Syyskuiset 2020

Hei, liityn joukkoon. La 27.9.2020, 3 olisi ja kys olisi sairaala. Oon ny 43 v ja kerkiän täyttää ennen synnytystä 44. Onko muita vanhenpia odottajia?
Täällä on samanikäinen odottaja. Meillä laskettu aika 24.9. ja ehdin myös täyttää 44v ennen sitä. Jos tulee neljä päivää ajoissa, niin saan ihanan synttärilahjan Ja tietysti ihana lahja jokatapauksessa.

Millä fiiliksillä odottelet?
 
  • Tykkää
Reactions: Odottavin mielin
@NassuRessu Sullahan on aikaisin eka neuvola. Onko se ihan tavallista sielläpäin? Espoossa eka neuvola vasta 8 viikolla. Mulla sitten varhaisultra yksärillä ensi viikon torstaina.

No täällä vaihtelee ekan neuvolan aika. Mulla on ensimmäinen neuvolalääkäri/ultra 17.2 (8+3) joten kunhan ennen sitä on eka neuvola. Muistelen, että aikaisemmissa on ollut kaikkea välillä 6+0-8+6. Riippuen ekan ultran ajankohdasta. Joten nyt on vähän aikaisemmin joka tuntuu itsestäkin aika hassulle.
Seuraava on vasta sitre ja joskus Nt-ultran jälkeen (ehkä 14-15viikolla)
 
Meillä ei tarvinnu neuvolassa käydä ennen varhaisultraa. Soitti vaan neuvolaan että raskaana ollaan ni ne anto mulle sitten varhaisultraan (joka tehdään keskussairaalassa) ajan. Oli siis eilen. Eka neuvola on vasta 20.2. ja nt ultra 4.3 jolloin pitäis olla jo viikot 12+

Odottavan aika tuntuu jo nyt niin kauhean pitkälle.
 
Huomenta. luin että täällä muitakin yön/aikaisen aamun kyöpeleitä. ARGH. Heräsin 3 jälkeen, taas, eikä enää unta. Kai se kohta tasoittuu, päivisin menee vähän väsyneenä.
Mulla tänään 4+1. La ois 5.10, mutta syyskuinen tulossa, koska sektio viimeistään viikkoa ennen.
 
Huomenta. luin että täällä muitakin yön/aikaisen aamun kyöpeleitä. ARGH. Heräsin 3 jälkeen, taas, eikä enää unta. Kai se kohta tasoittuu, päivisin menee vähän väsyneenä.
Mulla tänään 4+1. La ois 5.10, mutta syyskuinen tulossa, koska sektio viimeistään viikkoa ennen.

Mulla kans oli alkuun tota yökyöpelöintiä mutta helpotti myöhemmin nyt viikot 8+3
 
Huomenta. luin että täällä muitakin yön/aikaisen aamun kyöpeleitä. ARGH. Heräsin 3 jälkeen, taas, eikä enää unta. Kai se kohta tasoittuu, päivisin menee vähän väsyneenä.
Mulla tänään 4+1. La ois 5.10, mutta syyskuinen tulossa, koska sektio viimeistään viikkoa ennen.
Minulla myös samaa ongelmaa. :unsure: Päivisin sitten väsyttää kahta kauheammin ja tuntuu, että töissä nukahtaa työpöydän ääreen...
 
Kuinka usein te muut tunnette kohdun kasvukipuja? Oon havainnut, että koko raskauden ajan on noin kerran viikossa ollut päivä, jolloin on jatkuvaa menkkakipua. Tänään on taas se päivä. Kipu ei ole kovaa, mutta jäytävää ja vetää aina mieltä vähän matalaksi, kun tulee väistämättä mieleen, että menkat tulossa vaikka tiedänkin että kipu kuuluu asiaan. Muita kipuja ei oikeastaan enää olekaan vaan vatsa tuntuu vaan täyteläiseltä ja siltä, että joku siellä on. Muina oireina pinkeät turvonneet rinnat, jotka eivät enää kipeät ja pahoinvointi.

