Syyskuiset 2019

Eka yö ilman kapalopussia meni itseasiassa yllättävän hyvin. Alkuun neiti ei oikein meinannut osata rauhoittua kun kädet vispas vimmatusti mutta noin klo 23 aikaan nappasin hänet pinniksestä mun viereen ja sammahti siihen sitten välittömästi ja heräs ihan tavalliseen aikaansa klo 3 jälkeen syömään ekan kerran. Siitä sitten unia 6 saakka, ruokaa, ja vielä 8 asti nukuttiin. Tai siis vauva ja mies nukkui. Itsehän nukahdin vasta 3.30 maissa ekan kerran kun vieressä unissaa ähisevä vauva ensin herätteli ja sitten en enää onnistunut nukahtaa kun ikäänkuin "odotin" että kohta se kuitenkin herää. :eek: kamalaa.

@Nyytti19 niinhän se on että pitäs vaa luottaa et kaikki menee ohi jossai välissä ja saan taas nukkua. Mulla on yks tosi vaikee unettomuus jakso elämässä jostai 6-7 vuoden takaa joka edelleen palaa kummittelee heti kun vähänkin kärsin unettomuudesta. Oikein ahdistaa kun pelkään että jos sama taas alkaa. Ja tästä alkaa tietty sit kierre etten todellakaan nuku.

Mut ihan tosissaan tuo kapalointi oli lopetettava, tänäkin aamuna kun jätin vauvelin leikkimatolle selälleen kun menin keittää aamukahvia niin takas tullessa neitokainen hymyili siellä onnessaan mahallaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Meillä oli tänää 4kk neuvola. Neiti oli kasvanu kuukaudessa melkei 5cm pituutta :eek: ilmankos oon mättäny viime viikot pieniä vaatteita varastoon. Painoa 7,3kg että ihan hyvin ottaa massaakin, 1kg per kuukausi. :whistle: nuppi oli kokoa 43cm eli pään kasvu palautunut ns omalle normaali käyrälleen. Kaikki siis näiltä osin kunnossa ja muutenkin. Ainoastaan toi hiton itsensä hereille säpsyminen. En ymmärrä mitä voin tehdä nyt kun en voi käyttää enää kapaloa:( ollut aika haastavia öitä tässä.. Ideoita? Nukahtaa siis, mut sit säpsähtää jonku ajan päästä ja herää itkemään.
 
@tikkunekku90 saitko neuvolasta mitään vinkkiä säpsyilyyn? Mulla ei tuu muuta mieleen kun peitolla vähän topata mutta oot varmasti niin tehnytkin. Onko yhtään yöt hellittänyt?

meillä oli kiukku jakson jälkeen jo reilun viikon ihan mukavaa mutta eilen tuntui taas että pelkkää tyytymätöntä marinaa ja kiljuntaa. Seuraa kaipaa kovasti. Helpottais kovasti jos hän nyt vaan keksis kääntyä ja alkais vähän viihtymään lattialla mut tosi vähän viihtyy. Nostaa selällään takapuolta tosi korkealle, jos jalat esim mua vasten niin saa pyllyn tosi korkeelle. Semmosta komentamista harrastaa myös, syömiseen keskittyminen myös toosi heikkoa. Pää pyörii ja kaikki ympärillä kiinnostaa tissiä enemmän. Nää on vissiin niitä 4kk hulinoita sitten :LOL: tämä on vaan vaihe ja menee ohi tämäkin:ROFLMAO: aina sama mantra. No vielä täällä jaksetaan ihan hyvin, muutaman kerran illasta alkanut jo vähän kiristää hermoa mutta onneksi yöt vielä hyviä, ai taivas jos ne rikkoutuu :ROFLMAO: ei naurattais.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@Veeja ei auta oikein mikään peittojen virittely tai vastaava. Ainut mikä meillä on toiminut hyvin on kapalopussi, joka auttaa niin että säpsähdystä ei joko tule tai se liike on hallittu ja ei herätä vauvaa. Neuvolassa nyt ekaa kertaa ottivat tän tosissaan vaikka oon puhunu tästä ongelmasta ihan alusta saakka. Mennään nyt lasten neurologin vastaanotolle ja otetaan meidän pienestä unen aikainen EEG. Pelottaa. Tosin jotenki luulis että jos joku pahasti pielessä niin näkyis muussakin toiminnassa mut neiti on päinvastoin hereillä ollessa ihan hyvin kehittynyt ja minusta ja lääkäristäkin vaikuttaa täysin terveelle. Kai he haluaa nyt poissulkea esim. epilepsian. Loppuviikosta varmaan ollaan viisampia.

