Syyskuiset 2019

@Lukka Olit näemmä laittanut viestin samaan aikaan. :D Vastailinkin NIPTistä jo @tikkunekku90 lle. :) Ikäriski on tosiaan osa tota yhdistelmäseulontaa. Neuvolasta sanoi, että kaikki yli 40-vuotiaat jää seulonnassa kiinni. Siitä en tiedä pitääkö paikkansa vai höpiskö ihan omiaan. Äitiyspolille ajattelin soitella ens viikolla. Tiedän, että riski tosissaan on tolla mun luvulla vähäinen, mutta säikäyttää se silti - etenkin, kun muilla tuntuu olevan luvut ihan pilvissä. Vähän jo onnistuinkin rauhoittumaan asian suhteen, kunnes puhelu neuvolasta sai mukavasti sykkeen pintaan.

@Ninnu118 Hyvä, jos pysyy kurissa ilman ab-kuuria. Mulla on tosiaan täysin oireeton, että en olisi edes tiennyt tästä ilman virtsatestiä. Toivotaan, että toinen kerta toden sanoo tässä tapauksessa. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@lillium en kuulu siltä osin riskiryhmään, että mulla olisi nämä trisomiat hälyttäneet. Riskiluku oli mulla down n. 1:93000 ja trisomia 18 1:73000. Mutta mulla on siis ne molemmat verikokeessa mitatut arvot tosi matalat, pappa alle 400 ja hcg 21. Näistä silloin soitin, että miksi ovat noin matalat ka sain vastaukseksi, että tuo matala hcg voi kieliä kasvaneesta ennenaikaisen syntymän tai raskausmyrkytyksen riskistä, se siis kai viittaa joissain tapauksissa huonoon istukan toimintaan. Siksi olen itse nyt "tarkkailussa" eli mulla on useampia ultria tän raskauden aikana mitä yleensä. Tästä ei neuvolaterkka tiennyt mitään, ei ollut vissiin koskaan kuullutkaan koko asiasta ja naureskeli vaan puhelimessa että voi kun me ei nyt osata täällä sanoa. Silloin kun itsellä oli huoli ja paha mieli niin teki mieli kyllä vastata et sori mut mua tämä ei nyt naurata.

Soitinkin sitten suoraan äitiyspolille ja asia hoitui siellä. Tosiaan kirjattu muistaakseni ylimääräisiä seurantoja alkaen rv 28. Välttämättä ei kai tämä mitään tarkoita mutta koska voi tarkoittaa, niin tutkitaan.

Vähän arvelinkin, että joutuisit itse maksamaan tuon NIPT testin :( siinä ei onneksi ole takarajaa joten sulattele asiaa hetki ja voihan se olla, että huoli hälvenee :) minua kyllä ärsyttää välillä noi neuvolan kommentit. Jos eivät tiedä siellä oikeasti vastausta kysymykseen niin voisivat kertoa sen suoraan ilman, että alkavat arvailemaan ja heittää tommosta ikäriski juttua. Varmasti totta, että 40-vuotias jää helposti kiinni seuloissa mutta en nyt ihan ymmärrä että miten se sinuun liittyy ..
 
@tikkunekku90 Hyvä, että oot päässyt ylimääräisiin tutkimuksiin. Se on aina huojentavaa kuulla, että edes jossain otetaan vakavasti. Nyt vain toivotaan, että sulla menee kaikki niin kuin pitää. :)

Mullakin meni ihan ohi, että miten noi neuvolan 40-v kommentit liittyi muhun. Muistiko sitten, että oon lähempänä sitä ikää tj. Sanoin kyllä ikäni ja sama selitys jatkui, niin katsoin parhaaksi vain myötäillä ja lopettaa puhelun lyhyeen. Koitan tosiaan ens viikolla onneani äitiyspolin kanssa, jos mäkin saisin jotain järkevää selitystä noihin mun arvoihin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: tikkunekku90
Oireeton VTI todettiin mullakin virtsanäytteestä ja ab-kuurin siihen söin. Tämän lisäksi kävin viikko sitten sokerirasituksessa (mun isän DM2:n takia eka rasitus jo rv 13) ja paastoarvo oli koholla, eli GDM-diagnoosi suoraan. :confused: Ensi viikolla sitten diabetesohjaukseen ja varmaan uusi pissanäytekin täytyy antaa, huoh.

