista, mutta jotenkin mietityttää perheen lasten kannalta se, että miten lapset ottavat sen, että lapsia tulee ja taas lähtee. Voiko se lisätä lapsissa turvattomuutta siitä, että maailmassa voi tapahtua ihan mitä tahansa? Monissa sijaisperheissä on kai sekä pitkäaikaisia että kriisilapsia, millaisia kokemuksiahan perheillä noin keskimäärin on? Varsinkin vauvoihin luulisi isompienkin kiintyvän kovasti. Isompien kriisilasten kohdalla tiedän yhden perheen vanhemman biolapsen olleen helpottunutkin aina kun "häiritsijät" lähtivät. Kriisissä tulevat kun tosiaan voivat olla varsin huomiota tarvitsevia perheessä. Ja olemmekin olleet kriisiperheenä silloin kun meillä oli vasta yksi lapsi. Se tuntui vaikealta, että ensin leikkivät yhdessä monta kuukautta ja sitten "sisar" vain yksi päivä lähti.

    Tiedän myös yhden tilanteen, jossa perhe sai sijaislapsia tietämättä olevansa jo raskaana. Tavallaan tilanne oli harmillinen, koska tämän lapsen vauva-ajasta nauttimiseen ei oikein ollut tilaa, kun oireilevat sijaislapset veivät niin paljon vanhempien aikaa. Silti perhe kyllä jatkoi yhdessä.

    Minä kun olen kuullut monenlaisia epäonnistuneitakin tarinoita perhehuollon kentältä, niin edelleenkin on hankala haaveilla meidän tulevasta lapsesta. Jotenkin sitä ajattelee, että jalat maassa ja odotetaan kun se hetki tulee, että meille lasta ehdotetaan. Ei ole ainakaan mitään liian ruusuisia kuvitelmia :). Mutta pitäisi varmaankin alkaa haaveilla enemmän, että lapsi saisi tilaa omassa mielessä. On se vaan niin hankalaa kun ei tiedä ikää, sukupuolta eikä mitään muutakaan. Ajankohtaa varsinkaan. Meille myös maahanmuuttajalapsi olisi oikein tervetullut.
     
    #31
    Viimeksi muokattu: 18.01.2012
  7. Mustaruusu

    Mustaruusu Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    05.05.2008
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mulla on kai sitten tapana ajatella asiat positiivisestin päin. :) Kun mä taas olen ajatellut, että meillä vakituisesti asuvien lasten kannalta on ihan hyväkin, kun näkevät noita kriisilapsia, ja yleensäkin muita sijoitettuja lapsia. Ainakaan heille ei sitten tule sellaista tunnetta, että ovat "ainoita maailmassa" jotka ovat joutuneet eroon biologisista vanhemmistaan ja asuvat sijaisperheessä. Ja samalla he näkevät, että on myös onnellisia tarinoita, joissa lapset voivatkin palata takaisin vanhempien luo. Mutta totta kai on varmaan myös tapauksia joissa tulee ongelmia, isojakin.

    Meillä lapset ottivat vierailevan vauvan tosi hyvin vastaan, ja selitin heille alusta asti että se tulee meille vain hoitoon ja lähtee sitten pois. Meillä käy myös tukiperhelapsi, joka tulee ja menee oman aikataulunsa mukaan. Mutta meillä kaikki lapset ovat vielä niin pieniä: varmasti tulee paljon enemmän ja tiukempia keskusteluita sitten, kun ovat isompia ja tajuavat asiat eri tavalla. Nyt he ottavat ihan itsestään selvänä ja tavallisena asiana sen, että lapsilla voi olla kahdet vanhemat ja kaksi kotia, joiden välillä kuljetaan. Toisaalta, eihän tällainen nyt niin tavatonta ole biologisissa perheissäkään nykyisin, kun on niin paljon eronneita ja uusperheitä ja lapsia, jotka kulkevat kahden eri kodin välillä. Ehkä tänä päivänä sijoitetut lapset eivät siis niin hirveästi kuitenkaan poikkea porukasta kuin joskus ennen.
     
    #32
    Viimeksi muokattu: 18.01.2012
  8. Polkka

    Polkka Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    12.11.2010
    Viestejä:
    337
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ilmoittauduimme kuluneella viikolla sitten adoptioneuvontajonoon. Se taitaa olla se meidän tie, ehkä enemmän kuin tuo sijaisvanhemmuus. Tai sanotaanko, että se oli se vaihtoehto, johon miehenkin sai mukaan. Mun ihana mies! Tästä alkoi meillä melkein uusi kuherteluvaihe, hihii. Näillä näkymin käymme läpi enää yhden hoidon, sikäli kun suostuvat julkisella vielä tekemään.

    Olen ollut aika täpinöissäni tämän adoptiokäänteen takia. Tuntuu kuin olisi kääntänyt uuden lehden elämässä. Ajatukset vapautuivat hoitojen pakkokehästä.