Meillä ei oikein kiinteät uppoa. Ilmeisesti koostumus/suu tuntuma on ällö ja vauveli alkaa yökkäillä eikä nielase. Oon saanu nyt menee alas ihan mini annoksia bataattia. Mitenhän tuota maistelua vois helpottaa. Sotkenko korviketta sekaan?

Meillä yöt meni levottomaksi kääntymisen myötä. Oon nyt laittanu pönkät sänkyyn ettei unissaan pääse kääntyy ja sit kapalopussiin koska muuten täällä ei nuku kukaan kun vauva herää 15 min välein itkemään. Lattialla kun on niin koko ajan kampee itteensä mahalleen ja viihtyy kyllä jo pitkiäkin aikoja jos on kiinnostavaa katseltavaa. Mahallaan käsiin koittaa ottaa leluja ja hinautua käsivoimin eteenpäin. Sitten kun ei onnistu niin huuto alkaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Ihan loistavaa @tikkunekku90 että pääsette asiaa selvittelemään ja toivotaan ettei mitään ihmeitä löytyis. Pelottaa varmasti mutta ei kyse varmastikkaan ole mistään kovin vakavasta kun muuten niin reipas yksilö kyseessä. Toisin kun tää meidän laiskamato joka on kyllä sosiaalisesti erittäin lahjakas :ROFLMAO: tsemppiä tulevaan ja tulehan kertomaan mitä selviää. (y) Joko tutkimis on tällä viikolla?
 
@Veeja tällä viikolla tutkitaan, onneks ei tarvii odotella. Täytyy toivoo et toi säpsyntä ois vaan sitä moro refleksiä ja häviäisi nyt pian. Hereillä hänellä ei enää moroa tule, 3kk neuvolassa oli kevyesti nähtävissä joten kuukaudessa on jo sen suhteen tapahtunut edistystä. Oon ymmärtänyt et sen pitäs ihan kokonaan hävitä 6kk mennessä. Et jos meidän neidillä se nyt vaa ois vähän voimakkaampi kuin keskimäärin. Englanniksi netistä oon löytäny aika paljon keskusteluja vastaavasta ongelmasta ja niillä vauvoilla ainaski hävinnyt itsestään. Saa nähdä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
@tikkunekku90 hyvä että ottivat tosissaan tuon neuvolassa ja poissulkevat sairauden taustalta (y) Ei kyllä muuten kuulosta mitenkään huolestuttavalta... Mut mä sanoisin näissä et äiti on se jota pitäis viime kädessä eniten kuunnella. Itteä ärsyttää mm. nyt aivan älyttömästi koska sanoin yöllä ja aamulla et meidän neiti on kipeänä niin mies vaan toppuuttelee ja kieltää soittamasta minnekään yms. Tyllerö vain kitisee ja kätisee ja nukkuu huonosti, nenä on toista viikkoa räkäinen ja nyt myös pientä yskää. Mut ei, eihän se mitenkään kipeä ole :cautious: Mieshän se sen tietää kun minä hoidan vauvaa vähintään 90-prosenttisesti. Myös hänen isyyslomallaan. Mitenkä muutenkaan kun tissit on yhä mulla vaikka ois miten isyysloma :ROFLMAO: Mies ei ollut edes tajunnut että sitä neitin nenää pitäis niistää, laittaa keittosuolanenäsuihketta ym. Sanoinkin sitten että sä et ees huomaa mitä kaikkea mä teen ja jos en ite tee niin ei kukaan muukaan tee :unsure: Aivan hermo kireellä jo kun toista viikkoa tätä helvetin nuhaa, miten voikin nuha olla vauvalla niin rasittavaa. Meidän keskimmäinen sai jonkin flunssan ja oli eilen kuumeessa niin luulen et vauva sai myös sen koska eilen illasta paheni taas nuha joka oli jo paranemaan päin. Huoh. No onneks nää taudit kyllä paranee. Väsyttää vaan ihan hulluna, yöt olleet melko huonoja ja oon itekin flunssassa... :sleep: Huomenna 4 kk neuvola, tutkikoon sitten siellä mikä neitiä vaivaa jos kerran ei ole niin kipeä että tarvis päivystykseen viedä. No, ei se kuumeessa ole ja kuitenkin syö niin niin. Ite vain pelkään et saa jonkin vakavan taudin vielä :unsure:

Itestänikin stressaan hirveästi, muutamana päivänä tullut tippa pari oranssinpunertavaa vuotoa pikkareihin. Mulla todettiin jälkitarkastuksessa papa-näytteessä jotain reaktiivisia muutoksia (luokkaa II, uusintanäyte otetaan keväällä, epäilivät et ois vain paranemismuutoksia synnytyksen jälkeen) niin totta kai nyt nää muutama pisara on saaneet mielikuvituksen laukkaamaan ties minne asti ja oon niistäkin hermona :( Ei oo menkat alkaneet vielä...

Samoin stressaa kun tylleröllä on tullu ihottumaa enkä tiedä mikä syynä. Sellasta punaisena helottavaa atopiaa niin toki epäilen allergiseksi. Me aloitetaan joka tapauksessa nyt viikonloppuna kiinteät kun 4 kk tulee täyteen mut hirvittää jos alkaa allergiat vaivata enemmänkin. Kakkonen on yhä moniallerginen enkä jaksais toista. Mut joo, turha pelätä etukäteen. Porkkanaa ja parsakaalia aattelin soseuttaa ekaksi ateriaksi, katotaan mitä neiti tykkää :) Kovasti se ainakin on ruoan perään katsomassa ku me muut syödään.

@Veeja täällä myös laiskamato joka ei käänny mut on sellainen seurahiiri ettei tosikaan :love: Meidän neiti kyl yrittänyt kääntyä mut jää kyljelleen edelleen. Masullaan viihtyy jos ei oo just syöny mut ei silloinkaan 5 min kauempaa. Isommat lapset on tähän mennessä jo kääntyneet ja tehneet ekan hampaansa niin tää näköjään vähän rauhallisempi siltä osin :D Mut ei kumpikaan näistä isommista ollut niin mukana meidän keskusteluissa, tää seuraa ja selittää vauvakielellään niin pätevän näköisenä että naurattaa seurata sitä :D
 