Tänään 8+6
 
Hei, liityn joukkoon. La 27.9.2020, 3 olisi ja kys olisi sairaala. Oon ny 43 v ja kerkiän täyttää ennen synnytystä 44. Onko muita vanhenpia odottajia?
Hei "Odottavin mielin" ja tervetuloa mukaan :) Täällä ikätoveri myös syyskuisissa, la. 7.9. mutta kasvamassa kaksi mokkulaa, joten veikkaan lähdön tulevan jo aikaisemmin, jos tässä maaliin suoriudutaan. Itse täytän loppuvuodesta, joten 43-vuotias olisin tullessani äidiksi 9.kerran :whistle:
 
Halusi katkaista näköjään tekstini, mutta laitetaan loputkin.
En tiedä huomasitko tuon "Iäkkäiden odottajien" -ryhmän, mutta sellainenkin on, jos ikätovereita enemmälti kaipaa juttuseuraksi ;) Sieltä savon seuduilta itse muutin etelämmäksi, mutta kolme nuorinta lasta on kyllä syntyneet kysissä. Ihan mahtava sairaala.
Aika pommi oli minulle tämä raskaus, ja kävin neuvolassa sitä varten keskustelemassakin, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Tietysti ikä huolettaa, samoin oma jaksaminen, mutta kyllä tuo käynti siinä mielessä rauhoitti, että sai omat ajatukset järjestykseen siltä osin, että odotus jatkuu. Joku tarkoitus asioilla aina on, ja jos jotain menee pieleen, sitten arvioidaan tilanne uudestaan.
Voi itku tätä kuvotusta :cry: Tuntuu, että aina kun on silmät auki, huono olo velloo sisuksissa ja on pala kurkussa. Minä en vaan kestä oksentamista, joten sitä vastaan nyt sinnitellään oikein tosissaan! Voiko ihminen nukkua koko ajan? No ei, jos sillä on neljä muksua tässä huushollin ohessa pyörimässä! Uni kyllä maistuisi, koska myös älytön väsymys vaivaa, eikä väliä kuinka paljon on nukkunut. Missään aikaisemmissa raskauksissa ei ole kyllä ollut näin järkyttävää olotilaa. Tässäkin varmaan osasyynä ikä, mutta veikkaan, että tuplilla taitaa saada nyt tässä "kaupassa" myös tuplaolot o_O
Ensimmäiset neuvolakäynnit taitaa alkaa porukalla pyöriä lähiaikoina. Itsellä on ensi viikon loppupuolella se ns. 1.virallinen käynti. Onhan se jännä nähdä onko reilussa viidessä vuodessa mitä muuttunut. Painosta varmasti sama ralli kuin aina aiemminkin, ja perinteinen mittelö sokereista. 10 vuotta ovat minusta radi-odottajaa yrittäneet tehdä, saas nähdä miten tällä kertaa käy ;)

Samppis ja minit 8+1
 
vierailija
^ Minulla on ollut molemmissa aiemmissa raskauksissa raskausdiabetes ja sikäli odotan sitä nytkin. Ensimmäisessä oli insuliinihoitoinen ja toisessa ruokavaliohoitoinen.

Voimia kaikille, joilla on ollut huonoja uutisia raskauden suhteen tai huolestuttavia vuotoja. Tämä alkuraskaus on niin kamalaa, kun ei voi oikein tehdä muuta kun toivoa, että kaikki menee hyvin. <3

Raskausoireita ei ole itselläni ihan hirveästi onneksi ollut, ainakaan hankaluuteen saakka. Rinnat ovat olleet tosi kipeät, mutta se on hieman helpottanut. Välillä tulee huono olo, mutta se menee ohi. Paleltaa ja väsyttää. Oikeastaan hankalinta on ollut kamalan päänsäryn ja ummetuksen kanssa. Ja ensimmäisen raskauden muistoksi tulleet peräpukamat puhkeavat jatkuvasti. Pari kertaa olen luullut keskenmenon alkaneen.. o_O

Ellinooralle, että kyllä minulla on sellaisia kuukautiskipumaisia tuntemuksia päivittäin ja erilaisia vihlomisia ja alaselkäsärkyä. Nythän niihin nippailuihin ja kipuihin myös kiinnittää aivan erityisesti huomiota.

On ollut hämmästyttävää lukea, miten monella on ollut vuotelua raskauden aikana ja joka kerta sydän läikähtää myötätunnosta ja toisaalta huojennuksesta kun kuulee hyviä uutisia.

Ryhmäpaineessa varasin itselleni myös varhaisultran 4.2. Kyseessä sama lääkäri joka tammikuun alussa määräsi meille lääkityksen ovulaation induktioon, joka sitten osoittautui turhaksi!

Mukavaa pakkaspäivää kaikille!
 
