Syyskuun söpöläiset 2016

Ninniz No varsinaisesti en ole jättänyt mitään ruokavaliosta pois, hieman vain miettinyt, että mitä milloinkin suuhuni laitan. Marjoja ja hedelmiä olen syönyt ihan normaaliin tapaan eli minulla ei ainakaan niistä sokeriarvot heilahtaneet minnekään suuntaan... tai siis ovat pysyneet normaalin rajoissa. Ja tosiaan minulla on kaikissa kolmessa raskaudessa ollut aina se aamuarvo, jota on pitänyt tarkkailla. Sen tosin olen huomannut, että jos olen illalla syönyt jäätelöä, niin aamulla sokeriarvot ovat korkeammat kuin jos en ole syönyt. Ja sen myöskin olen huomannut, että jos nukun yöni hyvin ja unet ovat pitkät, niin sokeriarvot ovat aamulla paremmat. Sitä en tiedä voiko niillä unilla oikeasti olla vaikutusta, mutta näin tosiaan olen itse tulkinnut arvojani.
Ja lähinnä sitä, että kun jos haluaa syödä vaikka herkkuja, niin olen pyrkinyt pitämään vain sen yhden herkkuttelupäivän viikossa, niin silläkin ne sokeriarvot on pysyneet kurissa, kuin jos napostelisi pitkin viikkoa pieniä herkkupaloja. Näillä olen mennyt kaksi ja nyt kolmatta raskautta ja raskauden jälkeen sokeriarvot ovat aina olleet hyvät.

adalmiina 25+2
 
Minä kävin tänään ensimmäistä kertaa kunnolla katselemassa vauvanvaatteita ja tarvikkeita. Ensimmäinen tulossa ja kaikki pitäisi hankkia. Mutta kuinka paljon ja minkä kokoisia vaatteita (ja lakanoita, pyyhkeitä yms.) sitten on järkevää hankkia? Kertokaa te kokeneemmat! :D
 
Mä ajattelin myös tässä lähiaikoina vähän täydentää vaatevarastoja. Ainakin ostan muutamia pienempiä vaatteita vastasyntyneen kokoiselle, koska esikoisen kanssa en tajunnut ja äitiyspakkauksen vaatteet olivat tosi isoja :) on siellä muutama pienempiä, mutta vastasyntyneelle on vähän. Lakanoita meillä on varmaan ollut max kolmet ja pyyheitä kaksi. Meillä oli pieni asunto ja oli pakko karsia kaikki ylimääräinen. Tälläkin kertaa aion mennä ihan minimaalisilla tarvikkeilla. Kaikkea olisi kiva ostella, mutta suosittelen vähän hillitsemään itseään ;) Kun on 10 vuotta ostanut kaikenlaista, niin olen huomannut osan olevan ihan turhia ja saahan niihin tietysti rahaa palamaan. Ei se tarvikkeiden hommaaminen lopu niihin ensimmäisiin vuosiin :D Tietysti jotain juttuja on vaan pakko hankkia :)
 
Moi kaikille taas pitkästä aikaa!

On tässä ollut mukamas kaikenlaisia kiireitä, niin ei ole ehtinyt kirjoittelemaan. :)

Sokeriarvoista ja raskausdiabeteksesta... sainpa minäkin tuon mukavan diagnoosin jokin aika sitten, onkin mennyt vähän liian hyvin tämä raskausaika muuten! Paastoarvo oli himpun verran yli viitearvon, muut oli oikein hyviä. Ensi viikolla on aika dm-hoitajalle, jolta saan sitten sokerin mittausvälineet ja ohjeet, ruokavalio-ohjeet sain jo neuvolan nettipalvelun kautta. Lähinnä ruokavalio-ohjeissa suositellaan turhien herkkujen poisjättämistä ja valkoisen viljan vaihtamista täysjyvään. Hedelmiä ja marjoja saa syödä, mutta ei ylettömästi. Eli tässä, kuten monessa muussakin, pätee sama vanha sääntö: kaikkea kohtuudella.