    Vähän tuli tosin kylmää vettä niskaan, kun nyt loppuviikosta tuli huonoja uutisia miehen työpaikalta ja siihen päälle tuli vielä yksi vakavampi sairastumisepäily lähipiirissä. Hyvä tosin että vastoinkäymiset tulivat nyt, kun pystyin ottamaan taas iskuja vastaan. Viikko sitten jos olisi tullut vastaava täräys, olisin ollut kanveesissa ja kunnolla, kun omissa hoidoissakin oli juuri se kaikkein paskin kohta.

    Summa summarum: elämä maistuu taas elämältä, iloineen ja suruineen.
     
    #33
  9. Lilialiisa

    Lilialiisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    26.12.2011
    Viestejä:
    59
    Saadut tykkäykset:
    0
    Polkka, monen miehen olen kuullut olevan samaa mieltä, että adoptio tuntuu enemmän omalta kuin sijaisvanhemmuus. Ja ymmärrän tämän hyvin. Onnea ja tsemppiä teille pitkälle mutta varmasti antoisalle adoptiopolulle! Itsekin meinasin jo "repsahtaa" adoptiohaaveiluun, mutta sitten järki voitti. Kolmen lapsen kanssa maat (ja rahat tehdä hakumatka) ovat vähissä eli uskon sijaisvanhemmuuden olevan nyt enemmän meidän juttu.

    Kuinka nopeasti teille ovat sijoitetut lapset tulleet? Mietin että onko Suomessa yleisesti käytäntö, että käydään katsomassa lasta muutaman kerran ja tutustutaan ennen kuin hän siirtyy pysyvästi uuteen perheeseen.

    Minäkin uskon ettei perhehoidossa olevilla lapsilla ole niin suurta leimaa otsassaan kuin joskus ennen. Voihan vauvana sijoitetun lapsen elämä jopa olla paljon pysyvämpää ja "tavallisempaa" kuin esimerkiksi lapsen, joka kulkee viikottain kahden kodin väliä. Jopa kahden paikkakunnan väliä. Hyvä että nykyisin on lasten kirjoja ja lastenohjelmia myöten monenlapsia aihepiirejä erilaisista perheistä. Ja erivärisistä lapsista. Jopa dinojunassa ilmestyy pesään erilainen dino -silti samanlainen :).
     
    • Tykkään Tykkään x 1
    • List
    #34
  10. Sati

    Sati Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.07.2011
    Viestejä:
    333
    Saadut tykkäykset:
    0
    Lilialiisa Meillä on takana ensimmäinen sossujen kotikäynti. Se meni todella hienosti ja lopuksi kysyin, että voiko ajatella niin, et kesällä meillä olisi jo pikkuinen kotona. He vastasivat, että hyvinkin voi. Riippuu tapauksesta, että miten lapsen kotiutuminen uuteen tapahtuu. Yleisin on se, että lapseen käydään pariin otteeseen tutustumassa lastenkodissa ja myöskin pyritään tapamaan lapsen syntymävanhemmat. Meillä täällä on kuulemma kuukausi aikaa valmistautua lapsen tuloon.

    Olen valinnutkin jo lasten huoneeseen uudet tapetit ja piakkoin ne asennetaan. Myöskin lähdemme tekemään Ikean reissun, josta osatn pienelle omat uudet kalusteet sänkyineen jne.
    Meillä on helmikuun viimeinen päivä loppuarviointi ja sitten jäädäänkin odottelemaan puhelinsoittoa :)
     
    #35
  11. Tiiuhtis

    Tiiuhtis Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    20.12.2011
    Viestejä:
    13
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sati tsemppiä odotukseen, toivottavasti kesään mennessä se pikkuinen teillä on ja pääsee upouudesta huoneesta iloitsemaan!

    Lilialiisa Meillä kului lapsen ensitapaamisesta noin viikko muuttoon, toki oltiin kuukausi jo tiedetty, että tällainen sijoitus todennäköisesti tapahtuu, mutta mikään ei ollut varmaa. Tuon viikon aikana tavattiin lasta vastaanottokodissa joka päivä ainakin muutama tunti. Oltiin silloin ensipäivinä vielä molemmat töissä ja tapaamisten lisäksi salamavauhtia tehtiin pienelle hankintoja. Viikon aikana lapsi kävi meillä myös päiväkylässä ja yökylässä. Minun muistot vastaanottokodista ja yhteistyöstä sen henkilökunnan kanssa on todella lämpimät. Saatiin paljon arvokasta tietoa lapsen päivärutiineista ym. ja ihan ensitapaamisesta lähtien lapsen hoito oli meidän käsissä henkilökunnan tarpeen mukaan ohjatessa (esim. miten on tottunut iltamaidon juomaan tms.).

    Vaikka jokainen prosessi on erilainen, niin uskoisin yhden tutustumisjakson pituuteen vaikuttavan asian olevan lapsen ikä ja kuinka kauan on kriisiperheessä/vastaanottokodissa/lastenkodissa jne. ollut. Isompi lapsi voi tarvita enemmän sulatteluaikaa ja rauhassa tutustumista sijaisvanhempiin ja mahdollisiin sijaissisaruksiin sekä päinvastoin. Vauvan kanssa taas nopeampi parempi, mun mielestä.
     
