Syyskuiset 2019

Tuli mieleen sellainen kysymys, että tehdäänkö yleensä jonkinlainen kartoitus äidin lantion tilavuudesta muuten kuin perätilatapauksissa? Olen melko kapealantioinen (tiedän kyllä, ettei lantion ulkomitta kerro välttämättä mitään sisämitasta) ja muutenkin pienikokoinen. Multa jätettiin pois viimeinen neuvolalääkärikäynti, koska olen äitiyspolin seurannassa ja samalla viikolla kuin tuo neuvolalääkäri olisi ollut menen äitiyspolille kontrolliin. Neuvolaterkan mielestä tuo äitiyspolin kontrolli on joka tapauksessa tarkempi ja siksi neuvolalääkäri turha. Mutta olisiko tuohon neuvolalääkärikäyntiin kuulunut nyt mahdollisesti jotain sellaista mikä jää nyt itsellä väliin? Voin varmaan kyllä pyytää lantion mittojen arviota seuraavan lapsen painokontrollin yhteydessä (n)
 
@tikkunekku90 oon käsittänyt et viimeisellä lääkärineuvolakäynnillä suunnitellaan synnytystapaa, just kartoitetaan tilanne ja mahdollisuudet synnytykseen alakautta. Sit tarvittaessa tehdään lähete synnytystapa-arvioon, jonka tekee kaiketi synnärin erikoislääkäri. Siitä että on sirokokoinen en vielä olis huolissaan, jossakin oli että sirolla naisella myös synnytyskanavan sisällä olevat rakenteet on sirot eikä siis vie tilaa sieltä kanavasta. Rotevammalla saattaa olla lantion luut isommat siis myös sinne sisäänpäin mikä on huono juttu. Isompi ongelma on se jos ite on siro ja vauva ei oo... Ite oon kans aika sirokokoinen ja tähän asti vauvat olleet samaa kokoa ku ite syntyessäni, mieluummin niin ku että oisivat olleet mun miehen kans samaa kokoa eli yli nelikiloisia. Tosin kaikilla näillä on ollu isompi pää kuin mulla vastasyntyneenä mut onneks senkin kans on jotenki pärjätty. Kannattaa kertoa huolensa siellä seuraavalla käynnillä, eiköhän ne tutki asiaa. Meidän neuvolasta luvattiin laittaa lähete jos yhtään pelottaa loppuajasta et tulee iso vauva.
 
@Lukka täytyy kysyä tätä vielä neuvolasta erikseen, mulla ois se äitiyspolin ilmeisesti viimeinen painokontrolli rv 37 alussa ja sen tekee aina erikoislääkäri ja ultraa joka kerta joten voisin kuvitella, että tääkin arvio hoituisi siinä samalla o_O mulla lapsi kasvaa siellä alakäyrän ja keskikäyrän välissä, sf-mitta ala käyrällä ja painoakaan tullut kuin vasta reilu 7kg joten mitään ihan kovin isoa möykkyä tästä tuskin on odotettavissa. Toki päänympärys voi olla iso vaikka muuten pieni lapsi. Eniten mua just synnytyksen suhteen pelottaa se, ett lapsi jäisi jumii ja siksi tästä huolehdin :(
 
Eiköhän ne siellä tosiaan katso tuon samalla, huippua että pääset sinne tsekattavaksi! Ymmärrän todellakin ton huolen, kyllä sitä iteki miettii et entä jos tulee aiempia isompi vauva, jolla on vielä isompi pää ku edellisillä mut näillä tiedoilla mitä oon saanu, mitään sellaista ei kyllä oo ootettavissa. Viime ultrassa rv 32 sanottiin että hieman on keskimääräistä isompi pää (samoin oli mun pojalla) ja muutenkin on hieman keskimääräistä isompi mut ei siis kuin hieman. Enköhän mä sen kans pärjää. Edelliset on syntyneet alakautta imukupin avulla avotarjonnassa joka on siis virheellinen tarjonta ja vie selvästi enemmän tilaa syntyä noin niin jos tää vauva vaikka tulis ihan oikeassa tarjonnassa ei välttämättä olis yhtään niin työläs synnytys.