Tervetuloa mukaan kaikki uudet plussanneet! :)

Meillä oli tänään eka neuvola! Nyt on siis menossa 7+4 ja oli ihan kiva käydä vähän juttelemassa niin tämä "neuvolaputki" nyt sitten alkaa konkretisoitumaan ja päästään varaamaan aika sikiöseulontaan maaliskuun alkuun. Yllätyksenä tuli kyllä nuo pissatestit ja verikokeet, sillä en haluaisi töissä vielä asiasta kertoa, mutta kyllähän ne siellä tajuaa, että oon etäpäivillä entistä useammin ja myös tavoittamattomissa osan ajasta. Lisäksi pahimmassa tapauksessa joudun kieltäytymään työmatkoista kun hommat etenee :confused: Noh, ehkä mä vaan stressaan turhia, ei oo tää alkuraskauden sekavuus oikein työnarkomaanin heiniä :whistle:

Ylihuomenna sitten varhaisultraan meno niin päästään näkemään, onko siellä ees ketään :barefoot:
 
@Etikkainen Ymmärrän niin hyvin tuon tuskan työmatkoista kieltäytymisen suhteen. Mä kans kieltäydyin jo yritysaikana vaikka mistä mielenkiintoisista työtehtävistä/reissuista ulkomaille ja kun ei voinut oikein mitenkään järkevästi selittää, niin kyllä se vähän ihmetystä aiheutti kun aikaisemmin olin aina innokas ja valmis lähtemään. Nyt on sitte kiva kun vihdoin voi sanoa, että tämä vauvaprojekti oli se syy, miksi en joskus halunnut lähteä pidemmälle reissulle eikä kyse ollut siitä, etteikö olisi kiinnostanut. En tiedä millä alueella asut, mutta ainakin HUS:n alueelta löytyy labroja, jotka auki jo esim 6.30 alkaen niin ehtii ennen töitäkin. Tsemppiä ultraan!!
 
Onkos kellään tullut oireina mielialan ailahtelua tms?(n) Itsellä hetkittäin pms-oireita muistuttavia ailahteluja tai jotenkin muuten vaan ärtymystä:( voihan se olla että tavallaan just jännittää tämä alku ennen kun näkee tai kuulee että masussa kaikki hyvin:love: mutta vähän hirvittää nämä tunnetilat kun todella vaikeat kokemukset parisuhdekriiseistä kahdessa aiemmassa raskaudessa silloisen miehen kanssa, mikä sitten päätyikin lopulta eroon pari kk ennen kuopuksen syntymää..mutta ehkä tämä tosiaan helpottaa kun saa varmistuksen, että kaikki on mahassa kuten pitääkin:) nyt rv 6+5, eka neuvola vasta 14.2.. vielä harkitsen varhaisultraa(n)
 
Heippa kaikille ja tervetuloa uusille!

käytiin tänään varhaisultrassa ja kaikki oli hyvin ja ihanalääkäri :love: jännitin niin paljon mut heti kun näin sen lekurin niin mulle tuli helpottunut olo, rauhotuin. Mulla on yhest ultraaja lääkäristä todella huonoja kokemuksia ja siitä syystä menin eri paikkakunnalle asti yksityiselle:unsure:täälä se puoskari ois pitäny yksityisellä vuoron myös.

@Kerttu20 mulla on ollut, tää ihan uutta mulle... En oo kovin herkkä ihminen luonnostaankaan ja täälä on tehny mieli itkee millon millekin:rolleyes:eilen täykkäreissä itketti kun carlos lähti riippuvuus hoitoon johon joku sen työkuvioihin liittyvä mies puhui sen.... Toisinaan tunnen kuinka väsymys valtaa ajatuksia. Välil mietin että "onko musta varmasti tähän?" ja tuntuu niinku pelkäisin et kaikki hajoo käsiin ym todella raastavaa... Ikinä ei oo ennen tullu raskauksis tommost miettineen:oops:
 
Nii ja varhais ultran mukaan ois viikkoja 8+5 mikä siis oissen 3pvä ennen ku sain ovisplussan. Mulla myös edelliset raskaudet ollu aina vanhempia ku kalenteril laskettuna. Mut varmaan sen virallisen la saa nt ultras
 
QUOTE="Nessu87, post: 32416472, member: 137714"]Heippa kaikille ja tervetuloa uusille!

käytiin tänään varhaisultrassa ja kaikki oli hyvin ja ihanalääkäri :love: jännitin niin paljon mut heti kun näin sen lekurin niin mulle tuli helpottunut olo, rauhotuin. Mulla on yhest ultraaja lääkäristä todella huonoja kokemuksia ja siitä syystä menin eri paikkakunnalle asti yksityiselle:unsure:täälä se puoskari ois pitäny yksityisellä vuoron myös.

