Suunniteltu lapsi teininä?

kuulin hyvän kommentin että nykyään ei vahinkolapsia synny, yllätyksiä kyllä. ihan siitä syystä että jos lasta ei missään nimessä halua, voi tehdä abortin. että varsinaista vahinkoa ei kyllä pääse käymään.

 

\

mitä mun pitäis kokee...koettu on känniset viikonloput ja rahan puute ku on asunut omassa asunnossa...ja jos se nuoruus on niitä kännisiä viikonloppuja ja krapulaisia viikkoja niin eipä tee mieli palata entiseen .,,sitä elettiin jo 4 vuotta...joten sai riittäää..kyllä nyt elämä on paljon ihanempaa.... =) =) =) =)

Tässä mä olen aivan samaa mieltä. Nykyinen elämäni on kyllä pienen neitokaisen ja rakastavan mieheni kanssa paljon, paljon ihananpaa ja antoisampaa!

 

Kyllä näin on!!
Ihmettelen suuresti eräitten vanhempien äitien kommetteja tyyliin "sun nuoruus menee ihan pilaalle,ethän sä oo ees viel kokenu mitään!" Hei herätkää nyt vähän!! Mitä meidän nuorien pitäisi vielä kokea!? Tule sanomaan minulle päin naamaa että teidän nuorien on parempi ryypätä ja rällästää ja riehua kun vakiintua ja ruveta äidiksi!! Jos tota mieltä olet niin sitten sulla on arvot aika vituillaan!! Todella säälin näitten "vanhojen ja kaikki tietävien" lapsia! Mitä jos sinun tyttäresi tulee raskaaksi 17vuotiaana? Pakotat aborttiin? Pakotat elämään semmosta elämää jota hän ei halua! minä en näe nuoruudessa mitään ihanaa päin vastoin!! itse olen 19 ja mieheni 21 ja ollaan oltu yhessä 2vuotta siitä asuttu yhdessä puolitoista vuotta..ja yritetään todellakin yritetään toivotaan ja halutaan lapsi tässä iässä! ja jos joku tulee sitä sanomaan että se on vahinko ni sillä on nenä aika kipee!!

Ja muuten kiukutteleva teini kakara ja vaihde vuodet ei sovi yhteen!!!

 

Ei nuoruus mene pilalle lapsista, sitähän on sitten paremmin aikaa kun on 40v!

 

Tämä menee nyt vähän varsinaisen aiheen ohi, mutta tuli vain mieleen...

Kun aloin odottaa esikoistani, minulla oli opinnot vielä kesken, eikä lapsen isällä ollut työpaikasta tietoakaan. Emme edes tunteneet toisiamme kovin hyvin. Itse olin sillä hetkellä erittäin huolissani miten tulisimme tästä yllättävästä elämänmuutoksesta selviytymään. Muut ihmiset eivät tuntuneet olevan lainkaan tilanteesta huolissaan. Vakuuttelivat, että varmasti me selviäisimme. Ja oikeassahan he olivatkin.

Mutta nyt rupesin miettimään - mitä jos olisimmekin olleet 10 vuotta nuorempia? Silloin olisi varmasti ollut aivan toinen ääni kellossa...

 

mun tytär syntyi ku olin 17 vuotias, nyt siis oon 18, ja täysin suunniteltu oli tuo. hyvin ollaan pärjätty ja tyttö on tosi rauhallinen ja kiltti

 

Menee tämäkin hieman asian vierestä, mutta itse saan kommentia miten nuori äiti olen. Poika syntyi kun olin 21v, siis kyllä olin nuori tilastojen lomassa, sillä suomen ensisynnyttäjien keski ikä on n.30v.
Eräs tuttavani joka oli samaan aikaan raskaana, kysyi sitten, että niin minkäs ikäinen nyt olitkaan...vastasin ja hänen silmänsä pyöristyivät vastatessaan AIKA NUORI...minulle on myös tuntemattomat tuleet sanomaan, että sinullahan jää kaikki upeat kokemukset kokematta.

Olen vastannut sitten, että vietin vastuu vapaata elämää ikävuodesta 15-20, eli viisi vuotta, olen matkustellut, ollut sinkkuna ja harrastanut yhden illan suhteita, rakastunut, mennyt kihloihin ja saanut ilahduttavan uutisen raskaudesta yritettyämme 8kk, kokenut raskauden ihanuudet ja kurjuudet, käynyt läpi synnytyksen ja oppinut rakastamaan lastamme ja saanut nauttia hänen uskomattomasta persoonastaan.

Mitä siis jäi kokematta?
Enkä edes ollut nuori synnyttäjä terveydenhuollon silmissä, tai minkään muun viraston silmissä.

paapelo+poju+Tiuhti 7+1

 

Mä halusin lapsen.

 

Täällä on turha yrittää kyllä keskustella asiallisesti siitä, että joku haluaa lapsen nuorena, ts.teininä.
Mutta vastaan kumminkin, vaikken teiniäiti olekkaan.
Sain esikoiseni samassa kuussa kun täytin 20, nyt poika on jo 11kk ja hyvin ollaan pärjätty, asutaan rivitalo kolmiossa ja eletään normaalia arkea.
Kaverini sai myös vauvan tänävuonna, hänellä ikää 16. Ilkeää sanoa, vaikka hän hyvin lapsensa hoitaakin, mutta jotenkin tuntuu tyhmältä että äiti ja lapsi saa lapsilisää molemmat, äiti asuu vielä omien vanhempiensa helmoissa ja mies kaukana, vuosi ollaa seurusteltu ja kihloihin oli kiire.
Opiskelut kesken ja ei aikeitakaan vielä muuttaa pois kotoa. Miten silloin voi sanoa että on kyllä ihan yhtä kokenut ja elämää nähnyt kun esim.30v. (joku sanoi näin aikaisemmin).
Ja jotenkin se lapsellisuus tässäkin ketjussa paljastuu, nimittäin sillä että jokaista, joka on eri mieltä niin haukutaan joko lapsettomaksi tai 40v mummoäidiksi! Vaikka juuri samaan hengenvetoon ollaan sanottu, että hyvä äitiys ei katso ikää.
Ne teinit jotka tosiaan sanovat olevansa kypsiä ja valmiita äideiksi, eivät kyllä mielestäni ota nokkiinsa siitä, jos kaikki eivät ole samaa mieltä teiniäitiyiden kannattavuudesta.

 

Minä olin 19 vuotias kun sain esikoisen. Meillä on mennyt alusta asti hyvin ja tämä äitiys tuntuu minusta luonnolliselta asialta. En ole ajatellut elämääni mitään muuta vaihtoehtoa tai haikaillut muun perään.
Tottakai se on aivan selvää, ettei alle 20 vuotiaalla ole niin paljon elämän kokemusta kuin yli 30 vuotiaalla. Mielestäni voin siitäkin huolimatta antaa lapselleni hyvän elämän.
Nuoret ja vanhat äidit tarvitsevat kaikki tuke, ei haukkumisia. Ihan minkä ikäisellä vaan voi mennä elämä pieleen.