Syyskuun suloisuudet 2017

Hei kaikki! Täällä tänään plussattiin, ja omien laskujen mukaan la olisi 11.9, mikäli kaikki menee hyvin. Meillä on ennestään 1 lapsi (8/2015), jota ennen tuulimuna ja keskenmeno. Hänen jälkeensä viime elokuussa myös keskenmeno, jonka jälkeen olemme odotelleet, milloin tärppäisi uudelleen.. Ja tässä sitä nyt ollaan. Varovaisen optimistisina ja vähän pelokkainakin, että mitäköhän nyt käy.
 
  • Tykkää
Reactions: Syssynen
Onnittelut uusille :love:

Mulla on kilpirauhasen liikatoiminta joka puhkes vuonna 2008 kuopuksen odotuksen aikana. Ja ollut nyt pitkään oireeton sekä veriarvot kunnossa. No eikö ne nyt heti oo menossa huonompaan suuntaan ja oireet palaamassa. Joten kättärille lähti viestiä terveysasemalta, ne sit seuraa tiiviisti. Veikkaan että tässä kuussa saa jo kutsun sinne sisätautipuolelle..jotenki taas ajattelee että miksi kaikki on niin vaikeeta..
 
Onnittelut ja tervetuloa uusille :love:

Kannatan myös Facebook ryhmää hieman myöhemmin, jotta ensinnäkin nää riskeimmät viikot on menneet ja että kaikki ehtivät mukaan :)

Mites liikunnan kanssa? Oletteko harrastaneet / meinanneet harrastaa näin plussauksen jälkeen?
Itse olen nyt muutama päivänä käynyt ryhmäliikuntatunneilla. Luin netistä, että syke ei saisi nousta yli 150 ja olenkin sykemittarilla sykettä tarkkaillut. On vaan tosi vaikeaa pitää se siellä alta 150 ja kyllä mulla huiteli 160-170 muutaman kerran :unsure:
Tietääkö joku enemmän noista sykerajoista raskaana?
 
Onnea plussista uusille! :love:

Jaa-a, enpä ole miettinykään mitään sykerajoja @BlackCat ! Olen käynyt lentopallotreeneissä normaalisti ja kieltämättä tuntenu itteni väsyneemmäksi ja juuri se "utuinen" olo ollut pelatessakin. Tänään lisäksi päänsärky vaivannut :notworthy: täytyykin yrittää muistaa huomenna neuvolassa kysyä tästä!

Toivottavasti @haaveilija-31 kilppariarvoista ei koidu suurempia ongelmia :(
 
kannatan faceryhmän perustamista:) Soitin tänään Lahden Perhe-arteen ja varasin ar-ultran 20.1.17, jolloin on siis rv.7+0. Yllätyin hinnasta joka on 60euroa, koko hommasta! Luulin että maksaisi jopa 150-200euroa

Itse olen liikkunut ihan normaalisti ja käynyt salilla/jumpissa 3 kertaa viikossa,enkä ajatellut himmailla ainakaan ihan vielä.Ehkä sitten kun maha alkaa olemaan tiellä :)

Mahtavaa että tänne on tullut lyhyessä ajassa näin monta uutta <3
 
Mäkin peruin Femedan uä ajan ja varasin uuden Perhe Arteen 16.1, jolloin luultavasti 6+3. Tärkeintähän tässä vaiheessa on tietää, onko siellä mitään ja jos on, niin kuinka monta. En kaipaa syvällisempää lääkärin asiantuntemusta tuplahinnalla, ainakaan vielä nyt:)

Raskausajan liikuntasuosituksessa puhutaan oman kropan kuuntelemisesta ja kohtuutehoisesta liikunnasta. Muistaakseni luin joskus Juoksija-lehdestä, ettei raskausaikana syke saisi nousta yli 90% maksimisykkeestä.
 
Tervetuloa uusille ja onnea teille plussasta! :love:

Heh, tänään tuli ahaaelämys kun raskausoireet väheni ja voin selvästi paremmin, kun IVFn tukilääkityksenä ollut lugesteron väheni :ROFLMAO: Enhän minä sitä ajatellut että melkein kaikki pystyi laittamaan sen piikkiin. Koska kun käytin sitä aiemmin, en saanut tuollaisia oireita. Pahoinvointi on edelleen muistuttamassa, ettei nyt ihan vielä raskaus ole loppunut.
 
@Sofia90 no ei todellakaan ole kallis ultra! :eek: kävin esikoisen kanssa yksityisellä ultraamassa ja ei todellakaan selvitty alle satasella :D

Päälle tunti niin olisikin jo eka neuvola. Jännittää uusi terveydenhoitaja, jotkut kun vissiin jaksaa painosta jäpättää. Vaikutti kyllä puhelimessa todella sydämelliseltä, toivottavasti on sitä myös livenä :ROFLMAO: tietysti painonnousua täytyy tarkkailla mutta kauhistuttaa kun olen lukenut millaisia kommentteja jotkut odottajat ovat saaneet. Olispa kiva sellaiselle hoitajalle mennä :oops:
 
  • Tykkää
Reactions: Sofia90
Kiitos @Mijau, kun otat kopin ensi kuussa (y) Tsemppiä neuvolaan, toivottavasti on mukava terkkari!

Tervetuloa kaikki uudet! Haluatteko @tirpsiskookoo ja @Möhönen tietonne listalle? :)

Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset. Tuntuu, ettei kaikki ole hyvin. Ne vähäisetkin raskausoireet on vähentyneet ja äsken jäi pyyhittäessä punertavaa paperiin. Myös aiemmissa raskauksissa on alkuvaiheessa tullut veristä vuotoa, ihan kunnolla jopa, mutta silti tää pahaenteinen tunne ei jätä mua rauhaan. Oviksesta laskettuna tänään olisi 5+0, neuvolan laskujen mukaan 5+4. Taidan kans varata ajan ar-ultraan, vaikka se onkin täällä ihan hirveän kallista. Oli ainakin vuonna 2012 :whistle:
 
Hei :)

Varovasti tulen esittäytymään.. Plussa testin tein maanantaina (kahdesti) ja tiistaina o_O:ROFLMAO:
Mutta vähän jännittää onko kemiallinen, koska kierto yleensä pitkä n. 40-42 (ed.menkat alkoi 29.11). Joten noilla laskuilla menkat pitäisivät alkaa vasta ensi viikolla?! Ja takana keskenmeno (tuulimuna?) elokuussa..
Aiemmin on mennyt tosi pitkään ennen plussan ilmestymistä tikkuun.. Ja nyt se tuli vähän varkain.. Joten kovasti jännittää josko nyt onnistaisi❤

Mutta 30+ ja kolme lasta jo on (ja nyt uusioperhekuvio:love:).. Ja laskettua en osaa/ uskalla kuin arvailla.. Syyskuun puolivälissä ehkäpä..

Koetan malttaa odottaa yli tuon 13. päivän ennenkuin soitan neuvola-aikaa taaiii sitten sentään apteekkiin ostamaan sitä testiä, jossa näkyisivät viikot :oops:

Ja onnea kaikille odottajille❤
 
  • Tykkää
Reactions: Syssynen
Itse ajattelin odotella ensi viikon tiistaille ennen kuin testaan uudelleen :whistle: Silloinhan olisi sitten 5+0 ja toivottavasti plussa tummunut...

Neuvolaankin pitäisi soitella mutta ehtiihän sitä:) itsellä takana keskenmeno joten pääsen automaattisesti alkuraskauden ultraan.

@Syssynen toivotaan että ristiriitaiset fiilikset voi laittaa vain jännityksen piikkiin! Eiköhän sielä ole kaikki ihan hyvin:love:
 
Mä tässä mietin kun kahdesta edellisestä ollu rd et pitäskö alkaa heti mittaamaan ja kattoo mitä vois syödä jne. Vai odottaako vaan sinne ekaan rasitukseen
Ekat oireetki tullu, järjetön närästys ja hirveet ilmavaivat, JES mahtava olo :D
 
Minäkin ajattelin vielä testailla uudemman kerran, kun maanantaina oli niin haalea viiva. Vaikka menkat onkin jo reilusti myöhässä, ja ne tutut repäisykivut ja nippailut kyllä tuntuvat koko ajan. Esikoisesta alkoi järkyttävä pahoinvointi rv 5+, sitä odottelen kauhulla.

Alkuraskauden ultran ajattelin myös varata, on se kiva käydä katsomassa, että joku on varmasti kyydissä :)

Vibeke 3+6
 
Oli tosi mukava terkkari! :love: Mulla on ilmeisesti kilot jakaantunu armollisesti kun hän ensin ihmetteli miksi olen edes ollut sokerirasituksessa edellisessä raskaudessa :D sitten huomasi bmi:n :rolleyes: Mulla onneksi raskausaikoina painonnousu pysyny pienenä, varsinkin toisessa raskaudessa. Turvotuksen takia noussut paino loppua kohden ja sille kun ei paljoa voi tehdä :X3:
Postitse tulee kutsu ar-ultraan (y)

Uskon että monilla on tuommoisia huolia alussa @Syssynen. Todennäköisesti kaikki on ihan hyvin ♡

@Möhönen, minä varmaan alkaisin ainakin rd-ruokavaliota noudattamaan ja ei kai sokereiden mittauksesta ainakaan haittaa ole :)

Hienosti olet saanut tiputettua @Mamacita:) ! Toivotaan ettei paino tällä kertaa nousisi paljoa :)

@piikkisiili17, voiko olla että ovis olisikin ollut aiemmin? Onnea plussasta!
Ja onnea muillekin uusille! Ihanaa kun joukkomme kasvaa :LOL:

Ainiin, kysyin liikunnasta tänään neuvolassa. Terkkari sanoi että voi normaalisti harrastaa omien voimien mukaan eli aion ainakin itse vielä jatkaa lentopallotreenejä ;)
 
Mulla kävi joku aivopieru tuossa aikaisemmin eli la olisi siis 12.9. eikä 11.9:whistle: että jos voit vaikka @Syssynen sen korjailla :)

Onko muilla koko ajan kylmä? Itsellä nimittäin tuntuu kuin olisi päästä varpaisiin aivan jäässä:confused:

Ja onnitteluja kaikille plussanneille<33 nopeesti rupeaa jengi kasvamaan!

Facebook-ryhmän kannalla ehdottomasti! ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Syssynen
Mulla on kyllä kylmä koko ajan. Yleensä hikoilen paikoillaan ollessakin ja on aina kuuma. Nyt oon tosiaan koko ajan ihan jäässä.
Vatsassa tuntuu välillä kovaakin vihlontaa, minkälaisia vatsakipuja teillä on ollut?

Onko tietoa mistä voisi tehdä tai saisi ostettua jonku jatkopalan toppahousujen vyötäröön, eipä mene enää kiinni ja nyt niille housuille olis iso tarve.
 
Moikka kaikille!
Täällä kanssa yksi syyskuuta odottava. Kolmas olisi siis tulossa ja muut lapset 4 ja 7.v tällä hetkellä. Ihan huikeat fiilikset:D
La 3.9. Tein viime viikolla pari testiä. Ensin sellasen viivatestin, mutta jäin epäuskoiseen tilaan kun toinen viiva oli hyvin haalea joten odotin pari päivää ja tein vielä digitaalisen testin jossa luki selvästi: raskaana. Lapsi kyllä suunniteltu ja toivottu. Ihanaa! Vielä ei pahoinvointia ole ollut, mutta vähän hirvittää...kahdesta edellisestä on ollut. Pojasta kuvotusta aamusta iltaan ja tytöstä kuvotusta ja oksentelua:confused: tosin se pahoinvointi on kyllä mennyt ohi joskus rv 12 paikkeilla. Kiva kun on muitakin ihan samoissa ajoissa:)

3.9.17/tuulikki81/35/Koks/3.lapsi
 
Tervetuloa @Tuulikki81 ! :)
@Elssi mulla on myös kylmä melkein koko ajan. Sitten kun laitan villapaidan päälle niin yleensä tuleekin jo kuuma :confused:
@haaveilija-31, mulla oli alkuun oikeastaan koko ajan alavatsa/häpyluun seutu kipeä ja pelkäsin että vuoto alkaa :( nyt onneksi tuntuu enää välillä häpyluun seudulla kipua ja repäisykipua tuntunut melko kovaa pari kertaa ylösnoustessa.
 
Tervetuloa uudet, meitä onkin jo paljon!

Kannatan myöskin fb ryhmää, mutta sellaista, ettei ulkopuoliset näe jäseniäkään onnistuiskohan?

Soittelin jo neuvolaan ja sain 18.01. ensimmäisen ajan. Sieltä neuvottiin heti aloittamaan foolihappo ja d- vitamiini.
Esitietolomakekirje tuli myös, siellä kyseltiin raskauden aikaisesta alkoholin käytöstä o_O.
Mulla on etova olokin jo hiukan helpottanut ja rupesin väkisin syömään aamulla taas, kun paino oli 1 kg laskenut, painan normaalisti 46,5 kg, joten ei saisi oikeesti laskea ollenkaan!

Ootteko joku jo kertonut raskaudesta perheen ulkopuolelle? Me aiotaan pantata tietoa ensimmäiseen ultraan ainakin, jos vaan kyetään :barefoot::barefoot:.
 
Toivottavasti @Karkki95 sulla ei paino paljoa laske :eek:
Me ei vielä olla kerrottu kenellekään perheen ulkopuoliselle. Ajattelin varmaan varhaisultran jälkeen kertoa ainakin yhdelle ystävälle jonka kanssa ollaan aikaisin aina jaettu vauvauutiset. Jostain syystä tällä kerralla pelottaa enemmän ettei kaikki menekään hyvin :unsure:
 
Karkki Minä oon kanssa täyttänyt neuvolan esitietolomakkeen, olin välillä et wtf kysyyks ne oikeesti :D toivotaan ettei paino laskisi enempää (y)

Me ollaan kerrottu mun veljille ja vanhemmille, sekä mun parhaat 2 ystävää tietää. Ulkopuolisille yritään olla kertomatta ennen sitä 12 viikon ultraa.

Mulla paino nousi jouluna joku 3kg, jota yritän nyt kovasti saada pois. Vasta 500g saanu lähtemään. Eli enemmän vettä niin ehkä turvotukset vähän lähtis. Olis kivempi mennä neuvolaan ns.normipainossa, ettei heti tulis sitä plussaa painon kohdalle. Mulla on kun on se monta kymmentä kiloa liikaa painoa. Se mua huolestuttaa, saanko painoa pois. Tuleeko koko ajan kauhee saarna jos paino nousee, vaikken tosiaan mahda sille mitään jo turvottaa. Syön nykyisin terveellisesti,, liikun joka päivä edes vähän. Mutta kun on kroppa joka tykkää kerätä turvotusta niin minkäs sille teet :confused:
 

Yhteistyössä