Positiivista tässä menneessä viikossa on kuitenkin ollut lomailu, ehkä vauvan ensimmäisten liikkkeiden tunteminen (ei oo ainakaan ikinä ennen vatsa "muljahdellut" kyseisellä tavalla) ja tänään kuulin kotidopplerilla ensimmäistä kertaa vauvan sykkeet. :barefoot: Oli kyllä niin vikkelä kaveri, että sain sykkeet kuulumaan vain ehkä puoleksi minuutiksi, mutta sielläpä hän kasvaa ja kohta kuuntelu helpottuu. Näin myös viime yönä unta, että meille tulee poika. Saapa nähdä, itse tyttöä toivoisin.

Viltti-tossu 14+2
 
Minä kans oon ainaki kuvitellut tuntevani jotain muljahtelua nyt muutamana päivänä :) tänään siis 14+5 joten kai se olisi ihan mahdollista. Ja löytyi syke dopplerilla hetken etsinnän jälkeen :) sain itse kuunnella rauhassa sydämen hakkaamista, taisi kaveri olla aika paikoillaan tällä kertaa.

Mulla on ihan tyttö olo. En tiedä miksi, mutta tämä vain tuntuu ihan tytölle. Saa nähdä kuinka käy :D
 
Joo, kyllä se niin on, että oireettomaan virtsatulehdukseen ei normaalisti tarvitse syödä ab-kuuria, mutta raskaana ollessa munuaisallastulehduksen ja ennenaikaisen synnytyksen riski kasvaa sen verran suureksi että kuurin syöminen kannattaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Noi neuvolan kommentit kyllä osaa hämmentää aika hyvin. Itsellä kun ekalla neuvola käynnillä (muistaakseni 7+jotain viikolla ultran lasketun mukaan) valitin tuosta huonovointisuudesta ja oksentelusta sain vain osakseni naurua ja käskyn olla välittämättä että kyllä se ohi menee. Jäi vähän huono fiilis asiasta, mutta kummasti kahden viikon jälkeen muuttui ääni kellossa kun soitin ja kerroin oksentaneeni monta tuntia putkeen. Ja seuraavalla neuvola kerralla annettiinkin jo jotain vinkkiä asian suhteen vaikkakin kaikki ne olikin jo kokeiltu.

Mutta hurjaa kuultavaa kyllä lilliumin ja tikkunekku90 osalta o_O ei kai mitään kyseltäisi asiasta jos ei haluttaisi tietoa mistä johtuu ja jos ei osata vastata ni ei voida edes selvittää vaan jätetään se työ hämillään olevalle odottajalle... Huh huh.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@Antaress jep, niihän se on että harvemmin sinne neuvolaan varmaan huvikseen soitellaan ja kysellään asioista ja hehän ovat siellä sitä varten, että odottaja saa tukea odotukseen jne. Jos ei saa järkevää vastausta neuvolasta niin helposti eksyy itse googlettamaan kaikkea ja siitähän yleensä seuraa vaan ahdistusta. Ainakin näin ensimmäisen lapsen kohdalla kun kaikki on uutta enkä itse tiedä mistään mitään niin helposti tulee kysymyksiä. Ja luonteeltani kun olen sellainen, että en halua arvailla vaan ennemmin selvittää mitä mikäkin oikeasti tarkoittaa niin ikävää tollanen. Onneks mun oma neuvolaterkka on tosi mukava ja asiallinen mut hän vaan oli lomalla silloin kun soittelin noista verikokeista.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Moi kaikille!