Ja tietysti, koska mahdollisuus oli, niin lainasin töistä mittausvälineet ja olen jo kotona vähän seuraillut. Paastoarvot välillä vähän koholla, mutta muut koko ajan hyviä. (y)

Hankinnoista, me ollaan kierretty vähän kirpputoreja ja ostettu sieltä vaatteita. Nyt on muutamia vaatteita kokoa 50-56, sitten vähän enemmän 62-68, ja muutama isompikin. Sitten lisäksi olen saanut tutuilta ja perheeltä käytettyjä vaatteita aika paljon. Varmaan alkaa noi vaatteet ainakin riittämään. Mitä nyt olen lueskellut eri keskustelupalstoja, niin ihan pienimpiä ei kamalan paljoa kannata hankkia, ja isommista voi esim. kääriä lahkeita ja hihoja. Ehkä kolme vaatetta olen ostanut uutena.

Pesin jo eilen kaikki lakanat ja harsot niin saan laitettu vauvan kehdon valmiiksi. Ihan vaan siksi, että siitä tulee niin söötti :love:

Onko muut ensisynnyttäjät käyneet jo perhevalmennuksessa? Me on käyty nyt molemmat kaupungin tarjoamat ja yhdessä seurakunnan tarjoamassa. Ei voi sanoa, että oikeestaan uutta olisi tullut, mutta ainakin vähän puheenaiheita kotiin saatiin.

Ja nyt menossa jo hurjat rv 27+0, kymmenen viikon päästä vois jo ottaa uuden tulokkaan vastaan!
 
  1. Ja muuten, ihmiset tuovat aika paljon kaikenlaista kun tulevat katsomaan vauvaa, varsinkin ensimmäistä. Jos heistä on joku sellainen kenelle voi suoraan sanoa mitä tarvittaisiin, niin kannattaa sanoa. Osa tuo kuitenkin jotain mitä itse on keksinyt ja se on taas eri asia tarvitaanko sellaista. Varsinkin kun niitä kaikenlaisia hienoja juttuja on kymmenittäin :D
 
adalmiina eilisen sokerirasitukseni arvot olivat normaaleja. Jäin miettimään onko huolesttava paastosokeriarvo 5,0? (oltava alle 5,3 jos nyt oikein muistan mitä neuvolassa sanottiin). Diabetes sivuilla kyllä lukee että normaali paastosokeriarvo on alle 6. Ei tullu mulle ruokavalion muuttamiseen paineistusta ja katsoi arvot kaikki olleen hyvät. Rautakuurille vaan joudun hemoglobiini vuoksi joka oli 107 ei sais olla alle 110.
Maitoa edeltävää välitöntä nestettä tihkuu munkin rinnoista ja kutisevat usein. Yleistä.
Ninniz rv 25+5
 
Täällä selvittiin sokerirasituksesta hyvin arvoin. Sen sijaan itse rasitus pamautti jäätävän migreenin päälle ja oksensin iltakymmeneen :sick:
Ei enää ikinä moiseen! :ninja:

Meille on tullut kiitettävästi vaatteita kavereilta kiertoon, kaikenkokoisia löytyy. Kotiutumisvaatteet meinasin ostaa kuitenkin ihan uudet, voin ne sitten säästää :love:
Pyykkirumba vaatteiden ja lakanoiden osalta jo melkein hoidettu!

Sänky puuttuu vielä, mutta sekin on tulossa. Itkuhälyttimistä arvon, että tarvitaanko vai ei. Olishan ne kätevät jos parvekkeellakin nukkuu.

Loma lähenee loppuaan ja tiistaina lääkäri, katsotaan mitä käy töihin paluun kanssa. Supistelee kuitenkin ihan yhtä tiuhaan, vaikka kuinka yrittäisi ottaa rauhallisesti.

Lennis ja Pirkka 29+1
 
Minkälaisilla arvoilla selvisitte sokerirasituksesta?

Minulla seuraavat:
Paastoarvo 5,2 (po. alle 5,3)
1 h 6,6 (po. alle 10)
2 h 6,1 (po. alle 8,7)

Mahtaakohan tuolla paastoarvolla saada rd-diagnoosin? (n)
Vähän harmittaa kun en ennen rasitusta elänyt "normaalisti" vaan lomalla ollessani tuli herkuteltua pari viikkoa ennen melko makeasti. :(

Nyt kuitenkin vielä kaksi viikkoa lomaa jäljellä! Sitten töihin kuudeksi viikoksi ja uusi pidempi loma. Juhuu!
 
