Suomen tuhoaminen jatkuu

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"---Annan muutaman esimerkin. Sitra on yksityistänyt riskisijoitustensa hoidon. Sijoituksista huolehtivat Sitran entiset työntekijät hallintayhtiöissään. Sitra maksaa miljoonasijoitustensa hoidosta vuosittain parin prosentin hallinnointipalkkion. Palkkio tipahtaa tilille riippumatta siitä, miten sijoitusten arvo muuttuu. Ei hullumpi diili.

Esimerkiksi Terveysrahasto Oy:tä hallinnoiva Korona Invest kuittaa vähintään puoli miljoonaa euroa vuodessa. Ihan mukava palkkio, kun ottaa huomioon, että Sitra antoi rahastoyhtiölle reilun pesämunan: kolme vakavaraista ja hyvin tuottavaa yritystä.

Sitra ei kilpailuttanut Terveysrahaston, kuten ei muidenkaan sijoitusyhtiöiden varojen hoitoa. Tämä perustui yksinkertaiseen päätelmään: koska rahastoyhtiöt toimivat markkinaehtoisesti, niitä ei tarvitse kilpailuttaa. Siispä rahastoyhtiön hoitaminen annettiin Sitran entisille työntekijöille, jotka saivat näin mahdollisuuden mukavaan tulotason nousuun. Ilman riskiä, vähintäänkin kohtuullista korvausta vastaan."
 
vierailija
"Tyypillisesti IBD tulee nuorelle tai työikäiselle.

– Tutkimusten mukaan 45–55-vuotiaista miehistä jo prosentilla alkaa olla haavainen paksusuolentulehdus. Tässä ikäryhmässä tapausten määrä on viisinkertaistunut 25:n viime vuoden aikana."
 
vierailija
Kahden kuukauden vuokra ja takuu päälle – valtio houkuttelee turvapaikanhakijoita kuntapaikkoihinsa rahalla

Jos oleskeluluvan saanut muuttaa vastaanottokeskuksen lähiympäristöön, valtio turvaa elämisen maksamalla kahden kuukauden vuokran ja takuuvuokran summan. Tarkoituksena on hillitä turvapaikanhakijoiden massamuuttoa maahanmuuttajalähiöihin.
Viime vuonna Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden massamuutto vastaanottokeskuksista kuntiin on alkanut. Hallituksen arvion mukaan oleskeluluvan tulee saamaan noin 10 000 henkilöä viime vuonna tulleesta yli 32 000:sta. Hallitus aikoo löytää kaikille kuntapaikat.

https://yle.fi/uutiset/3-8974789
 
vierailija
Sähköverkkoa myytiin ulkomaille jälleen
Suomen toiseksi suurinta sähköverkkoyhtiö Eleniaa myytiin ulkomaiseen omistukseen 90 prosenttisesti.
Elenia jonka yhtenä omistajana on toiminut Valtion Eläkerahasto (VER) eläkeyhtiö on myyty. Valtion Eläkerahasto (VER) omistus yhtiöstä tippuu 10 prosenttiin ja kaksi muuta omistajaa Saksalainen Allianz Capital Partners (ACP) ja Australialainen Macquarie Infrastructure and Real Assets (MIRA) omistavat Elenian tulevaisuudessa suhteessa 45/45%.

Elenia on tuottanut Valtion eläkerahastolle tasaista tuloa kuuden vuoden olemassaoloaikanaan hyvin. Korotetuista siirtohinnoista kerätyistä varoista Elenia on kuuden vuoden aikana saanut maakaapelointiastetta nostettua 23 prosentista 40 prosenttiin.


Elenian arvo noussut viidessä vuodessa runsaat 900 miljoonaa euroa lähes 2,5 miljardiin euroon. Investoinit mukaan laskien arvo ylittänee kolme miljardia euroa. Kauppasumma millä Elenia myytiin asettuikin 3.7 miljardiin euroon, mikä on Euroopan mittakaavassa yksi suurimpia yrityskauppoja. Aikaisempaa Carunakauppaa on kritisoitu Suomen typerimmäksi kaupaksi. Tätä mieltä on professori Markku Kuisma

SÄHKÖN JAKELUVERKON MYYMINEN ULKOMAISEEN OMISTUKSEEN ON TYPERYYDEN HUIPPU, JOLLE ON MAHDOTON KEKSIÄ JÄRKISELITYSTÄ.

Niin carunakauppaa kuten nyt Elenia kauppaa on ihmetelty syystä, miksi myydä Valtiolle tuottava rahantekokone ulkomaiseen omistukseen. Verotuloja sähköyhtiöt eivät Suomeen enää maksa, vaan siirtovät tuotot ulkomaisille holding yhtiöille monimutkaistenlainajärjestelyjen avustamana.
https://www.nykysuomi.com/2017/12/30/meniko-sinulta-ohi-sahkoverkkoa-myytiin-ulkomaille-jalleen/


.
 
vierailija
Jyväskyläläismies raiskasi alaikäisen – tuomittiin vankeuteen

Vaasan hovioikeus on tuominnut 24-vuotiaan jyväskyläläismiehen kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä raiskauksesta.