En sinuna ois huolissani noilla lähtötiedoilla, kuulostaa siltä että sun keho kasvattaa siellä just sulle sopivan kokoista vauvaa. Eihän sitä koskaan tiedä etukäteen, ultrassakin voivat arvioida väärin, mut hyvältä kuulostaa ainakin tähän asti. Kysyhän ihmeessä sitten siellä seuraavassa ultrassa tarkemmin. Meille sanottiin neuvolassa et ois tärkeää et äiti saa mennä luottavaisin mielin synnyttämään ja siks mielellään laittavat lähetettä sinne jos ahdistaa tuleva synnytys.

Mulla huiteli sf-mitta yläkäyrillä viime raskaudessa ja pelkäsin isoa vauvaa mut huojensi tosi paljon kun siellä ultrassa rv 38 katsottiin että sellainen vain hieman keskimääräistä isompi ja isopäisempi, arviolta 3,6-3,9 kg ois tulossa, lopulta oli 3,65 kg ja päänympärys 36 cm. Esikoistyttöni oli 3,45 kg ja py 35 cm mut sepä syntyi niin paljon pahemmin avotarjonnassa ku veljensä et synnytys oli paljon vaikeampi meille molemmille.

Kannattaa muuten yrittää pysyä synnytyksen avautumisvaiheessa liikkeellä tai ees pystyasennossa tai kontallaan, makuulla ollessa synnytyskanava laajenee vähiten. Ekassa synnytyksessä jouduin olemaan epiduraalin takia paikoillaan, ois kai sitä saanu ees kyljelleen mennä mut en tajunnu vaatia. Kakkosen synnytyksessä liikkeellä olo paransi vauvan tarjontaa, lääkäri ite totes näin ku kävi seurailemassa.
 
Viimeksi muokattu:
@Lukka olenkin lueskellut paljon ns. aktiivisesta synnyttämisestä ja synnytystoivelistallekin kirjasin, että toivoisin minua ohjattavan olemaan sängyn sijaan liikkeessä. Lisäksi laitoin, että toivoisin, että epiduraalin voisin välttää ja kaiken muunkin, mikä mahdollisesti voi pitkittää synnytyksen kestoa. Tosin voipi olla, että en vaan kestä ilman epiduraalia. Saa nähdä. Niin, ja että haluaisin ponnistaa jakkaralla koska jotenkin nyt tuntuu, että siinä asennossa saattaisi lapsi tulla helpoiten ulos. Mutta mistäs sitä tietää kun ensimmäinen kerta ja kaikki uutta :cautious::ROFLMAO:

Kiva muuten että vastailet näin aktiivisesti :):)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Minä tein myös synnytystoivelistan, mihin laitoin just samat asiat. Itsekin ajattelin että varmaan paras asento ponnistaa olisi jakkaralla istualtaan ja tosiaan toivoisin että kätilö ei makuuttaisi sängyssä. Sit haluaisin kokeilla ammetta, mutta en sit tiiä estääkö radi sen.

Odotan kyllä synnytystä mielenkiinnolla, kun ei tiedä yhtään miten oma keho kipuun ja synnytykseen reagoi. Epiä haluaisin vältellä myös, toivoisin jos ilokaasun avulla korkeintaan pärjäisi. Mutta sittenpä sen näkee, ei epikään ole ehdoton ei. Mut enää max 6 viikkoa käynnistykseen, jee! Rv 33+6
 
  • Tykkää
Reactions: tikkunekku90
Tänään on supistellut melko paljon, lyhkäsiä, ei kovin kivuliaita mutta äärettömän inhottavia tuikkuja. Eilen innostuin peseen ikkunoita ja höyrysin kyllä muutenkin liikaa sänkyä ja sohvaa siirrellen ja odotinkin yölle oloja mutta nukuin kuin tukki klo 9 asti kunnes mies soitollaan herätti, lapsoset oli ennen sitä jo nykinyt hereillä mutta vaivuin uudestaan niin syvään uneen että näin ihan unia. Tänään sitten jatkoin ikkunoita ja huomattavasti kevyemmin kokonaisuudessaan kuin eilen mutta nyt sitten alkoi tuike. Rauhottui kyllä nyt kun kävin sohvalle.

