Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Meillä ajatus sijaisvanhemmuudesta tuli minulta, asiaa kypsyteltiin ja ensin aloitimme tukiperheenä. Prideen lähdettiin yhteisellä päätöksellä, tietenkin :) Kurssin aikana molemmilla vahvistui ajatus siitä, että ollaan oikealla tiellä. Mies oli valmis tarjoamaan kodin vähän isommallekin lapselle, itse taas ajattelin perheeseen kuopusta eli nuorempaa kuin tämänhetkinen kuopus.
Mutta siis vastauksena kysymykseen puoliso on sopeutunut ajatukseen erinomaisen hyvin :) Ja olen kyllä ylpeä ja onnellinen miehestä joka on valmis tähän tärkeään tehtävään!
 
  • Tykkää
Reactions: Pinjuliinu
Onpas täällä hiljaista..
Meillä asiat etenee hiljakseen, kovasti koko perhe odottaa uutta perheenjäsentä :) Välillä on ihan epätodellinen olo, kun tämä tilanne tuli niin pian valmennuksen jälkeen.

Mitähän Peatalle mahtaa kuulua, toivottavasti raskaus aika on sujunut onnellisesti <3

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille, meilläpäin ainakin kovasti jo näyttää keväiseltä :)
 
Välillä olen käynyt lueskelemassa mitä teille muille kuuluu sijaisvanhemmuus rintamalla.

Palanen sydämestä jäi meilläkin sijaisvanhemmuusprosessiin vaikkakin tapahtui ihme ja oma vauva ilmoitti tulostaan. Tulevaisuus on kuitenkin avoin. Voi olla, että lapsemme jää ainokaiseksi. Koskaan kun ei voi tietää mitä elämällä on meille tarjota. Joten avoimin mielin suhtaudumme siihen ajatukseen, että voi olla, että joku päivä palaamme asiaan sijaisvanhemmuuden suhteen. :)

Tiuku, raskaus on edennyt hyvin ja enää olisikin n. 8 viikkoa laskettuun aikaan. Odotus on ollut yllättävän rankka läpi raskauden kestäneen alkuun kovin voimakkaan pahoinvoinnin vuoksi, mutta siihenkin on jollakin tavalla sopeutunut ja nautin niistä hyvistä päivistä. Olemme niin kiitollisia ja onnellisia tästä vauvasta ja kovasti häntä jo luoksemme odotamme <3

Ihanaa kevättä teille kaikille!
 
Heippa pitkästä aikaa!

Meillä ensitapaaminen ja ensimmäinen valmennus takana. Vetäjät ja muu ryhmä (9 muuta perhekuntaa) olivat oikein mukavia ja hyvällä fiiliksellä ollaan edelleen. Ensimmäinen valmennus oli ajatuksia herättävä ja voin vain kuvitella mitä on vielä edessä.

Koko ketjua kun en ole lukenut, niin olisin kysynyt onko muilla ollut omia pieniä lapsia silloin kun sijoituslapsi on tullut taloon? Lähinnä mietin sitä oman lapsen suhtautumista tulokkaaseen, varsinkin kun meillä ollaan juuri parhaassa uhmaiässä. Muista lapsista ja vauvoista kyllä pitää ja hoivaa, mutta silti mietityttää tottakai.

Aurinkoista viikkoa ihmiset, kevät taitaa tulla vauhdilla tänä vuonna :)
 
minäkin täällä olen välillä lueskellut. ei oo vaan tullut kirjoitettua.
Meille on tulossa 2.v. ja 3.v. sisarukset tukilapsiksi.
Sijoitus asioissa ei ole kuulunut mitään Marraskuun pride valmistumisen jälkeen. Odottavan aika on tosiaan pitkä...
Kuinka nopeesti ootte ottaneet muihin tahoihin yhteyttä?! Me ollaan siis kaupungin kautta käyty pride.
mukavaa alkavaa kevättä kaikille palstalaisille!
 
mutsikka81.
Eikös se mene niin, että jos kaupunki ( tai mikä tahansa taho) teidät kouluttaa olette sitoutuneet pariksi vuodeksi heidän käyttöönsä. Jos sinä aikana ei sijoitusta tapahdu, voitte kääntyä muiden puoleen. (korjatkaa jos olen väärässä) Ymmärrän kyllä, että odottavan aika on pitkä, muttei 5 kuukautta vielä ole pitkä aika. Ja toisaalta voisi ajatella, että on hyvä jos ei ole ollut tarvetta. Hienoa, että toimitte tukiperheenä :) Se on vähintäänkin yhtä tärkeää "työtä".
 
