Syyskuiset 2020

Täällä on ollut havaittavissa myös herkistymistä. Viime raskaudessa olin lähinnä kärttyinen ja tosi ärhäkkä, nyt olen väsymyksestä johtuen kärttyinen, mutta lisäksi myös itkeä pillitän ihan ihme asioille. Esim. tänään töihin ajellessa itkin ekaluokkalaiselle, joka käveli pimeää valtatietä bussipysäkkiä kohden takki täynnä roikkuvia heijastimia. Ehkä siinä jotenkin herkisti se ajatus, että hän on jollekin niin tärkeä, ettei soisi hänen jäävän kovaa vauhtia ohikiitävien autojen alle. Ja taas mä vollotan...!

En tiedä, tekikö viikonlopun unitankkaus tehtävänsä, mutta ainakin nyt alkuviikko on mennyt ihmeellisen reippaissa tunnelmissa. Vai alkaako väsymys jo helpottamaan? Selvisin myös eilen salille. Salilla käyntiä toivoisin pystyväni jatkamaan läpi raskauden, jotta välttyisi imetyksen tuomilta niskakivuilta. Salilla olen tehnyt nyt varmuuden vuoksi netistä löytämääni, raskaana oleville tarkoitettua ohjelmaa. Ajattelin 2. kolmannekselle teetättää sitten ihan oman ohjelman PT:lla, kun voi alkaa puhua julkisemmin raskaudesta.

Mielialoista vielä, mullakin oli muutama viikko sitten ihan hirveä ahdistus-/masistelujakso. Selvästikin hormoneista johtuvaa. Siinä sumussa tuli jo mietittyä niinkin kauas, miten sitä selviää syksyn kaamoskuukausien läpi, kun vauva valvottaa? Onko kellään muulla tullut samanlaisia ajatuksia/pelkoja?
 
Parhaat äitysfarkut?
Etsin laadukkaita odotusajan farkkuja. En voi kestää lörpsähtäviä masuresoreita :mad: Mistä ostatte omanne?
Mä kävin viime viikolla ostamassa itelleni Kampin Bebesistä L2W:n housut eli Love to Wait merkkiset. Vaikutti ihan hyviltä ja aluksi meinasin ostaa jotkut alkuraskauden housut, mut sit myyjä huomautti et kannattaa suoraan ostaa ne äitiyshousut ku ne on tarpeellisemmat ja enemmän käyttöaikaa sitten raskauden edetessä. Pukeudun nyt sit vyötäröltä löysiin housuihin tai legginsit ja tunika, kunnes on pakko alkaa käyttää noita äitiyspöksyjä :)

Mulla alkaa nyt olemaan ongelma syömisen kanssa kun lounaalla en oo nyt pariin viikkoon jaksanut syödä kaikkea ottamaani ruokaa! Syön vähäsen ja sit alkaa jo taistelu, että saan syötyä loppuun. Taas tässä lounasravintolassa tuijotan lautasta ja etoo ajatus lopun ruuan syömisestä mut samalla nolottaa viiä ne roskiin :sick::cry: Muuten kun ei edelleenkään oo oksettanu mut tää ruokailu ei enää meinaa sujua :unsure:
 
vierailija
Tervetuloa mukaan kaikki uudet plussanneet! :)

Meillä oli tänään eka neuvola! Nyt on siis menossa 7+4 ja oli ihan kiva käydä vähän juttelemassa niin tämä "neuvolaputki" nyt sitten alkaa konkretisoitumaan ja päästään varaamaan aika sikiöseulontaan maaliskuun alkuun. Yllätyksenä tuli kyllä nuo pissatestit ja verikokeet, sillä en haluaisi töissä vielä asiasta kertoa, mutta kyllähän ne siellä tajuaa, että oon etäpäivillä entistä useammin ja myös tavoittamattomissa osan ajasta. Lisäksi pahimmassa tapauksessa joudun kieltäytymään työmatkoista kun hommat etenee :confused: Noh, ehkä mä vaan stressaan turhia, ei oo tää alkuraskauden sekavuus oikein työnarkomaanin heiniä :whistle:

Ylihuomenna sitten varhaisultraan meno niin päästään näkemään, onko siellä ees ketään :barefoot:
Minulla olisi työmatka toukokuussa Etelä-Eurooppaan. Viikkoja olisi silloin 22-23. Lääkärintodistusta ei vielä tuolloin tarvita, mutta aloin kyllä jo kuumotella raskauden aikana ulkomaille matkustamista ja lentämistä. Hankalaa on vaan se, että lennot tulisi varata jo hyvinkin pian, ennenkuin haluaisin (tai olisi edes tapauksessani järkevää) töissä vielä kertoa raskaudesta. Voisin pyytää varaamaan liput, joita voi muuttaa, mutta siinä se tarve pitäisi perustella. Sitäkäänhän ei voi vielä tietää, tuleeko raskaudesta riskiraskaus vai eteneekö kaikki kuin unelma.
 