En oo saanu kirjoitettua sitten alkuraskauden ilmoittautumisen jälkeen. Mulla la on varmentunut ultrassa, ja on 5.9.
Kävin nipt-tutkimuksessa viime viikon perjantaina ja tuloksen sain lopulta eilen. Tulos oli normaali. <3 Ja poikaolon sai heittää romukoppaan, kun niptissä selvisi että odotan tyttöä. Ihania uutisia ❤.

Mulla painoa on tullut 700g, ihmeen maltillisesti verrattuna aiempiin raskauksiin. Mulla oireina on ollu alusta asti järjetön väsymys ja öiset vessareissut. Tissit kipeytyi vasta 13-viikolla.
Liikkeitä en ole luultavasti vielä tuntenut, nyt menossa rv 16+2.

En oo vielä kertonut raskaudesta kuin miehelleni ja yhdelle ystävälle. Pomolle on pakko kertoa jossain välissä, ehkä huhtikuun lopulla rakenneultran jälkeen. Jään kesälomalle heinäkuun alussa ja siitä sitten suoraan äitiyslomalle. Ei malttaisi odottaa. :D Maha ei näy vielä ulospäin ollenkaan. Yleensä se on pullahtanut esiin vasta joskus raskauden puolivälin jälkeen.

Oon nyt kovasti mietiskellyt nimeä meidän tytölle, en vaan oo vielä bongannut sellaista täydellistä nimeä. Joko muilla on nimipohdinnat menossa?
 
@Antaress Kyllähän tuo puhelu söi osaltani luottamusta neuvolaan. Tärkeää olisi mun mielestä sanoa suoraan, jos ei tiedä ja ohjeistaa ottamaan yhteyttä oikeaan paikkaan, jossa tiedetään. Ylipäätään ottaa odottajien huolet vakavasti. Muuten olen kyllä tullut hyvin juttuun meidän neuvolatädin kanssa eikä puhelun lisäksi ole ollut huonoa sanottavaa.

@Mamapöö Ihana kuulla, että kaikki oli hyvin, onnea! ❤ Mulla on olemassa sekä tyttöjen että poikien nimilistat, joihin oon poiminut suosikkeja vuosien varrelta. Niitä aina välillä selailen. Vakavammin alan miettiä, kun saan sukupuolen selville. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Onpa täällä ollut ihanan aktiivista keskustelua! Ja moni - taitaa olla jo (melkein) kaikki - nt-ultran ”tällä puolella”. (y)

Noista PAPPA- ja HCGBV-arvoista kun keskusteltiin, niin kattelin, että mullakin ne oli mediaanien alapuolella (600 jotain ja 20 jotain). Kuitenkin down-riskiluku oli 1:19000 jotain ja trisomia-21-riskiluku oli 1:100000. Ja iän puolestahan riskiluku on mulla reippaasti isompi kuin se 1:250. Joten ehkä niistä veriarvoista ei sen enempää kannata stressata.

@lillium Sotkeennun nyt vielä tohon teidän riskilukukeskusteluun sen verran, että juuri kuten täällä on jo todettu, niin sehän on vain riskiluku, ei mikään absoluuttinen totuus ja suurin osa riskiryhmään joutuneistakin on terveitä. Meidät lääkäri raskauden alussa briiffasi näistä riskiluvuista sellaisin sanoin, että ne kunnallisissa seuloissa havaitsematta jääneet trisomiat (oliko niin, että 80% jotain havaitaan eli loput syntyneistä on havaitsematta jääneitä) ovat saattaneet saada riskiluvuiksi tyyliin 1:600 tai jopa 1:800 lukuja. Mutta että jos riskiluku on tyyliin 1:1000 tai pienempi, niin sitten voi olla huoletta. Eli mulla siis oli alun alkaen sitten suunnitelmana, että jos meidän riskiluvut pamahtaa siihen 1:250-1:1000 haarukkaan, jolloin käsittääkseni kunnallinen ei enää jatkotutkimuksia tee, niin marssisin yksityiselle teettämään NIPTin (ja joo, pulittaisin siitä sen 700e mitä lie :censored:).