Viljaa, ei tuu noilla arvoilla radi diagnoosia (y)

Kamala ku aika menny taas niin vauhilla! Nyt jo alkaa rv:t 3:lla vaikka vastahan sitä ensimmäistä ultraa ootettiin! Vauva tarvikkeet on jo hyvässä kuosissa, pitää vaan varalta ostaa pari purkkia korviketta jemmaan ja rintakumit itelle. Ja pienen pieniä vaippoja niin sitte ois kaikki! Makkarissa pitäs järjestys vaihtaa että pinnis mahtuu sinne sitte järkevästi, mutta jos sen tekis tuossa elokuun loppupuolella. Tekemistäki ois tuolla pihalla vaikka kuin paljo, mutta ei kärsi kumarrella ollenkaa ku se rupeaa sitte supistaan tosi herkästi. Mutta teen sitte ens kesänä :)

Miten päin teillä muilla vauvelit viihtyypi? Edelliset on jo tässä vaiheessa ollu rt:ssä ja kuopus lasketunukki niin tämä se vaan olla möllöttää viistoperätilassa..(n) jospa kohta kääntys jo pää alaspäin!

Pikkupossu 30+4:love:
 
Minulla oli hyvin samankaltaiset sokeriarvot kuin sulla Viljaa. Paastosokeri taisi olla hitusen alempi, 5,0 muistaakseni. Olin odottanut, että niissä olisi jotain häikkää, mutta eipä sit näemmä ja hyvä niin.

Tein tuossa about viikko sitten eräänä iltana visiitin synnytyspäivystykseen tsekkaamaan, onko masussa kaikki hyvin, kun liikkeitä ei tuntunut pariin päivään juuri nimeksikään. No tietty heti, kun sinne menin, masuasukki alkoi mellastamaan oikein kunnolla. Eli aivan turhaan säikähdin ja totaalisen turha visiitti, mutta tulipahan tehtyä.

Ilmeisesti masuasukki on vihdoin kääntynyt pää alaspäin, kun potkut on alkaneet tuntua nyt ylävatsalla. Silloin viikko sitten oli vielä perätilassa, mikä näkyi ultrassakin.

Jennuli 29+4
 
pikkupossu Meillä typy viihtyy perätilassa, mutta koska olen vasta viikolla 27+6, en ole vielä murehtinut asiaa. Aloitan sitten kuukauden kuluttua. :D

Jennuli Hienoa, että käynti oli turha! Otettiinko sinut mukavasti vastaan vai tuliko sinulle sellainen olo että olet mennyt "turhaan"?

Itseäni mietityttää edelleen nämä olemattomat liikkeet. Olen vasta alkanut tuntemaan edes jotain. Mutta mukavaa tämäkin sen alun täystunnottomuuden jälkeen.
 
Viljaa Kyllä ne ihan vakavasti minut otti ja alkoivat heti tutkia asiaa ilman mitään odotteluja. Tuli vain itselle jotenkin typerä ja nolo olo, kun potkuja alkoi sadella suurin piirtein saman tien, kun kävin siellä pitkäkseni. Ja niitä tulikin oikein olan takaa ja tosi voimakkaita.

Itse asiassa melkein tuntuisi paremmalta mielenrauhan kannalta tuollainen tilanne kuin sulla Viljaa. Siis että liikkeitä olisi sillain tasaisen olemattomasti/vaisusti. Sitten ei säikähtäisi heti, kun liikkeet loistavat vähänkin pitempään poissaolollaan. Nyt se kontrasti on jotenkin niin suuri, kun välillä tosi voimakasta jumpsutusta vatsanahka poukkoillen ja sit täyttä hiljaisuutta. Sitä helposti alkaa miettiä, että onkohan jokin vialla, kun on vaisumpia päiviä välillä.