Minulla olisi työmatka toukokuussa Etelä-Eurooppaan. Viikkoja olisi silloin 22-23. Lääkärintodistusta ei vielä tuolloin tarvita, mutta aloin kyllä jo kuumotella raskauden aikana ulkomaille matkustamista ja lentämistä. Hankalaa on vaan se, että lennot tulisi varata jo hyvinkin pian, ennenkuin haluaisin (tai olisi edes tapauksessani järkevää) töissä vielä kertoa raskaudesta. Voisin pyytää varaamaan liput, joita voi muuttaa, mutta siinä se tarve pitäisi perustella. Sitäkäänhän ei voi vielä tietää, tuleeko raskaudesta riskiraskaus vai eteneekö kaikki kuin unelma.
Ainahan voi vaikka sairastua muutenkin, joten jos kaikki ei sujukaan kuin unelma, niin ehkä sitten vain jää kotiin. Etelä-Eurooppaan voi varmasti ihan hyvillä mielin matkustaa. Meillä töissä varataan yleensä liput, joissa jonkinlaista maksua vastaan voi vaihtaa nimen. Itsekin aion kyllä lomailla ja matkustaa ihan sinne asti kun todistusta ei tartte. Tietenkin vain jos kaikki sujuu hyvin. Ainakin kolmet lennot tiedossa toukokuun loppuun mennessä. Sitten sitä ei hetkeen mihinkään pääsekään :)
 
Moi. Täällä puolella minäkin seurailen teidän edellä menevien taivalta. Itsestä tuntuu niiiin pitkältä ajalta tämä odottaminen.

Mut kyselisin testien perään. @Wintersun ainakin oli testannut viikko digin? Olitko tehnyt rsfu:n samalla? Etsin vaan kuvia niistä että näkiskö niistä kannattaako heti rv5 testata ja saada 3+.
Ja millaisia vahvuuksia olette saaneet rsfu:n liuskalla varmaksi dpo16 - >? :sneaky:
*lähtee googlaamaan*
 
Moi. Täällä puolella minäkin seurailen teidän edellä menevien taivalta. Itsestä tuntuu niiiin pitkältä ajalta tämä odottaminen.

Mut kyselisin testien perään. @Wintersun ainakin oli testannut viikko digin? Olitko tehnyt rsfu:n samalla? Etsin vaan kuvia niistä että näkiskö niistä kannattaako heti rv5 testata ja saada 3+.
Ja millaisia vahvuuksia olette saaneet rsfu:n liuskalla varmaksi dpo16 - >? :sneaky:
*lähtee googlaamaan*
Tein viikolla 5+3!

IMG_20200111_061647.jpg

Ja dpo 15 tein

IMG_20200102_061047.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Heippa! Minäkin olen täällä keskusteluja seuraillut muutaman viikon, mutta nyt uskaltaa jo varmaan itsekin osallistua Tänään kävin varhaisultrassa varmistelemassa viikkoja ja vastasi noin 7+0 ja sydän sykki hienosti. Kuopuksen jäljiltä ei ehtinyt olla kuin kahdet menkat ja kierto oli toosi pitkä, niin varmuuden vuoksi vähän tarkasteltiin mitä viikkoja vastaa. Meillä ennestään 3 lasta, -15, -17 ja -18 syntyneet ja TAYS on meidän sairaala.

Minäkin mielelläni liityn fb-ryhmään FB on aiemmissakin raskauksissa tuntunut jotenkin mieluisammalta ja helpommalta alustalta jakaa raskausjuttuja ja tutustua muihin yhtäaikaisiin odottajiin.
 