Taisin aiemmin kirjottaakkin omia ajatuksia synnytyksestä että sillä mennään mitä tulee. Sen verran kuitenkin itsekin toivon et pystyisin olemaan liikkeellä. Aiemmissa oon kärvistellyt mielummin sängyssä ja se onkin mulle helpoin asento sietää kipua mutta jos nyt tsemppais pysyyn pystyssä, tarkotushan on kuitenkin yrittää saada se mahd nop ohi eikä niin että levolla ehkä lievittää:D
 
  • Tykkää
Reactions: tikkunekku90
Sitä minäkii oon yrittäny tässä miettiä, että sitä oloa ja kipua mikä on tiedossa jos mahdollisimman vähän yrittäis lievittää vaan ennemmin lyhentää sen kestoa. Eri asia sitten tietysti jos vaan on kamalat kivut ja homma ei siltikään etene, sitten varmasti otettava helpotusta. Oon ymmärtänyt, että jossain tapauksissa epiduraali voi auttaakin edistämään synnytystä kun pääsee hetkeksi lepäämään ja kroppa rentoutuu jos ensin on pakerrettu monta tuntia tuskassa ilman tuloksia.

Ite suunnittelin nyt niin, että sinne johonki rv 36+ ja viimekseen kontrolliin saakka otan vielä kevyesti ja sitten alan touhuta sillä ajatuksella, että jos tekeminen lopulta käynnistää synnytyksen niin hyvä vaan. Jos siis kontrollissa näyttää, että lapsi on hyvin kasvanut ja pärjäilisi jo mahan tällä puolen. Tällä hetkellä tämä oleminen on aika tylsää kun ei oikein voi tehdä mitään kovin kummosta ilman supisteluja. Lisäks kaikki kaverit on jo palanneet töihin, samoin mies joten päivällä tunnit on aika pitkiä :unsure:
 
Mulla kans aikomus välttyä epiduraalilta. Lueskelin viime synnytyksen kertomusta just eilen ja katsoin että 4 cm kohdalla oon pyytänyt ilokaasua ja kohdunkaulanpuudutteen ja sit 7 cm kohdalla on laitettu spinaalipuudutus. Spinaalipuudutuksen puudutusainemäärä on 10 % epiduraalin puudutusainemäärästä niin se on kiva kun ei vaikuta sit yhtä paljoa omaan tai vauvan vointiin. Ammeessa olin myös mut silloin ei saanut vielä synnyttää sinne, nyt onneksi saa. Viimeks en kyllä ollu siellä enää loppuajasta mut keskivaiheilla se oli hyvä juttu.

Tässä tulevassa synnytyksessä toivoisin suunnilleen samanlaista kokemusta ku edellisessä, ei toki haittaa jos vaikka ponnistusvaihe jäis lyhemmäksi ja ois helpompi. Yritän tsempata itteäni ja rentoutua ottamaan vastaan supistuksia rauhassa niin että pärjäisin ilman kipulääkkeitä mut meen kyllä tilanteen mukaan. Jos ei kestä ilman niin sit ei. Katotaan. Liikkeellä yritän pysyä tai ainakin pystyssä sen mitä jaksaa, se kuitenki auttaa vauvan etenemiseen ja paikkojen mahdollisimman hyvään avautumiseen.

Kävinpä taas neuvolassa... Meni hermo supisteluihin ja soittelin sinne ja pääsin näytille. Vauva tosiaan on asettunut nyt alemmas eikä hoitaja saanut enää vauvan päätä liikkumaan. Ei siis enää todennäköisesti käänny mihinkään. Sykkeet hyvät ja kaikki muutenkin ok muuten mutta kohdunsuun tila edennyt aiemmasta, kuulemma vähän pehmeä ja sentin verran kohdunsuu auki ulkoapäin. Sain varalta kehotuksen lepäillä aiempaa enemmän nyt sinne seuraavaan neuvola-aikaan asti, silloin olis rv 34+6. En yllättynyt yhtään ja toisaalta hyvä tietää tilanne. Ja hyvä ettei nyt enempää ole tullut muutoksia, eiköhän näiden kans pärjää turvallisille viikoille. Eikä ollut tulehduksesta merkkejä, tulipahan sekin tarkistettua. Vti kuulemma voi tehdä ylimääräisiä supisteluja ja pitää sit hoitaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Veeja
Minäkin voisin vähän kuulumisia taas kertoa.