@Lukka teilläkin siis rattoisaa isyyslomaa siellä. Oon ite onnellinen et mies toista viikkoa jo töissä. Olihan siinä puolensa kun oli kotona mut jotenkin rasitti:ROFLMAO: mua viel enemmän kun piti ottaa huomioon hänen aikataulunsa ja toiveet. Olenpä minä epäkiitollinen. :cautious:
Täällä vähän nuhaa nyt myös. Poitsu aivastelee ja selkeesti räkää rööreissä on. Hyvin sujuu syöminen kuitenkin, nukkui vähän levottomasti kyllä. On parina iltana kuukahtanut jo seiskan jälkeen. En tiedä onko uutta rytmiä vai onko vaan nyt niin poikki kun vähän flunssainen. Js tietysti olen myös itse kipeänä, aivot täynnä räkää ja pää kipeenä, jäseniä särkee ym. Ei kuumetta kuten ei juuri yleensäkään tule. Väsyttää tietty.
Siis viittä vaille tämäkin kääntyy. Välillä vetää kintut kippuraan vatsalle ja pää kääntyy sivulle yläviistoon katsoakseen jotain. Sitten kun vähän auttaa niin kääntyy ihan oikealla tyylillä mutta ite ei viitsi. Ja just tämä kun edelliset ollut niin eteviä jo tässä kohtaa ja tämä vaan möllöttää. Eihän tässä mikään kiire ole vielä kääntymisten suhteen.
Meillä on maisteltu päärynää, porkkanaa ja kerran perunaa. Niitä nyt sattunut oleen kotona, en oo sen kummemmin suunnitellut. Voiskin miettiä nyt kauppareissua varten jotain uutta valikoimaan. Ei olla joka päiväkään maisteltu, vähän laiskoja ollaan siinä vaikka poitsu hyvin syökin, paitsi peruna ei ollu hitti. Mut eipä mekään paljon syödä perunaa.
Tulethan @tikkunekku90 sitten meille kertomaan miten tutkimukset sujui? (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Käytiin siis lasten neurologin tutkimuksessa ja tytön hereillä ollessa kehitykseen liittyen ei hänellä ollut mitään erityistä sanottavaa, sanoi että normaalisti ikätasoisesti kehittyy kaikin puolin. Tunnin verran hän meidän tyttöä pyöritteli lattialla ja tutki ja totesi, että normaalilta vaikuttaa. Otettiin vielä se EEG unen ajalta. Oli kyllä vähän surku näky meidän pieni siellä pää täynnä piuhoja :cry: mutta eeg osalta myös kaikki kunnossa, säpsyntä ei viittaa mihinkään neurologiseen sairauteen vaan on normaalia hermoston kypsymättömyyttä ja menee ajan kanssa ohi :) nyt täytyy vaan tää välivaihe jaksaa katkonaisia öitä. Viikossa tosin edistystä on jo tullut ja säpsyntä ei oo niin voimakasta enää.

Tää neiti on ihan mahoton kun koko ajan vääntää itsensä mahalleen ja koittaa kammeta eteenpäin. Nyt jaksaa jo nostaa navan irti lattiasta käsien varaan ja yrittää kääntyä ns napansa ympäri. Hieman on vielä tekniikka hakusessa ja sekos suututtaa kun ei onnistu :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: AnnMariii
Meillä oli vauvalla staphylococcus aureus. Voin sanoa, että en ole koskaan tiennyt että voi olla tollasta. Meillä toiseen reiteen alkoi tulla reilu kk sitten pienenpieniä vesikelloja, jotka isoni eikä mikään auttanut. Lääkärissä rampattu, kunnes pihkavoide pelasti tilanteen!
Lääkäri määräsi vain kortisonia vaikka rikkonaiselle iholle ei saa laittaa ( en siis koskaan hakenut sitä voidetta, kun sitä jo aiemmin kokeiltiin ennen ihon rikkoutumista )
Jospa tää koettelemus olisi tässä. Ihteäkin melkein itkettänyt pienen kivut. Ja aina vaan vaippaihottumaan vedottu vaikka lopulta ei edes ollut sitä.
 

Attachments

@Ninnu118 onpa ikävän näköinen ihottuma, hyvä että kuitenkin parani!

@Veeja oli tosiaan hyvä että tää nyt tutkittiin kuitenkin, sen verran paljon on meidän pienen elämää häirinnyt alusta saakka ja välillä kun sitä säpsyntää seurannut vieressä niin käynyt kyllä mielessä vaikka mitkä vaihtoehdot. Eipähän tartte miettii enää ja toivottavasti pian päästään koko ikävästä ongelmasta eroon :)

Mitenhän voisin vähän helpottaa tota kiinteiden maistelua. Ei oikein meinaa neidille upota, pitäs varmaan maitoa sotkea sekaan. Vai miten te muut teette ja miten soseet maistuu?
 
