Synnytyksessä vammautuneiden äitien tukiryhmä?

Onko olemassa tukiryhmää synnytyksessä vammautuneille äideille?
Tuntuu, että jos olet onnettomuudessa vammautunut, saat kaiken tukitoiminna ja terapeutit, mutta synnytys on niin pyhä asia, että jos siinä vammautuu, pitää vaan kärsiä hiljaa.

Siispä minusta tälläiselle tukiryhmälle on tarvetta.

Synnytyssairaalassa on harvoin ammatitaitoa käydä läpi traumaattisia kokemuksia, yleensä jos käydään, niin kerran ja heti synnytyksen jälkeen, jolloin äiti on vielä ihan pökkyrässä uudesta nyytistä ja hormooneista.

Neuvolassa ei ole psykologista asiantuntemusta tarjota.
Neuvolapsykologille on vaikea päästä ja se rajoittuu yleensä yhteen käyntiin.

Pitäisikö meidän äitien alkaa puuhaamaan itsellemme tukiryhmää, johon voisi kutsua vieraaksi alan asiantuntijoita (kirurgeja, synnytyslääkäreitä yms.)?

Onko kenelläkään yhteysiä ulkomailla toimiviin tukiryhmiin?

 

Mitä tarkoitat synnytyksessä vammautumisella?

Itse en ole vammautunut vaikka repeämät korjattiinkin leikkausosaston puolella. Sulkijalihas toimii, onneksi, eikä avannetta tarvinnut tehdä.

 

Tää on niin totta ja ihan samaa oon monesti itsekin miettinyt! Mulle ei onneksi jäänyt mitään vakavampia fyysisiä vammoja, mitä nyt yksi helvetin pitkä ja vieläkin kipeä eppariarpi... Mutta siis, synnytys oli pitkä, vaikea ja traumaattinen ja jälkeenpäin en saanut edes sitä yhtä keskustelua. Neuvolassa koko homma kuitattiin tyyliin 'no voi harmi.. mutta vauvahan voi ihan erinomaisesti, eikö?' Musta on ollut vaivauttavaa keskustella synnytyksestä kavereidenkaan kanssa, jotka vaan muistelee miten ihanaa oli sitten saada se vauva siihen rinnalle ja miten ihania ne ekat päivät oli jne. Olisin kaivannut jotain ryhmää, jossa olisin voinut purkaa sitä raivoa, surua ja ahdistusta, joka jäi käteen koko hommasta.
Kaiken huippu on mielestäni se, että nyt toista odottaessa (jepjep, kaikesta huolimatta...) luulin pääseväni viimein pelkopolille asiaa käsittelemään mutta EI!!! Tai siis pääsen, mutta vasta reilusti puolenvälin jälkeen! Eikä auttanut aikaisemman ajan pyytäminen, sillä 'näin se nyt vaan menee'. Uskomatonta touhua!!! Vähän meni maku koko hommasta jo etukäteen ja raivostuttaa taas niin älyttömästi kun ei apua edelleenkään saa edes pyytämällä. |O |O |O

Oliko sulla muten jotain konkreettisia suunnitelmia asian tiimoilta..?

 

Mitä tarkoitat synnytyksessä vammautumisella?

Synnytyksessä voi vammautua monella tapaa. Useimmat muutokset ovat pysyviä, puhutaan siis pysyvästi vammautuneista tai pitkäaikaisesti vammautuneista.

mm:
- hermoradat poikki, tunnottomuutta jaloissa, sähköiskunomaisia kipusykäyksiä
- häntäluun murtuma/katkeaminen, jonka seurauksena krooninen kiputila (ehkä leikkaus)
- peräsuolensulkijalihaksen repeäminen tai poikkimeneminen
- ulosteenpidätyskyvyttömyys, joko väliaikaisesti tai pysyvästi
- avannepussin tai tahdistimen asettaminen ihon alle
- ulostamisongelmia joka päivä, johtuen repeytymistä ja huonosta korjausleikkauksesta
- laskeumat, joita joutuu hoitamaan kirurgin puukolla
- lantionpohjanlihasten halvaus
- virtsarakon repeäminen hoitovirheen vuoksi (mm. tällä palstalla oli yksi tapaus)
- virtsanpidätyskyvyttömyys
- lisäksi sektion aiheuttamia vammoja, joista en tiedä niin tarkkaan
- kohdun repeäminen, kohdun poisto yllättäen synnytyksen päätteeksi

Vammautua voi myös henkisesti eli kun oma tai toisen terveys on äkillisesti vaarassa, päälle voi jäädä stressireaktio (tiedostamatta).

