Syyskuiset 2020

Moikka, täällä yks ahdistunut löysi linjoille.. Plussasin uudenvuodenaattona ja la olis 6.9. Tää olis meille toinen lapsi, 9/18 syntyneelle kaveri. Ensimmäinen reaktio valtava innostus ja onni, joka vaihtui parin päivän päästä aivan käsittämättömään ahdistukseen. Tuntuu että olo on vain pahentunut päivä päivältä, en halua olla nyt raskaana. Tuon ääneen sanominen aiheuttaa tietysti aivan valtavan syyllisyydentunteen koska raskaus on erittäin toivottu. Mennyt syksy on ollut valtavan tapahtumarikas ja stressaava, eikä tilanne ole vieläkään helpottanut. Esikoista odottaessa kärsin myös valtavasta alkushokista ja ahdistuksesta, joka kyllä helpotti raskauden edetessä. En odottanut mitään tällaista nyt toisella kertaa tapahtuvaksi mutta nyt pelottaa että tilanne jää pysyvämmäksi. Luulen että soittelen alkuviikosta neuvolaan ja kysyn voisko tavata jo ennen sovittua ekaa käyntiä tai jotain.
 
@ttyyne noi pn yllättävän yleisiä ajatuksia, vaik niist ei puhuta paljon. Jotkut voi ottaa syyllisyyttä esim että jääkö vanhemille lapsille aikaa vauva kiirees? Jne.

itelläkin muuten la 6.9 :) toki itekin miettinyt kuinka arki tulee järjestyyn, 2 lasta ennestään, ei miehenkaa edes asuta samal paikka kunnalla:LOL: mutta eiköhän tämä hyvin mee...

kannattaa käydä jutteleen noist ajatuksista, se voi helpottaa!
 
Viimeksi muokattu:
:love: positiivinen shokki! Olin dpo1-7 täynnä varmoja raskausoireita ja tunsin voimakkaasti raskautuneeni. Dpo8-11 testasin negat ja vaivuin epätoivoon. Lakkasin ajattelemasta koko asiaa. Valmistauduin siihen, että seuraava kierto jos ei onnistu, niin joudumme ehkä siirtämään vauvapuuhat vuosien päähän, jotta ehdin välissä olla töissä tienaamassa. Ja tänään dpo13 hetken mielijohteesta päätin päivällä pissiä tikkuun. Mitä silmäni näkevätkään! :geek: käsittämätön tunne. Mies on realisti, toki onnellinen, mutta pitää siten vähän munkin jalkoja maassa kun meinaan nousta vaaleanpunaisiin pilviin. :love:

Onnea kaikille plussanneille!:barefoot:
 

Attachments

Ilmottaudun myös vähän varovasti mukaan. 27päivä tuli ensimmäinen selvä viiva josta vahvistunut tasaisesti. Kuukautiset tuli niukkoina raskaudesta huolimatta, kuten esikoisestakin, mutta kyllä aiheuttaa huolta vaikka onnistuneesta raskaudestakin vuotojen kanssa on kokemusta. Tiistaina soitan neuvolaan ja kysyn saisiko varhaisultraa niin saa selvyyden, eträ kaikki on hyvin, eikä tarvitse elää epätietoisuudessa.
 
Minäkin ilmoittaudun mukaan. Tein eilen positiivisen testi. Tämä raskaus tuli aivan puskista koska meillä on lapsettomuus tausta ja hoidot oli lopetettu. Ennestään meillä on tytöt 7/09 ja 6/18 jotka molemmat saaneet alkunsa pistoshoidoilla. Yritetty saada tätä kolmatta ja viimeistä lasta alulle tammikuusta 2019 asti ilman mitään tulosta. Nyt vaan toivotaan että raskaus kestää loppuun saakka. Asutaan Kouvolassa ja synnyttämään olisi tarkoitus mennä koksiin. Laskettuaika on varmaan syyskuun alun-puolenvälin tienoilla. Tämä tarkentuu kun käydään jossain vaiheessa varhaisultrassa.
 