    #36
  12. viira

    viira Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    23.01.2012
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei kaikille! Olen lukenut juttujanne sijaisperheenä olemisesta ja sellaiseksi ryhtymisestä. Mukavaa, että tällainen keskustelu on tänne perustettu. Me mieheni kanssa olemme kiinnostuneet sijaisperheasiasta ja olemme jo valmennuksessakin, tosin melko alussa vasta.

    Minua kiinnostaisi kuulla kokemuksianne sijoittavista tahoista. Mitä kautta te muut olette ryhtyneet sijaisperheiksi? Siis ovatko lapset tulleet teille jonkin kunnan kautta vai Pelastakaa Lasten kautta (vai jonkin muun tahon kautta, jos sellaisia on)? Mitä eroa on ryhtyä sijaisperheeksi PeLalle tai kunnalle? Voiko valmennuksen jälkeen valita minkä tahon listoille menee odottamaan lasta vai missä vaiheessa se valitaan? Järjestävätkö kaikki kunnat ainakin osan lapsista itse sijaisperheisiin?

    Olen erittäin kiitollinen, jos joku osaa vastata johonkin kysymykseeni.
     
    #37
  13. Tiiuhtis

    Tiiuhtis Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    20.12.2011
    Viestejä:
    13
    Saadut tykkäykset:
    0
    Viira Minäkin jään viisaampien vastauksia mielenkiinnolla odottamaan, mutta vastaan kuitenkin omasta puolestani. En tunne PeLan kuvioita ollenkaan, vaan olemme yhden kaupungin oman valmennuksen "tuote". Täällä valmennuksessa sitoudutaan olemaan kaksi vuotta ko. kaupungin käytettävissä sijaisperheenä. Tämä ei siis tarkoita sitä, että on pakko ryhtyä ollenkaan sijaisperheeksi, mutta jos ryhtyy jonkin muun kaupungin tai sijoittavan tahon sijaisperheeksi, tämä kaupunki perii parin tuhannnen euron maksun eli ns. valmennuksen todelliset kustannukset. En tiedä, kuulostaako tuo teistä kovalta, mutta itse kyllä ymmärrän sen, ettei mikään kaupunki halua toimia vain kouluttajana ja sitten muut kaupungit ikään kuin poimisivat koulutetut sijaisperheet listoilleen.

    Aiemmin maksettavissa palkkioissa on ollut isojakin kuntakohtaisia eroja, mutta uusi vuoden alusta voimaan tullut laki on käsittääkseni tätäkin asiaa tasannut.
     
    #38
  14. Lilialiisa

    Lilialiisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    26.12.2011
    Viestejä:
    59
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sati teillä on nyt niin jännittävät ajat edessä. Toivottavasti pian soitto tulee :)

    Tiiuhtis, varmasti tärkeää aikaa tuo valmistautuminen. Ja onneksi sitä tehdään kai useimmiten. Olen kuullut, että aina ei ole työntekijöillä aikaa tai muuten jää se tutustuminen. Voi kuitenkin ennaltaehkäistä paljon, kun lapsen kanssa saa rauhallisen alun. Lapsi ehtii vähän tutustua eikä luule, että kuka vaan voi napata hänet jatkossakin mukaansa.

    Viira, voi aina ottaa yhteyttä mihin tahansa kuntaan tai kaupunkiin. Tai sitten Pelaan. Pelalla on omat systeeminsä huolehtia omista perhestään, meillä ainakin heistä hyvät kokemukset, kun olemme olleet tukiperheenä. Monella kunnalla on nykyisin yhteistoiminta-alue, sijaishuoltoyksikkö, joka kouluttaa tietylle alueelle sijaisperheet. Voi olla että osa pienistä kunnista, joilla ei ole tällaista yhteistoimita-aluetta ostaa palvelun kokonaan Pelalta. Tai sitten jos heillä on vanhoja tuttuja koulutettuja perheitä niin käyttävät heitä. Mutta itse soittaisin joko lähimpään isoon kuntaan tai lähimpään Pelaan. Eroja tulee sijoittajakunnan korvauksista sekä siitä kuinka paljon koulutusta ja tukea kukakin pystyy antamaan. Me olemme aloittaneet tätä prosessia yhden kaupungin kanssa, josta olemme kuulleet hyviä kokemuksia.
     
    #39
    Viimeksi muokattu: 24.01.2012
  15. Sharlin

    Sharlin Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    16.03.2009
    Viestejä:
    560
    Saadut tykkäykset:
    1
    Heippa!

    Tänään selvisi, että meillä alkaa Pride maaliskuussa ja kestää toukokuuhun asti. Kivaa!
    Meillä kaupunki ostaa Pride koulutuksen Pelalta, eikä ole mikään pikkukaupunki.. mutta näissä on paikkakuntakohtaisia eroja tosiaan.