Ehdin jo näköjään iloita turhan aikaisin masuasukin käännöksestä päälaelleen. Nyt tyyppi on nimittäin vaihtanut taas asentoaan ja on selvästikin poikittain, kun potkut tuntuu oikeassa kyljessä. No ehtiihän se vielä useammankin kerran ympäri... Mua vaan huolestuttaa kovasti riski perätilasynnytyksestä/keisarinleikkauksesta :eek:
 
No minun sokerirasitustulokset oli seuraavat:

Paastoarvo 5,5
1h 7,3
2h 6,6

ja minä siis en selvinnyt paastoarvosta, vaan tuli siis se ruokavaliohoitoinen seuranta. Jos tosiaan paastoarvo on sen alle 5,3 niin ei tarvitse mitään seurontoja.

Meillä asukki viihtyy rt:ssa, ainakin joka tutkimuksen yhteydessä. Ensimmäinen merkintä on rakenneultrasta, jossa on tarjonta jo rt. Mutta on se siellä kuperkeikkaa vetänyt aina välissä, ihan selvästi huomaan milloin minnekin potkut kohdistuu. Mutta tutkimuksiin on sattunut aina olemaan jo rt:ssä. Nimittäin olen nyt viikon sisällä käynyt kahdesti ultrassa, kerran neuvolassa ja kerran lääkärin arvioinnissa.

Me tosiaan kävimme siinä 4D-ultrassa viikko sitten, mutta syystä tai toisesta se ei tallentunut videolle, joten pääsimme uudelleen käymään eilen. Ja nyt sitten saimme videonkin mukaan :). Lääkärissä kävin sen takia, kun tarvitsin lääkärintodistuksen raskaudesta toimittaa eteenpäin ja neuvolakäynti olikin sitten ihan normikäynti.

Viikko sitten vauvan painoarvio oli 890g ja nyt viikkoa myöhemmin oli jo 1060g. Olikohan juhannusherkuilla osuutta yhtään asiaan :whistle:.
Sukupuolta ei kysytty edelleenkään, vaikka mieli teki molemmilla kerroilla udella. Lääkärikin kysyi, haluatteko nyt tietää, että hänpä tietää sen jo?! Me vaan naureskeltiin, että ei, pidetään nyt jännitystä loppuun saakka, kun tänne asti jo pidetty. Omat tulkintamme kyllä teimme jo sen eka ultran jälkeen... :)

Missäs lukemissa muiden sf-mitat huitelee? Meillä mennään yllättäen taas yläkäyrän yläpuolella, sellainen on kyllä olokin ollut jo pidemmän aikaa :rolleyes:. Siellä yläkäyrän tietämissä sitä kyllä ollaan huideltu aiemmissakin raskauksissa, että sikäli ei yllätä.

Mutta ei kai tässä tämän kummempia taasen.

adalmiina rv 27+0
 
Hei pitkästä aikaa

Mulla oli tänään sokerirasitus arvot olivat

Paastoarvo 4,5
1 tunti 7.7
2 tuntia 8.2

Eli ilmeisesti raskausdiabetesta ei ole, vaikka nuo kaksi viimeistä ovatkin vähän koholla. Meillä pk-seudulla taidetaan tutkia kaikki, näin ainakin tuntuu olevan lähipiirissä. Paastoaminen ja juoman juominen eivät olleet niin pahoja kuin olin kuvitellut, mutta yllätyksenä tuli valtava väsymys. Lisäksi sormet turposivat niin etten meinannut saada vihkisormusta pois.

Mä olen ajatellut kestoilla, mutta jos tuntuu liian väsyttävältä ja hankalalta niin sitten mennään kertseillä.

Pesänrakennusviettiä on ollut jo kauan. Koti on ennätyksellisen siisti ja ompelukoneenkin olen kaivanut esiin. Työnalla on hoitoalustan päällinen ja babynest.

Näkyykö vauvan liikkeet muilla selkeästi mahan päälle? Mulla on lievää ylipainoa, joten kuvittelin ettei tyypin liikkeet näkyisi, mutta kyllä se maha välillä aaltoilee. Välillä saattaa näkyä möykky joka liikkuu paikasta toiseen :D.

Me reissataan tavalliseen tapaan koko kesä mökille ja sukulaisiin jotka ovat noin 200km päässä. Eilinen lähes kolmen tunnin ajaminen sai jalat kolottamaan, mutta kyllä niitä reissuja jaksaa edelleen tehdä. Toivon mukaan voin reissata vielä elokuun loppuun asti.

Invi rv 31+1
 
Huh. Se olisi kolme viikkoa ja sitten alkaisi loma. Selkä on välillä todella kipeä. Onko teillä ollut hyvä olo vai onko tullut vaivoja? Sokerijuttuja mulla ei ole tutkittu, mutta vauvan koko arvio oli vähän isompi kuin yleensä tässä kohdassa. Silti sekään ei vaimenna tätä herkuttelua :( nyt täytyy kyllä ryhdistäytyä.

Vauvan liikkeet tuntuu välillä vähän kivuliainakin. Jännä kun joillain ei tunnu juuri lainkaan ja itse välillä hätkähdän kun osuu johonkin kipeästi. Jonkun verran pystyn jo tunnistamaan vauvan rytmiä, ainakin kun itse menen nukkumaan niin hän herää :D toivottavasti ei sitten mene jatkossa niin ;)

Jotain lyhyitä päivän pari reissuja tehdään, juuri jotain että parisen tuntia joutuisi istumaan autossa. Aika hyvin löytynyt kohteita tästä lähiympäristöstä, niin hyödynnetään ne tänä kesänä.

Mulla ei vielä ole tullut sen erikoisempaa järjestely innostusta. Viime viikolla sain sentään annettua eteenpäin tyttöjen vauva ajan vaatteita joita olin pantannut tähän asti :D
 
adalmiina Minulla sf-mitta menee täysin keskikäyrällä jopa hämmentävän täsmällisesti.

Painoa on kertynyt koko raskauden aikana alle 2 kg mutta meidän pienokainen oli silti viimeksi ultran mukaan painokäyrällä käyrän yllä. Pelkään kovasti, että tämä vauva kasvaa hirmu suureksi. Nyt kesällä on tullut herkuteltua hieman liikaa.

Invi Minullakin on näkynyt vauvan potkut ulospäin jo jonkin aikaa vaikka viikkoja on vasta 28+4 enkä minäkään mikään tikku-ukko ole.

Tässä odottelen, että millä viikoilla tuo kodinsiivousvimma virallisesti alkaa? :D

Minusta on nyt ensimmäistä kertaa tullut malttamaton. Tuntuu että on vielä niin pitkä aika odottaa. Tähän asti aika on mennyt todella nopeasti.
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!
Täällä Raskaus aika sujunut erittäin hyvin lukuun ottamatta sitä pahoinvointia ja Liitos kipuja viikosta 10 eteenpäin! :)

Paitsi viikko sitten yö vuorossa alkoi ihanat kivut alapäässä sekä takapuolessa, oikeen mahtava paineen tunne ja kipu.
juuri samanlainen mikä synnytyksessä. Jouduin sitten käydä Naistenklinikalla työ vuoroni jälkeen. Onneksi kaikki oli miten pitkikin! Katsoivat minut hyvin eka käyrillä reilu puoli tuntia ja sitten Lääkärille joka ultrasi ja tarkisti kaikki todella hyvin, vauvaa myöden. Ultran jälkeen vielä tunnin verran käyrille ja siittä kotiin kyllä venyi yö vuoro aamun asti.
Mulla oli silloin rv. 34+2 eli viikko sitten perjantaina.
Onneksi kaikki hyvin ja pikkuinen kasvaa vielä masussa <3 Mutta tälläistä vastaavaa ei ole muissa raskauksissa ollut ja eikä kukaan ole lapsistani syntynyt etu ajassa, joten en uskonutkaan että synnytyksestä kysymys.
Hei Lääkäri kielsi työn teon joten tämä viikon loppu olisi ollut mun viimeiset työ vuorot pe ja la mutta tuli saikkua.
Muuten pystyin olla melkein loppuun asti.
Nyt ansaittu Mamma Loma!

Nyt vaa odotellaan pikkuista saapuvaksi ja Vauvan huone laittamatta vielä ja pian loput hankinnat vauvalle tekemään.


Mun tilanteessa aukeen ilman kipuja kolmessa edellisessä synntyksessä juurikin, hyvä käydä vähä herkemmin näytillä!


Sokeri rasituksessa kävin jossa olin sellaiset 4 min, kunnes oksensin sen kauheen nesteen pois, siihen loppui se rasitus!

Nyt juuri maksa arvot jne, ja pyysin samalla paasto sokeri arvon, ainakin paasto arvo täysin normaali.

Nyt vaa jännätään ja toivotaan että ettei maksa arvot kohoa, muuten on äippä poli reissuja ja mahdollinen käynistys. (Kahdessa raskaudessa ollut ja kahdessa ei, Maksan toiminta häiriö kysymyksessä. Maksa hepaketoosi oikealta nimeltään vissiin. (Oireena jalka pohjien kutina, kämmenten ja jalkojen.)

Oikeen hyvää Viikon loppua kaikille ja Voimia ja jaksamista raskauden kanssa <3
P.s Kuuluisin elokuun ryhmään mutta se niin hiljainen, niin kirjoittelen täällä mielellään... Ainakun aika sallii Lapsilta, kotona kuitenkin jo neljä murua joiden kanssa aika menee hyvin nopeasti ja olen kiireinen.

Tänään Rv 35+2
La 4.8 <3
Terveisin Martina :)
 
Minä kävin tänään ensimmäistä kertaa kunnolla katselemassa vauvanvaatteita ja tarvikkeita. Ensimmäinen tulossa ja kaikki pitäisi hankkia. Mutta kuinka paljon ja minkä kokoisia vaatteita (ja lakanoita, pyyhkeitä yms.) sitten on järkevää hankkia? Kertokaa te kokeneemmat! :D

Meillä ainakin riitti parit housut ja bodyt 50 kokoa ja 56 kokoisia oli kolmet. Ei mennyt kauaa kun vauva kasvoi niin että pystyi jo noita 56 kokoisiakin pitämään ;) Kirjoittelin joku aika sitten mitä vaatteita meillä oli pikku-vauva aikana.
http://maijunkotona.blogspot.fi/2016/04/faktat-joita-ei-ole-ollut-meidan-vauva.html

Hankittiin kaksi lakanaa pinnasänkyyn (muotoon ommeltuja lakanoita,jotka menevät patjan ympärille), kaksi ns.pissalakanaa eli froteisia lakanoita vauvan pyllyn kohdalle jos pissa fuskaa vaipasta, äitiyspakkauksen huppupyyhe on riittänyt, harsoja on ollut 15kpl, tuli tarpeeseen puklujen kanssa ja imettäessä, myöhemmin kiinteiden aloituksen yhteydessä. (y) ostettiin sänkyyn tarvittavat lakanat yms Lastentarvikkeesta, pinnasänky ikeasta (on ollut hyvä!) harsoja Carlsonilta ja Name It-liikkeestä.
 
Viimeksi muokattu:
Tervehdys te kaikki, joilla on laskettu aika syyskuussa!

Työskentelen tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa, ja Oppiva vauva -hankkeemme etsii vapaaehtoisia perheitä!

Olen lääketieteellisen teknologian diplomi-insinööri, ja olen tehnyt aivotutkimusta jo kolmen vuoden ajan. Aiempi tutkimukseni on käsitellyt mm. sitä, miten samalla tavalla eri ihmisten aivot reagoivat esimerkiksi kuunnellessa puhetta ja miten tätä tietoa voitaisiin käyttää auttamaan eri tavoin puhekyvyttömien ihmisten viestintää.

Väitöskirjassani tutkin vastasyntyneiden oppimiskyvyn yhteyttä kielen kehitykseen ja samalla kielen kehityksen hermostollista taustaa. Tavoitteena on, että kielen ja kommunikaation kehitykseen liittyvät mahdolliset vaikeudet osattaisiin tunnistaa mahdollisimman varhain.