Joo Flo ihan huono, miekii käytä eniten Preglifea ja Layettea! (y)

Ihanaa, kun saatu tänne lisää porukkaa :love:
@ttyyne Onnea! Toivottavasti saat jutteluapua neuvolasta! Mullakin 2sta aiemmasta plussan jälkeen tullut pieni ahdistus vähäksi aikaa, mutta ei ehkä näin voimakkaasti...nyt, ihme ja kumma, tällä 3. kerralla ei tullut mitään:eek: Voimia sinne ❤

@höpsykkä selvä plussahan siellä :love: paljon onnea!

@Nannal Onnittelut ja tervetuloa :love:

@Kiki89 Onnea myös sinulle ja tervetuloa ryhmään :love: minäkin olen Kouvolasta :geek: missä päin Kouvolaa asutte?

Laitteen teidät uudet 1. sivun listalle, ilmoittakaa loput mahdolliset puuttuvat tiedot, jos haluatte! Ainakin lasketut ajat :)
 
Viimeksi muokattu:
@Babyfever1 se on jotenkin hassuaa että ei malta lopettaa yestaamist ennen ku ne laffa viivat saanu, vaik ku edelliset tikut näyttäs positiivist :LOL: mut kyl se mielenrauhaa tuo kun näkee sen räikeen punasena.

mies oisjo potkuhousuja menos ostaa sun muuta, oiskin välil kiva olla noin huoleton... Oon nyt yrittäny suoda sille ton iloitsemisen, riittänee että olen pari kertaa sanonut jo että on vasta alussa ja voi tapahtuu mitä vain. Mulla aika raakat kipuilut välil oikees munasarjas esim aivastessa, nopeet liikkeet jne... Ei onneks kestä pitkään. Toki oon jo kerinny googlettaa kohdunulkoiset ym , mut tuskinpa tuo sitä on. Vaan normi raskaus juttuja vaan. Huomen saan vihdoin mun hcg arvot tietooni ja soitettuu neuvolaan!
 
  • Tykkää
Reactions: jokuvakn206
14.9 höpsykkä, 4. lapsi, HUS Hyvinkää

Onnea tuoreille plussaajille! :love:

Mulla on takana kaksi synnytystä ja nämä molemmat näkyivät haamuina dpo9-10. Aloin tätä nyt testaamaan dpo7 lähtien ja dpo9-10 sain raskauskeijun onestepiin läpivalaistessa näkyvän haamun. Oon noista kuullu just niin paljon huonoo, että kävin sitten ostaa apteekin ultran ja sain täydellisen puhtaan valkoisen negan dpo11 siihen. Totesin että uskottava se on, ettei raskaana ole vaikka kuinka oli oireita jo. Tein sitten dpo 13 päivällä viimeisen testin ja se olikin positiivinen. En oo muuta r-testiä sitten tehnyt, mutta mulla jäi noita ovistestejä 10, niin tein tänään sellasen ja siiinä näky vahva viiva. Ajattelin niillä sitten seurailla viivan vahvistumista.:rolleyes:

@Babyfever1 kyllä näkyy jo todella punaiset ja paksut viivat! hienot! :barefoot:
 
Joo Flo ihan huono, miekii käytä eniten Preglifea ja Layettea! (y)

Ihanaa, kun saatu tänne lisää porukkaa :love:
@ttyyne Onnea! Toivottavasti saat jutteluapua neuvolasta! Mullakin 2sta aiemmasta plussan jälkeen tullut pieni ahdistus vähäksi aikaa, mutta ei ehkä näin voimakkaasti...nyt, ihme ja kumma, tällä 3. kerralla ei tullut mitään:eek: Voimia sinne ❤

@höpsykkä selvä plussahan siellä :love: paljon onnea!