Eli vihdoin tämä päivä koitti( viimeinen työpäivä) huomisesta lähtien ä-lomalla:p Nyt lepään rauhassa viikonlopun:barefoot: ensi viikolla aloitan sitten vaatteiden pesun ja viikkaamisen kaappiin:love: kaikki aikalailla hankittu mutta mitään ei vielä pestyo_O

Kävin tiistaina taas ä-polilla kasvu kontrollissa, viikkoja tuolloin 34+4 ja paino arvio pienelle tuli 2800g, eli ottanut kauhean kasvu spurtin(n) sokerit olleet hyvät ja lääkäri totesikin nyt että ei johdu sokereista kasvu vaan toiset kasvaa isommiksi:eek: 4.9 menen taas kontrolliin ja jos kasvu on samaa luokkaa niin käynnistetään(y)

Nyt kuluvalla viikolla silti huomasin ensimmäisen kunnon supistuksen, kivuttoman kuitenkin:rolleyes:
 
Väsyttääkö teitä muita? Oon ihan poikki, alkuviikosta oli virtaa vaikka mihin, pesin ikkunat ja sohvanpäälliset ym pölyt. Nyt kaks päivää ollu ihan totaalisen kaput, kahdet päikkärit joutuu ottaan ja yönkin nukun kuin tukki. 36 vk tulee huomenna täyteen, kai se verottaa. :sleep:
 
Muakin todellakin väsyttää helposti... Joskin nyt paljon vähemmän kuin ennen sitä rautainfuusiota. Mut onhan tää raskaus jo aikamoinen rasitus elimistölle, ei se ihmekään et väsyttää... Kohta väsyttää eri syystä :love:

Kävin sit vielä odottajien päivystyksessä, supistelee niin usein ja tuntuvasti joka päivä. Supistukset näkyi käyrilläkin, vauvalla koko ajan hyvät sykkeet. Ultrassa myös kaikki ok vauvalla, hyvät virtaukset, istukka toimii hyvin ja vauva pää alaspäin. Kokoarvio jo 2,2 kg :) Kuulemma ihan keskikäyrällä kasvaa nyt. Kohdunkaulan kanava oli lyhentynyt aiemmasta reilut 5 cm --> vajaa 3 cm mut kohdunsuu oli lääkärin mielestä käsin tunnustellen kiinni eikä edes pehmeä. Aivan jäätävän kipeää kävi tuo ronkkiminen. Ei osannut sanoa miks supistaa niin paljon, harkkasupistuksia kuitenkin vain. Ultralla nyt onneks katsottu tilanne joka tapauksessa niin uskallan huokaista. Kuulemma ois hyvä välttää rasitusta ainakin viikon verran jos alkaa rasituksessa supistella. Mut tosiaan kun 34 viikkoa tulee täyteen ens ke niin sen jälkeen eivät edes yritä estellä synnytystä. Toki ei nyt vielä ois hyvä syntyä muutenkaan. Mut ei nyt siltä vaikuta että ois syntymässä mitenkään ennenaikaisesti niin otan iisimmin tän viikon ja sit jatkan muuttotouhuja jaksamisen ja olojen mukaan :) Oli mukava nähdä et siellä vauvalla kaikki hyvin :love: Mitä väliä jos ite saa kärvistellä :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
Väsyttää! Yöt on niin katkonaisia, että ihmettelen miten olen näinkin järjissäni. Normaalisti tällaisilla unilla olisin ihan sekaisin ja toimintakyvytön :LOL: Lisäksi on taas alkanut ahdistaa tuo synnytys, vaikka sain sen ahdistuksen jo kertaalleen painettua vähän taka-alalle. :( kunpa kaikki vaan menisi hyvin! Ja toivottavasti ei menisi kovasti yliajalle tämä raskaus, koska alkaa jo nyt olla aika kärsimätön olo..
 
@Lukka kyllähän se aina vähän helpottaa kun pääsee näkemään et kaikki ok, tuntuu vaan et itsellä se rauha ei kauaa kestä kun ja jos taas supistelee niin tietää että vähän taas edetään. Ja toisaalta hyväkin et paikat valmistautuu.

Ite koen et ollaan tosi hyvillä viikoilla nyt kun 36 täynnä. Vielä pari viikkoa sais olla mutta sit kyllä on jo todella tervetullut tälle puolen :)

Mäkin nukun katkonaisesti, kylkiä kolottaa, pissahätä ja etenkin helvetillinen närästys vaivaa. Sit kun herää,,ei aina uni tuukkaan. Kun sais enemmän vaihtoehtoja noihin uniasentoihin niin sekin auttais.
 