Viimeksi muokattu:
Noin mäkin olen Pinjuliinu sen ymmärtänyt että kouluttaja taholla on tavallaan "kiintiö" kouluttamaan perheeseen pari vuotta, mutta olen myös kuullut että halutessaan joku toinen taho voi "ostaa" perheen omaan käyttöönsä. Näin voisi ajatella tehtävän jos perhe on jotenkin erityinen (esim. vahva ammatillinen osaaminen ja valmiit ottamaan haastavan lapsen/nuoren) ja heillä on tarve tälle perheelle.

Joka tapauksessa voihan sitä kysellä muilta tahoilta, onko heillä tarvetta jne. Eihän mitään tarvi luvata ja mihinkään sitoutua.

Me ollaan oltu nyt kaksi vuotta aktiivisemmin valmiit ottamaan lapsen/lapsia (ja vielä vuoden sitä ennen oltu mahdollisesti valmiina ottamaan lapsen/lapsia). Tällä meidän sijoittajataholla (joka toimii näillä seuduin) on ollut oikeastaan vain koululaisia ja sitä vanhempia. Meidän toiveena oli mahdollisimman nuori, mielellään alle kolme, ainakin alle viisi vuotias, joten mitään ei ole kuulunut. Tai on kyllä olty sijoittajatahon kanssa keskusteluissa mutta tosiaan näitä isompia lapsia on vain ollut perhettä vaille.

Nyt on sitten ajateltu että ehkä meiltä löytyy tilaa isommallekin lapselle, tosin se tarkoittaa isompaa remonttia. Meillä kun on noita teinejä ennestäänkin niin pienelle lapselle löytyisi oma huone muutaman vuoden päästä, isommalle sellainen täytyy rakentaa.
 
Olemme miehen kanssa usean vuoden ajan pohtineet sijaisvanhemmuuden mahdollisuutta. Jonkin verran käytännöntietoa siitä jo onkin lähipiirin kautta. Nyt olemme siinä tilanteessa, että teemme viimeisiä rahalaskentoja ja sen jälkeen päätämme haemmeko pride-koulutukseen. Ja miksi laskemme, sen vuoksi että kartoitamme tarkkaan pärjäämmekö taloudellisesti myös sen kotivuoden ajan joka alussa on.

Tähän liittyen kysyisinkin teiltä kokeneemmilta, onko eri kuntien välillä merkittäviä eroja korvauksissa. Lähinnä kiinnostaisi tietää Etelä-Suomen kuntien (Espoon, Vantaan ja Helsingin) sekä Pihlajan ja PeLan korvauksista.
 
Hei kaikille. Kunta kohtaisia eroja on. Me saatiin lupa laittaa paperit muillekin tahoille jo vuoden odottamisen jälkeen.
Nuo palkkiot ovat minipalkkioita, moni kunta maksaa paremmin. Esim. n 900-1200 e /kk + n. 400-500 e kulukorvauksia sekä jotku kunnat maksaa ensimmäisenä vuonna ansionmenetyskorvausta..... netistä löytyi esim turun summia jossa ansionmenetyskorvaus on lisäksi 800 e ..... mutta se on vaan se eka vuosi ja sitten verot pois..... ei sillä rikastumaan pääse eikä koko perhettä elätetä.
 