HUOM! Myös ne äidit, jotka ovat selvinneet ilman tikkejä tai muita operaatioita saattavat olla piilevästi vammautuneita, mutta tämä tulee esille vasta vaihdevuosi-iässä, eikä näin ollen niitä lasketa synnytysvammoiksi. Näin minulle kirurgi selitti.

Minusta tähän on syytä puuttua, koska julkisuudessa velloo nyt aivan käsittämättömiä uskomuksia alatiesynnytyksestä ja sektiosta. Näissä taistellaan kumpi voittaa, mutta todellista faktatietoa ei ole tarjolla kenelläkään. Esimerkiksi omat vammat todettiin vasta 11kk jälkeen synnytyksestä ja vasta kirurgin lausunnon jälkeen ne hyväksyttiin Kätilöopistolla synnytyksen aiheuttamaksi. Ne eivät tulleet merkatuiksi mihinkään tilastoihin, joilla osoitetaan alatiesynnytyksen olevan huippuihanaa ja turvallista.

Toinen asia, joka kannattaa tässä ottaa esille ja johon myös TEO on puuttunut, on potilasasiakirjojen puutteelliset merkinnät. Minulla hoitoon pääseminen viivästyim lähes vuoden, koska synnytyskertomus oli vaillinainen eikä osastolla olemisen aikana esiin tulleita ongelmia oltu merkattu ollenkaan mihinkään.

Potilasasiamiehen antama tuki ja kommentit olivat ala-arvoisia ja jopa herjauksia.
Kävin Kätilöopiston johtavan henkilön kanssa keskustelua, kuinka he aikovat vastaisuuden varalta seuloa mahdolliset riskiäidit, joilla on pahoja vammoja ja jotka eivät tietämättömyyttään osaa vaatia tutkimuksia. Heidän vastaus oli "ei mitenkään".
Ehdotin heille ulostamis- ja virtsaamisongelmalomaketta äideille mukaan, jossa kerrotaan oireista, avusta ja mikä on normaalia, mikä ei.

Siksi tämä ajatus on kypsynyt mielessäni.

Konkreettista on vain se, että aion ottaa selvää, miten perustetaan virallinen tukiryhmä ja/tai potilasyhdistys. Äimä ry masentuneiden äitien tukiryhmä toimii tietääkseni vapaaehtoisvoimin, jospa sitä esimerkkiä. Terveydenhuoltohenkilöstö ei voi mitenkään asiaa auttaa, ne kommentit ovat lähinnä tasoa "onhan sulla ihana lapsi, voi voi onpa hankalat vaivat, koetappa lantionpohjajumppaa, kyllähän tuo kroppa vaati vähän aikaa palautuakseen).

Ajatuksena aluksi järjestää esim tilaisuuksia vapaamuotoisesti pienryhmässä ja kutsua vierailijoita isompiin luennointi-tilaisuuksiin. Esim potilasasiamies, synnytyslääkäri, juridisen palvelun edustaja, psykologi yms... vaihtoehtoja on monia.

TIETOA EI JAETA MISSÄÄN. |O

 

Vadelma71 hyvällä asialla olet :flower: Näistä asioista tosiaan vaietaan, vaikka seuranta ja hoito on muka nykyään huipputasoa. Käytännössä nämä vaikeimmat ja ei niin yleiset ongelmat ohitetaan liian usein...

 

Ihan hyvä idea. Itse olen menettänyt kohtuni synnytyksessä (synnytystapana suunniteltu sektio). Haluaisin vain tuoda esille sellaisen näkökulman, että ainakin itse kaipaisin tukea surutyöhön, mutta itseäni ei kiinnosta kuunnella mitään kiihkojuttuja hoitovirheistä yms., vaan oikeasti työstää tätä asiaa ja päästä eteenpäin. Aina näihin vammoihin ei liity virheitä, oma tilanteeni oli lähtökohdiltaan niin vaikea, että vaihtoehtoina oli vain kohdunpoisto tai kuolema koska istukka oli kasvanut kohdun seinämään kohtuarven takia. Ei se silti yhtään lohduta kun sitä miettii että miksi juuri minun kohdalle osui tällainen äärimmäisen harvinainen tilanne ja olen myös kokenut loukkaavana kommentit "vauva voi hyvin" ja "olet onneksi hengissä". Kai aika kuitenkin parantaa haavat.

 

äideille tarkoitettu vertaistukiryhmä (Irti synnytyspelosta), jossa on tarkoitus keskustella ja jakaa kokemuksia jos synnytyksestä on jäänyt pelko tai tapahtunut jotain ikävää. Ryhmässä tarjolla myös ammattilaisen tukea ja tietoa.
Ryhmä on maksuton ja kokoontuu viisi kertaa.
Itselleni jäi pelko suunnitellun sektion jälkeen tulleesta sairaalabakteerista,joten tältä ja muutaman tuttavan kokemuksen pohjalta sain ajatuksen vertaistukiryhmän tarpeellisuudesta. Ryhmä on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kumppanuus ja ryhmätoiminta vanhemmuuden tukena-hanketta, joten lisätietoja saa helena.haaja@mll.fi
Lämpimästi tervetuloa ryhmään mukaan! - Maarit

 

Vadelma71 Olisko sulla kiinnostusta lähteä vetämään ryhmää?

http://uudenmaanpiiri.mll.fi/koulutuspalvelut/vertaisryhmaohjaajat/

http://www.mll.fi/toiminta/vertaisryhmatoiminta/

 

Mulla ei kai mitään ns. konkreettista vammautumista tullut, ainakaan papereiden mukaan. Mua kursittiin kokoon tunti lääkärin avustuksella, sitten epäiltiin että on mennyt sulkijalihas, mutta onneks ei mennyt sieltä repes vaan joitain säikeitä. No nyt kun synnytyksestä no 7 kk aikaa, en vieläkään pysty istumaan kovilla penkeillä kun häntäluu on ihan kamalan kipee koko ajan! Joten sekin vissiin meni sitten synnytyksessä mutta ennen luulin sen kuuluvan asiaan. Ja se henkinen vammautuminen onkin sitten toinen asia. Synnytys oli ihanaa, kun sitä nyt ajattelee ja haluan mennä uudelleenkin!! Mutta sen haluan luvattavan etten enää joudu ponnistamaan yli kahta tuntia.

Olisi kyllä ihana kun olisi joku tällainen ryhmä missä keskustella näistä asioista.

 

Kiitos vinkitä Sisi.
Laitoin postia MLL:lle ja katsotaan olisiko heidän mielestä sopiva vertaistukiaihe.
Hienoa, että Lahdessa jo alkaa tollanen tukiryhmä.

 

liirah... selitettiinkö sulle, miten katkenneet sulkijalihaksen säikeet tulevat oireilemaan? Minua kursittiin kasaan tunti myös, mutta silti vain pintapuolisesti. Koko uloinsulkijalihas oli poikki.

 

Maaria788 Miten hoitohenkilökunta tuki sinua leikkauksen jälkeen? Oliko sama kommentti, että kaikki kunnossa, kun olet hengissä? Minua on nyt lohdutettu sanomalla, että kaikki hyvin, kun et kulje avannepussin kanssa.

Kylläpä lohduttaa :|

 

Itselleni ei jäänyt fyysisiä vammoja tai haittoja mutta molemmissa synnytyksissä kävi asioita joiden työstämisessa on ollut työtä.
Eka lapseni syntyi vihreästä lapsivedestä ja jouduttiin virvoittelmaan ja seuraamaan vointia ja en saanut häntä rinnalle vaan odotin 2 tuntia että saan edes hetkeksi syliin...Oli isoa epparihaavaa joka repesi ja lisäksi koko ekaa vuotta varjosti se että kärsikö lapsi hapenpuutetta vai ei....

toisella kerralla lapsi oli yllätysperätilassa ja tehtiin sektio ja taas piti sopeutua että en saanut synnytystä joka olisi normaali tai että voisisn itse olla siinä täysillä mukana :'(

kaikki nämä pyörivät mielessä silloin tällöin ja en ehkä koskaan niitä hyväksy.Mutta onhan mulla terveet lapset.....kukaan ei ymmärrä miksi mulla tällaiset fiilikset.siksi ymmärrän teitä jotka mietitte synnytyksiänne...
puhumattakaan siitä teillä joilla jäänyt fyysisiä vammoja :hug:

 

vadelma Ei mulle kerrottu mitään miten ne tulee oireilee. Kamalan tarkasti seurattiin sitä kakkaamista ja jotain puhuttiin antibiooteista, mutta niitä en koskaan siis saanut.
Mulle oli lääkäri kirjoittanut että havaitaan syvä onkalo jne... Siis syvä onkalo joka oli tonne peräsuoleen päin, musta toi kuulostaakin niin kamalalta..

 

Maaria788 Miten hoitohenkilökunta tuki sinua leikkauksen jälkeen? Oliko sama kommentti, että kaikki kunnossa, kun olet hengissä? Minua on nyt lohdutettu sanomalla, että kaikki hyvin, kun et kulje avannepussin kanssa.

Kylläpä lohduttaa :|

Olin niin kamalassa kunnossa ihan fyysisesti tehohoidon yms jäljiltä, etten olisi jaksanut puida asiaa sairaalassa, toki sain keskustella asiasta lääkäreiden kanssa pariin otteeseen. Jälkitarkastuksessa oli todella ihana ja ymmärtävä lääkäri jonka kanssa sain keskustella kiireettömästi ja siitä oli paljon apua. Olen myös saanut tukea neuvolapsykologilta.

Minulle synnytyspelkovertaistukiryhmä olisi henkistä kidutusta. En voi kuvitella mitään kamalampaa kuin ryhmä äitejä suunnittelemassa seuraavia synnytyksiään kun itse tekisin mitä tahansa, jos voisin olla samassa asemassa, mutta kun en ilman kohtua voi. Toki synnytys jätti minuunkin isot traumat, järkyttävät kivut, kaikki se hässäkkä kun henkilökunta teki töitä minun pitämiseksi hengissä, heräminen seuraavana päivänä eri sairaalasta teholta, lapsen elvytys leikkaussalissa (sektio ei todellakaan takaa hyväkuntoista lasta!), vauvan joutuminen teho-osastolle ja vauvan näkeminen vasta 2 vrk jälkeen jne. Mutta jos minulle annettaisiin se vaihtoehto, niin kävisin läpi saman uudestaan jos vain voisin saada toisen lapsen.

 

Kovia olette kokeneet! Haluan vain ilmaista ihailuni niitä kohtaan jotka jaksaa vertaisryhmätoimintaa organisoida ja tuoda esille näitä "puhumattomia" juttuja!

:flower:

 

Kyllä jonkinlaiselle tukiryhmälle tai tietolähteelle tämän asian ympärillä olisi tarvetta. Aihe on todella kipeä eikä kaikille kehtaa edes kertoa mitä itse on joutunut kestämään. Hyvä Vadelma :flower:

 

Ehdottomasti olisi ryhmälle tarvetta, kiitos Vadelma71! Pistäthän tänne viestiä kun kuulet mitä MLL sanoo? Ja jos mielessäsi on muuta selvitystyötä, jota voisi tehdä etkä ehdi tm, pistä mulle vaikka yv tai sähköpostia!

Meitä, joita asia koskettaa, on varmasti ympäri maata ja siksi olisi hyvä että nettiin pistettäisiin pystyyn suljetut sivut, joihin vain ryhmän jäsenet pääsevät sisään. Sivuille voisi myös pistää mahdollisten tilaisuuksien antia niidenkin luettavaksi, jotka eivät pääse paikan päälle.

 

:hug: halaukset teille kaikille jotka olette kokeneet vaikeuksia.

Yks asia minulla jäi mietityttään tästä ketjusta. Kun en itse ole kokenut mitään tällaista vaikka olen jo viis lasta synnyttänyt.
Et ku olette loukkaantuneet toisten sanomisista ja '' lohdutuksista'' niin kertokaa et minkälaisia sanoja olisitten kaivannut. Ja minkälaista lohdutusta olisitte halunneet toisilta.

Voin sen sanoa että itse olen ainakin ko tilanteessa aika avuton sanomaan mitään. Ja kommentti voi olla just tuota luokkaa et vauvahan voi hyvin ja olet itse silti hengissä. Ja itsiäkin harmittaa ja tympäsee se että ei osannu edes kunnolla halata kaveria...saatikka sanoa mitään järkevää myötätunnoksi.

Niin yritän tässä sanoa sen että kun emme ole kokeneet niin harva osaa asettua toisen asemaan. Ja tuskin kukaan haluaa tietentahtoen loukata.

 

LinttaIita: Ainakin se on todella loukkaavaa, jos joku tulee sanomaan, että kun minun synnytykseni meni niin hyvin, niin miten muka sinun synnytyksesi oli niin vaikea. "Enhän mäkään tarttenut edes kipulääkettä ja parilla ponnistuksella oli pihalla, ihan turhaa vain pelottelet muita synnyttäjiä".

MLL ei ole vastannut tukiryhmän perustamiseen, mutta kyselen perään.

 

Tuo on kyllä kaikista pahinta kun vähätellään ja väitetään ettei sellaista voi tapahtua Suomessa kun kertoo huonoista kokemuksistaan.
En itse vammautunut synnytyksessä fyysisesti, mutta henkiset haavat ovat sitäkin suuremmat.. On kamalaa kun ihmiset väittävät ettei suomessa ketään tikata ilman puudutusta; kylläpäs tikataan, tiedän sen omasta kokemuksesta. Suomessa ei kuulemma myöskään ole kätilöitä jotka tiuskivat juuri esikon synnyttäneelle äidille kun hän ei itse jaksa nousta sängystä ja mennä suihkuun. Lisäksi vielä se ettei kukaan kertonut vauvan olevan hengissä kun hänet vietiin heti syntymän jälkeen pois, mitään muutakaan ei kerrottu, ei edes jälkeenpäin.

MIKSI ihmeessä huonoista kokemuksista ei saisi kertoa?! MIKSI synnytyksen pitäisi aina olla hyvä kokemus kun se ei todellakaan aina ole sitä?!

 

Kiitos vastauksesta.

Tuo on varmasti täysin totta mitä sanoitte.Ja tiedän miltä se vähättely tuntuu vaikka asia on eri. Olen elämässä kokenut silti kaikennäkösiä kolhuja, kaikkein pahinta on tuo että vähätellään ja olen kokekun yhtä loukkaavana kauhistelun/taivastelunki!
Minun puolesta seläntakana ja mielessä saavat ajatella ihan mitä lystää mut siittä en tykkää et tullaan päin naamaa sanomaan et ihan järkyttävää ku sinulla on viis lasta ja kaikki alle kouluikäsiä. Tyyliin.

 

Millä te muut psyykkaatte itseänne sillon kun on oikein paha päivä? Täällä on mieli ollut maassa taas pari päivää ja öisinkin asia pyörii päässä kun ei saa kunnolla nukuttua. :/

 

Joo ja mulla on yks kaveri joka nauraa aina kun jos puhutaan synnytyksistämme, hän synnyttänyt 2 lasta (odottaa kolmatta) ja mä synnyttänyt tämän yhden. Hän on ponnistanut lapsiaan minuutin (kun jotain pitää papereihin merkata) ja toista sitten 3 minuuttia. Mä kun ponnistin sen 2 h 15 min niin hän aina vaan sanoo että toiset on luotu synnyttämään heheheehhee. Ja kun mulla ei puudutus toiminut niin aina saan sen kuvan että se ois mun marttyyriuttani etten sitten saanut enää uutta puudutusta. ARGH, että voinn tulla kiukkuseksi pelkästä hänen ajattelemisestakin..

Ja muuten, mulla on alkanut tulee sellaisia sähköiskuja tonne häntäluun seudulle kun istun kovalla. Tarttis kai nyt mennä sinne lääkäriin.. Kun enhän muutenkaan voi istua kovalla lainkaan..

 

Mä nostan hattua joka ikiselle teistä! :flower:

Pystytte puhumaan näistä asioista retostelematta ja asiallisesti, toivon, että saisitte ryhmän, joka olisi vain teitä varten :heart:

Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaanmitään tällä sivulla mainittua. :|