Halusi katkaista näköjään tekstini, mutta laitetaan loputkin.
En tiedä huomasitko tuon "Iäkkäiden odottajien" -ryhmän, mutta sellainenkin on, jos ikätovereita enemmälti kaipaa juttuseuraksi ;) Sieltä savon seuduilta itse muutin etelämmäksi, mutta kolme nuorinta lasta on kyllä syntyneet kysissä. Ihan mahtava sairaala.
Aika pommi oli minulle tämä raskaus, ja kävin neuvolassa sitä varten keskustelemassakin, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Tietysti ikä huolettaa, samoin oma jaksaminen, mutta kyllä tuo käynti siinä mielessä rauhoitti, että sai omat ajatukset järjestykseen siltä osin, että odotus jatkuu. Joku tarkoitus asioilla aina on, ja jos jotain menee pieleen, sitten arvioidaan tilanne uudestaan.
Voi itku tätä kuvotusta :cry: Tuntuu, että aina kun on silmät auki, huono olo velloo sisuksissa ja on pala kurkussa. Minä en vaan kestä oksentamista, joten sitä vastaan nyt sinnitellään oikein tosissaan! Voiko ihminen nukkua koko ajan? No ei, jos sillä on neljä muksua tässä huushollin ohessa pyörimässä! Uni kyllä maistuisi, koska myös älytön väsymys vaivaa, eikä väliä kuinka paljon on nukkunut. Missään aikaisemmissa raskauksissa ei ole kyllä ollut näin järkyttävää olotilaa. Tässäkin varmaan osasyynä ikä, mutta veikkaan, että tuplilla taitaa saada nyt tässä "kaupassa" myös tuplaolot o_O
Ensimmäiset neuvolakäynnit taitaa alkaa porukalla pyöriä lähiaikoina. Itsellä on ensi viikon loppupuolella se ns. 1.virallinen käynti. Onhan se jännä nähdä onko reilussa viidessä vuodessa mitä muuttunut. Painosta varmasti sama ralli kuin aina aiemminkin, ja perinteinen mittelö sokereista. 10 vuotta ovat minusta radi-odottajaa yrittäneet tehdä, saas nähdä miten tällä kertaa käy ;)

Samppis ja minit 8+1
Hienoa että muitakin vanhempia on samassa tilanteessa. Jotenkin hirvittää kertoa sit jossain vaiheessa läheisille ja ystäville. Saa nähdä kuinka monta pökertyy uutisista.
 
Täällä jännittävin mielin odotan ekaa neuvolaa joka on 4.2 tähän asti on menny ihan kivasti, ei sen suurempia oireita,mikä samalla hieman ahdistaa että onhan kaikki hyvin.... Varhaisultrassa en ole käynyt, mutta nyt mietin sitä todella joka päivä että pitäisi varmaan oman mielenrauhan vuoksi käydä...
Nyt rv 8+5.
 
  • Tykkää
Reactions: Etikkainen
Täällä jännittävin mielin odotan ekaa neuvolaa joka on 4.2 tähän asti on menny ihan kivasti, ei sen suurempia oireita,mikä samalla hieman ahdistaa että onhan kaikki hyvin.... Varhaisultrassa en ole käynyt, mutta nyt mietin sitä todella joka päivä että pitäisi varmaan oman mielenrauhan vuoksi käydä...
Nyt rv 8+5.
Mä tässä just mietin, miten ihmeessä saan työpäivänä keskityttyä töihin kun illalla on varhaisultra!! Tuntuu jotenkin niin häkellyttävältä, että tänään päästään näkemään meidän pieni :) Ja joo vaikka oonkin innoissani niin on toki se epäilys edelleen takaraivossa, että onkohan siellä edes ketään.. Tiistaina neuvolan täti oli sitä mieltä, että nyt turhat huolet pois ja se on hieno asia käydä katsomassa tilannetta, kun sellainen mahdollisuus nykyteknologialla on! Lisäksi ois kiva saada vähän osviittaa raskausviikoista, koska vaikka nyt mennäänkin sillä 7+6, niin mun mielestä ei pitäis olla kuin vasta 7+2. Ilmoittelen sit tänne kuin meidän käy! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Takkutukkainen
Eilen käytiin ultrassa illalla ja löytyi pieni ja syke. Ja voi että minä ulvoin siellä kun kätilö onnitteli. Nyt ehkä uskaltautuisin jo listalle mukaan ja liittyä facebook ryhmään. Pää ei anna hevillä periksi, mutta kyllä yritän nyt alkaa nauttia tästä raskaudesta ja ajatella positiivisin mielin tulevaa. Omien laskujen mukaan olisi 7+2, ultran mukaan 7+5. Katsotaan mitä neuvola sanoo kun soitan sinne tänään. Naurettiin miehen kanssa, että jos se on isäänsä tullut, niin nyt jo pikkujätti, mies kun kuuluu kategoriaan kaappi. :LOL:

15.9, Handeli83, 2.lapsi, HUS Hyvinkää

@Etikkainen tsemppiä. Mulla eilen oli tosi hankala työpäivä kun odotin vain iltaa. No nyt mä olen sit ihan kuplassa ja keskittyminen ei yhtään sen parempaa, mutta fiilis on iloinen. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Takkutukkainen
Onnea ultrakuulumisista!

Onko muilla ollut jo liitoskipuja? Tai no oletan näiden olevan sellaisia. Häpyluun kohdalla viiltää, välillä noustessa/istumaan mennessä ihan kunnolla. Tuntuu tosi ikävältä.

Maha alkaa olla sellanen pallo ettei tätä voi enää oikein peitellä kun löysät paidatkin paljastaa mahan :whistle:
 
Onnea ultrakuulumisista!

Onko muilla ollut jo liitoskipuja? Tai no oletan näiden olevan sellaisia. Häpyluun kohdalla viiltää, välillä noustessa/istumaan mennessä ihan kunnolla. Tuntuu tosi ikävältä.

Maha alkaa olla sellanen pallo ettei tätä voi enää oikein peitellä kun löysät paidatkin paljastaa mahan :whistle:
Mulla on. Useimmin kun nousee ylös niin tuntuu kuin joku repeis tuolla. Sit on sellaisia sanon niitä ”pimppikivuiksi :p”, kun tuntuu että häpyluut vaihtaa paikkkaa sattuu kovin ikävästi.

Ja masu on kanssa jäätävä pallo ja hupparin altakin pömpöttää. Eikä auta yhtään kun paha olo ja syö sitten sitä mitä vaan sattuu sillä hetkellä menemään alas. Valitettavasti ei aina sitä terveellisintä, vaikka yritän kovasti. :whistle:
 
Täällä kans yksi pallomaha, toivottavasti nyt vielä sais vähän aikaa salattua.. Sain maanantaina neuvolasta mukaan verensokerin mittauslaitteet, kun en suostu enää sokerirasitukseen menemään (oksensin ensimmäistä odottaessa odotustilaan ihmisten keskelle ja siitä jäi kamalat traumat). Nyt olen useampana päivänä mitannut paastoarvoa ja se on joka aamu ollut 5.9-6.4. Ruoan jälkeen kuitenkin arvot tosi hyvät. Eli saa nähdä tuleeko jossain vaiheessa insuliinikin mukaan tuon paastoarvon takia.
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin pallomaha. Jos en varhaisultran perusteella tietäis totuutta, niin epäilisin, että siellä on useampi. Haluisin salata suurelta yleisöltä vielä nt-ultraan asti eli muutaman viikon mutta saas nähdä kuinka käy. Vatsa turpoaa aina entisestään lounaan jälkeen ja pysyy kamalana pallona koko illan.

Ootteko hankkinut jotain öljyä tms vatsanahkalle arpia ehkäisemään? Mä aloitin jo kosteuttamisen mutta olis kiva kuulla mitä merkkejä teillä on tai on aikeissa hankkia. Mulla on joku Estelle & thild biocare baby pregnancy body oil. Oli kehuttu netissä niin siitä aloitin. Nyt sitä ei meinaa vaan enää nettikaupoista löytyä, niin olis kiva löytää varalta joku muukin tuote. Puolipulloa nimittäin jo holvattu. Muoks: erityisesti luonnonkosmetiikkatuotteet kiinnostaa.
 
Töissä ollessa lirahti taas kirkasta verta siinä sitten paniikissa palvelin viimeisiä asiakkaita ennen kun lähdin kotiin mutta onneksi vuoto taas tyrehtyi mietin että olisko ultra herkistäny? Eilen oli kohdun suu kiinni ja kaikki niinkuin piti että uskon että papusella on kaikki hyvin :love:

Tänään jouduin laittaa farkut vaan yhdellä napilla kiinni onneks on pitkiä paitoja :ROFLMAO: