Syyskuun söpöläiset 2016

Kiva kuulla kommentteja kestovaipoista. Täytyy hiukan tutkia niitä. Luulen, että alussa skippaan ne kyllä, kun täytyisi jaksaa antaa myös huomiota vanhemmille lapsille ettei koko alku mene vaippoja tutkiessa ;) sitä väsymystä mäkin pelkään, kun esikoinen valvotti meilläkin. Nyt varovasti toivon, että kokemuksesta olisi apua.. Sitten kun arki rullaisi paremmin jo vähän isomman kanssa, niin voisi yrittää kestoilla.

Mä olen ollut myös vähän väsähtänyt kun on ollut lämmintä. Olen pihalla tehnyt puutarhahommia pikkuhiljaa ja välillä käynyt sisällä varjossa, mutta huomaa että väsyy helpommin. Mulla on aina ollut sellainen ongelma, että unohdan juoda tarpeeksi helteillä, mutta nyt olen yrittänyt muistaa ettei tule mitään nestevajetta tai auringonpistosta
 
Lennis Kiva kuulla, että kontrolliultrassa kaikki ok. Mukavaa ja nautinnollista lomaa! :)

pikkupossu Rakenneultrassa sukupuoli oli todellakin poika-arvaus. Siinä kohtaa kun kysyimme, kumpi mahtaa olla tulossa, piti tämä meidän pikkuinen jalat tiukasti yhdessä. Kätilö kuitenkin totesi aikaisemmin olevinaan huomanneen pojan sukupuolielimet. Jotka nyt sitten ilmeisesti ovat olleet jotakin täysin muuta. :ROFLMAO: Minulla on nyt kaapissa kaksi poikamaista bodya ja kaksi tyttömäistä bodya. Saa nähdä kumpia tarvitaan.

Olen miettinyt hirveästi tuota, mistä pikkupossu kirjoitti. Haluaisin kovasti imettää vauvaa ja olen jo etukäteen yrittänyt varautua siihen, että se ei välttämättä onnistu. Kuten myös ajatellut ottaa etukäteen selvää, mistä voisi hakea asiaan tukea, jos sitä ei esim synnärillä tai neuvolassa saa riittävästi.

Nämä helteet ovat kyllä uuvuttaneet minutkin. Meillä on kämpässä todella kuuma.

Toivotaan kaikkien puolesta aurinkoista mutta ei tukahduttavan kuumaa kesää! :)

Onko kaikilla lomaa ennen äitiysloman alkua?
 
Kestovaipat jätän suosista muille. Arvostan suuresti niitä jotka siihen ryhtyy, mutta itse en sitä jaksaisi. :rolleyes:

Täällä myös tuskaillaan yöllisten lonkkasärkyjen takia.. :cry: Yöunet jää kovin vähäisiksi ja aamulla tekee kipeää nousta ylös. Päivällä on alkanut tulla useammin supistuksia, kivuttomia ovat vielä. Pienen kävelyn aikana tulee useita ja myös levossa. Onko muilla kokemusta, onko harmittomia jos alkaa levossa tulla useammin? Ja huh hellettä, itselle riittäisi vähempikin lämpö. Kuinka sitä vettä oikein muistaisi juoda tarpeeksi? (n)

Nyt alkoi itseäkin pelottaa jos poikaveikkaus menikin väärin! :LOL: No kohta se selviää, miten aika voikin mennä näin nopsaa? Huomenna on tasan kolme kk laskettuun. :love:

kerttuliina 26+5
 
Mä voin luoda sen pienen ryhmän, kunhan joku ensin laittaa mulle ykstiyisviestillä tietonsa, kun näemmä tuo fb vaatii, että suoraan tarvii olla se yksi jäsen itsensä lisäksi...
Mä voin laittaa tätä kautta fb tietoni eli löydät mut fb kaveriksi nimellä Nina Varila Espoo paikkakunta laita fb kaveripyyntö ja samalla lyhyt viesti kenestä kyse. Sitten vaan ryhmää perustamaan
 
Pyysin :) Mites te kaikki muut, muutama muukin lisää voisi olla ihan kiva;)
Hieno juttu PikkuneMyy perusti fb ryhmän nimeltä Syksyiset 2016, tervetuloa liittymään ryhmäämme. Kyllä varmasti osa jää vain tänne kirjoittelemaan ja on kiva lukea runsaasti edelleen myös tätä kautta viestejänne. Toivon, että ainakin fb ryhmämme pysyy aktiivisena vuosia tukena tulevaan lapsiperheen arkeen :)
 
Et sinä Viljaa tänne yksin jää... ainakin minä jään kanssasi tänne :)

Me kävimme viime viikonloppuna ensimmäisessä kesälomareissussa tänä kesänä. Oli siskon pojan lakkiaiset ja samalla reissulla lapset pääsi huvittelemaan Tykkimäelle. Olimme kyllä koko rahan edestä siellä, koko päivä siellä kului :D. Yleensä käymme kesäisin vain yhden lomareissun, niin tänä kesänä on onneksi vielä jotain mitä odottaa, sillä ainakin toinen lomareissu olisi myöhemmin kesällä vielä edessäpäin. Ainoastaan suunnitelmat meni osaksi mönkään sen suhteen mitä alunalkaen suunnittelimme, kun emme pääsekään sinne majoittumaan minne piti, joten nyt on kovan mietinnän alla mikä olisi sitten kakkosvaihtoehto. Onkos muut käyneet jo lomareissuissa vai siintääkö vielä edessäpäin?

adalmiina rv 24+1
 
Minä olen suunnittelut reissut alkukesään. Pakko jättää elokuu ihan vapaaksi, teen sen mukaan mitä jaksaa.
Nyt olen ollut aika väsynyt. Eilen sain mahdollisuuden kunnon päikkäreihin, niin nukuinkin kolme tuntia! :D ei ihan tullut kymmeneltä uni uudestaan, mutta kyllä oli tarpeen. Useasti tekee mieli makeaa ja jäätelö on yksi ongelma ;) täytyy yrittää hillitä nyt itseään.. Ostin hedelmiä kauhean kasan kun kävin kaupassa. Tytöt oli syntyessään hiukan alle 3,5 kiloisia, joten toivon ettei tämäkään kovin suureksi kasvaisi. Nyt on alkanut hirvittää, että pitäähän se vielä synnyttääkin.:D voisiko sen kohdan vain nukkua ohi ;) epiduraalia en todennäköisesti taas halua, koska en pysty olemaan jos sisälläni on kanyyli, sama hirvitys ajatus tulee jos joutuu tippaan. Joku ihme pelko jos itsessä on kiinni jokin asia. Mennään parin viikon päästä synnytysvalmennukseen, niin näkee tämän päivän kipulääkitykset, varmaan jotain muutoksia tullut. Oletteko jo ehtineet miettiä kivunlievityksiä/synnytyksiä?

Kirjottelen nyt vielä tänne ja faceryhmään. Katsotaan jatkossa ehtiikö molempia :)
 
tsn80 Minulla on edessä ensimmäinen synnytys, enkä ole ainakaan vielä saanut lietsottua itseeni minkäänlaista pelkoa. Luulen, että tämä on helpompaa, kun en vielä tiedä mitä edessä on. :D
Kivunlievitystä olen miettinyt sen verran, että otan vastaan kaiken avun jonka voin saada ja jonka koen tarvitsevani. En ota mitään turhaan, mutta minulla ei myöskään ole mitään ajatusta, että "on pakko selvitä ilman kipulääkkeitä".

Onko teistä moni jo käynyt sokerirasituksessa? Saitteko puhtaat paperit? Itsellä vasta parin viikon päästä ja vähän hirvittää kun on tullut hieman herkuteltua. (n)
 
Adalmiina, meillä taitaa suuremmat reissut jäädä lomalla tekemättä, ei olla miehen kanssa samaan aikaan lomalla ja supistukset vähän rajoittaa. En varmaan jaksais istua autossakaan kauan. :confused:

Tsn80, synnytystä on mietitty mahdollisimman vähän. Omalla painollaan saa mennä ja otan kyllä kaiken kivun lievityksen vastaan mitä saa :D Onneksi minuakin suojaa tää ensikertalaisen tietämättömyys!

Viljaa, täällä sokerirasitus viime tippaan ensi viikolla. Labralla ei oikein ollut antaa aikoja. Inhottaa ajatellakin miten sinne selviää, kun nyt pitää jo öisin herätä syömään, kun sokerit laskee ja tulee ihan huono olo. Mut en saanut vältettyä, kun täällä päin kuulun iän puolesta riskiryhmään.

Täällä on pesänrakennus menossa, turvakaukalo tilattu, sänky tulossa ja vaatteita pesty pienelle urakalla :) Täytyy vähän tehdä inventaariota, koska vaatteita on ihan kamalasti ja nyt jo bongasin niitä joista en niin tykkää-todennäköisesti jäävät käyttämättä. Onneksi ollaan saatu paljon, ei tarvitse kaikkea ostaa.

Ensi viikko vielä lomaa ja sit ois mahdollisesti töihin paluu edessä. Supistelee kuitenkin edelleen niin paljon päivittäin, että käyn lääkärillä ennen töihin paluuta ja katsotaan sitten tilannetta. Ilmeisen herkästi sairaslomalle kuitenkin joutuu, onhan tässä vielä odotusta edessä.

Lennis ja Pirkka 28+1
 
Heipsankeikkaa pitkästä aikaa!
Täällä ootellaan että tulispa se kesä jo takasi..aivan liian kylmä ilma! Hrrrr...

Synnytyksestä...mä oon sen verran jo miettiny että kunhan sektiolta vältyn niin kaikki hyvin! Luotto omaan kroppaan on sen verta vahva kahen niin erillaisen alatiesynnytyksen jälkeen, että vahvasti uskon siihen että tälläkin kertaa pärjätään ja vaikka ilman lääkitysta. Esikoisen kohalla oli avautumisvaiheessa kohdunkaulanpuudute ja ilokaasu, toisen kohdalla täysin luomuna mutta oishan se hieno kokeilla vaikka sitä epiduraalia ;) nyt vaan tosiaan on sektio pyöriny mielessä johtuen siitä että kaveri haluaa enemmänki olla pää ylöspäin..ja tiiän kyllä että kaveri ehtii vielä lähemmäs 10 viikkoo vetää mahassa ympäri mutta molemmat lapset on olleet jo tähän aikaan nätisti rt:ssä.. mutta sen näkee sitte syksymmällä miten menee..

Kesäloma reissusta en oikein tiiä, lapset haluais risteilylle, minä en.. noro risteily, ei kiitos!:censored: jos ilmat lämpenee niin sitte lähetään jonnekki vesipuistoon mutta hirveen kauas en halua lähtee ku se autossa istuminen alkaa herkästi supistaa ja mulla lonkat huutaa hoosiannaa, varsinki yöt on välillä oikeinki mielenkiintosia, siihen ku lisää nämä mun näkemät hieman lennokkaat unet..:rolleyes:

Sokerirasitukseen jouduin tällä viikolla vähä yllättäen ku oli pissassa sokerit plussalla..se litku oli kyllä tosi makiaa ja jälkimaku jäi suuhun piiiitkäksi aikaa..olin varautunu kirjalla että aika kuluu mutta en vaan pystyny lukemaan ku siitä tuli sitte oksettava olo. ja sen jälkeen tuntu ettei saa oikein syödyksi mitään ku oli se nälän tunne jo menny ohi ku oli liian nälkä ja ällötti vaan kaikki. koko loppu päivän oliki sitte semmonen heikotus/ällötys olo mutta sokeriarvot oli loistavat, eli nou hätä!:D ilmeisesti se pissan sokeriplussa johtu mun aamupalasta, söin purkillisen ananasta ja melkein heti olinki jo neuvolassa purkkiin pissimässä. Ja kyllä hirvitti mennä sinne rasitukseen ku tuntuu nuo herkut maistuvan liianki hyvin mutta onneksi selvittiin puhtain paperein! Kyllähän se tietty pisti miettimään asioita ja eilinen herkkupäiväki mentiin aika vähäisellä herkuttelulla.(y)

Kait se mullaki on joku pesänrakennus vietti iskeny ku oon tällä viikolla taas pessy vauvan vaatteita ja järkänny kaappeja. Ja koittanu miettiä tarvinko mä sittekää baby nestiä (ois kyllä niiiiin söpö!) ja imetystyynyä (kaks lasta kasvatettu ilman sitä..) ja huomasin sitte eilen että meijän vauvalla on vaikka joka päivälle eri myssy!:ROFLMAO: ihan vaan vähä tuota tavaraa kertyny ja kaapissa on vasta ne neutraalit vaatteet, sitte on lisäksi vielä erikseen tytön ja pojan vaatteet, kunhan saahaan tietää kumpi siellä masussa asustaaki.

pikkupossu 28+2:love:
 
Täytyy vielä kommentoida tuohon synnytykseen, että minulla aiemmat synnytykset menivät oikein hyvin. Että ei ollut tarkoitus "pelotella" ;) mulla on piikkikammo ja sen vuoksi tuntui, että kaikissa kivunlievityksissä oli jotain vikaa, joten päädyin ekassa vaan menemään fiiliksen mukaan. Ilokaasua oli, tosi vähän kun en tajunnut, että sitä voisi säätää isommalle.. Paras keino itsellä oli supistuksen ajan mielikuvaharjoite, kuvittelin itseni mökille kuuntelemaan aaltojen liplatusta ja rentoutin itseni. Toinen synnytys myös ilokaasulla, tällä kertaa se oli säädetty ihan täysille, että koin olevani ihan kauheassa kännissä :( :D parempi muisto jäi ekasta synnytyksestä jossa koin olevani tilanteen tasalla. Kyllä siitä siis selviää, jokainen omalla tavalla! Silti se vähän jännittää, mutta katson nyt miten on kivunlievitykset muuttuneet tällä vuosikymmenellä :)
 
Mulla on sokerirasitus parin viikon päästä. Pahasti pelkään, että voipi sokerit olla pielessä, koska välillä tulee kovia väsymyskohtauksia ja varsinkin ruokailun jälkeen... Tosin sukurasitetta ei pitäis olla, eikä oo ylipainoakaan. Nähtäväksi jää...
Toisaalta voihan olla, että vain matalasta hemoglobiinista johtuu tuo väsymys. Tosin luulisi, että se olisi siinä tapauksessa pikemminkin jatkuvaa, eikä sellaista ajoittaista. Mulla on pääasiassa hyvinkin energinen olo, mutta sit yhtäkkiä saattaakin tulla jäätävä väsymyskohtaus.

Meillä ei oo mitään reissuja suunnitteilla kesäksi. Täytynee katsoa sitten elokuussa, että jaksaako sitä jonnekin lähteä. Ulkomaat voi siinä kohtaa varmasti unohtaa, kun lentokoneeseen ei ehkä uskalla enää nousta. Heinäkuun loppuun pitäisi jaksaa töissä, sitten alkaakin piiiitkä loma.

Minuakin huolestuttaa sektion mahdollisuus. Muuten en ole ehtinyt synnytystä vielä pelkäämään. Olen pohtinut, että jättäisin synnytysvalmennuksen kokonaan väliin, niin voisi sitten mennä ihan "avoimin mielin" synnyttämään ilman ennakko-odotuksia/-pelkoja. Täytyy vielä makustella asiaa...

Jennuli 27+2
 
Jennuli. Tuota mäkin pelkään.. :/ Olen miettinyt jo pitkään, että uskaltaako kesällä mennä luonnon vesiin uimaan. Vähän mietityttää voiko tulla rintatulehdus vaikka ei mitään "vuotoja" olisikaan. Kovasti haluaisin mennä uimaan ja jää kyllä harmittamaan jos ei pääsekään. Tosin mulla on nyt alaselän kanssa ongelmia, vähän kuin issias vaivaa, että senkään puoleen en tiedä viitsiikö mennä kylmään veteen enää pahentamaan asiaa.

Mites tuo sokerirasitus, kun monella on ollut. Onko se rutiinitarkastus vai onko teillä ollut jotain siitä viittaavia arvoja, että on alettu tutkia? Mulle ei ole puhuttu mitään(?)
 
tsn80 Meillä päin sokerirasitus tehdään automaattisesti yli 25-vuotiaille n. rv 26-28. Minulla tuo on reilu viikon päästä.

Aikaisemmilla viikoilla se tehdään täällä jos on reilusti ylipainoa, aikaisempi todettu raskausdiabetes, sukurasitetta tai esim pissassa ollut sokerit koholla neuvolakäynnillä.

Eli tuolta voi välttyä jos on normaalipainoinen JA alle 25-vuotias. (y)

En tiedä onko muualla eri käytäntö?
 
tsn80 Voisikohan olla kun sinulla on jo kolmas lapsi, että jos rd:tä ei ole ollut aiemminkaan ja olet normaalipainoinen niin rasitusta ei tarvitse tehdä? Outoa silti ettei neuvolassa ole sanottu mitään.
 
Hei!
Olen aina silloin tällöin käynyt tätä ketjua lukemassa, ja näin useamman kuukauden harkinnan jälkeen ajattelin viimeinkin rekisteröityä ja liittyä joukkoon, josko vielä huolisitte mukaan keskusteluun :) Myös facebookin keskusteluryhmään saattaisin liittyä, niin pääsisin paremmin virittäytymään tulevaan vauva-arkeen.
Jotain itsestäni; olen 38v, kolmatta lasta odottava, laskettu aika on 1.9., eli nyt on menossa rv 28+5. Asun Pohjois-Pohjanmaalla. Vanhemmat lapset on jo 16v ja 15v, joten tämä tulokas on oikea iltatähti :D ja isällensä ensimmäinen (olen eronnut vanhempien lasten isästä). Lapsi on toivottu ja odotettu, taidettiin "toivoa" raskautumista yli 3v., ja siksi tää tuntuukin välillä vieläkin (isosta mahasta huolimatta) epätodelliselta. Nyt on pikkuhiljaa pesänrakennusvietti heräillyt, ja olen harrastellut varustehankintaa... Enää ei puutu kuin vaunut, tai nekin on itseasiassa jo varattuna. Raskaus on mennyt ihan hyvin, vaikka alkuun olikin pahoinvointia 24/7. Nyt olen viimeiset puolitoista kuukautta ollut pois töistä, välillä lomalla ja välillä sairaslomalla, rannekanavan ahtauman takia. Onneksi kohta alkaa 'oikea' kesäloma, ja sen jälkeen äitiysloma.
Sokerirasituksessa kävin jotain 4 viikkoa sitten, täällä meilläpäin sinne joutuu käsittääkseni jos on "vanha", painoindeksi ylipainon puolella, on sukurasite tai aiemmissa raskauksissa ollut sokerit koholla. En ole ihan varma pitikö olla useampi noista vai riittikö yksi. Itse jouduin käsittääkseni lievän ylipainon ja iän takia. Jotenkin pelkäsin että se olisi ollut pahempi, mutta ei onneksi ollut. Arvot oli onneksi viitearvojen alle, vaikka en ihan sataprosenttisesti sitä määrättyä paastoaikaa paastonnut, ja onhan tuota tullut herkuteltua, lähinnä jäätelöllä. Minkäs teet kun se vaan on niiiiin hyvää :p
 
Tervetuloa Suhon joukkoon mukaan :)

tsn80
Täällä synnytys mietityttää vain sen verran, että toivoisin synnytyksen alkavan luonnostaan ja että saisi synnyttää normaalisti alakautta. Kokemuksia löytyy nimittäin molemmista, sekä sektiosta että alatiesynnytyksestä. Kokemukset on myöskin luonnostaan alkavasta, että käynnistyksestä. Ensimmäinen alkoi luonnostaan ja päätyi sektioon. Toinen käynnistettiin ja syntyi alakautta. Nyt kolmannesta olisi toiveena luonnostaan alkava alatiesynnytys :)

Mitä tulee sitten tuohon sokerirasitukseen, niin meikäläinen kävi siinä jo rv 15 tietämillä ja aamuarvot meni täpärästi yli. Sama homma ollut aiemmissakin raskauksissa, että aamuarvot ylittyvät nippanappa. Joten yllätyksenä ei tullut tämäkään. Jokaisessa raskaudessa on riittänyt sitten silloin tällöin mittailu kotona eli ihan ruokavaliohoitoisella seurannalla olen pärjäillyt, että ei ole onneksi tarvinnut alkaa pistelemään. Eli kotona mittailut arvot ovat aina olleet normaalit, eikä niissä ole ikinä ollut mitään häikkää. Joten näillä mennään sitten tämäkin raskaus loppuun saakka.

adalmiina 25+0
 
Tervetuloa Suhon joukkoon mukaan :)

tsn80
Täällä synnytys mietityttää vain sen verran, että toivoisin synnytyksen alkavan luonnostaan ja että saisi synnyttää normaalisti alakautta. Kokemuksia löytyy nimittäin molemmista, sekä sektiosta että alatiesynnytyksestä. Kokemukset on myöskin luonnostaan alkavasta, että käynnistyksestä. Ensimmäinen alkoi luonnostaan ja päätyi sektioon. Toinen käynnistettiin ja syntyi alakautta. Nyt kolmannesta olisi toiveena luonnostaan alkava alatiesynnytys :)

Mitä tulee sitten tuohon sokerirasitukseen, niin meikäläinen kävi siinä jo rv 15 tietämillä ja aamuarvot meni täpärästi yli. Sama homma ollut aiemmissakin raskauksissa, että aamuarvot ylittyvät nippanappa. Joten yllätyksenä ei tullut tämäkään. Jokaisessa raskaudessa on riittänyt sitten silloin tällöin mittailu kotona eli ihan ruokavaliohoitoisella seurannalla olen pärjäillyt, että ei ole onneksi tarvinnut alkaa pistelemään. Eli kotona mittailut arvot ovat aina olleet normaalit, eikä niissä ole ikinä ollut mitään häikkää. Joten näillä mennään sitten tämäkin raskaus loppuun saakka.

adalmiina 25+0
Minkälaista ruokavaliohoitoista seurantaa sulla ollut aiemmissa eli jätitkö jotain sokeripitoista pois kokonaan tai osittain ja mitä söit esim saitko silti marjoja ja hedelmiä (mitä ja paljonko)? Huomenna sokerirasitukseen ja pe saan tietää tuloksen neuvolassa.
Ninniz rv 25+3
 

Yhteistyössä