Syyskuun suloisuudet 2017

Pahoittelut keskenmenosta ❤ se pelko on itselläkin kovin mielessä vaikkei vuotoja olekaan, tässä yrityksessä yksi varhainen keskenmeno ja kun ikää on enempi niin se tuo lisäriskin mukaan.
Onnittelut ultrassa kävijöille ❤ mieli tekisi itsekin että näkisi onko kaikki hyvin.

Oireita on nyt turvotus iltaa kohden, rinnat kipeät ja kasvaneet kuppikoolla. Syömistä pitää haalia tasaiseen ettei tule huonoa oloa, pahoinvointia ei vielä ole. Mielialan vaihteluita varsinkin työpäivän aikana. Viikkoja kasassa 6+4
 
  • Tykkää
Reactions: Vauvaunelmia29
@Tyttönen93 Pahoittelut keskenmenosta ja kaikkea hyvää teille tulevaisuuteen!

Mä sain varattua ekan neuvolan 9.2 ja luulen ettei mies ehdi sinne mukaan pitkien työpäivien vuoksi. Mulla on ollut ihan järjetöntä väsymystä, eikä päivästä selviä ilman päikkäreitä. Maha on turvonnut ja ruokahalu kasvanut, lisäksi naamaan on ilmestynyt näppyjä ja tissit ovat tosi arat. Huonovointisuutta ei ole ollut yhtään onneksi! Lisäksi kuten jotkut teistä aikaisemmin jutteli, olen muutamana yönä herännyt keskellä yötä ja en saanut enää unta. Kaikenlaisia oireita siis ilmaantunut. :) Vieläkin mietin varhaisultraa ja pitäisikö sinne mennä, vai jaksaisinko odottaa tavalliseen ultraan asti. (n) Tällä hetkellä kuukautisten mukaan olisi 6+4 viikoilla menossa. :love:
 
Apuaa! Varhaiultrassa käyty ja siel hän oli, kaikki 16mm täyttä rakkaut :love:
Eli viikoilla 8+0 ollaan kuulemma nyt.
On jotenki niin huojentunut olo, vaikka toki mitä vain voi vielä sattua. Uskomatonta, että tasan 3 vuotta yritettiin ja nyt sit onnistui :)

Laskettuaika muuttui 8.9.2017
 
Täällä mennään väsymyksen, tunne sekamelskan ja ajoittaise kuvotuksen kanssa. Mietittyttää kovin mm. Miten tuo ensimmäinen lapsi ottaa asian ja miten siitä pitäis kertoa ja lähestyä.... Ei oikein tule ulos edes mitään järkevää kun pää juoksee tuhatta ja sataa. No ens viikolla on ensimmäinen neuvola, josko tää sitten muuttuu selkeämmäksi...
 
Niin ihana kuulla hyviä ultrakuulumisia! :love:

En millää jaksaisi odotella omaa varhaisultraa, vielä 12 päivää! Jännittää niin kovasti onko kaikki kuten pitää ja löytyykö pieneltä syke. :love:
Ensi keskiviikkona 1.2. jo kuitenkin neuvolaan. :)

Eilen alkoi aamusta ensimmäiset huonot olot, tosin vielä vain lievää kuvotusta ja toivottavasti ei pahenisi. Muuten tosi normaali olo ja välillä mietityttää, että onkohan siellä masussa ketään...

Mäkin haluaisin kyllä tonne faceryhmään liittyä, mutta en ainakaa ennen tota varhaisultraa, toivottavasti siis vielä myöhemminkin pääsee! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Vauvaunelmia29
@Josephina Mun mielestä täällon aiemmin ainakin ollu puhe et kattois niin pitkään et kaikki ehtii np-ultran käydä halutessaan ennen liittymistä. Ellei sitten ole muutettu suunnitelmia siellä fb-ryhmän sisällä.

Itsekin vielä mietin että liittyäkö vaiko eikö ja jos niin milloin. En tiedä olenko varsinkaan tässä vaiheessa valmis luopumaan anonymiteetistä.
 
@Tyttönen93 voimia, todella ikävä juttu :unsure:

Tervetuloa ja onnittelut uusille :love::love:

Meillä ei mies päässyt mukaan ekaan neuvolaan, ei saanut töistä vapaata. Mutta eipä siellä mitään ihmeellistä ekalla käynnillä tapahtunutkaan. Paljon sai vaan lippuja ja lappusia.
Np-ultraan tuli jo kutsu, se on kuukauden päästä. Ei malta odottaa :rolleyes:
Oireina tällä hetkellä turvonneet nännit ja maha, ruoka ei aina maistu, väsymys ja välillä viiltelee alavatsaa.

Papu 8+1❤
 
Olipahan eilen operaatio varata neuvola! Eka soitin sinne mihin ollaan muuttamassa, koska niiden puhelinaika alkoi aikaisemmin. Jonotin 30 minuuttia vaikka olin ekana jonossa. Täti siellä ei osannut oikein sanoa mitään mihinkään, mutta tultiin siihen tulokseen että eka käynti voisi olla täällä missä asutaan vielä. Sit soitin tänne neuvolaan. Ei vastausta, automaattinen ääni sanoi että vastaamme seuraavan kerran maanantaina. Niiden puhelinnumerolistalla oli 15 eri numeroa, joiden kohdalla ei lukenut edes kenen numeroita ne on. Rupes ärsyttämään että eivät vastaa luvatulla puhelinajalla niin soitin kaikki numerot läpi ja lopulta yhdestä numerosta mulle vastattiin! :D Sain neuvolan maanantaille ja se varasi mulle myös neuvolalääkärin jo 8.2. :)

Argh, uutena ongelmana järkyttävä nälkä ihan koko ajan, varsinkin aina kun pitäisi mennä nukkumaan ja heti ruokailun jälkeen :D Koko ajan saa olla syömässä.
 
Hei syyskuiset !
Liityn seuraan plussasin viikko sitten myöhään ja yllätys oli melkoinen:)
Kävin alkuviikosta neukulla jossa ultrattiin yms , siellä se pikkui oli jo kokoa noin 9mm ja sydän sykki kovasti jolloin viikkoja oli 6+6 !
Minut voi laittaa listaan, harvoin täällä kirjoilleten mutta sitä enemmänkin luen ja olen taustajoukoissa. :D

AnaEmilia / PHKS lahti / 23/10.9 / 1 lapsi
 
Viimeksi muokattu:
Facebook ryhmä on salainen. EI näy ulkopuolisille. tietenkin sit kaveri/t näkee jos kuuluu ryhmään. Sitä ei löydy haulla, ilman että kuulut ryhmään :)

Täälä on tää viikko mennyt hyvin, verrattuna viime viikkoon. Muutamana päivänä ollut huonoa oloa,mutta lähtenyt heti kun juo mehua! Josko nyt pahin olis takana
 
Onko tuo face ryhmän nimi sellainen, että jos face-kaverit näkee, että olen siinä ryhmässä, niin siitä pystyy heti päättelemään, että mistä ryhmästä on kyse
Täällä on saavutettu se piste, kuten esikoisessakin rv6+jotain eli pahoinvointi. Oon nyt yökkäilly tiskikoneen hajusta, leikkeleistä, auton tuulilasin pesunesteestä, auton pakokaasusta ja mikähä oli vielä..
Satuin lukemaan esikoisen raskauspv kirjaa ja sielä oli tuo sama tiskit, leikkele ja auton pakokaasu. Nytkin vedän kylmiä hedelmäpaloja, se saa ällötyksen pysymään poissa.
 
Aaaivan, mie käsitin, kun tuolla oli, että kaverit näkee, niin ajattelin, että muut omat facekaverit näkee. Sen ajattelinkin, että toki samassa ryhmässä olevat näkee.
Juu, varmaan miekin ehkä tuon varhaisultran jälkeen, jos siellä kaikki ok tai sitten np-ultran jälkeen. Onkohan keskustelu faceryhmässä vilkasta siis jo
 
Tänään käyty ar-ultrassa ja pieni 6+1-6+2 vastaava tyyppi sieltä löytyi sykkeen kera. <3 luulin olevani jo 7+2, mutta ilmeisemminkin saanut alkunsa sit myöhemmin. Menen jokatapauksessa kontrolliin 16.2 varmistamaan että hän kasvaa siellä. Sanoi kyllä et ei huolta kun kohtuontelokin vastaa tuota 6+ eikä myöhempiä viikkoja. Mulla kans ollut sunnuntaista asti tuhruvuotoa jota tulee pyyhkiessä ja välillä housuun asti, ultrassa ei tälle löytynyt näkyvää syytä ja epäili johtuvan istukan muodostumisesta tms??
Nyt hetken pystyn rauhoittumaan. Huomenna menen jokatapauksessa ekaan neuvolaan vaikka viikkoja onkin nyt vähemmän. :)
 
Hei! Mielenkiinnolla oon jo jonkin aikaa lukenut naita palstoja, itse oon ekaa kertaa raskaana nyt 6+2 ja kolmen paivan paasta eka laakarikaynti. Vahan alkoi mietityttaa, etta onko kaikilla yleensa tassa vaiheessa jo oireita, milloin teilla ne on alkaneet? Ma testasin plussan varhain, ennenku kuukautiset oli edes myohassa. Mutta edelleen oon aika oireeton, vahan on nannit aristaneet ja joskus ollut ihan vahaista menkkakipua, lahes huomaamatonta. Ois tervetulleita oireet, etta tuntuisi todelta tama pienen elaman alku :)
 
@Daisy85 Mä oon nyt 6+1 ja viimeviikon lopulla alkoi huonovointisuus. Jos ei muista parin tunnin välein syödä, niin huono olo iskee. Tosin oksentamiselta oon vielä välttyny. Muita oireita mm. tissit kipeät ja just sellaisia menkkamaisia tuntoja välillä.
Sinuna en huolestuisi, mullakin nyt vasta alkanu oireita tulemaan ja joillain niitä ei tuu koko raskausaikana juuri ollenkaan. :)

@Kapsukka Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! :love: Täällä myös huomenna eka neuvola. Ens viikon maanantaina vasta ar-ultra...
 
@Daisy85 Mulla menossa nyt 6+4 ja oireet tulee ja menee. Välillä on täysin oireettomia jaksoja, siis lukuun ottamatta sitä että rinnat on kipeet koko ajan :D Mitään kamalaa huonoa oloa mulla ei ole ollut, eikä muutenkaan isoja oireita :) Töissä oleminen uuvuttaa ihan täysin ja meinaan jo klo 16 nukahtaa pystyyn, mutta vapaapäivinä saattaa väsymyskin olla normaaleissa rajoissa ja jaksan jopa tehdä asioita. Niin ja mulla nuo edellä mainitut oireet alkoi jo vähän ennen kuin tein positiivisen testin, eli on kyllä tosi yksilöllistä mitä oireita tulee, milloin tulee vai tuleeko ollenkaan :D
 

Yhteistyössä