Tutkimukseen kuuluu kaksi EEG- eli aivosähkökäyrämittausta: yksi aivan vastasyntyneenä ja toinen 8-12 kk:n iässä. Aivosähkökäyrämittaus on laajasti käytetty täysin turvallinen mittaus, josta lapselle ei aiheudu mitään haittaa. Mittaus kestää noin 1,5 tuntia, ja se suoritetaan vauvan nukkuessa. Ensimmäisen mittauksen tekee nyt heinäkuussa biopsykologian kandidaatti Susanna Petäistö Jorvin sairaalassa Espoossa, ja toisen mittauksen minä Helsingin yliopiston tiloissa noin vuoden päästä.

Lisäksi lähetämme teille kotiin kyselylomakkeen lapsen kielellisestä kehityksestä, kun lapsi on noin vuoden ja noin kahden vuoden ikäinen. Lomakkeiden täyttöön menee noin tunti molemmilla kerralla. Mitään kotitehtäviä tutkimukseen ei kuulu, ja saatte pienen korvauksen tutkimukseen käyttämästänne vapaa-ajasta. Matkakuluja emme valitettavasti pysty korvaamaan.

Toivomme seurantatutkimukseemme mukaan vapaaehtoisiksi vastasyntyneitä suomenkielisistä perheistä, joissa ei ole lukivaikeutta tai kielellisen kehityksen pulmia. Osallistumisenne on erittäin tärkeää, sillä tutkimuksen myötä lasten kielellistä kehitystä voidaan mahdollisesti alkaa tukea tehokkaammin ja aikaisemmin kuin nykyään. Tästä hyötyisivät erityisesti lapset, joiden kielen kehitys on viivästynyt tai vaikeutunut.

Jos kiinnostuitte, lisätietoja ja ilmoittautuminen löytyy osoitteessa https://oppivavauva.net/. Minut tavoittaa osoitteesta emma.suppanen@helsinki.fi, ja vastaan mielelläni kaikkiin mahdollisiin kysymyksiinne!
 
Heippa täältäkin pitkästä pitkästä aikaa!! En ole osannut nyt oikein kiinnittyä mihinkään ryhmään tässä toisessa odotuksessa, meillä on esikoisen ajalta niin tiivis ryhmä tullut facebookissa että siellä tulee jaettua näitä odotusjuttujakin.

Mulla eka viikko nyt kesälomaa ja samaan syssyyn jäänkin sit äitiyslomalle. Aika huippua että sain sumplittua siihen väliin jäävän viikon palkattomaksi vapaaksi! Ehtii nauttia kesän touhuista esikoisen kans ja laitella valmiiksi vauvajuttuja pikkuhiljaa :)

Hankintoja ei pahemmin tarvitse tehdä kun kaikki on tallessa, mutta äitiysavustuksen turvin päätin tilata uutena lämpöpussit sekä kaukaloon että vaunuihin. Vauvanvaatteet kaikki odottaa laatikoissa koottain että saa vain nostaa esille. Ja pinnis laittaa sitten elokuussa joskus.

Niin ja liberokerhosta saa sen laukun jos rekisteröityy, ite laitoin just tänään tiedot sinne.

Sheldon 30+3, la 13.9.
 
Valitetaanko hetki vaivoista? :D
Mitä kaikkea teiltä löytyy?

Itse voin kaikenkaikkiaan hyvin, mutta on tämä välillä raskastakin. Yöllä herään vessaan vähintään neljä kertaa, jolloin yhtäjaksoinen uni kestää max. 1,5 tuntia. Illalla on vaikea saada unta, kun en löydä sopivaa asentoa ja jalat tuntuvat ihan veteliltä.

Yöllä kun herään, alavatsani on aina todella kipeä. Asennon vaihtaminen on kivuliasta. Epäilen tämän johtuvan osittain ainakin täydestä rakosta. Onko muilla samanlaista?

Lisäksi vaivaa helvetillinen särky häpyluussa aina raskaamman rasituksen jälkeen muutaman päivän. Menee kuitenkin vielä onneksi ohi levolla.

Muita vaivoja ei sitten olekaan ollut. :)
Kuinka te olette voineet?
 
