Sikiön pieni koko ja kromosomihäiriöt

Saimme juuri eilen tietää että sikiö ei ole kasvanut kuin 100g viimeisen kahden viikon aikana ja painaa arvion mukaan nyt 2.2kg viikoilla 37+1. Meille annettiin mahdollisuus lapsivesipunktioon ja kromosomitutkimukseen 13 ja 18 trisomian poissulkemiseksi. Sikiö on nyt ultrattu vk 20, 35 ja 37 kahdesti, ikinä ei ole ollut minkäänlaisia merkkejä epämuodostumista tai sydämen toimintahäiriöstä. Myös istukka ja virtaukset normaaleja, ainoastaan sikiön koko on todella pieni ja kasvu hidastunut.

Onko ketään muita vastaavassa tilanteessa olleita ja onko lapsi syntynyt terveenä vai kuollut synnyttyään?

Hirvittävää vain kun lääkärit pelottelevat kromosomihäiriöillä vaikka ainut indikaatio on sikiön pieni koko... haluaisi uskoa että kyllä se henkiin jää pienenstä koosta huolimatta.

Itse olen myös pienikokoinen ja nyt alkava raskausmyrkytys, ei vielä paha.
 
Tervehdys!!
Meillä tuo kuopus kasvoi masussa myös pienikokoisena ja syntyi viikolla 36 painaen 2000g(ultran arvio oli 1700g).
Lapsivesipunktio meille tehtiin jo viiikolla 17. Itse kärähdin keskiraskauden seulassa. Tyttö sai lapsivedestä terveen paperit.
Lopuksi tilan syyksi selvisi istukan vajaatoiminta.
Toivon sinulle voimia loppusuoralle!!

muoks. meiläkin siis istukkaa pidettiin normaalina!
 
:hug: voimia kovasti!mä jäin kiinni alkuraskauden veriseulassa ikäni (40+) ja ilmeisesti poikkeavien arvojen takia.Mulla oli tuloksen perusteella Down-riski 1/60! :kieh: Emme kuitenkaan menneet miehen kanssa lapsivesipunktioon emmekä edes keskussairaalaan perinnöllisyysneuvontaan.Molemmat ilmaiset ultrat käytiin ja lisäksi yksityisellä 3 kertaa.Ravasin myös rv 26+ lähtien ä-polilla raskausdiabeteksen takia painoarvioultrissa.Meillä ei ultrien perusteella ikinä mitään poikkeavaa löydetty...
No tuossa isin sylissä itkee nyt masuvaivojaan kohta 7 viikkoinen terve poika :heart: :D

Eli tsemppiä teille kovasti paljon!Voihan teille olla tulossa siro pieni poika tai tyttö =)
Meillekin alun ultrissa ja neuvolassa veikattiin "siroa" vauvaa... No poitsu painoi kuitenkin 3770 g eli ihan normaalikokoinen oli!
 
:wave: Minun pikkuinen ei kasvanut kuin 400g viimesen 6 raskausviikon aikana. Paino arvio oli 2.1kg 32 viikon ultrassa ja syntymapaino 2.5kg viikolla 38+4. Raskausmyrkytys oli mut verenpaine alkoi kohoomaan pilviin vasta viikolla 36. Meille kerrrottiin translokaatio kromosomihairiosta viikolla 15, mutta ei koskaan sanottu etta vauva jais sen takia pienikokoiseksi. Nayttaa kehittyvan ihan normaalisti vaikka onkin kromosomihairio.
 
Tässä on ollut hieman vaikeuksia saada unta kun mielessä pyörii vain kauhukuvia kuolleesta vauvasta. Teidän vastaukset antavat hieman toivoa. Meillä ei ole aikomusta suostua kromosomitutkimuksiin, koska tässä ollaan niin pitkällä eikä tulos muuttaisi enää mitään. Viikko tässä nyt enintään elellään epätietoisuudessa mutta toiveikkaina. Pitäkää peukkuja!
 

Yhteistyössä