@Nannal Onnittelut ja tervetuloa :love:

@Kiki89 Onnea myös sinulle ja tervetuloa ryhmään :love: minäkin olen Kouvolasta :geek: missä päin Kouvolaa asutte?

Laitteen teidät uudet 1. sivun listalle, ilmoittakaa loput mahdolliset puuttuvat tiedot, jos haluatte! Ainakin lasketut ajat :)


Myllykoskella asustellaan Mistä päin sinä olet?
 
Neuvolas oli niin täyttä että ne soittelee perään kun löytyy aika, eiköhän mun tuuril mee semmoseen ajankohtaan kun en pääse, ja sit joutuu soitella perään ja vaihella aikaa. . . :sick: mut mun hcg arvot oli kuulemma "vahva positiivinen" eli 4490 :)

Mulla kamala turvotus. Ihan oikeesti näytän ku oisin vähintään 5llä :confused: taidan pukeutuu huppareihin ym, todella epämukavaa ku vaattet ei tunnu omilt ja toi peilikuva... Ku tää nyt ei oo mikään raskaus maha silleen vaan raskauden aiheuttama turvotus ni ei kauhian söpöö:LOL:
 
Neuvolas oli niin täyttä että ne soittelee perään kun löytyy aika, eiköhän mun tuuril mee semmoseen ajankohtaan kun en pääse, ja sit joutuu soitella perään ja vaihella aikaa. . . :sick: mut mun hcg arvot oli kuulemma "vahva positiivinen" eli 4490 :)

Mulla kamala turvotus. Ihan oikeesti näytän ku oisin vähintään 5llä :confused: taidan pukeutuu huppareihin ym, todella epämukavaa ku vaattet ei tunnu omilt ja toi peilikuva... Ku tää nyt ei oo mikään raskaus maha silleen vaan raskauden aiheuttama turvotus ni ei kauhian söpöö:LOL:
Todella hyvät arvot! Itse soitin tänään vuotoineni neuvolaan, ei saa ultraan eikä edes verikokeisiin aikaa. Selviää kuulema sitten rv12-13 ultrassa. Täytyy varata siis varhaisultraan aika niin ei tarvi kahta kuukautta jännittää. Vaikka tavallaan tiedän kaiken olevan hyvin, kun aiemminkin vastaavan kokenut.
Oon testannut aiemmin vain RFSU:n testeillä selkeitä viivoja, mutta ei tasavahvoja leffaviivoja. Eilen testasin sitten ensimmäisen pregcheckin ja heti tuli mahtavat leffaviivat testiin :love:
 
Muutama päivä sitten alkoi pahoinvointi ja voi hyvät hyssykät, tänään on jo ollut melkein koko vuorokauden oksettava olo. Lisäksi oireisiin kuuluu erittäin kylmä iltaisin ja alkuyöstä, sekä hyvin herkät nännit, en pystyisi olemaan ilman kevyesti topattuja liivejä yötä-päivää. Selkäkivuista olen, kop-kop, vielä säästynyt, viimeksi se kyllä tuntui jo ennen plussaa ja loppuun asti.
 
Tänään tilasin jo neuvolan. Kuulemma olen viikolla 5+3. ‍
oireita minulle tullut jatkuva pissahätä ja nännien arkuus.
Onko kenelläkään muilla teillä ferritiini alhainen? Onko väsymys entistä kovempaa?
Itselläni on raudanpuutos ja rautaa syön päivittäin. Väsy välillä tosi kovaa.
 
  • Tykkää
Reactions: jokuvakn206
Onpas täällä tullut lisää plussaajia, mahtavaa ja onnea!

Tää lomalta paluu töihin on ollu kyl aika rankkaa, kauhia väsy ja oksetus ei auta töiden tekoa. Mulla maha ihan kauhian turvoksissa, yks työkaveri kysy jo että olenko raskaana :LOL:

@Nannal onko sulla aikaisemmissa raskauksissa ollut vuotoja paljonkin?
 