Hehheh, nyt voi luvan kanssa valittaa, kun kerran Viljaa kysyit :LOL:

Kärsin migreenistä jopa 3x/viikko, jota ei ole ennen raskautta ollut. Siitä olen nyt päässyt akupunktiolla eroon, ei ainakaan ole pariin viikkoon särkenyt päätä-jei! (y)

Supistellut jo kohta pari kuukautta, sairaslomalla sen takia. Välillä kipeitäkin supistuksia.
Alavatsakipuja myös ilmennyt, sekä napa meinaa revetä kun pullistuu jo niin.

Yöllä herään parin tunnin välein pissalle. Unta ei meinaa saada, levottomat jalat vaivaa. Ja tunne tulee käsiinkin. :unsure: Tuossa meni pari viikkoa muutaman tunnin unilla.

Selkä on alkanut sanoa kävelyssä sopimustaan irti, jopa kauppareissut tekee tiukkaa. Supistuksista nyt puhumattakaan.

Oksennus lentää edelleen satunnaisesti ja närästää jatkuvasti :sick:

Ja tää on sitä raskauden hehkua! Kuka sanoikaan, että raskausaika on helppoa :LOL:

Lennis ja Pirkka 32+3
 
:unsure:Heippa! Joo vaivoja löytyy :D no ihan perus ok olo, mutta mulla vaivasi ensin alaselkä ja nyt keskiselkä. Nauroin työkavereille, että paikka on vain vaihtunut, mutta joku vaiva täytyy olla ;) Onneksi alkaa loma kahden viikon päästä, olisi jo alkanut tänään, mutta jätin ne ensi kesään, että saan rahana ne.. Päätökseen vaikutti myös se että sain varmemmin tutun sijaisen, kun alotan vähän myöhemmin, niin ei tarvinut ihan alusta alkaa opettamaan. Odotan kyllä että sitten lomalla selkä helpottaisi, kun saa tehdä omaan tahtiin asioita.
Vielä ei ole tarvinut rampata yöllä kauheasti vessassa, kunhan käy ennen nukkumaan menoa noin kolme kertaa :D Vauvan potkut tuntuu välillä virtsarakossa ja se sattuukin välillä, ei uskalla pitää rakkoa yhtään täynnä.

Välillä on ihan kauhea nälkä, että ihan heikottaa. Sitten kun syö, niin on ähkyssä monta tuntia.. Maha painaa kylkiluita.

Siinä taisi olla mitä ekana tuli mieleen, mutta muuten varsin hyvä olo :D ;) mulla viikkoja nyt 31.
 
Pitkästä aikaa! Mullakin olis noita vaivoja.. :D Yöt menee siinä kun vaihtaa kylkeä vähän väliä kun lonkat kipeytyy niin äkkiä. Ja se asennon vaihtokin käy ihan työstä. Ensin pitää valmistautua henkisesti siihen kipuun alavatsalla ja häpyluussa ja miettiä miten sen vaihdon tekee (n) Ja sitten hitaasti ensin toinen jalka, selälle ja toinen jalka perässä ja siitä kyljelle.. Huh huh.. Selkäkipu on välillä aika kamala ja tänäänkin imuroinnin jälkeen ajattelin etten selviä. Pienikin kävely saa aikaan kivut häpyluussa. Mitähän vielä? :whistle: Supistelee päivittäin levossakin ja monta kertaa mutta onneksi ilman kipuja.

Ihana kun sai valittaa luvan kanssa :LOL: Tsemppiä kaikille kipujen kanssa (y)

kerttuliina 32+3
 
Ja se asennon vaihtokin käy ihan työstä. Ensin pitää valmistautua henkisesti siihen kipuun alavatsalla ja häpyluussa ja miettiä miten sen vaihdon tekee (n) Ja sitten hitaasti ensin toinen jalka, selälle ja toinen jalka perässä ja siitä kyljelle..
Olisin voinut kirjoittaa tämän itse! "Ihanaa" etten ole ainut. Minulla tosiaan päivällä ei ole oikein mitään vaivaa, yöt ovat inhottavia ja kivuliaita.

Selkäongelmilta ja supistuksilta olen välttynyt kokonaan. *kop kop*
 

Yhteistyössä