Meillä soseen sekaan maitoa niin, että on tarpeeksi löysää. Se ei yökkäytä niin paljon. Lisäksi lämmitän soseen käden lämpöiseksi ja pyrin pitämään sen lämpimänä syönnin ajan eli kallistan lautasta syönnin edetessä soseen kasauttamiseksi, ettei jäähdy niin nopeaa. Kylmä sose yökkäyttää helposti. Kokeilla voi myös hedelmä/marjasoseen sekoittamista kasvissoseen sekaan. Makempi menee varmemmin. Meillä poika syö hyvin nuilla keinoin.

Meillä myös atooppista ihottumaa. Alkoi ennen soseita jo. Kortisonia ja perusvoidetta iholle niin ollaan saatu kuriin. Kylvetys haaleammassa kuin 37 astetta. Lämmin vesi kuivattaa jo valmiiksi kuivahkoa ihoa enemmän.
 
Mä oon saanu sosetta uppoamaan max 1tl per syönti, välillä ei sitäkään. Muutenki tuntuis päivällä nyt kiinnostavan kaikki muu paitsi syöminen, yö onkin sitten hieno hetki huutaa nälkää parin tunnin välein :cautious: onneks ei sentään joka yö mutta selkeesti on nälkäinen öisin jos ei päivällä uppoa safkat. Edelleen menee noin 1000ml/vuorokausi korviketta. Toistaiseksi paino noussut hienosti joten päivä ajan syömättömyydestä lienee haittaa vaan yöuniin.

@Veeja teillä kun nukutaan niin hienosti öisin niin mites päiväunet?
 
Meidän päiväunissa ei oo kehumista kyllä. Tuntuu edelleenkin nukkuvan vaan kävelylenkin ja sit herää kun tullaan sisään ni vartin päästä on hereillä. No eilen sitten oli just tää kaava ja sit hetken hereillä oltuaan söi ja simahti omaan sänkyyn ja nukkui reilu 2 h. Tänään herättiin vasta vaille ysiltä, klo 11 lähettiin ulos ja jäätiin ulos kun tultiin lenkiltä, niin nukkui yhteensä 2,5 h. Ja ennen viittä torkahti syliin puoleks tunniks. Nyt kello puol kasi ja torkkuu tissillä puoli unessa. Ihmeen hyvin jaksoi illan ilman parempia unia. Monesti ollaan arkena varsinkin liikenteessä illan suussa niin sillon nukkuu autossa just noita puolen tunnin unia. Aamupäivästä on pidempi uni, jos on. Mutta on kyllä niin ihanan hyväntuulinen poika kun saa nukuttua kunnon päiväunet. Pitäis nyt ottaa käyttöön toi itkuhälytin ja jättää ulos sitten nukkumaan kun tuun lenkiltä jos uni ulkona maittaa paremmin ja varmasti maittaakin.
Ei meilläkään mene soseita kun pari hassua teelusikallista yhteensä. Päärynä maistui tosi hyvin makeutensa ansiosta, peruna yksistään ei juurikaan mut peruna porkkana sit vähän paremmin, pelkkä porkkanakin uppos ihan ok mut ei tosiaan paria tl enempää.
 
Mukava kuulla, että muillakin menee välillä päiviä puolen tunnin torkuilla. Meillä menty tämä päivä sellaisilla. Eilen sentään pli yksi puolentoista tunnin uni. Enää ei voi pitää poitsua ruokapöydässä sylissä. Lentelee kaikki lähellä olevat tavarat minne sattuu tai menevät parempiin suihin. Ihanasti riehaantuu välillä kiljumaan ja nauramaan. Lattialla kääntymiset alkaa olla jo nopeita. Juttelee lattia-alustan värikkäille kuville. Vaikkakin tuo juttelu on ollut jo jonkin aikaa ennemminkin kiljumista. Kuolalappuja jouduin ostaan vinon pinon ja niitä menee useampi päivässä. Sosetta menee jo puoli purkkia kerralla. Kasvissosetta teen lähinnä itse. Muut ostan valmiina. On muuten hintaeroja nuissa purkeissa.