Pitkästä aikaa täällä. Meille ei uutta kuulu sijaislapsen asioiden suhteen...odottavan aika on pitkä. Jo marraskuun alussa valmistuttu eikä vieläkään mitään. Toiveena kaupungin kautta saada alle 3.v. lapsi.
Tukiperheitä on nyt meillä kaksi.
Toisessa 2.v. ja 3.v. tytöt ja toisessa perheessä 2.v. poika joka käy 2krt kk 3vrk eli lähes jokatoinen vkonloppu.
Oon miettinyt jo ottaisko muualle yhteyttä sijaislapsi asioissa...jotenki niin turhauttaa kun koko ajan puhutaan että pulaa on mutta sitte ei kuitenkaan meille sitä soittoa tule. Ollaanko me sit jotenki vääränlainen perhe vai mikä mättää.
Tämän kuun puolessa välissä on sijaisperheiden kevät tapaaminen/koulutusta niin pitää kysyä tarkemmin. Lisäksi täällä ainakin paljon vaihtunut sossuja ja se varmasti hankaloittaa asioiden etenemistä.
Onko Pelasta kokemusta? millaiset jonot? tai tarve sielä on? tai muita tahoja?! esim. nuorten ystävät ry?
 
Älkää nyt hyvät ihmiset hätäilkö niin hirveesti, lapsille haetaan just heille parhaiten sopivia perheitä. Eikä perheille lapsia. Helposti joutuu odottamaan pitkän aikaa jos kriteerinä on tosi pieni lapsi ym, ei niitä lapsia ihan liukuhihnalta kuitenkaan huostaanoteta. Esim Nuorten ystävät, Suomen perhehoitokumppanit jne sanoivat suoraan että jos on valmis ottamaan vain hyvin nuoren lapsen ei edes heidän listoilleen välttämättä kannata lähteä, että kaupungin kautta voi olla mahdollista.
Ja yleensä ilmeisesti vähintäänkin vuoden/kaksi perhe on kouluttavan tahon käytössä, jos sinä aikana sijoitusta ei tapahdu voi kääntyä muiden tahojen puoleen. Monet tahot haluavat pitää suurta reserviä perheitä, jotta on tarvittaessa helpompi löytää sopiva. Malttia malttia :)
 
Moikka

Ekaa kertaa kirjoittelen... Myöhemmin paremmin et nyt vaan tällänen nopee..

Itse valmistuimme marraskuussa ja kesäkuun alussa saimme pienen pojan.

Meillä kävi niin että itse kyselin huhti/toukokuussa kun elämäntilanteemme antoi löysää, että mikä on kaupungin tilanne vai jatkammeko vielä odottelua.
Kerroin myös että nyt tilanne olisi mitä parhain uudelle asukkaalle...
Viikon kuluttua siitä alkoi tapahtua ja senjälkeen tahti olikin melkoinen.

Nyt meitä ilostuttaa pieni poika ja kaikki on mennyt odotettua hienommin..
 
Kiva kuulla mimmuliisa että saitte pienen pojan
Meillä edelleen hiljaista täällä läntisessä suomessa. Ei ole sijaislasta kuulunut.
Nautimme kesästä ja tukilapsista. Nytkin vieressä tuhisee päiväunilla poika 2.v
Loma töistä alkoi ja on ihanaa olla kotona.haave olis jäädä kotiin kun lapsi tulee. Toivotaan että ei mee enää kauaa. Nyt vaan olis niin hyvä sauma jäädä kotiin.
Mä en oo valmistellu huonetta tms...ku jotenki vaikee tietää et millanen lapsi sit tulee. Tyttö vai poika ja pinnasänky vai juniori yms... Molemmat löytyy kotoa sit sen mukaan sisustetaan ku tiedetään paremmin.
 