@Veeja joo totta siis 38. raskausviikko eli 37+0 - 37+6 on täysiaikainen mutta ymmärtääkseni rv 34 jälkeen ei enää synnytystä yritetä estää koska lapsi suurella todennäköisyydellä pärjäilee. Taitaa nuo viimeiset viikot olla lähinnä hienosäätöä ja painon kerryttämistä. Mutta taitaa meistä täällä lähes jokainen olla jo turvallisten viikkojen puolella tai ainakin hyvin lähellä :)

Mulla on alkaneet ilmeisesti jonkinasteiset kipeämmät supistukset. Tai olettaisin niiden olevan supistuksia. Ei vielä siis mitään tuskaa, mutta kyllä nää jonkin verran jo tuntuu. Ei kuitenkaan säännöllisiä. Missä teillä muilla supistukset on tuntuneet ensisijaisesti? Synnytyssupistukset siis.
 
Mä oon kans ihan poikki ja 36vkoa huomenna täynnä. Tuntuu että vois vaan nukkua loputtomiin, oon parin vkon ajan vetäny pitkiä päikkäreitä ku ollu siihen mahdollisuus, tähän asti en ikinä oo osannu nukkua/levätä kunnolla päivisin edes vauva-aikana. Ja nuo taaperon huonot yöt ei yhtään auta asiaa. Ootan innolla että raskaus ois jo ohi ja vauva tällä puolella mahaa, kyllähän ne hormonit sitte auttaa jaksamaan :rolleyes:

Tuntuu jotenki että kaikki vielä kesken eikä saa mitään aikaseksi.. vaunut/kaukalo on vihdoin tilattuna, mutta niiden saanti menee kuun loppuun ku täällä kaikki lomailee ja on monet paikat kiinni koko kuun.

Oon varma että nyt on pää kiinnittyny ku paine alapäässä on niin kova ja vessassa joudun käymään aiempaaki enemmänki, tuntuu välissä tosi tympeältä. Liike sitä paitsi kovaa mutta rajoittuneempaa, ei enää mahdu muljahtelemaan paljoa vaan lähinnä sellasta venytyksen tuntua.

Kärsin toissa yönä 3h ajan kipeistä suppareista, tähän asti menny ohi melko äkkiä. Ei tarpeeks kipeitä että huolestuttais mutta en kyllä saanu nukuttuakaan. Mulla ne tuntuu sellasena kuukautiskipua kovempana paineena ja poltteluna vatsan/selän seudulla.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
https://www.vau.fi/synnytys/synnytykseen-valmistautuminen/synnytyssuunnitelma-tee-oma-toivelistasi/

Tuossa linkissä on tosi hyvin ehdotuksia mitä voisi haluta toivoa omaan synnytykseensä. Edes näin kolmatta kertaa asialla olevalle ei kaikki ollut muistissa ja poimin tuosta listasta muutaman jutun talteen itsekin. Ei vaan tahdo muistaa kaikkea näköjään muuten.

Mulla supistukset on tuntuneet nyt kohdun alueella, sivuilla, aivan alaselässä - ja sitte jossakin alhaalla, ehkä kohdunsuulla. Mun on vaikea luottaa siihen että nää harjoitussupistukset ei saa isompia muutoksia aikaan, koska nää kyllä juilii sinne ja tänne... Mut turhapa näistä on stressata, se on varmaan kaikkein huonoin vaihtoehto vauvallekin. Ei vain oikein yhtenään voi käydä jossakin näytilläkään niin ei auta ku koettaa kaivaa kärsivällisyyden rippeitä jostakin ja kestää. Mietityttää vähän silti sekin et mitä tahtia sujuu synnytys kun kohtu on treenannut puolet raskaudesta. Edellinen synnytys kesti kaikkinensa 8 h, jotenkin tuntuisi et tuskin tää siitä hitaammin tulee mut mistä sen koskaan etukäteen tietää.

Te joilla kans jo supistelee usein niin miten usein supistukset tulee? Ja monestiko päivässä suunnilleen? Mulla saattaa supistella muutamien minuuttien välein ihan jonkin aikaakin ja päivässä supistuksia tulee kymmenissä laskettava määrä. Kauheita määriä, itsestä tuntuu... Kaipa sitä sitte aikanaan hoksaa milloin on tosi kyseessä... :D
 
Mulla alko harkkasupistukset rv 18, alussa liittyi rasitukseen. Nyt tulee kans varmaan se 10-20 ainakin päivässä, vähä vaihtelee. Eivät tule kovin tiheesti mutta kestävät pidempään kerralla kuin aiemmin. Lisäks myös yöllä supistaa. Kaikki kuvailee, että supistukset tuntuu samoilla paikoilla kuin menkkakivut mutta vaan kovempana. Mulla ei oo koskaan ollu menkkakipuja joten en osaa oikeen siitäkään ajatella, että mitä on edessä :LOL:
 
Mulla ei supistele vielä päivittäin, mutta on päiviä kun supistelee enemmän, lähinnä kun touhuilee niin kostautuu. Musta tuntuu etten itekkään muista kunnolla millai ne ihan kunnon supistelut tuntuu, nyt tuntuu sellanen inhottava vihlasu/ juilinta joka kestää hetken mut on sen verran tuntuva, että pysäyttää kyllä sen puuhan mitä on tekemässä.

Mullakin on tietty paineen tunne lisääntynyt ja liikkuminen vaikeutunut niin olettaisin myös että saattais olla hyvinkin laskeutunut alemmas.

Huomenna on neuvolalääkäri niin tietää taas missä mennään. En malta odottaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85 ja Lukka
Mulla ei oo pitkään aikaan ollut menkkakipuja mut teininä tuntui et melkein taju menee, kerran olin päivystyksessäkin kun oli ihan hirveän kipeä maha, sitte ku vuoto alkoi niin tuli kyl selväksi mistä kipu johtu. Menkkakivut oli mulla sellaista polttavaa jomotusta ja kipua alavatsalla. Kaipa supistuksetkin on joillakin vähän samantapaista kipua mut en ite miellä niitä mitenkään tosi samanlaisiksi. Itsestä tuntuu et supistukset kestää ainakin alussa paremmin ku kamalat menkkakivut, vähän myöhemmin nekin sit muuttui ainakin mulla tosi kipeiksi mut ei se kipu mulla ollut samanlaista silloinkaan. Supistukset tuntuu mulla paljon enemmän selässä ja enempi sellaisena puristavana kipuna.

Kohtapa sitä taas pääsee tuntemaan minkälaista kipua se nyt olikaan, aika paljon synnytyksestä unohtaa. Muistan kakkosen synnytyksessä ihmetelleeni et miten oon taas tässä tilanteessa, esikoisen synnytyksessä ku aattelin ettei enää ikinä. No, onneks se sit meni pian ohi. Ja mulla vauvan virheasento vaikeutti ja hidasti synnytystä molemmilla kerroilla.

Eilen illasta vajaat 2 h supisteli säännöllisesti, osa kipeästi, aamuyöstä muutaman kerran. Pitää alkaa asennoitua nyt niin et tätä se on koko loppuraskaus niin ei joka päivä tarvi stressaantua tollasesta. Ihmetyttää silti miten voi harkkasupistuksiakin tulla noin paljon, väkisinkin välillä mietityttää onko jokin vialla... onneks nyt justiinsa tulee mullakin täyteen 34+0, sitten tosiaan eivät enää edes yrittäisi estellä synnytystä. Ois vaan huippua ku ehdittäis muuttaa ennen palleron ensi-ilmestystä :) Enkä haluis jättää pientä minnekään keskolaan...
 
Toivotaan @Lukka että siellä vaan hiljalleen valmistellaan eikä tosi toimiin joutuis vielä viikkoihin. Kyllä sitä itekkin heti vähän huolestuu kun juilii enemmän. Ja jostain syystä yöllä mä pelkään eniten, vaikka se olis paras mahdollinen kun mieskin kotona ja latu vapaa kaahata vaikka sinne naistenklinikalle jossa tosiaan olikin nyt joku tulipalo joka mahdollisesti vaikuttaa tilanteeseen siellä jonkun aikaa. Mun tuurilla en nyt pääse sinne kun oon asennoitunut sinne menemään. Hirvee tilanne varmaan siellä ollut kun jos just synnyttää ja sit tuleekin evakuointi.

Piti viellä öisestä supistelusta laittaa et tosiaan pelottaa sillon eniten ja tuntuu et menee heti vatsakin jännityksestä sekasin.

Hassua ajatella et ihan pian on nyytti täällä. Laitoin kalenteriin menoja syyskuun puoleen väliin ja tajusin et niihin menoihin on sit mentävä jo vauvan kanssa .
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka

Yhteistyössä