@Ainulii ahha siis toi turvotus on ihan hirveetä, mäkin kun oon aika hoikanpuoleinen niin todellakin näkyy selvästi! :LOL: siks päätin pistää väljempii vaatteit ja yleensä mun topit esim on ihon myötäsii joten tää on sit pieni tyyli remontti :ROFLMAO:

@Nannal täälä päin otetaan verikoe aina, joko varaamal ite tai viimestään neuvolassa. Mä en vielä tiiä ees millon neuvola... Eivät oo soittaneet. Oisin kyl toivonu ettäoisin ite päässy vaikuttaan ajan valintaan. Sillonku on niiden päätettävissä ni saan aina aamun ekan tai muuten ei sopiva:(
 
Onpas täällä tullut lisää plussaajia, mahtavaa ja onnea!

Tää lomalta paluu töihin on ollu kyl aika rankkaa, kauhia väsy ja oksetus ei auta töiden tekoa. Mulla maha ihan kauhian turvoksissa, yks työkaveri kysy jo että olenko raskaana :LOL:

@Nannal onko sulla aikaisemmissa raskauksissa ollut vuotoja paljonkin?
Esikoisesta tuli aina kun olisi tavallisesti ollut kuukautiset. Ensimmäiset "kuukautiset" kesti muistaakseni 16pv ja siitä tasaisesti lyhenivät niin että viimeiset jotka olivat joskus 24viikolla kestivät 2päivää. Kuopuksessa taas taisi olla kerran joku hassu vuoto ja olin silloin kauhuissani että voiko kaikki olla hyvin kun EI vuoda :D sinänsä siis osaan ottaa huolettomasti tämän, sillä raskaustestit ja -oireet on selkeät. Toisaalta taas pieni epävarmuus :) onneksi on paljon muutakin elämää tässä normaali arjen pyörittämisessä, että ei ole aikaa kokoajan murehtia. :)
 
Hei! Eilen yllätysplussa la 14.9. Tytöt 8 ja 5v. Odotellaan rauhassa vielä (kun vaan malttaisi) takana 3 varhaista km, joten jännittää kuinka käy! Plussatestin tein kp29 (23-28). Tänään 4+2. Kohta pari vuotta menty "tulee jos tulee".... Mies vaatii vielä sulattelua, kun isompien kanssa on jo niin helppoa!

Muokkasin tähän viestiin viikot, kiva seurata aina mietteitä viikkojen kuluessa, uusia plussaajia tulee vielä
 
Viimeksi muokattu:
@jokuvakn206 mun on ollut muutamana yönä vaikea nukahtaa ja pysyä unessa. Mietin jo, että vissiin uuden sängyn/patjan hankinta edessä, jos siitä johtuu, mutta että raskauskin voi tietenkin vaikuttaa. Ei tullut mieleeni, koska edellisistä raskauksista en moista oiretta muista. Päivällä sitten onkin ihan sairaan väsynyt olo. Morkkikset, kun ei jaksa taaperon kanssa tehdä niin paljoa kuin haluaisi, ja siitä luonnollisena seurauksena toisen kierrokset vaan nousee, ja oravanpyörä on valmis.

Mulla alkoi viikko sitten ihan järkyttävä jano, mikä ei hellitä millään. Siihenkin herää yöllä, ja päivällä luennoilla istun vesipullo kourassa. Ja joka välissä ravaan sitten vessaan. (n) Pahoinvointi on onneksi ollut vielä vain ajoittaista etomista. Eilen oli migreeni, ja se on minulla kuulunutkin molempiin aikaisempiinkin raskauksiin tässä vaiheessa kun kehon hormonit muuttuu rajusti.

Tässä edelleen sulattelen, että olen raskaana. :love: Onnea taas uusille plussanneille ja tervetuloa joukkoon!
 

Yhteistyössä