    Oletteko muuten lukeneet Anna-Leena Härkösen Onnen tunti ja katsoneet sen leffan Ikuisesti sinun..? Musta ne olivat ihan hyviä ja ainakin herättivät ajatuksia.

    Voi kun tekis itsekkin jo mieli sisustaa lapselle huonetta ja ostaa kaikkea tarviketta ja vaatetta.. mutta kun lapsettomuudesta on kärsinyt niin pitkään, niin ei uskalla etukäteen tehdä järjestelyjä, ennenkun asiat ovat todellakin sovitut.. ja kun ei voi tarkalleen tietää minkäikäisen pikkuisen saamme ja onko tyttö vai poika.
     
    #40
  16. viira

    viira Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    23.01.2012
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tiiuhtis ja Lilialiisa kiitos vastauksistanne!

    Mistähän voisi saada tietoa "hyvistä" kunnista ja kaupungeista, jotka siis huolehtivat hyvin sijaisperheen jatkokouluttamisesta, jaksamisesta ym. ? Ja joidenka kanssa ei joutuisi taistelemaan jokaisesta korvauksesta (esim. lapsen harrastukset, kuntoutukset jne.). Tuttavapiiriin ei kuulu yhtään sijaisperhettä, jolta voisi asioista kysellä.
     
    #41
  17. Mustaruusu

    Mustaruusu Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    05.05.2008
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    0
    Me ollaan sijaisperheenä useamman kunnan muodostaman kuntayhtymän kautta. Meilläkin oli niin, että Priden jälkeen sitouduimme kahdeksi vuodeksi olemaan tämän tahon käytettävissä. Jos ei heillä olisi ollut sinä aikana tarjota meille lasta, olisimme olleet "vapaita" hakemaan lasta jostain muualta. Mutta harvemmin varmaan sitä kahta vuotta ehtii kulua, jos ei sitten itse aseta lapselle jotain tosi tiukkoja kriteerejä.

    En osaa kyllä yhtään sanoa, mistä voisi saada tietää mitkä ovat "hyviä" sijoittajakuntia. Uusi lastensuojelulaki kyllä ainakin periaatteessa tähtää siihen ,että kuntakohtaiset erot tasaantuisivat. Mutta en sitten tiedä miten se käytännössä toteutuu?

    Yleensä pyritään siihen että lapsi ja sijaisvanhemmat saavat tutustua rauhassa ja ehditään tavata myös biologiset vanhemmat. Mutta ihan tilanteesta se riippuu: joskus vanhemmat saattavat olla teillä tietymättömillä, tai niin huonossa jamassa ettei tapaaminen onnistu tms., eikä silloin ruveta ikuisuuksia odottamaan vaan kyllä lapsi sijoitetaan ilman tapaamista. Meillä oli ekan lapsen kanssa noin 3 viikon tutustumisaika, ennen kuin hän muutti. Toinen lapsi taas vain tulla tupsahti ilman minkäänlaista tutustumista. Lapsen iästäkin se tosiaan riippuu, isommat lapset tarttee varmasti yleensä useamman tutustumiskäynnin kuin pieni vauva.

    Luin Onnen tunti -kirjan, mutta Ikuisesti sinun jäi katsomatta vaikka tuli tv:stäkin. Vaikka Härkönen on hyvä kirjailija ja osaa tehdä vetävän tarinan aiheesta kuin aiheesta, niin kyllä tuosta kuitenkin joissakin kohtaa paistoi läpi, että kirjoittaja ei ole itse toiminut sijaisvanhempana. Suosittelen kuitenkin lukemaan!
     
    #42
    Viimeksi muokattu: 25.01.2012
  18. Lilialiisa

    Lilialiisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    26.12.2011
    Viestejä:
    59
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minulla oli ihan sama juttu tuossa Onnen tunti -kirjassa, että se tuntui liian fiktiiviseltä, ei olisi voinut ajatella, että se olisi oikeasti totta. Kun taas Marianne Peltomaan Kolumbia-adoptioista kirjat ovat jotenkin aidon tuntuisia, vaikka tarina onkin kertomakirjallisuutta eikä kirjailijan omaa adoptioprosessia. Tosin hän on itse adoptioäiti. Ensimmäisessä kirjassa (Matka?) päähenkilö adoptoi leikki-ikäisen lapsen eli alun iloissa ja hankaluuksissa on varmasti paljon samaa kuin sijaislapsen kanssa. Mutta toki A-L Härkösen kirjat ovat aina mielenkiintoisia ja kerralla tuli luettua tämäkin.

    Ikuisesti sinun oli koskettava dokumentti, joskin pirstaleinen. Tietenkään ei haluttu kenenkään elämästä kertoa liikaa. Mutta ainakin se herätti kysymyksen, mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta. Ja tilanteet voivat olla niin kipeitä aikuisillekin, kuinka lapsi ja nuori selviää sellaisten asioiden kanssa.

    Voisikohan perhehoito-liitosta kysyä kokemuksia eri kunnista tai saada yhteystietoja oman alueen sijaisperheisiin?
     
    #43
    Viimeksi muokattu: 26.01.2012
  19. Sharlin

    Sharlin Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    16.03.2009
    Viestejä:
    560
    Saadut tykkäykset:
    1
    Noista kirjoista vielä.. nyt luin sellaisen kirjan kun Kohdakkain (toim. Kaskela), joka kertoo sijaisvanhempien tunnoista ja tarinoista. Tarinat ovat lyhyitä, mutta aidosta elämästä.
     
    #44
  20. Sikuri

    Sikuri Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    30.01.2012
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Moi kaikille :)

    Ihanaa kun löysin tällaisen topicin! En itseasiassa edes aluksi tajunnut etsiä foorumia vaan olen vuosia lueskellut vain niitä ns. virallisia sijaisvanhemmuuteen liittyviä sivuja.

    Sijaisvanhemmuus on kiinnostanut jo vuosia. En oikein osaa selittää miksi, lähinnä olen aina vaan kysynyt itseltäni, miksi ei? Enkä siihen ole löytänyt hyvää vastausta koskaan. Mieheni lämpiäminen on hitaampaa ;)
    Lähinnä mikä on aina jarrutellut on se että joku omista lapsista ollut vauva ja tavallaan olen halunnut odotella että nuorinkin olisi vähintään sen 3v. Että sijaislapsi tulisi sitten nuorimmaiseksi niin kun kai on suositus.

    Mutta ihanaa että täällä keskustellaan inhimilliseen sävyyn asiasta, niin paljon olen lukenut niitä mollaavia ja vihaisia viestejä netistä. Tällaista asiallista ja ymmärtävää olen kaivannut!

    Kovasti houkuttaisi hakeutua pride koulutukseen. Silti vuosienkin mietinnän jälkeen sitä ajattelee että hyväksytäänkö meitä? Voisiko joku lapsi kiintyä juuri meihin? Ja ennen mietin sitä miten voisi antaa lapsen takaisin johon on kiintynyt mutta nyt se suhtautuminen on tullut sellaiseksi että ketään tässä maailmassa ei omisteta, ei edes omia biolapsia. Jonain päivänä hekin lähtevät ja tekevät omat valintansa. Ja loppujen lopuksi jokainen meistä kuitenkin kuolee ja on samalla viivalla tässä maassa.
    Menipäs synkäksi! Se ei ollut tarkoitus.

    Miten se sitten käytännössä toimii kun ottaa yhteyttä esim. sosiaalitoimistoon, kuinka nopeasti prosessi lähtee käyntiin? Eli sanotaanko sieltä heti milloin koulutus alkaisi vai onko siinä joku esihaastattelu?
    Totta kai se rahallinen puoli myös mietityttää, pärjääkö niillä tukirahoilla vai tekisikö esim. osa-aikaista työtä samalla? Saako sijaislapsesta normaalia kotihoidontukea alle 3v:stä vai onko se hoitopalkkio+kulukorvaus ainoa? Ja miten määrittyy onko se minimi? eli saako vauvasta enemmän kuin esim 2 vuotiaasta?
    Paljonhan voi onneksi nykyään ostaa käytettynä ja niin pois päin, mutta tietysti isommilla lapsilla harrastukset maksaa ym.
    Rahakeskustelu on aina arka aihe mutta ehkä täällä siitä voidaan puhua asialliseen sävyyn. Meillä perhekoko menisi jo sellaiseksi että pitäisi jo autoa vaihtaa isompaan jne. niin tällaisia on siksi hyvä pohtia rehelliseen sävyyn itselleen.
     
    #45
  21. Sati

    Sati Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    15.07.2011
    Viestejä:
    333
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sikuri Tervetuloa sekalaiseen seurakuntaamme :)
    Hienoa, että olet ajatellut miehesi kanssa sijaisvanhemmuutta. Tänä päivänä heistä on huutava pula sillä huostaanottoja tapahtuu koko ajan enemmän ja enemmän.
    Suosittelen ehdottomasti pride-koulutusta, vaikka ette sitten ryhtyisikään sijaisvanhemmiksi. Nykyäänhän tuo koulutus on pakollinen. Meille koulutus antoi todella paljon! Paljon enemmän kuin osasimme odottaakaan.
    Meidän prosessi lähti käyntiin nopeasti. Soitin paikkakunnan sosiaalitoimistoon, samana päivänä lähetettiin meille täytettäväksi esitietolomake ja pääsimme alkuhaastatteluun jo siitä kahden viikon päästä.
    Meidän onneksemme juuri alkavaan ryhmään vielä mahtui ja samalle kuukaudelle oli jo siis ensimmäinen valmennuskerta. Aloitimme marraskuussa ja helmikuun viimeinen päivä on meillä loppuarviointi ja sitten jäämme odottamaan mahdollista puhelin soittoa.

    Palkkioista tiedän sen verran, että kaikkien lasten kohdalla minimipalkkio on 650€ (tai jotain tuota luokkaa) + tämän päälle kuuluu kulukorvaus. Tuo hoitopalkkio määräytyy ainoastaan lapsen tarpeen mukaan, ei vanhemman tulojen mukaan. Palkkio kasvaa lapsen iän myötä, mutta ei kuitenkaan vuosittain. Lapsilisät maksetaan paikkakuntakohtaisesti joko lapselle tai sitten kunta/kaupunki pitää ne itsellään. Yleensä lapsilisä tulee lapselle itselleen / sijasvanhemmilleen. Ja sittenhän on vielä käynnistyskulukorvaus, jolla ostetaan lapselle vaatteet, rattaat, turvaistuimet jne.
    Mielestäni tämä ketju on juurikin sitä varten, että sä saat täällä vapaasti kertoa omista peloistaan ja tuntemuksistaan tulematta kuitenkaan niistä tuomituksi. Minä olen itse jo sijaisvanhemmuuden kokeneena ja kaksi sijoituslasta menettäänenä kertonut avoimesti ryhmässä omista peloistaan. Nämä kaksi lasta olivat pikkusiskoni (joista olenkin kertonut tuolla aiemmin) ja sosiaalitoimi ryssi tahallisesti asiat niin, että lasten oli parempi muuttaa muualle. Välillä on lapsia kova ikävä, mutta siitä on päässyt yli ja osaa ajatella nyt jo positiivisin mielin.
    Näistä peloista olemme päässeet yli juurikin tämän koulutuksen myötä!

    Ei muuta kuin rohkeasti vain mukaan! Vaikka käytte koulutuksen, ette tule menettämään mitään, päinvastoin, sieltä saa todella hyviä neuvoja ihan omienkin lasten kasvatukseen. :)
    Soita ihan alkuun paikkakuntasi sosiaalitoimeen ja kysele mahdollisista alkavista uusista koulutuksista. Luulen, että niitä on nyt taas alkamassa näin vuoden alusta useita.
     
    #46
  22. Sikuri

    Sikuri Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    30.01.2012
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sati, kiitos kannustavasta viestistä!
    Täällä ilmeisesti kaikki(?) kirjoittajat naisia. Miten teillä on miehet ottaneet asian? Tämä sijaisvanhemmuus lähtenyt ainakin meillä minun kiinnostuksesta asiaan. Millä mielellä miehenne on olleet? Entä sukulaiset? Ystävät?
    Olen yrittänyt etsiä mistä näkisi sen dokumentin Ikuisesti sinun. Sen uusinta on tullut vissiin 14.1. ja meidän boksi ei tietenkään ollut tallentanut kun 16.1. jälkeen tulleet.
    Toisaalta mulla on sellanen tunne etten saisi haluta sijaislasta kun meillä on jo omia ja ihan suhteellisen helposti vielä tulleita. Mutta minkä itselleen mahtaa? Olen miettinytkin monesti miksi juuri minulla on tämä tunne? Jotenkin haluaisin itse elää sydämellä ja ehkä siten tulla siksi joka tulen olemaan tätä ajatusmaailmaa muistaen.
    Ja tietysti varmaan aika yleinen pelko on myös minulla se että miten sijaislapsi vaikuttaa omiin lapsiin? Luulen (en tiedä) että sijaislapsi opettaisi myös omille lapsille suvaitsevaisuutta ja realistisuutta elämästä vaikkakin varmasti aiheuttaisi mustasukkaisuutta, huomionhakua jne. samaa mitä muutenkin sisarusparvessa. Ja silti näiden kaikkien ajatusten jälkeen haluan uskoa että sisarukset opettaa toisilleen asioita joita vanhemmat ei voi ja tukee eri tavalla toisiaan kun äiti ja isä.

    Entä millainen tausta teillä itsellänne on? Minä olen yh-perheestä jossa alkoholisti isä ei juuri mukana ollut ja sen mukana tuoma teini-ikä. Koen että voisin ymmärtää lasta jolla ei ole ollut mahdollisuutta elää toisen tai molempien vanhempien kanssa ja tiedän mitä on ajatella miksi minua ei haluttu. Olen aikuisiällä käsitellyt tätä paljon ja antanut anteeksi isälleni ja itselleni. Jotenkin ne asiat on vahvistanut todella paljon ja luulen että voisin osata jakaa sitä kipua mitä sijoitettu lapsi tuntee vaikka ei varmasti koskaan voi sanoa ihan täysin että tietää miltä toisesta tuntuu koska jokainen on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan.
     
    #47
  23. Lilialiisa

    Lilialiisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    26.12.2011
    Viestejä:
    59
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sikuri, tervetuloa palstailemaan!

    Se ei ainakaan ole este sijaisvanhemmuudelle, että on jo omia lapsia. Sosiaalityöntekijät tuntuvat pitävän hyvänäkin kokemusta lapsista ja vanhemmuudesta. Lisäksi voisin kuvitella, että lapsesta irrottautuminen tarpeen vaatiessa olisi helpompaa silloin kun lapsi ei ole ainakaan ainoa perheen lapsi. Moni lapsettomuudesta kärsinyt tuttuni on sanonut, ettei pysty lähtemään sijaisvanhemmaksi sen epävarmuuden vuoksi -että jos se pitkään odotettu lapsi vielä lähtisi pois. Siksi moni lapseton valitsee adoption. Ja käsittääkseni sijaisperheillä jopa useammin on lapsia kuin että sijaislapsi tulisi ensimmäiseksi lapseksi? Meilläkään ei mies ole kovin innostunut ollut, mutta hän on kypsytellyt asiaa hiljalleen, ja vähitellen alkanut sitä ajattelemaan.