Rikos tapahtui joulukuussa 2014 ja kohdistui alle 18-vuotiaaseen lapseen. Hovioikeuden mukaan mies houkutteli uhrin asuntoonsa ja tarjosi tälle alkoholia. Vastaaja oli uhrin kanssa suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä pakottamalla ja fyysistä voimaa käyttäen. Tuomitun ja uhrin välillä ei ollut seurustelusuhdetta.

Tuomittu Amani Kevin Mugisha määrättiin maksamaan uhrille 11 000 euron korvaukset kivusta, särystä, muusta tilapäisestä haitasta sekä loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja vajaat 6 000 euroa valtiolle oikeudenkäyntiin liittyneistä kuluista. Keski-Suomen käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt syytteen sillä perusteella, että tekijän henkilöllisyyden tunnistamiseen liittyi epävarmuustekijöitä.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei uhri olisi voinut erehtyä henkilöstä. Hovioikeuden mukaan mikään uskottava motiivi ei tukenut puolustuksen väitettä, jonka mukaan vastaaja olisi halunnut tehdä miehestä syyllisen vastoin totuutta. Näin ollen vastaajan syyllisyydestä ei hovioikeuden mukaan jäänyt varteenotettavaa epäilyä.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Hovioikeus-Jyväskyläläismies-raiskasi-alaikäisen-–-tuomittiin-vankeuteen/1090853?pwbi=e96bcf6c0b185844902fd0ced53b673c
 
vierailija
Talousprofessorilta madonluvut hallituksen maahanmuutto-ohjelmalle – edes työperäinen maahanmuutto ei paranna huoltosuhdetta

Hallitus julkaisi tammikuun alussa ohjelman työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi. Se ei ole herättänyt juuri huomiota julkisuudessa, ja vähäkin huomio on hyvin kriittistä. Kuluneista fraaseista koostuvan ohjelman lyttäävät niin maahanmuuttoon myönteisesti kuin kriittisemmin suhtautuva tutkija.

Hallitus julkaisi tammikuun alussa ohjelman työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi. Se ei ole herättänyt juuri huomiota julkisuudessa, ja vähäkin huomio on hyvin kriittistä. Kuluneista fraaseista koostuvan ohjelman lyttäävät niin maahanmuuttoon myönteisesti kuin kriittisemmin suhtautuva tutkija. Ohjelmassa vedotaan EU-maiden tavoitteisiin ja todetaan, että ”EU pyrkii uudistamaan nykyisiä sääntöjä, parantamaan unionin kykyä houkutella ammattitaitoisia kolmansien maiden kansalaisia ja saada heidät pysymään EU:n alueella”.

– Tätä usein esitetty tavoitetta ei hallituksen ohjelmassa pohdita sen syvällisemmin, vaikka tietyssä mielessä se on järjetön, sanoo Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén.

Tarkoittaahan se käytännössä sitä, että kehitysmaista pyritään imuroimaan osaavin väestönosa Eurooppaan. Varsinaista kehitysapua sekin!

Konkretian puutteesta hallituksen liirum-laarumia arvostelee myös Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkija Pasi Saukkonen.

– En voi sanoa olevani lopputulokseen pettynyt, koska syksyn mittaan prosessista kantautuneiden signaalien perusteella odotukset olivat jo asettuneet varsin matalalle. Silti ohjelman lukeminen oli turhauttava kokemus, maahanmuuttoon Viréniä myönteisemmin asennoituva politiikan tutkija Saukkonen toteaa blogillaan, Saukkosen mielestä ohjelma ei keskity lainkaan työperäisen maahanmuuton tärkeimpään kysymykseen eli siihen, miten parhaiten työllistyviä ihmisiä pystyttäisiin tarvittaessa jopa paikan päällä rekrytoiden saamaan Suomeen töihin.

Sen sijaan paperi käsittelee valtaosin kotouttamispolitiikkaa sekä hyviä väestösuhteita, joita on käsitelty lukemattomissa muissakin tavoiteohjelmissa, Saukkonen kritisoi.

LISÄÄ AIHEESTA ://www.suomenuutiset.fi/talousprofessorilta-madonluvut-hallituksen-maahanmuutto-ohjelmalle-edes-tyoperainen-maahanmuutto-paranna-huoltosuhdetta/
 
vierailija

Vaasan hovioikeus on tuominnut 24-vuotiaan
jyväskyläläismiehen kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä raiskauksesta.

Tuomittu
Amani Kevin Mugisha määrättiin maksamaan uhrille 11 000 euron korvaukset kivusta, särystä, muusta tilapäisestä haitasta sekä loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja vajaat 6 000 euroa valtiolle oikeudenkäyntiin liittyneistä kuluista. Keski-Suomen käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt syytteen sillä perusteella, että tekijän henkilöllisyyden tunnistamiseen liittyi epävarmuustekijöitä.
Ihan on perisuomalainen nimi...
 
vierailija
Maksaako Saksan Merkel Sauli Niinistön vaalikampanjan mediaa myöten? Niin läpinäkyvää on Saulin kampanja. Saulia ei missään nimessä jatkoon! Haavistoa ei myöskään!
 

Yhteistyössä