* Suurperhekuumeilijoiden ketju *

Pahoittelut Hookoo-82. :(

Mulla olis nyt menossa kp 8. Kierto on aika epäsäännöllinen, edellinen kierto oli 35 päivää, jossa oviksen bongasin kp 21. Tympii, kun on noin pitkä tuo kierto, niin saa ovista odottaa viikkotolkulla. :(

Meillä tjottailtu useampi kuukausi ja nyt on eka kierto jolloin tuntuu että nyt yritetään tosissaan vauvaa. Pelottaa vähän, että alan stressata nyt liikaa ja kierto venyy. Varmaan syy siihen, että nyt alkoi totinen vauvan yritys on se, että ystäväni kertoi muutama päivä sitten odottavansa kaksosia. Meillä molemmilla ennestään neljä lasta ja aina mennyt niin, että minä ollut se, joka ekana raskaana. Nyt jotenkin surettaa, kun tilanne on toisinpäin ja ystävälle vielä tulee kaksoset. Toki iloinen olen hänen puolestaan, mutta pelottaa, että jos en itse enää raskaudukaan.

Oletteko muut aina halunneet suuren perheen? Itse toivoin saavani kolme lasta ja, kun ne olin saanut, niin elämässä tuntui kaikki olevan hyvin. Sitten tuli ylläriplussa ja järkytys. Kun tilanteeseen oltiin sopeuduttu, niin tuntui että näin se piti mennäkin. Ja nyt tilanne se, että kuumeillaan viidennestä lapsesta. :love: Eli ei koskaan varsinaisesti suunniteltu/toivottu isoa perhettä, mutta tässä nyt ollaan.
 
Huomenta ihanaiset!
Mä oon viettänyt hieman hiljaiseloa, ollut niin paljon kaikenlaista, ettei oo ehtinyt tänne kirjoittelemaan.
Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille!
Tuosta ison perheen toivomisesta... Itse ajattelin aina, että kolme lasta on maksimi. Sitten kun tuli neljäs yllärinä, niin hänen piti jäädä viimeiseksi. Ikää mulla tuolloin oli 23 vuotta. Kuitenkin siitä parin vuoden päästä ystävien raskautuessa ja vauvojen ilmaantuessa aloin viidennestä haaveilla. Pieni yritys olikin miehen kanssa, mutta se ei tuottanut tulosta. Juuri kun olin päättänyt aloittaa ehkäisyn uudelleen, raskauduinkin. Siitä synnytyksestä meni taas pari vuotta kun raskauduin uudelleen. Yllärinä. Tuolloin päätin keskeyttää raskauden. Aikakin oli varattuna. Vaan enpä siihen kyennyt. Seitsemäs niinikään parin vuoden päästä oli ylläri. Vuoden selibaatin jälkeen laakista raskaaksi. En enää keskeytystä edes miettinyt. Sterilisaatio piti tehdä, mutta... Ero tuli. Lapset jäivät minulle. Ajattelin aina, että yhteen vauvaan vielä olisi optio, jos joskus tapaan miehen joka minun kanssa elämistä ja perhettäni pitäisi taivaanaan. Käytin ehkäisyä,myös migreenin estolääkityksenä. Tapasin nykyisen mieheni. Olimme tapailleet vajaa kolme viikkoa, kun tauotta päällä olevat migreenikohtaukset saivat hälytyskelloni soimaan. Ja niin sitä taas olin raskaana. Nyt kuopukseni on kohta seitsemän kuukautta. Ja yhdeksäs on toiveissa mahdollisimman pienellä ikäerolla. Pidämme mahdollisuuden avoinna, mutta emme varsinaisesti yritä tehdä lasta. Löysin rantein tjottaillaan. Tosin... Aina loppukiereosta yllätän itseni testailemasta liian aikaisin. Oletettavasti yksi kemiallinen tässä on jo tullut. Nyt suurinpiirtein dpo 4...viikonloppuna varmaan taas alkaa himotestailu. :LOL:
Ihanaa tämän viikon jatkoa leidit!
 
Palleroita: Jokos siellä on raskaustestejä tehty??

Kyllä me tähän kiertoon jo ruvettiin yrittämään,mutta selviä ov merkkejä ei ole oikein ollut vielä tai kovin lievinä korkeintaan,alamahaa ja nivusia on kyllä nippaillut,yleensä näillä päivinä rupeaa ov oleen jo ohitse,nyt kp 14/28-32. Tietty keho voi olla vielä vähän sekaisin km jälkeen ja hakea taas rytmiä,joten saas nähä. Nähtäväksi jää milloin rupean testailemaan..kaapissa kun oottaa kymmenkunta rask.testiä :D jos sitte vk:n päästä....
 
  • Tykkää
Reactions: Palleroita
Kyllähän täällä on testiä tehty. Eilen ei tullut vielä mitään. Tänään ihan hailea haamu, jonka uskon olevan plussan alkua... Nimittäin ystäväni migreeni alkanut taas ilmoittelemaan olemassaolollaan, aivan kuten edellisessä raskaudessa. Jännäilen huomista lirua... Jos en tänään illalla jo yritä napata haamulaista kiinni. :love::geek:
 
Heips! Nyt se iski, ihan kauhee ahdistus. Eilen siis testissä haalea värillinen plussan alku. Tänään ei mitään. Ei niin yhtään mitään. Testit eri erää, mutta tuskin viallisesta erästä on kysymys. Jotenkin romahdin vaan. Tekis mieli huutaa ja raivota, ilmoittaa Oriolalle et tekevät täysin paskoja testejä. Melkeinpä joka kuukausi joitain paskoja vittuiluviivoja antaneet, tyyliin joka toinen testi...
Oma vika tietysti kun pitää joka helvetin päivä tikkuja uittaa, vieläpä turhan ajoissa, mutta silti...!!! Mä oon väsynyt toiveiden nousemiseen ja jokakertaiseen korkealta putoamiseen. Samoin mies. Täydellinen puusilmä on myös nämä hailukat nähnyt, jännitetty ja toivottu yhdessä, niin se romahtaminen pilvistä tuntuu jotenkin vielä pahemmalta. Ihan kuin mä jotenki hänet pettäisin, vaikka tietysti tää ajatus pettymyksen tuottamisesta on vain mun päässä.
Toivottavasti teillä muilla plussia alkaisi ropisemaan! On mukava iloita muiden onnistuessa. (y)
 
Ilmoittaudun mukaan suurperhekuumeilijoihin :). Toivomme neljättä lasta, naperomme ovat iältään 8-, 7- ja 4 vuotiaat. Nyt on käynnissä yk 3 ja tein ekaa kertaa elämässäni tässä kierrossa ovistestin. Maanantaille testi näytti ovista ja hyödynnettiin tilaisuus. Toivottavasti tässä kierrossa nyt tärppäisi :love:. Nyt vaan odottelen jännityksellä, miten käy.

Plussatuulia kaikille ryhmäläisille!
 
Täällä jännittyneenä tehty aamulla ekasta lirusta 10mIU herkkyyden raskaustesti ja täysin puhdas nega, nyt kp26/28-32,
ovulaation oletan olleen n.21-23.päivä lokakuuta, tosin ihan selviä ov merkkejä ei siis ollut niin kuin yleensä, jospa keho jätti ov vielä väliin.
Mutta kyllä varmaankin tulee vielä testattua, ihan varalta vaan ja olihan tietty jollain tavalla vielä aikaista testatakaan..

Mitäpäs muille suurperhehaaveilijoille kuuluu?
On kovin hiljaista täällä taas..
 
Täällä odotellaan menkkoja ja yk 4:n alkamista. Tein lauantaina (kp 25/27) varhaisen raskaustestin, joka näytti selkeästi negaa. Jatkossa taidan odotella että menkat myöhästyisi ja aloitan vasta sitten testaamisen...
 
Täällä vietetään piinapäiviä dpo7 kp23/30 saas nähdä miten käy.. seksiä oli vähän miten sattuu pelto hommien takia ja oviksen testasin tikulla ovis+ päivänä sitte myös hyödynnettiin. Aikasintaan parin päivän päästä näkys testissäkin haamuileeko.. jännittäviä päiviä siis..
 
Tännekin aamuinen 25mIU testin kuva, kp32/32,hailakka viiva tuli, mutta koko ajan vahvat menkka tuntemukset alamahassa jotka elokuussakin oli ja sitten kesken meni rv6, nyt jännään lähteekö viiva yhtään tummumaan,tätä ei tapahtunut elokuussa vaikka cb digi näytti raskaana 2-3, ja sitten alkoi vuoto..
Eilen oli kuvottavaa oloa ja hajuihin olen kiinnittänyt huomiota.
Kai sitä täytyy vielä tälle viikolle uudelleen muutaman kerran testata nähdäkseni mihin suuntaan viivan väri menossa..
Pohdin tässä uskaltaisinko jo heinäkuisiin liittyä, kurjaa jos taas tipahtaa matkasta..
 

Attachments

Onnea sinipingviini!

Mulla taisi mennä kierto ihan harakoille. En bongannut edes ovista. :( Ens kiertoon tilasin clearbluen digiovistestejä. Eipähän tarvii viivoja tiirailla. :) Mua toisaalta alkaa jotenkin pelottaa, että jos en raskaudu enää ollenkaan. Ollaan oltu nelosen syntymästä asti ilman ehkäisyä, mutta varsinaisesti nyt vasta kaksi kiertoa yrittämällä yritetty vauvaa. Mulla on pitkä ja epäsäännöllinen kierto, joten tuntuu että voiko onnistua. Toisaalta, nelonen tärppäsi toosi pitkästä kierrosta, ovis ollut joskus kp 40 tietämillä. Nyt vaan pelottaa että alan stressata liikaa ja sitten ei ainakaan onnistu. :(

Onko muilla kokemuksia clearbluen digiovistesteistä? :) Ne on kyllä hitsin kalliita, että eipä taida joka kiertoon niitä raaskia tilata.
 
Onnea sinipingviini!

Yritys jatkuu täällä, jätin ovistestit tässä kuussa väliin ja päätin luottaa aiempaa säännöllisempään erotiikkaan :LOL:. Nyt mennään kp 13 kohdalla ja ovistuntemuksia on mielestäni ollut eilen. Odotellaan siis mielenkiinnolla mitä tämä kierto tuo tullessaan! Ja sama täällä akkeli, koitan välttää liikaa stressaamista...
 
Hei kaikille! Täällä ilmoittautuu suurperhe-kuumeilija. :D Meillä haaveillaan neljännestä lapsesta, ja nyt on yrityskierto 2 käynnissä. Ajatuksena meillä on miehen kanssa, että tulee niin monta lasta kuin on tullakseen.

Kierto mulla on ollut nyt vähän epäsäännöllinen, 30-34 päivää. Välillä vähän hankalaa, kun ei osaa tarkalleen ennakoida minä päivänä menkat alkaa.

Niin ja vauvakuume mulle iski siinä vaiheessa, kun esikoinen syntyi. :D Sitä ennen en ollut erikseen haaveillut lapsista, mutta kun esikoisen sain syliin niin siitä se kuumeilu lähti. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kukka79
Heippa kaikille! Oon viettänyt hiljaiseloa, ihan tarkoituksella. Viime kierrossa kyllästyin kokonaan testeihin, toiveisiin, haamuihin ja viivan katoamiseen, kuten myös mieheni. Jätimme tästä kierrosta haaveilemisen haaveilematta, ja kaikki raskautumiseen liittyvät sisällä uinuvat haaveet rommuttuivat, kun aviosiippani pitkään jatkuneen holjaisuuden jälkeen paljasti, ettei hän sittenkään halua toista yhteistä lasta. Mä en osaa selittää millaisia tuntemuksia paljastus herätti, ehkä vahvimpana sisimmässäni koin, että mua on harhaan johdettu ja petetty. Et mies on kokoajan salaa toivonut ettei viivat vahvistuisi ja ollut iloinen vuodon alkamiseata. Keskustelumme ovatkin olleet epärehellisyyteen pohjautuvia, ja oikeastaan kaikesta tuli juuri sillä hetkellä epäilyksenalaisia. Mä inhoon valheessa elämistä. Yksikin valhe saattaa kyseenalaiseksi kaiken. Kaikkiin totuuksiin ilmestyi jossittelun mahdollisuus. Mä oon aina sanonut, että kaikessa pitää olla täysin totuudenmukainen, sillä vain totuuden voi hyväksyä sellaisenaan ilman että tarvitsee pohtia et mitäpä jos. Ihminen ei saa rauhaa, jos asiassa on epäilyn mahdollisuus. Vain totuus antaa tyyneyden, olkoonkin se millainen tahansa.
Sillä siunaamalla hetkellä päätin, etten anna enää mitään mahdollisuutta muuttaa mieltään, ja varasin itselleni ajan lääkärille sterilisaatiota varten. Näillä mennään, ja siirrymme muille vesille, antaen tilaa seuraavalle sukupolvelle lisääntymisen suhteen.
Toivotan teille kaikille ihanaa elämää, paljon rakkautta ja viisautta elämän varrelle. Olkaa elämänne sankarittaria, äitejä suurella sydämellä! Jokaiselle teistä nostan hattua suurperheistänne, uskalluksestanne elää omien tuntemuksienne mukaan tässä nyky-yhteiskunnassa!
Rakkaudella, palleroita
 
Po
Tulin pitkästä aikaa kurkkimaan teidän kuulumisia!

Palleroita, en tiedä käytkö enään täällä ja näetkö koskaan tätä viestiä, mutta olen pahoillani että tilanne päättyi teillä näin. Toivottavasti saatte puhuttua asiat halki ja auottua totuudet pöytään. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3
 

Yhteistyössä