Jännää, jos ihmisillä alkaa jo liikkeet tuntua. :) Tässähän pitää itsekin alkaa oikein iltaisin kuulostella, jos jotain tuntuisi. Huomenna on 17+0 plakkarissa, joten vois kyllä pikkuhiljaa alkaa. :whistle: Toistaiseksi on vaan ollu muutaman kerran sellanen tuikkaus, että oisko joku minikokoinen maailmanluokan futari vetässyt kunnolla vatsanpeitteisiin, mutta luulenpa, että on ollut enemmän kyse niistä kohdun kiinnekkeiden venymisistä yms. Toisaalta ihan selkeitä, tosin lieviä liitoskipuja on nyt alkanut ajoittain tuntumaan, sellasia pieniä särkyjä esim. hävyn seudulla.

Niin joo, radi napsahti, kuten arvelin. :( Mullahan oli noita kohonneita riskitekijöitä taustalla, joiden takia jouduin aiemmin sokerirasitukseen. Eli nyt mulle on luvassa sitä sokeriarvojen mittaussirkusta, :cautious: toivotaan, että pysyisi homma hanskassa ihan vain ruokavaliolla. Hyvillä mielin oon arvoista muuten, olivat paljon paremmat kuin mitä pelkäsin - ja siis mulla vain se paastoarvo koholla. Mutta kaikilla varmaan täytyy olla jotain, niin kaipa tää nyt on se mun raskauden riippakiveni, kun muuten on kaikki mennytkin tähän asti melkein luvattoman kivasti.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Ihanan aktiivista keskustelua täällä :)

Mua kiinnostaisi kuulla lisää teistä, joilla jo todettu radi. Mitä riskejä teillä on ollut? Mun pikkuveljellä on todettu tyypin II diabetes ja samoin mun kahdella tädillä mut nää kaikki on reippaasti ylipainoisia ja itse en ole. Mut stressaanpa silti tuosta koska kuulun siis sukurasituksen puolesta ehdottomasti riskiryhmään. Aiemmissa raskauksissa ei ole ollut radia. Nyt sitä tutkitaan vasta raskauden puolivälin jälkeen. Mitään isoa sokerivauvaa en halua alakautta synnyttää kun aiemmatkin ponnistusvaiheet olleet vaikeita tavallisilla 3,5-kiloisilla vauvoillakin. Pitänee nyt ainakin yrittää pitää ruokavalio terveellisenä mut sekin on oma haasteensa kun etovan olon ja matalan verenpaineen takia saan syödä jotain joka välissä :unsure:
 
Mulla ainakin oli paljon riskejä, enkä siksi mitenkään yllättynyt, että diagnoosi napsahti. Tosin, ei mullakaan ollu ku paastoarvo korkea, mut sehän riittää. Mun isällä on DM2, mulla on epäilty PCOS:ää, olen ylipainoinen ja jo ennen raskautta paastoverensokerini on ollu joskus ylärajoilla. Olen toki laihduttanut ja hoitanut korkeaa sokeria ruokavaliolla, mutta paastoraja raskaana on niin matala että en kyllä yllättynyt. :D Serkullani todettiin radi myös vuosi sitten raskaana ollessa ja hän joutui loppuajasta pistämään itselleen insuliiniakin, mutta tosiaan terve, normaalikokoinen reilu kolmekiloinen poika syntyi. Lapsella oli parina päivänä matalahkot verensokerit minkä takia he joutuivat olemaan hieman pidempään sairaalassa sokeritarkkailussa, mutta muuten kaikki mennyt normaalisti. Äidinkin sokerit korjaantui heti kun lapsi syntyi.

Eniten nyt jännittää miten saan verensokerit pysymään tasaisena työpäivien aikana. Olen töissä leikkaussalissa, ja välillä on päiviä, jolloin ensimmäiselle tauolle pääset, kun työpäivää on jäljellä enää tunti. Esimiehet kyllä ymmärtävät, että tarvitsen ruokataukoja useammin ja yrittävät suunnitella sijaintini niin että pääsen helposti tauoille. Ilta- ja yövuoroissa se ei kuitenkaan aina onnistu.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Mun pitäisi varata se sokerirasitus. Mun siskolle puhkes ykkönen yli 40- kymppisenä joten on olemassa riskinsä. Ei ole vielä koskaan ollut raskaus diabetestä.
Mulla on edelleen ihan jäätävä väsymys. Just heräsin . Koskakohan tää alkaa mennä ohi
 
@Viltti-tossu ok, kiitti! Mullakin PCO, melko lievänä ehkä, koska hyvin olen raskautunut kunhan touhut ajoitettu oviksen aikaan mutta säännöllistä kuukautiskiertoa mulla ei ole ikinä ollut ja ultrassa välillä nähty PCO-muutoksia. Enkä ovuloi joka kierto. Mut tää kolmaskin tärppäs heti ekasta yk:sta niin en jotenkin usko et olis kauhean vaikea PCO. Mut joka tapauksessa, riski se on sekin radille. Sukurasitusta tosiaan on diabetekselle ja mun pojalla on tyypin I diabeteksen vasta-aineetkin koholla ja joudutaan seuraamaan sen sokeriarvoja välillä. Mittasinkin uteliaisuuttani äsken paastoverensokerin noin 10 h paaston jälkeen ja sain 5,3!? :ROFLMAO::cry: Siis just sen raja-arvon. Tuon jos tekee labrassa saa ilmeisesti radi-diagnoosin... Ei helevetti. Liikkuminen jääny pahoinvoinnin takia tosi vähiin ja syödä pitää vähintään parin tunnin välein ettei olo mee ihan kauheaksi mut todella harvoin syön mitään muuta kuin jotakin suht terveellistä! Karkkeja, keksejä, suklaata tms. tosi vähän koska ne ei maistu nyt yhtään. Painokaan ei ole noussut kuin vähän, ehkä kilon. Onko sitten diabetes geeneissä niin vahvasti et vähänkin kun menee elintavat huonommaksi niin alkaa sokerit nousta :( Ens viikolla mulla onkin taas neuvolaan aika, pitänee yrittää aikaistaa sokerirasitusta vaikka tuskaa se on tällä pahoinvoinnilla.

@Ninnu118 sama täällä, väsyttää. Oon nyt palautellut rautalisää ohjelmistoon ja toivon et se auttaa. Hurjasti tsemppiä sulle, on kyl ikävää ku on ihan veto pois.
 
@Lukka mä en usko, että vielä raudasta kyse, kun mulla oli hb 135. Mulla kyllä noissa vitamiineissa rautaa lisänä, mutta eivät viime raskaudessakaan auttanut. Piti hakea Maltoferia. Saa nähä joutuuko tässäkin raskaudessa syömään sitä . Sehän on markkinoiden paras ja vahvin tietääkseni. Korjatkaa jos olen väärässä. Hintakin kohdillaan :D
 
Heippa!

Sovittiin salaisessa fb ryhmässä, että otetaan vielä tämä viikko jäseniä sisään ja sitten ryhmä sulkeutuu. Jos haluat n.50-60hlö salaiseen syyskuisten ryhmään, laita viesti ja kaveripyyntö facebookissa Suvi Lottonen, niin lisäilen. Eli 1.4 asti otetaan uusia jäseniä :)

- Suvi
 
Mä jouduin sokerirasitukseen nyt ekaa kertaa, ainoa riskitekijä on tuo yllärinä löydetty pco-epäily. Ei oireile muuten kuin laajentuneina munasarjoina ja selvinä rakkulaisina helminauhoina, kierto aina normaali ja myös ehkäisyn jälkeen samantien.
Tulokset oli todella hyvät mutta silti joudun menemään puolen välin jälkeen uudelleen :cautious:
 
Jaksoin paastota sitten vielä vähän ja noin 11 h paaston jälkeen 5,0... Onneksi mut huolestuttaa ja ärsyttää et noin herkästi noussut tolle tasolle. Mulla ei ainakaan paino selitä koska BMI on 21 o_O Kai sitte kamalat geenit ja liian vähäinen liikunta...

@Ninnu118 mainiolla tasolla hb! Itellä oli viime käynnillä 133. Mut uskon sen laskeneen nyt. Eikä hb kerro mitään varastoista ja matala rautavarasto väsyttää ja aiheuttaa oireita myös, matala hb sit vain tekee olon entistä heikommaksi. Ekana siis tyhjenee rautavarastot ja ne voi olla todella matalat ennen ku hb alkaa laskee. Mun tytöllä oli rautavarastot tosi matalat mut hb 140. Ei se siis kaikkea kerro... Ite alan nyt syödä rautaa uudestaan alkavan ripulin riskistä huolimatta, tänäänkin niin järkyttävän väsynyt olo :(
 
Mulla on ensiviikolla neuvola ja lupasivat ottaa sen verensokerin samalla ja sit hb varulta. Mulla on joskus ollut hb 155. Että mulla meinaa olla liiankin tujua tavaraa. Vaihtelee 135-155 välillä arvot. Ja jos laskevat sinne 118 niin alkaa jo olossa tuntumaan.
 
Täällä uusi palstalainen ilmoittelee itsestään. Laskettu aika syyskuun puolivälissä. Mukava ollut lukea teidän kirjoituksia ja niin moneen niistä olen voinut samaistua. Vielä en ole hommannut vauvalle mitään. Ajattelin odottaa rakenneultran ensin. Nipt tehty iän puolesta ja siellä kaikki ok. Ensimmäisiä pulputuksia vatsasta jo pari päivää sitten tuntunut. Vahvempia liikkeitä odotellen. Housuostoksille lähdettävä piakkoin.
 
Hei pitkästä aikaa!
Mulla oli eilen sokerirasituskoe. Tulokset oli ilmeisesti hyvät, pitää vielä soittaa neuvolaan ja varmistaa, kun omakannassa ei lukenut niitä viitearvoja ollenkaan, googlesta ne kaivelin. Joudun sit uudestaan puolivälin jälkeen, kun on ylipainoa sen verran..
Oon kirppareilla kierrelly ja vähän vaatteita ostellu. Hankala aika vaan tuo elo-syyskuu, kun voi olla helteet tai jo viileämpi, tiedä mitä ostais:ROFLMAO:
Sitterin ostin kans käytettynä.
Pari päivää sitte olin tuntevinani pientä liikettä masussa, mutta en oikeen osaa sanoa oliko vauva vai jotain muuta(n)
Mulla on istukka ihan edessä, niin se kuulemma vaimentaa liikkeitä aika tehokkaasti, saattaa kuulemma mennä pitkään ennen kuin tuntuu, ja sitte alkaakin olla jo kunnon potkuja. Mutta kaverilla oli kans istukka edessä, ja se taas tunsi jo viikolla 16 liikkeitä.

Onko teillä lemmikit reagoinu teidän raskauteen jotenkin? Meidän kissa ei oo mitenkään eri tavalla käyttäytynyt, mutta isoveljen koira vältteli mua ekat kuukaudet, mökötti sohvan nurkassa, eikä tullut lähelle. Nyt pari viikkoa sitte alkoi kulkemaan ihan mussa kiinni koko ajan, ei päästä silmistä hetkeksikään. Jopa suihkuun tulis mukana vaikka pelkää suihkua. Asettelee ittensä mun syliin nukkumaan niin että pää on mahan päällä. Ja koko ajan on muutenkin iholla ja tuijottaa silmiin:LOL:
 

Yhteistyössä