@Kerttu20 mulla on ollut, tää ihan uutta mulle... En oo kovin herkkä ihminen luonnostaankaan ja täälä on tehny mieli itkee millon millekin:rolleyes:eilen täykkäreissä itketti kun carlos lähti riippuvuus hoitoon johon joku sen työkuvioihin liittyvä mies puhui sen.... Toisinaan tunnen kuinka väsymys valtaa ajatuksia. Välil mietin että "onko musta varmasti tähän?" ja tuntuu niinku pelkäisin et kaikki hajoo käsiin ym todella raastavaa... Ikinä ei oo ennen tullu raskauksis tommost miettineen:oops:[/QUOTE]
@Nessu87 Ihanaa että siellä kaikki hyvin:love:
Voihan se olla että tuo pimeyskin vaikuttaa mielialaan ja väsyttää, täällä etelä-Suomessa ei ainakaan talvesta oo tietoakaan mitä nyt vähän tuli eilen ja viime yönä lunta, mutta johan ne taitaa sulaa pois:cautious: täytyy uskoa siihen että valo ja kevät piristää ja eikös se keskiraskaus pitäis olla ihanaa aikaa!:LOL::love:
 
@Kerttu20 On ollut pms-tyyppistä oireilua, jolloin kyseenalaistan jopa meidän suhteen. Enen menkkoja on aina päivän pari sellainen masis, että kaikki tuntuu toivottomalta ja tällainen olo oli pitkästä aikaa viime viikolla. Vihaan sitä tunnetta. No siitäkin yli päästiin ja jälkeenpäin ne omat tunteet tuntuu aina ihan hulluilta ja nolottaa :oops::ninja:
 
@Kerttu20 On ollut pms-tyyppistä oireilua, jolloin kyseenalaistan jopa meidän suhteen. Enen menkkoja on aina päivän pari sellainen masis, että kaikki tuntuu toivottomalta ja tällainen olo oli pitkästä aikaa viime viikolla. Vihaan sitä tunnetta. No siitäkin yli päästiin ja jälkeenpäin ne omat tunteet tuntuu aina ihan hulluilta ja nolottaa :oops::ninja:
No tämä just!:cry: Hiton hormonit!:ninja:
 
Täällä on ollut havaittavissa myös herkistymistä. Viime raskaudessa olin lähinnä kärttyinen ja tosi ärhäkkä, nyt olen väsymyksestä johtuen kärttyinen, mutta lisäksi myös itkeä pillitän ihan ihme asioille. Esim. tänään töihin ajellessa itkin ekaluokkalaiselle, joka käveli pimeää valtatietä bussipysäkkiä kohden takki täynnä roikkuvia heijastimia. Ehkä siinä jotenkin herkisti se ajatus, että hän on jollekin niin tärkeä, ettei soisi hänen jäävän kovaa vauhtia ohikiitävien autojen alle. Ja taas mä vollotan...!

En tiedä, tekikö viikonlopun unitankkaus tehtävänsä, mutta ainakin nyt alkuviikko on mennyt ihmeellisen reippaissa tunnelmissa. Vai alkaako väsymys jo helpottamaan? Selvisin myös eilen salille. Salilla käyntiä toivoisin pystyväni jatkamaan läpi raskauden, jotta välttyisi imetyksen tuomilta niskakivuilta. Salilla olen tehnyt nyt varmuuden vuoksi netistä löytämääni, raskaana oleville tarkoitettua ohjelmaa. Ajattelin 2. kolmannekselle teetättää sitten ihan oman ohjelman PT:lla, kun voi alkaa puhua julkisemmin raskaudesta.

Mielialoista vielä, mullakin oli muutama viikko sitten ihan hirveä ahdistus-/masistelujakso. Selvästikin hormoneista johtuvaa. Siinä sumussa tuli jo mietittyä niinkin kauas, miten sitä selviää syksyn kaamoskuukausien läpi, kun vauva valvottaa? Onko kellään muulla tullut samanlaisia ajatuksia/pelkoja?
 

Yhteistyössä