@Lukka ikävää pienen sairastaminen, pikaisia paranemisia!

@Ninnu118 mahtava juttu, kun löysitte iholle voiteen, joka tepsii
 
  • Tykkää
Reactions: Lukka
Meillä vauvan unisykli on selkeesti lähes minuutin tarkkuudella 40 min. Päivällä ainut paikka missä hän osaa jatkaa itsenäisesti unisyklistä toiseen on vaunut ulkona. Tai monesti käyn tuon ensimmäisen pätkän päätyttyä heiluttaa hetken vaunuja jonka jälkeen hän nukahtaa uudestaan ja saattaa sitten nukkua yhteensä 3-4h. Sisällä sängyssä ihan mahdotonta saada jatkamaan unia tuon 40 min jälkeen joten sen vuoksi en ees yritä. Meillä nukutaan aamupäivällä 40 min sisällä, sitten iltapäivällä keskimäärin 3h pihalla ja vielä illasta noin klo 19 maissa 40 min sisällä. Yöunille mennään 21.30 ja siitä sitten nukutaan 8.30 saakka vaihteleva määrä herätyksiä välissä. Parhaimmillaa on nukkunu tuon välin 2 herätyksellä mutta nyt selkeesti nää 4kk hulinat menossa ja herää useammin aamuyöstä. Viime yönä oli pakko ottaa viereen kun oli niin levoton meininki pinnasängyssä. Menin sitte 7 aikaan sohvalle nukkuu ja mies hoiteli aamun, että sain siinä muutaman tunnin vielä unta. Välillä tuntuu raskaalle mut toisaalta mun ystävän vauva herää edelleen 5 kk iässä 30min välein koko yön läpi eikä nuku ollenkaan päivällä ellei vaunut oo liikkeellä. Joten siihen nähden tämä on huippu hyvä.
 
  • Tykkää
Reactions: Veeja
@Ninnu118 voi toista, onpa kyllä! Toivottavasti alkaa pian helpottaa! Ehjä iho suojaa parhaiten tollasilta pöpöiltä mut hankala jos ei tiedä mikä sitä ihoa rikkoo. Monet lääkärit ei korvaansa lotkauta esim. allergioiden mahdollisuudelle.

Meillä kans atopiaa @Nyytti19. Sekä vauvalla että isommilla lapsilla ja mulla ja miehellä. Vauvalla alkoi viikko pari sitten, aiemmin oli superhyvä iho. Nyt öljyän karheita kohtia ettei pahenis. Luulen et on jotain allergiaa taustalla mut en vaan tiedä varmuudella mitä enkä halua turhaan rajoittaa. Ja toistaiseksi oireilu lievää niin olkoon. Ja kiitokset, meillä vaan edelleen sairastellaan, eilen oli niin työlästä hengitys vauvalla et käytiin päivystyksessä hengittämässä adrenaliinia ja astmalääkettä :unsure: Sitte kyllä helpotti. Sanoi et virustauti, ei oo kyllä ollut kuumetta. Tänään lääkärikäynnillä yhä rohisevaa yskää mut ei enää vinkunaa, korvista löytyi korvatulehdus (n) Kuulemma pari päivää vois seurailla meneekö itekseen ohi mut tuon yskän takia suositteli kuuria. Mä vielä mietin aloitetaanko vai ei, tympiää laittaa pieni syömään ab ja kun toi vois mennä itekseen ohi. Sinänsä ironista et torstaina laitettiin se pneumokokkikonjugaattirokote jonka pitäisi ehkäistä korvatulehduksilta :ROFLMAO: Mietin saatiinko se sit ton rokotteen takia. No, en tiedä. Rokoteintoilijaa musta ei taida tulla jatkossakaan. Ei ois laitettu tuota mut kun nuo isommat kuskaa päiväkodista pöpöjä kotia koko ajan.