    Varmasti jos sijaislapsia tulee perheeseen monta, voi se olla omilta lapsilta paljon pois. Heille ei riitä aikaa, jos aina on uusi tulija tulossa. Jos taas tullaan luonnollisesti perheen pienimmäksi, ja vain yksi sijaislapsi tulee, niin ehkei elämä siitä sisaruksilla niin paljon enemmän muutu kuin jos tulisi uusi vauva. Toki näitä elämän surullisia asioita ja monia kohtaloita joutuvat lapsetkin jo ihan pienestä sitten miettimään. Mutta se voi olla kasvattavaakin, ajattelen myös niin.

    Meilläkin on jo kolme lasta, joten vähän hassultahan se tuntuu haaveilla vielä yhdestä :).
     
    #48
  24. Mustaruusu

    Mustaruusu Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    05.05.2008
    Viestejä:
    159
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mukavaa että tulee uutta porukkaa kirjoittelemaan!

    Meidän Pride-koulutuksessa olivat enemmistönä lapsettomat parit, mutta en tiedä miten yleensä on. Meille ainakin korostettiin, että ihan samalla viivalla ovat ne, joilla on lapsia ja ne joilla ei ole. Molemmissa tilanteissa on etunsa. On tietysti hyvä, jos on ennestään kokemusta lapsista, mutta ei se välttämätöntä ole. Mä en ollut ikinä edes pitänyt vauvaa sylissäni, saati vaihtanut vaippaa, ennen kuin meille tuli nuo sijoitetut pikkuiset. Ja hyvin on silti mennyt. Kyllä tuollaiset käytännön asiat oppii ihan samalla tavalla kuin ne olisi oppinut omien lasten kanssa jos niitä olisi tullut. Ja toisaalta näiden kanssa tulee joka tapauksessa eteen asioita, joita ei ole voinut omien lasten kansa "harjoitella" - esimerkiksi yhteydenpito biologisiin vanhempiin, kaikenlaiset palaverit sosiaalityöntekijöiden kanssa jne. Itse olen pitänyt hyvänä, että kun ei ole omia lapsia, pystyy keskittymään täysillä näihin sijoitettuihin. Ei ainakaan tule mitään "kilpailutilannetta" omien lasten ja sijoitettujen välille, eikä tartte miettiä joutuuko liikaa laiminlyömään omia lapsiaan sijoitettujen takia. Toisaalta, kun nämä sijoitetut ovat ainoat lapsemme, onhan se hirveä ajatus että heistä joutuisikin yhtäkkiä luopumaan. Mutta minäkin olen jo tähän ikään mennessä oppinut, että ei MISTÄÄN voi olla tässä elämässä varma. Ihan kenestä tahansa läheisestään voi joutua luopumaan ihan koska tahansa. Jos sitä rupeaisi pelkäämään, niin eihän sitä voisi muuta tehdäkään kuin pelätä.

    Ja kun meillä nyt on sijoitettuja lapsia jo kahdesta eri paikasta, niin ei se kovin todennäköistä ole että ainakaan kaikki lähtisivät yhtaikaa pois. Ja vaikka he lähtisivätkin, niin eiväthän he maan päältä katoa: toivon ainakin että meillä olisi silti mahdollisuus jatkossakin pitää yhteyttä heihin.

    Täällä päin on muuten sellainen sääntö, ainakin papereissa niin lukee, että samassa sijaisperheessä saa olla enintään 4 lasta, mukaan luettuna myös perheen omat kotona asuvat lapset. Eli periaatteessa jos on itsellään 4 lasta niin ei saisi sijoitettuja lapsia ollenkaan? Mutta en tiedä onko kaikilla paikkakunnilla tuota sääntöä? Ja toisaalta tiedän perheitä joissa on lapsia tuota määrää enemmän, eli ilmeisesti siitä kuitenkin voidaan joustaa.

    Omasta taustasta sen verran, että kaikenlaiset "rankat" kokemukset katsotaan periaatteessa vain hyväksi asiaksi, kunhan ne ovat kunnolla menneisyyteen jääneitä ja käsiteltyjä. Esimerkiksi lapsettomuuskokemus katsotaan plussaksi, koska ison menetyksen kokeminen auttaa ymmärtämään lasta, joka on myös kokenut elämässään ison menetyksen. Pride-koulutuksessa käsiteltiinkin aika paljon omaa menneisyyttä ja omia rankkojakin kokemuksia.