1 1/2 vuoden odotuksen jälkeen se puhelu tuli. Nyt vatsa ja pää aivan sekaisin. Ajatuksia, kysymyksiä, pelkoja. Niin kovasti haluan pois nykyisestä työstä, uusia tuulia elämään. Nyt iskee ikävä työkavereita, ikävä sitä niin liian tuttua ja turvallista arkea, josta on halunnut pois.
Iskee pelkoa, onnistummeko me. Aiheutammeko lisää lapselle pettymyksiä, joka on jo kokenut aivan liikaa. Riittääkö rakkaus, arki, syli, lastenkirjojen lukeminen, kehuminen, kannustaminen, yöllä silittäminen, jos pelottaa. Riittääkö se jos on monta vuotta tottunut erilaiseen elämään joka jättää syvät arvet häneen, se todellisuus joka hänelle on ollut tavallista revitään pois ja tuodaan tänne vieraiden ihmisten hulinaan, keskelle lapsiperheen vauhdikasta arkea. Diagnoosia? Kehitysviivettä? Ei nuorimmaksi vaan kuopuksen ja keskimmäisen väliin, Sitä sun tätä tietoa,näkemättä, ei kuvaa, ei tapaamista. Sinun pitää päättää olla tälle pienelle, lähes koululaiselle, tuki ja turva hänen aikuisuuteensa asti ja vielä silloinkin, jos tarve vaatii.
 
Hei! Meillä on hieman tavanomaisesta sijaisperhejärjestelystä poikkeava tilanne, mutta uskon, että kokemukset ovat hyvin samanlaisia, joten on mukava lukea muiden juttuja ja ehkäpä voin tähän keskusteluun jotain uutta tuoda myös omasta elämästä.

Meidän arkeamme ilostuttaa tällä hetkellä siis 4-v. poika, joka on oheishuoltajuusjärjestelyn kautta sijoitettu luoksemme. Kyseessä on sukulaislapsi, jonka elämässä olemme sen ensimetreiltä asti olleet tiiviisti mukana. Kun bioäidin elämänhallintataidot eivät riittäneet täysipainoisen taaperoarjen pyörittämiseen ryhdyimme ensin pojan tukiperheeksi, jolloin poika oli luonamme vähintään 2 viikonloppua kuukaudessa ja kun äidin huumeongelma lopulta tuli julki, haimme yhdessä äidin kanssa pojan oheishuoltajuutta sekä minulle, että miehelleni ja pian sen myötä tehtiin lastensuojelun toimesta päätös asumisen järjestämisestä luonamme.

Asiat tapahtuivat sen verran nopealla sykkeellä, että emme ehtineet koulutusta käydä etukäteen, mutta se olisi tarkoitus suorittaa heti, kun elämäntilanne antaa myöten. Tukiperhevalmennuksen kävimme aikoinaan ja itsellä on työhistoriaa ja koulutus lastensuojelun parissa, joten täysin kylmiltään ei hommaan täytynyt onneksi lähteä.

Poika on kohta vuoden päivät asunut luonamme ja täytyy sanoa, että vaikka tämä aika on ollut ehkä kaikkea muuta kuin mitä etukäteen olisi ajatellut, on elämä lapsen kanssa asettunut uomiinsa yllättävänkin helposti. Jonkin verran ennakkoluuloja ja paljon ihmettelyä tilanteemme on kuitenkin herättänyt niin viranomaisissa kuin muissakin ihmisissä. Oheishuoltajuutta hakiessamme meitä pidettiin kovin nuorina (23 ja 25 v.) kyseiseen tehtävään ja monelta ihmiseltä on saatu kuulla kuinka "uhraamme" parhaat vuotemme kasvattamalla jonkun toisen lasta. Itse en kuitenkaan pidä sijaisvanhemmaksi ryhtymistä uhrauksena, vaan valintana, joka on antanut elämääni tavattoman paljon hyvää ja vain hyvin vähän mitään negatiivista, se on opettanut uudenlaisia elämänarvoja ja vahvistaa päivä päivältä myös käsitystä siitä, että olen saanut rinnalleni maailman parhaan aviopuolison, jonka kanssa jakaa tämä kaikki.

Oma näkemykseni on, että jokainen lapsi tässä maailmassa ansaitsisi turvallisen, rakastavan perheen, mistä ponnistaa maailmalle, joten jos nuorehkosta iästä huolimatta meillä on sellainen tarjota, niin miksi ihmeessä se pitäisi nähdä uhrauksena?

Tässäpä siis omia mietteitäni, vähän pidemmin kuin oli alunperin tarkoitus.. Kiinnostaisi kovasti tietää onko linjoilla muita, joille sijoitettu lapsi on tullut lähipiiristä? Kuinka suhteet lapsen vanhempiin ovat muuttuneet vai ovatko? Ja ylipäätään kokemuksia tai ajatuksia lähiverkostosijoituksesta?
 
Tuuli-Maria: Hyppään tuolta adoptiopuolelta, mutta ajattelin kirjoitella lyhyesti, kun niin samanlaiset tunnelmat. Odotin myös pitkään työelämästä hetkeksi sivuun jäämistä hoitamaan lasta kotiin. Kun saimme tiedon lapsesta niin onnen tunteisiin sekoittui huoli, minkälaista uusi elämä sitten on. Tulevat vuodet alkoivat yhtäkkiä tuntua ihan loputtoman pitkiltä kotona ja mietin, että se ja se työkaveri ehtii jäädä eläkkeellekin ennen paluutani. Tiettyyn aikaan päivästä mietin, että siellä ne nyt istuvat aamupalaverissa ym. Niin se varmaan on, että elämänmuutokset aina ovat kriisejä, vaikka olisivat kuinka toivottuja. Kotiäidin päivä on rikas ja täynnä iloa, mutta välillä tuntuu, että rutiinit toistavat itseään. Tätä kotiäidin elämää en silti pois vaihtaisi ja onneksi tähän tuli viimein elämässä mahdollisuus. Minuakin jännitti uusi vastuu ja selviäminen. Koen nyt jälkikäteen, että nuo olivat hyviä pohdinnan aiheita ja osoittavat sen, että suhtautuu asioihin tosissaan.

Ioms: Hienoa, että olette lähteneet oheishuoltajiksi. Minustakin on erikoista, että jotkut pitävät teitä nuorina ja että teette uhrauksen. Olen ollut nyt lapsen tulon myötä vauva-palstoilla ja onhan siellä paljon nuoria vanhempia eikä heidänkään kohdallaan ajatella automaattisesti, että vanhemmuus olisi suuri uhraus.
 
Täällä taas pohditaan. Edellisestä kirjoituksesta taas asiat muuttunut. Mahdollisesti meille sijoitetaan alle kouluikäiset sisarukset. Onko kokemuksia kun tuleekin kaksi sijoitettua, kertokaa? Oletteko jäänyt vuorotteluvapaalle sijoituksen alkuvaiheessa? Kyllä tämä on niin jännittävää aikaa ja edelleen maha kipee ku pohtii asioita ja miettii mitä ihmettä mä taas oon tehnyt, heh. Sitten kun näitä syitä huostaanottoon on niin monia, ja tässä tapauksessa ei mitään pahaa oo tapahtunut mut ..... tuli sellainen olo et ymmärtääkö lapset kasvaessaan miks oma äiti ei saanut heitä pitää, ku toisaalta käy sääliks kaikkia osapuolia, miten mä pystyn iltasin nukuttamaan lapset uneen ja antaa hyvänyön suukot täällä ison lapsilauman keskellä tietäen et siellä se nyt katsoo kotonaan tyhjiä sänkyjä ja kaipaa lapsiaan...... vaikka enhän minä oo päättänyt että hän ei ole riittävä tuki ja turva lapsilleen.....
 
Meillä nyt sijaisvanhemmuutta parisen kuukautta takana ja voin vain ihmetellä kuinka hyvin meillä on mennyt.
Itseäni on ihmetyttänyt kun koulutuksessa puhuttiin paljon siitä, mitä lapsen repussa tulee mukana. Meillä huomaa selvästi että poika on ollut rakastettu ja kaikki kauhukuvat mitä kerrottiin on ollut aivan turhaa..
Tiedän kuitenkin, että kaikilla ei näin hienosti ole mennyt eikä mene kuin meillä.
Jos kaikki olisivat näin helppoja, voisi meille tulla lapsia enemmänkin =)
On ollut ihanaa päästä shoppailemaan kaikkia pienen pojan juttuja... silmät ostaa enemmänkuin lompakko kestää =)
Ollaan jo omat lapset hemmoteltu pilalle... ja samalla tiellä jatketaan..

Tällähetkellä emme ole yhtään huolissamme pojasta emmekä siitä miten hän kasvaa ja kehittyy.
Meillä on 3 omaa lasta ja kokemusta myös erityislapsista joten uskallan sanoa jo tässävaiheessa että pojalla on täydet mahdollisuudet kasvaa normaaliksi aikuiseksi.
Toki tietenkin psyykkisellä puolella aina on kaikki mahdollista, mutta se on asia jolle emme itse voi mitään.

Tuuli-Maria: Itse jäin vuorotteluvapaalle vuodeksi ja katsotaan enskesänä sit mikä on tilanne töihinpaluun kanssa. Luultavasti teen lyhennettyä, kuten olen aikaisemminkin tehnyt kun lapset ovat olleet pieniä..
Mä uskon siihen, että jos sijaisperhe ja bioperhe tekee yhteistyötä sovinnossa, ja molempien kunnioitus näkyy myös lapselle, se helpottaa asioita paljon.
Tiedän kyllä ettei tämä aina ole mahdollista, ja yhteistyö voi joskus olla hankalaakin..
Me ollaan sovittu lapsen vanhempien kanssa, että hoidetaan asiat yhteistyössä lapsen etua ajatellen, koska se on ainoa tie siihen ettemme kumpikaan tee tästä enempää hankalaa lapselle.
Pysymme myönteisenä, emmekä puhu lapsen kuulleen kummastakaan mitään negatiivista...
Meillä on myös vanhempien ja omaisten kuvia lapsen seinällä. Samoin joskus katselemme ihan valokuvia aikaa ennen kun hän muutti meille.
Pyrimme siihen, että äiti ei kuitenkaan unohdu...
Mulla saattaa vielä olla ne kuuluisat vaaleanpunaiset pumpulilasit päässä, mutta tällähetkellä ajatukset on vielä ihan nämä =)

Luin tätä ketjua alusta asti jonkinverran ja mitä jäin miettimään kovasti, oli nuo lasten ja vanhempien tapaamiset.
Osalla oli mielipide että tapaamisia on liikaa...
Miten niitä voi olla liikaa?
Olemme itse ainakin ajatelleet näin, että lapsi on meillä lainassa ja meidän tehtävämme on kuskata häntä vanhempien ja omaisten tapaamisiin niin usein kuin tarve vaatii.
Jokaisella meillä on lapsi lainassa joko lyhyemmän tai pidemmän aikaa ja hän ei ole meidän oma.
Teemme kasvatustyötä kuitenkin biologisten vanhempien rinnalla, eikä meillä ole oikeutta viedä näitä lapsia heiltä.

Viime sosiaalityöntekijän kotikäynnillä katseltiin tapaamisia ja palaveripäiviä, ja kun meille käy oikeastaan kaikki ( ellei ennaltasovittua menoa ole ), olivat he aika ihmeissään kuinka helposti nämä saadaan sovittua. Aina ei ole kuulemma näin, kuin sijaisperheillä on aina sitä ja tätä estettä ja joutuu kuulemma välillä paljonkin säätämään.
Mun mielestä on hyvin kummallista toimia näin, ja olenkin päättänyt että ainakin minä aion mielummin edesauttaa sitä että lapsi joskus voisi pystyä palaamaan kotiinsa.
Sehän on päämääränä kuitenkin... Jos näin ei koskaan tapahdu, on asia toinen. Mutta meidän takiamme se ei ainakaan vaikeudu..
Tosin... olen myös nähnyt,kun poika on vanhemmilleen koko maailma.. kaikista ongelmistaan huolimatta. Ehkä sekin myös vaikuttaa miten ajattelen.. Sydämmestäni toivon, että he saavat elämänsä järjestykseen... Ainahan voin jatkaa tukiperheenä, jos näin joskus käy...

Tässä vähän ajatuksia näin äkkiseltään =)
 

Yhteistyössä