Neuvola oli siis myös, neiti kasvanut kyllä hyvin pituutta, oli nyt 66,5 cm mut paino nousee yhä hitaanlaisesti, nyt 6,8 kg. En tiedä miksei syö enempää :unsure: Eikö sitten vaan halua/tarvi... Vai meneekö kaikki pituuskasvuun... No, oli miten oli, aloitettiin kiinteät samana päivänä kun 4 kk tuli täyteen, se oli nla lääkärinkin mielestä aivan hyvä idea paino huomioiden. Ja kippaskappas, olin oikeassa et neiti ois varmaan kiinnostunut siitä puuhasta, söi eilen aamulla tosi mielellään ekat annoksensa :) Oikein otti kädellä kii lusikasta mun kädessä ja vei itekin sitä suuta kohti :D Ja alkoi aukoa suuta. Ihan pieniä lusikankärjellisiä meni mut niitä meni monta. Marja-hedelmäsoseella aloitettiin. Jatketaan sitä nyt useampi päivä ja kokeillaan sit varmaan porkkana-parsakaalisosetta. Kauheasti tuli paukkuja neitillä eilen niin pitää vähän toppuutella että neitin massu ehtii tottua :D
 
  • Tykkää
Reactions: Veeja
Oon jankuttanut allegiasta, mutta ei voi kuulema olla vaikka ruokavaliosta oon joutunut karsimaan paljon pois vatsakipujen takia.. ärsyttää
Voi huoh noita lääkäreitä, miksi ei siis vois olla allergiaa? Mä luottaisin omaan vaistoon ja menisin sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Vauvan ja teidän jaksaminen on paljon tärkeämpää. Tsemppiä!
 
@Ninnu118 toivotaan et ennen pitkää selviää nuokin!

Meillä taas reissu päivystykseen, hengitys vinkuu selvästi niin että sen kuulee itsekin. Nyt sentään päästiin suoraan ilman odotuksia hoitoon. RS-virus reppanalla, siitä siis johtuu noin hankala taudinkuva :( Avaavan astmalääkkeen kans päästiin kotia. Nyt tuo rohisee ja tuhisee ja nukkuu...
 
Voi ei. Onpa hurjan kuuloista tautia noin pienelle. Miten päivä sujunut @Lukka ?

Mä en olekkaan miettinyt noita unisyklejä sen kummemmin mitä nyt oon lukenut että ne muuttuu vastaamaan enemmän aikuisen sykliä ym. Mutta tänään @tikkunekku90 n innoittamana katsoin tarkemmin kelloa ja huomasin havahtumisen kesken lenkittelyn 35 minuutin jälkeen nukahtamisesta ja unet jatkui kun kyyti siinä jatkui ja nukkui reilun tunnin vielä vaikka siirryttiin sisäänkin ja vähensin päällisiä. Täytyykin seurata tota, voi hyvinkin olla että välillä tullaan sisään just tossa maagisessa 35-40min syklin vaihtumisen aikaan ja siinä ehkä syy miksi unet ei jatku. Jälkeenpäin ajateltuna onkin nukkunut sisään siirryttyä paremmin juurikin kun on tehty pidenpää lenkkiä alle.

On tästä vaan kuoriutunut hauska tyyppi. Selvästi merkityksetön itku vähentynyt, kiljuminen ehkä tullut tilalle korvaamaan turhautumista. Koko ajan jalat kohti kattoa selällä tai sitterissä ollessaan ja sängyssäkin heti poikittain ja jalat sängyn reunaa vasten. :ROFLMAO: Kädet kahmii mitä kiinni saa muttei käänny:LOL: menee kyllä kyljelle et kyllä se vielä sieltä vinksahtaa kohta. Ja protesti-itku autossa inansa vähentynyt, saattaa puolikin tuntia olla autossa hereillä ilman huutoa. Välillä kyllä huudetaan vartinkin matkalla mutta edistys on suuri. Ennen itki lähes aina autossa:barefoot:
 
  • Tykkää
Reactions: tikkunekku90

Yhteistyössä