    Palkkiot tosiaan vaihtelee jonkin verran paikkakuntakohtaisesti. Minimi on se 650 euroa/kk/lapsi, ja kulukorvaus on pienistä lapsisita n. 380 euroa/lapsi, isommista taitaa olla sitten hieman enemmän. Hoitopalkkio voi vaihdella kuntakohtaisesti, lapsen iän mukaan sekä sen mukaan onko vanhemmalla muita tuloja. Jos jää töistä pois lapsen hoidon takia, saattaa saada ansionmenetyskorvausta. Kun lapsi tulee, saa käynnistämiskorvauksen vaatehankintoja, rattaita, lastenhuoneen sisustusta ym. varten, se on enimmillään hiukan alle 3000 euroa. Lapsilisät maksetaan yleensä sijaisvanhemmille. Matkakulut palavereihin, lasten ja biologisten sukulaisten luokse ym. korvataan normaalin kilometrikorvauksen mukaan.

    Kotihoidontukia tai muita "normaaleja" lapsiperheen etuisuuksia sen sijaan ei sijoitetuista lapsista makseta.

    Eli ei tätä onneksi tarvitse ihan hyväntekeväisyyshommana tehdä, vaikka ei tää toki mikään kultakaivoskaan ole. Itse olen ihan hyvin pystynyt olemaan kotona hoitovapaalla kahden sijoitetun lapsen kanssa, ja tuloni ovat samaa luokkaa kuin olivat töissä ollessanikin. Tosin en mä missään huippupalkatussa työssä ollutkaan. :)
     
    #49
    Viimeksi muokattu: 30.01.2012
  25. Lilialiisa

    Lilialiisa Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    26.12.2011
    Viestejä:
    59
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olisikohan lapsettomien parien osuus sijaisperheistä kasvamassa nykyisin? Kun tuo adoptiomaailma on niin hankaloitunut. On varmasti myös paikkakuntakohtaisia eroja. Itse tunnen vain kaksi perhettä, joiden ensimmäinen lapsi on sijaislapsi. Mutta todella paljon perheitä, joissa on ensin biologisia tai adoptiolapsia.

    Minä olen ymmärtänyt, että yksi kotona oleva aikuinen voi hoitaa neljä lasta, mutta kun perheessä on yleensä myös toinen vanhempi, niin perheessä saa olla myös koululaisia lisäksi. Varmaankin arvioidaan tapauskohtaisesti? Ammatillisille perhekodeille on ainakin säännöt henkilöstön ja sijoitettujen määrässä. Eipä silti, että itse uskaltaisin ottaa kahta uutta lasta meille, yksi riittäisi oikein hyvin :).

    Monenlaisia perheitä onneksi tarvitaan, meillekin sanottiin, että esim. FAS lasta ei meille sijoitettaisi, koska perheessämme on niin monta lasta. Osa lapsista hyötyy varmasti siitä, että on pieni perhe. Ja todennäköisesti sijoitetut lapset kokevat välillä vaikeaksi sen, että perheen omat lapset ovat kuitenkin eri asemassa (ainakin joissakin asioissa kuten sama perimä, vanhempien sukunimi, perintöasiat). Ei pieni lapsi ehkä niin osaa miettiä, mutta sitten kun kasvaa isommaksi. Onneksi on olemassa kaikenlaisia vertaistapaamisia.

    Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, että kokemuksellakin on oma etunsa vanhemmuudessa. Ajattelin siinä sellaisia asioita kuin esimerkiksi kun on harjoitellut biologisten lasten kanssa vaikkapa uhmaiän läpi menemistä, niin toivottavasti on sitten seuraavien kanssa rauhallisemmin. Minulle ainakin esikoinen oli harjoituskappale juuri ajatellen noita eri kehitysvaiheita ja vaikkapa ensimmäisen koulupäivän jännitys, kaikki koulun käytännöt yms. Kolmen erilaisen persoonan ja nukkujan kanssa on myös oppinut kaikenlaisia niksejä. Siten vaikka tavallaan minulla on selvästi vähemmän aikaa uudelle lapselle kun hän tulee neljänneksi (kuin jos tulisi ensimmäiseksi), niin toivottavasti se kompensoi, että monet asiat menevät rutiinilla ja sitten taas pystyy keskittymään niihin erityispiirteisiin mitä tällä lapsella on. Tai näin toivon, kyllähän se jännittää millainen lapsi ja perhe sattuu juuri omalle kohdalle. Tarinoita kun on niin monia. Meidän kanssa jutelleet sosiaalityöntekijät ovat kuitenkin korostaneet tuota kokemuspuolta, että vaikka lapsia on niin monta, niin ainakin jo tietää, että tykkää olla lasten kanssa ja tykkää olla kotiäitinä. Rohkeutta tämä silti vaatii. Niin ajattelen, että jokainen sijaisvanhempi on todella rohkea! Tai ehkä se on vain sydämen ääni, kutsumus tai elämäntilanne, jokin joka vetää sinne päin. Ja selviää, että tämä on se meille tarkoitettu polku. Meille tarkoitettu lapsi. Ainakin hetkeksi.
     
    #50
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti