So lonely . . .

Heipä hei! Löytyyköhän täältä kohtalotovereita samaan tilanteeseen...? Asun avoliitossa rakastamani miehen kanssa,yhteistä taivalta on kuljettu ensi kesänä 4 vuotta ja onnemme kruunaa Helmikuussa 2009 syntyvä esikoinen.Tässä tapauksessa kuitenkin vain minun onneni :'( Lapsi oli alunperin oma haaveeni ja omasta tahdosta jätin pillerit pois.Tietenkin ilmoitin rehellisenä ihmisenä siitä kumppanilleni ja toivoin että hänkin olisi halunnut "syventää" suhdettamme ja asettua perustamaan perhettä.Vastaanotto oli kuitenkin toinen.Missään vaiheessa hän ei kieltänyt etteikö haluaisi lasta,mutta... oma keloni tikitti jo iänkin puolesta (olemme 28v ja mies 32v) ja niimpä totesin että jos seksiä haluat saat sitä,mutta ilman ehkäisyä...ilkeä minä? Raskaaksihan sitten tulinkin heti samantien ja nyt odotan kovasti masun kasvua ja uuden elämän saapumista,yksin.Asumme edelleen yhdessä ja rakastamme toisiamme,ainakin minä häntä,mutta mitä vauvan suhteen tulee,saan odottaa ja iloita ihan itsekseni.Miestä ei kiinnosta neuvolat,ei ultrat,ei mikään luettava/katsottava dokumentti vauvasta.En tiedä,tunnen itseni niin yksinäiseksi ja orvoksi kun ei ole sitä sellaista kumppania jonka kanssa jakaa ja iloita asioista.

 

Sitä saa mitä tilaa...

 

Ei kuulosta siltä, että mieheltäsi olisi juurikaan mielipidettä kysytty. Ei kai se toisen vauvaprojekti jaksa innostaa, jos siihen ei ole itse vielä valmis. Tosi harmi, että olette tuollaisessa tilanteessa. Toivottavasti isä kuitenkin lämpenee lapselleen, kun vauva on syntynyt. Eikä käy niin, että saat yksin hoitaa vauvan.. :/ Toivottavasti saatte asiat selviksi ja hyväksi molempien kannalta.

 

Kylläpä olet ilkeän tempun tehnyt! Ootas vaan, kun miehes vielä näpäyttää sua joku päivä takaisin.

Sä oot asettanu oman itsekkyytes lapsen etujen edelle - keskenkasvuista.

 

häpeä! kuinka kehtasit noin tehdä miehellesi! lapsi pitää olla haluttu! myös isän että äitin osalta! kuvottaa

 

Tuota noin. . . En halua -isi tuomita, mutta vaikka kello tikittäisi kuinka, niin silti sen verran pitäisi kunnioittaa toista, että ei tuommoiseen peliin lähde.
Jos olisit malttanut odottaa, etkä toimia noin itsekkäästi, (tai vaihtaa kumppania jossain vaiheessa jos lapsi ei ole edelleenkään toivottu) niin ehkä et tuntisi oloasi niin yksinäiseksi ja orvoksi.....
Mielestäni miehelläsi on oikeus tuntea noin ja olla välinpitämätön, SILTI kuitenkin mietin, että jos hän oli todellakin täysin tietoinen tuosta kaikesta, niin 32vuotias EI ole niin tyhmä, ettei tietäisi mitä siitä ilman ehkäisyä harrastetusta seksistä saattaa syntyä ja näin ollen hänen pitäisi olla kiinnostunut... Sekavaa koska mielestäni Teidän tilanne on aika .. hölmö!

Nyt kuitenkin Teille on tulossa yhteinen lapsi -Onnea.
Sinä varmasti tulet antamaan hänelle kaikkesi, koska kaikkesi myös (ja vähän enemmän) teit, jotta hän Sinun elämääsi tulee. Sinun on vastuu nyt ja aina, on asiat tulevaisuudessa miten on.

 

Todella kypsymätöntä toimintaa ja sen vuoksi en voi mitenkään tuntea edes sääliä. Tuo on niin väärin tehty ja olisi pitänyt miettiä jo aiemmin, ennen tuohon ryhtymistä. Miestä ei voi pakottaa isäksi ja sen sinä teit, vaikka toki miehellä olisi ollut mahdollisuus kieltäytyä seksistä tai käyttää kondomia. Typerää toimintaa molemmilta ja peesailen kyllä tässä asiassa täysin swingin kommenttia.

 

Meillä kumpikin halusia lasta, mutta mies syttyi isäksi vasta siinä, kun lapsi oli 1 vuoden kieppeillä. Meillä alku vauva-ajasta oli vaikeeta, mutta se on nyt takanapäin ja nyt taas on uudet hankalat paikat, kun hampaita tehdään, mutta...

Meillä oli sillein mielessä, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Mulle ei mikään hormonaalinen ehkäisy sopinut ja sitten ei tykätty kortsujen kanssa säheltää. Raskaus ajan olin yksin mietteissäni, mies aina vaan sanoi, että kyllä sitä keretään kaikkea hankkia ja keskustella.

Siinä mielessä ymmärrän sinua, että olet yksinäinen. Tiedän mille tuntuu, kun juuri se ei innostu asiasta kenen haluaisit olevan tukena ja turvana. Raskaus aika oli ainakin mulle, kun eka lapsi niin outoa ja uutta, että sen olis halunnut miehen kanssa jakaa. Silloin sitä tukea eniten kaipasi. Toki vieläki, mutta nyt mies on lapsen kanssa aika paljonkin kaksistaan, kun olen töissä jne.

kyllä uskon, että miehesi "tottuu" ajatukseen, vaikka silti mielestäni on väärin millä tavalla lapsen halusit, vaikka miehes ei. Mutta en ala tuomitsemaan. Jokainen tekee omat päätökset ja elää niiden mukaan.